Voi myyrän änkiäiset. Lapsuudesta muistan, miten makoisia olivat raakana paistetut porkkanan ja lantun kuutiot. Lantu olivat vähän niinkuin läpikuultavia, mutta olivat ne makoisia. Nyt olen yirttänyt vuosien saatossa vaikka minkälaisella pannulla paistella, mutta en saa niin makoisille maistuvia porkkanoita ja lanttuja.
Minäkin niitä kotona ennen paistelin valurautapannussa. Vaikka nykyisinkin on valurautapannu, mutta ei vaan tule yhtä makoisia porkkanoita ja lanttua. Perunoitakin paistetiin raakana ja ne maistuvat nytkin yhtä makoisille ja ruokasalle. Mutta minne on kadonnut lantun ja porkkanan makoisuus?
Tänäänkin paistoin porkkanoita siis porkkanasiivuja, kuten ennen, vaan ei niin hyvälle maistunut. Perunoita piti alkaa paistamaan päälle, että saa makoisen maun suuhun.
Onko teille känyt samoin jonkun ruokalajin kanssa?
Kultasiko aika muistot?
12
330
Vastaukset
- a-liisa
Oliko ne ennen omasta maasta ja nyt kaupan tiskiltä?
- RosaLiiin
Ruokamuistoja lapsuudesta
Voi miten hyvältä ja raikkaalta maistuikaan kun suoraan pellolta haettua lanttua katkenneella veitsentyngällä raaputettiin ja raaste sitten napsittiin suoraan suuhun. Tätini kanssa puolitettiin lanttu ja eikun raaputtamaan, kuorikuppi vain jäi jäljelle.
Samoin keskenkasvuisista kaaleista tehtiin maitokaalia, kaalinsuikaleita, porkkanaa ja sipulia keiteltiin ja lehmänmaitoa maitohuoneesta sekaan haettiin ja lopuksi voita ruokalusikallinen. Olen joskus tehnyt moista ruokaa mutta jostain syystä se ei niin hyvältä maistu kun aikoinaan mummolassa ja lapsena.
Eli kyllä se aika kultaa ruokamuistotkin. Kultaahan se aika ne ruokamuistotkin.
Lapsena ollessa niin harvoin sai jotain erilaista ja uutta. Mulla on muistoissa äidin makaroonilaatikko, harvoin hän sitä teki, mutta herkkua se oli. Ihan vain makaroonia ja munamaito, ei jauhelihasta tietoakaan.
Joskus teen itsekin ilman jauhelihaa, mutta ei se niin erikoiselta maistu.
Koulun perunasopan, kuten sitä sanottiin, muistan myöskin niin hyvänä, että en ole jälkeen sen vertaista saanut. En tiedä, mikä taika siinä oli, lanttua ja porkkanaa sekä jauhelihaa siihen keittäjä laittoi ja keitti niin, että perunat hieman jo hajosivat ja liemi oli hieman sakeaa - oli se hyvää.
Onhan niitä sellaisia ruokia lapsuudesta muistoissa, joita ei enää edes tehdä, eräs sellainen on sianmakkara, jota tehtiin, kun sika lahdattiin, samoin maksalaatikko, ei sitä muulloin tehty.
Nyt on kaikkea niin saatavissa, että mitään erikoista ruokaa ei edes tule mieleen.- Tase pappa
Muistanpa hyvinkin, vieläkin vesi kielelle herahtaen, niitä pikkupojan onnen hetkiä.
Kaskipellolta haettiin nauriita. Niitä litteitä, miehen lippalakin kokoisia. Niitä sitten raastettiin. Mäihättiin, kuten meillä päin sanottiin.
Heinäpellolle mentäessä pantiin nuotio palamaan. Sinne nuotion pohjalle hiiliin laitettiin lanttusiivuja ja perunoita hautumaan. Noki vain päältä pois, voisilmä pälle ja popsimaan. Lähteestä haettua kylmää piimää tuohilipposesta päälle ryypäten. Oli hyvää.
Joskus, äärimmäisen harvoin, sai itse keitettyä aladoopia haukattavaksi. Voi poijjaat.
Toisen mummoni luona joskus kirnuttiin voita. Pystykirnulla sitä kirnuttiin. Se oli aina nälkäisen pojan - vekaran raakaakin raaempaa kidutusta. Toimi kesti ikuisuuden, tai ainakin melkein. Kaikki ne voin pesemisrituaalit. Suolaamisen ja mitä vatkausvaiheita kaikki lienee olleetkaan. Mutta se lopputulos kruunasi pojan päivän.
Valtavassa tiiliuunissa paistettua, lämmintä ruisleipää, kantapala tietysti. Joskus kuuma Ohrarieska sai korvata limpun. Päälle peukalolla levitettyä tuoretta voita ja hörppy kirnupiimää, missä oli vieläkin pieniä voinokareita joukossa. Jatkan muisteluita kun saan kuolattua loppuun.
Tätini luona oli karjaa. Juhannukseksi oli tädilläni kunnia-asia keittää Punaista Heraa. Oli se hyvää.
Usen sitten mummo paisti rautapannulla Pepua. Voin kanssa sekin oli hyvää. Kyllä nälkä lähti.
Kesäisin kasvatettiin kaneja. Ne olikin kivoja otuksia. kovatäöisiä tosin, pikkupojalle hoidettavaksi.
Jostakin syystä, aina syksylla, ne kanit hävisivät häkeistään. Samaan aikaan oli pöydässä hyvää "jänispaistia".
Syksyisin syötiin paljon rapuja. Niitä oli vaikka kuinka paljon.
Kuusen pihkaa, sitä punaista, käytettiin purukumia. Eipä ollut suusairauksia. Tase pappa kirjoitti:
Muistanpa hyvinkin, vieläkin vesi kielelle herahtaen, niitä pikkupojan onnen hetkiä.
Kaskipellolta haettiin nauriita. Niitä litteitä, miehen lippalakin kokoisia. Niitä sitten raastettiin. Mäihättiin, kuten meillä päin sanottiin.
Heinäpellolle mentäessä pantiin nuotio palamaan. Sinne nuotion pohjalle hiiliin laitettiin lanttusiivuja ja perunoita hautumaan. Noki vain päältä pois, voisilmä pälle ja popsimaan. Lähteestä haettua kylmää piimää tuohilipposesta päälle ryypäten. Oli hyvää.
Joskus, äärimmäisen harvoin, sai itse keitettyä aladoopia haukattavaksi. Voi poijjaat.
Toisen mummoni luona joskus kirnuttiin voita. Pystykirnulla sitä kirnuttiin. Se oli aina nälkäisen pojan - vekaran raakaakin raaempaa kidutusta. Toimi kesti ikuisuuden, tai ainakin melkein. Kaikki ne voin pesemisrituaalit. Suolaamisen ja mitä vatkausvaiheita kaikki lienee olleetkaan. Mutta se lopputulos kruunasi pojan päivän.
Valtavassa tiiliuunissa paistettua, lämmintä ruisleipää, kantapala tietysti. Joskus kuuma Ohrarieska sai korvata limpun. Päälle peukalolla levitettyä tuoretta voita ja hörppy kirnupiimää, missä oli vieläkin pieniä voinokareita joukossa. Jatkan muisteluita kun saan kuolattua loppuun.
Tätini luona oli karjaa. Juhannukseksi oli tädilläni kunnia-asia keittää Punaista Heraa. Oli se hyvää.
Usen sitten mummo paisti rautapannulla Pepua. Voin kanssa sekin oli hyvää. Kyllä nälkä lähti.
Kesäisin kasvatettiin kaneja. Ne olikin kivoja otuksia. kovatäöisiä tosin, pikkupojalle hoidettavaksi.
Jostakin syystä, aina syksylla, ne kanit hävisivät häkeistään. Samaan aikaan oli pöydässä hyvää "jänispaistia".
Syksyisin syötiin paljon rapuja. Niitä oli vaikka kuinka paljon.
Kuusen pihkaa, sitä punaista, käytettiin purukumia. Eipä ollut suusairauksia.Niin ja se kirnupiimä, missä oli vielä pieniä voikirpaleita joukossa, miltähän se maistuisi tänä päivänä,
Hyvää se oli ainakin silloin ennen muinoin.
Ja kotona leivottu, orressa kuivattu ruisleipä, maukasta oli järsiä sekin.
Tietysti olen myöskin nauttinut lantun "raapetta", siis sitä puukolla raastettua.
Marjapöperöä teen joskus vieläkin, puolukkahilloa, talkkunajauhoja ja sokeria, lapsuusajan herkku sekin.
Onhan niitä!- hytisevä läski
Tellastiina kirjoitti:
Niin ja se kirnupiimä, missä oli vielä pieniä voikirpaleita joukossa, miltähän se maistuisi tänä päivänä,
Hyvää se oli ainakin silloin ennen muinoin.
Ja kotona leivottu, orressa kuivattu ruisleipä, maukasta oli järsiä sekin.
Tietysti olen myöskin nauttinut lantun "raapetta", siis sitä puukolla raastettua.
Marjapöperöä teen joskus vieläkin, puolukkahilloa, talkkunajauhoja ja sokeria, lapsuusajan herkku sekin.
Onhan niitä!Lauantisin, oli kesä tai talvi, leivottiin perunapiirakoita, ja paistamisen jälkeen heiteltiin uunin perälle parikymmentä lanttua hautumaan ja karjalanpaisti (läskipaisti siihen aikaan). Ja päälle päätteeksi siivous, lattioiden pyyhkiminen, mattojen ravistelu ja puistelu, ja sitten matot pestyille lattioille.
Saunaan ja saunan jälkeen uunista sitten se hytisevä läskipaisti. Ja voi että mitkä kulinaristiset elämykset. Hytisevää läskiä perunapiirakan päälle ja juomalasiin mustikkasoppaa, ja lautaselle kokkomaitoa.
Kokkomaito oli kun ämpärillinen maitoa viiliinnytettiin, ja sitten se hellalla keitettiin kokoon (rahkaksi) huuhdeltiin hera pois ja jäljelle jäi isorakeinen massa. Sitä lautaselle ja kermamaitoa sekaan. Voi taivas, miten hyvää.
Nyttemmin olen vuosikymmeniä yrittänyt tehdä sitä, vaan eihän se pastoroidusta maidosta onnistu. Pitäisi löytää talo, missä olis lehmiä, ja ostaa sieltä maito. Sitten se onnistuisi, vaan ei ole tullut ryhdytyksi niin suureen operaatioon, kun tästä läheltä ovat maitotilat lopuneet.
Niin, sen ajan karjalanpaistikin oli aika lailla erilaista, kuin tämän päivän karjalan paisti. Nykypossuissakaan ei ole enää sitä läskikerrosta. Jalostuksella on hävitetty ne entisajan läskipossut. - ukkeli*
hytisevä läski kirjoitti:
Lauantisin, oli kesä tai talvi, leivottiin perunapiirakoita, ja paistamisen jälkeen heiteltiin uunin perälle parikymmentä lanttua hautumaan ja karjalanpaisti (läskipaisti siihen aikaan). Ja päälle päätteeksi siivous, lattioiden pyyhkiminen, mattojen ravistelu ja puistelu, ja sitten matot pestyille lattioille.
Saunaan ja saunan jälkeen uunista sitten se hytisevä läskipaisti. Ja voi että mitkä kulinaristiset elämykset. Hytisevää läskiä perunapiirakan päälle ja juomalasiin mustikkasoppaa, ja lautaselle kokkomaitoa.
Kokkomaito oli kun ämpärillinen maitoa viiliinnytettiin, ja sitten se hellalla keitettiin kokoon (rahkaksi) huuhdeltiin hera pois ja jäljelle jäi isorakeinen massa. Sitä lautaselle ja kermamaitoa sekaan. Voi taivas, miten hyvää.
Nyttemmin olen vuosikymmeniä yrittänyt tehdä sitä, vaan eihän se pastoroidusta maidosta onnistu. Pitäisi löytää talo, missä olis lehmiä, ja ostaa sieltä maito. Sitten se onnistuisi, vaan ei ole tullut ryhdytyksi niin suureen operaatioon, kun tästä läheltä ovat maitotilat lopuneet.
Niin, sen ajan karjalanpaistikin oli aika lailla erilaista, kuin tämän päivän karjalan paisti. Nykypossuissakaan ei ole enää sitä läskikerrosta. Jalostuksella on hävitetty ne entisajan läskipossut.jäi tunne että mummon tekemän klimppisopan ja perunalaatikon veroista syötävää ei enää kukaan osaa tehdä. Ei pystynyt siirtämään taitoa äidilleni jonka ruuan laittamiset alkavat olla ohi muutenkin jo tänäpäivänä.
- hytisevä...
ukkeli* kirjoitti:
jäi tunne että mummon tekemän klimppisopan ja perunalaatikon veroista syötävää ei enää kukaan osaa tehdä. Ei pystynyt siirtämään taitoa äidilleni jonka ruuan laittamiset alkavat olla ohi muutenkin jo tänäpäivänä.
Eihän se kapusta mihehenkään käteen tartu kiinni. Et opetellut? Kul meillä, kun mulla oli monta vuotta toinen käsi totaalisesti pois pelistä ja jäljelläkin oleva suunnattoman kipee, niin kato, kyllä ukkeliini tarttu pulikkaan kiinni, ja sanoi, et minä haluun oppia kans. Äitinsäkkin kun karjalainen on.
Ja totta, kyllä se mieskin oppii, ja ei nyt ihan sillai viimestä arvostanaa vois rypytyksen kauneudesta ja tasasuuvesta antaa, mut piirakoita tuli ja kaikki tuli syötyy, ja on syöty monta kertaa. Ja onpa tehhy vielä vieraillekkin.
On kait se selviö, ettei poimutuksen hienoa taitoa tuosta noin vaan hetkessä opi. Minullakin kun siihen on jo 57 vuoden säännöllinen kokemus, niin kyllähän se jälki jo ensluokkasta tässä ajassa on tullu. Mutta nyt, kun sain uuden käden - siis uuden nivelen kyynärpäähän, niin taas piirakan teko onnistuu.
- surullinen totuus
ja ikääntynyt kroppa - ei se enää mitään makoista maista.
Tellastiina kirjoitti:
Surullinen totuus on myöskin se, että joka ketjusta löytyy asiaankuulumatonta tekstiä!
lapsuudesta en kirjoita mitään. Nuoruudesta kyllä. muistan ne riiuureissut jännittävät hetket pussaako vai ei. Tekeekö reffit ?
Olen jaksanut antaa anteeksi sille petolliselle pojalle joka soitteli sydämeni kannelta näillä ihanilla sanoilla- Älä leiki mun kanssa niinkuin leikit tulitikuilla- en ole puusta vuoltu, minullakin on tunteet - Pirre on kaunis, Leena kiva, mutta sinua minä rakastan - kaivopuistossa hän ilman vauhtia heitti voltin ja tuli siankärsämö kädessä. Se oli vuosia raamatun välissä, kunnes mureni. Matki hyvin chaplinia ja minä rakastin uskaltamatta sitä näyttää. Vielä on muistoissa ne kymmenet lauseet joita silloin en uskaltanut uskoa.
Sitten se kehveli meni takaisin kotikunnailleen nai tiineeksi laittamansa ja itkin vuosia peräänsä.
Nyt muistan ne hyvät onnelliset hetket jotka oli viatonta ja IHQq kuten nyky nuoret sanoisi.- Kahoopa ettes
Joo, noin vanhoilla silimillä ei viittis suustasa mölyä piästellä. Luveppa uuvemman kerran, viesti, vai on vanah suu, ettei muka maista mitään. Sulle sanosin, että sullon niin härski suu ja vanahat karsinoetunneet mulukolisimät, ettei sieltä ou outeltavissakkaan, kuin haisevata mätäilimoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 723033
- 552675
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4322285- 792168
- 951976
- 351785
- 121566
Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan171517Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil301350Mitä nämä palautteet palstalla ovat?
Joku uusi toimintatapa rohkaista kirjoittajia vai mistä on kyse?291329