Maailman epäsosiaalisin

Pienikin valo tässä pimeässä muuttuu majakaksi

minähän se kirjoitti:

Pienikin valo tässä pimeässä muuttuu majakaksi

On jälleen aikainen aamu, itelläni on semmonen tilanne että olen jäänyt yksin. Erakon elämää osa 1000. On minulla joitain ihmisiä ja on ollut ystäviäkin, mutta jotenkin he jossain vaiheessa jättivät minut. Mietin kovasti mitä voisin sanoa...meni vaikeaksi kun puhuit tuosta seurapelistä. Uskoisin sen olevan vaikea, ja luulen ettei kukaan tiedä sääntöjä tarkalleen, oikeaan seuraan hakeutuminen on luultavasti tärkeää. Sellainen turha jäykkyys ja pakko on ikävää, tosin jos se on luontaista niin, eihän sille min kään voi. Itelläni on välillä huulessa aivolääkepakkoliikkeitä, tämä oli hauskaa.

Olen itsekin usein todella kypsä elämään, täälläkin on vähän se meininki että yövaatteet päälle kello 13 päivällä ja unen odotusta. En oikein tiedä haluanko tehdä töitä, onhan se jo nähty ettei minusta oikein mihinkään ole...

Niin...Se on taas uusi päivä ja uudet niksit, taidan vähän lueskella mitä ihmiset kirjoittaa onhan se tämäkin jotain. :)

kehrääjä -82 kirjoitti:

On jälleen aikainen aamu, itelläni on semmonen tilanne että olen jäänyt yksin. Erakon elämää osa 1000. On minulla joitain ihmisiä ja on ollut ystäviäkin, mutta jotenkin he jossain vaiheessa jättivät minut. Mietin kovasti mitä voisin sanoa...meni vaikeaksi kun puhuit tuosta seurapelistä. Uskoisin sen olevan vaikea, ja luulen ettei kukaan tiedä sääntöjä tarkalleen, oikeaan seuraan hakeutuminen on luultavasti tärkeää. Sellainen turha jäykkyys ja pakko on ikävää, tosin jos se on luontaista niin, eihän sille min kään voi. Itelläni on välillä huulessa aivolääkepakkoliikkeitä, tämä oli hauskaa.

Olen itsekin usein todella kypsä elämään, täälläkin on vähän se meininki että yövaatteet päälle kello 13 päivällä ja unen odotusta. En oikein tiedä haluanko tehdä töitä, onhan se jo nähty ettei minusta oikein mihinkään ole...

Niin...Se on taas uusi päivä ja uudet niksit, taidan vähän lueskella mitä ihmiset kirjoittaa onhan se tämäkin jotain. :)

Lue lisää

Yksinäisyys on epäselvä käsite, joka merkitsee eri ihmisille eri asiaa. Siksi siitä saa loputonta väittelyä aikaiseksi. Sopisi minusta miettiä, että miksi joillekin on niin tarve korostaa oman yksinäisyytensä astetta ja vertailla erilaisia yksinäisyyden tasoja. Enemmänkin järkevää olisi vertailla kokemuksia. Minulle yksinäisyys merkitsee sitä, että tarkastelee elämää sellaisesta perspektiivistä, että on erillinen ja erilainen. Joskus olen päässyt maistamaan yhteenkuuluvuutta, mutta sosiaaliset suhteet ovat myöhemmin hajonneet, kun en ole pystynyt pitämään niitä yllä. Minulla ei ole ikinä oikein ollut kaveriporukkaa vaan hajanaisia ihmissuhteita siellä täällä. Monesti huomaan ajautuvani tilanteeseen, jossa vaan olen yksin ja ilman ihmissuhteita, vaikka niitä joskus olisi ollutkin. Kun selaa kännykkänumeroita, kynnys soittaa vanhalle tuttavalle on liian korkea, kun ei ole pitkään aikaan ollut yhteistä. Yksinäisyys on kuin tatuoitu minuun, siitä ei pääse pois. Tiedostan yksinäisyyden syiden johtuvan itsestäni, mutten osaa tehdä asialle mitään. En ikinä oikein pääse osaksi sosiaalisia yhteisöjä, kun ei tiedä miten käyttäytyä ja olla osa ryhmää. Kenties yksinäisyys on minulle sitä, etten vaan osaa toimia ihmisten kanssa, olla läsnä tarvittavina hetkinä ja sanoa oikeita sanoja. Ehkä minusta puuttuu sympaattisuus, jota en osaa näyttää ulospäin vaikka koenkin paljon tunteita. Monesti sosiaalisissa tilanteissa saatan vaikuttaa hiljaiselta ja ehkä siltä, ettei minua kiinnosta, mutta oikeasti olen täysillä siinä tilanteessa. En vain osaa oikein vapautua.

Yksinäisyys on siitä jännä asia, että se jättää arvet sieluun. Vaikka joskus olen saanut ihmissuhteita, mietin tauotta sitä, että minussa on jokin vika jonka vastakumppani jossain vaiheessa huomaa ja jään jälleen yksin. Yksinolo myös on jättänyt arvet, sitä jotenkin viihtyy omissa oloissaan eikä välttämättä enää kykenisikään semmoiseen aktiiviseen yhteydenpitoon mitä esim. läheiset ihmissuhteet vaativat. Joskus mietin haluanko olla yksinäinen ja useimmiten vastaan siihen mielessäni etten halua, mutta siltikin alitajuisesti valitsen sen. Uskon että vaikka olisi kuinka yksinäinen, siihen pystyy vaikuttamaan aktiivisuudellaan, kunhan oikeasti haluaa päästä yksinäisyydestä ja tekee kaikkensa sen eteen hakeutumalla sosiaalisiin tilanteisiin. Minulla on kokemusta tällaisesta. Sosiaaliset taidot kehittyvät, mitä enemmän vuorovaikuttaa ihmisten kanssa ja löytää rohkeutta. Itse en vaan ehkä edes halua vaikuttaa asiaan, sillä viihdyn yksin. Ihmettelen sitä, miksi silti on niin suuri kaipuu ihmisten luokse välillä. Haaveilen, että tulevaisuudessa minulla on ystäviä ja sosiaaliset piirit. Mutta tulevaisuutta rakennetaan joka päivä ja tätä tietä jään pysyvästi yksin.

Sannukka123 kirjoitti:

Yksinäisyys on epäselvä käsite, joka merkitsee eri ihmisille eri asiaa. Siksi siitä saa loputonta väittelyä aikaiseksi. Sopisi minusta miettiä, että miksi joillekin on niin tarve korostaa oman yksinäisyytensä astetta ja vertailla erilaisia yksinäisyyden tasoja. Enemmänkin järkevää olisi vertailla kokemuksia. Minulle yksinäisyys merkitsee sitä, että tarkastelee elämää sellaisesta perspektiivistä, että on erillinen ja erilainen. Joskus olen päässyt maistamaan yhteenkuuluvuutta, mutta sosiaaliset suhteet ovat myöhemmin hajonneet, kun en ole pystynyt pitämään niitä yllä. Minulla ei ole ikinä oikein ollut kaveriporukkaa vaan hajanaisia ihmissuhteita siellä täällä. Monesti huomaan ajautuvani tilanteeseen, jossa vaan olen yksin ja ilman ihmissuhteita, vaikka niitä joskus olisi ollutkin. Kun selaa kännykkänumeroita, kynnys soittaa vanhalle tuttavalle on liian korkea, kun ei ole pitkään aikaan ollut yhteistä. Yksinäisyys on kuin tatuoitu minuun, siitä ei pääse pois. Tiedostan yksinäisyyden syiden johtuvan itsestäni, mutten osaa tehdä asialle mitään. En ikinä oikein pääse osaksi sosiaalisia yhteisöjä, kun ei tiedä miten käyttäytyä ja olla osa ryhmää. Kenties yksinäisyys on minulle sitä, etten vaan osaa toimia ihmisten kanssa, olla läsnä tarvittavina hetkinä ja sanoa oikeita sanoja. Ehkä minusta puuttuu sympaattisuus, jota en osaa näyttää ulospäin vaikka koenkin paljon tunteita. Monesti sosiaalisissa tilanteissa saatan vaikuttaa hiljaiselta ja ehkä siltä, ettei minua kiinnosta, mutta oikeasti olen täysillä siinä tilanteessa. En vain osaa oikein vapautua.

Yksinäisyys on siitä jännä asia, että se jättää arvet sieluun. Vaikka joskus olen saanut ihmissuhteita, mietin tauotta sitä, että minussa on jokin vika jonka vastakumppani jossain vaiheessa huomaa ja jään jälleen yksin. Yksinolo myös on jättänyt arvet, sitä jotenkin viihtyy omissa oloissaan eikä välttämättä enää kykenisikään semmoiseen aktiiviseen yhteydenpitoon mitä esim. läheiset ihmissuhteet vaativat. Joskus mietin haluanko olla yksinäinen ja useimmiten vastaan siihen mielessäni etten halua, mutta siltikin alitajuisesti valitsen sen. Uskon että vaikka olisi kuinka yksinäinen, siihen pystyy vaikuttamaan aktiivisuudellaan, kunhan oikeasti haluaa päästä yksinäisyydestä ja tekee kaikkensa sen eteen hakeutumalla sosiaalisiin tilanteisiin. Minulla on kokemusta tällaisesta. Sosiaaliset taidot kehittyvät, mitä enemmän vuorovaikuttaa ihmisten kanssa ja löytää rohkeutta. Itse en vaan ehkä edes halua vaikuttaa asiaan, sillä viihdyn yksin. Ihmettelen sitä, miksi silti on niin suuri kaipuu ihmisten luokse välillä. Haaveilen, että tulevaisuudessa minulla on ystäviä ja sosiaaliset piirit. Mutta tulevaisuutta rakennetaan joka päivä ja tätä tietä jään pysyvästi yksin.

Lue lisää

katse itsestä toiseen. Yksinäiset ujot ihmiset tarkkailevat hysteerisesti, minkä vaikutuksen he tekevät toisiin. Pääsy ujoudesta on kuitenkin siinä, että annetaan huutia tälle tarkkailulle. Lakataan pitämästä itseään mitenkään erikoisena tai merkillisenä.
Annetaan itselle lupa olla ujo, kömpelö, toisten mielestä säälittävä, naurettava, aivan mitä tahansa! Silloin kun tällaiseen "paskat siitä, miltä vaikutan" asenteeseen etenee, ja vain jatkaa kontaktin ottamista toisiin ihmisiin, se alkaa yllättäen luontua.
Kuuntelemista kannattaa ensiksi harjoitella. Kuunnella mitä toinen sanoo, eikä miettiä pää sauhuten mitä maailman fiksuinta siihen vastaisi.

Kuunteleminen auttaa huomiopisteen siirtämisessä vastapuoleen, ja on myös hyvien ihmissuhteiden perusta.
Niistä ihmisistä tykätään,ketkä suhtautuu meihin ystävällisesti ja huomioivat ja kuuntelevat meitä, sanovat kenties jonkun kannustavan, kehuvan sanasen. Näin yksinkertaista se on. Ei tartte olla superfiksu eikä nokkela suustaan jotta tykättäisiin.

Amerikkalaiset ihmissuhdeoppaat painottavat, miten jokaiselle mieluisin sana on oma nimi. Helpoin tapa esim. jossain kuppilassa on johdattaa puhetta puhekumppanin elämään. Pienillä jatkokysymyksillä, ja niin-ääntelyillä on helppo saada toinen esimerkiksi puhumaan innostuneesti opiskelustaan.

neuvoja kokemuksesta kirjoitti:

katse itsestä toiseen. Yksinäiset ujot ihmiset tarkkailevat hysteerisesti, minkä vaikutuksen he tekevät toisiin. Pääsy ujoudesta on kuitenkin siinä, että annetaan huutia tälle tarkkailulle. Lakataan pitämästä itseään mitenkään erikoisena tai merkillisenä.
Annetaan itselle lupa olla ujo, kömpelö, toisten mielestä säälittävä, naurettava, aivan mitä tahansa! Silloin kun tällaiseen "paskat siitä, miltä vaikutan" asenteeseen etenee, ja vain jatkaa kontaktin ottamista toisiin ihmisiin, se alkaa yllättäen luontua.
Kuuntelemista kannattaa ensiksi harjoitella. Kuunnella mitä toinen sanoo, eikä miettiä pää sauhuten mitä maailman fiksuinta siihen vastaisi.

Kuunteleminen auttaa huomiopisteen siirtämisessä vastapuoleen, ja on myös hyvien ihmissuhteiden perusta.
Niistä ihmisistä tykätään,ketkä suhtautuu meihin ystävällisesti ja huomioivat ja kuuntelevat meitä, sanovat kenties jonkun kannustavan, kehuvan sanasen. Näin yksinkertaista se on. Ei tartte olla superfiksu eikä nokkela suustaan jotta tykättäisiin.

Amerikkalaiset ihmissuhdeoppaat painottavat, miten jokaiselle mieluisin sana on oma nimi. Helpoin tapa esim. jossain kuppilassa on johdattaa puhetta puhekumppanin elämään. Pienillä jatkokysymyksillä, ja niin-ääntelyillä on helppo saada toinen esimerkiksi puhumaan innostuneesti opiskelustaan.

Lue lisää

Että tuonne... Kun tuon ensimmäisen kirjoitin, niin ei se verbaaliikka ole koskaan
huonoin laji ollut... Itseasiassa mikään mitä kirjoitit ei voisi olla kauempaa totuudesta.

Eikä myöskään sanomastasi nyt paistanut aivan kauhea kokemuskaan tai sen kautta opittu
esiin, ei muuten mutta en mieti sekuntiakaan millainen olen olemukseltani tuolla...
On enään todella harvoja asioita mitä tässä iässä osaisi hävetä,
eikä mikää luettelmasi kuulu niihin.

Kysymys ei ole sosiaalisen perustaitojen puuteesta vaan luonteen rappioitumisesta tähän pisteeseen. Mitä tulee nokkeluuteen ja fiksuuteen niin hihaässät on molemmissa,
mutta en todellakaan kaipaa kenenkään hyväksyntää tai rohkaisevaa sanaa
sinällään, vaan se punainen naru oli tässä se ihminen ja oma erakoitumiseni.

Joku näissä kirjoituksissaan tähän vastaten... ja muualla täällä onkin jo päässyt siihen
pisteeseen päätelmässään, että menneisyys pitää vain otteessaan tietyn aikaa.
Jos et omaa menneisyyttä niin kaikella kunnioituksella en usko,
että sinulla on kombetenssia puhua tulevastakaan. Tämäkään nyt ei niin kuulunut
mihinkään ikäryhmään moni näytti tuntevan samoin iästään huolimatta.

Tosin toisaalta olet kyllä tuon väittämän kohdalla mielestäni jollakin tavalla hajulla,
että vertaamme itseämme liikaa muihin... Myös yleistäminen ja olettaminen ovat loistavia
tapoja pysyä erakkona. Kuten jo totesinkin, tuon voi harjoitella ja jos se ei nyt sitten
selvinpäin jostain syystä luonnostu niin sitten pitänee ottaa pullosta strattia (järjen rajoissa).
Viikonloppu viikonlopulta kaivaa se supliikki väkisin itsestään esille,
kyllä se siitä sitten juna lähtee raiteille... Mutta sen tosiaan huomioi jonkun
kommenteista, että vuosiakin ihmiset nuolevat haavojaan enne kuin menvät takaisin kentälle.

Mutta sen enempää vähättelemättä huomiotasi, kiitän kuienkin osallitumisestasi tähän pohdintaan.

voi minua kirjoitti:

Että tuonne... Kun tuon ensimmäisen kirjoitin, niin ei se verbaaliikka ole koskaan
huonoin laji ollut... Itseasiassa mikään mitä kirjoitit ei voisi olla kauempaa totuudesta.

Eikä myöskään sanomastasi nyt paistanut aivan kauhea kokemuskaan tai sen kautta opittu
esiin, ei muuten mutta en mieti sekuntiakaan millainen olen olemukseltani tuolla...
On enään todella harvoja asioita mitä tässä iässä osaisi hävetä,
eikä mikää luettelmasi kuulu niihin.

Kysymys ei ole sosiaalisen perustaitojen puuteesta vaan luonteen rappioitumisesta tähän pisteeseen. Mitä tulee nokkeluuteen ja fiksuuteen niin hihaässät on molemmissa,
mutta en todellakaan kaipaa kenenkään hyväksyntää tai rohkaisevaa sanaa
sinällään, vaan se punainen naru oli tässä se ihminen ja oma erakoitumiseni.

Joku näissä kirjoituksissaan tähän vastaten... ja muualla täällä onkin jo päässyt siihen
pisteeseen päätelmässään, että menneisyys pitää vain otteessaan tietyn aikaa.
Jos et omaa menneisyyttä niin kaikella kunnioituksella en usko,
että sinulla on kombetenssia puhua tulevastakaan. Tämäkään nyt ei niin kuulunut
mihinkään ikäryhmään moni näytti tuntevan samoin iästään huolimatta.

Tosin toisaalta olet kyllä tuon väittämän kohdalla mielestäni jollakin tavalla hajulla,
että vertaamme itseämme liikaa muihin... Myös yleistäminen ja olettaminen ovat loistavia
tapoja pysyä erakkona. Kuten jo totesinkin, tuon voi harjoitella ja jos se ei nyt sitten
selvinpäin jostain syystä luonnostu niin sitten pitänee ottaa pullosta strattia (järjen rajoissa).
Viikonloppu viikonlopulta kaivaa se supliikki väkisin itsestään esille,
kyllä se siitä sitten juna lähtee raiteille... Mutta sen tosiaan huomioi jonkun
kommenteista, että vuosiakin ihmiset nuolevat haavojaan enne kuin menvät takaisin kentälle.

Mutta sen enempää vähättelemättä huomiotasi, kiitän kuienkin osallitumisestasi tähän pohdintaan.

Lue lisää

ole yhtään ystävää, ja loput ystävät olen tietoisesti karkottanut luotanani. Asun kaupungissa kerrostalossa, joten yksinäin en joudu olemaan koskaan, yölläkään. Nukun varmaan metrin päässä naapurin tytöstä.
Jos haluan olla yksin menen metsään pariksi viikoksi, vaikka mökille tai jotain

Jos et halua olla sosiaalinen, niin ole mitä olet. Sinulla on oikeus valita mitä tietä kuljet ja ketä tapaat. Sosiaalisuuden vastakohta on epäsosiaalisuus, useimmiten rikollinen elämäntapa. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen "eläin".

voi minua kirjoitti:

Että tuonne... Kun tuon ensimmäisen kirjoitin, niin ei se verbaaliikka ole koskaan
huonoin laji ollut... Itseasiassa mikään mitä kirjoitit ei voisi olla kauempaa totuudesta.

Eikä myöskään sanomastasi nyt paistanut aivan kauhea kokemuskaan tai sen kautta opittu
esiin, ei muuten mutta en mieti sekuntiakaan millainen olen olemukseltani tuolla...
On enään todella harvoja asioita mitä tässä iässä osaisi hävetä,
eikä mikää luettelmasi kuulu niihin.

Kysymys ei ole sosiaalisen perustaitojen puuteesta vaan luonteen rappioitumisesta tähän pisteeseen. Mitä tulee nokkeluuteen ja fiksuuteen niin hihaässät on molemmissa,
mutta en todellakaan kaipaa kenenkään hyväksyntää tai rohkaisevaa sanaa
sinällään, vaan se punainen naru oli tässä se ihminen ja oma erakoitumiseni.

Joku näissä kirjoituksissaan tähän vastaten... ja muualla täällä onkin jo päässyt siihen
pisteeseen päätelmässään, että menneisyys pitää vain otteessaan tietyn aikaa.
Jos et omaa menneisyyttä niin kaikella kunnioituksella en usko,
että sinulla on kombetenssia puhua tulevastakaan. Tämäkään nyt ei niin kuulunut
mihinkään ikäryhmään moni näytti tuntevan samoin iästään huolimatta.

Tosin toisaalta olet kyllä tuon väittämän kohdalla mielestäni jollakin tavalla hajulla,
että vertaamme itseämme liikaa muihin... Myös yleistäminen ja olettaminen ovat loistavia
tapoja pysyä erakkona. Kuten jo totesinkin, tuon voi harjoitella ja jos se ei nyt sitten
selvinpäin jostain syystä luonnostu niin sitten pitänee ottaa pullosta strattia (järjen rajoissa).
Viikonloppu viikonlopulta kaivaa se supliikki väkisin itsestään esille,
kyllä se siitä sitten juna lähtee raiteille... Mutta sen tosiaan huomioi jonkun
kommenteista, että vuosiakin ihmiset nuolevat haavojaan enne kuin menvät takaisin kentälle.

Mutta sen enempää vähättelemättä huomiotasi, kiitän kuienkin osallitumisestasi tähän pohdintaan.

Lue lisää

Minäkin olin nuorena liiankin sosiaalinen,mutta nyt lähellä 60 en kaipaa niistä ns.ystävistä ketään. Muutin elämäni sellaiseksi, kuin olen sen lapsesta asti haaveillut olevan ja yksi ainoa ystävä niistä monista jäi ystäväksi. Se ystävä on tosi ystävä, ei mikään pintaliitäjä. Elämänarvot heittää kuperkeikkaa näillä sinunkin kavereillasi jossain vaiheessa. Autatko? Minä olen ehkä ilkeä ihminen, mutta eipä tule mielleenikään auttaa. Niin paljon ja sen verran olen jurppiintunut yleensäkin ihmisiin, että nykyään elän oikein tyytyväisenä sellaista elämää, kuin itse haluan. Jos haluan ravintolaan, tansseihin, matkoille jne., niin menen, mutta kun ei ole ollut sitä halua vuosikausiin. Enkä koe itseäni erakoksi, vaan tämä on minun valintani. Jospa sinäkin osaisit ottaa samalta kantilta sen oman elämäsi. ELÄ;ITSELLESI; ÄLÄ MUILLE.

Epäsosiaalinenko? kirjoitti:

Jos et halua olla sosiaalinen, niin ole mitä olet. Sinulla on oikeus valita mitä tietä kuljet ja ketä tapaat. Sosiaalisuuden vastakohta on epäsosiaalisuus, useimmiten rikollinen elämäntapa. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen "eläin".

Lue lisää

Et selvätikkään ymmärtänyt koko asiaa, mutta silti tunsit pakottavaa tarvetta kommentoida.
Tunnen rikollisuuden todennäköisesti paremmin kuin sinä siinä muodossa missä sitä ajattelit.
Yhtään sinua väheksymättä... Mutta epäsosiaalisuus ei ehkä ole silti sidottavissa
elämäntapaan... "vuodatuksen" ajatus oli moni haarainen ja yksi niistä oli,
että älkää erakoituko ...Tämän voisn sinulle vain selittää... Muuhun minulla ei riitä aika... eikä sinulla... =)

iiidaaa kirjoitti:

Minäkin olin nuorena liiankin sosiaalinen,mutta nyt lähellä 60 en kaipaa niistä ns.ystävistä ketään. Muutin elämäni sellaiseksi, kuin olen sen lapsesta asti haaveillut olevan ja yksi ainoa ystävä niistä monista jäi ystäväksi. Se ystävä on tosi ystävä, ei mikään pintaliitäjä. Elämänarvot heittää kuperkeikkaa näillä sinunkin kavereillasi jossain vaiheessa. Autatko? Minä olen ehkä ilkeä ihminen, mutta eipä tule mielleenikään auttaa. Niin paljon ja sen verran olen jurppiintunut yleensäkin ihmisiin, että nykyään elän oikein tyytyväisenä sellaista elämää, kuin itse haluan. Jos haluan ravintolaan, tansseihin, matkoille jne., niin menen, mutta kun ei ole ollut sitä halua vuosikausiin. Enkä koe itseäni erakoksi, vaan tämä on minun valintani. Jospa sinäkin osaisit ottaa samalta kantilta sen oman elämäsi. ELÄ;ITSELLESI; ÄLÄ MUILLE.

Lue lisää

Oikeassa...koska meillä annettiin vain tämä yksi elämä, mutta ei manuaalia
sen elämiseen.

Elän liikaa muiden luomien paineiden alaisena, enkä elä sitä itselleni vaan muille.
Ehkä minun ei tule olla yli sosiaalinen ehkä minun tuleekin olla oma itseni?

Oli se sitten yksinäisyyttä tai jotain muuta...
Kieltämättä tämä kehoituksesi tarjoaa mielnkiintoisen ikkunan syvälliselle pohdinnalle ja filosofoinnille siitä, että kuinka syvästi ja kuinka itsekkäistä syistä haluan olla
tahi olla olematta sosiaalinen ...

kliio kirjoitti:

ole yhtään ystävää, ja loput ystävät olen tietoisesti karkottanut luotanani. Asun kaupungissa kerrostalossa, joten yksinäin en joudu olemaan koskaan, yölläkään. Nukun varmaan metrin päässä naapurin tytöstä.
Jos haluan olla yksin menen metsään pariksi viikoksi, vaikka mökille tai jotain

Lue lisää

Sinun valintasi...toivon, että pärjäät valitsemallasi tiellä.

kehrääjä -82 kirjoitti:

On jälleen aikainen aamu, itelläni on semmonen tilanne että olen jäänyt yksin. Erakon elämää osa 1000. On minulla joitain ihmisiä ja on ollut ystäviäkin, mutta jotenkin he jossain vaiheessa jättivät minut. Mietin kovasti mitä voisin sanoa...meni vaikeaksi kun puhuit tuosta seurapelistä. Uskoisin sen olevan vaikea, ja luulen ettei kukaan tiedä sääntöjä tarkalleen, oikeaan seuraan hakeutuminen on luultavasti tärkeää. Sellainen turha jäykkyys ja pakko on ikävää, tosin jos se on luontaista niin, eihän sille min kään voi. Itelläni on välillä huulessa aivolääkepakkoliikkeitä, tämä oli hauskaa.

Olen itsekin usein todella kypsä elämään, täälläkin on vähän se meininki että yövaatteet päälle kello 13 päivällä ja unen odotusta. En oikein tiedä haluanko tehdä töitä, onhan se jo nähty ettei minusta oikein mihinkään ole...

Niin...Se on taas uusi päivä ja uudet niksit, taidan vähän lueskella mitä ihmiset kirjoittaa onhan se tämäkin jotain. :)

Lue lisää

Antaa olettaa, että et rakenna ontolle sokkelille.
Osittain noin se meni ja menee silloin joskus...
Hyvin pitkälle olet kanssani vähän
samankaltaisessa veneessä... Tosin suhtaudut asiaan kevyemmin kuin minä.

Kiitos sinulle

kliio kirjoitti:

ole yhtään ystävää, ja loput ystävät olen tietoisesti karkottanut luotanani. Asun kaupungissa kerrostalossa, joten yksinäin en joudu olemaan koskaan, yölläkään. Nukun varmaan metrin päässä naapurin tytöstä.
Jos haluan olla yksin menen metsään pariksi viikoksi, vaikka mökille tai jotain

Lue lisää

Itse asun kerrostalossa ja peri yötä sitten osallistuin jopa asukasmäärän ( tekemisen ) lisääntymiseen - vaikka olin vain yksin kotona.

kehrääjä -82 kirjoitti:

On jälleen aikainen aamu, itelläni on semmonen tilanne että olen jäänyt yksin. Erakon elämää osa 1000. On minulla joitain ihmisiä ja on ollut ystäviäkin, mutta jotenkin he jossain vaiheessa jättivät minut. Mietin kovasti mitä voisin sanoa...meni vaikeaksi kun puhuit tuosta seurapelistä. Uskoisin sen olevan vaikea, ja luulen ettei kukaan tiedä sääntöjä tarkalleen, oikeaan seuraan hakeutuminen on luultavasti tärkeää. Sellainen turha jäykkyys ja pakko on ikävää, tosin jos se on luontaista niin, eihän sille min kään voi. Itelläni on välillä huulessa aivolääkepakkoliikkeitä, tämä oli hauskaa.

Olen itsekin usein todella kypsä elämään, täälläkin on vähän se meininki että yövaatteet päälle kello 13 päivällä ja unen odotusta. En oikein tiedä haluanko tehdä töitä, onhan se jo nähty ettei minusta oikein mihinkään ole...

Niin...Se on taas uusi päivä ja uudet niksit, taidan vähän lueskella mitä ihmiset kirjoittaa onhan se tämäkin jotain. :)

Lue lisää

Aaamulla herään väsyneenä ja en haluaisi tulla lämpimän täkin alta pois . Niin mitähän keksisin tekemistä tällekkin päivälle. Viitsiskö lähteä ulos vai istunko kotona neljän seinän sisällä . Kukaan ei nää minua vaikka päivän istuisin yöpaita päällä. Ei ole kiirettä mihinkään . Aika on pysähtynyt. Ei minua kukaan kaipaile . En ole ollut työelämässä pitkiin aikoihin . Ei minua enään kukaan haluakkaan töihin . Olen vain yksin kotona ja odotan......Niin mitä minä odotan. EN MITÄÄN .

Epäsosiaalinenko? kirjoitti:

Jos et halua olla sosiaalinen, niin ole mitä olet. Sinulla on oikeus valita mitä tietä kuljet ja ketä tapaat. Sosiaalisuuden vastakohta on epäsosiaalisuus, useimmiten rikollinen elämäntapa. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen "eläin".

Lue lisää

Et vissii ymmärtäny kysymystä. Itekkää en oo sosiaaline, mutta jos jonku pitää kattoo peilii, ni sun.
:D:DD:

olen 18-vuotta ja en osaa ilmaista itseäni edes tekstin kautta.
Minulla alkoi tämä puhumattomuus jo 5-vuotta sitten todella arsyttävää

Näkymätön ihminen kirjoitti:

Aaamulla herään väsyneenä ja en haluaisi tulla lämpimän täkin alta pois . Niin mitähän keksisin tekemistä tällekkin päivälle. Viitsiskö lähteä ulos vai istunko kotona neljän seinän sisällä . Kukaan ei nää minua vaikka päivän istuisin yöpaita päällä. Ei ole kiirettä mihinkään . Aika on pysähtynyt. Ei minua kukaan kaipaile . En ole ollut työelämässä pitkiin aikoihin . Ei minua enään kukaan haluakkaan töihin . Olen vain yksin kotona ja odotan......Niin mitä minä odotan. EN MITÄÄN .

Lue lisää

Samoilla nämä päivät menee.
Joskin työttömyys on suurempi ongelma
työtä tekeville kuin itselle.

Jotka saivat paitsi punaisen lankani kiinni...myös kerisivät sen.

Heleijaa!! Te kaikki olette tosi mielenkiintoisia tyyppejä. Haaveilen kans ystävistä, ystäväpiiristä, jonka keralla pitää piknikkejä ja illallisia ja lähteä vaikka porukalla ulkomaille ja sen sellaista hupijuttua. Olen stadista, ziduu mun tiedot täältä: ROCKSYLVIIRA, meis voi olla jotain samaa. Ainakin: yksinäisyys! :) Mutta kappas, jos monta yksinäistä ryhtyy hippasille, siitä voi tulla ystävyyttä. What about..? ps: iloa marraskuuhun. Uskomatonta, että joku muukin.. Luulin että olen ainut.. I love you all!! ps: i´m 30.

Minä olen yksinäinen, mutta en yksin. Olen parisuhteessa ja minulla on kaksi lasta, joista toinen asuu luonani. Toinen puolisko matkustaa työnsä puolesta ja on usein poissa kotoa. Melkein kaikki ystävät ovat jossain vaiheessa jääneet pois, suurin syy ehkä se, että sain ensimmäisen lapseni melko nuorella iällä. Tietysti ihmisten elämäntilanteet muuttuvat myös opiskeluiden ym. johdosta. Yhteydenpito vain jäi. Oikeastaan minulla on vain yksi hyvä ystävä, jonka kanssa näemme melko säännöllisesti. Olen luonteeltani myös kohtalaisen sulkeutunut ja ujo. Uskon sen johtuvan geeneistä, koska toisessa vanhemmassani on näitä samoja piirteitä, mutta myös kouluaikana kokemani nimittely pahensi tätä puolta. Itsetuntoni on mitä on...Tuntuu, että on vaikeaa olla luontevasti toisten ihmisten kanssa. Vaikeaa puhua, muusta kuin pinnallisista asioista. Ajattelen ehkä liikaa mitä muut ajattelevat minusta. Koen, että minusta ei pidetä, että en kelpaa. Mieheni kanssa olen pystynyt jonkin verran puhumaan, mutta se on erittäin vaikeaa. Minua alkaa ahdistamaan, jos täytyy puhua omista tunteista tai haluista. Ala, jossa työskentelen on melko "sosiaalinen", mutta kuitenkin työtä tehdään aikalailla yksin. Uusien ystävien löytäminen tai saaminen tuntuu vaikealta. Olen myös ajoittain ehkä hieman "synkkyyteen" taipuvainen, en sanoisi masentunut, mutta jotakin sen suuntaista. Joskus tuntuu hankalalta, kun ei jaksa naurattaa työkavereiden vitsit, mutta silti yritän kuitenkin jotakin hymyn tapaista vääntää. Elämässä olen kokenut vastoinkäymisiä, joista en pysty kuitenkaan avautumaan muille, kuin kumppanilleni jonkin verran. Olen kuitenkin iloinen perheestäni ja se antaa minulle myös voimia! Halusin vain tämän kirjoittaa, koska yksinäisyys ei aina tarkoita sitä, että on fyysisesti yksin. Voi myös olla yksinäinen, jos on vaikeaa olla oma itsensä..

Voi olla siis sosiaalinen hölösuu, mutta hän ei välttämättä omaa sosiaalisia TAITOJA, joita juuri tarvitaan, kun toimitaan toisten ihmisten kanssa.

juliahannele kirjoitti:

Voi olla siis sosiaalinen hölösuu, mutta hän ei välttämättä omaa sosiaalisia TAITOJA, joita juuri tarvitaan, kun toimitaan toisten ihmisten kanssa.

Hienosti ilmaistu ja aivan totta. Samaa takoitin itsekin kun tuonnempana kirjoitin, että -Kaikki ulospäinsuuntautuneet ihmiset eivät välttämättä ole sosiaalisia eikä kaikki sosiaaliset ihmiset välttämättä pinnallisia -

Itselläni on ollut tällainen parisuhdekokemus, jossa toinen osapuoli oli kovaääninen hölösuu, jolta todellakin puuttuivat tilannetajun lisäksi sekä sosiaaliset taidot että hienotunteisuus. Minulla taasen ei ole tarvetta olla jatkuvasti äänessä tai esillä, vaikka olenkin erittäin sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, yhdistysaktivisti ja minulla paljon ystäviä sekä tuttavia, mutta niitä parhaita ystäviä ei niinkään paljon, mutta sitäkin tärkeämpiä.

Näinkin kirjoitti:

Minä olen yksinäinen, mutta en yksin. Olen parisuhteessa ja minulla on kaksi lasta, joista toinen asuu luonani. Toinen puolisko matkustaa työnsä puolesta ja on usein poissa kotoa. Melkein kaikki ystävät ovat jossain vaiheessa jääneet pois, suurin syy ehkä se, että sain ensimmäisen lapseni melko nuorella iällä. Tietysti ihmisten elämäntilanteet muuttuvat myös opiskeluiden ym. johdosta. Yhteydenpito vain jäi. Oikeastaan minulla on vain yksi hyvä ystävä, jonka kanssa näemme melko säännöllisesti. Olen luonteeltani myös kohtalaisen sulkeutunut ja ujo. Uskon sen johtuvan geeneistä, koska toisessa vanhemmassani on näitä samoja piirteitä, mutta myös kouluaikana kokemani nimittely pahensi tätä puolta. Itsetuntoni on mitä on...Tuntuu, että on vaikeaa olla luontevasti toisten ihmisten kanssa. Vaikeaa puhua, muusta kuin pinnallisista asioista. Ajattelen ehkä liikaa mitä muut ajattelevat minusta. Koen, että minusta ei pidetä, että en kelpaa. Mieheni kanssa olen pystynyt jonkin verran puhumaan, mutta se on erittäin vaikeaa. Minua alkaa ahdistamaan, jos täytyy puhua omista tunteista tai haluista. Ala, jossa työskentelen on melko "sosiaalinen", mutta kuitenkin työtä tehdään aikalailla yksin. Uusien ystävien löytäminen tai saaminen tuntuu vaikealta. Olen myös ajoittain ehkä hieman "synkkyyteen" taipuvainen, en sanoisi masentunut, mutta jotakin sen suuntaista. Joskus tuntuu hankalalta, kun ei jaksa naurattaa työkavereiden vitsit, mutta silti yritän kuitenkin jotakin hymyn tapaista vääntää. Elämässä olen kokenut vastoinkäymisiä, joista en pysty kuitenkaan avautumaan muille, kuin kumppanilleni jonkin verran. Olen kuitenkin iloinen perheestäni ja se antaa minulle myös voimia! Halusin vain tämän kirjoittaa, koska yksinäisyys ei aina tarkoita sitä, että on fyysisesti yksin. Voi myös olla yksinäinen, jos on vaikeaa olla oma itsensä..

Lue lisää

Itse olen yksin mutta en todellakaan yksinäinen. Olen vuosikymmenet toiminut hyvinkin sosiaalisesti, työskennellyt työssä jossa sosiaalisuutta on tarvittu ja kaiken hyvän lisäksi myös nauttinut tuosta kaikesta. Nyt - kuin ollakaan - yht´äkkiä huomasinkin, jotta on niin hiton hyvä olla välillä yksin ja totaalisessa hiljaisuudessa.

En todella pidä itseäni mitenkään eristäytyneenä jos ei mieli tee vastata edes puhelimeen. Ajattelen vain jotta aika aikaansa kutakin, en ole korvaamaton, en tarvitse riittää ja revittää enempää itsestäni - hyvä näin. Jotkut "ystävät" eivät oikein voi ymmärtää metodiani ja pitävät minua itsekkäänä, mutta siitä pius - ne jotka ovat todellisia ystäviäni antavat minun vetäytyä "luolaani" ja tietävät jotta kyllä toi karhukin edes keväällä herää... Yksinäisyys on sisänsä varmaan erittäin vaikea tunne oli sitten aivan yksin tai seurassa. Tuntuu siltä jotta olet tuon yksinäisyytesi masentama ja sinulla on tosi heikko itsetunto. Yritäs vielä puhua läheistesi kanssa ja jos et saa vastakaikua niin hae ammattiauttajan apua. Sitä kyllä löytyy jokaisesta kunnasta. Jaksamista...

yks äiti kirjoitti:

Itse olen yksin mutta en todellakaan yksinäinen. Olen vuosikymmenet toiminut hyvinkin sosiaalisesti, työskennellyt työssä jossa sosiaalisuutta on tarvittu ja kaiken hyvän lisäksi myös nauttinut tuosta kaikesta. Nyt - kuin ollakaan - yht´äkkiä huomasinkin, jotta on niin hiton hyvä olla välillä yksin ja totaalisessa hiljaisuudessa.

En todella pidä itseäni mitenkään eristäytyneenä jos ei mieli tee vastata edes puhelimeen. Ajattelen vain jotta aika aikaansa kutakin, en ole korvaamaton, en tarvitse riittää ja revittää enempää itsestäni - hyvä näin. Jotkut "ystävät" eivät oikein voi ymmärtää metodiani ja pitävät minua itsekkäänä, mutta siitä pius - ne jotka ovat todellisia ystäviäni antavat minun vetäytyä "luolaani" ja tietävät jotta kyllä toi karhukin edes keväällä herää... Yksinäisyys on sisänsä varmaan erittäin vaikea tunne oli sitten aivan yksin tai seurassa. Tuntuu siltä jotta olet tuon yksinäisyytesi masentama ja sinulla on tosi heikko itsetunto. Yritäs vielä puhua läheistesi kanssa ja jos et saa vastakaikua niin hae ammattiauttajan apua. Sitä kyllä löytyy jokaisesta kunnasta. Jaksamista...

Lue lisää

En tiedä onko tässä vielä avun tarvetta ja jos ja kun näin hektisessä yhteikunnassa enään ketään mitään haluaa tai voi auttaa.

Tämä on vähän kuin se polkupyörällä ajo tai vuonohevosella ratsastus
kun kaatuu tahi tippuu niin pitää vaan nousta uudelleen satulaan.

Uskon kyllä, että kaikki tapahtuu aikanaan jos on tapahtuakseen mutta ihan
niin synkkä tilanteeni ei vielä ole, että emme tästä tuhkasta nousisi.

Toimia sosiaalisesti tahi olla soasiaalisissa töissä ei ole sama asia kuin sosiaalisuus
tai sosiaalinen luonne.
Kuten sanoin jo pelkät refleksit avaavat oven ottavat lakin päästä etc.
Todellinen sosiaalisuus mitä kirjoituksella haettiin on niinkin outojen
ammattikuntien seassa, että en liittäisi niihin sosiaalisen ammatin statusta edes kännissä,
mutta JOS... Pohja ajatuksesi oli se,
että jokainen on omalaisensa yksilö ja tarvitsee muodonmuutoksen saadakseen
eheyttämiseen tarvitsemansa ajan ja ottaa sen... Ja silti saa niiltä harvoilta
ympäriltään olijoilta ymmärrystä teolleen... Niin toivon koko sydämestäni,
että olet oikeassa.

Näinkin kirjoitti:

Minä olen yksinäinen, mutta en yksin. Olen parisuhteessa ja minulla on kaksi lasta, joista toinen asuu luonani. Toinen puolisko matkustaa työnsä puolesta ja on usein poissa kotoa. Melkein kaikki ystävät ovat jossain vaiheessa jääneet pois, suurin syy ehkä se, että sain ensimmäisen lapseni melko nuorella iällä. Tietysti ihmisten elämäntilanteet muuttuvat myös opiskeluiden ym. johdosta. Yhteydenpito vain jäi. Oikeastaan minulla on vain yksi hyvä ystävä, jonka kanssa näemme melko säännöllisesti. Olen luonteeltani myös kohtalaisen sulkeutunut ja ujo. Uskon sen johtuvan geeneistä, koska toisessa vanhemmassani on näitä samoja piirteitä, mutta myös kouluaikana kokemani nimittely pahensi tätä puolta. Itsetuntoni on mitä on...Tuntuu, että on vaikeaa olla luontevasti toisten ihmisten kanssa. Vaikeaa puhua, muusta kuin pinnallisista asioista. Ajattelen ehkä liikaa mitä muut ajattelevat minusta. Koen, että minusta ei pidetä, että en kelpaa. Mieheni kanssa olen pystynyt jonkin verran puhumaan, mutta se on erittäin vaikeaa. Minua alkaa ahdistamaan, jos täytyy puhua omista tunteista tai haluista. Ala, jossa työskentelen on melko "sosiaalinen", mutta kuitenkin työtä tehdään aikalailla yksin. Uusien ystävien löytäminen tai saaminen tuntuu vaikealta. Olen myös ajoittain ehkä hieman "synkkyyteen" taipuvainen, en sanoisi masentunut, mutta jotakin sen suuntaista. Joskus tuntuu hankalalta, kun ei jaksa naurattaa työkavereiden vitsit, mutta silti yritän kuitenkin jotakin hymyn tapaista vääntää. Elämässä olen kokenut vastoinkäymisiä, joista en pysty kuitenkaan avautumaan muille, kuin kumppanilleni jonkin verran. Olen kuitenkin iloinen perheestäni ja se antaa minulle myös voimia! Halusin vain tämän kirjoittaa, koska yksinäisyys ei aina tarkoita sitä, että on fyysisesti yksin. Voi myös olla yksinäinen, jos on vaikeaa olla oma itsensä..

Lue lisää

Monta perhettä olet menettänyt?

sosiaalinen erakko kirjoitti:

Hienosti ilmaistu ja aivan totta. Samaa takoitin itsekin kun tuonnempana kirjoitin, että -Kaikki ulospäinsuuntautuneet ihmiset eivät välttämättä ole sosiaalisia eikä kaikki sosiaaliset ihmiset välttämättä pinnallisia -

Itselläni on ollut tällainen parisuhdekokemus, jossa toinen osapuoli oli kovaääninen hölösuu, jolta todellakin puuttuivat tilannetajun lisäksi sekä sosiaaliset taidot että hienotunteisuus. Minulla taasen ei ole tarvetta olla jatkuvasti äänessä tai esillä, vaikka olenkin erittäin sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, yhdistysaktivisti ja minulla paljon ystäviä sekä tuttavia, mutta niitä parhaita ystäviä ei niinkään paljon, mutta sitäkin tärkeämpiä.

Lue lisää

Samaa mieltä edellisen kanssa.Siis siitä,että joidenkin pitää aina olla äänessä ja huomion keskipisteenä.Itse olen kuuntelevampaa sorttia.Toisaalta sanon ensin ja sitten vasta ajattelen,mutten pahasti.Sanotaan,että kuuntelemiseen tarvitaan taitoa,mitä ei moni osaa ja se on aivan totta.Puhua pälpätetään toisten ihmisten sanojen päälle,pääasia vaan,että minä se nyt olen äänessä.Todella äklöä.

Osittain siksikin karsastan kaikkia sukujuhlia,kun on niin vastenmielistä mennä ja kun ei ole ihan pakko,niin ei ole.Tokihan sitä tietenkin monet sitten saavat väärän käsityksen,mutten selittele,että miksi.Olen vain sanonut,ettei sukujuhlat kiinnosta.Syksyllä tätini täytti 80v.Menin hänellä käymään,kun sovittiin siivouspäiväksi se päivä.No,hänellä olikin sitten jo poikansa ja avopuolisonsa käyneet siivoamassa.

Ei hän sitä perunut sitten minulle,vaan oletan,että sai minut kylään muuten vain.Vierähtihän siinä muutama tunti menneitä muistellen ja on aina ollut mukava täti.No,hän sanoi sitten,että kai juhliinsa menen(pidettiin muualla)sanoin,että kai tiedät,etten sukujuhlia harrasta ja halasin ja toivottelin mukavaa juhlapäivää hänelle.

Ei siis puoleltani ole mielenosoitus ketään kohtaan,en vaan voi sietää juhlia.Juontaisiko juurensa lapsuuteen.Meitä on seitsemän sisarusta(itse olen nainen)molempia sukupuolia siis.Heihin olen tiiviisti yhteydessä,kun ei pitkät välimatkatkaan ole,soitellen ja saunomassa käyn ym.En ole ujo,enkä arka,saan kyllä suuni auki keskustelussa,joten ei siitä johdu.Olen yksin asuva ihminen,mutten yksinäiseksi tunne itseäni...no toki joskus,mutta lähden viihteellekin yksin.Tämä oli minun versioni tähän asiaan.En ole koskaan ollut oikein sosiaalinen.

voi minua kirjoitti:

Monta perhettä olet menettänyt?

Kaksi..4 lasta.

En halunnut huomiota...halusin ettei kukaan erkane ja erota itseään ympäröivästä massasta
tahi kansasta samoin kuinka olen sen itselleni tehnyt.
Koen olevani kohtalaisen synnitön ihmienen ,eikä minua valvota tekemäni asiat
vaan tekemättä jääneet.

Jos luit ajatuksella huomasit, että ylöspäin ollaan yrittämässä silti ilman minkäänlaitsa taetta
onnistumisesta. Ei välikommenteissa ja asiattomuuksissa sinällään vikaa ole,
enemmän saattaisi häiritä joko lukematta jättäminen tai jonku asian tulkinta omia tarkoitusperiä edistääkseen.

En usko että luit tätä laisinkaan tai, että luit ainakaan ajatuksella...
Vaikka olisistkin lukenut, et ehkä ymmärtänyt pointtiani.

Mutta kuten sanottu tuot kuitenkin lohtua koska huomatessani
tarpeesi ja uskosi ...Saa se minut tuntemaan että tilanteeni ei ole lähelekkään toivotonta.
Kuten jollain muulla... Joka vain todistaa ettemme käsri tasapuolisesti.

Lähinnä tuolla viitattiin elämän katoavaisuuteen, jota olen saanut todistaa joko
sairauksien tai omankäden tehtyjen tekojen kautta lähipiirissäni tai suvussani.

Koen muuttuneeni hieman vakavaksi ja toisaalta myös väliinpitämättömäksi
joko haudatessani tai siivotessani ...tahi turhaan elvyyttäessäni tulevia vainajia.

Lapset ovat näistä olleet rumimpia, sen jälkeen omankäden kautta lähteneet..ja sitten
ne luonnolisesti lähteneet.
En koe enään ahdistusta tai kuoleman pelkoa. Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen
haudannut kumppanin, appiukon ja anopin... Mutta en ole näistä asioita surullinen,
vaan olin jo silloin jo niin turtunut kuolemaan, että koin sen yhdetekeväksi.

Tästä syystä kyseisen ammattiryhmän edustaja (ambulanssisetä) kenen kanssa tätä
"pajha silmä"-peliä pelasin,
tarjosi todennäköisesti liian rankan ja tyhjän katseen vastauksesksi.
Ehkä kuolema turhauttaa ja saa ihmiset muuttumaan, mutta oli niin tai näin niin
kuolemaan tottuu ja kun se on läsnä luonnolisesti tai luonnottomasti tarpeeksi kauan
tajuaa, että jokaisen ihmisen elämä kulkee vain yhteen suuntaan... Eikä sen kaivannon
toisella puolella ole mitään sellaista... mitä josksu luuli.

Tosin tämä nyt sinällään ei liity epäsosiaalisuuteen vaan lähinnä lähettää ulkopuolisille ihmisille singaalin
ärtymyksestä tai vakavuudesta... Viime lauatain kysymykseen baarissa "miksi et hymyile"?
olisi ollut jotenkin tyhmää vastata "ei huvita"...Kait ihmiset pelkäävät lähgestyä ihmistä
jolla on jonkilainen kuori tahi panssari päällä.

voi minua kirjoitti:

Lähinnä tuolla viitattiin elämän katoavaisuuteen, jota olen saanut todistaa joko
sairauksien tai omankäden tehtyjen tekojen kautta lähipiirissäni tai suvussani.

Koen muuttuneeni hieman vakavaksi ja toisaalta myös väliinpitämättömäksi
joko haudatessani tai siivotessani ...tahi turhaan elvyyttäessäni tulevia vainajia.

Lapset ovat näistä olleet rumimpia, sen jälkeen omankäden kautta lähteneet..ja sitten
ne luonnolisesti lähteneet.
En koe enään ahdistusta tai kuoleman pelkoa. Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen
haudannut kumppanin, appiukon ja anopin... Mutta en ole näistä asioita surullinen,
vaan olin jo silloin jo niin turtunut kuolemaan, että koin sen yhdetekeväksi.

Tästä syystä kyseisen ammattiryhmän edustaja (ambulanssisetä) kenen kanssa tätä
"pajha silmä"-peliä pelasin,
tarjosi todennäköisesti liian rankan ja tyhjän katseen vastauksesksi.
Ehkä kuolema turhauttaa ja saa ihmiset muuttumaan, mutta oli niin tai näin niin
kuolemaan tottuu ja kun se on läsnä luonnolisesti tai luonnottomasti tarpeeksi kauan
tajuaa, että jokaisen ihmisen elämä kulkee vain yhteen suuntaan... Eikä sen kaivannon
toisella puolella ole mitään sellaista... mitä josksu luuli.

Tosin tämä nyt sinällään ei liity epäsosiaalisuuteen vaan lähinnä lähettää ulkopuolisille ihmisille singaalin
ärtymyksestä tai vakavuudesta... Viime lauatain kysymykseen baarissa "miksi et hymyile"?
olisi ollut jotenkin tyhmää vastata "ei huvita"...Kait ihmiset pelkäävät lähgestyä ihmistä
jolla on jonkilainen kuori tahi panssari päällä.

Lue lisää

Oletko mahdollisesti tappanut jonkun tai joitakin ?

??? kirjoitti:

Oletko mahdollisesti tappanut jonkun tai joitakin ?

En. Ihastuttava assosisaatio joka tapauksessa. =)
Kaikken muuta pahaa on tullut tehtyä,mutta tappanut
en ole ketään ihmistä tahi eläintä ja se aika elämästäni
kun tällaisen uhoamisen ja heilumisen tarve oli jäi jonnekkin
menneisyyteen,olin nuorempana moraaliltani notkea..

En tappanut ,mutta koittanut pelastaa montaa kuolevaa..
ensiapua hirttäytyneelle..etc.
Jopa lapselle.

yöllinen hampaiden ruoskuminen ja epilepsiakohtaukset, lisäksi influnessarokotteesta tuli kuumetta ym.

Olen liikenneonnettomuuden uhri. Kipuja, toimintarajoitteita. Vaikea suku, ex.
Paljon velvotteita.
Siis pakkososiaalisuutta hoitaa asioita.
Olen sosiaalinen mutta velvoitteet vievät voimavarani.
Olin päivänpaiste nuorena nyt taakkojen alla raahustava entinen katseiden kääntäjä.
Näinkin voi mennä.

No, tämä on mun paikka maailmassa.

Asennetaan suhun nyt aluksi vaikka reuma,
rullatuoli ja joku sukupuolitauti..Ja laitetaan samalla neliraaja halvaus.
Sen jälkeen tuun kertoo ,et ota itteäs niskasta kiinni..Ai niin et sää enää voi
ku oli se halvaus. Pidän kohtalaisena ihmeenä, et kävelen..Et moni
täällä kävelee vielä. Selviä ekana jostain parista isosta pahasta ja tuu sitten sanomaan ryhdistäytymisestä.. Käykö? =)
Ei se mee niiku elokuvissa vähän punttia 3,5 minuutin musan ajan
ja sit onkin valmis kehään..Jos 10 vuotta on sairastunut,
niin 10 vuotta voit laske, että menee parantumiseen..
Jos kokonaiseksi tulee koskaan.

On silti ilo huomata, että täällä on voimakkaita ihmisiä kirjoittelemassa..
Joissa on voimaa ja periksiantamattomuutta ja vielä niin harvinaista
myötätuntoa toista ihmistä kohtaan

Edelliselle sanoisin että olet lähtökuopissa ylösnousuun.Sanot että olet päättänyt ettei ylitsesi enää kävellä.Hyvä!Olet yhtä arvokas ihminen kuin kuka muu tahansa.Samalla lähtöviivalla .Olemme erilaisia luonteeltamme.Olemme ainutkertaisia.Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.Jos koet tarvitsevasi itsetuntemuskirjallisuutta,niitä löytyy kirjastosta ja kirjakaupoista.Karta sellaista seuraa missä saat alaspainamista.Hakeudu seuraan,missä saat rohkaisua.Ponnahda lähtökuopista kohti uusia "maisemia"!

viihdyn yksin ihan hyvin, ja ihmettelen kun heti ollaan tyrkyttämässä kaikenlaista, sanotaa hae joku harrastus?
Ihan kun pitäs jotain harrastaa koko ajan, vaikka ihan tavallinen elämä, lukeminen tv-n katselu, kävely, kirjasto ym. kiinnostaa.
En jaksa käydä tanssimassa, sillä en edes pidä siitsä. Miksi ollaan heti huolissaan, jos joku haluaa elää yksin?
Eikö tälläiset tyrkyttäjät uskalla olla yksi ja kärsivät paniikkihäiriöstä esimerkiksi.

Ei aina tarvitse olla hälinää ympärillä, se vasta stressaakin.

Ystävät jokainen valitsee itse, sukuaan ei voi valita.

Jokaisella on myös oikeus ympäröidä itsensä sopivilla , energiaa tuovilla, ei sitä vievillä ihmisillä.

Aivan,
aloittajalle kuten yllä.

Olet mieleltäsi terve ja tiedostava.

Mutta kun näitä tekstejä lukee, niin ihan kylmää, sairasta tekstiä!

Tsemppiä eteenpäin.

Mielummin allapäin ja perustellusti kun tätä maailmaa miettii, vaan kuin kuten noi kirjoittajat, jep.

sitä ollaan niin,niin sosiaalisia, mutta annas olla kun selvinpäin, niin seinänvieriä mennään eikä edes katsota ketään.
Hävetään toista ihmistä vaikka pitäs hävetä itseään.Tuosta vielä, et jos on ujo niin pitäs oppia unohtamaan itsensä todella eikä jakaus suorana ja kaikkititävänä vastauksena kysymykseen, sitten jäädä yksin ihmettelemään, miksi ei kukaan oo mun kaa...

ollessani, sain palautetta usein ystävällisyydestäni. Ihmettelin sitä itsekkin, koska en oikeasti ole mitenkään ystävällinen vaan aika negatiivinenkin. Mutta ulkonäkö voi pettää, siksi en aina luota jokaiseen vaan viihdyn yksin erinomaisesti välillä.
Jos on kova puhumaan se voikin olla ujoutta, itsekkin peitän ujouden jatkuvalla höpöttämisellä välillä.

Kyllä sosiaalisuus on ihan muuta kuin jatkuvaa kova äänistä huomionkipeyttä.

Ei provo..Kirjoitettu kaksi vuotta sitten.Mutta todella sairaan ihmisen kirjoittama.
Ei minusta vieläkään sosiaalista tullut,päinvastoin pahemmaksi on mennyt..
Mutta lääkkeet sain ja pystyn taas kävelemään..Jopa juoksemaan..
Ja nukkumaan.Tässä nyt otetaan ensiaskelia harjoitellaan uudestaan
syömiset ja sellaiset.

Ennen kuin kukaan kysyy, mikä oli. Niin ainakin kilpirauahsen vajaatoiminta.
Suunta on vähän enempi ylöspäin, ainakin ympärillä on niitä jotka välittää
ja niistä joista välitin, mutta jotka eivät välittäneet olen päästänyt menemään.
Tässä käyty haudoilla ja koitettu hyväksyä kuolemia niitä tuli heti lisää sen jälkeen kun tuon kirjoitin, koitan taas tuntea jotain..surua tai iloa..mutta jotain.

Jättää tuokin jälkensä.

Anna palaa vaikka kirjoitellen!
Niin minäkin teen koska se on sitä ominta minulle.
Kirjoitan muut pyörryksiin joskus ;) Teen löytöjäkin ;)

Epäsosiaalinen ei ole sama asia kuin syrjäytynyt.