Kyllä Varakutelaisten pitäisi viimeistään tämän vaalikauden jälkeen ymmärtää äänestää kunnallisvaaleissa sellaisia ehdokkaita, jotka ymmärtävät kuntataoudesta ja yleensä talousasioista jotakin.
Täytyy olla kyllä suuri luottamus äänestäjillä palomiehiin, kirvesmiehiin, putkimiehiin, entisiin talonmiehiin, huoltomiehiin ja muihin sellaisiin ehdokkaisiin, joilla ei varmaan ole mitään omakohtaista käsitystä isompien kokonaisuuksien hallinnasta tai talouskehityksen lainalaisuuksista. Virkamiehet vievät näitä poloisia kuin pässsiä narussa, koska heillä ei ole tietotaitoa esittää muita toimivia vaihtoehtoja. Varkaudessa on ollut hyvä olla valtuustossa ja erilaisissa lautakunnissa kun ei ole tarvinnut tietää yhtään mitään mistään, tehtaat ovat hoitaneet työllisyyden ja alihankintaketjun myötä työllistäneet oikeastaan koko Varkauden ja ympäristön.
Nämä valtuutetut ovat pitäneet huolen ainostaan siitä , että pääsevät matkustamaan mahdollisimman paljon ja missä on parahaat kaupungin omistamien yhtiöiden hallituspaikat.
Nyt kun tehtaan ovet taitavat painua lopullisesti kiinni on aika myöhäistä alkaa haahuilemaan korvaavaa teollisuutta tai yleensäkkään sellaisia yrityksiä joilla voisi korvata tehtaiden menetyksen, asioita olisi pitänyt hoitaa ja kehittää koko ajan ja olla etsimässä uusia kuvioita nykyisten rinnalle. Vastuu virkamiehet pitäisi jalkauttaa kentälle muiden samanmoisten lobbareiden perään tai mieluummin edelle myymään Varkautta positiivisena yrityskaupunkina.
Tiedän omakohtaiseti kuinka ylimielisesti virkamiehet vielä hyvinä aikoina suhtautui uusiin yritysmahdollisuuksiin, nyt sitten ollaan tarttumassa aivan mahdottomiin yrityskyhäilyihin, no näinhän sanotaan, että valtuutetuista näkee kaupungin tilan.
Toivon todella menestystä Varkaudelle se on kiinni järkevien ihmisten äänestyskäyttäytymisestä ja järkevien ihmisten siilautumisesta valtuutetuiksi, jotka ajattelevat kaupungin etua eivätkä omaa etua, se tulee kyllä , jos kaupunki menestyy.
Varkauden mahdollisuudet
95
3359
Vastaukset
- vanha valta kaatuu
katasrofissa rakennetaan ylihintaisia ympyröitä tuetaan raskaasti tappiollista lentoliikennettä vaatimatta liike-elämän sitoutumista lentoihin.
- suur. ihmett.
Varakutelaisena??? Eli heti voisin sanoa, että Varkautelaisena voisin äänestää sellaista ihmistä joka ymmärtää kuntaoudesta???? Voisikohan olla kuntataloudesta??? Ei saat... jos tuolla sivistyksen tasolla kirjoitellaan tälle palstalle niin se kyllä selittää kaiken. Tämä palsta/sivusto on tuulipukukansalle onnen omiaan!
- 2+8
Juna meni jo :-/
- pipo päähän heti
tuulipukukansalainen ?
- volvolla oh...
pipo päähän heti kirjoitti:
tuulipukukansalainen ?
on se, että sinä olet todella sw tuulipukumies ja todennäköisesti ajat jollain toyotalla. Syytön minä olen siihen jos sinä olet köyhä, kun ajan Volvolla ohi, ei haittaa vaikka keskisormea näytätkin.
- maksun aika edessä
volvolla oh... kirjoitti:
on se, että sinä olet todella sw tuulipukumies ja todennäköisesti ajat jollain toyotalla. Syytön minä olen siihen jos sinä olet köyhä, kun ajan Volvolla ohi, ei haittaa vaikka keskisormea näytätkin.
- Aato

Ihan pakko kuitata.( Ei liity ap. aloitukseen Nöyrin anteekis pyyntöni hänelle). Mikä vika toyotassa on? Onko se jotenki vähempiosaisen ajoneuvo?
Nyt olisi hyvä aika alkaa etsimään kaikkien puolueiden muutenkin kuin poliittisesti pätevien ehdokkaiden etsiminen. Paras varmaan esimerkki huonosti hoidetusta kaupungin asiasta on koulutus. Muistan kun vasemmistolainen kunnallispoliitikko väitti että Varkauden on suunnattava koulutusyhteistyötä Kuopion suuntaan kun sen mielestä matemaattiset syyt puolsi sitä. Totuushan on että Lappeenrannan suunnalla se tekniikan tietämys on. Mitä siitä saimme. Päätösvalta on nyt Kuopiossa DI-koulutus on hyvä esimerkki. Savonian SS-lehden mainoksessa ei puhuttu Varkaudesta mitään. Savonian nettisivuilla saa käsityksen että kaikki on vain Kuopiossa. Teollisuus tulee sinne mistä löytyy koulutettuja työntekijöitä.
- viestiketjun aloitta
joo, huomaan millä tasolla tilanne on, parin kirjainen puuttumien leimaa koko ajatuksen joidenkin mielestä idiootin kirjoittamaksi, voin kuitenkin todeta , että olen teidän VARKAUTELAISTEN puolella tässä sopassa jossa TE olette
Minä pääsen Varkaudesta pois silloin kun haluan , toisin on noin 99% teistä, olette täällä asuntoloukussa työttömänä, miettikää nyt hyvät ihmiset asioita niiden todellisuuden pohjalta joka tänä päivä Varkaudessa on - ei työtön
viestiketjun aloitta kirjoitti:
joo, huomaan millä tasolla tilanne on, parin kirjainen puuttumien leimaa koko ajatuksen joidenkin mielestä idiootin kirjoittamaksi, voin kuitenkin todeta , että olen teidän VARKAUTELAISTEN puolella tässä sopassa jossa TE olette
Minä pääsen Varkaudesta pois silloin kun haluan , toisin on noin 99% teistä, olette täällä asuntoloukussa työttömänä, miettikää nyt hyvät ihmiset asioita niiden todellisuuden pohjalta joka tänä päivä Varkaudessa onaloittajakin voisi vähän miettiä ennen kuin kirjoittelee puutaheinää! Tuskin Varkauden asukkaista 99 prosenttia on työttömiä ja asuntoloukussa olevia, ajattelu ennen kirjoittamista on sallittua ja suotavaa!!! Esim. minä en koe olevani missään sopassa. Velaton talous, hyvä työ ja elämä muutenkin mallillaan ja jos haluan niin kyllä minä täältä pois pääsen jos haluan, mutta kun en halua. Varkaus on ihan hyvä paikka elää!!!
- Mieti sitä
ei työtön kirjoitti:
aloittajakin voisi vähän miettiä ennen kuin kirjoittelee puutaheinää! Tuskin Varkauden asukkaista 99 prosenttia on työttömiä ja asuntoloukussa olevia, ajattelu ennen kirjoittamista on sallittua ja suotavaa!!! Esim. minä en koe olevani missään sopassa. Velaton talous, hyvä työ ja elämä muutenkin mallillaan ja jos haluan niin kyllä minä täältä pois pääsen jos haluan, mutta kun en halua. Varkaus on ihan hyvä paikka elää!!!
käyppä katsomassa ympäröivää elämää vähän kauempana kuin joroisissa , leppävirralla, kangaslammilla tai jäppilässä, saatat huomata että siellä pyörii kaduilla elämää iltasella toisin kuin Varkaudenkylässä jossa on kuin 70 luvun lännen leffoissa katkuspalloja tuulessa kaduilla.
- kolkytäyks
Mieti sitä kirjoitti:
käyppä katsomassa ympäröivää elämää vähän kauempana kuin joroisissa , leppävirralla, kangaslammilla tai jäppilässä, saatat huomata että siellä pyörii kaduilla elämää iltasella toisin kuin Varkaudenkylässä jossa on kuin 70 luvun lännen leffoissa katkuspalloja tuulessa kaduilla.
varkaudessa on melkeimpä jokaisella kesämökki/huvila, jossa vielä tähän aikaaan viihtyy iltaisin ja ennenkaikkea viikonloppuisin..ei tartte kartsaa kärryyttää.
- säätiö taustalla mik
kolkytäyks kirjoitti:
varkaudessa on melkeimpä jokaisella kesämökki/huvila, jossa vielä tähän aikaaan viihtyy iltaisin ja ennenkaikkea viikonloppuisin..ei tartte kartsaa kärryyttää.
jotka vaativat kaupunkiamme raskaasti tappiollisen lentoliikenteen tukemiseen yhteisin verovaroin. Huolimatta siitä, että eivät sitoutuneet itse käyttämään Joroisten kenttää ja lentoliikennetä jota kaupunginvaltuuston pj Husu peräänkuulutti näkökulmapalstallaan.
Varkauden kauppakamariosaston hallitus 2010
Puheenjohtajat
Toimitusjohtaja Juha Valaja , puheenjohtaja
Warkaus Works Oy
Toimitusjohtaja Jussi Viljakainen , varapuheenjohtaja
RollTest Oy
Muut jäsenet
Toimitusjohtaja Albert Grotenfelt
Famigro Oy
Toimitusjohtaja Seppo Halonen
Savon Teollisuuspalvelu Oy
Paikallisjohtaja Jari Hankala
Foster Wheeler Energia Oy
Asiakaspalvelupäällikkö Lea Helle
Suomen Matkatoimisto Oy
Paikallisjohtaja Markku Kapanen
Nordea
Paikallisjohtaja Ari Nieminen
Andritz Oy
Paikallisjohtaja Reino Panula
Stora Enso Oyj, Varkauden tehtaat
Kunnanjohtaja Matti Raatikainen
Leppävirran kunta
Hallituksen puheenjohtaja Jyrki Sahala
Sahala Industrial Services Oy
Toimitusjohtaja Pekka Saraketo
GSE Finland Oy
Toimitusjohtaja Jari Sistonen
Oy U-Cont Ltd
Elinkeinojohtaja Pekka Soininen
Varkauden kaupunki
Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari
Varkauden kaupunki
Toimitusjohtaja Pekka Vilhunen
Varkauden Osuuspankki
Sihteeri: Asiamies Anne Pääkkönen - Salvaa Käärmeniemi
säätiö taustalla mik kirjoitti:

Sihteeri: Asiamies Anne PääkkönenVarkauteen pitäisi saada myös lomailijoita... lentokoneella !
Miten olisi jos joku keksisi miten Varkauteen saadaan enemmän matkailijoita jotka voisivat tulla tänne lentäen !
Monasti kun juuri matkailijat maksavat itse mökkinsä sekä taksit ja ruuan ! - eihän
Salvaa Käärmeniemi kirjoitti:
Varkauteen pitäisi saada myös lomailijoita... lentokoneella !
Miten olisi jos joku keksisi miten Varkauteen saadaan enemmän matkailijoita jotka voisivat tulla tänne lentäen !
Monasti kun juuri matkailijat maksavat itse mökkinsä sekä taksit ja ruuan !täällä ole edes koko lentokenttää...?mut jos tuonne enson tontille rakennettaisiin kyseinen
kenttä ekaks ja sit vaikka kunnon hotelli....
- Silmätunturi
Ehdotan että Varkaus nimetetään Juolupukin kesäloman pito alaueeksi ja siten saadaan tänne turisteja jotka haluavat tavata hänet kesä aikaan !
- Taulapään tori
Miten olisi jos Taulumäen torin kaltaisia kameroita saataisiin nettiin niin että muutkin voisivat katsella että millaista Varkaudessa on 2010 luvulla ja nykyään ?
Jos jollakin on valokuvia taikka www sivuja netissä niin antakaa linkki - Kiitos ! - 380 LuftHansa
Lentää kannattaa sinne missä on kysyntää ! Esim BERLIN olisi tarpeeksi suuri kaupunki jotta liikennettä olisi tarpeeksi !
- etusivun takana
Lue pe WL lehdessä hyvä juttu ja miten muut ajattelevat ( yleisönkirjoitus )
- NinetyNine
Miten olisi jos hankittaisiin joku todellinen tekijä WJK valmentajaksi ?
Miten olisi MARADONA ?- on lötäkkö
Lueppa KUPS juttu Veikkaajasta niin saat paremman käsityksen että mitenhyvin seurat pärjäävät
meidän Veikkaus liigassa ! - Badding Goodman
on lötäkkö kirjoitti:
Lueppa KUPS juttu Veikkaajasta niin saat paremman käsityksen että mitenhyvin seurat pärjäävät
meidän Veikkaus liigassa !KUPS on hyvä esim siitä miten asioita ei pidä Varkaudessa tehdä !
- Diili Aero
Voisiko lentokentän yksityistää ja myydä eniten tarjoavalle joka lupaa järjestää lentoja ?
- Täällä tänään
Vaikuttaa siltä , että Varkauden ongelmat ovat kovin pieniä, lentotuki, lentokenttä, jalkapallipelit, joulupukinmaa, no onhan noissa pohtimista.
Todellisuus taitaa jäädä pimentoon - kulissien taakse
Täällä tänään kirjoitti:
Vaikuttaa siltä , että Varkauden ongelmat ovat kovin pieniä, lentotuki, lentokenttä, jalkapallipelit, joulupukinmaa, no onhan noissa pohtimista.
Todellisuus taitaa jäädä pimentoonMikä todellisuus ?
- entinen demari
kulissien taakse kirjoitti:
Mikä todellisuus ?
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20010107
niin sitten sinäkin näet :) - äänestän persua
entinen demari kirjoitti:
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20010107
niin sitten sinäkin näet :)http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/10/07/yliarvostetusta-eurosta-tulee-musta-pekka/201013935/12
eurot vaihtoon. - oletko valmis
Lentokentälle pitää saada joku AIR SHOW tapainen juttu ja siten koneita sinne !
- Varkkila
oletko valmis kirjoitti:
Lentokentälle pitää saada joku AIR SHOW tapainen juttu ja siten koneita sinne !
Ei ollenkaan paha ajatus. Sinne voi tulla paljonkin porukkaa, jos keli on hyvä. Sillä ei vaan ongelmia vielä ratkota. Sinne kentälle pitää saada säännöllistä vuoroliikennettä ja paljon lomalentoja. Sitten se alkaa kannattaa.
- 12,5% suunta ylös
Varkkila kirjoitti:

- Kuvansi Aeroflot

Ihmettelen että on varaa rakentaa lentokenttä - mutta kuitenkaan ei ole käyttäjiä joilla olisi jotakin ajatuksia että kuka sinne lentäisi ?
- Varkkila
Kuvansi Aeroflot kirjoitti:
Ihmettelen että on varaa rakentaa lentokenttä - mutta kuitenkaan ei ole käyttäjiä joilla olisi jotakin ajatuksia että kuka sinne lentäisi ?
ja kuka omistaa? Kuka maksaa infran ylläpidon ja henkilökunnan palkat? Lentoliikenteen tukeminen on käsittääkseni eri asia.
- Herkules jätti
Kuvansi Aeroflot kirjoitti:
Ihmettelen että on varaa rakentaa lentokenttä - mutta kuitenkaan ei ole käyttäjiä joilla olisi jotakin ajatuksia että kuka sinne lentäisi ?
alunperin ryssien vika koko lentokenttä. Olisiko syytä tutustua ensiksi hieman kentän historiaan. Kunnathan ei ylläpidä kenttää.
- Varkkila
Herkules jätti kirjoitti:
alunperin ryssien vika koko lentokenttä. Olisiko syytä tutustua ensiksi hieman kentän historiaan. Kunnathan ei ylläpidä kenttää.
Sen takia ihmettelen myyntipuheita. Ilmailulaitos taitaa maksaa palkatkin..
Kuvansi Aeroflot kirjoitti:
Ihmettelen että on varaa rakentaa lentokenttä - mutta kuitenkaan ei ole käyttäjiä joilla olisi jotakin ajatuksia että kuka sinne lentäisi ?
sellaisella lentokentällä saattaisi suomessa riittää matkustajia, jossa työntekijät eivät lakkoilisi harva se viikko. tänäänkin olisi kymmeniä vuoroja ja matkustajia tuhansittain.
- oman kylän nuoret
Varkkila kirjoitti:
Sen takia ihmettelen myyntipuheita. Ilmailulaitos taitaa maksaa palkatkin..
- Anonyymi
finland
- Anonyymi
pentele
- Anonyymi
perunaa
- Anonyymi
Puntti
- Anonyymi
Kubio
- Anonyymi
Hyvä Kokoomus.
- Anonyymi
prisma
- Anonyymi
tuohimaa
- Anonyymi
bin laden
- Anonyymi
kaali
- Anonyymi
jehova
- Anonyymi
mustalaiset
- Anonyymi
ville venalaisen kuurake
- Anonyymi
rakko
- Anonyymi
ruonansuu
- Anonyymi
puntari
- Anonyymi
juha veikko hartikainen
- Anonyymi
sä tällee tommi tulet polttaa tällee huonommassa asemassa olevan ihmisen naaman siellä tunnelissa joka saa tällee ja tällee haukut siitäkin
- Anonyymi
mitäs me tehtäs kun sä tolleen teet
jos sua suututtaa¨
jos joku ei mielytä sua? - Anonyymi
onko tommi sulle se spraymaalipurkki niinku käden jatke
ja sytkäri onko jatke - Anonyymi
ite sain kaks sytkärin ja spraymaalipurkin jatketta
naamaan kun olin dokaa ihan jalankulkijana
ja 2000 euron laskun
kun hajotin auton
kun mut et sä noin voi tehä - Anonyymi
sain myös koppirangaistuksen
- Anonyymi
kuulokkeet sulivat mitkä olivat maksaneet 60 euroa!
- Anonyymi
TUUU TOMMI KOITTAAA TEHÄ TOLLEE MUILLE TOLLEE
- Anonyymi
reilu suomi
- Anonyymi
EI VITTU TULE IKINÄ MENEMÄÄN LÄPI KUN MUILLE
TOLLEEN TEET VITUN PELLE!! - Anonyymi
EI TULE MENEMÄÄN
- Anonyymi
SAATANA TUUU KOITTAAA BVITUNNN PELLE!½!!
- Anonyymi
TULKAAA KOITTAA BVOIT UMN VITUN RAIVPOHULLELLE
VITTU PISTRÄ N TEWIÄHÄDGF,.VDCOKL
PAÖLAS
PALASIKS MENOIS½!!! MENIS PALASIKA!! PALASIK""! - Anonyymi
KOSTAN!
- Anonyymi
TUUU SAATANA KOITTAA VITUN PELLE!!!½
- Anonyymi
LÄHTEE VITTU LÄHTEE IHAN VITUN KAUAS!!
- Anonyymi
polkupyöräni takarengas kumi minkä simo hajoitti
maksoi 200 euroa - Anonyymi
mutta minä kannnan kaunaa
- Anonyymi
vai oliko se se kolmas tyyppi siellä
millä on pieni pää - Anonyymi
näin kun teette niiin tulette vielä katumaan
- Anonyymi
mos pelle
- Anonyymi
iiris varttinen ajoi autolla päälle kun lyseossa olin
- Anonyymi
opettajaa mietitytty lopun elmään
- Anonyymi
mutta et sinä tommi vitu läskipoika voi polttaa sytkärillä
ja niillä vitun maaleillas jonkun tyypin naama tuolla - Anonyymi
jos se sanoo sulle että voi vittu kun on kiviä siirrettyy siihe tunnelin kylkee
- Anonyymi
SINÄ OLET sinä et ymmärrä sinä otat riskin
- Anonyymi
otat semmosen vitun riskin että kohta vittu räjähtää
- Anonyymi
otat mos riskin
- Anonyymi
riskit ovat myös samin rintalihakset
- Anonyymi
riski on myös se mos
- Anonyymi
ja toisaalta myös nekkarissa se lihava tolvasen anne
- Anonyymi
ovat aika lihavia
- Anonyymi
sori kun tulin sinne tunneliin juomaan kaljaa
kun ootte spreijaamassa niitä idioottigraffojanne
ette oo hiphoppareita
en tiiä mitä ootte - Anonyymi
en tiiä miksi hyökkäsit
tuskin oli sanaharkastakaan kysymys - Anonyymi
multasen janne
- Anonyymi
inhottava kun huonommassa asemassa olevan ihmisen kimppuun hyökkäätte
- Anonyymi
fuck tommi sirviö ja koivistoisen janne
tv:pyllejöö - Anonyymi
ja kimmo :d
- Anonyymi
miks poltitte pyllerön silmät
onko tomm - Anonyymi
ja antti hulkkonen vitun paparazi
- Anonyymi
sen on ihan eriasia ne psykiatriset sairaalat
- Anonyymi
se on ihan eri asia ne sairaalat kun tää juttu
- Anonyymi
kun ne on ne psykiatriset sairaalat
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1063014- 101874
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3941723Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211631Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191287
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201049