Vuosi sitten kesäkuun alussa löysin rakkaan avomieheni kuolleena meidän yhteisestä kodistamme, itsemurhan tehneenä. Koko kesä tietenkin meni aivan shokissa, enkä muista siitä juurikaan mitään. Kaksi kuukautta myöhemmin muutin uuteen asuntoon. Meillä oli lemmikkejä, yksi kissoistamme nukkui pois puoli vuotta tämän jälkeen. Samoihin aikoihin tajusin että mieheni on todellakin kuollut, minun pitää jatkaa omaa elämääni, en saa miestäni takaisin vaikka kuinka itkisin. Ja näin teinkin, tuli hieman parempi kausi. Maaliskuun tienoilla tuli hirveä olo joka vain paheni pahenemistaan, mitä lähempänä mieheni kuolinpäivä tuli. Nyt kun vuosipäivä on ohitettu, olo on sietämätön, hirveä. Itken kaiket yöt ja päivät, tahtomattani ajattelen hyviä ja huonoja asioita suhteestamme, kaikkea tapahtunutta, yhtäkkiä tulee flashbackeja kun löysin mieheni, kun olin näkemässä häntä sairaalan kappelissa ekaa kertaa, hautajaiset...
Tuntuu että "pää sekoaa", kiukuttelen kaikille, huudan vanhemmilleni enkä halua nähdä ketään. En ollenkaan ketään. Siskoni, joka oli mieheni kanssa myös hyvissä väleissä, pyytää usein päästä luokseni kylään. Tulee omantunnontuskia, aivan hirveitä, kun en kykene vastaamaan tekstiviesteihin enkä puheluihin.
Huomaamattani ajattelin pari viikkoa sitten ajaessani tylsistyneenä yksin maantiellä, että mitähän mieheni tekee tällä hetkellä, voisi soittaa ja tehdä jotain hänen kanssaan. Purskahdin itkuun kun muistin että miestäni ei enää ole.
Haluan tässä vain kertoa omia tuntemuksiani vuosi mieheni itsemurhan jälkeen. Tiedostan sen, että ikävä ja suru ei hälvene koskaan, mutta oloni vain pahenee mitä kauemmin tapahtuneesta on. Olemme (olimme) molemmat parikymppisiä, minä vähän alle ja mies vähän päälle. Molemmilla ollut vuosien ajan mielenterveysongelmia ja olemme niihin tahoiltamme apua saaneet. Omani tosin ei ole koskaan minulle riittänyt, ja viimeinen vuosi terapiassa on ollut yhtä helvettiä. Onneksi sen pitäisi loppua kohta niin pääsen oikeasti ammattilaiselle, vaikka sitten omakustanteena. Ahdistaa, kun esimerkiksi työpaikalla yrittivät lohdutella että olen vielä nuori, minulla on elämää reilusti yli puolet jäljellä, ei maailma tähän kaadu. Mitä ikä siihen vaikuttaa, kyllä nuorikin ihminen voi olla rakastunut ja elää onnellisena toimivassa avoliitossa, siinä missä vanhemmatkin.
Voimia jokaiselle läheisensä menettäneelle.
Läheisen itsemurha
23
3372
Vastaukset
- sinulle..
Suureen suruun. Ikävä ja muistot ei haihdu koskaan pois. Koeta jaksaa ja nähdä tulevassa edes joitakin valopilkkuja. Miehesi haluaisi kuitenkin olevan sun vain onnellinen ja jatkavan elämää.
- positiivari.
Olet nuori. Et olisi kumminkaan ollut hänen kanssaan lopunelämääsi, vaan tunteet olisivat hälventyneet ajan myötä. Hän ei olisi ollut se oikea. Voit kuitenkin muistaa hänet kultaisen nuoruutesi miehenä ja nyt hänen kuoltua sinun on aika siirtyä aikuisuuteen.
- Ässädaami
Ja mitenköhän mitätöimisesi auttaa aloittajaa? Nuorikin voi rakastaa ja kuka sinä luulet olevasi tietämään miten nuoren parin elämä olisi mennyt ilman tuota tapausta? Ole hiljaa jos et mitään rakentavaa osaa sanoa.
- dayworldended
Olen nuori. Olet oikeassa, aina on mahdollisuus että ero olisi saattanut tulla jossain vaiheessa. Aivan samoin kuin vanhemmilla pariskunnilla??? Suhde oli vaikea mutta toimiva ja mulla ei ole tarvetta sitä enempää selitellä. Suhdetta kesti vajaat kolme vuotta josta kaksi asuttiin yhdessä. Tämä mies oli elämäni rakkaus sillä hetkellä ja tulee aina olemaankin, koskaan ei voi tietää mitä olisi tapahtunut vaikka kuukauden päästä. Saimme asiat kuitenkin puhuttua selviksi pari tuntia ennen mieheni ratkaisua ja mitään ei todellakaan jäänyt kalvamaan.
Luulin että vain huonoissa rakkausdraamavitunnyyhkyleffoissa ennen pariskunnan toisen osapuolen kuolemaa sanotaan "rakastan sua" mutta itselleni nuo olivat viimeiset sanat puolisolleni ja hänen sanansa minulle. Kirjeenkin hän jätti, ja tottakai ymmärrän hänen ratkaisunsa ja minun pitää se hyväksyä(kuten hyväksynkin) mutta paha olo mulla on ja aina vaan pahenee. Vieläkään en ole millään kannalla itsemurhan suhteen. Seurakunnan tukiryhmää hänen äitinsä ehdotti, mutta en voi sietää silmissäni vieraita ihmisiä saatikka kuunnella muiden ruikutusta, koska en vaadi muitakaan kuuntelemaan omiani.
Ikävä on järjetön... Vasta nyt olen alkanut ikävöimään hyviä (ja huonojakin) hetkiä mieheni kanssa. Koskaan ei tästä asiasta tule pääsemään ylitse, mutta olen ollut siinä uskossa että ajan kanssa helpottaa. Itsellä vain pahenee. Pahenee. Pahenee...
Olet nuori. Et olisi kumminkaan ollut hänen kanssaan lopunelämääsi, vaan tunteet olisivat hälventyneet ajan myötä. Hän ei olisi ollut se oikea. Voit kuitenkin muistaa hänet kultaisen nuoruutesi miehenä ja nyt hänen kuoltua sinun on aika siirtyä aikuisuuteen. - 1+14
dayworldended kirjoitti:
Olen nuori. Olet oikeassa, aina on mahdollisuus että ero olisi saattanut tulla jossain vaiheessa. Aivan samoin kuin vanhemmilla pariskunnilla??? Suhde oli vaikea mutta toimiva ja mulla ei ole tarvetta sitä enempää selitellä. Suhdetta kesti vajaat kolme vuotta josta kaksi asuttiin yhdessä. Tämä mies oli elämäni rakkaus sillä hetkellä ja tulee aina olemaankin, koskaan ei voi tietää mitä olisi tapahtunut vaikka kuukauden päästä. Saimme asiat kuitenkin puhuttua selviksi pari tuntia ennen mieheni ratkaisua ja mitään ei todellakaan jäänyt kalvamaan.
Luulin että vain huonoissa rakkausdraamavitunnyyhkyleffoissa ennen pariskunnan toisen osapuolen kuolemaa sanotaan "rakastan sua" mutta itselleni nuo olivat viimeiset sanat puolisolleni ja hänen sanansa minulle. Kirjeenkin hän jätti, ja tottakai ymmärrän hänen ratkaisunsa ja minun pitää se hyväksyä(kuten hyväksynkin) mutta paha olo mulla on ja aina vaan pahenee. Vieläkään en ole millään kannalla itsemurhan suhteen. Seurakunnan tukiryhmää hänen äitinsä ehdotti, mutta en voi sietää silmissäni vieraita ihmisiä saatikka kuunnella muiden ruikutusta, koska en vaadi muitakaan kuuntelemaan omiani.
Ikävä on järjetön... Vasta nyt olen alkanut ikävöimään hyviä (ja huonojakin) hetkiä mieheni kanssa. Koskaan ei tästä asiasta tule pääsemään ylitse, mutta olen ollut siinä uskossa että ajan kanssa helpottaa. Itsellä vain pahenee. Pahenee. Pahenee...
Olet nuori. Et olisi kumminkaan ollut hänen kanssaan lopunelämääsi, vaan tunteet olisivat hälventyneet ajan myötä. Hän ei olisi ollut se oikea. Voit kuitenkin muistaa hänet kultaisen nuoruutesi miehenä ja nyt hänen kuoltua sinun on aika siirtyä aikuisuuteen.jostakin vai mikä oli viimeinen viesti
- sivusta**
1+14 kirjoitti:
jostakin vai mikä oli viimeinen viesti
henkilökohtainen viesti kuuluu kenellekään ulkopuoliselle!!
- 20+10
Haistapa kuule paska senkin saatanan idiootti. Näköjään et ole itse ikinä rakastanut ketään tai sitten olet kokenut nuoruudessasi pettymyksen, kun se Sanna/Seppo ei jäänytkään luoksesi. Toivottavasti jäät ilman elinkumppania tuollaisella "aikuismaisella" asenteellasi. Kuvottavaa.
- Minskurella
dayworldended kirjoitti:
Olen nuori. Olet oikeassa, aina on mahdollisuus että ero olisi saattanut tulla jossain vaiheessa. Aivan samoin kuin vanhemmilla pariskunnilla??? Suhde oli vaikea mutta toimiva ja mulla ei ole tarvetta sitä enempää selitellä. Suhdetta kesti vajaat kolme vuotta josta kaksi asuttiin yhdessä. Tämä mies oli elämäni rakkaus sillä hetkellä ja tulee aina olemaankin, koskaan ei voi tietää mitä olisi tapahtunut vaikka kuukauden päästä. Saimme asiat kuitenkin puhuttua selviksi pari tuntia ennen mieheni ratkaisua ja mitään ei todellakaan jäänyt kalvamaan.
Luulin että vain huonoissa rakkausdraamavitunnyyhkyleffoissa ennen pariskunnan toisen osapuolen kuolemaa sanotaan "rakastan sua" mutta itselleni nuo olivat viimeiset sanat puolisolleni ja hänen sanansa minulle. Kirjeenkin hän jätti, ja tottakai ymmärrän hänen ratkaisunsa ja minun pitää se hyväksyä(kuten hyväksynkin) mutta paha olo mulla on ja aina vaan pahenee. Vieläkään en ole millään kannalla itsemurhan suhteen. Seurakunnan tukiryhmää hänen äitinsä ehdotti, mutta en voi sietää silmissäni vieraita ihmisiä saatikka kuunnella muiden ruikutusta, koska en vaadi muitakaan kuuntelemaan omiani.
Ikävä on järjetön... Vasta nyt olen alkanut ikävöimään hyviä (ja huonojakin) hetkiä mieheni kanssa. Koskaan ei tästä asiasta tule pääsemään ylitse, mutta olen ollut siinä uskossa että ajan kanssa helpottaa. Itsellä vain pahenee. Pahenee. Pahenee...
Olet nuori. Et olisi kumminkaan ollut hänen kanssaan lopunelämääsi, vaan tunteet olisivat hälventyneet ajan myötä. Hän ei olisi ollut se oikea. Voit kuitenkin muistaa hänet kultaisen nuoruutesi miehenä ja nyt hänen kuoltua sinun on aika siirtyä aikuisuuteen.Otan osaa suruusi, ja voinen samalla sanoa, että ahdistusta ei voi toinen ihminen myötäelää tuntien toisen tuskaa omassa ruumissaan- mutta saman kokenut syystä tai toisesta tietää mitä käynet läpi- siinä ei auta mahdolliset arvioinnit kauanko suhde olisi kestänyt ym... Ahdistus kertoo siitä, että olet tunteva ihminen- kaikki suruun liittyvät tuntemukset on elettävä- Korni "aika parantaa" pitänee paikkansa- vuosien saatossa tuska himmenee- ja onneksi näin, koska ihminen ei muuten selviäisi traumoista. Toinen ei sinua pahuuttaan hylännyt- meidän yhtekunnassamme yritetään auttaa mielenterveys ym ongelmisia, mutta resurssit, keinot ja mitkälie eivät useinkaan lievitä tuskaa- itsemurhan tekijällä oli oikeus päättää elämästään, niin vaikeaa kun se on hyväksyä- toki mielentila missä tähän päädytään on synkkä, mutta myös pitkään kestänyt tilanne. jossa mikään elämään liittyvä asia ei tuo ulospääsyä tai valoa tilanteeseen- Tässäkin tapauksessa hänen sisäänsä pääsyä ja olonsa näkemiseen meillä ei ole mahdollisuutta. Ehkäpä ainut hyvä tie sinulle eteenpäin on hyväksyä, että hän ei jaksanut, rakasti sinua ja antoi pienen aikansa sinulle;-) Hän halusi lepoo. vaikka ikävä jäi ja omaiset kaipaa- olen paljon miettinyt itsemurhaa... ihan alanikin puolesta, mutta myös ihmisen elämän näkökannoista- olen tullut siihen tulokseen, että joskus sitä voidaa ehkäistä ja estää, ihmistä auttaa, ja löytää elämään mielekkyyttä, mutta toisinaan emme voi mitään! Pidä kauniit muistot, vaali niitä- ota niistä elmääso pohja, jos hänellä oli unelmia ja haaveita toteuta niitä myös hänen puolestaan- tee matkoja ja ota hänet sydämessä mukaan- muistele- ja päästä irti. Irti päästäminen on vaikeaa, ja siksi kannat häntä vielä mukanasi- käytännössä voit hokea; rakastan sinua, mutta annan sinun mennä- sinulla on nyt kaikki hyvin ja minun ei tarvitse murehtia- ikävä jää, mutta se on luonnollista- Syyllisyyttä ei voi alkaa kantamaan toisen ratkaisusta, elämä on lahja ja pakko- kaikki eivät tätä lahjaa jaksa. Mutta sinä voit jaksaa kun löydät oikean tavan! Halit ja tsemppiä-
- _J_Man_
Niin ihanan ivallinen kuin tuo viesti onkin, yhdyn siihen ;) Nuorena tunteet ovat vahvimmat, mutta samalla epärealistisimmat.
Itse keväällä läheisimmän ystävän menettäneenä tiedän, että siitä tyhjiö jää. Neuvoni on: muista ne hyvät asiat, ja jatka elämääsi. - Blaah ja blaah
typerää paskaa. Voiko ihminen enää yksinkertaisempi olla?
- Yksi1962
Minäkin olen menettänyt miesystävääni itsemurhan kautta. Puhuin hänen kanssa puhelimessa puoli tuntia ennen kuin hän päätti päättää päivänsä. Enkä mitenkään voinut aavistaa että tämä tulisi tapahtua. Hän oli juonut ja oli tosi väsynyt mutta puhelunaikana hän sanoi että hän jaksaa kyllä koska tietää että saa tulla minun luo seuraava päivä. Sanoin vielä että puhutaan sitten lisää huomenna.
Sitä huomenta ei tullut hänen kohdallaan.
Tästä on nyt kohta puoli vuotta. Seurusteltiin ja oltiin menossa kihloihin ja todennäköisesti naimisiin, tunsin että hän oli elämäni valo. Kevät on ollut tosi vaikea.
Neuvoisin kuitenkin sinua ottamaan vastaan tuen mitä sun lähimmäiset tarjoavat sinulle, tulet tarvitsemaan muita ihmisiä ja vaikka ei ehkä tunnu siltä nyt niin puhuminen, niin pahat kun hyvät asiat, ovat se avain millä saat pahan mielen pois.
Ei sun ikinä tarvitse häntä unohtaa, mun mielestä saa ja pitää muistaa niitä ihmisiä kun on elännyt ja merkinnyt meillä "jotain", ja sun tapauksessa on merkinnyt tosi paljon.
Olen itse itkennyt ja naurannut ja ollut rakkaalleeni tosi vihainen kun jätti minut yksin. Ystävien kanssa ja yksin. Ystävät on tullut minulle rakkaaimmaaksi tämän prossessin aikana.
Ystävätkin ovat järkyttyneitä ja jos et omasta puolesta haluaisit puhua niin puhu niitten kanssa että ne saavat purkaa pahaa oloaan. Tämä auttaa valtavasti ja voitte tukea toinen toistenne.
Minäkin itken vielä mun rakkaani perään mutta meidän täytyy keskittyä hyviin asioihin ja yrittää nähdä tämän maailman kauneuden joka päivä, niin usein kun mahdollista.
Sun rakas kulkee sun rinnalla henkimaailmassa ja yrittää tukea sinua sieltä. Yritä uskoa että hän on olemassa mutta toisessa energiassa.
Jaksamisia sinulle. Muista katse eteenpäin ja ylöspäin, päivä kerralla uuteen jaksamiseen.
Voimahaleja sinulle - *S*
Olet jo ottanut askeleen eteenpäin, sillä työstät suruasi kirjoittamisen keinoin ja tahdoit kertoa tunteistasi muille. Läheisen itsemurhasta ei milloinkaan kaikki haavat parane, mutta jonain päivänä sinä voit paremmin hyväksyä, ymmärtää, keskustella avoimesti, iloita hyvistä hetkistä ja antaa anteeksi, myös itsellesi. Oman veljeni itsemurhasta on jo vuosia aikaa ja minäkin olin silloin hyvin nuori, oikeastaan pikemminkin lapsi. Ajan kulkua ei aina edes huomaa. Meni kauan, vuosia, että sain koottua mielenrauhaani ja elin syvällä masennuksessa todella paljon. Ennen olin varma etten minäkään jaksa pitkään, mutta tänä päivänä huomaan olevani henkisesti hyvin vahva ja osaan katsella kuvia itkemättä ja muistella kiitollisena. Koen myös, että minulla on yhä yhteys menettämääni läheiseen. Ihmeitä on tullut koettua. Uskon, että kaikella oli tarkoituksensa ja minun alavalintanikin liittynee ehkä jollain tapaa vaikeisiin tapahtumiin. Joskus kirjoittelin myös Itsemurhan tehneiden läheiset ry:n verkkosivuilla ja luin jonkin matkaa Surunauhalla sidotut kirjaa. Kirja on hyvin koskettava ja jopa raastavaa luettavaa väärällä hetkellä. Silti siinä on myös toivoa. Minä työstin surua kirjoittamisella, jakamalla asioita niiden kanssa, jotka välittivät minusta ja kokeilemalla täysin erilaista elämää toisella puolella maailmaa. Toki kaikki eivät aiheesta välttämättä pysty keskustelemaan, mutta aina löytyy joku jolla on joko omakohtaisia kokemuksia menetyksistä tai muuten riittävää vahvuutta tukea.
Kukaan ei estä sinua rakastamasta miestäsi, sillä hän on kuitenkin aina läsnä kunhan vain uskot. Jonain päivänä sinä olet hyvin vahva ihminen. Silloin sinä olet ehkä se, joka auttaa toista eteenpäin. Älä anna kenenkään vähätellä kokemuksiasi tai miehesi tekoa. Muista, että hän oli hyvä ihminen kaikesta huolimatta sanoi kuka mitä tahansa. Voimia elämääsi. Sinä et ole yksin. Joskus sinä saatat tuntea toistuvasti haluavasi lähteä täältä, mutta silloin sinä ikään kuin haet tuttua turvallista suruntunnetta ja lohtua. Kuitenkin jonain päivänä voit tuntea myös olevasi oikeasti onnellinen ja iloinen siitä, että sinä selvisit ja jatkoit elämää. Itselläni on muutama läheinen, jotka ovat menettäneet itsemurhan kautta esimerkiksi isänsä ja miehensä. Ajan myötä huomasin kuinka tärkeää oli saada jutella juuri sellaisille, joilla ei ollut helppoa itselläänkään - ihmisille, joilta sai välitöntä ymmärrystä. Ihmisille, jotka eivät kääntyneet pois. No sitä ei kukaan tiedä miten olisitte eläneet olisitteko eronneet seuraavalla viikolla tai joskus viettäneet 60 vuotis hääpäivää.Varmasti tuskallista kun on vielä itse täysillä mukana parisuhteessa.Olet vielä nuori lausunnalla nämä vanhemmat ihmiset tarkoittavat varmaan sitä että sinulla on paljon aikaa vielä tutustua uuteen kumppaniin jos niin joskus haluat.En usko että kukaan vähättelee rakkautesi määrää..Tosiasioita ovat silti että itsemurha on tapahtunut se on jokaisen oma valinta mitään sille ei voi ja itseäsi sinun on turha siitä syyttää.Uskon että miehesi haluaisi sinulle onnellisen hyvän elämän vaikka se tässä vaiheessa tuntuukin sinusta mahdottomalta ajatukselta että olisit onnellinen mutta uskon että jossain vaiheessa pystyt taas jatkamaan elämääsi kunhan olet saanut käsiteltyä asian.Kaikki ihmiset kuolevat toiset ennemmin ja toiset myöhemmin mutta kukaan sitä ei ole vielä pystynyt ohittamaan.Voit sanoa niille työtovereillesi että voitaisiinko olla keskustelematta aiheesta..Otat sitten itse asian esille joskus jos haluat.Ehdotankin että käyt töissä ja siellä ammattiauttajalla..ja jos sinulla on joku kaveri kenen kanssa pystyt juttelemaan sekin tekee hyvää.Paljon voimaa ja onnellisempia päiviä..
- _______________
"Ahdistaa, kun esimerkiksi työpaikalla yrittivät lohdutella että olen vielä nuori, minulla on elämää reilusti yli puolet jäljellä, ei maailma tähän kaadu. Mitä ikä siihen vaikuttaa, kyllä nuorikin ihminen voi olla rakastunut ja elää onnellisena toimivassa avoliitossa, siinä missä vanhemmatkin."
Kyl kyl. Sitä he eivät yrittäneetkään sanoa, vaan että sinun pitää katsoa eteenpäin eikä taaksepäin. Miehesi kuolemasta on vuosi, ja siitä paranemiseen varmasti menee aikaa, mutta älä jumitu muistikuviin. Jokaikinen ihminen kuolee, toiset nuorempina kuin toiset, eikä kukaan tiedä huomisesta. - *S*
Itsemurha jättää usein runsaasti avoimia kysymyksiä ja syyllisyyttäkin. Suruna itsemurhaa ei voi työstää aivan samalla tapaa kuin luonnollista kuolemaa tai kuolemaa, joka on johtunut esimerkiksi jostakin vakavasta sairaudesta, sillä se voi olla lähipiirille tietyllä tapaa jopa helpotus. Moni ei varmasti tiedä millaisen raskaan tien läheisensä itsemurhan kokenut ihminen joutuu kulkemaan. Kulkua ei helpota lainkaan se, että yhtä moni ei tiedä, kuinka surevaa kannattaisi lähestyä. Mitä sanoa ja mitä kenties jättää sanomatta. Viestiketjun aloittaja on kaiken lisäksi joutunut itse olemaan se, joka löytää läheisensä kuolleena ja vielä yhteisestä kodista. Se jättää väistämättä suurta ahdistusta ja myös pelkoja. Harva menettää hänen iässään rakkaansa kuolemalle ja vielä niin vaikealla tavalla.
- 18 vuotias
Vuosi sitten oma poikani teki ratkaisun ja päätti lopettaa elämän.
minun maailmani loppui siihen hetkeen kun hänet ölysin kotoa, olen ollut vahva ja päättäväinen. Nyt olen ollut vuoden sairaslomalla ja tällä hetkellä työkyvyttömyys eläkkeellä. olen ollut sairaala hoidossa kahdesti, kokeillut sähköhoitoa ja vastaavia, mutta mistää ei ole ollut mitään apua. Poikani oli vasta 18v. - ei itsemurhaa
Kerrot oman itsesi tunteman olotilan muille, vaikka olet mielisairas..... Tai sitten kovin älykäs..
Tai vielä pahempaa rohkaset itsemurhaan ihmisiä, jotka odottaakin saavansa eka kertaa elämässään/ kuollessaan hyväksyntää muilta ihmisiltä mitä ne ei tuntenu saavansa elämän aikana. Kaikki ihmiset saa apua, jos ei lähipiiriltään, niin erillaiset yhteisöt ja sairaalat voi auttaa. Eli ymmärrystä omaa iteensä kohtaa kannattaa pyytää kanssaihmisiltä tai muualta, ennenkun miettiikään itsaria. Se mitä aloittaja kertoo, et miettis itsarin tehnyttä miestään vuosia ei pidä paikkaansa. Saa vaan kuullostamaan asian siltä, että itsari kannattaa, kun saa siitä vuosikausiksi surua ja ymmärrystä itteensä kohtaan paikkaan mihin halusikin. NE ITSARIKOKELAAT MITKÄ MIETTII ITSARIA, NI SANON ETTEI KANNATA, KOSKA TEIDÄT ON YRITETTY MUIDEN IHMISTEN PUOLESTA SAAMAAN TEKEE ITSARI. Älä koskaan luovuta , vaan pidä oma paikkasi. - voimia
ei itsemurhaa kirjoitti:
Kerrot oman itsesi tunteman olotilan muille, vaikka olet mielisairas..... Tai sitten kovin älykäs..
Tai vielä pahempaa rohkaset itsemurhaan ihmisiä, jotka odottaakin saavansa eka kertaa elämässään/ kuollessaan hyväksyntää muilta ihmisiltä mitä ne ei tuntenu saavansa elämän aikana. Kaikki ihmiset saa apua, jos ei lähipiiriltään, niin erillaiset yhteisöt ja sairaalat voi auttaa. Eli ymmärrystä omaa iteensä kohtaa kannattaa pyytää kanssaihmisiltä tai muualta, ennenkun miettiikään itsaria. Se mitä aloittaja kertoo, et miettis itsarin tehnyttä miestään vuosia ei pidä paikkaansa. Saa vaan kuullostamaan asian siltä, että itsari kannattaa, kun saa siitä vuosikausiksi surua ja ymmärrystä itteensä kohtaan paikkaan mihin halusikin. NE ITSARIKOKELAAT MITKÄ MIETTII ITSARIA, NI SANON ETTEI KANNATA, KOSKA TEIDÄT ON YRITETTY MUIDEN IHMISTEN PUOLESTA SAAMAAN TEKEE ITSARI. Älä koskaan luovuta , vaan pidä oma paikkasi.Hölmistyin todella V... idiootin mielipiteestä. Olet kaukana todellisuudesta.
Mulla mies kuoli omatoimisesti noin 4.5 vutaa sitten. Jäin yksin kahden alaikäsen lapsen kanssa. Alan ihmisenä mun olis pitänyt saada pidettyä mieheni hengissä, vaan toisin kävi. Kaikki mahdolliset konstit tehtiin, vaan ei auttanut. En jäänyt syytteleen itteä, mutta kaipaan häntä suunnattomasti. Edelleenkin ikävä herttää. Kunpa voisin antaa sulle mun ja monen muun elämästä yhden päivän. Ja kysyn sitten uudestaan sun mielipidettä, se varmaan muuttus.
Se joka harkitsee itsaria ja lukee näitä, niin toivon hänen ajattelevan kuinka suuri tuska on jälkeen jäävillä. Toivon todella, että hoidot kohtaavat hoidon tarvitsijat ja auttas löytämään toisen reitin.
Toivon kaikille omaisensa menettäneille voimia, koska tie on pitkä ja raskas. Nuorille ennen kaikkea uteliaisuutta kattoa mitä huominen tuo. Ja niille vanhemmille, jotka lapsensa menettää erityisen suuri halaus.
Nuorimmaiseni on ripillä sunnuntaina, kunpa isäki näkis hänet.
- Hetki vain
Avomiehesi on osa sinua ja sinun elämääsi aina. Ja näin sen pitää ollakkin, olihan hän sinun rakas miehesi. Niin kliseeltä se kun kuulostaakin niin aika laimentaa muistot ,myöskin flashbackit häipyvät ajan kuluessa. Itse menetin vanhimman tyttäreni kuusi vuotta sitten , hän oli vain kymmenvuotias ja oli hänen mukanaa teholla viimeiseen hetkeen ja kuolemankin jälkeen . Olen "onnellinen" että olin hänen mukanaan myöskin nämä hetket ,en antaisi niitä pois millään hinnalla. Itse koin silloin ja pitkään jälkeen päin että olen kuin se kuuluisa norjalainen maalaus "Huuto", huudan lujaa ja pitkään mutta ääntä ei kuulu. Kuoleman jälkeen ensimmäinen vuosi on helvetti, sitä elää rakkaansa viimeistä yhteistä vuotta uudelleen muistellen mitä milloinkin tapahtui , kaikki juhlapäivät ja merkkipäivät ovat vaikeita. Itse en oikeen muista mitään tuolta ajalta ja nyt kun mietin niin ei sen ole niin väliäkään. Raivo kohtaukset muille ihmisille on myöskin aivan normaalia ,itse raivosin autokauppiaalle aivain hulluna yhden avaimen takia, nyt jo hymyilyttää tuokin asia. Äidilleni huusin ja suutuin pääpunaisen ja olimme muutaman kuukauden mykkäkoulua mutta ne sitten selvitettiin.Nyt pystyn jo puhumaan tyttärestäni ja niistä tapahtumista mutta alkuun kun joku yritti puhua asiasta niin lähdin pois, niin kipeä se asia oli.Minulla on sisälläni tyttäreni mentävä aukko ja sitä ei mikään voi täyttää ja eikä pidäkkään.Anna itsellesi aikaa ja ymmärrystä , sure ja rakasta miestäsi niin kauan kuin sitä tarvitset, sitten kun olet valmis,jatka elämääsi ,kantaen miehesi muistoa syvällä sydämmessä mukana.
- Voimia
Kiitos sinulle "hetki vain" nuista kauniista sanoista.
Yleensä ei enää puhu koko asiakasta vaan vaikenee. Ei jaksa ymmärtää ettei toinen ymmärrä jne. Elämä oli aluksi kuin suokävelyä usvassa. Nyt jo paljon paremmin.
Aurinkoista kesää kaikille. Ehkei se juuri nyt ole sitä, mutta ihan varmasti joskus.
- Matti Viikate
Jaksamista vain sinulle. Tuollainen voi olla aika rankkaa. Mutta kylla varmaankin jo aika pian, alat paasta paremmin yli hanesta, ja loydat kenties jonkun uuden. http://mattiviikate.newsvine.com/
- Matille
Tosin en ole oikein ollut valmis uuteen suhteeseen. Kyllä nykyään kaipaa joskus vierelle ihmistä, joka rutistaa niin että henki salpautuu ja luut rutisee ;)
Mutta tuo minun murkku taitaa olla asiasta toista mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6734259Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o192135- 921213
- 701086
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel66908Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia113852Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo73837- 65816
Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi245779- 37773