Kun kaverit masentavat

Mulla vähän sama homma...Hyvänpäiväntuttuja kyllä riittää, muttei oikein oikeaa ystävää. Osittain tämä johtuu siitä, että pitkään minulla oli vääristynyt kuva ihmissuhteista, en ymmärtänyt, että ihmisen voivat jopa itse valita kaverinsa vaan luulin että sitä vaan törmätään toisiin ja aletaan miellyttää. Moni ihmissuhdekin on alkanut siitä, että olen vain alkanut miellyttää jotakuta vaikken itse välttämättä nautikaan ko. ihmisen seurasta. Onneksi olen nyt päässyt tuosta typerästä tavasta eroon.

Jos sulla on ollut tosiaan vain sellasia hyvänpäiväntuttuja? Ovatko he koskaan kertoneet mitään vähänkään syvällisempää itsestään sinulle? Ehkä nuo, jotka eivät vastanneet kun kerroit masennuksestasi, eivät osanneet oikein suhtautua? Eivät ainakaan kuulu todellisiin ystäviin...

Itsekin harmittelen sitä, ettei tosiystävää ole, mutta luulisin viimeistään aviomiehen ymmärtävän vähän syvemmälläkin tasolla:)

Eihän sinun kannata olla tuollaisten "ystävien" kanssa missään tekemisissä, ne vaan masentaa sinua lisää.
Parempi on olla vaikka yksin kuin väärien ihmisten seurassa. Etsi itsellesi kunnollisia ystäviä. Tai se jo riittää jos on yksikin kunnollinen ystävä, se yksikin todellinen ystävä merkitsee paljon enemmän kuin tuhat huonoa kaveria.


-
http://masennus.nettisivu.org

Tarvitset selkeästi uusi ystäviä. Varsinkin tuo tyyppi joka on allerginen kissoille ym. voi olla varsin hankala tyyppi ja hänestä voi olla myöhemmin harmia, nuo muut voit pitää hyvän päivän tuttuna.

Aloita vaikka uusi harrastus tai etsi muista vapaa-ajan vietto paikoista uusi frendejä. =).

Samaa "vaivaa" löytyy vähän useammastakin osoitteesta. Mun neuvo on et unohdat sitten kokonaan mokomat ihmiset jos eivät kerran anna mitään vastakaikua. Olen oppinut sen oman kantapään kautta, ja tyhjät suhteet vievät ihan hemmetisti energiaa.

Parempi olla yksin kuin huonossa kaverisuhteessa :)

Niihän se menee tässä yhteiskunnassa Hyvä palkitaan aina pahalla,sen olen koknut ja monesti.ei kun rinta ulos ja pää pystyyn sekä positiivinen ajatelu niin elämä hymyilee!

lisätään vielä tähän listaan kaverit, jotka yrittävät käyttää hyväksi. Mihinkään ei voi lähteä ellei itse lähde autolla (vaikka heilläkin se mahdollisuus olisi) ja sitten jos sanoo ei niin kukaan ei lähde yllättäen mihinkään. Ihmetellään vaan oonko suuttunu jostain. Eli kun tekee itse kaiken eikä oikeastaan saa mitään muuta kuin haukkumista selän takana niin voi vaan todeta että ei ole todellisia kavereita.

Heippa=)Älä huoli sillä tuota on paljon liikkeellä..itsellä esim.rehellisesti jonkun kaverin elämän tilanne tai vastaava saa vain nykyään masentumaan)=
Oikeassa kyllä olet tuossa ,että kuulumisten kysymisen pitäisi olla molemmin puolista toimintaa..ei siis vain toisen ja tuotakin on paljon liikkeellä ihan omallakin kohdalla.
Itse vaikutat oikein fiksulta ja kivalta persoonalta viesteistäsi päätellen ja jos kaveri/ystävä on masentunut pitäisi mielestäni toisen tukea ja kysellä vähän mistä kiikastaa eikä vaan kiukutella jotain.
Olen varma ,että löydät jonkin hyvän ystävän ajan kanssa jonka kanssa tahdot oikeasti vaihtaa kuulumisia=)
Koita jaksella ja muista ,että luultavasti sinulla on esimerkiksi perhe jolle puhua noista asioista jos masentaa.
Tottakai voit esim minulle kirjoittaa jos tuntuu ikävältä tai pahalta muuten vaan
Terveisin miekkonen Treeltä

vaikka en niiltä mitään haluakkaan, itse en pidä naisista ja enkä myöskään miehistä.

Älä välitä. Minulla ei ole oikeita kavereita ollenkaan.

Ystävyys on vastavuoroista ja todellinen ystävä antaa arvoa ja aikaa toiselle silloin kun toinen tarvitsee. Olet todellakin Ystävyyden arvoinen, ehkä kavereistasi ei ole ystäviksi? Liikaa omia menoja ja muka mielenkiintoisempaa tekemistä. Tsempillä sinua halaan :)

Niin se valitettavasti on tässä elämässä, että todella luotettavia kavereita ei monta ole. On joskus aika surullista huomata, että ihminen, jota olet pitänyt hyvänä ystävänä, yhtäkkiä vaan tuntuukin aivan vieraalta tai "hylkää". Minulle on käynyt parin työkaverin, jotka ovat olleet kavereita myös siviilissä, kanssa niin, että yhtäkkiä yhteydenpito on ollut täysin minun vastuullani. Sitten kun olen jäänyt odottelemaan myös heidän yht.ottoa, niin mitään ei olekaan kuulunut.
Kyllä ystävyys täytyy olla molemminpuolista vuorovaikutusta ja ystävysten tulisi molempien ottaa yhteyttä. Eihän se ole ystävyyttä, jos vain toinen soittelee tai laittaa viestejä.

Tämä elämä on liian lyhyt vietettäväksi "ei-mukavien" ihmisten kanssa. Toivon sulle onnea elämään! Ketään ei ole tarkoitettu olemaan yksin :)

Joskus auttaa puhua muitten kanssa kuin kavereitten kanssa masennuksesta. Kaverit ei aina halua kuulla siitä. Vaikka kavereille pitäis kertoo kaiken. Aina en itsekään kerro, koska tiedän et niilkin on omat huolensa. Itse puhun joskus mesetuttujen kans mun huolista, ne on hyviä kuuntelemaan, koska kuuntelen myös kun niillä on huolia. Tai voi kai sitä puhuu vanhempien kanssakin tai työkaverin kans..

Mullakin samaa...ystävät soittavat vain minulle, kun heillä kriisi, vaikea elämäntilanne,surua tai muuta vastoinkäymisiä....kuntelen, tuen ja autan heitä viikkotolkulla ja sitten , kun asiat hyvin-he eivät soita.Eikä ikinä ole kiitosta kuulunut. Minä soittelen ja käyn heillä muuten vain.

Ja jos mulla vaikeaa ollut, heillä ei aikaa tai voimia kuunnella...

Nyt , kun olen jo yli 40v. olen päättänyt nyt riittää!! Olen karsinut ystäviäni. Enää en vain auta, jos ei ole molemminpuolista-ystävyys saa jäädä. haikeaa, mutta oikea päätös mielestäni. Hyviä ystäviä on jäljellä enää kaksi ja ne on ja pysyy!!

Kuule, et oo ainoa. Itelläni oli viimeks ala-asteella "hyvä ystävä" (mukamas), ylä-asteen jälkeen ei ole ollut kuin koulukavereita. Ite oon tosi sosiaalinen persoona, mutta tuntuu ettei kukaan edes kaipaa kaltaistani ystävää, kelpaan vaan paskanjauhamis -seuraksi. Muhun on ehkä vaikea tutustua sitte. Olis kiva tietää mikä on suomalaisen nykykäsitys "ystävyydestä". On niin hiton vaikee saada kavereita lapsuus-iän jälkeen.

Niin ei toi ole reilua, että niinkin kilttiä ihmistä, vedätetään tollainlailla ihankuin olisit joku ns likakaivo, ei ole kiva huomata että lyödään jo lyötyä ja vielä ei edes huomata sitä, ovatko muut ihmiset niin egoistisiä? Niin en tiedä miten sut sais pirteäksi ja iloisemmaksi muuta kuin sanomalla kuten muut täällä, vältä tollasii ihmisii ja mitä koskee miehiä niin siihen olen jäävi sanoo mitään mutta en usko että niin paljoon on nokkimis periaate kuin naisten kesken ! Enkä voisi sanoa sitäkään että täällä nyt ois asiat sen paremmin, alan nääs tuntee jo paljon eri käyttäytymisprofiilejä sen verran kokemusta alkaa olla ihan kirjan verran mutta en mä ala niitä täällä tilittään kun ei se saa aikaa muuta kuin närää joten lue mun galleria sivu ja ota musalinkeistä ja kuvista virikettä elämään ja älä suotta ota onkeesi rumia kaloja, käy vaikka kalatiskillä valitseen ;) Vanha sanonta pätee Suku on se mitä et pysty valitseen mutta ystävät on se suku jonka voit ! Sulla on vin ollu huono säkä...ps mikisi minulle aina se 1 miljoonasta joka on huono no älä ajattele sitä.Olet kuitenkin hieno ja ainutlaatituinen ihminen, tarviit sen arvoiset ystävät vain ! T.Mats

sinun tilanteesi ..ja ystäviä he ei oo ei ystävä käyttäydy noin vain auttaa kun apua kaipaa..ja masennus ois syy tulla sun luo kysyä onko hätää tai tarviitko apua...minulla onneksi aina kun tarvinnu ystävät on auttanut elämän varrella..kaikkea hyvää sinulle .itse onen jo aikuisten poikien äiti ja heilläkin kavereita ja ystäviä on ollut jotka myös auttaa jos tarvii esim nuoremman pojan paha masennus..niin ystävä kävi hänen asunnollaan vei elokuviiin ,kotiinsa järjesti kivaa ..ja nyt kaikki ok..kaikilla hyvä mieli...yhtä pekkaa oon kiittänytkin avustaan,vaikka jo aikuisia ovatkin..hän sanoi tottakai auttaa koska ystävä on ystävä silloinkin kun ei voi hyvin..silloin seapua kaipaakin..että on hieno nuorimies hän ihailen kamalasti.ilman häntä poikani ois vajonnu pohjalle eikä ois selvinny.kiitollinen saan olla...sinulle kaipaan ystäviä myös ..oikeita joita saat harrastuksistasi ,työstä.kursseilta ym...ja kyllä se oikea mieskin löytyy usko mua...kaikkea hyvää sydämestäni sulle!

tein sellaisen tempun kun alkoi silloiset kaverit ahdistaan nii vaihdoin kokonaan maisemaa ja siinä samalla laitoin kaikki kaverit vaihtoon... nykyään voidaan morjenstella tai käydä olusella mut siinäpä se ei oikein enään jaksanut niiden kikkailuita ja jammailuita kun ikäkiin alkaa tuleen nii ei voi olla aina kuin mikäkin teini.. juodaan,bailataan kikkaillaan ja jammaillaan ei sovi mulle siispä vaihdoin kaikki ja en ole katunut kertaakaan sitä päätöstä... sitä paitsi uusissa ystävissä on se hyvä puoli et onpahan jotain mitä ei välttämättä tiedä ja ihan samanlailla ne tutuksi tulee.. siispä ala katseleen uusia ystäviä josko niil toisilla mieli sitten muuttuisi et hei tuol on muutakin toimintaa jonku muun kans.. siten ehkä ne sun vanhat kaverit saattaisivat tajuta sun merkityksen... mut jos mitään ei kuulu ei näy nii se nyt on sanomattakin selvää mitä merkitset... mut eipä se haittaa.. onhan sul siinä vaiheessa niitä uusia ystäviä jotka kuuntelee ja tekee jotain sun kans...

tuon olotilan liiankin hyvin siksi pyrin niitä hyvän päivän tuttujakin auttamaan jos huomaan jonkin olevan pielessä joskus eivät edes sitä huomaa mutta saan siitä itselleni iloa =) voimia sinulle!!!

lopeta kaveraaminen josse on nii tyhmä! ei ole vaikeaa lopettaa ja helppo päätös..

Mulla samanlaisia kokemuksia. Yhdellä matkalla huomasin ystävässä anorektikon ja narsismin oireita, ei syönyt ja juonut vettä ja mäkään en olis saanut syödä!! Sen jälkeen rohkastuin käymään yksin matkoilla ja kuinka ollakaan siella tapasin uusia ihmisiä, joista tuli todellisia ystäviä. Harrastuksiin kannattaa mennä myös mukaan ja jutella eri ihmisille ja pikkuhiljaa tutustua.
Sielunkumppania on vaikea löytää, jotkut nimittäin voivat tulla kateellisiksi mitä ihmeellisimmistä asioista ja sitt tulee ongelmia. Itse jätän vaikeat ja ilkeät tuttavat omaan arvoonsa, enkä sitten enää pidä yhteyttä, jos tulee liian suuria ongelmia. Aina kuitenkin on niitäkin, joiden kanssa tulee vähän paremmin juttuun.
Arvosta itseäsi ja ole paras ystävä itsellesi ja tutustu uusiin ihmisiin rohkeasti. Aurinkoista mieltä elokuuhusi.

Jokainen kokee samalla tavalla muut ihmiset sairauksineen joista kaikki epämiellyttävät kokemukset johtuvat niin että kukaan ei itse ymmärrä mistä viasta on kyse. On jopa sanottu että parempi viallinen ystävä kuin ei ollenkaan ystävää. Suurin osa suomalaisista elää tästä syystä yksin ja kansa on ehkä yleisesti sosiopaattisempaa ja yhteiselämään sopimattomampaa kuin monet muut kansat eivätkä kykene vuorovaikutukseen ja kanssakäymiseen sosiaalisesti juuri kenenkään kanssa, edes huvitellen vaikka keskukstelupalstalla, ketään ei ymmärretä ja henkinen tila usein vaatii väkivaltaa ja kärsimystä joka ainoana ihmisten välillä toteutuu. Keinoja ongelman poistamiseen ei tiettävästi ole, rodusta sen luonteesta kasvatuksen puutteesta ja ihmismallien pahuudesta johtuvaa henkistä sairautta täynnä maa. Valtaosa on pettynyt ihmisiin koiriin ja kaikkiin lemmikeihin kotona koulussa työpaikoilla jopa lomamatkoilla hirveän ymmärtämättömän vähäjärkisen ja huonon käytöksen ja suhtautumisen takia joka vaikuttaa tahalliselta vaikka on synnynnäinen huono luonne heikkoälyisyys yhdistelmä hirveillä seurauksilla valtaosalla ihmisistä. Uhriksi ei kannata jäädä.

Aloitappa vaikka joku harrastus uus tai vanha. Tsemppiä tuleviin aikoihin.

Olen tosi pahoillani puolestasi. Jokainen meistä kaipaa tosi ystäviä. Itsekin olen kärsinyt masennuksesta ja olen sitä mieltä, että se on karkoittanut ihmisiä pois läheltäni. Olen ajatellut, että he eivät vain enää jaksa minua. Vaikka olen pitänyt yhteyksiä, en masennuksen takia jaksa olla kovin läsnäoleva tai skarppi toisille, en jaksa olla tarpeeksi hauska ja viihdyttävä enkä jaksa rientoja tms. Muillakin on tarpeita, yhdessäolo on heillekin tärkeä asia, ja kun toinen on aina joko hyvin hiljainen kuten minä tai muuten alakuloinen eikä jaksa iloita, siinä ei synny todellista yhdessäoloa, joka sitten antaisi kummallekin jotain. Pitemmän päälle se on rasitus kaikissa ihmissuhteissa. Esimerkiksi yksi ystävä kerran ilmoitti, että minun pitäisi muuttua paljon sosiaalisemmaksi, vaikka en ole sellainen normaalistikaan. Jonkun aikaa sen jälkeen hän vähensi yhteydenpidon minimiin, joten ymmärsin etten ollut enää sellainen ystävä, minkä hän tarvitsee. Masennuksesta käytännössä kärsii koko elämän, vaikka välillä voi olla monta hyvää vuotta, aina se tulee takaisin. Olen opetellut hyväksymään, että olen tällainen. Minusta ei masennustaipumuksen takia tule hyvää ystävä-ihmistä kenellekään enkä voi siksi odottaa toisten ihmisten olevan todellisia ystävä-ihmisiä minunkaan suuntaani. Tarkoitan, että olen päättänyt yrittää olla murehtimatta tätä asiaa. Näin vain on. Toivottavasti sinulla on toisin, ja löydät niitä tosiystäviä jostakin :).

Itse olen tullut siihen tulokseen että aikuisena ei ole enää ns. sydänystäviä. On vaan niitä kavereita ja hyvän päivän tuttuja.

Itse kriiseilen tämän saman asian kanssa, vaikkakin minulla on joitakin kavereita joiden kanssa kuulumisia tasapuolisesti kysellään ja kosteita iltoja vietetään. Silti tuntuu että haluaisin kaverin jolle voisin oikeasti puhua asioista ja joka tahtoisi tuntea minut läpikotaisin. Tosiasia vaan on, että ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja ihmiset muuttuu aikuistuttuaan hyvinkin nopeasti ja radikaalisti. Järkevintä olisi ehkä löytää ne kaverit töistä, harrastuksista ja opiskelusta. Kun työpaikka vaihtuu, kaverit vaihtuu myös. Harrastuksista voi löytää pitkäaikaisia kavereita joilla on sama kiinnostuksen kohde.

Välilllä tuntuu että naiset vaativat ystävyydeltä aika paljon. Miehet osaavat pitää kaverisuhteet keveinä ja mutkattomina, mutta naiset haluavat syvällistä ja uhrautuvaa ystävyyttä.

Toivoisin löytäväni läheisen ystävän, mutta samalla taas muistan aiemmat kokemusket kun kaverit ovat löytäneet miehet ja hävinneet todella nopeasti kuvioista. Jos tulee ero, soitellaan sinkkukavereille ja kun mies taas löytyy, aletaan elämän parisuhde kautta, jolloin omia kavereita ei tarvita. Kaksi hyvää kaveriani ovat tehneet niin.

Yhteenvetona: Ystävyys ei ole samanlaista kuin ala-ja yläasteella. Jos haluaa ystäviä, täytyy hyväksyä että elämäntilanteet muuttuu ja niihin on pakko sopeutua. Suurinosa ihmisitä haluaa yhtävyydeltä hauskuutta ja mukavaa yhdessä oloa, harva haluaa kuunnella toisen synkkiä tilityksiä ja valitusta elämän kurjuudesta. Toisen synkistelyjä ei kannata kuunnella liian pitkään (vaan ehdottaa ammattiapua) sillä ei se kaverisikaan omaa masennuskauttasi jaksa kovin pitkään myötäelää.

tuo on tuttu tarina.

kun olet masentunut, sairaslomalla, sosiaaliverkosto kutistu, silloin kun eniten tarvitsemme ystäviä, jopa ystävät lopettavat yhteydenottoa. yhtäkkiä olet totaalisesti yksin , masennut entisestään.

itsellä on kyllä kokemusta. olen kirjoittanut mielipidekirjoitus asiasta. jos yksikin ihminen herää siihen ollaan voitto puolella.


voimia sinulle

tv. ilidio flores

Lueskelin noita vastauksia ja näköjään meitä "ystäviin" pettyneitä ja yksinäisiä on yllättävän paljon.

Itselleni on jäänyt toiselle paikkakunnalle muuton jälkeen oikeastaan vain yksi ystävä. Muiden kanssa yhteydenpito on jäänyt lähinnä minun tehtäväksi ja niin kuin tuolla jotkut muutkin, niin päätin, että en viitsi olla aina se joka soittaa, tekstaa, menee käymään tms. Joistakin ei ole sitten enää kuulunut. Yhden lapsuudesta asti tuntemani (aikoinaan parhaan ystäväni) kohdalla annoin itse periksi viikkojen odottelun jälkeen ja otin sitten kuitenkin yhteyttä. On sieltäkin sitten minulle päin tämän jälkeen jotain kuulunut. Mutta olemme kyllä ns. vieraantuneet, silti en halua yhteyttä täysin lopettaa häneen.

Matka kavereilta tänne päin tuntuu olevan huomattavasti pidempi, kuin matka täältä kavereille päin. Omituisesti, oliskohan Einstein voinut tämän selittää jollain aika ja avaruus kytköksellä? : D

Aikuisella iällä uusien ystävien hankkiminen ei ole ollenkaan helppoa. Eikä se ole minulle ollut kyllä lapsenakaan kovin helppoa. Onhan tähän jollain tavalla tottunutkin ja lapsuuden yksinäisyydestä selvisin "ehjin nahoin" mukavan isonveljen avulla, etten ihan niin täysin yksin aina ollut. Nuoruudessa oli sitten muutama jonkun sortin kaveri. Monella on ollut vielä huonomminkin, koulukiusaamista ja täydellistä yksinäisyyttä jne.

Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne kanssaihmisten keskuudessa on aina mieltä vaivannut, varsinaiseen koulu- tai työpaikkakiusaamiseen en onnekseni ole törmännyt, mutta se ulkopuolisuuden tunne on läsnä.

Mitä tulee tuohon masennukseen, niin kannattaa kyllä ihan lääkärille mennä valittamaan, jos siis kyse ei ole vain pienestä alakulosta, joka varmaan useimpia vaivaa silloin tällöin. Eihän ne mitään terapiaa tms. siellä tarjoa, mahdollisesti sairaslomaa muutama viikko ja mielialalääkitys. Tepsi ainakin minulla, kun muutama vuosi sitten alkoi ihan tosissaan masentamaan. Kannattaa vaan sinne lääkärille mennä hyvissä ajoin, ennen kuin masennus pahenee niin, että ei todellakaan jaksa enää sängystä nousta tai jopa alkaa köyttä sovittelemaan kaulaan. Aivokemiastahan siinä on suurelta osin kyse, ettei siinä mitään "hullunpapereita" saa.

moii ei sellaset oo oikeita ystävii mitkä ei pidä yhteyttä mutta allergia jutussa voi olla että koiralle ei ole allergia mut kissalle on. mulla oli ennen kummallekin mut nyt vanhempana ei ainakaan koiralle ole ja ei oo oikein kissa kavereita niin ei tiiä joillakii sukulaisilla on kissa mutta silloin ei tunnu kun ei olla pitkään kylässä.. ja nyt vahempana on vähän huono löytä kavereita kun on muuttanut toiselle paikkakunnalle tuttuja on kenet niinku nimeltä ja näöltä tuntee mut ei sen paremmin ja viime työ paikassa oli vaan työ kavereita ei niiden kanssa mitään muuta tehty.. kun parein vaan kun käytiin välillä pelaamassa salibandia oli kaverin kaveria mukana.. pienenpänä oli helpompi löytää kaveri..

toi sun viesti kuulostaa todella tutulta.Pari vuotta sitten mummoni kuoli ja kuukausi sen jälkeen tyttöystäväni.Eipä ollut ketään kelle puhua asioista tai joka olisi kuunnellut.Kaikki sukulaiset jätti yhteydenotot minuun ja ns.hyvät ystävät myös.Tänäpäivänä eivät edes vastaa viesteihini ollenkaan.Jotenkin elämä tuntuu aika ahdistavalta ja lääkäri vaan sanoo ,että kyllä se siitä.Mielestäni jokaisella tulisi olla edes yksi hyvä ystävä,jolle voisi avautua kun on paha mieli.Toivon,että ainakin sinä löydät jonkun,jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut.Niin työkaverit vielä herjaa,että tollanen rumilus ei koskaan voi saada uutta naista ja sanovat vielä,että lopeta itsesi.huh että tällaista mut kait se aika koventaa luonnetta ja onhan noita plastiikka kirurgeja mun laiselle rumilukselle

Jus tällänen on mun hyvällä naapurin ystävällä ,hän on nainen ja hänellä on masennusta ja syö masennus lääkkeitä ,kun hän lupaa mulle jos pyydän ulkoileen tai kaupaan ,hän hetken viestissä sanokin ,että menee hetki ja tai syön vähän ,sitten ei lähdetkään ,ja jos hän pyytää muita nin on valmis heti lähtemään ,mutta jos hän mulle sanoo ,että ollaankos kavereita ja tavattas ja sitten ,kun sanon ok mutta lupaa kanssa sitten ,että saan tulla kylään tai lähdet ulkoileen ,täläsillä masennus ihmisillä on joku ,josta niille tule joku jännitys tilanne tai paniikki ,että ne sitten uskalla luvata tai ei sano mittän ,mulla ei ole pyörää enkä voi oikein ajaa ,ja naapuri lähtee aina asoille pyörällä ,uskon ,että sen takia se ei lähde mun kaa kun sen pitäs kävellä ja jos sillä pyörä nin sen pyörän kaa kävellä ,että näin.

Ystävyydet muuttuvat ja ovat erilaisia: joku kestää hetken, joku vuoden ja harvoin, mutta joillain onnekkailla, koko eliniän. Hieman kuten kaikki muutkin ihmissuhteet. Joten mitään palikaksi tai etenkään idiootiksi haukkumista ei tarvitse kuunnella ja takaisin voi sanoa, että jos tuo ei lopu, ystävyytemme loppuu. Ei kannata seurustella jos rakkautta ei ole. Eikä olla ystävä jos rakkautta ei ole. Ne ovat molemmat rakkaussuhteita, vaikkakin erilaisia.

Ystäviä voi olla joskus vaikeakin löytää, siksi kannattaa olla etsinnöissään avoin ja sitkeä. Mutta hyväksikäyttöä ei pidä suvaita. Voi aivan hyvin hyväksyä sen, ettei käydä kylässä, minulla on ystävä, joka ei koskaan käy meillä: en käy myöskään heillä ja olen sen sanonut. Käydään sitten muualla. Jos halutaan nähdä. Minä sanoisin ystävällesi, joka sanoo tuollaisen jälkeen, että soittele syyskuussa, että suksi kuuseen, kiitos ymmärryksestä ja soittelepa sinä JOS kasvat joskus aikuiseksi.

Alistuminen masentaa. Älä alistu siis. Yksin on hyvä olla, kun seisoo omilla jaloillaan ja kunnioittaa itseään. Samoin tuttavien ja ystävien kanssa. Joten, mieti mikä sinulle käy ja kaiken uhallakin pidä siitä kiinni. Ihmisiä on 6 miljardia maailmassa, siis löydä ne kaikki vaikka. Joskus on yksinäisiä kausia, mutta älä lannistu, sillä pettymykset kuuluvat elämään, ihmiset ovat aika keskenkasvuisia vielä aikuisinakin, ja tekevät hölmöjä asioita. Anna heille anteeksi, mutta elä elämääsi. Eteenpäin. Tee päämääriä, suunnittele omaa elämääsi, käy paikoissa, kasvata itseäsi, ole rohkea. He eivät voi viedä noita asioita sinulta. Miehetkään eivät kaikki ole samanlaisia, ja kun teet sen mitä aidosti haluat (riskeistä huolimatta) ja selvinpäin, huomaat, että petyit tai et, olet todella itse valinnut. Sinua ei voi käyttää hyväksi. Sinä seisot omilla jaloillasi. Voi siis olla, että pettymyksiä tulee, mutta pikku hiljaa sinä vahvistut ja sinähän et niihin kaadu. Uskalla vain ihastua ja rakastua, ja jos se tuottaakin pettymyksen, niin silloin aina muista se hyvä minkä sait: muutenhan et edes voisi pettyä :)

Älä auta liikaa, älä mene liikaa, älä uhraudu martyyrin lailla. Auta vain jos oikeasti haluat, ja mene jos oikeasti haluat. Älä suostu kaatupaikaksi: sen voi sanoakin, jos joku liikaa vuodattaa. Voit myös opetella puhumaan suoraan ja sanoa niille ystävillesi, ketkä nyt eivät sinua auttaneet, että hei, minuun oikeasti sattui ja sinä viittasit kintaalla. Voisitko kertoa miksi se on niin vähän tärkeää? Pistä heidät selittämään.

Joittenkin ystävien kanssa kannattaa taas hyväksyä, että he ovat huonoja pitämään yhteyttä. Joten jos se tyyppi on sen arvoinen, hauska, on kiva jutella, saat siitä jotain, niin pidä yhteyksiä vaan yllä, mutta älä stressaa. Älä odota, sillä se tuo sen pettymyksen tunteen. Tiedosta, että hän ei pidä yhteyksiä, pidä silloin tällöin sinä, itsesi vuoksi.
Toisten kanssa pitää hyväksyä tilapäisyys: heidän kanssaan ystävyys kestää hetken ja sitten erotaan eri teille. Mutta se ei tee kokemuksista arvottomia!

Äläkä stressaa, hanki oikeasti psykologin apua murheisiin, sillä ihmiset harvoin jaksavat niitä kuunnella, ja olethan nähnyt, miten yksinkertaisia ihmiset ovat: miten he osaavat muka auttaa muita, kun juuri koskaan eivät edes itseään? Suurin osa ihmisistä on vähän palikoita :)
Ehkä heidän neuvonsa ovat olleet huonoja tästä syystä. Empatia on vaativa laji. Mutta masennus sinun on kyllä korjattava itse: sinun on haettava siihen apua ja keskusteltava elämäsi eteenpäin saamisesta mielellään ammattilaisen kanssa. Heidän niskaansa voi kaataa huoletta kaiken, jos ystävät eivät kestä.

