Tunnetko anoppia joka kehuu miniäänsä?

Noh, Mun Anoppi oli kehunut mua miehelleni ensitapaamisen jälkeen, että kivan oloinen tyttö :). En sitten tiedä mitä muille sukulaisille on musta puhunut. Yleensä olen hänen seurassaan paljon kiltimpi mitä olen omille sukulaisilleni.

Kehun Anoppiani joskus rennoksi tyypiksi. Anoppini on muutenkin ihan hauska tyyppi, joten pääsääntöisesti minulla on tähän mennessä ollut hänestä hyvää sanottavaa. Joskus olen kavereilleni jotain kritiikkiä Anopistani sanonut, mutta se on ollut sellaista pintapuolista tyyliin: " Hänkin on omanlaisensa persoona". Harvoille puhun mitään kovin yksityiskohtaista jos mieltä painaa joku Anopin sanoma tai tekemä. Korkeintaan saatan kysyä ystäviltä neuvoa hankaliin tilanteisiin miten voisin selviytyä, jotta kaikille jäisi hyvä mieli. Omalle äidilleni puhun myös hankalista tilanteista ja hän suhtautuu useimmiten hyvin neutraalisti.

Äidinäitini aikoinaan opetti kaikille, että muiden asioista ei tarvitse kokoajan jauhaa, hän pisti höpöpuheille aina äkkiä stopin. Ehkäpä siki, äidinpuolen sukuni on erittäin hyvissä väleissä keskenään ja suhtautuminen asioihin on puolueetonta ja neutraalia, aikuismaista. Jos joku ei tule jonkun kanssa toimeen niin se on sen ihmisen oma ongelma. Siksi olenkin tottunut itsenäisesti ajatteviin naisiin, enkä ole tottunut siihen, että joku sanoisi kenestä pitää tykätä ja kenestä ei.

anoppini on minua kehunut miehelleni ja hänen siskoilleen.. ja aina kun nähdään niin anopin kanssa juttu luistaa erittäin hyvin!! aivan ihana ihminen!! ja mikä parasta.. voin anoppini kanssa istua iltaa viinipönttö vieressä ja NAUTTIA!!! :)
kerrankin ihana anoppi mulla!!!

itseni, vaikka itse sanonkin. Miniäkandidaatistani olen puhunut positiivista. En tiedä onko se kehumista vai ei. Mutta olen ajatellut, miksi pitäisi puhua negatiivista. Meistä jokainen on erilainen ja jokaisella erilaiset tavat. Miksi jonkun pitäisi toimia kuten minä? Ja itselleenhän poikani puolison ottaa, ei minulle.

Ja ensisijaisesti minusta tuntuu pahalta ajatus, että puhuisin pahaa ja perättömiä ihmisestä, joka on jonkun toisen tytär. Kuinka pahalta itsestäni tuntuisi, jos kuulisin jonkun jatkuvasti haukkuvan ja puhuvan perättömiä omasta pojastani tai tyttärestäni. Muistakaa anopit, että teidänkin lapsenne on jonkun vävy tai miniä. Miltä tuntuisi, jos joku heitä moittii koko ajan.

Sitä paitsi enhän minä tiedä heidän arki elämästään paljoakaan, joten en voi arvostella.

oma kehu nyt taitaa haista, mutta tehkööt sitten niin....

Todennäköisesti olet itse huonoissa väleissä anoppisi kanssa ja siksi sinulla on tarve heittää noin törkeää yleistystä ja yrität manipuloida ihmisten mielipiteitä. Jos pystyisit niin poistaisit tästä ketjusta kaikki anopin kehu kirjoitukset.. Eikö niin?

Niin ja naisvaltaisella työpaikallani olen kuunnellut monenkin anopin kehuvan miniäänsä, mutta nykyisin yhä useammin saa kuunnella miniöiden suorittamaa anopin mollausta ja ihan lapsellisista asioista.

Oma anoppini oli minulle äitiä läheisempi. Meillä oli yhteinen kesämökki, jossa vietimme lasten kanssa monta kesää. Koskaan ei mistään erimielisyyttä.
Hän hoivasi ja rakasti lapsiani moninkertaisesti enemmän kuin oma äitini. Hän ei ikinä arvostellut minua tai motkottanut mistään.
Kun hän kuoli, meni 3 vuotta ennen kuin pystyin koskemaan hänen kamariinsa ja tavroihinsa. Odotin koko ajan, että hän palaa, ja tämä kaikki murhe on unta.

itseni nimittäin. Ei ole pahaa sanottavaa anopistani eikä anopillani minusta. Välit on säilyneet hyvinä vuosikymmenet, eli miniänä on hyvä olla.
Anoppina taas olen mitä kammottavin, mikäli miniääni on uskominen, ja miksei olisi, en osaa tehdä oikein yhtään asiaa, kaikki sanomani menee jotenkin nurinniskoin siinä välillä kun se siirtyy minun suustani miniäni kuultavaksi. Anoppina minusta tuli täysi hylkiö ja vihattu ihminne, taidoton, tiewdoton ja kaikinpuolin kykenemätön yhtään mihinkään. Eli viisikymmentä vuotta olin ihan ok ja minusta pidettiin mutta sitten jotain alkoi heittää ja tilanne on räjähdysaltis joka hetki kun miniäni minut näkee.

En voi kuvitella istuvani seurassa kehumassa ketään. En kehu ystäviäni, en aviomiestäni, en miniääni, en lapsia millekään porukalle.
Minusta on tukalaa kuunnella toisten kertomuksia etevistä lapsista, upeista miniöistä tai korkeasti koulutetuista sukulaisista.
Huoh. Jos et muuta puheenaihetta löydä, on syytä lähtä seurasta.

Tunnen

Minun anoppini on kehunut minua siskolleen ja kaikille tutuille.

Itse olen myös kehunut anoppiani sekä appiukkoani.

Mun appiukko kehuu mua aina kaikille, sillä on kuulemma niiiiiiiin fiksu, mukava ja nätti miniä :D
Yhteenmuutossa avusti kovastikin ja tulee keikoille kuuntelemaan yms.

Voisipa munki vanhempia kehua hyviksi appivanhemmiksi......

Tässäkin asiassa on puolensa. Uskon useimpien miniöiden olevan hyvin pidettyjä, sekä mikä tuo suurimmin ristiriitaa ja joskus jonkun kärkevän arvostelunkin tuskin johtuu niinkään etteikö olisi pidetty on ikäero ja näkemykset ovat näin eri aikakudessa ja tavoissa.
Samoin se tekee ristiriitoja, minkälaisesta kodista ja sen kulttuurista on lähtöisin.
Jo ollaan hyvin samanhekisestä lähtökohdasta, muodostuu suhteesta yleensä hyvin kestävä ja jopa ollaan ystäviä ja luotettuja toisilleen.

Jos ollaan hyvin erilaisista yhteiskunnan osista, syntyy ristiriitoja helposti.
Kauniilla käytöksella ja toisen kunnioituksella saa ihmeitä aikaan.

Olen kuullut sekä miniöiden että anoppien kehuvan toisiaan että haukkuvan toisiaan että puhuvan toisistaan neutraalisti. Aika tasapuolisesti. Oma anoppisuhteeni kuuluu tähän neutraaliin sarjaan.

En ole mitenkään erityisen varttunut henkilö ja oman anopin kanssa on hyvin jäiset välit, mutta vastaanpa nyt huvikseni: jostain syystä mummoni (isäni äiti) kehuu nykyään äitiäni maasta taivaisiin, vanhempani ovat eronneet jo ajat sitten. Ennen eroa tällaista ei siis ollut, mutta nykyään äitini on mummolle maailman paras mahdollinen miniä (varmaan kun isän nykyinen vaimoke ei ole ehkä niinkään mummon mieleen) ja mummo harmittelee kovasti eroa. Varmaan iäkkäänä ihmisenä ei ehkä ole muistikuvat enää sieltä tuoreimmasta päästä ja kaikki negatiivinen on päässyt unohtumaan. Tai sitten anopit äityvät kehumaan edellistä miniä, kun kohtaavat vähemmän mieluisan. Jokatapauksessa, huvittava tuollainen mielenmuutos.

Minä ja anoppi olimme kuin parhaat kaverit. Nyt minulla on miniäkokelas, josta ajattelen pelkkää hyvää. Hänellä on loistava makukin, koska hän on rakastunut poikaani.

Anoppi miniä asiat ovat itselläni ihmeelisen hyviä.Anoppini kehui minua,myhäili tyytyväisenä aina,minä tykkäsin anopista lämpimästi.Anopin anopin ollessa vielä elossa,huomasin kuinka ihanat välit anopilla,ja hänen anopillaan on,kovin lämpimät,ja minä sain tuntea kuinka tervetullut olin sukuun.
Miniäni ovat ihania ihmisiä,välit ovat lämpimät.Anoppini eli vielä,kun miniäni ilmestyi elämäämme.Tämä naisten ketju on ollut rikastuttava asia meidän elämässä,olen onnellinen saadessani olla siinä ketjussa.

Tunnen monta anoppia, vaikka en vielä sellainen ole.

Yleisesti ottaen he ovat hyvin neutraaleja puhuessaan miniöistään - niin kuin aikuisista lapsistaankin. Yltiöpäisiksi yleensä heittäytyvät vain kertoessaan lapsenlapsistaan - ihmelapsia tuntuu olevan Suomi täynnä.

Toki nyt kun oikein mietin, niin vävyjä varmaan kehutaan eniten, enemmän kuin omia lapsia tai miniöitä - mikä varmaan johtuu siitä, että miehet ne ovat niin liihottavaisia, niin niitä sitten kehumalla yritetään enemmän sitoa tähän omaan yhteisöön?

Minunkin anoppini tykkäsi vävyistään myös.Suvussa olikin yhteisymmärrystä paljon.Oli anoppini sisaretkin valoisia ihmisiä.Anopin sisaren miniä,on edelleen paras ystäväni,hyvin läheinen.Jäätiin leskeksi samana vuonna.Häätkin oli aikanaan samana vuonna.
Toisaalta onhan ne kemiatkin varmaan sattuneet sopiviksi näissä ihmis suhteissa.Minusta on niin hauska,kun miniäni ovat hyviä ystäviä,paljon he pariskuntina tekevätkin matkoja.Vävyjä ei olekkaan.

Tunnen. Mutta miniä kiukuttelee ja tulkitsee jokaisen positiivinen eleen vihamieliseksi.

Niinpä eli jokaisen anopin ja miniän välillä "kuhisee"! :) Minä jos kuka sen tiedän. Anoppini halusi järjestää meidän häämme, kuten hän haluaa. Ja veti herneet nenään ja pahasti, kun ilmoitimme, että haluamme omannäköisemme häät, ts ei suurjuhlia. !Hän ei sitten tullut häihimme, kun ne oli meidän suunnittelemamme. Odotin lastamme n. 2 v. häistä. Koko raskauden ajan olin Yhä edelleen olin "se", jota ei voitu tavata!! Vasta kun lapsi syntyi, terveenä, hän "heltyi" antamaan meille anteeksi. :) Jälkikäteen ajateltuna: Miehellä napanuora katkaisematta äitiinsä, pätee vissiin aina esikoisen osalta? ( voin olla väärässäkin..)

Sinä Katse tulevaisuuteen....
Mitä PASKANJAUHAMISTA TOI NYT OLI?!?eLI JOKO MIES EI OO MISSÄÄN TEKEMISISSÄ ÄITINSÄ KANSSA TAI SITTEN MAMMAN HELMOISSA aina KIINNI?!?! vÄLIMUOTOAKO EI OLE?!?

Tunnen, ex-anoppini kehuu minua kovastikkin ja nykyinenkin joskus.. Että kyllävaan tietysti. Haukkuneetkin ovat molemmat. mutta se on ok ja molemminpuolista varmaan ollut, mikä on normaalia..

Mikis aina pitää olla miniä vastaan anoppi tai päin vastoin ja periaatteestakin..on se ihmejakumma kun yhteistä sopua ei vaan löydy..mikä sen oikeasti aiheuttaa?