Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen (KEPU) ei nähtävästikään vetoa salaiseksi julistetuissa jääviysselvityksissään enää tammikuiseen tarinaansa.
Tuolloin Vanhanen sanoi, että entinen oikeuskansleri Paavo Nikula olisi todennut hänet esteettömäksi vaalirahoittajaansa koskevassa päätöksenteossa.
-Ei kyllä näistä materiaaleista käy ilmi tällainen neuvonpyyntö. Emme tietysti tiedä, millaisia keskusteluja on milloinkin käyty, sanoi eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuultavana torstaina ollut hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.
Vielä tammikuussa vanhanen kiisti olleensa esteellinen, koska hän väitti selvittäneensä RAY:n Nuorisosäätiörahoihin liittyvän jääviyskysymyksen edellisen oikeuskanslerin Paavo Nikulan kanssa.
Vanhanen jäi jälleen kerran kiinni valehtelusta ja yrittää keplotella uudella selittelyllä.
Vanhanen muutti lselitystään
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236