Ja vielä: "En ole kertaakaan saanut itselleni kunnollista ystävää tai kaveria, jonka kanssa todellakin jakaa murheet..."
Ehkä se tässä onkin osittain. Ystävän kanssa kun pitäisi jakaa ilot ja naurut myös, eikä vain etsiä ihmistä jakamaan ja kuuntelemaan murheita. Muistathan sen? Osaatko pitää hauskaa? Lasketko sen ystävyydeksi? Lisäksi, osa ei osaa suhtautua, he eivät siis tarkoita pahalla, vaan he eivät vaan osaa. Surullista mutta totta.

Joten, älä lannistu, hae apua, tee elämääsi suunnitelma, etsi ihmisiä ja katso ketä kaikkia löydät ja kuinka paljon erilaisia on, hyväksy varjot ja pettymyksetkin. Yritä siis jaksaa vaan, kyllä se aurinkokin sieltä alkaa tulla esiin ja kyllä sinä varmasti löydät, kavereita, tuttavia, ja ystävänkin, toivottavasti monta!
Toivotan sinulle paljon onnea matkaan, lähetän halauksia, vaikkei me tunnetakaan, minä olen nyt hetken ystävä, ja haluan sinulle kaikkea hyvää. Ennen kaikkea, että muistaisit, että sinä olet hyvä, ihan hyvä, ja juuri tuollaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse mielistellä eikä hyväksyä ihan kaikkea, ei luovuttaa masennuksen edessä ja hei, minä annan luvan: kun olet noinkin väsynyt, kun olet ollut, sinä saat olla hajamielinen ja nukkua stressaamatta ja rauhassa. Ei tarvitse potea huonoa omatuntoa: sinähän soitit ja olit pahoillasi! Hymy ja halaus, paljon rakkautta toivon sinulle vielä!

MOI KERRON SULLE ETTÄ MULLA ON SAMAN LAISIA ;;ON MULLAKIN MASENNUSTA OLLUT ;;& YSTÄVÄNI,,MIKÄ ON NYT EDES MENNYT KERROIN HÄNELLE PALJON ASIOITANI ;;MUTTA TAIS OLLA ETTÄ I OLLUT REHELLISELLÄ ..PUOLELLA ;; KUN KERTOILI MUN ASIOITANI MUILLE & NYT SIT KUN OLEN VIO LIITOSSA ;;TÄLLÄ PAIKKAKUNNALLA ,,EI OLE KAVEREITA ,,TÄÄLLÄ ;; MUTTA KEKSIN KYLLÄ TEKEMISTÄ SIIVOILEN KÄYN LENKILLÄ KOIRAMME KAA ;; IMATRALLE EI OLEPITKÄ MATKA LINJA AUTOLLA MENNÄ SIELLÄ VOIN NÄHDÄ MUN YSTÄVIÄNI JOTKA ASUVAT SIELLÄ JOPUTSENON PUOLELLANYKYISIN JOUTSENO KUULUU LAPPEEN RANTAAN ;; MUTTA EN MIE VALITA
MULLE VOIT KERTOAOMIA ASIOITASI KYLLÄ VASTAAN
paivi.mielonen.nurminen@suomi24.fi
tää sallinensalli ei ole käytössä

Et ole ainoa joka on yksin. En juuri voi puhua kenellekään kavereilleni mistään asioista. KAverit harvoin pyytävät minua minnekään, touhuavat keskeen juttuja mutta minut jätetään usein ulkopuolelle. eipä ole minullakaan ollut koskaan sellaista ystävää joka kuolisi vaikka puolestani. Minä kyllä voisin kuolla hyvän ystäväni puolesta...no ei nyt ehkä ihan kirjaimellisesti mutta kuitenkin.

Itsekin voin yhtyä moniin seikkoihin, joita muut ovat täällä maininneet. Joudun myös yleensä itse (aivan muutamaa tapausta lukuunottamatta) ottamaan yhteyttä ihmisiin. Tuntuu myös, että kelpaan seuraksi vain jos parempaa ei ole tarjolla. Itsekin olen ollu välillä pahasti masentunut. Ainakin yhdellä ystävällä ja veljellä on varmasti jotain aavistusta masennuksestani. Kun olen varovasti yrittänyt ottaa asiaa niin esille niin molemmat ovat sivuuttaneet asian täysin ja veli jopa vähän etääntynyt sen takia.

Varmasti osasyinä on; suomalaiset eivät osaa käsitellä vaikeita asioita, pelkäävät etteivät osaa auttaa, välttelevät kaikenlaista vastuuta toisten ihmisten suhteen. Silti suurin syy lienee kuitenkin se, että suomalaiset yksinkertaisesti ovat paskaa sakkia. Eivät oikeasti välitä muista kuin itsestään, eivätkä puhalla yhteen hiileen.

Sinänsä suurimmalla osalla suomalaisista ei ole kovin montaa todellista ystävää koko elämän aikana, siinä ei ole mitään epänormaalia. Ikävämpää on se, että vaikeina hetkinä näistä harvoista ystävistäkään ei välttämättä ole apua ja olen itse joutunut toteamaan, että joko selviän masennuksestani tai mahdollisista muista vaikeista vaiheista täysin yksin tai sitte en selviä...

Kiitän kaikkia, mutta tänään taas taisi tulla hieman iskua lisää tähän huonoon elämään muutenkin. Olin yrittänyt yhdelle ja vanhalle luokkakaverilleni soittaa ja kysellä kuulumisia. Olin ollut hänen kaverina 2.5 vuotta samassa koulussa. Olin ollut hänen tukenaan sen vuosien ajan... Koska hän ei ollut hyvä koskaan matematiikassa tai missään, mutta kannustin häntä yrittämään, jopa jatkamaan opiskelua, koska hän oli luovuttamassa koulun, mutta sain hänet jatkamaan silti ja 5kk päästä hän valmistuisikin jo.

Soitin hänelle, mutta sain luurin korvaan. Ajattelin, että hän oli varmaan jonkun kaa juttelemassa, mutta ei voi vastata... Mutta loppu peleissä sain vain kylmän viestin, missä sanottiin, että: Olimme vain koulu kavereita, emme enempää. Hyvät jatkot.

Täytyy sanoa, että on tosi hyväksi käytetty olo nyt. Olimme todella paljon tekemisissä ja pidin hänen puoltaan, kun opettaja oli haukkunut häntä... Näyttää siltä, että olin vain joku... Luulin, että me todellakin pitäisimme yhteyttä vielä koulun jälkeen. Olin pettynyt, että hän laittoi vain viestiä, ettei voinut sanoa sitä siinä samalla puhelimitse. Varsinkin kun se ihminen, joka pisti välit poikki oli sellainen ihminen, josta ei olisi ikinä uskonut. Ja olimme vielä ehtineet sanoa, että olemme yhteydessä, kun koulu on ohitse. Mutta nyt... Taas sitä on lyöty olo. :'(

Itelläki on sellanen tilanne että kaikki kaverit asuvat pienen matkan päässä ja eivät pidä yhteyttä ellen ite pidä yhteyttä ja jos pitävät yhteyttä niin sillonki melkeempä joka kerta sama juttu ettei kukaan muu ollu tavoitettavissa. Ja netki kaverit jotka pitävät yhteyttä yleensä soittelevat ryyppyseuraksi eiväkkä muuten vaan. Välissä itelläki vähän tyhjä olo ja kysymyksiä pyörii päässä: Miksi ne ei piä yhteyttä mutta mie piän?
Siinäki on välistä aika paljon miettimistä ja sen seurauksena sitä on vähän niinko alkanu erakoitua muusta yhteiskunnasta. Tämän enempää en omalle kohalle osaa asiaa ilmaista ko alkaa v*****aa sen verran paljon jos alkaa asiaa enemmän analysoimaan.

Mäsis "tarttuu",siks mäsiksen "uhri" on jätettävä yksin,sanoo lauma ja on erittäin oikeassa,mutt ett on myös asioita,jotka eivät kerro sinusta,vaan heistä.

mulla ei ole kavereita. enkä ole niitä tullut täältäkään hakemaan. pitäis vaan elää niin ettei kukaan jää suremaan sitten kun täältä lähdetään.

Luin viestisi.... ja aikas tuttua ja koskettavaa. Olen itse kärsinyt ajoittaisista masennuksista jo 18 vuoden ajan. Ja totta: kaverit ovat häippässeet, kun soitin allapäin. Vain pari kolme on sellaisia, jotka ovat tukeneet ja jopa ymmärtäneet. Mutta alkuun heiltäkin tuli sitä vanhaa pas....: "Otapa itseäsi niskasta kiinni plää plää plää"...... Pitkään tein töitä, että he tajusivat mikä on msennus!!! Olin aikoja soittelematta, ja kun sitten ihmettelivät, miksi en soita, sanoin reilusti missä mättää. Nyt on taas hyvä jakso ONNEKSI !!
Oletko kuullut Hoitinetistä? Olen siellä kirjautuneena käyttäjänä jo pitkään. Siellä voi keskustella KAIKENLAISISTA ongelmista anonyyminä, saa ystäviä ja siellä voi halata virtuaalisesti. Hyvin moni on kiittänyt tuota yhteisöä. Siellä on myös oikeata ammattihenkilökuntaa. Minä ainakin olen saanut sitä kautta kolme tosi hyvää ystävää. Siellä voi purkaa pahaa oloaan ja tulee tukea ja kannustusta. Että ei kun www.hoitonetti.fi ja kirjautumaan. On tietenkinmyös ilmaista. TSEMPPIÄ!!!! On vielä välittäviäkin ihmisiä : ))

En halua nyt kuulostaa julmalta, mutta hanki masennukseen ammattiauttaja ja/tai vertaistukea.

Sinusta sai sen kuvan että asiat on olleet pitkään huonosti, eivätkä niin kaverisuhteet, kuin parisuhteetkaan toimi. Yleensähän ystävyytta ja parisuhdetta lähdetään rakentamaan iloisten asioiden pohjalta. Jos heti loudaat uuden tutun päälle painolastin masennuksesta, niin toki hän pelästyy. Yrittää auttaa vähän aikaa ja sitten väsyy. Ja jos omat vanhat kaverisi kuulevat vain valitusta, niin ovathan hekin siihen väsyneet.
Tämä on kuitenkin sellainen asia, jota sinun on vaikea itse huomata itsestäsi. Yritä keskustella kavereidesi kanssa siitä millainen mielikuva heillä sinusta on.

Muista että niiden kavereiden kanssa kuuluu jakaa myös ne ilot! Hanki iloa elämääsi ja opi luottamaan ihmisiin.

Tuo on tosi yleistä nykypäivinä, ettei monellakaan ole oikeaa ystävää saati kaveria.
Ihmiset on hyvin pitkälti turhasta kateellisia ja kusipäisen itsekeskeisiä, ettei normaali ystävyyssuhde kestä.
Omaa napaa tuijotetaan kaiken rahan ja materiaalin ahneuden ohella ja luullaan kateellisena, että "tuolla toisella se on kaikki paremmin".
Ihmiskunta menee vain sairaampaan suuntaan "kehittyessään". Ei siinä sen kummempaa ole ...

Minullakin tuntuu olevan vähän samankaltainen tilanne, tuntuu, että kukaan ei ihan oikeasti ymmärrä minua. On vain kavereita, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Olen todennut, että mieliala nousee, kun on tyytyväinen siihen, mitä omistaa, eikä keskity huonoihin puoliin. Täydellistä ystävää ei tunnu edes olevan olemassa, yksi kaverini kuuntelee, toisen kanssa pidetään vain hauskaa, kolmannen kanssa voi keskustella sivistyneemmin päivän asioista... Suosittelen erilaisia harrastuksia ja muiden asioiden kautta kontaktin lisäämistä muihin ihmisiin, vaikka tosiystävää ei löytyisikään, voi nauttia toisen parhaista ominaisuuksista vaikka vain hetken, jos ei näe uudestaan.
Suosittelisin myös, että katsoisit itseäsi ja yrittäisit tiedostaa kaikki vahvuutesi (ja heikkoutesi) ja olemaan sinut itsesi kanssa. Voi olla helpompi löytää kavereita ja olla heidän kanssaan, kun ei odota itseltään tai muilta liikoja. Ihminen ei ole koskaan täysin tyytyväinen, ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja muista unelmoida ahkerasti :)

Suosittelisin hankkiutumaan eroon läheisriippuvuudesta. Suomeksi sanottuna keskittymään niihin asioihin, joita voit tehdä, sensijaan että haikailet sen perään, ettet voi tehdä niitä seurassa.

Esimerksiksi jos näen ystäväni viitäneen käsivarttaan vai onko se rannettaan (tai sitä kyynärpään ja ranteen välistä aluetta), niin niistä asioita on vaikea puhua. Paljon helpompi on puhua miehistä ja shoppailusta, opiskelusta ym. kuin vakavista asioista. Myös on pelko siitä että jos sanoo jotain väärin niin paheneeko tilanne. Siksi ainakin itse yritän pitää yllä positiivista ja kevyttä ympäristöä.

Mä varmaan olen menettänyt ystävän ku se löysi mun hieromasauvan sängyn alta, noloa, mitä teen? Miten te suhtaudutte kyseiseen asiaan.

Älä syytä niitä kavereita pelkästään.. Itel ollut samat ajatukset jo vuosia.. Katkeroidut ja menetät sen sisällön sano suoraan niin kuin asiat ovat mielestäsi. Tai muutu kylmemmäxi.. Kerro mitä sinä haluat ystävyydeltä ja jos sit viel iniseevät niin Eti uusia kavereita... Koska kyl ystävien tai kavereiden kans pitää vaik pystyä tappelemaan jos sikseen tulee .. kyl ne seuraavan kerran muistaa mistä kukakin on veistetty.. Jos vaan antaa eikä koskaan saa on se huono vaihtokauppa.. Sitä se ystävyys on toisen tarvitsemista ja hyödytämista molemmin päin aina on se pieni asia jotnka joku toisesta tahtoo.. Esim: Ystävyys.

Mie nyt myönnän etten jaksanut lukea kuin muutaman ensimmäisen, mutta sanonpa silti.

Sulla on käynyt tosi kurjasti, kun on tuommoisia "ystäviä", eli ei kun vain uusia hankkimaan! Mä voin ruveta ystäväksi vaikka heti! (: pistä mulle vaikka s-postia mari_kukkonen@ovi.com ;) ja kaikki muutkin, joille uusi ystävä kelpaa! :D

Ylipäätään nykyään on kauhean ikävää, miten "ystävät" ja ihmiset on kaikki vain hyödykkeitä. Aina yritetään saada siitä suhteesta jotain, oli se sitten materiaa tai vaikka hyvänolon tunnetta, ja tilanteissa, joissa toinen osapuolista vaikka masentuu, ei jakseta roikkua vaan "ystävä" unohdetaan, kun sen hyödykearvo itselle on liian pieni.
Mä oon miettinyt, että meillä on nyky-yhteiskunnassa arvot muutenkin aika väärin. Harva enää tajuaa perheen merkitystä, ja perheeseen lasken nyt myös ne ystävät. Mun täytyy sanoa, että itse oon kauhean kiitollinen siitä, että mulla on paljon hyviä ystäviä, jotka jeesii vaikka mulla meniskin huonosti, ja tietenkin toisin päin. Mulla on itse asiassa ihan tosi upea perhe.

Raappanan sanoin: "pois vanha viha, tilalle uusi ystävyys".

Mari

Minullekkaan ei kukaa niistä harvoista kavereista soita. Hyvin harvoin soi puhelin. Tai pyydetään tekemään mitää yhdessä. Aina se sama bestis ja ehkä hänen ja minun vanha luokkakaveri. Sitä samaa pelaamista vain konsolilla tai pelkkiä pelipuheita joka helveti vkl, siitä miten selvitään siitä tai siitä. Ei ikinä mitää elämistä esim. kaupungille käveleen tai jotain. Ei edes baariin ku suomalaiset baarit kuulemma *joukkokuntana* ja toinen ei edes uskalla mennä ihmisiin kun peloittaa kuulemma se että häntä haukutaan lihavaksi. Siinä sitte yrität vetristää aivoja omastaki puolesta. Tuntuu etten jaksa enää asuu tässä lapsuuden kaupungissa vaan yrittäisi hakea vaik johonki kaupunkiin opiskeleen tai töihi jossa edes joku mese kaveri ois jonkakaa jaksaa jauhaa. Kun nuo keinot alkaa olemaan vähissä.

Haluisin vaan sanoa, että tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu :3 itelläni on ollu samanlaine olo tosi usein... Ei mullakaan mitään kauhean läheistä ystävää ole ollut, nyt ainakaan lähiaikoina... Kun joskus aikoja sitten syrjäydyin kavereistani ehkäpä pienoisen masennuksen takia (en oikein itekään tiedä, mikä mulla sillon oli) ja kun huomasin, ettei ne huominoinu mun syrjäytymistäni, eikä tullu puhumaan mulle tai mitään, nii tulin vaa surullisemmaks... mut ei se mua enää nii paljo haittaa, koulua just vaihdoin ja silleen...
mut kuiteskin :3 Että samassa veneessä kai olemme :3

Kuule otappa joku vanhus ystäväksesi ? osaa kuunneella ja tukea sinua ja ystävyys taatusti molemminpuolista ja molemmille virkistävää kun ikäero tuo siihen oman lisäsnsä .Nykyisin kun ollaan vain oman ikäisten kanssa kaikki se on suuri puute tässä yhteikunnassa .Ei vanhojen hyvä olla ikäistensä kanssa ja ehkäpä ei nuotrnkaan ?

Ehkä sun pitäis olla vähän itsekkäämpi, jos yleensä voit kavereitas valita. Ja hieno homma, että pikkumy80 ehdottelee miittiä. Miitit on aina jees, jos joku vaan uskaltaa/jaksaa tulla. Ja jos pikkumy aloittais oman ketjun, jossa ehdottais miittiä, niin tuolla naamalla miittiin vois porukkaa tullakin, joskin ne olis kaikki miehiä.

Vapaaehtoisesti olen yksin, ei tarvitse sietää kusipäisyyttä. Onnekseni on muutama ystävä, joka on luottamuksen arvoinen. Kaikkea on tullut nähtyä ja koettua. Tässä maassa on niin paljon henkistä sairautta, että sitä ei moni tiedäkään, tunnevammaisia on 95%..
Hyväksikäyttäjiä, kateellisia selkäänpuukottajia, lupausten pettäjiä, selän takana juoruilijoita, ei sellaisia henkilöitä voi kavereiksi kutsua..
Kai tämä nykyinen maailmanmeno saa aikaan näitä narsisteja, jotka eivät välitä muista kuin itsestään..
Materialististen, itseään korostavien kusipäiden viidakko.

Se on sellainen juttu että kukaan normaali ei jaksa olla masentuneen seurassa ja sillä siisti. Masentunu on yleesnä niin itseensäpäin kääntynyt jotta sitä ei jaksa kuunella sitten millään. Itse kun olin masentuntu niin kaikki katosivat ympäriltä,ja ymmärän sen täysin. Se tartee aikaa löytää itsensä eikä siihen auta vaikka suu vaahdossa rääkäät toisia, aika, aika, ratkaisee asian,toisilla pitempään toisilla nopeempaan. Itsellä kolme vuotta.Suurin itsesäälin mitta on päätää päivänsä,pois se jokaisesta joka silläviisiin ajateleekaan.

Suurin osa meistä kaipaa ystäviä. Kuten joku tässä ketjussa sanoi, vapaaehtoinen yksinäisyys on eri asia kuin se, että valinnanvapautta ei ole.

Itse olisin hiljan tarvinnut ja tarvitsen ystävien tukea. Jättivät yksin. Entinen paras ystäväni istui monen vuoden ajan tunti- ja päiväkausia sohvallani itkemässä. Sitten löysi itselleen rakkauden, ja yhteydenpito jäi. Lopulta ei vastannut edes tekstariin.

Meitä yksinäisiä on paljon. Täälläkin moni kaipaa ystävää. Ongelmana on se, että olemme eri-ikäisiä ja eri puolilta Suomea. Eikä pelkästään se riitä, että kaksi yksinäistä kohtaa. Pitäisi oikeasti tuntea se oikeanlainen kemia ihmisten välillä.

Kunpa jossakin olisi Ystäviä etsitään -palsta eri-ikäisille ja eri puolella maata asuville. Treffipalstoilla etsitään toisenlaisia ihmisiä, sieltä ei löydy mitään.

Ystävyys ei ala sillä, että päätetään olla ystäviä. Se syntyy kuin huomaamatta, kun viihdytään yhdessä ja on yhteisiä asioita, kiinnostuksia, harrastuksia tai jotakin muuta.

Jos täällä on 40-55 vuotiaita lahtelaisia, vois olla kiva vaihtaa ainakin ajatuksia, ja ehkä tavatakin?

Niinpä. Sain vihdoin tänä keväänä uuden kaverin. Olen nuori mies ja aina olen ollut yksin. No sitten sain kun sainkin netin kautta kaverin ja juteltiin niitä näitä, katsottiin tvtä ja käytiin leffas. Joka viikko sain viestiä kännykkään tai tietokoneelle, et miten menee ja voisko tavata vaik jo huomenna. Nyt loppukesällä kun aloin tuntea jälleen masennusta, ja sitten kerroin siitä (ystävälle) niin yhteydenpito muuttui siihen, että vain minä laitoin viestiä ja kysyin että voitaisiinko tavata. Tosin itsekin peruin muutaman tapaamisen huonon olon vuoksi, mutta kerroin aina että voin myöhemmin tavata. Ja se sopi hänelle. Mutta nyt ei ole enää yhtään yhteydenpitoa ja kun olen muutaman kerran laittanut viestiä niin vastaus on tullut myöhässä tai sitä ei ole tullut ollenkaan. En saa iltaisin nukuttua, kun ajattelen että mitä olen tehnyt väärin? En omasta mielestäni mitään. Pakko kai tästäkin on vain selvitä ja luovuttaa suosiolla tämän ystävyyden suhteen. Itse kun on kaikkensa tehnyt ja vielä "hienostellut" omia vaivojaan, ettei se kuulostaisi niin pahalta toiselle. Kuinka kylmästi toiseen voikaan suhtautua vain sen takia, että hänellä on/ on ollut vaikeuksia, joihin ei itse todellakaan pysty vaikuttamaan. ?

Olen 27v mieshenkilö, ja nämä ovat minullekkin melko tuttuja juttuja, niin tämän keskustelun aloittajan, kuin monen kommentoijankin kokemukset. Kun tästä kyseisestä aiheesta on keskustelu nyt avattu, niin kerrompa minäkin oman tarinani. En ole vieläkään tähän päivään asti tuntenut löytäväni tosiystävää. Olin teini-ikäisenä pitkään ilman ystäviä, kunnes n 18 vuotiaana aloin kaveerata erään kouluajalta tutun kaverin kanssa. Hän osoittautui aluksi erittäin hyväksi kaveriksi ja meillä oli usein hauskaa ja asiatkin kävivät jokseenkin yksiin. Parhaimpana aikana saatoimme nähdä jopa päivittäinkin. Hauskaa oli aikansa, mutta tiivis ystävyys ja hyvää pataa oleminen vaati kuitenkin veronsa. Tämä kaverini alkoi käydä vähän liiankin tutuksi, ja hän alkoi jopa majaileen minun ja minun vanhempien nurkissa. Aluksi sekin oli ihan mukavaa, mutta rajansa kaikella kun se majailu saattoi kestää monta päivää peräkkäin, eikä hänellä juuri koskaan ollut kiire omaan kotiin meiltä. Muutenkin hän alkoi meneen aika röyhkeäksi ja määräileväksi, ja mielialoiltaan hän osoittautui hyvin ailahtelevaksi. Usein nämä mielialat vielä olivat kumpaakin äärilaitaa, ja keskitietä ei juuri ollut. Välissä hän oli ylilipevä, kerskuva ja niin hyvää kaveria yritti olla, kun taas sitten joskus hän vaikutti täysin surkimukselta. Hän myös suuttui hyvin herkästi, jos joku asia ei mennyt hänen mielen mukaan, tai ei saanut tahtoaan lävitse, kun hän usein kiristämälläkin yritti siinä onnistua. Ystävyytemme alkoi vuosien kuluessa harventua aina vain entistä enemmän, ja huomasin myös että häneen ei voi luottaakkaan, kun hän oli ihan täysin "tuuliviiri". Jos jotain sovittiin esim. johonkin menemisestä, niin hän melko varmasti perui sen seuraavana päivänä, ja saattoi jopa valehdella syyn, että miksi ei. Sellainen oli jo aika törkeää. Sitten alkoi mennä sellaiseen pisteeseen, että en uskaltanut hänelle enään soittaakkaan, kun hän saattoi vastata erittäin tylysti ja tympeästi, ja saattoi lyödä myös luuriakin korvaan. Sellainen inhottava piirre hänessä oli myös, että hän puhui aina omaksi edukseen, eikä mikään pysynyt salassa. Kenestäkään ihmisestä joka oli usein meidän tuttu ei kestänyt sanoa mitään negatiivista hänelle, kun hän ensin saattoi olla samaa mieltä, mutta kuitenkin oli sitten mennyt juoruaan että minä olin sanonut sillain. Olin joskus jopa tuon asian vuoksi saada köniinkin vähällä. Hänellä oli sitten myöhemmin uusiakin kavereita, jotka olivat sitten kaikki kaikessa, tai aina yksi kerrallaan niistä oli kaikki kaikessa hänelle. Muilla hänen kavereilla ei sitten enään ollutkaan mitään arvoa. Usein nämä hänen uudet kaverit olivat vielä sellaisia öykkäreitä, jotka mukamasten suojelivat aina jotakin, niin sekin teki entistä vaikeammaksi olla yhteyksissä tähän kaveriin. Ystävyytemme sitten hiipui, ja nykyisin emme juuri näe kuin ehkä aniharvoin joskus. Parempi niin, kuin että tuollaisen kaverin kanssa yritän väkisin kaveerata, joka vain aiheuttaa masennusta ja pahaa mieltä.

Nykyisin minulla on oikeastaan vain kaksi sellaista ystävää, joiden kanssa olen eniten. Toinen niistä on myös vähän sellainen jonka kanssa on ongelmia ollut. Hän ensinnäkin on hyvin itsekäs ja itsepäinen, ja syyttää jostain syystä aina toista kaikesta, ja aina arvostelee ja mahtailee toisen tekemisiä. Itse hän ei koskaan myönnä tekevänsä väärin. Sitten hän juonittelee aina myös kaikesta, ja kaikki pitäis hänen mielestä olla aina niin virallista. Esim. jos porukalla iltaa istutaan jossain, niin tämän kaverin mielestä aina pitäis vain paikalla olla erikseen kutsutut ja hänkin tulee vain kutsusta. Tästä hän on mulle juonitellut monesti. Hän myös ottaa paljon alkoholia, joka hänelle ei edes sovikkaan ja usein hän on juovuksissa soittanut minulle suuta ja nimitellyt. Yleensä kaikki on hänelle niin rajoitettua, ja jos johonkin häntä pyytää, niin tahtoo usein tulla kieltävä vastaus. Usein ilman järkevää syytä. Masennusta on tämäkin kaveri aiheuttanut. Se toinen kaveri on sitten ihan rehti kaveri, vaikka omia erityispiirteitä hänelläkin, mutta hänen kanssa kyllä pärjää. Kaiken kaikkiaan joskus tosiaan masentaa, kun ajattelee näitä omia kavereita ja vertaa niitä muihin kaveriporukoihin joita tuolla kartsalla ja netin gallerioissa näkee, ja tunnen joskus jääväni paljosta paitsi näiden kavereiden kanssa. Monet varmaan sanoisi, että hanki uusia kavereita. Mikä ettei, mielellään hankkisin, mutta kun se ei vaan ole niin yksikertaista, kun en vielä ole niitä kovimpia supliikkityyppejä ja kaveeraamiaan aloittaminen jonkun täysin ventovieraan ihmisen kanssa tuntuu ainakin äkkiseltään ajateltuna hankalalle. Vaikka kaveritilanne on tällainen niin silti pidän nämä kaverit, kuin että olisin yksin, kun senkin ajan olen kokenut, enkä halua sitä takaisin. Aina yksikin kaveri on tyhjää parempi, ja täytyy tyytyä siihen mitä on.

Tuo eläinjuttu on ihan omaa typeryyttäsi. Onko käynyt mielessä, että joku voi olla allerginen oikeasti kissoille pahastikin ja koirille ei lainkaan? Minulla on paha kissa-allergia, enkä voi missään nimessä kyläillä kissapaikoissa. Kumma kyllä kissalliset ystäväni ovat suhtautuneet tähän ymmärtäväisesti eikä ole ongelma tavata muualla kuin heidän luonaan. Ei kannata tehdä kaikesta liian vaikeaa.

luin eilen yhdysvaltalaista tutkimuksesta jonka mukaan 40% ystävistä ei ole "aitoja"

http://adf.ly/5KXM