Mitäs me "älyköt".

SK:n artikkelin mukaan 70v ihmiset ovat niin älykkäitä ja tietäväisiä, että esim. dementiatutkimus on todella vaikeaa.
Saimme siis tunnustusta ja sehän tuntuu hyvältä, vaikka itse en parhaaseen päähän kuulukaan. Mukana on silti mukava kulkea.

20

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näe lähelle ja kauas

      moniosaamista, olisiko se sitä.

      • *Kukkahame*

        Onhan ne iän myötä taidot karttuneet siitä mitä lapsena oli.
        Elimme sodan jälkeistä pula-aikaa, siitä alkoi kuitenkin nuoruus ja polkupyörä oli hieno väline liikkua tapaamaan koulukavereita ja käydä vanhempien antamilla asioilla.
        Sitten tuli uutta oppikoulu ja laskutikku, se oli tärkeä ja hankalakin alkuun, rannekellokin tuli kuvioihin.
        Avioiduttua pesukone, kahvinkeitin ja painekattila ne olivat tarpeellisia.
        Meidän aikanamme on tullut tietotekniikka ja kehittynyt valtavasti, olemme eläneet kehityksessä ainakin niin tunnen.
        Tuleekin tässä mieleeni ensimmäinen henkilöautolla tehty matka Hämeenlinnaan, tie oli kapea kierteli kaikki kylät ja osa oli hiekkatietä, vain pala Hgin päässä asfaltissa, Mannerheimintiekin oli nupulakiviä!
        Matka kesti varmaan 4 h, en kyllä muista mutta siinä vierailussa meni myöhään yöhön, ennen kuin päästiin kotiin.
        Opittukin on yhtä ja toista, osaamme paljon asioita, kohtalaisen terveyden ansiosta tässä jaksaa edelleen pyöriä kuvioissa.
        Meitä kaiken kaikkiaan on onnistanut olemme Nokian maassa syntyneitä.

    • Maalaismies*

      Näitähän ne kyselevät jos muistitestiin joutuu (menee). Kun kerran olemme niin älykkäitä ja tietäväisiä, niin testataan itsemme esim- tällä kaavakkeella:http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/extra/nix/hoi50044g.pdf

      Yksinkertaisia asioita kysellään. Jos nämä hallitsee ei kantsi lähteä kyselemään t.keskuksesta.

      • ei älykäs

        älyköistä vielä osaa aakkoset? Olin tilanteessa, jossa lähes puolet osasi. Niin, eihän esimerkiksi Juha Mieto osannut.

      • voihyvätavaton,

        eka kohta, Itsenäinen= toimii itsenäisesti tai pienellä muistutuksella.
        Tämän mukaan miehet on oireilleet koko ikänsä. Aina vaimo käskee ja muistuttaa mitää pitää tehdä.

        Pukeutuu ja valitsee vaatteensa itsenäisesti. Monessa huushollissa vaimo laittaa valmiiksi ja käskee mitä mies voi laittaa päällensä.

        Kuinka voimme odottaa että mies vanhana kykenisi ilman käskyjä toimimaan kun koko ikänsä on joutunut kuulemaan ja toimimaan komennon mukaan?

      • 8+19
        voihyvätavaton, kirjoitti:

        Kyllä mies voi silti onnistua vaikka kuinka kultaisia ohjeita sataa.
        Löytyy se reikänen sukka ja 'merkitty'paita, eikä se mitenkään mieltä ylennä huomata merkityt vaatteet herrasmiehellä, harvemmin vaimo sentään huulipunalla omaa miestään merkkaa ja lisää suuritöistä pyykkiä.
        Kyllä ohjeita ja neuvoja on hyvä kuunnella, mutta hiukan poiketen virallisista ohjeistuksista saa iloisia ihmisiä ihastelemaan noita merkkejä!

      • 8+19 kirjoitti:

        Olen ollut huomaavinani itsessäni muistin huonontumista. Varasin ajan muistitestiin ja kävin testattavana. Tulos: muistini on loistava!
        Maalaismies on ihan oikeassa; niin yksinkertaisia asioita kysellään, että ne nyt muistaa vaikka unenpöpperössä. Ei todellakaan olisi kannattanut mennä.
        Kiitos linkistä. Livahdan katsomaan heti, kun olen lähettänyt Maalaismiehelle lämpimät onnentoivotukset.
        Jos olen ymmärtänyt tai muistanut väärin, ei kai onnea koskaan ole liikaa...

      • sinisirkku-ek :D
        Venlastiina kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=IV4IjHz2yIo

        Onnea!

      • ....................

      • onhan ss

      • susmorsian ek.

        vain "älyköille" tarkoitettu vinkkisi...hehheh...enpä taida ees mennä yrittämäänkään. Miten tuollaista litaniaa jaksais ( ja osais) ettiäkkään.

      • 2010.

        ei mies olisi selvinnyt 20-vuotiaanakaan.
        Aina valitti jotain kohtaa että on kipee.

      • SkillaN kirjoitti:

        voi onnittelut lähettää, yhtyä edellisiin.

        Lämpmästi onnea Maalaismies* ja hyviä tulevia päiviä, monia armorikkaita vuosia!

        Mitä parempaa voisimme toisillemme toivottaa?

        Sanahan sisältää kaiken sen hyvän, jonka monilla eri sanoilla voisi ilmaista!
        Kaikkea hyvää!

        Yhdyn SkillaNin toivotukseen ilomielin!

    • "älyköt"!

      Hauska otsikkosi vesittyi hiukan lopussa toiseksi viimeisen lauseen kohdalla,
      sinun osaltasi liiallista vaatimattomuutta.

      Sen sijaan minuun pätee aivan täysillä!
      En varmaankaan parasta tietokonetta pieneen päähäni saanut,
      mutta en valita silti, - kiitollinen Luojalleni olen.

      Muistinharjoituslinkki ei auennut, menen myöhemmin katsomaan,
      sillä sienikastikkeeni kaipaa jatkoon kermalisäänsä.

      Sunnuntaita kaikille! t. Satu*.

      • Yritellyt

        Kuka onnistui avaamaan linkin?

      • 23
        Yritellyt kirjoitti:

        Kuka onnistui avaamaan linkin?

        tee näin, tummenna hiiren vasen, paina hiiren oikea, tulee valikko siitä paina kopioi siirrä tuonne ylös osoiteriville ja liitä taas hiiren oikea
        ei avaudu suoraan tuosta.

      • 915
        23 kirjoitti:

        tee näin, tummenna hiiren vasen, paina hiiren oikea, tulee valikko siitä paina kopioi siirrä tuonne ylös osoiteriville ja liitä taas hiiren oikea
        ei avaudu suoraan tuosta.

        se ei suurene millään ilveellä.

      • 23
        915 kirjoitti:

        se ei suurene millään ilveellä.

        siellä lomakkeen ylärivissä on tsuumaus nappula ja - paina

      • voi kokeilla
        23 kirjoitti:

        siellä lomakkeen ylärivissä on tsuumaus nappula ja - paina

        Ko. testin kysymykset on tarkoitettu tutkittavan omaiselle, joka on seurannut tutkittavan toimintoja ja selviytymistä päivittäisissä toiminnoissa.
        Tässä on linkki itsetehtävään muistitestiin. http://www.tohtori.fi/?page=6510432

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe