Jätevesiasetus toi kantelun

Haja-asutusalueen jätevesiasia toi kantelun.Ilomantsilainen keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen on tehnyt kantelun asiasta radiouutisten mukaan.Kantelussa todetaan,että tuo jätevesikysymys on kohtuuton maksuerä ja nuo laitteet eivät toimi aina täysin.uutisessa kerrottiin perusteeksi.
Asia oli esillä Lieksan kunnallisjärjestön kokouksessa, jossa Hoskonen vieraili ja myöskin nyt Keskustan piirikokouksessa ,joten nyt sitten asia paremmin esillä ,jopa oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle jompi kumpi valitettavasti en tarkoin kuulut joten kuunnelkaa uutisia.
Tuossa piirikokouksessa toin esiin myöskin Kuhmontien tilanteen ja myöskin uhkakuvan Kolin alueen julkisen liikenteen lakkautuksen Liikenneministeri oli paikalla ja totesi,että jonkun verran on korjausta saatu tuolle tielle mutta Kolin alueen liikenteenosalta osoitti syyttävän sormen valtionvaraiministeriöön.asian vuoksi jossa määrärahoja hoidetaan.Henkilökohtaisesti en pidä selitystä muutakuin seli seli asiana ministeriltä.MK

12

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virtaama

      Itse asiassa, koko hommassa lienee kysymys siitä,että on tarve perustella puheita Itämeren saastumisen johtuvan maaseudun hajakurmituksesta.Aivan varmaa on ainakin se,että keskitetyt viemärijärjestelmät lisää sen ravinnekurmaa,koska suurpuhdistamot yleensä purkavat niinsanotun puhdistetun veden vesistöön,joka avaa reitin Itämerelle.Lieksassakin tullaan lähivuosina havaitsemaan jokisuulla typpi-ja fosfori päästöjen kasvua.

      • Suolikaasutin

        Naulan kantaan.
        Hölmöläisten hommaa tuo tortun putkikuljetus ympäri kyliä. Ei se putki sinne maan sisään ilman alleen kusevia työ koneita sujahda eikä torttu ilman pumppuja vätevedenpuhdistamoon vaella. Siellä tämä puhdas luonnontuote sitten sotketaan muihin jätevesiin.... Voi elämän kevät. Itse olen tyhjentänyt oman sakokaivoni ja kompostoinut paskan lehtien ja ruohosilpun kanssa. Pari vuotta kun muhii niin jo on taas "nurmikonpaikkuuainetta". Miksi sitä paskaa pitää roudata ympäri kyliä????

      • Suolikaasutin kirjoitti:

        Tänään oli karjalanmaassa Hannu Hoskosen kirjoitus asiasta. MK

        Aikaisemmin karjalanmaassa 7.4.2010 kirjoitus Maaseudun jätevedet halutaan kuriin. siellä todetaan pienpuhdistamo ei ole ainoa vaihtoehto siellä on opatusta asiasta.

        Kirjoituksessa mainittiin juuri miten voidaan toimia ja myöskin linkki www.ymparisto.fi/hajajatevesi.

        MK

    • kysyn vaan

      Sitä minä en ymmärrä, että isot karjatilat mihin niiden elukoiden kuset ja paskat menee? Ihan varma on,
      että ne säiliöt on ensin syynättävä ja laitettava kuntoon. Omistan pikku mökin, jota käytän harvakseltaan
      yksinäni. Taatusti en laita tikkua ristiin jätevesijärjestelmän uusimiseksi, ennen kuin maatalouden päästöt on laitettu sellaiselle tasolle, ettei kuset valu suoranaan järveen ja ojiin.

      • Yrjänä Yli-Mielinen

        Maatalouden "jätepäästöjä" löydät mm. pelloilta. Ne kuljetetaan sinne lannoitteeksi. Näin on tehty jo yli sata vuotta.
        Nykyisin on käytössä mm. suojavyöhykkeet, joilla koetetaan estää valumiset vesistöihin.
        Maataloustuottajat noudattavat heille annettuja määräyksiä - on vähän pakko jos meinaa viljellä.

        Se, että ne määräykset eivät täytä sinun kriteerejäsi ei tarkoita sitä, että tuottajat rikkoisivat lakia.

        Voit kostaa yhteiskunnalle mitä julmimmalla tavalla ja jättää jätevesijärjestelmäsi uudistamatta.
        Jos se helpottaa niin voit sontia vaikka tupasi nurkalle - ja kyllähän se helpottaa, mutta se haju, se haju.
        Toivottavasti tuo "julmettu pullikointi" nimettömänä täällä suo sinulle sen tyydytyksen jota haet.

      • har haa vaa
        Yrjänä Yli-Mielinen kirjoitti:

        Tuossa perinteinen, varsinaisesta ongelmasta tehty vastakkainasettelu. Voisi helpolla onnistua. Aloituksessa mainittu Kepu Hoskonen teki kantelun Kepuministerin liikkeelle laittamasta jätevesien käsittelylaista. Luin tuon Hoskosen kantelun ja varsin amatöörimäisesti tehty. Luulisi puolueen sisällä kommunikointi edes hivenen pelaavan, ettei tuollaiseen alekampanja ääntenkalasteluun tarviisi lähteä.
        Peruspointtihan on tuossa Lehtomäen paskalaissa se, että haja-asutus alueen asukkaat joutuu maksamaan turhasta näille yrityksille vesienpuhdistusjärjestelmien vaihdosta. Päästöt ei vähene, ainoastaan yrityselämä rikastuu. Summaksi jonka maaseudun väki pulittaa tuosta paskalaista on 2,5 miljardia euroa.

        Toinen asia mikä luulisi maanviljelijöitäkin kiinnostavan on se, että entäpä jos tuo yhteinen lautakunta määrittää kunnallisen jätevesiasetuksen siten, että maatalouden jätevedet on käsitelteltävä. Ja niitä ei saakaan ajaa enää pellolle vaan jätevesilaitokseen.

      • Jos mökilläsi on ulkohuusi ja kantovesi ja ei ole pohjavesialueella ja valumia ei järveen niin tokko näillä näkymin tarvitseekaan mitään tehdä.Sitten on esitetty siirtymäaikaa ja jos näköpiirissä on rakenteilla yleinen viemärijärjestelmä ja myös mahdollista hakea lykkäystä jos tuo järjestelmä tulee kohtuuttoman kalliiksi ja kyseessä on jo ikääntynyt henkilö rajana selvitysmies esittää 70 vuoden ikää.MK

      • al kapulit
        markkukorpinen kirjoitti:

        Jos mökilläsi on ulkohuusi ja kantovesi ja ei ole pohjavesialueella ja valumia ei järveen niin tokko näillä näkymin tarvitseekaan mitään tehdä.Sitten on esitetty siirtymäaikaa ja jos näköpiirissä on rakenteilla yleinen viemärijärjestelmä ja myös mahdollista hakea lykkäystä jos tuo järjestelmä tulee kohtuuttoman kalliiksi ja kyseessä on jo ikääntynyt henkilö rajana selvitysmies esittää 70 vuoden ikää.MK

        Kun kansa on upottanut turhaan tuon 2,500 000 000 euroa maahan, voi pääministeri mennä Brysseliin ja sanoa. Me ollaan mallimaa. Katsokaa summaa. Saanko nuolla herra eu takapuoltasi.
        Todellisuun on. Nykyiset sakokaivot jotka löytyy noista paikoista on puhdistusteholtaan aivan samoja.
        Kuhan suojeluraha on maksettu poliittiselle mafialle.

      • Antero Ala-Kulo
        al kapulit kirjoitti:

        Kun kansa on upottanut turhaan tuon 2,500 000 000 euroa maahan, voi pääministeri mennä Brysseliin ja sanoa. Me ollaan mallimaa. Katsokaa summaa. Saanko nuolla herra eu takapuoltasi.
        Todellisuun on. Nykyiset sakokaivot jotka löytyy noista paikoista on puhdistusteholtaan aivan samoja.
        Kuhan suojeluraha on maksettu poliittiselle mafialle.

        Jokainen vaan jättää sen muutoksen tekemättä ja sillä hyvä. Vitunko ne meille voi. Jos joku virkamies tulee naputtamaan niin sotketaan suohon. Saatana, loppuu se kiusaaminen.

      • 167-761
        Antero Ala-Kulo kirjoitti:

        Jokainen vaan jättää sen muutoksen tekemättä ja sillä hyvä. Vitunko ne meille voi. Jos joku virkamies tulee naputtamaan niin sotketaan suohon. Saatana, loppuu se kiusaaminen.

        Noin juuri. Ja jos linnaan laittaa, niin hyvällä tuurilla pääsee tuonne ministeriosastolle. Eikös siellä oo kohta koko kepun puoluejohto. Tai ei sittenkään samalle osastolle.

      • Routaa vaan
        167-761 kirjoitti:

        Noin juuri. Ja jos linnaan laittaa, niin hyvällä tuurilla pääsee tuonne ministeriosastolle. Eikös siellä oo kohta koko kepun puoluejohto. Tai ei sittenkään samalle osastolle.

        Tämä on vai Glopaali talouden ovela juoni, Missä on maksettu ministerit mukaan
        Eli paska rahaksi vaan. ei siinnä kansalta mitään kysytä ? Mutta muistihan voi pätkii
        kuten ministereilläkin, Jospa viiden vuoden päästä ruvetaan laittaa niitä pönttöjä
        Jos Muistetaan .

      • Routaista yötä
        Routaa vaan kirjoitti:

        Tämä on vai Glopaali talouden ovela juoni, Missä on maksettu ministerit mukaan
        Eli paska rahaksi vaan. ei siinnä kansalta mitään kysytä ? Mutta muistihan voi pätkii
        kuten ministereilläkin, Jospa viiden vuoden päästä ruvetaan laittaa niitä pönttöjä
        Jos Muistetaan .

        Kuka maksaa, Luonto paskoo,Linnut ja muut elukat. mihin järjestelmään nämä haitat.
        Haarukoidaan .Mottona paskasta olet syntynyt paskaan kuolet ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe