Rattijuoppona

HTZA

en ole kärähtänyt.
Mutta ajanut olen, ihan valvonnan alla.
1 promille, pikkuhiljaa tuli tavoitettua ja minua testattiin 0,2 välein.
Tietysti, ylpeänä, voin sanoa että virheitä en tehnyt.
Testin lopussa kertoi Poliisi että monet ajavat selvinpäin huonommin kuin kokeneet juopot.
Sain testaajien edustajalta kyydin kantabaariini.
Tähän saavat vastata myös maanviljelijät.
H.

43

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuttolintu43

      Tsekkoslovakiasta Saksaan. Olen ajanut sen matkan pari kertaa ja tiedän, että on parempi ottaa 1 konjakki, ennenkuin lähden vuorelta alas. Ilman konjakkia olen auttamaton liikenteen jarru, koska kärsin tasapainohäiriöistä korkeilla paikoilla (en ole ainoa). Niin että herra poliisi on oikeassa. Kun konjakki kiertää (1 kpl) veressä, voin ajaa ihan ihmismäisesti alas, takana autot eivät tuuttaile eikä ohimennessään esittele uusia liikennemerkkejä.

    • Anjaniina.

      kerroit itsestäsi.
      Kokenut juoppo, tosiaan osaa ajaa.
      Mut sit se on se yks kerta, kun se juo liikaa liikkeelle lähtiessään ja nuokahtaa.
      Mitä sitten tapahtuu, ei tarvinne kertoa.
      Älä edes yritä uskotella, että juoppo hallitsis itsensä ja alkoholinkäytön.Ei mene niin, vaan joku kerta,sitä on vaan liikaa veressä ja sit tapahtuu, se mitä ei pitänyt.
      Se, että osaat ajaa vaikutuksen akaisena, kertoo vain sen, että olet tehnyt niin...usein.
      Huh huh...
      Saa nähdä kuka vinkaa poliisille, tästä ketjusta..

      • HTZA

        että yhtiö joka potkaisi minut, muka vanhuksena, pihalle, on vuosikymmeniä kouluttanut työsuhdeautoilijoitaan.
        Kaksi kertaa vuodessa, talvella ja kesällä.
        Jokunen meistä, hurjapäistä, ovat saaneet kunnian käydä lävitse, erikoiskoulutusta.
        SInutkin osaisin kaataa pellonpientareelle, seljälleenkin, vain pienellä pökkäisyllä pyllynpuolelle. Autolla siis.
        Olen kyllä sitä mieltä että meitä mestariautoilijoita ei pitäisi käyttää koekaniineina.
        Tulokset vääristyvät.
        :)
        H.

      • Anjaniina.
        HTZA kirjoitti:

        mutta erikoiskoulutuksen ajamiseen olen saanut minäkin, kamppeilla joita harva mieskään koskaan ajaa...
        Mut oikeasti ja vakavasti.
        Humalassa ei kokematon aja, muutamaa sataa metriä pitemmälle.Vaikka olis kuinka mestari...selvinpäin
        Normaalisti ajaa, se jolla on harjoitusta asiaan.Se joka on tottunut viinan vaikutukseen itsessään ja jolleon normaalimpaa olla vaikutuksessa, kuin ilman..
        Sinuna minä olisin helvetin huolestunut, omasta tilastani.
        Joskus siihen tarvitaan close call, ennekuin itse tajuaa, mitä on tekemässä...
        Liiaksi ...näitäkin nähnyt...

      • HTZA
        Anjaniina. kirjoitti:

        koskaan ottaneena.
        Aloitukseni ajatus ei ollut hakea henkilökohtaisia mollauksia.
        Mutta, olkoon... sinä saat mollata.
        H.

      • Anjaniina.
        HTZA kirjoitti:

        koskaan ottaneena.
        Aloitukseni ajatus ei ollut hakea henkilökohtaisia mollauksia.
        Mutta, olkoon... sinä saat mollata.
        H.

        sanon kylmän faktan.
        Päissään osaa ajaa vain se, joka niin usein tekee. Kokematon ei pärjää. Vain ammattilaiselle sekä humalatila, että ajaminen vaikutuksenalaisena on tuttua.
        Ei ole henkilökohtaista.
        Sanon vain, niinkuin moni muukin voi todistaa.
        Riittänee mun puolesta aiheesta.

        "Sinuna minä olisin helvetin huolestunut, omasta tilastani"
        ....
        H.

      • Anjaniina.
        HTZA kirjoitti:

        "Sinuna minä olisin helvetin huolestunut, omasta tilastani"
        ....
        H.

        ehkä, et tajunnut, mitä todistit.
        Mut...mun puolest asia on tässä, jatko on omissa käsissäsi.
        Hauskaa lauantai-iltaa...
        *jalka ovenraos*

      • HTZA
        Anjaniina. kirjoitti:

        ehkä, et tajunnut, mitä todistit.
        Mut...mun puolest asia on tässä, jatko on omissa käsissäsi.
        Hauskaa lauantai-iltaa...
        *jalka ovenraos*

        ensi yönä, väsyneenmasentuneena, niin minä nukun, säälistä, hyvin.
        Armaani.
        H.

      • Anjaniina.
        HTZA kirjoitti:

        "Sinuna minä olisin helvetin huolestunut, omasta tilastani"
        ....
        H.

        Testin lopussa kertoi Poliisi että monet ajavat selvinpäin huonommin kuin kokeneet juopot.

      • Anjaniina.
        HTZA kirjoitti:

        ensi yönä, väsyneenmasentuneena, niin minä nukun, säälistä, hyvin.
        Armaani.
        H.

        voin kertoa sulle,että myöhään valvon, kynttilänvalos, ja untani valvoo...enkeli ;)))
        Jotta näin, lauantai-iltaa, kaikille ;))))

      • HTZA
        Anjaniina. kirjoitti:

        Testin lopussa kertoi Poliisi että monet ajavat selvinpäin huonommin kuin kokeneet juopot.

        Poliisi valvoi koko testin ajan ja analysoi suoritukset.
        Ja antoi sitten loppupalautteen.
        H.

      • M....n
        HTZA kirjoitti:

        koskaan ottaneena.
        Aloitukseni ajatus ei ollut hakea henkilökohtaisia mollauksia.
        Mutta, olkoon... sinä saat mollata.
        H.

        Äläpäs valehtele,kuomaseni.Ja olen nähnyt muitakin.

      • ??????????
        M....n kirjoitti:

        Äläpäs valehtele,kuomaseni.Ja olen nähnyt muitakin.

        ihan kyydissäänkin?

      • M.....n
        ?????????? kirjoitti:

        ihan kyydissäänkin?

        valitettavasti.

      • M.....n kirjoitti:

        valitettavasti.

        parantanut tapansa sen jälkeen eikä enää aja ottaneena. Vain antaneena.

      • M....n
        Anceli kirjoitti:

        parantanut tapansa sen jälkeen eikä enää aja ottaneena. Vain antaneena.

        antaneena,kun oiskin : DDDD

      • M....n kirjoitti:

        antaneena,kun oiskin : DDDD

        minä en voi tietää mitään, heitin vain villin arvauksen :))

      • M....n
        Anceli kirjoitti:

        minä en voi tietää mitään, heitin vain villin arvauksen :))

        ettet tiedäkkään,toisaalta olis herkullista jos tietäisitkin ;-)))

      • M....n kirjoitti:

        ettet tiedäkkään,toisaalta olis herkullista jos tietäisitkin ;-)))

        mutta eikös sitä sanota, että tieto lisää tuskaa =)))
        Kyllä sinä voit mulle kertoa, olen erittäin luotettava ihminen.

    • pakkasakka.aito

      Ja miekö se olen ehdoton , siinä ei alkoholin alaisena ajeta , ei sitten piiruakaan alle SUOMESSA sallitunrajan : Häätyy se miehen / NAISEN tietää ja tajuta , vastaakko se ittestään , vai jopa MUISTA.?? Vastaan tulijoista /kyydissä olevista / tien penkareella olevista ...SUOMEENKIN PITÄÄ SAADA 0 toleranssi! Ja jos käry käy , auto/ auton arvo valtiolle , niin ja sitten häpeä paaluun!!!Eikkö sillä raukalla oo kavereita joka antais kyydin /rahaa taksiin...? Ps ¨. en viljele maata , vastaan vain ! Kaitselenko noita porosia...

      • henrjii

        jos otan en aja. Meikämannin meinas rattijuoppo teloa, vain hyvä tuuri pelasti hengen.

      • HTZA

        ja jotkut muutkin, eivät löytäneen aloitukseni pointtia.
        Mutta olen kärsivällinen.
        :)
        H.

      • HTZA
        HTZA kirjoitti:

        ja jotkut muutkin, eivät löytäneen aloitukseni pointtia.
        Mutta olen kärsivällinen.
        :)
        H.

        puumuna jolle piti vääntää rautalangasta?
        Eli, ammattiautoilijoiden pitää, viiden vuoden välein, todistaa että ratti kääntyy, suurinpiirtein, haluttuun suuntaan.
        Pitäisikö, minua lukuunottamatta, testat muitakin?

    • mitäkä mies

      Jokainen on ajanut joskus kännissä ja joka ei,niin kättä ylös...Jaa montako kättä nousi?? Muutama ja hekin valehtelevat:)) Naiset ei ehkä ole ajaneet niin paljon..Eikä tämä ole mikään lirkuttelu naisille,vaan se on totuus.

      Tavalline alkoholin käyttäjä ajaa jurrissa huonosti ja jos vielä on selvin päinkin huono kuski,ei kannata lähteä seuraavana päivänä lainkaan ajamaan,jos on tullut otettua.Ottamisella tarkoitan ihan tavallista humalahakuista juomista,eli pullo viinaa..tai jotain..

      Sitten nämä meidän ns.Alan miehet,heitä ei saisi päästää selvin päin rattiin lainkaan,sillä heille on humala normaalimpi tila,kuin selvin päin tai krapulassa.

      Haza,han onkin amatti autoilija,samoin minä omistan raskaan kaluston kortin,josta aion luopua viimeistään kuuden kymmenen ikäisenä,ettei tule vaaranettua liikenettä.

      Olen ajanut humalassa,niin pyörällä,mopolla,moottoripyörällä,autolla,traktorilla,veneellä ja aina se on vain on ollut helvetin vaikeaa,mutta tästä kaikesta on yli kolme kymmentä vuotta ja silloin sai ajaa omassa kaupugissa,diesel laitteelle jurrissa:)

      En hyväksy tekoani,enkä aja jos pienikin epäilys on että löytyy veristä alkoholia.

      • HTZA

        tarinasi, vastaa vielä aloitukseeni.
        Kenelle kuuluisi, 5v. välein, ajotestaus.
        H.

      • mitäkä mies
        HTZA kirjoitti:

        tarinasi, vastaa vielä aloitukseeni.
        Kenelle kuuluisi, 5v. välein, ajotestaus.
        H.

        Kaikille yli 50v

      • Täällä taustalla 11 numeron hanska heiluu.

      • mitäkä mies
        piikkiö kirjoitti:

        Täällä taustalla 11 numeron hanska heiluu.

        Löytyi sentään yksi joka ei ole ikinä maistanut viinaa:))Tai sitten on toisen käden sormet ristissä selän takana.

        Jos kerran näin sanot,uskotaan,tai ollaan uskovinaan..

      • mitäkä mies kirjoitti:

        Löytyi sentään yksi joka ei ole ikinä maistanut viinaa:))Tai sitten on toisen käden sormet ristissä selän takana.

        Jos kerran näin sanot,uskotaan,tai ollaan uskovinaan..

        Ajamisesta.

      • mitäkä mies
        piikkiö kirjoitti:

        Ajamisesta.

        Ajamisesta humalassa,millään ajoneuvolla..

      • mitäkä mies kirjoitti:

        Ajamisesta humalassa,millään ajoneuvolla..

        Ensimmäinen vastaukseni pitää.

    • GloriaJoy

      muistan siun kirjoittaneen ammatillisista kosteista edustusvelvotteista työn merkeissä, niin uskon siun olleen hyvä laboratoriorotaksi valinta, mutta toivonpa, että' hyvä selviämisesi testin rutiineista ei olisi muuta kuin 'poikkeus vahvistaa säännön' arvoinen.

    • Jack Sparrow
      • mitäkä mies

    • ...

      Mutta ajan kyllä autoa ja juopottelenkin välillä. Tosiasia tosiaan on, että ainakin ite toimin paljon paremmin joissain tilanteissa pikku kaljoissani kuin krapuloissani. Vaikka promillet on takuuvarmasti nollilla, suorituskyky ei ole niin hyvä kuin pienessä hönössä, kaikkihan sen tietää.

      Hah, tässä mökillä kun tullut oltua nyt muutama kuukausi, eipä ole paljoa autolla tullut ajetuksi, ollut muutatekemistä, kerran viikossa käynyt kirkolla tupakkaa ja keskikaljaa ostamassa. Mulla on silleen, että on olemassa muutamia asioita, mitkä ei sovi yhteen. Kalja ja moottorisaha on yks. Ja toinen on kalja ja auto. Ja sen kun tietää aina, ei tule vaaratilanteita.

      Maanviljelijöistä puhuakseni. Siis mä en ole maanviljeliä, vaikka kantatilanisäntä olenkin. Mutta kävisit kuules joskus syksyllä kattomassa pöndellä, millaista se maanviljely on. Vois niinkuin selvitä, mitä tarkoittaa työn tekeminen. Kun valoisa aika loppuu, laitetaan valot. Ja nukutaan, jos on sadetta tai kaste maassa, jokunen tunti kun sattuu. Jos on kuivaa, eikun pellolle. Kynnöt alkamassa. Jos ei kovin sateista, sitähän voi tehdä vuorokauden ympäri, ennen maan jäätymistä.

      Se tekis hyvää melkein kaikille tsadilaisille olla edes yks syksy eläissään potunnostossa pöndellä. Tai olla jyvänajossa puintiaikaan, tai vetää auraa, tai mitä tahansa oikeaa työtä.

      Syys on mun aikaa. Syys on sadonkorjuun aikaa. Vaikka nyt en ite viljelekkään. Mutta syksyllä on hyvä fiilis. Periaatehan on. On jyvät laarissa, potut kuopassa, porkkanoita ja marjoja varattu. Talven varalle. Niinkun muuten mullakin on, pienet varastot on aina, ainakin senverran, että kotiviineissä pysyy ens syksyyn :DDDD

      Niin siis. Maanviljely on niin saatanan rankkaa ja vaativaa duunia, ei siinä edes pysty juopottelemaan. Perkele, joka leikkuupuimurissa ja traktoirissa tietokoneet ja netin yly yhteydet tilan keskustietokoneisiin, raporti ja palstojen paikantamistiedot menee suoraa brysseliin ja kotimaan viranomaisille, maat ja viljelykset kuvataan helikoptereilla vuosittain, jokainen lannoitesuursäkki ajtaan rekoilla perille ja laitetaan erilaisiin tietokantoihin, kaikki tilinpäätökset ja taseet lasketaan erittäin tarkkaan jne

      Katos, maatila on nykyään suurliikeyritys. Liikevaihdot aivan valtavia. Suomessa ei olla vielä menty yli tuhannen peltohehtaarin, mutta lähellä ollaan jo. Siinä saa olla kuule melko monta tsdin lähipaaria, että varat riittää edes yhden John Deeren ostamiseen. Ja kun niitäkin traktoreita tavallisella maatilla pitää olla puolenkymmentä, että homma toimii.

      Mikä vitun vika teissä tsadilaisiia oikein on? Jokin junttiasenne? Katos, eip ole näkkileipää lähikaupassa, jos kukaan ei kasvata viljaa. Mitä meinaa syödä, kun ruokaa ei tulekkaan kauppoihin, kerrostalon seinääkö?

      =DW=

      • eräs lukijasi

        mainio kirjoittaja : DDDDDDD

        Toivottavasti en purskahda nauruun tuolla stadissa kulkiessani kesken kaiken,kun muistelen : )

    • navajo50

      rattiin ei mennä maistissa.
      Minä olen vanhakantainen mies.
      Maistissa ei ajeta.
      Korkeintaan polkupyörällä eikä silläkään kun tarpeeksi on otettu

    • mitäkä mies

      Kukaan muu ei kai ole koskaan ajanut kännissä minun lisäkseni,silti jatkuvasti rattijuoppoja käryää.En tietysti minäkään aja enää,mutta en voi sanoa etten koskaan ole ajanut,joten romua on tullut,mutta ei onneksi raatoja.

      No minä uskallan tunnustaa,mutta kännissä ajava ei tunnusta kun vasta tarkkuusalkometrin lukeman kuultuaan.

      Mistähän johtunee rattijuppous? Minä tiedän...Se johtuu siitä että ihminen ei ole humalassa yhtä järkevä ja voi lähteä ajamaan,niin,siitä se vaan johtuu,kai..Mutta kuka lähtisi selvin päin ajamaan jos on kännissä? Ei kukaan!

      • vähän petyin sinuun, ei tämmöinen raitis ihminen voi ymmärtää kännissä ajelua.
        Ainakaan en tule kyytiin, juoksen perästä, etkä aja liian kovaa ;)))

      • ...

        No ei kukaan voi ajaa selvinpäin, jos on kännissä. Se täysin totta. Ja rattijuopoissa ihan sama asia, kuin lapsissa, jotka häiriköi koulussa ja varastelee marketeissa, ei niitä oikein helpolla tunnu löytyvän, paitsi silloin kun poliisi tai vartia sattuu paikalle..

        Mutta siis se juttu. En nyt muista, onko täällä tullut siitä kirjoitetuksi, mutta juttu on mun mielestä hauska, ja se on, kuten yleensä hauskat jutut "kuulemma" totta. Sinällään, ei ehkä niin hauska, mutta kaikki riippuu miten se kerrotaan.

        Niin siis, ole nyt evakossa tässä pöndellä. Pieni maaseutupaikkakunta, täällä kaikki tuntee toisensa, ainakin huonosti ja melkein okainen on toisilleen sukua. Siis perinteinen pikkukylä.

        Noo. Tossa aikanaan oli pari elekeläistä ollut ruohonleikkuuhommissa kirkolla ok-talon pihalla. Kaljat oli loppuneet. Niin, päältäajettavalla ruohonleikkurilla työväentalon paariin nauttimaan virvokkeita. Ja otenkin ihmeessä paikalle oli sattunut moottoripyöräpoliisi.

        No vaikka poliiseista sanotaan vaikka mitä, ei niin tyhmää moottoripyöräpoliisia olekkaan, jonka silmiin ei pistäisi työväentalonpaarin edessä parkissa oleva rekisteröimätön ajettava ruohonleikkuri. Poliisi kytille, kun tyypit oli nautineet virvoikkeensa ja lähtivät ajelemaan takaisin hommiinsa, stop ja pilli suuhun.

        Niin. No sitten tietenkin maijalla naapurikylään verikokeisiin ja kuulusteluihin. Se on jäänyt epäselväksi. Löysiköhän se moottoripyöräpoliisi ikinä moottoripyöränsä avaimia sieltä poliisitalon katolta? Ukot kun kuulustelujen jälkeen oli menneet ulos tupakille taksia odottelemaan, ne oli hokanneet, että poliisimoottoripyörässä oli olleet avaimet paikallaan ja jokuhan voi varastaa sen. Ihan hyvää hyvyyttän oli pelastaneet avaimet ja heittäneet ne katolle piiloon varkailta :DDDDDDD

        Voihan se olla, että joku kymmenen tuhatta ihmistä on jotenkin sattunut kuulemaan asiasta jotain, mutta kun kukaan ei tiedä varmuudella mitään...

        =DW=

      • piipiloo
        ... kirjoitti:

        olisi meidän pikkukylillä ; ))

        Mutta juttusi jälleen kerran,nauratti makeasti!

      • Anjaniina.

        alkoholi hämärtää arvostelukykyä.
        Olen minäkin ollut juopon kyydissä ja tarttee sanoa, että saakeli kun pelkäsin.
        Ei humalainen ole selvän veroinen, se on se rektio ja reaktioaika, jos jotain yllättävää sattuu.
        Tietysti itsellä on se tausta, ettei pyörän päälle voi lähteä kännissä, tuskin pystyssä pysyis.
        Lisäksi siel on aina poliisit puhalluttamassa klo 12.00 asti.
        Joka kokkareesta lähtiessä.
        Kun sen tietää, ehkäisee se innokkaimpia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe