Erosin lapseni isästä raskausaikana, kun hänen suhteensa muihin naisiin paljastui. Halusimme molemmat lasta, mutta ex-puolisoni ei arvannut jäävänsä kiinni muista suhteistaan. Nyt hän elää parisuhteessa toisessa kaupungissa, eikä suostu isyyden selvittämiseen tai maksamaan elatusapua, koska hänellä on uusi elämä, ja minä heitin hänet asunnostamme ulos.
Hän on ilmoittanut "tehtailevans"a lastensuojeluilmoituksia minusta, mikäli hän joutuu maksamaan elatusapua lapsestaan.
Alunperin sovimme, ettei hänen tarvitse maksaa elatusapua, jos hän pitää edelleen yhteyttä lapseemme, mutta se on nyt kokonaan jäänyt uuden puolison painostuksesta.
Tilanne on siis se, että isä ei tapaa lastaan, ei ole maksanut euroakaan, eikä isyyttä ole selvitetty.
Lapsi on 8 kuukautta.
Lastenvalvojalle olen kertonut, että isä uhkaa vaatia lapsen huostaanottoa "perättömillä" ilmoituksillla. Olen neuvolaankin ilmoittanut, että voin käyttää lastani siellä vaikka 2 kertaa kuukaudessa, jotta terveydenhoitajilla ja sosiaaliviranomaisilla olisi tarkka tieto lapseni hyvinvoinnista. Olen itse 43v, akateemisesti koulutettu, vanhempainvapaalla hyvästä virasta. En ole vapaaehtoisesti yksinhuoltajan asemaa itselleni hankkinut.
Voisitteko kommentoida? Toivottavasti myös joku sosiaaliviranomainen lukee tätä palstaa ja kommentoi tilannettamme.
Lastensuojeluilmoituksia
14
493
Vastaukset
- määäääääääääääääääää
ilmoituksiahan voi tehdä, mutta ne kyllä tutkitaan, onko ne aiheellisia vai aiheettomia. Älä hermostu, jos sinulla ei ole edes mitään pelättävää, ei ne pelkästä ilmoituksesta lastasi vie. Joten sinne sossuun nyt yhteys vaan. Ei sinun tarvitse itse ottaa mieheen yhteyttä, kyllä ne sossun puolesta ottaa ja alkaa hoitaan asiaa. Mutta sitä en tiedä miten tuo isyyden selvitys menee...voikohan sitä vaatia käräjäteitse...sossuhan se senkin tietää. Jos isyys todetaan ni joutuu maksamaan jo lain mukaan, itse hän ei sitä voi päättää.
Ja paras vinkki mitä erotessani sain sossusta oli, että älkää sopiko keskenään mitään, koska jonain päivänä se riitatilanne tulee. Onneksi otin neuvon tosissaan, ja nyt riidellessä kaikki on paperilla. - Neljän äiti
Sinuna pysyisin suosiolla erossa koko tyypistä. Jos selvitätte isyyden ja hän joutuu maksamaan niitä elareita, niin hän saattaa pahimmillaan osoittautua todella hankalaksi sinulle ja siinä sivussa tietysti myös lapselle. Toisaalta hän ei ehkä halua olla kanssanne missään tekemisissä, jolloin et mainittavasti hyötyisi asiasta joka tapauksessa. Niitä perättömiä ilmoituksia todennäköisesti ei noteerata kauheasti varsinkaan silloin jos niitä esittää koko ajan isä, joka asuu muualla ja on jo etukäteen julistanut niitä tekevänsä, mutta riski on aina olemassa, että joudut syyniin. Se ei ole kivaa silloinkaan, kun mitään syytä tai pelättävää ei ole. Ja kukaan ei ole täydellinen, joten aina saattaa löytyä jotain, mikä herättää epäilykset. Olisihan se kauheaa, jos joutuisit hysteerisesti varomaan jokaista naarmua ja mustelmaa, joita lapsellesi tulee. Niitä kun väistämättä tulee, kun hän alkaa kunnolla riehua.
- Christina E.
Olen keskeyttänyt isyyden selvittämisen ja kertonut etukäteen lastenvalvojalle, että lapsen isä aikoo tehdä lastensuojeluilmoituksia. Ilmoitin asiasta myös neuvolan terveydenhoitajalle.
- YH....
Christina E. kirjoitti:
Olen keskeyttänyt isyyden selvittämisen ja kertonut etukäteen lastenvalvojalle, että lapsen isä aikoo tehdä lastensuojeluilmoituksia. Ilmoitin asiasta myös neuvolan terveydenhoitajalle.
Sinuna pistäisin kovan kovaa vastaan, eli exän vastuuseen ja maksamaan. Millä oikeudella se mulkku perustelee uusia perheitä, eikä suostu isyyttään tunnustamaan ja maksamaan elatusta lapsestaan. Kumma kun sellanen kusipää kelpaa jollekkin naiselle yäk....
