tuntuu ettei kukaan oikeasti ymmärrä kuinka paha mulla on olla. ehkä isoin syy pahaan oloon on, että en kertakaikkiaan hyväksy itseäni, vihaan itseäni kaikin puolin. tuntuu että olen aina vääränlainen, eikä kukaan oikeasti välitä musta ym. koulu menee huonosti ja sekin ärsyttää kun sanotaan että ajattele positiivisesti ja muuta ym. tuntuu että helvetti pään sisällä on irti. tuntuu ettei mistää tuu mitään.
ahdistaa kauheasti koulussa (jotkut sos.tilanteet ym.) riippuu vähän tiesti päivistä, mutta aina kuitenkin jonkun verran ja joskus ihan liikaa. koulussa ahdistaa kauheasti, kun tuntuu että kaikki pitävät ihan luuserina ja puhuvat paskaa. ajattelen ihan liikaa sitä mitä muut sattaisivat musta ajatella, vaikka nehän kertovat juuri siitä mitä itse itsestäni ajattelen. en jaksa enää uskoa että voisin koskaan nauttia mistään ja hyväksyä itseni ym. että voisin olla onnellinen.
tuli aika sekavaa tekstiä:S
en jaksa enää...
14
486
Vastaukset
- desperate
käyn kyllä ammattiauttajalla, mutta joskus tuntuu pahalta kun tulee olo, että ei sekään ymmärrä ja että se vaan pitää mua laiskana teininä ym.
- desperate
ketään ees kiinnosta...
- eileX
desperate kirjoitti:
ketään ees kiinnosta...
Kyllä muo ainakin kiinnostaa! Mutta mitä sitä voi tehdä, mä suren itseni puolesta, suren sun puolesta ja kaikkien puolesta et asiat on niin vitun sekasin. Ku me ollaa nuorii ja tiedetään liikaa, se on vaan perkele ja väärin. Aivot vois esimerkiks kehittyy hitaammin. Ehkä sunki pitäs mennä diagnisoitavaks, niinku minä. Ehkä käydä juttelemassa jollekin koulukuraattorille tai -psykologille.
Itsensä hyväksyminen on todella monelle vittumainen prosessi, ja monilla se ei toteudu koskaan. Se on surullista ja paskaa, että monet nuoret lytätään jaloillaan pienestä asti. Se ei silti tarkota, et se on meille mahdotonta.
Ite oon lukiosta just sairaslomalla useemman kuukauden, mutta tuskin siihen kouluun enää palaan. Yhtäkkinen kolmen kuukauden poissaolo, vähänkö outoa, ja pitäs viel olettaa et ne ´´kaverit´´ joiden kaa hengasin nuo ensimmäiset kolme kuukautta, haluis viel hengaa mun kans? Haha!
Välillä on tollanen samanlainen olo, mut tällä hetkellä hyvä jos ees muistan miltä sosiaalinen elämä tuntuu niin vähä erilaista ehkä.
Mun psykiatri sano mun vanhemmille, et mun ois pitäny hakeutuu hoitoon jo kolme vuotta sitten. Mun asiat onki vaa pahentunu ja nyt puhkes kunnolla.
En siis suosittele vaan nielemään kamalaa ahdistusta, vaa kanttii käydä puhumas jollekki ennenku liian myöhästä.
Voimia! Vaikka tiedän ettei se oo noin yksinkertaista.. Mä oon itekki opiskelija, nuori, tai no ´´opiskelija´´ ja välitän kaikista teistä muista jotka kärsii mielen myrkyistä:(
Kiva että rohkenit tulla kertomaan tänne sun pahasta olosta, moni on lukenu sun juttus mutta suurinosa tällä palstalla käyvät ihmiset ovat itsekin niin rullalla päästä että niistä varmaan vaan tuntuu kuin lukis omaa päiväkirjatekstiä. - desperate...
eileX kirjoitti:
Kyllä muo ainakin kiinnostaa! Mutta mitä sitä voi tehdä, mä suren itseni puolesta, suren sun puolesta ja kaikkien puolesta et asiat on niin vitun sekasin. Ku me ollaa nuorii ja tiedetään liikaa, se on vaan perkele ja väärin. Aivot vois esimerkiks kehittyy hitaammin. Ehkä sunki pitäs mennä diagnisoitavaks, niinku minä. Ehkä käydä juttelemassa jollekin koulukuraattorille tai -psykologille.
Itsensä hyväksyminen on todella monelle vittumainen prosessi, ja monilla se ei toteudu koskaan. Se on surullista ja paskaa, että monet nuoret lytätään jaloillaan pienestä asti. Se ei silti tarkota, et se on meille mahdotonta.
Ite oon lukiosta just sairaslomalla useemman kuukauden, mutta tuskin siihen kouluun enää palaan. Yhtäkkinen kolmen kuukauden poissaolo, vähänkö outoa, ja pitäs viel olettaa et ne ´´kaverit´´ joiden kaa hengasin nuo ensimmäiset kolme kuukautta, haluis viel hengaa mun kans? Haha!
Välillä on tollanen samanlainen olo, mut tällä hetkellä hyvä jos ees muistan miltä sosiaalinen elämä tuntuu niin vähä erilaista ehkä.
Mun psykiatri sano mun vanhemmille, et mun ois pitäny hakeutuu hoitoon jo kolme vuotta sitten. Mun asiat onki vaa pahentunu ja nyt puhkes kunnolla.
En siis suosittele vaan nielemään kamalaa ahdistusta, vaa kanttii käydä puhumas jollekki ennenku liian myöhästä.
Voimia! Vaikka tiedän ettei se oo noin yksinkertaista.. Mä oon itekki opiskelija, nuori, tai no ´´opiskelija´´ ja välitän kaikista teistä muista jotka kärsii mielen myrkyistä:(
Kiva että rohkenit tulla kertomaan tänne sun pahasta olosta, moni on lukenu sun juttus mutta suurinosa tällä palstalla käyvät ihmiset ovat itsekin niin rullalla päästä että niistä varmaan vaan tuntuu kuin lukis omaa päiväkirjatekstiä.käyn jo kyllä terapeutilla, mutta sekin tuntuu välillä ärsyttävältä silä tavalla, että kun tuntuu ettei sekään ymmärrä. ja sitte joskus on justiin niin paha olo, että vaan ärsyttää kauheesti ku sanotaan että aattele positiivisesti ja esim. ota itteäs niskasta kiinni, kun koulu varsinki tuntuu niin paskamaiselta. oon puhunu mun ongelmista muillekki, mutta tuntuu ettei viittis rasittaa muita ja olla aina niin negatiivinen, mutta positiivisuus vaatiski paljon voimia:S
mulla on rauhottavia käytössä ja niitä otan joskus kun siltä tuntuu (koulussa) ja ehkä se vähän auttaa tai tuntuu ettei oo ihan niin negatiivinen ja on pikkusen rennompi, mutta pelottaa vaan että kohta pitää varmaan nostaa annosta jos rupeis käyttää useammin, mutta en kyllä oo ottanu kovin usein ja oli parin kuukauden taukoki, kun syksyllä ne sain.
aiotko sitten mennä johonkin toiseen kouluun, vaihtaa alaa..? ootko ollu lukiosta masennuksen takia pois?
musta tuntuu ihan mahottomalta se ajatus, että voisin joskus hyväksyä itteni ja aina tuntuu että voiko kukaan oikeesti tykätä musta tällasena. vihaan mun omaa epävarmuutta ja kaikkea itessäni. tuntuu, ettei oikeen koskaan saa mitään muuta ku negatiivista palautetta, vaikka voinhan mä negatiivisella ajattelullaki "unohtaa" ne positiiviset jutut, mutta silti.
monesti tuntuu, että menisin mielummin vaikka osastolle, mutta sinnehän on niin vaikee päästä, että tuskin ees pääsisin, ku en ois varmaan niitten mielestä kuitenkaan ihan pahimmasta päästä.
pelottaa kans ihan hirveesti lukion jälkeinen elämä, ku ei tiiä oikeen yhtään mitä tekis... - elleX
desperate... kirjoitti:
käyn jo kyllä terapeutilla, mutta sekin tuntuu välillä ärsyttävältä silä tavalla, että kun tuntuu ettei sekään ymmärrä. ja sitte joskus on justiin niin paha olo, että vaan ärsyttää kauheesti ku sanotaan että aattele positiivisesti ja esim. ota itteäs niskasta kiinni, kun koulu varsinki tuntuu niin paskamaiselta. oon puhunu mun ongelmista muillekki, mutta tuntuu ettei viittis rasittaa muita ja olla aina niin negatiivinen, mutta positiivisuus vaatiski paljon voimia:S
mulla on rauhottavia käytössä ja niitä otan joskus kun siltä tuntuu (koulussa) ja ehkä se vähän auttaa tai tuntuu ettei oo ihan niin negatiivinen ja on pikkusen rennompi, mutta pelottaa vaan että kohta pitää varmaan nostaa annosta jos rupeis käyttää useammin, mutta en kyllä oo ottanu kovin usein ja oli parin kuukauden taukoki, kun syksyllä ne sain.
aiotko sitten mennä johonkin toiseen kouluun, vaihtaa alaa..? ootko ollu lukiosta masennuksen takia pois?
musta tuntuu ihan mahottomalta se ajatus, että voisin joskus hyväksyä itteni ja aina tuntuu että voiko kukaan oikeesti tykätä musta tällasena. vihaan mun omaa epävarmuutta ja kaikkea itessäni. tuntuu, ettei oikeen koskaan saa mitään muuta ku negatiivista palautetta, vaikka voinhan mä negatiivisella ajattelullaki "unohtaa" ne positiiviset jutut, mutta silti.
monesti tuntuu, että menisin mielummin vaikka osastolle, mutta sinnehän on niin vaikee päästä, että tuskin ees pääsisin, ku en ois varmaan niitten mielestä kuitenkaan ihan pahimmasta päästä.
pelottaa kans ihan hirveesti lukion jälkeinen elämä, ku ei tiiä oikeen yhtään mitä tekis...Just masennuksen takia oon tällä hetkellä sairaslomalla joka kestää ens helmikuuhun.
Ja just toi koulukysymys mietityttää, stressaa ja vituttaa muo ja siks tuntuuki välil kui mun maailma ois jo loppu. Kaikesta huolimatta jos saan elämäni kuntoon joskus, meen uudestaan toiseen lukioon, kenties aikuislukioon jossa on hieman kevyempää tai etin jonku ammattikoulun joka kiinnostaa.
Oon nuori, mulla on aikaa opiskella. (Näin mulle aina sanotaan ulkopuolelta, ehkei ne vaan halua stressata muo enempää kun oon jo itsetuhonen.)
Mun mielestä sun kanttis hankkii diagnoosi masennuksesta eikä vaan jotai rauhottavii, tai mistä minä tiiän, onko sulla jo mikäki diagnoosi. Ite oon alkanu vetää iha masennuslääkkeitä, ei oo kyl auttanu viel, ehk jonki ajan päästä. Ja toi kysymys itsensä hyväksymisestä tuntuu mulle kans ihan yhtä mahdottomalta.. :( - desperate...
elleX kirjoitti:
Just masennuksen takia oon tällä hetkellä sairaslomalla joka kestää ens helmikuuhun.
Ja just toi koulukysymys mietityttää, stressaa ja vituttaa muo ja siks tuntuuki välil kui mun maailma ois jo loppu. Kaikesta huolimatta jos saan elämäni kuntoon joskus, meen uudestaan toiseen lukioon, kenties aikuislukioon jossa on hieman kevyempää tai etin jonku ammattikoulun joka kiinnostaa.
Oon nuori, mulla on aikaa opiskella. (Näin mulle aina sanotaan ulkopuolelta, ehkei ne vaan halua stressata muo enempää kun oon jo itsetuhonen.)
Mun mielestä sun kanttis hankkii diagnoosi masennuksesta eikä vaan jotai rauhottavii, tai mistä minä tiiän, onko sulla jo mikäki diagnoosi. Ite oon alkanu vetää iha masennuslääkkeitä, ei oo kyl auttanu viel, ehk jonki ajan päästä. Ja toi kysymys itsensä hyväksymisestä tuntuu mulle kans ihan yhtä mahdottomalta.. :(mitä oot tehny sairaslomallasi ja onko auttanu?
mua harmittaa ku mun koulu on menny niin huonosti, ku ei oo mitään motivaatiota ja jaksamista lukea ja opiskelu tuntuu niin vastahakoiselta ja tuntuu että pitäis tehä niin paljon töitä enneku se ees näkyis missään. aiemmin jaksoin panostaa vielä yhteen aineeseen, jossa olin hyvä ja ihan tykkäsin, mutta nyt en jaksanu lukee siihenkään.
mutta tuo on kyllä totta, kyllähän sitä ehtii opiskella...
mutta mulla omassa tilanteessa alkaa tuntumaan että en ehkä terveenäkään jaksais opiskella, ehkä lukio ei sittekään ollu mun paikka. no kohta se lukio on kuitenki jo ohi.
ei mulla oo diagnoosia, toisaalta tuntuu että oon vaan tällanen negatiivinen ja laiska ihminen, enkä paljoakaan muuta. mutta kyllä mulle meinattiin kokeilla masennuslääkkeita, mutta ku aiemmin kokeiltiin ahdistukseen, niin ei auttanu mitään ja sit ne oli silleen, että ei varmaan muutkaan sellaset auttais, ja no oon kyllä samaa mieltä siks, koska ei ne mun tunteita muuttais eikä huonoa minäkuvaa ym.
millon sä sait diagnoosit, muuttiko se mitään ja millasta apuu oot saanu? - elleX
desperate... kirjoitti:
mitä oot tehny sairaslomallasi ja onko auttanu?
mua harmittaa ku mun koulu on menny niin huonosti, ku ei oo mitään motivaatiota ja jaksamista lukea ja opiskelu tuntuu niin vastahakoiselta ja tuntuu että pitäis tehä niin paljon töitä enneku se ees näkyis missään. aiemmin jaksoin panostaa vielä yhteen aineeseen, jossa olin hyvä ja ihan tykkäsin, mutta nyt en jaksanu lukee siihenkään.
mutta tuo on kyllä totta, kyllähän sitä ehtii opiskella...
mutta mulla omassa tilanteessa alkaa tuntumaan että en ehkä terveenäkään jaksais opiskella, ehkä lukio ei sittekään ollu mun paikka. no kohta se lukio on kuitenki jo ohi.
ei mulla oo diagnoosia, toisaalta tuntuu että oon vaan tällanen negatiivinen ja laiska ihminen, enkä paljoakaan muuta. mutta kyllä mulle meinattiin kokeilla masennuslääkkeita, mutta ku aiemmin kokeiltiin ahdistukseen, niin ei auttanu mitään ja sit ne oli silleen, että ei varmaan muutkaan sellaset auttais, ja no oon kyllä samaa mieltä siks, koska ei ne mun tunteita muuttais eikä huonoa minäkuvaa ym.
millon sä sait diagnoosit, muuttiko se mitään ja millasta apuu oot saanu?Sairaslomalla oon enimmäkseen ollut kotona ja yrittänyt keskittyy muuhun ku mun masennukseen, esim pelannut jotain tyhmiä pelejä. Oon saanu psykiatrin jolla käyn välillä joka on määränny mulle lääkkeitä, en usko et ne lääkkeet tulee auttaa muo kuitenkaan (oon nyt käyttänyt 2 vk) mut sitä ny vielä ei tiedä ainakaa mun lääkärin mukaa ja tukihenkilön oon kans saanu jolle voin käydä keskustelemas 1-2 krt viikossa.
Ja oot ihan oikeessa siinä, et mitkään lääkkeet ei ota pois huonoa minäkuvaa ja tällasia psyykkisiä asioita, ajatuksia omassa mielessä joilla on kestäny aikaa kasvaa sinne. Siksi mulla olikin eilen ihan paska avuton fiilis, et miten tästä koskaan pääsee ohi, mitä mä teen jollain napeilla ja parilla tunnilla tukihenkilöä jolle voi puhua vähäsen, muttei se osaa ottaa niitä asioita pois. Toivon että ajallani pääsen oikeeseen terapiaan, psykoterapiaan jos käydää oikeesti läpi kaikkee ja sen masennuksen syitä. Mut sen kuulemma saa aikasintaan jotai 1-3 kk ku on kokeillu tota normii hoitoo joka on lääkkeet ja tukihenkilö. Tai siis jotain tällast se sano.
Diagnoosin saaminen siis tarkottaa vaa et saat sit jonkinlaista hoitoa siihe masennukseen jne. Eli siis mä olen nyt virallisesti ´´sairas´´, kärsin masennuksesta ja mulla on oma lääkäri eli psykiatri. Sain sen diagnoosin sillon kaks viikkoo sit.
Oon ollu tuolla vasta vähän aikaa (2vk) nii en tiedä mitä on tulossa mut tällä pitäs mennä nyt aluks, ekat kuukaudet? Tiedän kuitenki et se ei tuu riittää mulle pidemmän päälle, et ehkä joku tuleva päivä pääsen terapiaan ja tutustun muihin hoitokeinoihin.
Tukihenkilö kuitenki yrittää ns. auttaa, keskittyy positiivisiin puoliin pidemmän päälle ja tutustuu. Mut ne on nuorii, niillä ei oo mitää kunnon tutkintoja eikä ne oo mitää kunnon ammattilaisia enkä usko et mun tukihenkilö pystyy muo auttaa enempää ku sen et voin ees puhuu sille mun asioista. - elleX
elleX kirjoitti:
Sairaslomalla oon enimmäkseen ollut kotona ja yrittänyt keskittyy muuhun ku mun masennukseen, esim pelannut jotain tyhmiä pelejä. Oon saanu psykiatrin jolla käyn välillä joka on määränny mulle lääkkeitä, en usko et ne lääkkeet tulee auttaa muo kuitenkaan (oon nyt käyttänyt 2 vk) mut sitä ny vielä ei tiedä ainakaa mun lääkärin mukaa ja tukihenkilön oon kans saanu jolle voin käydä keskustelemas 1-2 krt viikossa.
Ja oot ihan oikeessa siinä, et mitkään lääkkeet ei ota pois huonoa minäkuvaa ja tällasia psyykkisiä asioita, ajatuksia omassa mielessä joilla on kestäny aikaa kasvaa sinne. Siksi mulla olikin eilen ihan paska avuton fiilis, et miten tästä koskaan pääsee ohi, mitä mä teen jollain napeilla ja parilla tunnilla tukihenkilöä jolle voi puhua vähäsen, muttei se osaa ottaa niitä asioita pois. Toivon että ajallani pääsen oikeeseen terapiaan, psykoterapiaan jos käydää oikeesti läpi kaikkee ja sen masennuksen syitä. Mut sen kuulemma saa aikasintaan jotai 1-3 kk ku on kokeillu tota normii hoitoo joka on lääkkeet ja tukihenkilö. Tai siis jotain tällast se sano.
Diagnoosin saaminen siis tarkottaa vaa et saat sit jonkinlaista hoitoa siihe masennukseen jne. Eli siis mä olen nyt virallisesti ´´sairas´´, kärsin masennuksesta ja mulla on oma lääkäri eli psykiatri. Sain sen diagnoosin sillon kaks viikkoo sit.
Oon ollu tuolla vasta vähän aikaa (2vk) nii en tiedä mitä on tulossa mut tällä pitäs mennä nyt aluks, ekat kuukaudet? Tiedän kuitenki et se ei tuu riittää mulle pidemmän päälle, et ehkä joku tuleva päivä pääsen terapiaan ja tutustun muihin hoitokeinoihin.
Tukihenkilö kuitenki yrittää ns. auttaa, keskittyy positiivisiin puoliin pidemmän päälle ja tutustuu. Mut ne on nuorii, niillä ei oo mitää kunnon tutkintoja eikä ne oo mitää kunnon ammattilaisia enkä usko et mun tukihenkilö pystyy muo auttaa enempää ku sen et voin ees puhuu sille mun asioista.ja siis mähän en oo millään yksityisellä vaan sain jonku lähetteen jollekki kunnalliselle nuorisopsykiatriklinikalle koulun psykologilta. Että en mä tiedä miten muual asiat hoidetaa tai muilla tapauksilla.
- desperate
elleX kirjoitti:
ja siis mähän en oo millään yksityisellä vaan sain jonku lähetteen jollekki kunnalliselle nuorisopsykiatriklinikalle koulun psykologilta. Että en mä tiedä miten muual asiat hoidetaa tai muilla tapauksilla.
mutta tuo tukihenkilö juttu kuulostaa kuitenki silleen kivalta, että on sellanen henkilö jolle voi tavallaan millon vaan puhua, eikä tarvi aatella, että ku taas puhuu omista ongelmistaan, ku ite tuntuu että liikaa puhun omista ongelmistani, niin olis kiva jos mulla olis tuollanen. ois kiva jos sain tukihenkilön ku muuttais lukion jälkeen pois, ku sillon varsinki tarvis tukea, mutta mitenkä tollasen vois sitte saada?
onko ne tukihenkilöt käyny kuitenki jotain kursseja tms?
toivottavasti nyt sitte pääset ihan oikeaa terapiaan, jos se vähän auttais:) - desperate
desperate kirjoitti:
mutta tuo tukihenkilö juttu kuulostaa kuitenki silleen kivalta, että on sellanen henkilö jolle voi tavallaan millon vaan puhua, eikä tarvi aatella, että ku taas puhuu omista ongelmistaan, ku ite tuntuu että liikaa puhun omista ongelmistani, niin olis kiva jos mulla olis tuollanen. ois kiva jos sain tukihenkilön ku muuttais lukion jälkeen pois, ku sillon varsinki tarvis tukea, mutta mitenkä tollasen vois sitte saada?
onko ne tukihenkilöt käyny kuitenki jotain kursseja tms?
toivottavasti nyt sitte pääset ihan oikeaa terapiaan, jos se vähän auttais:)vaikka eihän sillekään nyt koko aikaa viittis jauhaa mut...
- elleX
desperate kirjoitti:
vaikka eihän sillekään nyt koko aikaa viittis jauhaa mut...
Tottakai sille viittis jauhaa, mut ajathan se antaa tapaamiseen et ei sitä voi omia omakseen. No tämä tukihenkilö kuuluu tuon masennuksen hoitoon ainakin siellä missä minä olen. Tottakai ne tukihenkilöt on saanu koulutusta ja tosi ihania tyyppejä mun mielestä. Psykologi sit erikseen jos meet sellaselle puhuu, mut tuollasen tukihenkilön saa kun just menee tonne hakemaan sitä hoitoa, nuorisopsykiatriklinikalle. Ainaki tääl mis minä olen.
Kai niil on joku oikee ammattinimike niil ´´tukihenkilöillä´´, mut tällaseks kuulin mun psykiatrin sitä omaani kutsuvan ni.
Juu toi masennuksen hoito on vaa tällanen tukihenkilö lääkkeet tapaamisia -juttu, psykiatri kerto et se terapia on sellasta yksityistä ja vähän terveemmille ihmisille. Et joo, mun lääkeannostusta suurennettiin. Toivottavasti tämä tällä lievenee..
- eileX
Eikä kukaan voikaan tietää miltä juuri susta tuntuu. Ei ne tunne sitä nahoissaan, mistä ne vois tietää? Älä kuitenkaan anna kenenkää väheksyy sun tunteitas, kannattaa puhuu jollekki ammattilaiselle. Tai aikuiselle, siis fiksulle aikuiselle.. :)
-
Olet itsekeskeinen, tuijotat vain itseesi. Tällöin astuu kuvaan itsensä idealisointi, vaatia
itseltään esim. olla kaikkien ihailema, tavoiteltu. Koulun pitäisi mennä hyvin, vaikka ei
viitsisi tehdä työtä menestymisen hyväksi. Yleensä menestymisen salaisuus on työ. E. Saarisen
haudalla lukee: työ tuottaa luovuutta. Idealisoinnista seuraa itsensä alentaminen, josta kärsit.
Tällaisia me ihmiset ollaan, tuijotetaan omaan napaamme, seurauksena on ahdistuminen.
Tilanteessa auttaa vain suuntautuminen itsestä ulospäin, kiinnostuminen muiden seurasta, jolloin ihmistuntemus lisääntyy ja alkaa nähdä ihmiset todellisina vahvuuksineen ja heikkouksineen.
-- desperate
kyllä olevani itsekeskeinen, mutta olisiko sitten jotain vinkkejä, miten voisin keskittyä enemmän itsestä poispäin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih577250Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j7243418Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.1581719Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.3181682- 841375
Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens841361- 911260
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä631227Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2491217- 811144