- Christina E.
YH.... kirjoitti:
Sinuna pistäisin kovan kovaa vastaan, eli exän vastuuseen ja maksamaan. Millä oikeudella se mulkku perustelee uusia perheitä, eikä suostu isyyttään tunnustamaan ja maksamaan elatusta lapsestaan. Kumma kun sellanen kusipää kelpaa jollekkin naiselle yäk....
En kuulemma raskausaikana ymmärtänyt hänen miehisiä tarpeitaan.
Sitten löytyi nainen, joka ymmärsi paremmin.
Tuntuu, etten tunne häntä ollenkaan, vaikka olenkin hänet vuosia tuntenut. - tilda-täti
Christina E. kirjoitti:
En kuulemma raskausaikana ymmärtänyt hänen miehisiä tarpeitaan.
Sitten löytyi nainen, joka ymmärsi paremmin.
Tuntuu, etten tunne häntä ollenkaan, vaikka olenkin hänet vuosia tuntenut.tuo on ja jos vain jaksat, niin pistä vastaan. Ilmeisesti mies on jonkin sortin narsisti ja täysin itsekeskeinen kun ei edes oman lapsensa etua ajattele. Toope mikä toope. Hyvä kun pääsit eroon. Mutta varo, kun nykyinen suhde kariutuu (mikä luultavasti piakkoin tapahtuu) niin saattaapa "isinvaistot" herätä. Pysy lujana myös silloin, äläkä ota moista ronttia vastuksiksesi. Kyllä lapsen kanssa aina pärjää, muttei huonon miehen, sanoi jo mummoni aikoinaan.
- ftjujfuj
neljän lapsen äidin joka teki täysin perättömiä ilmoituksia lastensa isästä ,eikä vain sossuun vaan työpaikalle ym,ym.eikä niitä kukaan tutkinut.Niin sai tuokin äitsykkä yh-oon ja nyt pitäisi ETÄISIN ostella kakaroille kaikkea mitä äitsykkä heidän päähänsä takoo.Onneksi olen saanut tilanteen tasoittumaan kun en anna isin tavata niitä penskojaan kuin harvoin.Maksoipa aikoinaan maksimielarit rontissa joten äitsykkänä olisin hyvinkin tyytyväinen,koska ahneella on se kuuluisa loppu.
minä olen antanut mesoa lasten äidin mielensä mukaan.
- Yksi yh äiti
TAAS syytetään uutta puolisoa? Kyllä se isä itse päättää tapaako lastaan vai ei. Muuten en osaa kommentoida, enkä antaa sinulle vinkkejä asioista selviämiseen.
Hankala tilanne sinulla on, voimia jaksamiseesi. - Heh heh
Tälläkö saadaan ämmien suut suppuun?
Pannaan korvan taakse - 19kii
...turhaan huoli noista perättömistä ls-ilmoista. Senkus tehtailee niitä vaan, ne kun on lastensuojelulle harvinaisen tuttua tavaraa. Kiristämällä perättömillä ls-ilmoilla ei yleensä pääse tavoitteeseensa, ja kyllähän tuon läpi näkee maalikkokin että mikäli mies ei itse ole vaatimassa lapsen huoltajuutta itselleen, eikä edes tätä tapaa, niin pelkkää kiusantekoahan tuo on.
Sellainen ikävä tosiasia tässä elämässä on se, että niitä biologisia vanhempia ei voi pakottaa vanhemmiksi muuta kun tuon isyyden osalta, eli pakkokeinoinhan sen voi vahvistaa. Tämä ei tosin ikinä poista sitä tosiasiaa että lapsi on hylätty toisen vanhermman taholta teidän tapauksessanne. Nyt kannattaakin sitten miettiä sitä lapsen etua ennen kaikkea. Sinä tiedät miehen, ja tunnet varmaan hänen historiansakkin. Onko hän mahdolisesti tuuliviiri vallaton? Tuollainen vieraissa pomppiminen kun on selvä merkki sitoutumiskyvyttömyydestä...Eli voisiko käydä niin, että mies muutaman vuoden kuluttua haluaakin olla isä ja vaatii itse tuota isyydentunnistamista?
Mikäli isytyttä ei vahvisteta lapsi menettää perintöoikeutensa tuohon vanhempaan. Pakkokeinoin tunnistettu lapsi on oikeutettu elatusapuun, eli mitä luultavimmin joudut nostamaan elatusapukanteen lapsen nimissä, jotta miehen elatuskyky ja lapsen elatustarve saadaan selvitettyä. Eli pakkokeinoin saa ne lapselle kuuluvat rahatkin tilille. Mutta niin tai näin, pakkokeinoin et saa miestä lasta tapaamaan etkä rakastamaan. Olet jo tuolla aiksemmin tehnyt päätöksen että miehen ei tarvitse maksaa mikäli tapaa lastaan. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen että rahaa tärkeämpänä pidät isäsuhdetta ja sitä, että lapsen tapaamisoikeus toteutuu.
Mun mielestä ainoa tärkeä ja tarkkaan pohdittava kysymys tässä teidän tapauksessa on se: Kumpi ratkaisu tuottaa lapselle vähemmän tuskaa? Se, ettei tiedä kuka hänen isänsä on sitten isompana, vai se, että tietää että isä oli se ja se, mutta isä hylkäsi kokonaan. Muita pohdittavia asioita on tietysti se, että miten asiat ovat tänään ei aina ole pysyviä. Eli tuleeko tuo mies jonain päivänä vaatimaan isyyttä tunnistettavaksi? Mitkä on seuraukset lapselle siitä, ettei tiedä isäänsä? Tunteeko hän tiettyä "juurettomuutta" siitä? Kun isää ei tunnisteta hän menettää mahdollisuuden mahdollisiin sisaruksiin ja sukuun isänsä puolelta. Jos isä taas on epävakaa ongelmainen ihminen, joka haluaakin muutaman kuukauden päästä tavata lastaan ja lapsi joutuukin loppuelämänsä viettämään joka toisen viikonlopun jatkuvasti vaihtuvien uusperheviritysten keskellä isän toimesta, niin sekään ei tietysti voi olla lapsen etu.
Eli yritän kai sanoa sinulle että harkitse tarkkaan mitä teet tuon asian suhteen, sillä vain sinä tunnet tuon miehen ja miten hän toimii. Pakkokeinoin et saa miestä muuttumaan lastaan rakastavaksi isäksi, ja jotenkin mulle jäi tekstistäsi sellainen kuva, että sitä sinä haluat mieheltä, joka ei siihen kykene tai pysty. Sitä minäkin omalta exältäni halusin, ja pidin sitä isäsuhdetta niin tärkeänä, että kutakuinkin pakotin tuota miestä tapaamaan lapsiaan. Nyt seurattuani omien lasteni kärsimystä siitä, miltä heistä tuntuu tavata isää joka ei oikeastaan arvosta heitä, vaan asettaa heidät elämässään sinne viimeiselle sijalle toivon etten koskaan olisi itse kannustanut miestä tapaamaan lapsiaan eron jälkeen. Olisi vaan pitänyt pitää suunsa supussa ja jatkaa elämää lasten kanssa. Kivuliasta olisi se hylkäyskin ollut, mutta nyt tuomitsin omat lapseni mukaan miehen vaihtuviin perhekokoonpanoihin ja takaisin tuon tyrannin vallan alle, josta itseni vapautin.
Eli mä tein sen kohtalokkaan virheen että pidin tuota isäsuhdetta niin tärkeänä, vaikka tiesin että exäni ei kykene edes huolehtimaan itsestään, että tavallaan olen omilla toimillani asettanut omat lapseni vaaraan vaatimalla miestä tapaamaan lapsiaan eron jälkeen, vaikka hänen luonteensa ja menneen elämänsä toimintakaavat kertovat sen, että luonnollinen tapahtuma eron jälkeen olisi ollut se, että mies ei tapaa lapsia säännöllisesti, ja yhteydenpito hiipuu sinne minimiin. Epäilen että tapaamiset aiheuttavat omassa tapauksessani lapsille enemmän kärsimystä kun se, että mies olisi eron jälkeen nostanut kytkintä lopullisesti.
Voimia tärkeän päätöksen tekemiseen!- Christina E.
Kiitos Sinulle. Juuri näitä asioita olen pohtinut. Toivon, ettei lapsellemme tule "juurettomuuden" tunnetta ja sen johdosta olen painostanut isää tapaamisiin. Edes 10 minuuttia kahden viikon välein.
En tarvitse elatusapua tai elatustukea, kyse ei ole rahasta vaan lapsen hyvinvoinnista sekä terveestä omanarvontunnosta, jonka toivon hänelle kehittyvän ajan myötä, kaikesta huolimatta.
- entsossu
akateemisesti koulutettu tiedä, että isyyttä ei tarvitse selvittää ja siitä huolimatta kela maksaa?
Ent. sossu - ls-sossuna ollut
Voit hakea käräjäoikeudelta isyyden selvittämistä ja elatusapua. Jos hänellä on maksukykyä, hänen on maksettava, vaikka sitten ulosoton kautta.
Jos hän tehtailee ls-ilmoituksia (suurin osa näistä uhkaajista ei muuten koskaan ilmoita lastensuojeluun edes) niin sitten ilmoittaa. Sossut selvittävät tilanteen ja jos kaikki on kunnossa, homma on sillä selvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965