Äiti finito, minne lapset

Ensimmäisenä tuli mieleen että lapsille hommattaisiin tukiperhe jossa viettäisivät esim. viikonlopun kerran kuussa. Tosin tukiperheistä taitaa olla ainakin pääkaupunkiseudulla pulaa ja perhettä ei välttämättä löydy kovin nopeasti. Sinä kaipaisit varmaan jonkinlaista keskusteluapua ja ihan yksinkertaisesti lepoa. Jospa kuitenkin kävisit siellä sos.toimistossa juttelemassa ja kysymässä tuota tukiperheasiaa.

Tuo tukiperhe oli hyvä ehdotus mielestäni :) Ja tietenkin olisi hyvä jos saisit pari kertaa viikossa lastenhoitoapua. Eli joku hoitaisi lapsia muutaman tunnin ja sinä saisit levätä tai tehdä jotain muuta millä ladata akkuja. Ja sitten ihan keskusteluapua masennukseen.. Toivottavasti saat tarvitsemasi avun! Voimia!

tilanne realistisesti ja toimittava, ennen kuin olet täysin loppu. Soita neuvolaan ja käy siellä juttelemassa. Sitäkin ihmettelen, miksi sysäät lasten isän taustalle? Hän yhtä tärkeä lapsille kuin sinäkin. Teidän pitää yhdessä pohtia ratkaisuja, lastesi isän kanssa. Joskus järjen pitää mennä tunteen edelle.

päin suomea olet? Tuo vaikka meille lapset muutamaksi päiväksi, olen aivan tosissani.

Luuletko, että olisi mahdollista vaalia tukiverkkoa oman kuntasi muista yh-äideistä? Jos vaikka 3 yh-äitiä laittaisi hoitoringin niin helpottaisi jokaisen elämää. Yhtenä viikonloppuna vaikka yksi kaitsee lapsia ja seuraavana saisi vapaata. Ja jos lapsilla muita kavereita ympärillä niin sinun päivää helpottaa, kun omat ei pyöri jaloissa. Olen yh 10 ja 11v lapsille, enkä juuri tarvitse lastenhoitoapua enää. Tosin otan kyllä muutaman yh-äidin lapset meille välillä, että pääsevät levähtämään. Lapset saavat samalla sosiaalista elämää ja meidänkin lapset muuta virikettä, kuin konsolipelit. Meidän lapset mielellään ulkoilevat vähän pienempien lasten kanssa, joten ei tarvitse kuin kurkkia välillä ulos. Se ei tunnu minusta yhtään lisääntyneeltä työmäärältä. Harvoin on lapseni olleet heillä hoidossa. Ihan jonkun pienen työmatkan vuosi olleet yökylässä arkena.

Lapsesi ovat vielä siinä iässä, että työtä riittää. Koulun alkaminen muuttaa paljon. Ainakin kun esikoiseni meni kouluun niin helpotti todella paljon. Jaksoin jo huomattavasti paremmin. Tsemppiä! Varmasti keksist jonkun ratkaisun. Parin vuoden päästä jo varmasti helpottaa, kun esikoisesi menee kouluun.

Ensin kerrot neuvolassa että olet lasten kanssa 24/7 ja olet uupunut. Kerrot että mitään tukiverkkoa sinulla ei ole. Pyydä tukiperhettä lapsillesi. Perheet ovat hyviä ja saat levätä esim joka toisen viikonlopun, kun lapset ovat tukiperheessä. Ihan normaalia toimintaa, ei kukaan vie lapsiasi jos olet väsynyt tuossa tilanteessa. Jokainen tarvitsee tukea ja apua kasvatuksessa!

Jos lapsesi saavat päivittäin 5 ateriaa (leipää, puuroa ja lihapiirakkaa) he kyllä pärjäävät. Pidä huoli että joka aterialla on tarjolla maitotuotteita (maitoa, piimää, jogurttia, viiliä, juustoa...) ja jotain hedelmää, marjaa tai kasviksia. Pakastevihannekset ja kasvikset on helppo ja hyvä ratkaisu. Ja hedelmiä kannattaa ostaa koriin, mandariinit ja banaanit on helppoa ja terveellistä sapuskaa. Ja kurkkua leivän päälle ja tomaattia lihapiirakan väliin. Marjoja puuron päälle. Helppoja ruokia on esim keitot: osta pakastealtaasta perunasuikaleita ja keittojuurespusseja ja sipulikuutioita. Niitä kattilaan ja sekaan nakkeja, lihapullia, makkarakuutioita, paistettua jauhelihaa tai kinkkusuikaleita. Helppo sapusta. Tiedän kyllä kokemuksesta, miten vaikeeta arjen pyörittäminen ja ruuanlaitto uupuneena on. Mutta osta valmista (lihapullat, kalapuikot, kepakot...) ja kehitä niistä.

Ja sitten sun oma jaksaminen. Hakeudu lastesi kanssa perhekahvilaan, jossa saat vertaistukea ja ehkä ystäviäkin. Hakeudu mielenterveyshoitajalle keventämään mieltäsi. Kuntasi terveyskeskuksesta varmasti löytyy mielenterveyshoitaja.

Itsellä lievään masennukseen auttoi selkeä päivärytmi. Ja se että sitkeesti lähdin lasten kanssa liikkeelle joka päivä. Käytiin vähintään lenkillä, mutta myös kerran viikossa perhekahvilassa ja joskus jopa kylässä tai kaupungilla. Ulkoilu auttaa! Keskivaikeassa masennuksessa tai oikeastaa minulla on ahdistusta enemmän kuin masennusta, niin siihen auttoikin sitten vaan sertraliini ja psykoterapia. Tai auttaa. Prosessi on kesken.

Mutta hae apua sillä ilman apua, yksin, ei tässä elämässä todellakaan kukaan jaksa!

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat vastanneet mun viestiin niin asiallisesti. Jo nämä vastaukset nostivat mielialaa ihan tosi paljon. Alan nyt tajuta, et mun tarvitsee nyt vaan oikeasti rohkeesti lähteä hakemaan sitä apua ensin neuvolasta ja sit mahdollisesti soskun kautta, ei ne varmaan sitä työtään tee ihmisten elämää vaikeuttaakseen..

Suurkiitos kaikille!

Hei.

Voin osittain kuvitella tuntemuksesi, minulla on kokemuksia erittäin vaativasta lapsesta ja sen mukanaan tuomasta masennuksesta ja jaksamattomuudesta.

Oletkok kokeillut palkata apua Mannerheimin lastensuojelusta yms? Siis ihan lapsenvahtia vaikkapa vai nniin että pääset itse esim kerran viikossa hetkeksi irti kaikesta, ihan vaikka vain menemällä leffaan tai kävelylle yms? Parikin tuntia omaa rauhallista aikaa tekee todella hyvää silloin kun jaksaminen alkaa olla lopussa, kokemusta on.

Ei sosiaaliviranomasetkaan ensimmäisenä ole sinulta lapsia viemässä jos olet muuten ns normaali ihminen (ei huumeita, alkoholisimia yms). Siellä on vaan sellainen ruuhka paljon huonommassa jamassa olevien lasten osalta etteivät todennäköisesti ehdi ja voi auttaa nopeasti, vaan minkä tahansa asian käsittelyssä menee kuukausi tolkulla.

Yksi mahdollisuus on tukiperhehakemus ja siittä asiasta voi kysellä sosiaaliviranomaisilta että miten sellainen anomus tehdään ja millä syillä voi koittaa hakea lapselle esim viikonloppujen ajaksi sijoituspaikkaa.

Pää pystyyn, taistele, se kannattaa.

minäkin voin mielelläni jeesata.

itsekin olen yh ja hain sitten apua, se apu oli perhetyötä ja se vasta perheemme tuhosi. lapset oli loppu ja minä. kuusi käyntiä meille riitti. lapset toipu pian, itsellä meni yli puoli vuotta toipua niiden kyselyist, kyttäämisestä ym. ne ei tehneet mitään. istuivat esim kerran 2 tuntia sohvalla ja lapset omissa huoneissaan. kerran istuttiin keittiössä kaksi tuntia, ne ei tehneet mitään. raportissa oli istten kaikki pikkuasiat melkein leivänmuruja myöten. tsiisus. ne kyylät ei tosta ovesta ikinä enää tule.

toki on perheitä joissa toimii, mutta kun nykyään ei saa enää kotiapua, että ne siivois ja tekis ruokaa, vaan nimike on perhetyö. vuosia sitten sain tavallista kotiapua ja se oli ihan ok, ne teki kotitöitä ja kävi kaupassakin, paisto pannukakun, laitto ruokaa.

mulle nää ei maksaneet mitään, hoitovapaan aikoja ym, ja sitten sain viime vuonna palveluseteleillä ostaa yksityiseltä apua ja sekin oli ilmaista pineten tulojeni takia.

kysy tuo palveluseteli tai ota selvää kuntasi nettisivulta, ne ei sitä hevin tarjoa, pitää itse tietää. sen etu että saa itse valita kuka kotiin tulee. ja ne ei raportoi mitään mihinkään.

Hae apua hyvä ihminen! Mietit itsemurhaa ja samalla pelkäät lasten isukin vievän lapset. Ajattele nyt vain ja ainoastaan lasten elämää!!! On kokemusta neljän lapsen yh-äitinä. Ei aina jaksa, mutta tuo on niin rankkaa tekstiä, että pelottaa puolestasi.

meitä avun antajia sinulle ja vastaavassa tilanteessa oleville kyllä olisi mutta kun ei kohdata. Monella lapset kasvaneet jo isoiksi ja pikkuihmisten seura olisi tervetullutta. Pitäisikö sellaisen yhteisö tms. järjestää jotta kohdattaisiin. Ei tarvitsisi olla aina soskun helmoissa.

että uskaltauduit edes tänne avautumaan ongelmistasi jos tukiverkko on muutoin nollassa. Huomaat että samanmoisen ongelman kanssa painiskelee muutkin kuin sinä. Kaikille tulee matkalla huonoja hetkiä ja voimat ehtyvät, et sinä ole ainoa. Ensiaskel on otettu kun tunnustat itsellesi ettet jaksa, sen jälkeen on helpompaa purkaa ongelmia muille. Itselle kävi kuten sinulle, mutta huomasi hetken päästä ettei se ongelma siitä ainakaan suurennut kun uskaltautui alkuun ihan vennonvieraalle asiasta puhua. Pitää antaa itselle lupa olla väsynyt eikä taistella tuulimyllyä, itseään, vastaan. Uskallusta luottaa ihmisten apuun, sitä se vaatii ja sitä saa. Aina on jossain olkapää mihin nojata, sinullekkin.

Neuvoisin ottamaan yhteyttä alueesi psykiatriseen poliklinikkaan. Itse olen kokenut ihan saman asian. Tarinasi on kuin omani. Kun sain apua, tilanne helpotti n. kuukaudessa. Sen jälkeen ongelmia ei ole enää ollut. Tilanteen aiheutti ihan yksinkertaisesti uupumus ja levolla se myös helpottui. Taustalla oli omalla kohdallani rankkoja kokemuksia ja työuupumusta. Kun pienin lapsemme oli n. seitsemän kuukautta, väsähdin ihan täysin. Halusin myös itse vain karata tai jopa vahingoittaa itseäni. Tuntui, että tästä ei enää selvitä. Mutta todella kaikki oli vain hyvin pienestä lopulta kiinni. Nyt toivon pääseväni terapiaan, mutta nautin taas elämästäni ja perheestäni ihan täysillä. Myös sosiaalitoimen ja neuvolan kanssa kannattaa jutella. Tuo tukiperheidea kuulostaa hyvältä!

Voimia siis sinulle.

Olen käynyt läpi saman ja tässä minun keinoni selvitä:
laitoin neuvolan tädille s-postia jossa kerroin tilanteestani. Kerroin myös sen, että pelkään lasteni puolesta. Ettei heitä oteta pois minulta. Se oli suurin syy miksi en aiemmin uskaltanu apua hakea.
Neuvolan täti laittoi hommat pyörimään. Hän otti kaupunkimme perhetyöhän yhteyttä josta seuraavana päivänä soitettiin ja sovittiin tutustumisaika. Tämän puhelun jälkeen itkin pari tuntia, pelkästä helpotuksesta, että minua uskottiin!
Siitä sitten pääsin ryhmiin jossa oli samassa tilanteessa olevia äitejä. Me äitit saatiin levätä, lapsia hoiti hoitajat ja saimme ruuat yms paikan päältä. Matkustusta varten kaupunkin antoi linja-auto kortin. Se jo helpotti! sitten se, että nämä samaiset hoitajat tulivat meille. He saattoivat tehdä ruokaa valmiiksi, siivota ja antoivat minun nukkua ja pääsin yksikseni ulos! Ekaa kertaa 2vuoteen! Ah sitä autuutta. Tätä jatkui muutaman kk ja sain voimani takaisin. Kävin tänä aikana myös mielenterveys toimistossa kerran viikossa purkamassa sen väsymyksen pois. Huomasin että en olekkaan niin huono äiti mitä kuvittelin olevani, kun olin niin väsynyt. Tajusin, että ei minun tarvitse hävetä väsymystä, saa väsyttää ja olla pahalla päällä aina välillä.
Oli pieni taika opetella päästämään ihmisiä kotiini. Olen tosi tarkka kodistani ja se, että luovutin imurin vieraalle oli myös yksi virstanpylväs. Se että opin antamaan vastuuta nyt myös muille. Kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin.
En valinnut itselleni tälläistä kohtaloa. En koskaan kuvitellut joutuvani pari vuotiaan ja vastasyntyneen yh.ksi. En kerennyt sitäkään tuskaa purkamaan vaan kaikki aika meni arjen pyörittämiseen.
Sukuni asuu lähellä minua, mutta heidän näkemyksensä on että pärjättävä se on. Heidänkin on pitänyt. Kukaan heistä ei ole yh, kukaan heistä ei ole sen takia työtön, heidän lapsiaan hoiti minun mummoni, vaarini, tätitini, setäni. Heillä oli joskus jopa 2vko kesälomaa ilman lapsia. Me serkukset asuttiin kesä mummolassa ja vanhempamme saivat tehdä mitä lystää. Kerran kk oltiin mummolassa vkl. Joskus useamminkin. Mummot siivosivat meillä ja muilla. Nyt apua ja tukea ei saa edes omilta vanhemmiltaan. Itku kurkussa olen soittanut äidilleni ja rukoillut apua..mutta ei. Se mikä ei tapa vahvistaa..kuulemma! Sitten vielä suku kehtasi ängetä kylään ja arvostella kotiani. Kyllä heillä aina oli koti tiptop vaikka pieniä lapsia jne. Voi hyvä jumala! Ketä häiritsee likoavat tiskit tai hieman isompi pyykkivuori? Tässäkin syy miksi paloin loppuun.
Nyt voin hyvin. Vieläkin tulee kausia varsinkin kun lapset sairastavat pitkään jne. että en jaksa. Mutta sitten pysähdyn ja annan itselleni aikaa olla vain se joka minä olen. Kaikkine niine virheineni ja kun kyynel silmässä istun sohvalla, lapsi tulee, halaa, pussaa ja sanoo: äiti minä rakastan sinua..se korvaa kaiken sen minkä eteen nyt kärsin!
Tukiperhettä olen jonottanu 2v. Valitettavasti minulla on asiat jopa hyvin verrattuna niihin moniin jotka menevät siinä jonossa edelle. vielä toivon saavani joskus aikaa itselleni, sekin pvä tulee kun nämä pallerot kävelevät omaan kotiinsa.
Ovathan lapsesi tarhassa? Jos ei, niin eikun tarhapaikkaa hakemaan! Sekin nopeutuu neuvolan kautta. Vaikka 2pvä viikossa tai kolme. Se auttaa sinua hurjasti. He saavat siellä monipuolista ruokaa jne. Pääset lataamaan akkuja jne.
Tsemppiä!

Pyydä aika diakoniatyöntekjältä, ja siellä on perhetyöntekijöitä. He kertovat mitä mahdollisuuksia sinulla olisi saada omaa aikaa, ja auttavat myös taloudellisesti sinua.
Siellä on myös koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä sinulle tueksi, tulevat auttamaan sinua.

Kannattaa kiireesti hakeutua apua hakemaan esimerkiksi terveysasemalle puhumaan voinnistasi jaksamisesta ja siitä että voitko saada jostain jotain apua elämään ja lastenhoitoon ja älä enää mieti yksinään ja ole ahdistuksissasi koska siinä ne omat ajatukset tuskaiset vain suurentaa ongelman ja tulee tehtyä huonojakin päätöksiä kaikkien kannalta . Hälyttävää on että olet noin uupunut ja ei ketään ole jolle jutella ja jakaa taakkaa . Terveysasemalla jos joku olisi jolle voisit jutella ja miettisitte mikä on parasta myös sosiaalitoimesta varmasti saa apuja kun on uupunut ja onko jossain siellä kriisipalvelu lähellä ainakin niiden numeroita löytyy joka paikkakunnalla mihin voi ottaa yhtyettä ja puhua .
Mitä nopeammin haet tukea apua niin sitä nopeammin myös asiat korjantuu ja on helpompaa et sinä lapsia menetä turvallista on hakea apua nyt ja selvittää mikä on ja mikä auttaa ja ihan varmasti apua saa
Yksinään joutuu umpikujaan vaan ja ongelmat kasaantuu ja vaikeutuu
Älä jää yksin nyt vaan hae apua

Mikä teillä naisilla on hirveä tarve näyttää toisillenne että olette maailman paras ja kaikkeen pystyvä. On täsin normaalia olla väsynyt mutta ei saa valehdella itselleen vaan pyytää apua. Tää Suomen touhu on mennyt siihen siihen että naiset polttaa itsensä loppuun ja kärsijöinä on lapset. Kumpi on tärkeämpää lasten hyvinvointi vai täydellisyyden minäkuvan romahtaminen. Miten olisi jos lopetettais minä,minä,minä ajattelu ja annettaisi vaikka lasten isälle mahdollisuus olla lähi-isä. Vuoden tai kahden päästä olisi taas äidilläkin voimia olla lapsille se maailman paras.
Sosiaalitoimikin voisi joskus kuunnella isiä, ne on usemmissa tapauksissa todella hyviä isiä.

jos on lapsia hankkinut (ei ole nykyään pakollista), niin heidät pitää hoitaa. ei auta vikinä.

Sun ei tarvitse tehdä ruokaa, ruoka kypsyy itsekseen. Kunhan sitä vahtii välillä (voi istua ja tehdä muutakin), kääntää joitain kertoja ja lisää nestettä ettei pala. Perunaa ja vihanneksia on pakasteena, perunaa suikaleena tai sitten pesee perunan pinnat. Lapsille on taattava monipuoliset ravintoaineet, mikään pelkkä viljapohjainen ruoka ei riitä. Vaan ruokaympyrä käyttöön. Onko siis rahaa siihen riittävästi. Jaksamista.

Jaksamisia sinulle väsynyt äiti!
Olen ollut itse vähän vastaavanlaisessa tilanteesta, mutta usko pois, kyllä siitä sitten selviää.
Hae nyt heti alkuun apua kotiin, että pääset sieltä hetkeksi olemaan "ihan ite".
Sossu kyllä olisi se paikka, mistä voivat antaa erilaista apua tilanteen rauhoittamiseksi.

Sitten, kun lapset ovat yli 10 vuotiaita, alkaa jo helpottaa!

Olen kolmen lapsen yh-äiti. Lasten isä ja sukulaiseni asuvat 200km:n päässä. Käyn töissä toisella paikkakunnalla eli työpäiville tulee pituutta matkoineen 9,5 h. Talouden kanssa saa olla koko ajan tarkkana, koska palkkani on normaali hoitoalalla työskentelevän naisen palkka. Tukiverkostoa ei täällä ole, ystävätkin siellä 200km:n päässä. Miesystävää ei ole.Kodin tahdon pitää aina siistinä ja järjestyksessä. Lasten koulu- ja tarha-asioissa olen aina "kartalla" ja pidän myös rajat.Harrastan myös mahdollisuuksien mukaan liikuntaa.

Masentuisin, jos antaisin itselleni luvan ajatella, etten jaksa.
"Tämä on totta" eikä muuksi muutu vaikka kuinka vatvoisin, vääntäisin, itkisin tai valittaisin. Minulla on yksi ainoa elämä ja aion tehdän omastani ja lasteni elämästä parhaan mahdollisen näissä puitteissa mitä minulla on. Minulle on "annettu" tasan niin paljon kuin minun on arveltu jaksavan. Joskus olen tosi väsynyt ihan fyysisesti; silloin joko kaadun sänkyyn tai saan migreenin. :(

Asiat siis puntariin: mikä on semmoista mihin voit vaikuttaa ja mihin et voi vaikuttaa ? Omaa mielialaa voi säädellä omia ajatuksiaan tarkastelemalla.Liikunta (vaikka ulkoilu lasten kanssa antaa lisää virtaa), aktivoi aivoja.

Tärkeää ei ole se, mitä sinulle tapahtuu vaan se miten siihen suhtaudut. Moni ei selviäisi siitä mistä sinä selviät ? Ja kun selviät tästä,niin sinusta tulee niin vahva, että enää mikään ei sinua kaada ? Jokainen päivä on uusi päivä. Jos nyt vietät tämän mahdollisuuden olla lastesi kanssa itkeskellen ja valitellen, niin millaisen lapsuuden lapsillesi annat ? Millaiset elämän eväät heille jaat ? Eräänä kauniina päivänä havahdut siihen, että lapset ovat lähteneet pesästä ja ihmettelet, mitä ihmeen raskasta elämässä muka silloin aikoinaan oli...

Hyviä ohjeita olet saanut ja tässä yksi lisää:voisit hakea lapsillesi päiväoitopaikkaa esim. joka toinen päivä (ti,to).Lapset saisivat päivähoidossa leikkiseuraa ja yhden lämpimän aterian.Itse saisit levätä ,kerätä voimia ja tehdä jotain ihan yksiksesi.Voimia sinulle :)

Sinä olet maailman tärkein ihminen lapsillesi. Kukaan ei jaksa yksin, ei vaikka olisi kuinka vahva. Eikö sinulla ole käytettävissäsi isovanhempien apua. Itselleni on tullut elämäni toiseksi tärkeimmäksi tehtäväksi tukea ja auttaa arjen pyörittämisessä tyttäreni perhettä( tytär 25 v, mies 27 v ja lapsi 2.5 v) Vuorotyötä tekevä äiti on ollut hurjan kiitollinen saamastaan avusta. Hänestä on ollut mukava kun saa torkahtaa työvuoron jälkeen tai tulla töistä kotiin kun on valmis ruoka odottamassa. Meitä mummuja on kaksi samalla paikkakunnalla niin hoitovastuu ei tule liian raskaaksi kantaa. Sinulle pitäisi suoda vähintään kerran viikossa tapahtuvaa omaa lepo-/virkistysaikaa jonka saisit käyttää parhaaksi katsomallasi tavalla, niin ettei sinun tarvitsisi kantaa tuolloin huolta lapsistasi. Eikö sinulla ole ketään joka voisi auttaa?? Mannerheimin lastensuojeluliitto voisi sinua varmasti auttaa eteenpäin. Täytyyhän hyvinvointivaltiossamme olla apua tarjolla. Onkohan Martta järjestöillä vastaavaa toimintaa tai miten on osataanko neuvolasta ohjata apua luoksesi. Toivottavasti saat apua ajoissa ettei sinun ja lastesi tarvitse kärsiä yksin. Oma tyttäreni on myöntänyt ettei olisi jaksanut jos emme (mummut) olisi tulleet apuneimme paikalle. Onhan se tärkeää pienelle kasvavalle ihmisellekin jotta saa viettää aikaa eri ikäisten ihmisten kanssa. Toivon sydämestäsi että avunhuutoosi tulisi vastaus. Voimia sinulle ja haleja pienokaisillesi!

Moi! Paras paikka varmasti puhua asiasta on neuvola. Siellä teidät otetaan koko perhe huomioon. Uskon että tilanteessasi oaras apu on konkreettinen apu. Minullakin on tuttuja yh-äitejä joiden luona käy esim. kotipalvelusta hoitajat esim. kerran viikossa. He auttavat siivoissa tai tekevät yksin, hoitavat ja viettävät aikaa lasten kanssa. Sinä saat nukkua tai lähteä vaikka kaupungille haukkamaan happea. Joskus yksin kauppaan pääseminenkin voi olla terapeuttista! Ole rohkea ja puhu asiasta, sinun ei tarvitse pelätä lasten menettämistä niin kauan kuin arki toimii siten että lapsilla on perushoito kunnossa. Voit tutustua vaikkapa lastensuojelu lakiin. Siihen nojautuu täysin näiden sossutätien työ :) Ja siellä avaiasia on lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ja biologisten vanhempien tukeminen siihen että he pystyvtä itse mahdollisimman pitkään huolehtimaan lapsistaan. Ensin käytetään tukitoimet. Huostaanotto on viimeinen keino ja kertomasi mukaan elämä ei todellakaan ole vielä siinä pisteessä. Ole rohkea ja jaksamista sinulle!

Olen itsekkin kokenut yksinhuoltajuuden raskaan taakan. Nykyään parisuhteessa. Jokainen tarvitsee omaa aikaa, eikä yksinhuoltajuus sitä ainakaan vähennä. Tuntuu,että sinulla on tarve jakaa asioita jonkun kanssa. Et ole ainoa samassa tilanteessa ja apua on aina saatavilla. Voisin olla avuksi, vaikka lasten kanssa tai jutellen! Missäpäin asut?

Äiti ( kolme lasta )

http://www.raamattupuhuu.fi/helsinki/

koita muistaa että se kevätkin sieltä joskus tulee.

mutta minua auttoi lasten ollessa pieniä sellainenkin asia, että kun he nyt sattuivat kerta kaikkiaan olemaan karmean kovaäänisiä niin minä pidin kuulosuojaimia päässäni usein kotona. En tiedä rasitutko lasten metelistä mutta jos niin on, niin voisit kokeilla sellaisia. Siis niiden läpi kuulee kyllä aivan hyvin mitä lapset sanoo eikä ne millään lailla eristä eikä hankaloita lasten kanssa puhumista, mutta se terävin kärki siitä kiljumisesta tasoittuu.

Lapseni ovat jo isoja mutta vieläkin pidän kuulosuojaimia jos he soittaa omaa musiikkiaan liian kovaa tms. Hermot varjeltuvat siinä.

Lämmin halaus sinulle. Kyllä sinä selviydyt!

Hei!
Vastuullinen vanhempi osaa hakea reippasti apua silloin, kun ongelmat alkavat olla ylitsepääsemättömiä ja lasten hyvinvointi kärsii. Ymmarrän tuntemuksesi ja ne ovat ihan oikeutettuja, elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista aina. Älä kuitenkaan tee mitään sellaista, mitä et voi enää peruuttaa. Jos karkaat, se vaikeuttaa jatkossa asioiden järjestymistä ja jos päätät päiväsi, et voi tietää, millaista hyvää tulevaisuus tuo tullessaan ja lapsesi saavat ikuisen trauman äidin menetyksestä.
Hae apua, saat sitä varmasti, kun kerrot tilanteestasi ja voinnistasi. Voihan olla, että esimerkiksi lääkitys ja apu arkeen helpottavat jo olennaisesti asiaasi. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, mutta asioilla on tapana järjestyä, jos osaa vain pyytää apua.
Toivon sinulle voimia, äläkä missään nimessä käperry itseesi ja anna huonolle ololle valtaa peruuttamattomasti.

olen itse suuren perheen äiti. En kylläkään yh-äiti mutta tiedän yhtä ja toista väsymyksestä. On jo iso askel eteenpäin että kerrot väsymyksestäsi edes tällä palstalla. se helpottaa jo kun saa sanottua että olen väsynyt, en jaksa enään. Puhu neuvolassa tilanteestasi.He auttavat kyllä. Se on suuri rakkauden osoitus lapsillesikin että haet apua tilanteeseen. Jos tuntuu ettei jaksa ajatella päivää eteenpäin niin ota tunti kerrallaan ja ole ylpeä siitä että selvisit. Koita jaksaa ulkoilla paljon se antaa ihmeesti voimia. Palkitse itseäsi jollain kun olet ollut normaalia reippaampi. Ruoka on tärkeää mutta muista että syli lapsille on aivan yhtä tärkeää. Jos jaksat pitää lapsiasi sylissä niin olet tehnyt todella arvokasta työtä. Haluaisin auttaa jos se mitenkään olisi mahdollista. Voimia sinulle

pitää kiinni lapsistasi kynsin hampain.... taitaapi olla oma vikasi.... Jos et ole aivan toivoton tapaus, niin kyllä ne sossutädit ovat edelleen lähinnä äidin puolella.... väittävät, mielestäni, sitten mitä tahansa..
Tosin tuo, että sukulaisista ei ole apua, kertoo paljonkin... oikeaa tai väärää..... Hanki elämä ittelles ja anna lapset isukilleen; tekstistäsi päätellen: "Hän ei huomaa lastesi parasta" (lainattua tekstiä sossutädeiltä)
Mikä teitä naisia oikein tänä päivänä vaivaa....
olen kyllä lukenut noita vastauksia ennenkuin tein tämän....
Juu, ehkä toimii noin kun kyseessä on äiti.... isistä ei niin väliä.... myönnän myönnän... kyllä olen...

Hei. Ei kukaan ota sinulta lapsia pois, jos menet sossuun ja kerrot väsymyksestäsi. Minulla on tuttava, yksinhuoltajaisä. Hänen hermonsa ovat normaalistikin kireät, mutta hän hoitaa yksin kaksi 6- ja 7- vuotiasta lasta. Äiti on alkoholisti ja asuu toisella paikkakunnalla.
Sosiaalitoimisto on järjestänyt niin, että lapset ovat sijaiskodissa joka toinen viikonloppu ja sosiaalityöntekijä käyttää lapsia uimassa, näytelmissä ja erilaisissa tapahtumissa. Sosiaalitoimisto maksaa esimerkiksi lasten partiovarusteet ja -maksut, myös muita harrastuksiin ja tarvikkeisiin liittyviin maksuihin saa monenlaisia avustuksia. Isä ei ole todellakaan köyhä vaan saa työtapaturmasta johtuvaa eläkettä enemmän kuin keskivertosuomalainen palkkaa työstään. Vamma ei vaivaa normaalia elämää, ainoastaan käveleminen on hitaanlaista.
Et varmasti menetä mitään, jos käyt kysymässä.
Tämä perhe asuu pienessä kunnassa Hämeessä ja ainakin heihin yhteydessä olevat sosiaalityöntekijät ovat todella mukavia ihmisiä. Tunnet heidät harrastukseni kautta. Pyrin auttamaan erästä sairaalloista ihmisryhmää.
Saat itsellesi omaa aikaa ja sinulle ehtii tulla jo ikävä lapsia, kun he ovat poissa, mutta tiedät, että he ovat hyvässä hoidossa ja jälleennäkeminen on molemmin puolin antoisaa. Jaksat levänneenä kysellä kuulumisia ja kuunnella lapsiasi.
Itse olen mies, mutta en todellakaan ymmärrä monien isien käytöstä eron jälkeen. Oma tyttäreni on jo aikuinen, mutta yhä minun lapseni. Lapset ovat tärkein asia elämässä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja järjestämällä itsellesi vapaa-aikaa, saat elämäsi laadun nousemaan. Tsemppiä.

Hei,

olen käynyt samanlaisen elämänvaiheen itse läpi. Voin sanoa ihan rehellisesti, että apua on olemassa ja elämä voi muuttua aivan erilaiseksi, hyväksi ja nautittavaksi.
Oma ongelmani oli se, että kuvittelin itse pärjääväni ilman kenenkään apua. Varmaan aika tyypillinen tapa
suomalaisille suhtautua ongelmiin ja vaikeuksiin.
Kun tajusin, että en pysty yksin ja voimat oli aivan lopussa, uskalsin myöntää tilanteeni ja vaikeuteni sekä sen, että tarvitsen apua, pystyin hakeman apua. Ensin lääkäreiltä ahdistukseen, masennukseen ja unettomuuteen. Sen jälkeen terapeutilta tai itse asiassa usemmalta, koska näissä asioissa henkilökemiat ovat todella tärkeät. Yksi ihminen voi auttaa todella paljon, kun löytää se oikean.
Ei kannata antaa periksi. Olen varma, että saat apua. Uskaltaudut vaan siihen, että annat muiden auttaa.
Se voi aluksia tuntua siltä, että olo on avuton ja olet muiden armoilla, mutta näin ei ole. Olet avun saamisen jälkeen huomattavasti terveempi ja vahvempi.
Ehkä sellainen liiallinen "omavoimaisuus" vaivaa meitä suomalisia. Vastakohta voisi olla amerikkalainen tyyli hakea tereapeutin ja lääkkeiden apua pienempäänkin vaivaan.
Sinä tulet selättämään tuon elämäntilanteen, antaudu autettavaksi ja ota kaikki mahdollinen apu vastaan. Et ole yksin, etkä varsinkaan yksin vaivasi kanssa. Meitä on paljon.
Ja älä käännä selkääsi lääkehoidolle. Se todella auttaa, kun saa oikean lääkkeen. Mutta sen lisäksi tarvitaan muuta. Ennen kaikkea keskustelua ja juttelua. Sellaista, jossa sinua kuunnellaan oikeasti.
Kun joku osaa kuunnella sinua oikein, olo on sen jälkeen kuin olisi laihtunut 50 kg. Todella kevyt ja
ihana olo.
Hae apua ja anna auttaa.

Pelastakaa lasten kautta kannattaa kysellä lapsillesi tukiperhettä.

hei, aikoinaan itse sanoin neuvolassa että väsyttää, niin järjestivät ensin ns. nukkumapaikan ensi- ja turvakodista. Menin sinne kolmeksi päiväksi lapsen kanssa, he hoitivat lapsen ja minä nukuin. Sitten sain keskusteluapua kirkon perheneuvonnasta, jotka puolestaan järjestivät mll:n lapsenvahdin meille kotiin 1xviikko, kolmen kuukauden ajaksi, sitten sain päiväkodista osa-aikaisen hoitopaikan lapselle vuodeksi. ja siitä se alko sitten kirkastua ja nykyisin en voi valittaa mistään. hyvin sain apua eikä kukaan uhkaillut että lapsen pois ottaisivat, vaan kehuivat paremminkin, kun uskalsin aukasta suuni ja pyytää apua. Itsellä oli kans sukulaiset kaukana eikä lapsen isästä mitään apua ollut.
lähde vain rohkeasti hakemaan apua, kyllä sitä saa kun uskaltaa vain pyytää ja ottaa vastaan kaikki mitä tarjotaan.
tsemppiä!

Noinhan siinä käy, kun teininä niitä lapsia pukataan.

hakea apua mutta ennenkaikkea kannattaa ajatella etukäteen, kenen kanssa lapsia hankkii vai hankkiiko ollenkaan. Tuntuu siltä, että miltei kaikki ovat nykyään yh-äitejä tai isiä tai uusperheitä. Joku on siis vialla???? Naiset, älkää olko naiiveja nuorina!!!! Ja miehet, kasvakaa oikeasti ensin aikuisiksi ennenkuin edes harkitsette lasten tekoa!!!!!!!!

minä yksin kasvattanut kaksi poikaa..nyt he ovat 14 ja 17v..ja olen siitä ylpeä..minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkkoa..joskus heidän isänsä otti joskus ei..alkoholi sai vallan miehestäni enkä jaksanut sitä enään..
välillä minlla oli miesystäviä..mutta tuntui ettei kukaan ymmärrä tilannettani..jotenkin sitä vaan meni päivästä toiseen..ja työni on varmasti auttanut asiaa..en kyllä kehtanut edes kertoa välillä miten väsynyt olin itkin yksin monet itkut mutta onneksi en katkeroitunut, ja nyt kuitenkin elämä hymyilee...

ÄLÄ JÄÄ ASIOIDEN KANSSA YKSIN, HAE IHMEESSÄ APUA SOSIAALITOIMISTOSTA SIELLÄ KYLLÄ AUTETAAN EI NE LAPSIASI VIE POIS KERROT SUORAAN TILANTEESI MIKÄ SE ON..JOS NYT OLET JO LOPEN UUPUNUT KAIKESTA
EI SELLAISTA KUKAAN JAKSA VOIMIA SINULLE MUISTAN SINUA ILTARUKOUKSESSANI .

Kannattaa kysyä tuolta apua: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/
Siellä on esim. yökylä-toimintaa ja baby blues toimintaa.

Älä jää yksin, äläkä jätä yksin. Lepoa sinä tarvitset ja sillä varmasti pahin hellittää. Anna itsellesi armoa. Lapsethan voi mennä iskän luo pidemmälle lomalle - ei siitä kukaan sinua tuomitse. Sehän vois olla hauskaa vaihtelua lapsillesi ja myös sinulle. Ei sinun tarvitse nähdä lapsiasi joka päivä tietääksesi että rakastat heitä eikä heidän tarvitse nähdä sinua joka päivä tietääkseen että rakastavat sinua. Pelko pois!

Lääkäri voi myös auttaa. Voihan sulla olla vaikka joku fysikaalinenkin syy sun väsymykseen...(alkava diabetes, kilpirauhanen yms.) Muista olla rehellinen lääkärille ja itsellesi. Apua löytyy varmasti! Mens sana in corpore sano - terve mieli terveessä ruumissa.

Hei, ota ihmeessä aika lääkäriin ja kerro ettet jaksa, tai sitten kuntasi sosiaalitoimeen. Älä paini yksin asioiden kanssa, sieltä kyllä apua löytyy. Ja sekin että tunnustat itse että voimat on lopussa, kertoo että olet huolestunut itsesi ja lastesi elämästä. Pyydä vaikka lapsille päivähoitopaikka kunnallisesta päivähoidosta. Lapsillasi on subjektiivinen oikeus päivähoitoon elihoitopaikka on annettava. Saat sitten hoitaa itsesi kuntoon joka on kaikkien etu.Ole tiukkana sosiaalitoimen kanssa, älä anna periksi. Voimia.

Ota yhteyttä neuvolaan jos sosiaalitoimeen kynnys. Neuvoloissa nykyään perhetyöntekijöitä jotka auttavat arjen sujumisessa, lastenhoidossa. Saat keskustelua ja tukea jaksamiseesi ja sen kautta voimavaroja. Voi olla vaikeeta pyytää apua mutta ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni, lasten etu tärkein ja oma jaksamisesi. Olen kolmen tyttären yh:na ollut 10 vuotta, isänsä ei ole säännöllisesti pitänyt yhteyttä vaikka yritetty on. Lapset, tukiverkko ja hyvä työpaikka auttaneet jaksamaan. Ikuista penninvenytystä, sossusta en avustusta saa koska niin suuret tulot....elatusmaksut samat kuin Kelasta. Hae apua nyt heti, lapset ovat ansainneet virkeän ja iloisen äidin!

Jos olet kotona lasten kanssa, hae heille päiväkotipaikka ja hanki itsellesi ihan mikä tahansa työ - vaikka edes osa-aikaisesti. Saat päivittäin tekemistä ja aikuisseuraa, pääset rauhassa vessaan, voit syödä ruokasi lämpimänä ja saat taas oman itsesi arvostusta. Kulje työmatkat mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä, niin saat samalla päivän liikunnan.

Päiväkodissa lapsilla on oikeasti kivaa ja saatte kaikki uusia sosiaalisia piirejä. Kenenkään ei tarvitse olla superäiti ja hoitaa lapset yksin. Arvostelijoita löytyy aina - arvostajia ei koskaan. Muista arvostaa itseäsi ja kaivaa esiin oma persoonasi (ei äiti, ei puoliso - vaan minä!)

Hei älä anna periksi, Äiti Finito. oon yksinhuoltaja isä ja taistelin omasta tyttölapsestani 5 v. kunnes sain sossusta päätöksen. kaikki rahat menee sossulle, kuulemma. äiti on 110% aina. vaikka se on käyttänyt kovia kamoja, jo yli 10v. noh taistelin läpi harmaan kiven, usko loppui monta kertaa, purin hampaat yhteen. näin ei mun lapselle käy, ikuna. vaikka ois kuinka vaikeata, lastani en jätä... voitin. varmaan aika harvinaista suomessa. anyway, älä anna perix. t: timovahavnen@luukku.com

kestät tilanteen kuin mies. luuletko etteivät muut haaveile itsemurhasta? itse haaveilen itsemurhasta mutta kestän sen kuin mies vaikka jokainen päivä onkin helvettiä. itse olet mennyt hankkimaan lapset pelimiehen, narsistin taikka alkoholi-ongelmaisen miehen kanssa se sijaan että olisit valinnut mieheksesi ns kiltin miehen. naiset halveksivat näitä ns kunnollisia miehiä ja ihastuvat renttuihin. tässä nyt sitten se tulos.

Koeta tsempata jotenkin itsellesi "sisäpiirin "tukiverkosto ja koeta välttää noita soskun akkoja mahdollisimman pitkälle, itselläni on erittäin huonoja kokemuksia heistä ja en voi hirveesti niiden kautta asioiden hoitoa suositella. Tukiperhe systeemi on varsin hyvä, jos saat ja löydät sellaisen itse omasta turvallisesta lähipiiristäsi, tämäkin vaatin sen, että itse sellaisen hommaa. Yksi hyvä homma on se, että saisit hetken omaa aikaa omille harrastukselle tai sellaisen löytämiselle ja jos suinkin yhteinen hyvä harrastus myös lapsiesi kanssa, kaikki mitä teet lastesi kanssa yhdessä on tervettä ja antoisaa ja antaa enemmän henkisiä voimia jaksamiseen.

1. jos et tahdo lapsistasi eroon, pois se itsemurha ajatus. se ei nyt selvitä mitään eikä varsinkaan helpota tilannetta ainakaan lastesi kannalta.
2. Mene terapiaan tai jonnekkin mmissä pääset keskustelemaan omista paineistasi, auttaa.
3. Älä odotakkaaan lastesi isän auttavan millään tavalla, jos hän tahtoisi auttaa ei asuisi 600 km päässä.
4. Koita vähäisilläkin voimavaroilla ravita itseäsi ja lapsiasi.
5. Ota KAIKKI apu vastaan, moni ihminen auttaisi ja tulee tarjoutumaan auttamaan kun ensin kuulee tilanteesi.
6. ota yhteys vaikka niihin sossutäteihin jos on pakko, mutta älä kärsi yksinäsi siellä.
7. Niinkuin tälläkin palstalla neuvottiin, kirkosta saa paljon apua, ainakin niitä vapaaehtois työntekijöitä, ja sinulta ei kyll' vaadita mitään takaisin, eli ehkä ainoa ''inhimillinen'' avunantaja.
8. Mä olen entisen itsemurha-alttiin loppuunpalaneen yksinhuoltajaäidin lapsi, äitini on elosssa ja onnellinen ja minäkin olen elossa ja annan äidilleni semmoisen arvon mitä kullassa ei mitata.
Koita pysyä vahvana lastesi tähden , joku pvä näet että miten vahva olit ja sitten voit nauraa lastesi isälle , sillä et SINÄ ole tosiaankaan se heikko vaan se urpo joka tekee kaksi lasta ja lähtee.
Sinä olet vahva kun olet tohonkin asti pärjänny.
NYT ylös siitä ja menoksi, hae apua.
äiti tapas ennen sanoa että ''vahva ei ole se joka ei koskaan kaadu, vaan se joka kaatuu ja nousee''.

Kaikkea hyvää ja PALJON voimia ja jaksamista sinulle!
Asiat selviä aina kun niihin hakee selvitystä, ja tuo että kerroit jo ongelmastasi, on iso aloite.
MONELLA ei olisi munaa kertoa.
TSEMPPIÄ.

Hei! En tiedä missä asut mutta apua löytyy ainakin Helsingissä! Työskentelen itse kotipalvelu ja varhainen tuki Helsingissä ja autamme nimenomaan perheitä jossa on samanlaisia ongelmia kuin sinulla. Sinun ei tarvitse jäädä yksin ja taistella jaksamisestasi.Ota yhteyttä heti lapsiperheiden palveluun ja kerro ongelmistasi, me perhetyöntekijät ja sosiaaliohjaajat tulemme kotiisi keskustelemaan ja auttamaan.Ei tarvitse hävetä sitä että olet vaikeuksissa, meillä jokaisella on ongelmamme! Palvelu EI ole lastensuojelua vaikka työskentelemme sosiaaliviraston alaisuudessa, tosin lastensuojelu on yhteistyökuppanimme.Nyt rohkeasti soittamaan, tänäpäivänä on tuhansia äitejä jotka eivät jaksa lasten kanssa yksin, se on täysin ymmärrettävää. Voimme myös hakea yhdessä apua sieltä mistä apua saat! Terv. Halu autta, yhdessä eteenpäin!

Hei,
tiedän mitä mammabuumi on itellä 3 poikaa (13,9,2) onko sulla kavereita joilla lapsia. Saatko heille purnattua pahaa oloa tai juteltua ylipäätään? Ja tiedän mitä huoltajuuksien kanssa tappeleminen on henkilökohtaisesti, että ystäväni pahan riitaisan huoltajuuskiistan todistajana. Vaikka itellä lapsiani rakastankin, on silti silloin tällöin saatava nollata päänsä. Ajateltava vain itseään, muuten ei jaksa rakastaa täysillä. Vaikka se olisi pari tuntia liikuntaa, kahvittelua tai ilta ulkona ..mutta ilman lapsia, se on tervettä ja se ei vähennä äitiyttäsi eikä rakkauttasi. Jaksat paremmin. Jos sinulla ei ole ystävääkään joka auttaa, niin haastattele esim nuoria tyttöjä jotka ovat pienen taskurahan tarpeessa ja jotka voisivat katsoa lapsiasi silloin tällöin. Itse laitoin ilmoituksen kaupan taululle ja sain nuoren neidin että vanhemman rouvan, jotka olivat suuri apu..jo vain että pitivät välillä minullekin lasten päikkyjen ajan seuraa =) Minulla on ja - kokemuksia sosiaalitoimistoista, joten kun en tiedä missä päin asut, en osaa sanoa mikä tilanne sinun paikkakunnallasi on. Mannerheimin lastensuojelullakin on kivoja mamma ja lapsiparkkeja..toivon sinulle jaksamisia, voisit tulla vaikka kahville jos sattuisit asuun samalla kylällä.

kaikesta huolimatta. Lasten paras on tärkein. Lihapiirakka ja ollaan vaan ei todellakaan riitä, tiedät sen. Eihän sun tartte kaikkea kertoa, ehdotat vaan, että haluaisiko hän lapset muutamaksi kuukaudeksi nyt, kun se on vielä mahdollista toteuttaa ottaen huomioon, että esikoisenne menee ensi vuonna kouluun. Sen ajan ottaisit sitten levon kannalta. Arki on kahden pinenen kanssa yksin raskasta ilman masennustakin, joten otan osaa ja muistuttaisin, että sinun on kerättävä voimia myös jaksaakseni kuopuksesi uhmaiän. SINUN hyvinvointisi on olennainen osa lastesi onnellisuutta. Hätätilanteessa 2-vuotiaallekin riittää, että käyt katsomassa lapsia joka viikonloppuu päivän verran. Tosiaan, jos tilanne on noin paha, tarvitset sen pari kuukautta lepoa jaksaaksesi.

Kun et tiedä, mitä tekisit, tee se, mikä on parasta lastesi kannalta.

Nöyrtyä pitää jos vaikeaa!

kirjoitusta lukisin.. muistan kun vanhempani erosivat ja minä ja veljeni jäimme äidillemme.
Tosin veljeni meni aluksi isäni luokse, mutta kun isä eron jälkeen alkoholisoitui, tuli veljenikin nopeasti takaisin minun ja äitini luokse asumaan.
Vaikka olin vasta 6v, niin tajusin äitini hädän ja väsymyksen. Hän kyllä hoiti meille ruoan ja puhtaat vaatteet, hampaitten pesut jne mutta MITÄÄN "ylimääräistä" ei herunut.
En esim. muista, että minua olisi koskaan kumpikaan vanhemmistani halannut!
Niin on täytynyt käydä, mutta se kaikki tapahtui ollessani niin pieni, etten muista niistä ajoista mitään.
Ymmärrän sen, ymmärsin sen jo silloin ja edelleenkin, mutta se kyllä jätti ikuiset arvet minuun.
Olen jo yli kolmekymppinen nainen ja äitini antaa nykyään vaikka paitansa päältään vuokseni, mutta se on jo "myöhäistä", kärsin vakavista tunne-elämän häiriöistä ja vaikka olen antanut anteeksi kaiken ja olen käynyt terapiassa, käyttänyt masennuslääkkeitä jne niin en vaan koskaan taida tulla ehjäksi.
Veljeni ei ole kärsinyt yhtä pahasti, mutta hän oli paljon vanhempi ja vauvasta saakka vahvempi, minä olen vauvasta asti ollut herkkä ihminen ja reagoin tosi vahvasti tunnejuttuihin.
Asiaa vain pahensi, kun äitini lopulta löysi uuden miehen (olin silloin 8v) ja se mies vihasi meitä muksuja.
Olen senkin antanut anteeksi, silti en vaan ole eheytynyt!
Olen muutaman kerran yrittänyt seurustella, mutta aina se päättyy siihen, että en osaa heittäytyä suhteisiin vaan olen aina varautunut ja pelokas.
Pelkään aina jo alusta asti, että minut joko hylätään tai otetaan itsestään selvyytenä, vaadin maanista ylitsevuotavaa rakastumista, vaadin että minua palvotaan koko ajan ja sitä pitää hokea päivittäin, tai en muuten usko että mua rakastetaan.
En osaa sanoa, mikä olisi oikea ratkaisu sinulle, mutta tässä maassa on kuitenkin apua saatavilla, joten älä vaan ainakaan kasvata lapsiasi tuolla tavalla kuten itse elin!
Ja ihailen sinua, kun myönnät väsymyksesi, etkä vain muutu tunteettomaksi robotiksi kuten äitini teki.
Se todella jättää jälkensä! Mene juttelemaan asiasta ihan normilääkärille, hän ohjaa sinut eteenpäin ja vakuutan että sinua vain kehutaan siitä että tunnistat oman rajasi tulleen vastaan, sen sijaan että alkaisit seota kotona, ihan liikaa nykyään kuulee näitä kun joku ampuu ittensä ja lapsensa vain koska ei jaksa!
Olet ihana ja rohkea koska myönnät asian! Ja saat apua kunhan rohkenet sitä pyytää!!!!
Sanoin nämä sanat sinulle kuten olisin lapsena halunut sanoa omalle äidilleni.
HAE APUA ja autat samalla lapsiasikin. Tiedän että se satuttaa joutua joksikin aikaa eroon lapsistasi, mutta uskon oman kokemukseni perusteella, että se on ainoa vaihtoehto pelastaa itsesi, sekä lapsesi.
Lapsesi kärsivät jo nyt, vaikka eivät sitä näytäkään, lapset tajuavat nämä asiat jo ihan vauvasta asti ja minua suututtaa se, miten sitä asiaa ei tunnusteta, lapset todellakin tajuavat nämä asiat jopa aikuisia PAREMMIN!

Pakkoko niitä lapsia on hankkia, jos niitä on niin kamala hoitaa? Jos ne olisivat eläimiä, varmasti joutuisivat tapauksessasi kiertoon... Aina täytyy pitää mielessä, ettei onni välttämättä kestä ikuisesti ja jos lapsia hankkii, niistä voi joutua yksin vastuuseen. Voihan joutua vaikka leskeksikin.

Nainen, ryhdistäydy! Sinä olet lapsistasi vastuussa. Mene käymään psykologin juttusilla, siitä voi olla isompi apu kuin arvaatkaan.

Tuliko tehtyä aikoinaan väärä valinta?

Hei
Itse olen ollut myöskin eirttäin vaikeassa tilanteessa ja olen vielkin mutta nyt alkaa hiukan helpottaa. Tätä on kestänyt n. 15 v. Sukulaiset eivät halua pitää yhteyttä. Olen kuitenkin tosi kiitollinen että olen masennuksesta huolimatta yrittänyt pinnistellä eteenpäin. Enkä ole näyttänyt lapsille kuinka huonossa jamassa olen. Heille olen yrittänyt luoda turvalliset elinolosuhteet. Nyt näyttäisi että he eivät ole reagoineet tilanteeseen negatiivisesti vaikka tajuavatkin että olemme erilainen perhe. Sinulle toivon jaksamista ja hae apua sossusta sillä sitä varten he ovat - on ns. tukiperheitä olemassa yms. ja ennen kaikkea pidä itsestäsi huolta siten lapsesikin voivat paremmin. Vielä kerran hae apua.

Mitenkä olisi jos toisen yrittäisi sinne isälle?
Jos siis osaa hoitaa lapsia ja on jotensakutensa kunnollinen.
Kai harrastat liikuntaa? Piristää kun liikkuu. Vaikka sitten vaan kävelee pari tuntia päivässä (tai talvella sisätiloissa, ihan vaikka kaupoissa käyminenkin on liikuntaa.)
Alkoholi, kahvi minimiin ja lääkkeitä kantsii välttää (semmosia joita psykologit tarjoaa) ja ajattele lapsiasi, lapset rakastavat vanhempiaan ihan automaattisesti eikä tahdo että niille jotain tapahtuisi.

Näin neuvolan leikkihuoneen seinällä olevalla ilmoitustaululla sosiaalialan opiskelijan sinne jättämän ilmoituksen lastenhoitoavusta. Itsekin entisenä sosiaalialan opiskelijana muistan sosiaalikasvatuksen puolella opiskelevien luokkakavereideni toimineen lastenhoitajina ja jättäneen vastaanvanlaisia ilmoituksia juurikin neuvolan ja jopa oman koulummekin ilmoitustaululle. Jospa sinunkin silmiisi osuisi vastaanlaisia ilmoituksia. Silmät vaan auki ja sitten luuri kouraan. :)

Rakas ihminen ,on olemassa niin sanottuja sijaisperheitä jotka ottaa viikon lopuksi lapset.Älä missään tapauksessa tee itsellesi mitään vahingollista.Tarvitset välillä omaa aikaa.Tuntuu että olet aika loppuun palanut.Mutta kaikella on aikansa.Tyo vaikka mulle lapset joskus,tai keksitään yhdessä niiden kanssa tekemistä.Mutta tämä pimeä aika vaikuttaa myös mielenlaatuun,kun kevät alkaa koittaa niin ajatukset kirkastuu.Tarvitset todella itsellesi aikaa.

voimia jaksamiseen.mielestäni sun kannattaa ottaa yhteyttä sosiaalitäteihin ,ainakin täällä turussa asiat hoituvat hyvin ja lastensuojelunasiakkuus ei tarkoita elinikäistä taakkaa.olen itse työskennellyt perhetyössä ja tiedän ainakin hiukan asiasta.lapsesi tarvitsevat sinua joten heidän takiaan pyydä apua.
itsekin joskus apua tarvinnut

Hei.

Älä nyt hyvä nainen heitä hanskoja tiskiin. SInulla on varmasti niin ihanat lapset, joille sinä olet henki ja elämä. Hae kuitenkin apua. Itse kuulin paikallisista sossuntädeistä sellaista, että jos yksinhuoltoja sanoo että on väsynyt, niin että he veisivät lapset pois. Pötypuhetta! He yrittivät vain auttaa. Itse kävin juttelemassa kunnan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa terapiakeskuksessa. Se teki hyvää! Suosittelen.

Minulla on kolme lasta, elämä on raskasta. Miesystäväni ei laita edes ruokaa lapsille, katsoo tietenkin ettei mitään kamalaa satu, mutta en luota täysin.

Minä nousin sellaisesta suosta, etten olisi koskaan uskonut. Rakastan lapsiani niin paljon, että haluan kaiken hyvän heille. en ikinä haluaisi saattaa heitä sellaiseen kärsimykseen että minä menisin pois.

Vaikeaa tuntuu olevan,isäni sanoi aikoinaan "huomenna on parempaa" Koitta jaksaa lastesi takia,kyllä se pian helpotttuu.Älä ajattele itsemurhaa. Ota huomioon lapsesi mikä on heidän elää ilman äitiä.oletko pyytänyt apua rukouksen kautta? sieltä moni on saanut uuttta uskoa huomiseen.ota yhteyttä johonkin seurakunnan työn tekiään,vapaista suunnista varmaan löytyy nopeasti apua ongelmiisi.Toivotan sinulle onnea ja siunausta,

tai miten sinut saa kiinni... vaik meili tai puh... tiedän miltä tuntuu... kokenut tuon kaiken itsekkin...

Olen lapsen isä ja tyttöni on jo aikuinen. Aikoinaan kun erottiin. Vaimoni kotona oli hänen uusi mies riehunut puukon kanssa. Hain tyttöni sieltä pois. Se ei vain käynyt Ylivieskan sosiaalitoimiston lastenvavojalle ja hän vei tyttöni takaisin poliisen kanssa äitinsä luo ,koska hänen uusi miehensä oli paikkakunnalla hyvästä perheestä. Tämän lisäksi hän teki päätöksen, etten enään saa tavata lastani. Soitin silloiseen sosiaali- ja terveysministeriöön, josta oltiin yhteydessä lastevalvojaan ja sain sen jälkeen tapaamisoikeuden takaisin.
Lastenvalvoja oli valmis täysin syyttömästi katkaisemaan suhteeni lapseeni. OLemme nykyisin tyttöni kanssa lähes pävittäin yhteydessä. Silloin kun lastenvalvoja riisti hänet minulta hän oli niin pieni, että suhteemme olisi voinut katketa kokonaan. Sossun ämmillä onm uskomattoman paljon valtaa ja heitä kuulla aina ensisijaisesti oikeudessa ja he voivat tehdä päätöksiä ihan omien mieltymysten mukaisesti.

Huomasin viestisi sattumalta ja pakko oli vastata. En tiedä, mitä neuvoja/kommentteja olet jo saanut, mutta annan silti omani ja hyväksi koetun. Ole välittömästi yhteydessä oman paikkakuntasi kriisikeskukseen tms. Löydät yhteystiedot puhelinluettelosta tai kaupungin sivuilta. Niissä on tarjolla asiantuntevaa apua ja keskustelut käydään täysin luottamuksellisesti! Eli sosiaalitoimeen ei olla yhteydessä, ellet sitä itse halua. Sieltä saat keskusteluapua sekä ohjeita ja neuvoja, mihin voit ottaa yhteyttä esim. väliaikaisen lastenhoidon järjestämiseksi. Useimmilla paikkakunnilla on juuri neuvolan yhteydessä tarjolla väliaikaista lastenhoitoapua, mikä on suunnattu juuri esim. yksinhuoltajille. Itse voit sitten vaikka käydä jossain vai ihan vaan levätä, jos siltä tuntuu. Pääasia on, että haet apua. Tuo viestisihän on jo eräänlainen avunpyyntö, joten sinulla on vielä paljon toivoa :)
Itse olin aika samanlaisessa tilanteessa joitain vuosia sitten, mutta parin mutkan kautta sain neuvon ottaa yhteyttä oman paikkakuntani kriisikeskukseen ja sen jälkeen apua alkoi löytyä. Itse ajattelin silloin, että eihän minulla nyt sellaista kriisiä ole, mutta onneksi otin yhteyttä! Ja sain vastauksen, että jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen tilanne voi olla kriisinpaikka ja silloin se on juuri oikea paikka.
Kaikkea hyvää ja jaksamista!!

Hei, asun Tampereella ja haluaisin auttaa, missä sinä asut.
Tyttäreni asuu ulkomailla ja näen lastenlastani harvoin.
Olenkin miettinyt missä voisin olla avuksi nuorille perheille.

Hei,itselläni jo kaksi lasta isoja ja muuttaneet pois kotoakin ja ovat jo itse vanhempia :)
Olen aina tykännyt lapsista,haluaisin auttaa sinua ...

Käy ihmeessä sossussa puhumassa asioista. Minä olen ollut perheeni kanssa tukiperhe yh-äidille 3 vuotta. Lapset meillä kerran kuukaudessa ja tarpeen mukaan kaksikin kertaa. Lapset tykkäävät tulla meille. Sossun väki on tosi ystävällistä porukkaa. Sossu maksaa tukiperheelle palkan, äidin ei tarvitse maksaa lastenhoidosta mitään. Kovasti tsemppiä tukiperheen löytymiselle sinun avuksesi. Enkelien suojelusta sinulle ja lapsillesi.

puhumassa yksityiselle psykiatrille ja pyytäisit masennuslääkettä. Maksaa noin 80 euroo/45 minuuttia.
Yksityinen psykiatrinen sairaanhoitaja maksaan. 50euroo/45 minuuttia. En kannata lääkkeitä, mutta jos muuta apua ei ole tarjolla niin se on helpoin konsti. Lievempi on valohoito, mutta kirkasvalolamppukin maksaa.

Auttavaan puhelimeen voi soittaa nimettömänä ja vaikka prepaidliittymästä.

Maksullista lastenhoitoapua saa mannerheimin lastensuojeluliitosta. Lapsille on ilmaisia harrastekerhoja joihin voi viedä tai muuta sellaista toimintaa kotipaikkakunnasta riippuen.

Olet ihan oikeassa sossun suhteen, jos se pitää paikkansa mitä muut ovat kirjoittaneet netissä. Masentuneille ei tule konkreettista apua vaan joku neuvomaan mitä pitää tehdä yms typerää ja pahimmassa tapauksessa huostaanoton uhka.

Kunnan kanssa voi tehdä sopimuksen perhetyöntekijän käymisestä perheessä 3 kuukautta kerrallaan. Tuon työntekijän on siis tarkoitus leikkiä tms lasten kanssa. Itselläni ei ole kokemusta, mutta minulle kerrottiin että jos hän vie lapset esim. uimaan niin äiti maksaa liput.

Hei, voisit kääntää kolikon toisin päin ja yrittää ammentaa voimaa lapsistasi. Lapset ovat puhtaita ja viattomia ja he iloitsevat aidosti (myös surevat ja suuttuvat aidosti) ja ovat portti "taivastenvaltakuntaan". Nauti heidän seurastaan, anna mielesi sulaa heidän viattomuutensa edessä, he voivat olla parasta ja aidointa seuraa mitä löytyy. sen sijaan että ovat taakka. Lataa akkusi heidän kanssaan, leiki ja ota lähelle, he antavat varmasti yhtäpaljon rakkautta jol'ei enemmänkin kuin mitä pyytävät. He eivät ymmärrä että ovat taakka ja elävät joka hetki täysillä. Äiti on heille tärkeä, todella tärkeä. Kun olit itse pieni, oliko oma äitisi sinulle tärkeä? Kun tarvitset aikaa yksin (joka on täysin hyväksyttävää), ota sitä...pyytämällä hoito apua niinkuin ihmiset täällä suosittelevat ja lähde yksin luontoon ja rentoudu. Ei elämässä välttämättä ole menestyjä jos on menestynyt työssään, hyvä asema jne. tai onnellinen. Elämän sisällön antaa se, kuinka paljon on läsnä joka hetki siinä mitä on, ja lapset on hyvä esimerkki tästä, ei he huolehdi huomisesta, eikä sure eilistä. Itse aina sanon ja sitä myös tarkoitan, että kaikkein mieluiten olen luonnossa, lasten seurassa tai pyhimyksen seurassa, joissa kaikissa on läsnä rehellisyys, ilo ja puhtaus...Pärjäät hyvin, elämä ei anna enempää kuin jaksaa kantaa ja kaikilla on haasteensa. vältä kaikkea ristiriitaa ja riitaa aiheuttavaa elämässä niin jää se energia arjen toimiin, joista voi myös silloin nauttia.

Miksi pitää erottaa lapset isästä ei ole mitään niin suurta syytä. Olen katsonut samanlaisia perheitä ja ihmetellyt miten ne jaksavat. Siltikään ei anneta isän hoitaa lapsia.

Tällaiseen johtaa vain suuri itsekkyys.

Tiedän ettei lasten kanssa jaksa yksin. Se on ihan selvää. Henkisesti eikä fyysisesti. Siksi ihminen pannaan niin tiukalle että hän tulisi järkiinsä ja antais vastuusta puolet sille jonka lapset ovat. Jos hän pystyy hoitamaan.
olen hoitanut tyttäreni lapsia ja perhettä vaikka heitä on kaksi, mutta sittenkin jotenkin selvitään ei hurraamista.

Hae ajoissa apua. sen pahempaa se ei ole lapselle kun menettää äiti kokonaan. Lapset siinä voittavat jos nöyrryt ottamaan yhteyttä isään ja pyytämään apua.

Hei! Älä suotta pelkää ottaa yht. sos toimistoon. Ei lapsia heti viedä, vaikka äiti on väsynyt. pyydät vain tukiperhettä (vaikka ei aina saatavilla) jossa lapset kävisivät vaikka yhden vk:n lopun kuukaudessa, sinä saisit vähän hengähtää. Tai ota yhteyttä Pelastakaa Lapset yhdistykseen jos paikkakunnallasi sellainen on. Ne välittävät tukiperheitä.

Ensinnäkin te ketkä kommentoitte noita: 'ois pitäny miettii ennen ku tekee lapsen, tai ennekun eroo lasten isästä tai kyllä sun nyt äitinä pitää vaan jaksaa... NI TE ETTE TIEDÄ YHTÄÄN MISTÄ EDES PUHUTTE, ja voitte pitää tommoset ajatukset ihan itellänne, hienoo teille jos teil ei tuu elämässänne ikinä vaikeita aikoja!
Sitten sinulle nim. väsy äity84 : KOITA SELVITTÄÄ ASIAT ja niinkuin jo monet sulle vastasivat, ni et oo varmasti todellakaan ainut äiti tossa olotilassa/tilanteessa, on varmasti monia muitakin! Joten älä jää yksin pohtimaan huoliasi ja vedä itseäsi ihan piippuun... jos itsemurha ja pako jonnekkin käy jo mielessä, niin HAE APUA...sitä löytyy varmasti jollain keinolla! SUN PITÄÄ VAAN PUHUA JOSSAIN LÄÄKÄRISSÄ tms. tilanteestasi, ja jos tuntuu ettei sua ymmärretä tai että joku syyllistäisI sua jotenkin tossa tilassa, ni sitten on vika auttajassa ( mahd.virkailijassa), sitten pistät sen vaihtoon!!! MUISTA SE, älä kuuntele jos joku yrittää ilmaista jotenkin ettet sais tuntea väsymystä/masennusta äitinä, KYLLÄ SAAT...siihen pitää sitten vaan hakea ja saada apua! Ite yritän tällä hetkellä selvitä erosta lapseni isästä, ja vaikka rakkautemme toisiamme kohtaan kuoli, niin on tilanne silti ahdistava ja surullinen... päätin kuitenkin että lapseni tähden teen kaiken, ja aion nostaa pääni pystyyn, vaikka se tuntuukin aika mahdottomalta tällä hetkellä, mutta minulla on kuitenkin elämässäni minun tärkein mieheni :)
On todella harmi, ettei kaikilla vanhemmilla ole sukulaisia,taikka ystäviä apuna/lähellä (itse olen saanut isovanhemmista ja kummeista suuren avun) , sillä omaa aikaa ja lepoa tarvitsee jokainen äiti sekä isä tietyin väliajoin, vain niin voi jaksaa eteenpäin!
JOTEN ÄLÄ HÄPEÄ HAKEA APUA, EI SINUA SIITÄ TUOMITA... se on varsinkin nykypäivänä ihan normaalia!!!
Ja ihmisiä jotka haluavat auttaa löytyy varmasti! Usko siihen, että olet HYVÄ ÄITI, vaikka oisitkin väsynyt...se että haet ongelmaasi apua, ja myönnät sen on jo askel eteenpäin ! Masennus on vaan niin petollinen juttu, et siihen kantsii nopee hakee apua...se voi viedä niin pohjalle, ja yllättävän nopeastikki n (nim.kokenut ennen lasta) . :(

TOIVOTTAVASTI SAAT PIAN TUKEA/HOITOAPUA LASTEN KANSSA JA PÄÄSET PUHUMAAN JOLLEKKIN JOKA PYSTYY SINUA AUTTAMAAN !!!! TSEMPPIÄ TULEVAAN, JA KUNHAN SAAT VOIMASI JA OMAT ASIASI TAAS KUNTOON, NIIN ELÄMÄ VOIKIN HYMYILLÄ TAAS JA LÖYDÄT ENERGIAA! MUISTA KUITENKIN ETTÄ LAPSILLESI SINÄ OLET MAAILMAN TÄRKEIN, KAIKKI KAIKESSA- JOTEN JÄTÄ ITSEMURHA AJATUKSET HETI !!!

hei, ei lapsia pois oteta, vaikka kävisit juttelemassa jossain. Keskusteluapu omaan jaksamiseen ja väsymykseen on tarpeen, terv.keskuksissa on esim. psyk. sairaanhoitajia - kannattaa hakea apua. Myös jostain masennuslääkkeestä voisi olla apua, koska syy voi olla masennuksessa, pitää huolehtia ja hoitaa itseänsä, että jaksaa, ja ylimääräiset kuormitustekijät pitää eliminoida elämästä, jos se on esim. se nyk mies.

Sitä älä tee, sen lapsesi kantaa loppuelämänsä sydämissään. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Apua varmasti saa ja odottamilta tahoilta, täytyy vaan olla rohkea ja julkistaa asia. helppoa ei varmasti ole, niinkuin ei mikään elämässä. Valitettavasti.

Unohda kaikki viralliset tahot ettet menetä lapsiasi, nyt kiireesti yhteyttä naapuruston ihmisiin. Lapset yökylään ja ukonhakuun, hommaa uusi elämä itsellesi.
Mutta älä sekaannu viranomaisiin, niissä piilee piru.

"Lasten isukki asuu kaukana, matkaa 600 kilometriä ja en koe voivani kertoa hänelle ongelmistani ilman, että hän tekis elämästäni vielä vaikeempaa ja yrittäisi viedä lapset multa."

Sinä et siis koe voivasi kertoa lasten isälle ongelmista.
Mitenkähän on mitä lasten isä mahtaisi luulla asiasta?

Kyllä tässä pitäisi kuitenkin jättää omat kaunat toisissijaiseksi ja pyrkiä hoitamaan asiat rankentavasti. Ja luontevin apu tulee tietenkin lastenisältä.

Nämä, jotka kirjoittavat negatiiviseen sävyy, että väsyminen olisi pelkästään äidin tai isän vika, sahatkaa te rannettanne auki vaikka juustohöylällä. Tämä asia ei ole pelleilyn paikka, sillä tällaisessa on riskitekijöitä paljonkin. Jo pelkkä ajatus perheen hajoittamisesta on kamalaa,erityisesti isän/äidin kannalta, jos lapset joudutaan pakkosijoitetaan esim. lastenkoteihin tms. Mielestäni, erillaiset tukiverkostot ovat hyviä mutta vie aikaa ja paljon vaivaa, jotta ne saadaan toimiviksi, ne eivät toteudu sormen napsautuksella. On muistettava, että alueellisia eroja on runsaasti, joissain kaupungeissa/kunnissa ratas lähtee helposti pyörimään, mutta valitettavasti, kuten omalta osaltani, ei ratas ole liikahtanut yhtään, päin vastoin hankaluuksia mm. sos.toimen kansso on kokoajan. Perhetyön tekijät ovat ihan ok, mutta siinäkin pätee vitsaus: " Olemme niin pienipalkkaisia, että teemme just välttämättömät, piste. (ainakin meidän kunnassa e-savossa). Jos saa hyvän ja toimivan tukiverkoston, on siitä suunnaton apu arjessa jaksamisessa eikä tätä verkostoa tarvita loppua elämää...

Olet jo liian pitkään yrittänyt jaksaa yksin. Oli syyt mitkä tahansa sun väsymykseen ja masennukseen niin lasten etu on että jaat heidän hoitonsa jonkun kanssa.. Neuvola, kirkko, perheneuvola..mikä vaan tuntuu itsellesi läheisimmältä..Eikä kukaan perheiden kanssa työskentelevä taho sun lapsia luotasi pois halua ellei lapsillasi ole välitöntä vaaraa olla kanssasi kuten että olet liian päihtynyt tai vaikka väkivaltainen. Voimia!!

Heistä saa väliaikaista seuraa lapsille, ja tarvittaessa tukihenkilöä itselleenkin. Puhuminenkin auttaa jo paljon ja avaa uusia ideoita. Tukiperhe on ajatuksena tosi hyvä, omaa aikaa on saatava. Mutta jos on yhteishuoltajuus, siihen pitäisi periaatteessa olla isänkin suostumus. (Omassa tilanteessani aikoinaan sain perheen ilman isän suostumusta, koska kerroin hänen muutenkin hankaloittavan elämäämmä yhteishuoltajuudesta huolimatta!) Todellakin jos sosiaalitoimeen tarvitsee yhteydenotto ottaa niin kannattaa tilanteessa lähteä siitä ettei tuota omaa vapaata aikaa ole mahdollisuus saada. Jos apua heiltä saa ja ottaa vastaan niin suosittelen ettei se tulisi olemaan pitkäaikaista. Siinä vaiheessa onnistuvat kääntämään avun vastaan... (Kokemusta on). Mikäli teille tarjotaan perhekotimahdollisuutta, missä hoitajat koko ajan paikalla, se on varmasti hyvä kun huolehdit että olet itsekin siellä samassa matkassa lastesi kanssa. Minulla on eron jälkeisten vuosien kokemus näistä apusysteemeistä, ja miten pahimmillaan voivat sosiaali-ihmiset toimia. Toivottavasti onnistut löytämään positiivisia ratkaisuja, mitkä auttavat sinua jaksamaan lastesi kanssa. Mitkään itsetuhoiset ajatukset eivät ole hyvä idea ollenkaan, joten aloita muutos ajatuksistasi. Tsemppiä.

sinulle väsy äiti 84 ja kaikille muille väsyneille ja kaikille joilla mielialat heittelee....
Suosittelen lämpimästi reissua apteekkiin ja sieltä purkki magnesiumkloridia ( ei mitään muuta valmistetta esim. oksidia vaan kloridia)
tätä 1tl lasilliseen vettä aamuisin ja auttaa ! mieli paranee ja kunto kohoaa.
Halpa ja toimiva keino meillä monia hyvä esimerkkejä ja itse käytän joka päivä ja voin erittäin hyvin ja joka kerta kun unohdan ottaa huomaan tulokset...-> pinna tuikilla heti..

Oli ilo lukea viestiäsi ja todeta, että olet todella fiksu äiti ja kasvattaja! Olet nostamassa pöydälle todella tärkeitä asioita; itsensä arvostamista ja kunnioittamista, jälkeläisten rakastamista! On hienoa, että olet noin hyvin tilanteen tasalla ja osaat tuoda huolesi ja väsymyksesi esiin, se on jo paljon se ja se on jo osa tilanteesi eheytymistä ja valon näkymistä tunnelin päässä.
On harmillista, että kohdallasi tukiverkko on suppea, lähes olematon. Tarvitset nyt hiukan omaa aikaa ja sellaista aikaa, jolloin huolehdit vain itsestäsi. Jo rivien välistä voi lukea, että hoidat ja huolehdit lapsesi hyvin ja rakkautesi heitä kohtaan on rajaton. Lähin keino saada apua ja suunnitelmaa tilanteen laukaisemiseksi on neuvola. Varaa aika sinne ja kerro asiasi. Siellä ovat ihmiset sinua ja lapsiasi varten ja uskon, että saat sieltä neuvoa ja vinkkiä, linkkejä asioiden hoitamista varten ja samalla kirkastusta tulevaisuutta ajatellen. Kaikkea hyvää ja älä jää murheinesi yksin, elämä voittaa kyllä.

Hei,
luin sun viestin ja se kosketti mua, joten päätin vastata, vaikka ei yleensä oo tapanani osallistua nettikeskusteluihin. Toivon, että uskallat nähdä sitä toivoa, mitä meille annetaan ylhäältä. Olen itse ev.luterilaisen kirkon palveluksessa oleva pappi ja uskon (monet vaikeat vaiheet itse läpi käyneenä), että Jumala ei jätä meitä yksin ongelmiemme kanssa. En tiedä, uskotko Jumalaan, ja onko sulle tästä viestistä apua, mutta toivon, että hän antaa sulle voimaa elämäntilanteesi. Ja toivottavasti löydät ihmisiä, jotka vilpittömästi suostuvat kulkemaan sun vierellä ja tukemaan sua. Jos joskus kadottaa elämänhalunsa, niin kannattaa pysähtyä ja olla valmis taas näkemään ne pienet hyvät asiat, joista elämä loppujen lopuksi kuitenkin rakentuu. Se, että sulla on lapsia, on minusta kiitollisuuden aihe sinäänsä.
Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta! Lähimmäisenrakkaudella, pappi (ja ihminen).

neuvolaan kotihoidon tukea :) se ei aina oo rahallista, mutta sieltä voidaan tulla auttamaan sua päivittäisis toiminnoissa, sekä se auttaa henkisestikkin ! suosittelen menemään neuvolaan jutteleen asioista :)

olen pahoillani puolestasi. selvästi rakastat lapsiasi, mutta pienten lasten hoito voi olla raskasta vaikka olisikin hyvä äiti. meidän perhettä kosketti vasta suuri suru. hain apua pskologilta ja lääkärissä kävin. harmi kun sinulla ei olle tukiverkostoa: isovanhempia tai sisaruksia auttamaan lasten hoidossa. jos saisit jostakin lasten hoitoapua, niin saisit vähän aikaa levätä ja vaikka harrastaa jotakin mikä voisi piristää mieltä :) itsellä ainakin liikuntaa piristää mieltä ja ystävät. kyllä äidit tarvii välillä omaa aikaa. omaan tilanteeseen löysin myös vertaistukisivun netistä.
tästä omasta tilanteesta en nyt halua kertoa, mutta meidän lapsesta saan tosi paljon iloa ja syytä jatkaa tässä elämässä. meillä on pieni lapsi. jossakin vaiheessa meidänkin piti valmisruokia hakea ja tälle pikkuselle niitä vauvojen/taaperoiden purkkiruokia. nyt kyllä mieli pysynyt virkeämpänä kun touhuaa jotakin. helppoja kotiruokia teen esim. makaronilaatikko on hyvä kun sitä voi tehdä isomman määrän ja pakastaa. kasviksia keittää ja niitäkin pakastaa. perunat, pastaa, riisiä keittää ja jotakin kastiketta tehdä. tytölle laitan pakastimeen kun syö 2 lämmintä ateriaa päivässä. mutta jos olet tosi masentunut silloin voi olla vaikea huolehtia itsestäkin, sitten vielä lapset huolehtia. nyt olisi tärkeintä hakea apua. kriisikeskuksiakin on mihin pääsee pian juttelemaan.

toivon kaikkea hyvää sinulle ja jaksamisia

hei, mene ihmeessä psykiatrin juttusille, voit saada masennukseesi hoitoa. olen itse syönyt masennuslääkkeitä jo puolitoista vuotta ja voin suht hyvin kun syön niitä. nyt kun olen kokeillut olla ilman noin kolme viikkoa olen aivan kauhea itkuiikka ja olen jopa miettinyt joko olisin valmis luovuttamaan elämän suhteen, miettinyt jopa omia hautajaisiani. olen viettänyt elämäni pahimman kaksiviikkoisen ja näin otsikon että joku toinenkin hautoo itsemurhaa.
lopettamiskokeiluni johtui siitä kun nykyinen hoitava psykiatrini käänsi minulle selkänsä ja hän jopa naurahti ivallisesti kun otin masennukseni puheeksi. hänen olisi pitänyt kirjoittaa uusi b-lausunto ja siitä herralla kiikasti. nyt meni psykiatri vaihtoon, aika uudelle on jo varattuna.

masennuslääkkeistä puhutaan paljon kaikenlaista, siis negatiivista, en allekirjoita sitä ollenkaan, tulet vahvemmaksi ja jaksat paljon paremmin arjessa, eivätkä ne väsytä tai nukuta, siihen on sitten eri lääkkeet jos niitä tarvii. itselläni on cipralex, pienellä annoksella koska minulla on myös todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö. älä vaadi ystävä hyvä itseltäsi liikoja, kyllä apua saa kun vain yrittää. äläkä missään nimessä tee itsellesi mitään, olet arvokas ihminen kahdelle pienellesi.

Hei!Oletko kysynyt neuvolasta apua,että onko siellä olemassa perheneuvojalta apua.Tai voiko perheneuvoja yleensäkin tarjota apua. Minäkin asun poikani kanssa yksin ja poika on luonteeltaan tosi vilkas.Ja nyt on meneillään tosi paha uhma ikä meneillään.Minäkin olen ollut tosi väsynyt ja masentunut pojan kanssa.Välillä en jaksa edes pitää kämppää siistissä kunnossa.Tavarat ovat levällään siellä sun täällä, ei vaan jaksa tehdä mitään.Minä olen nyt töissä työharjoittelussa mutta sitten se loppuu maaliskuun lopulla.Poika nyt tarhassa koko päivä hoidossa,haen hänet aina noin 16:00 pois.Poika on joka toinen vko:loppu isän luona.Minä en ole päässyt harrastamaan mitään omia harrastuksia,esim:en pitkään aikaan käynyt salilla treenaamassa tai yksin uimassa.En minäkään jaksa tehdä meille mitäänruokaa,ostan ruoat valmiina ja vähän lämmitän.Ehkä just ja just jaksan koneellisen pestä pyykit.Mutta sitten se jääkin siihen, en jaksa enää pyykkiä silittää ja laittaa kaappiin.Kun poika herättää joka yö minut ylös enkä enää sen jälkeen saa pitkäään aikaan unesta kiinni.Minulla on mennyt uni rytmi ihan sekaisin.Onko siellä päin olemassa avointa päiväkerhoa? Johon sinä voisit mennä lapsien kanssa käymään siellää.Täällä on järjestetty sellainen avoin päiväkerho.Mutta nyt en ole käynyt siellä päin pitkään aikaan kun poika on tarhassa hoidossa.Tää on aika rankkaa kun pitää yksin arkea pyörittää.Kun ei ole toista osapuoliskoa auttamassa.

Tämähän on aivan absurdia, naisella on 2v nuorin ja jo uusi mies kehissä!!! Eikä jaksa vaikka tämä uusi-mies voikin hoitaa jonkin tunnin vrk lapsia ja toinen on jo eskari-ikäänen. Siis haloo, mitä te puratte niitä pentuja jos ette voi hoitaa niitä, antakaa suosiolla sossun hoitoon ja muistakaa ehkääsy seuraavalla kerralla.
Tiedän että on rankkaa, siis minä jos kuka ja siksi olen aivan ihmeissäni tälläisesta.
Äiti hoitoon ja isälle isän oikeudet- elämä on kovaa mutta näin se vain on. Tästä kuultaa selvästi se, että isä pystyisi lapsensa hoitamaan- äiti ei.

jump... muuten, monennessako kerroksessa asut?

asun rovaniemellä, voisin auttaa

sun pitää taapertaa... mitäs läksit.

Kaikkiaan... miten kehtaatte vailittaa koko sakki. Ei teiltä mitää puutu, halutte vaan enemmän... ja koska mikään olisi tarpeeksi. Montakohan ihmistä kuoli nälkään tätä kirjoittessa maailmassa...

Olipa ihana lukea viestisi jos nyt noin voi sanoa. Itselläni on 2v ja puoli vuotias lapsi jotka ovat uuvuttaneet minut täysin.. Lapset aivan ihania mutta todella infektioisia ja pienempi koliikkilapsi. Saan nukuttua yössä hyvällä tuurilla kaksi tuntia ja päivällä en ollenkaan.. Tässä on sitkutettu puoli vuotta ja univelkaa on rutosti. Jaksan sillä että lapset ovat maailman ihanimmat ja me äidit on tehty kestämään.. Olemme myös keränneet yhdessä ystäväni kanssa tukiverkkoa jossa on pienten lasten äitejä joita tapaamme päivittäin. Jos joku ei meistä jaksa yritämme auttaa toinen toisiamme miten ikinä pystymme. Jos olet Tampereelta tai jostain tästä läheltä yritetään keksiä keino millä saisit meihin yhteyttä. Joskus auttaa vaan jos vaikka puhuu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kirjoitan tätä jo tippalinssissä ja toivon todella että löydät ulospääsyä tilanteesta tai jollain ihmeellä saamme sinuun yhteyttä...

Minulle heräsi välittömästi kysymys: Oletko käynyt lääkärissä? Onkos sinulla todettu masennus? Tai oletko ollut kilpisrauhastesteissä? Tai lisämunuaisten liikarasitus testeissä?
Jos et ole käynyt lääkärissä, sinuna suuntaisin lääkäriin ja selvittäisin ettei väsymyksen ja masennuksen pohjalla ole mitään tälläistä ongelmaa.

Neuvolan kautta saat varmasti myös apua tilanteeseen.. Ennen ottaisin neuvolaan yhteyttä, kun sossuun. Täällä päin ainakin on jopa mahdollista saada hetkellistä lastenhoitoapua neuvolan kautta, en ole tuosta käytännöstä enempää tietoinen, kun mitä vain lasteni neuvola täti on maininnut nopeasti.

Jaksamista sinulle!

ihan oli pakko osallistua tähän... Me, jotka yksin kasvatetaan lapsi/lapset, mun mielestäni ollaan aika kovia tekijöitä, sillä mehän hoidetaan perheen talous eli työtä tekemällä jotta laskut häviäisvät pois kaapista ja sitä leipää olisi lastenkin syödä. Me hoidamme lapsi/lapset jotta he pysyvät virkeinä ja terveinä, huolehdimme, että heillä on ruokaa,vaatteet,harrastus/harrastus välineet jne,me pyöritämme pyykkirallit, me olemme ne, jotka ovat joutuneet luopumaan omista harrastuksistamme, jotta lapsi(set) pääsevät omiin harrastuksiin, me emme pääse ystävien juhliin, koska emme välttämättä saa lapselle hoitajaa täksi aikaa, me emme välttämättä jaksa edes lähteä näihin, vaikka tilaisuus olisikin. Me olemme niitä, jotka tarkkaan koettavat kaupassa miettiä, mihin on oikeasti varaa tai mitä sieltä tarjouskorista löytyy. Me olemme niitä, jotka pääsevät nukkumaan vasta puolenyön jälkeen, kun päivä rupeaman jälkeen on huusholli saatu siedettävään kuntoon. Vaikka näin onkin, en vaihtaisi päivääkään pois,en tuntiakaan, sillä en missään tapauksessa kahdehdi niitä ns. "onnellisia perheitä" joilla ei oikeasti ole aikaa lapsille tai lapselle, kun äidin on pakko päästä zumbaamaan, huomenna pilatesiin ja isillä on tärkeä kokous ja huomenna sählyä työporukan kanssa ja vaikka saankin kaupan kassa jonossa (pienen paikkakunnan kiro) pitkiä katseita siitä, että tuokin on yh... Me emme välttämättä ihan pienistä avauduta, mutta auta armias, jos "onnellinen perhe"-idylli kokee hiemankaan koettelemuksia, on kyseessä suoranainen maailman loppu...

Ystäviä ei ole koskaan liikaa? Jaa ajatuksiasi, jos tahdot. Sinä selviät. Jokainen tarvitsee apua joskus.
Olen samanikäinen äiti. sandra-s@suomi24.fi

Katselin muutaman vastauksen ja siellä olikin ihan hyviä ideoita.
Mietin vaan tuossa että kun kerroit että miesystäväkin löytyy, mutta et voi hänen apuun luottaa lasten hoidossa täysin, niin onkohan tällainen kaveri sitten ihan sopiva teidän perheeseen???
Jos sinun täytyy huolehtia lapsista ja viellä viihdyttää uutta miesystävää, ilman että saat tältä tukea lasten hoidossa???... silloin homma menee tosi raskaaksi.
Voi olla että olen ehkä ilkeä, mutta olen sitä mieltä että vaikka eron jälkeen haluaa uuden kaverin rinnallensa, niin ne lapset on kuitenkin pääasia ja se uuden kaverin on oltava sellainen joka hyväksyy ja on valmis ottamaan vastuun näistä lapsista. Jos ei, niin sitten tyyppi ei ole oikea sinulle!!

meistä muistakin yksinhuoltajista painiskelee samojen asioiden kanssa jossakin vaiheessa, omalta kohdalta on jo paljon helpompaa kun jälkikasvu on toisella kymmenellä mutta monet kerrat on väsymys ja masennus matkan varrella iskenyt ja jaksettu on vaan uskomalla että jossakin vaiheessa kaikki on paljon helpompaa ja koittanu iloita niistä pienistä asioista mitä ei aina tahdo huomatakaan. Ja kun tietää tekevänsä kaiken mahdollisen niin ei ole häpeä vaikka välillä meneekin arkihommien suhteen sieltä mistä aita on matalin, aina ei vaan jaksa mahottomia!! super äitejä ja isiä ei olekaan ja sinäkin olet luultavasti auttanut jo monia jotka ovat itsekin samassa jamassa, koska hekin huomaavat, että eivät ole yksin ongelmiensa kanssa!! Ja toivonkin että saat näistä monista kirjoituksista joita tänne on jo tullut vähän uskoa huomiseen ja huomaat että meitä on monia ja useimmat kuitenkin loppujen lopuksi pärjäävät hienosti!! Ja aivan varmasti se sinunkin tilanne helpottuu kun lapset vähänkasvaa ja jää vähän enemmäm aikaa itselle:)...sateen jälkeen paistaa aina aurinko, enemmin tai myöhemmin!! Jaksamisia, parempia fiiliksiä toivottelen ...

Itse olet lortto aiheuttanut ongelmasi.

Ja miksi --- vaimoni teki itsemurhan 2001 ja tähän taustalle -- en tiennyt -- miksi hän yritti itsemurhaa kaksi kertaa aiemmin? Sanoin kun kolmas kerta tulleepi, niin eroan. Ja näin kävi ja miljoonat jaettiin tasan. Sitten muutin Lappiin ja parikertaa soitin ambulannsin häntä hakemaan Espoon Olarista! No ei siinä tarvittu kolmannella kerralla kun "Mononen"! Tämä asia mitä nyt kerron---varjostaa elämääni loppuhetkille saakka.
Toivon kaikille itsemurhaa ajattelijoille --- ajattele vielä kerran -- se voipi olla hyvä ratkaisu, että kerrankin AJATTELET ITSEÄSI!
Lapista rakkain terveisin Arto

Aikanaan 4 lapsen yh-isänä joutui hieman nöyrtymään.
Pyysin apua naapureilta ja tutuilta.
Ystävät ja sukulaiset asuivat kaukana, lasten äiti ei hoitanut mitään sovittuja asioita.
Sen aikainen naisystäväni auttoi paljon ja luotin häneen lasten suhteen.

Nyt 6 vuotta myöhemmin voin sanoa, että menihän se. Välillä meinasi usko loppua.
Nuorin on nyt 9v, asiat ovat paljon helpompia. Tai kaaos ainakin toisenlaista.
Rohkeasti vain apua pyytämään, aina on joku, joka todella auttaa pyyteettömästi.

Tässä paikoin paskassa maailmassa on hyviäkin ihmisiä.

Selvitä ny hyvä ihminen onko voimattomuutesi taustalla jokin piilevä sairaus kuten sokeritauti. Toi ei pakosti ole psyykkinen sairaus vaan hiljalleen heikkenevä sokerin palaminen voi tehä ihan saman, "väsymys" erityispiirteenä. Menet vastaanotolle ja kerrot että et ole kunnossa, hoida asia ettei tuu huostaanotto ja vaikka lapset ois väliaikasesti sijoitettuna mahdollisuutesi hallita tilannetta ovat toiset kun marssit itse pyytämään apua. Puhu masennuksesta vasta sitten kun terveydentilasi on tutkittu. Kakkostyypin diabetesta potee piilevänä tai tietoisesti jo 50% aikusista 40-45 ikävuoden tietämillä, se on ikääntymissairaus - rappeutumista. Lasten määrä ei tullut ilmi mutta elimistöäsi on rasittaneet raskaudet ja valvominen, eritoten ne voi olla laukaisevia tekijöitä mukaanlukien epäsäännöllinen vuorokausirytmi. Älä tee mitään itseanalyysiä vaan kerrot tilasi lääkärille - ne kyllä opastaa. Kukaan meistä ei tahdo kuolemaasi mutta se on sinusta itsestäsi kiinni. Hälytyskellot pitäis kyllä soida jo jossain, harmi ettet ole uskaltanut hakea apua suoremmin. Ei sosiaalityökään yksinomaan riistä vaan turvaa lasten olemista vaikeiden aikojen yli mutta tilasi edellyttää terveyden kartoittamista. Itsesyytöksille ei ole aikaa, toimi - en usko että tila on vain henkistä uupumista - elimistö voi kyllä lamautua siitäkin.
Lääkärin kautta saat apua myös lasten kanssa, perhetyö ja kotipalvelut on varmastikin tueksi jos vaan jaksat. Mutta apu ei tuu käsiä levittelemällä. Jos tulee ja et ole hoitanut asioita kuntoonpäin niin lapset voi lähteä pysyvästi.

Tarinasi on koskettava ja voin kuvitella että sinulla on vaikeaa mutta sinulla on tähän ulospääsy, ei tarvitse karata tai tehdä mitään vielä kamalampaa. Itse olen löytänyt vastauksen moniin ongelmiin ja vaikeisiin tilanteisiin Jeesuksesta. Hän on auttanut minua ja tuhansia muita. Hän rakastaa sinua ja lapsiasi ja haluaa että teillä olisi hyvä elämä yhdessä. Ja tukiverkko on taattu. Rukoilen puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi. Muista että on joku joka välittää ja haluaa auttaa.

Yhteiskunnan taholta ei saisi hyysätä summissa tällaisia yksiunhuoltajatapauksia. Ensin olisi vanhemmat tutkittava niiltä osin että onko lapsissa mahdollisesti perinnöllisiä vikoja tai yleensä epäkelpoisuutta tai vaikka vain merkittävää rumuuttakin. Ainahan niitä tietenkin on ollut ja on edelleen äijiä jotka eivät jätä ainuttakaan tilaisuutta käyttämättä nussiakseen itselleen jälkeläisiä ihan riippumatta siitä mitä niistä mahdollisesti tulee.

Ensimmäisenä menisin sinuna lääkäriin, pyytäisin mielialalääkityksen joka ei huumaa eikä muuta persoonallisuutta. Jo muutamassa viikossa olo kohentuu ja jaksat etsiä lapsille muutaman kerhon tai harrastuksen, jota kautta saatat itsekin löytää uusia ystäviä. Ensimmäisenä en alkaisi lapsia ripottelemaan pitkin maailmaa koska kuten itsekin huomasit he ovat sinun voimasi, syysi jaksaa. Masennusta voi olla vaikea tunnistaa, mutta lääkkeestä ei ole ainakaan mitään haittaa, joten kannattaa kokeilla. Serotoniini takaisinoton estäjät estävät sinun omia voimavarahormooneja menemästä hukkaan, eivät ole mikään hyvänolonhuume.

Tarinasi on tuttu.Olen itse ollut yksinkasvattaja,huomaa ero yksinhuoltajaan.Niitä ei tänä päivänä ole koska tukia on monenlaisia.
Jutusta kuultaa sanoma minä itte,voi voi kun on vaikeaa.Mitä aijot tehdä asian hyväksi.Valintoja on tehtävä ja myös uhrauksia.Saman henkisiä ihmisiä löytyy jos viitsii hakea.On äitikerhoja,seurakunnalla on apua antaa,et halua sossua sotkea sotkuusi.Mieti mikä on vaihtoehto ja nimenomaan lapsesi ovat avain-asemassa.
Ota itseäsi niskasta ja tarkastele tilanteesi ja tee suunnitelma.Sen neuvon annan,älä missään ihmeessä aliarvio omia kykyjäsi olla lapsille äiti ja kasvattaja.Olet sen valinnan tenyt kun erosit.
Ratkaisut vaativat paljon mutta antavat myös paljonKun lapset ovat pieniä saa hetkeksi unohtaa omat halut ja tarpeet.Kohdista hyvä energia toimintaan ei valittamiseen ja siihen ,että joku "korjaa" tilanteesi.Sen korjaa vain sinä itse ja kummasti siihen pystyy kun on vaihtoehdot vähissä..

minulla on sellainen tilanne ,lapset ovat 2,5,7 vuotiaita,en pääse parisuhdetta etsimään olen kiinni lapsissa koko ajan,mutta se oli valintani ,lasten äiti on alkoholisti lapset ei pääse tapaamaan äitiään kuin valvotusti.viikossa 1 tapaaminen jos on selvin päin.minä kerroin sosiaaliviranomaisille kun erottiin että haluan tuki perheen ja sain sen,hyvä perhe,lapset ovat siellä kerran kuussa viikonlopun.hakevat lapset ja tuovat kotiin.minullakaan ei ole tukiverkkoa ,sukulaiset eivät auta,minulla oli 3 vuoden taistelu lapsista ennen kuin sosiaaliviranomaiset uskoivat että äiti on alkoholisti,olisin eronnut jo aikaisemmin mutta he sanoivat että lapset kuuluvat äidille.loppu hyvin kaikki hyvin voitin mutta siinä meni kolme vuotta,nyt on rauhallista kotona ei tartte humalaista kattoo.lapset ovat iloisia. kannattaa kysellä apua sossuta,he autavat ,ei tarvitse pelätä he ovat ihmisiä kerrot mitä apua tarvitset .apua kannattaa hakea ajoissa ettei mitään ikävää satu.voimia sinulle ,t pietu

Hommataan kersoja, että tuntisi olevansa aikuinen, eikä ole kykyjä edes tehdä aikuisten päätöksiä.


*>>Olen monta vuotta venyttäny jaksamista, painiskellut väsymyksen, masennuksen ym psyykkisten oireiden kanssa ja nyt tuntuu, että minä en enää jaksa.>Lasten isukki asuu kaukana, matkaa 600 kilometriä ja en koe voivani kertoa hänelle ongelmistani ilman, että hän tekis elämästäni vielä vaikeempaa ja yrittäisi viedä lapset multa.

Itsetuhoajatukset saat lopettaa ensimmäisenä. Toisekseen ajatusmalli lasten omistamisesta. Yritä neuvotella sen miehen kanssa kenen kanssa olet lapset tehnyt. Lapset ovat molempien lapsia, vaikka asuvat äidillä. Ei niistä kannata liiaksi pitää kiinni, tai "tukehtuvat" siihen äidinrakkaudeksi kuviteltuun omistushaluun. Sosiaalitoimen ajattelussa on taas aivan toisenlaiset lähtökohdat. Esimerkiksi jos mainitset jotain itsetuhoisista ajauksista, niin se antaa sossuille tiettyjä oikeuksia joita se käyttää häikäilemättömästi hyväkseen omien päämääriensä toteuttamiseksi.
Juttele sen lastesi isukin kanssa. Veri on aina vettä sakeampaa ja jos sinulla on miesystävä johon et lasten hoidossa voi luottaa, niin ei sellaisesta miesystävästä ole mihinkään. Rupea vaan pommittamaan sitä lasten isää. Jos haluaa pienenkin vastuun ottaa lapsista, niin se on suuri helpotus. Neuvolastakin saa apua.
Lasten isäkin haluaa olla lasten elämässä mukana ja jos joudut sosiaalitoimen painostuksen kohteeksi, niin isää tarvitaan lasten pelastamiseksi sosiaalilaitosten työllistävän materiaalin roolista.
Yritä pitää isän kanssa vaan välit kunnossa ja turvata siihen. Lasten tähden kannatta ensimmäisenä pyytää sitä apua isältä. Ei se isä mitään lapsia sinulta vie. Ei lapset ole omaisuutta ja sopikaa asioista. Lapset ovat materiaa ainoastaan sosialitoimelle.

Kuullostaa että sinulla saattaisi olla masennus. Meistä joka viides sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Mene ihmeessä pikaisesti lääkäriin ja kerro tilanteestasi ja ajatuksistasi. Masennuksesta parantuu kun löytyy oikeat lääkkeet ja tarvittaessa muita tukikeinoja. Pelkällä lääkityksellä saa jo ihmeitä aikaan. Vaikka nyt kaikki tuntuu toivottomalta ja mitään uskoa ei näy tulevaan niin se kuitenkin muuttuu vaikkei sitä juuri siinä tilanteessa jaksa uskoa.

Voimia sinulle!

Väsyneenä ja masentuneena ajatus alkaa kiertämään kehää. Miettii samoja ogelmia uudestaan ja uudestaan enemmän ja vähemmän samasta näkökulmasta ja väsyy vielä lisää, ja ahdistuu... Mitään ei saa aikaiseksi, eikä jaksakaan. On vaan loppu.
Syitä tilanteeseen ajautumiseen on usein useita yhtä aikaa ja erikseen, ja usein niillä on myös tapana "kiertyä" toisiinsa. Yksi yhteinen piirre väsyneille ihmisille mielestäni on, että he eivät pidä huolta itsestään ja panosta itseensä. Laittavat aina kaiken ja kaikki muut itsensä edelle, ja ovat ns. hyviä ihmisiä. Tähän voisin sanoa, että ei se hevonenkaan ruoatta juokse. Ei ainakaan kauaa. Jos ei pidä itsestään huolta (henkinen, fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen), ei jaksa. Ei kukaan. Ihminen on kokonaisuus. Muista että sinun tilanteessasi ei ole enää väärin olla silloin tällön itsekäs. Luulen, että olet antanut kaikkesi jo vähän turhankin usein.
Minusta on hienoa, että pystyt kuitenkin ongelmasi osittain tunnistamaan, ja ymmärrät ettei nykyinen tilasi ole normaalia sinulle. Olet ottanut siis ensimmäisen askeleesi hakeaksesi apua. Ja kirjoituksestasi huomaa että myös haluat sitä.
Joskus on vaan henkisesti niin loppu, ettei osaa itse hakea sitä oikeista paikoista, tai välttämättä ollenkaan. On rankkaa myöntää itselleen epäonnistuneensa jopa niin paljon että tarvitsee apua. Siten sellaisetkin asiat kuin, että haen apua - ja se hävettää, saattaa tuntua isolle. Isommalle kuin mitä todellisuudessa välttämättä ovatkaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että on tuhansia ihmisiä jotka ovat kokeneet saman - jotkut mahdollisesti vielä vaikeamman kautta. Sinulle olisi varmasti olemassa vertais ryhmiä joista saisit niin henkistä tukea kuin myös hyviä neuvoja. Niin paljon väsyneitä äitejä on tässä maassa olemassa...
Itse silmäilin viestiketjua läpi, ja paras neuvo mitä silmiini tuli, oli neuvola. Jos oikein muistan, niin neuvolahan on alkujaan kehitetty tukemaan lapsiperheitä erilaisissa ongelmissa. Myös henkisellä tasolla. Se on siis varmasti alustavasti yksi parhaimmista paikoista. Myös auttavat puhelimet ovat hyviä siinä mielessä, että suurin osa niistä on vaitiolovelvollisia, joten pystyt kertomaan ajatuksesi kokonaisuudessaan siinä määrin mitä asioista ajattelet (siitäkin on helppo aloittaa). Voit yksinkertaisesti puhua edes jollekin suoraan. He pystyvät myös antamaan neuvoja mistä saat konkreettista apua. Puhelinnumerot löydät puhelinluettelon alkusivuilta.
Myös normaali terveydenhoitajasi pystyy ohjaamaan sinua eteenpäin joiltakin osin. Tärkeintä olisi kuitenkin että puhuisit edes yhdelle terveydenhuollon ammattilaiselle, jotta oloasi päästäisiin edes joiltain osin purettua. Masennus on sairaus joka tarvitsee hoitoa. Hoitamattomana se saattaa muuttua vielä vakavemmaksi, ja pitkittyessään muuttuu usein jopa vaikeammin hoidettavaksi. Ei siis mikään leikin asia.
Normaali terveystarkastus veriarvoineen voisi kanssa olla kohdallaan. Tämä pois sulkisi jotkin perussairauksien mahdollisuuden. Kauheintahan olisi jos syyttäisit itseäsi asiasta joka ei olisi milläänlailla sinun vikasi. Samalla saisit hyvän syyn "käydä muuten vaan" juttelemassa jonkun terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Ja jos et halua kertoa miehellesi ajatuksiasi, pystyt vain sanomaan, että käyt tarkastuttamassa hemoglobiinit ja muut, kun olet ollut niin väsynyt, etkä jaksa aina olla väsynyt.
Itse kun väsyin, vähensin moniin ystäviini yhteydenpitoa. Ajattelin monesti etteivät he ymmärrä, ja osasta asioista ajattelin etten pystyisi heidän kanssaan puhumaan. Kun aloin päästä takaisin jaloilleni huomasin olleeni väärässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa, 1. luovutat 2. kärvistelet nykyisessä tilanteessa ja yrität pärjätä huomiseen 3. haet apua sinua viisaammalta. Avun hakemisessa on se positiivinen puoli, että vielä sen jälkeenkin voi luovuttaa. :)
Parempaa uutta vuotta, ja rohkeutta paranemiseen!

Hae hyvä ihminen apua paikkakuntasi mielenterveys toimistosta.
Sieltä saat apua omaan huonovointisuuteesi ja apua..
Ei ole mikään häpeä, eikä tarvi pelätä avunhakua.
Ei se sinua leimaa mitenkään..
Toimi, tulet saamaan ison avun elämääsi.
Olen käynnyt saman läpi, ja kun hain apua niin sain sitä ja se auttoi minua jaksamaan eteenpäin lapsien kanssa..

Mietin tilannettasi ja minulla tuli ensimmäisenä ajatus että onko sinulla tunne että et jaksa ajatella arjen rutiineja lastesi kanssa ja arki on muutoinkin hukassa. Välttämättömin toimii. Pätkiikö sinulla muisti ja onko sinulla voimattomuuden tunne elämään, eli ei kiinnostu enää mistään. Se voi olla merkki jonkin asteisesta masennuksesta tms oireesta. Lapset vaistoavat hyvin sinun pahanolosi vaikka et haluaisi heille sitä näyttääkään ja on todettu jo pienten lasten sairastavan masennusta. Toivoisinkin sinun ottavan yhteyttä paikkakuntasi perheneuvolaan tai sosiaalihuoltoon ja pyydä sieltä apua arkeesi. Jos paikkakunnallasi on tarjota Neuropsykiatrisen valmentajan kunttouttavaa ohjausta, hän olisi hyvä apu organisoimaan arkeasi ja miettimään kanssasi ratkaisuja jaksamiseesi. Ei ensimmäisenä tarvitse pelätä huostoonottoa jos pyytää soskusta apua, heillä on velvollisuus järjestää asioita muuten, ennenkuin eroittaa lapsia äidistään. Tunnut kuitenkin rakastavan lapsiasi ja ethän kyselisi apua mistään jos et haluaisi itsesi ja lastesi parasta. Olet varmasti hyvä äiti mutta apua sinun on saatava ennenkuin tilanne kärjistyy. Koita miettiä valmiiksi mitä sanot ja mihin ongelmiin tarvitset apua, kirjoita vaikka kirjeen muotoon, ettei jää mitään sanomatta. Tsemppiä, kyllä kaikki järjestyy :)

Ei tällaisia äijiä lapsiaan huoltamaan nykykyisen solsiaalijärjestelmän puitteissa saa millään. Näihin äijiin voisi saada vipinää sillä jos olisi sellain lainsäädäntö että tälaliset äpäräpesueet hoidettaisiin pois päiviltä jollain ruiskeella jos ei äijät ilmaannu heitä huoltamaan.

Moi!
Ymmärrän sinua tosi hyvin. En jaksanut kaikkia jo kirjoitettuja viestejä lukea, aluksi oli ihan hyviä neuvoja, mutta sitten taas tosi riman alta ja varmasti äkkiseltään masentavia yms. älä välitä niistä. Pidä pääsi ja pidä lapsesi. Isää älä sotke tähän asiaan ja en kyllä neuvoisi soskuakaan. Jostain ihmeestä vain luotettava hoitaja lapsille vähäksi aikaa ja pieni hetki itsellesi omaa-aikaa ja lepoa. Kun olisi joku luotettava ystävä, jolle voisit puhua ihan kaiken avoimesti, varmasti helpottaa kun saa puhua, tähänkään en suosittele mitään ns ammatti-psykologeja. Ole itsellesi armollinen, ei haittaa ettet jokapäivä jaksa laittaa ns kunnonruokaa lapsille, kunhan nyt vain saavat muuten masunsa täyteen. Ja jos on oikeesti masentavia ajatuksia, käväise vaikka yksityiseltä yleislääkäriltä resepti serotoniinin takaisinoton estäjä-lääkettä - siis ihan tavallista masennuslääkettä, jota käyttäviä suomessa on pilvinpimein, samaa lääkettä käyetään jännitystiloihin, sosiaaliseenfobiaan jne. Ei siun tarvi sille lääkärillekään sen enempiä haastella, muuta kuin että oot nyt vähän ollut uupunut, kyllä muuten jaksat, mutta vähän lisävahvistusta. Voimia sinulle, olet ennen ollut tosi hyvä äiti ja voit olla sitä tulevaisuudessakin, tämä on ohi menevä vaihe. Etsi ilon ja voiman aiheita pienistäkin hippusista. Yritä ajatella, ettei tämä kaikki elämä aina ns vakavaa ole :) ripaus vaikka vähän muustaahuumoria ja itsellensä nauramista. Pysähdy, laita silmät kiinni, hengitä syvään, kuuntele luonnonääniä. Jos pysähdyit ihan vain hetkeksi ja annoit itsellesi tuon pienen hetken, kaatuiko maailma, ei. Anna itsellesi näitä pieniä hetkiä, kuuntele musiikkia, rentouta, kyllä se siitä, kuten sanoin ole itsellesi armollinen ja muista; lapset eivät ole loputtomiin pieniä, tuo aika on yllättävän nopeasti ohi. Lapsillakin on omia kehitysvaiheita, jolloin ovat vaativampia, uhmaikä, esipuberteetti-ikä, nuokin ajat menevät ohi, jotka huomaamatta hetkellisesti uuvuttavat sinua, voisiko nyt olla kyse vaikka tästä?

No...... voisit viedä heidät vaikka puistoon aluksi saisit raitista ilmaa lasten kaa.
Sitten älä sano lapsille ei, älä nyt tai ynm
koska lapsi saa silloin tunteen että äiti ei välitä hänestä.
sitten voit viedä lapset mummollle pappalle tai sinun siskoille/veljille.
Voit otta rauhallisesti ja rentoutua kotona tai käydä uimassa kesällä lukea kirjaa ynm
MUTTA ÄLÄ!!!!!!!!
Käy lenkillä juoksemassa puhti pinnassa,
tai pyöräilemässä ÄLÄKÄ MISTÄÄN HINNASTA OLE
tietokoneela koko aikaa tai katso tv:ttä

Kaljan kittaaminen ei ole hyvä asia.

Se on vain omista haluista kiinni, meitä olisi vapaana hyviä, luotettavia, raittiita ja rahakkaita - ei vain kelpaa?!

Olin itse myös yh-äiti ja voimat tuntui välillä loppuvan. Suosittelen sinullekin, että otat yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyydät tukiperhettä lapsillesi.
Lapseni oli tukiperheessä keraan kuukaudessa viikonlopun ja kesällä viikon. Sitten sitä taas jaksoi hyvillä mielin kun sai aikaa itsellensä.
Yritä myös päästä puhumaan ammattiauttajan kanssa omastta jaksamisestasi ennen kuin olet niin väsynyt et teet jotain itsellesi ja lapsillesi.
PYYDÄ APUA ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ.
Täältä saat varmaan hyviä ohjeita ja mistä voit hakea apua mut apua ongelmiisi et täältä löydä.
Voimia sinulle jaksamiseen.

osalla mitä olet kirjoittanut. Joten tässä ohjeeni saman kokoneena:
otat yhteyttä neuvolaan, pyydät apua osapvä tarhan kanssa. Viet lapset hoitoon joko ti ja to tai ma,ke ja pe. Ovat siellä, saavat kavereita, ruokaa ja sinä NUKKUA!
Minä pystyin ottamaan lapset sitten taas pois tarhasta kun sain levätä ja kerätä voimia. Sen sanon että mitään suhdetta ei kannata vielä tossa pyörittää! Hoida ensin itsesi kuntoon ja voimakkaaksi, sitten vielä annat sitä aikaasi toiselle aikuiselle! Mietin nyt sinua ja lapsia. Myös sen suhteen pyörittäminen on aikaa vievää..eikö? Sitten sen antaa voimaa jos se toinen osapuoli ottaa osaa arkeen täysipainoisesti ja voitte jakaa tehtävät niin, että sinäkin pääset omalle ajalle.
Tuossa joku muu sanoikin tärkeän asian: älä jumita kotona! Älä katso telkkaria ja istu koneella! Se väsyttää vielä enemmän. Menkää ulos! Anna lasten purkaa sinne sitä energiaansa, sinullakin on helpompaa ku saat happea ja aivot jaksavat paremmin! Mitä enemmän majottaudut sisälle, sitä enemmän sinä väsyt! Kaikki pyörii vain siinä kodin ympärillä! Mene Mll:n kahvitteluihin..tapaa muita samassa tilanteessa olevia. Se kysyy voimia sillä hetkellä, ne ovat nyt vähissä, mutta se antaa sinulle NIIN paljon kun pääset siihen kiinni. Saat tukea ja sitä apuakin! Mutta, esikoisesihan mahtaakin olla hoidossa koska on eskari ikäinen, mutta nyt toinenkin hoitoon. Edes ne muutama pvä viikossa. Sen ajan sinä nukut, sitten jaksat laittaa kodin kuntoon ja sitten huomaat päässeesi takas raiteillesi.
Jos lapsesi jo ovat hoidossa, niin sitten mietin miten olet noin väsynyt? Mitä teet kun lapset ovat hoidossa. Mieti arkeasi sitten ja sitä mikä mättää jos nyt onkin jo päivät aikaa levätä. Vai oletko töissä?
kaikesta huolimatta. Jaksamista. Eise nyt tunnu siltä, mutta tästä on matka vaan parempaan!

Mieti lapsiasi ja heidän hyvinvointiaan. Jos vaihtoehtona on elämä isän kanssa/sillontällön tukiperheessä tai äidin karkaaminen(itsemurha ja sit lapset veks, niin kumpihan on parempi? Sossut tekee kurjia asioita, mutta niistä on myös apua. SUN velvollisuus on hakea apua AJOISSA ettei tilanne pääse pahemmaksi. Myös perhetyöntekijöistä on suuri apu, psykiatrin kautta saat apua juttelemiseen ja mielialalääkkeitä, jotka OIKEASTI auttaa. Aina kannattaa yrittää.

Moi,
Samassa tilanteessa olleena kerron hiukan omia kokemuksiani. Vuosi sitten sairastuin vaikeaan masennukseen. Olin muutamia viikoja sairaalahoidossa.
Isä jaksoi hoitaa lastaan kaksi vuorokautta ja oli valmis sijoittamaan lapsensa lastenkotiin. Sukuni puuttui peliin ja tytär sijoitettiin erään lähisukulaisen luo. Kotiin päästyäni, muutaman viikon ajan tyttäreni oli vielä sijoitettuna. Tapasimme kyllä päivittäin.
Sen jälkeen alkoi sosiaalitoimen tukitoimet. Yhdessä minua hoitavan terapeutin, sosiaaliohjaajan, perhetyönohjaajan ja perhetyöntekijän kanssa kartoitimme tilanteen ja tukitoimien tarpeen. Tytär tuli takasin kotiin ja palasi päivähoitoon, sosiaalitoimen kautta meillä kävi perhetyöntekijä kaksi kertaa viikossa 3-4h kerrallaan. Aamupalan hoidin lapselle itse, lounaan hän söi hoidossa ja päivällisen taas kotona. Ruuat teimme perhetyöntekijän kanssa. Teimme useita ruokia isoina anoksina ja pakastimme ne. Näin minulle jäi vain ruuan lämmitys. Siivous ja pyykkihuoto hoitui myös perhetyöntekijän kanssa. Samoin kävimme kaupassa yhdessä. Kaikesta tästä oli minulle todella iso apu, toipumiseni kesti pitkään ja vielä tälläkin hetkellä perhetyötekijä käy 2h viikossa. Hänestä on tullut myös ystävä ja kuuntelija.
Ihmettelen näitä kommentteja siitä, ettei sossuun saa ottaa yhteyttä ja että lapset viedään...
Miksi ihmeessä vietäisiin...? Masennuksella on monet kasvot mutta sitä voidaan myös hoitaa. Lääkitys sinällään auttaa jo kummasti. Sopivaa lääkitystä joudutaan usein ensin hakemaan, mutta sekin löytyy varmasti. Lapset huostaanotetaan jos tilanne kotona on niin paha etteivät tukitoimet riitä. Tai lapsi on vaarassa, häntä pahoinpidellään tai hyväksikäytetään. Näissä tapauksissa huostaanotto onkin ainoa vaihtoehto ja lapsen edun mukaista.
Joku kommentoi että "sossu kyttää". Kyllä tarkkailun alla varmastikin on, mutta mitä haittaa siitä on?
Eikö nimenomaan ole lapsen edun mukaista kartoittaa tilanne kotona? Jos vanhempi on ihan tavallinen, mitä sellaista salattavaa voi olla, jota sosiaalitoimi ei saa nähdä? Alkoholiongelmia? Lääkkeiden väärinkäyttöä? Huumeita? Ja jos näitä ongelmia on , eikö silloin tilanteeseen pidäkin puuttua???
Minä olen ollut erittäin tyytyväinen saamaani apuun. Minua on kuunneltu ja minulta on kysytty mikä auttaisi eniten. Se että on masentunut, ei tarkoita sitä sitä että on huonompi kuin muut. Masennus ja väsymys on ohimeneviä olotiloja joista pääsee yli. Mutta siihen ei auta se että sanotaan: "Ota itseäsi niskasta kiinni". Typerää tyrkyttämistä. Kannataa kääntyä asiantuntijoiden puoleen, sieltä se apu löytyy.
Ja nimenomaan kulloiseenkin tilanteeseen sopiva apu.

Miten te ihmiset kehtaatte lähetellä sellaisia vastauksia mitä tässä ketjussa näkyy! Tän ketjun aloittaja ottaa ison askeleen ja uskaltaa myöntää että tarvitsee apua ja sit tulee niin asiatonta palautetta et voi jeesus sentään! Miettikää itse että olisitte valmiina itsemurhaan et saisitte pakotien kaikesta ja sit tulee ventovieraita kertoo et kaikki on sun omaa syytä!!! Jos ei voi mitään positiivista sanoa niin pitäkää sit mielipiteenne ihan omana tietona!
Sulle väsy äity: Olen ollut samassa tilanteessa ja elän neljättä vuotta yhna. Ota yhteyttä neuvolaan ensiksi sieltä saat vaihtoehtoja miten voit jatkaa. Tukiperhe voisi olla hyvä vaihtoehto että saat levätä vähän. Kaikki tuntuu paremmalta kun ei ole univelkaa ja saa vähän omaa aikaa.
Mene tukinetin sivuille, sieltä saa hyviä ehdotuksia ja vastauksia eikä tällasta paskaa kun jotkut täällä latelee.
Yritä jaksaa. Ei se helppoa aina ole mutta lasten takia se on vain tehtävä.

Voisin ehkä auttaa lastenhoidossa, jos haluat, itse asun Rmk seudulla, jos haluat, meilaa vaikka: hepcat71@gmail.com

Ja Ihan tosissaan, jos tilanne on paha, ja saadaan sovitettua asiat, niin ota vaan yhteyttä.

Vaikka olen mies niin kymmenen vuotta sitten silloinen vaimoni päätti että humppaaminen on mukavampaa kuin perhe-elämä joten hän sai lähteä ja lapset (silloin 10kk ja 7v) jäivät minulle.Minulla ei ole yhtään sukulaista täällä joten jouduin pyytämään ystäviltäni apua nuorimmaisen hoitoon jotta voin olla päivisin töissä.
Vuosi oli tosi vaikeaa ennen kuin viimein sain tyttäreni tarhaan ja näin sitä ollaan menty eteenpäin päivä kerrallaan ja ihanaa on ollut. En ole koskaan tuntenut että lapset olisivat olleet taakkana elämässäni vaan aina on ihana tulla kotiin kun tietää että "meidän perheen parasta isiä" odotetaan. Ex-vaimokin on ruvennut viime aikoina soittelemaan nuoremmalle tyttärelle kun humppaaminen ei enää maistu, mutta menetettyä ei enää takaisin saa.
Ainoa neuvo mitä sinulle voin antaa on että koita jaksaa ja puhu ystävien kanssa ongelmistasi. He ymmärtävät paljon paremmin kuin joku viraston tantta. Muista että lapsesi ovat tulevaisuutesi helmiä joten älä hukkaa heitä. Minulla ongelmana on ollut se että kun yritän luoda uutta suhdetta jonkun naisen kanssa niin yksinhuoltaja isä ei kelpaa kenellekään. Miehellä ei saisi olla lapsia mutta naisella kyllä saa. Että ei ihan tasavertaisia olla. Mutta mielummin ihanien lapsien kanssa kuin henkilön kanssa jolla naama on aina norsunv......a. KOITA JAKSAA.

ensin veriarvot, kuten hemoglobiini ym. ennen kuin menet sossuun ym. Sulla on niin pieni lapsi, että voi olla anemiaa joka on syntynyt raskauden ja synnytyksen aikana.

Puhun omasta kokemuksesta!

Kylläpä tuli sympatiat puolellesi jaksamisesta. Olen itse ollut samassa tilanteessa nyt jo lähes kaksi vuotta. Olen 4 vee pohjan yh äiti. Isä ei ole koskaan halunnut tavata lastansa, joten ei siis mukana arjessa mitenkään. Voimat alkoivat hiipua vähitellen. Olen aina ollut hyvin vahva ja kestänyt mitä vain ja enkä ole halunnut itselleni myöntää olevani totaalisesti poikki. Kuitenkin kun olen taistelija luonne, niin ajattelin hakea apua tilanteeseen. Ensin otin asiat pojan tarhassa puheeksi ja sitten myös neuvolassa. Pääsin tätä kautta perheneuvojalle ja periksiantamattomuudellani (silloin kun vielä voimia oli) sain meille/pojalle miespuolisen tukihenkilön, mikä tuntui kuin lottovoitolta tähän tilanteeseen. No tätä kesti vuoden ja sain ruhtinaalliset 3 tuntia viikossa vapaata omiin harrastuksiin ja lepoon. Juuri kun olin pääsemässä jaloilleni sopimusta ei enää jatkettu ja sanottiin sos. viranom. toimesta, että ei ole hyvä, että lapsi kiintyy tähän tukihenkilöön.....Ihmettelin tätä lausuntoa suuresti, että eikö "ns. isättömällä lapsella" olen oikeutta luoda pysyvämpää suhdetta johonkin luotettavaan henkilöön ja ottaa isän mallia, kun oikea isä ei halua sitä antaa. Olin siis taas lähtökuopissa ja oma jaksamiseni huononi entisestään ja alkoi heijastua työelämään ja omaan sosisiaalisuuteeni. En suostunut vieläkään luovuttamaan, vaan hakeuduin nyt työterveyden kautta lääkärille ja sain sieltäkin lausunnon, joka edesauttaisi tämän tukihenkilön tai vastaavan avun saantia. Kävin itse terapiassa ja ajattelin, että siitäkin olisi hyötyä, mutta minä olen kuitenkin pystynyt keskustelemaan asiasta ystävieni kanssa, joten en kokenut siitä olevan hyötyä. Minulle tyrkytettiin myös lääkitystä, mutta kun järki vielä kulkee, niin en suostunut, eihän se sitä perusongelmaa poista eli tarvitsemme arjen jaksamiseen konkreettista apua lastenhoidossa!!! Perhana että ottaa pattiin tämä vääntäminen!! Puoli vuotta taas mennyt ja nyt meillä on sos.viranomaisen lausunto, että saamme lastenhoitoapua, mutta se pitää ensin itse maksaa. Nyt hitto rahat on niin loppu, et en tässä kuussakaan voi hoitajaa palkata ja siirtyy aina eteenpäin... En ymmärrä edelleenkää, miksi tehdään asiat noin vaikeiksi, kun on kysymys lapsen edusta ja hyvinvoinnista!! Onko tämä sitä väsyttämistä, että sitten lopulta saadaan aikaan huostaanotto, mikä maksaa yhteiskunnalle rutkasti enemmän ja mikä ei todellakaan ole ainakaan meidän tilanteessa lapsen etu!!!!!!!!

Nämä sosiaali tantat, jotka istuvat hienoissa jakkupuvuissaansa turvassa sen työpöydän takana ovat niin hemmetit pienipalkkaisia, että on heidän tärkein tehtävänsä tuntuu olevan keskittyä oman palkan nostamiseen kuin hädässä olevien auttamiselle. On hieno klisee, että heidän esitteissään kauniisti sanotaan, että turvaudu ensisijassa heidän apuunsa, mutta kun heiltä pyytää apua, ainut apu on se, että pyydetään turvautumaan kolmanen sektorin toimioihin tai kestämään vallitseva tilanne. Aikaa kyllä ja apua kyllä löytyy niille, jotka ovat omalla toiminnallaansa pilanneet elämäsä ja asiansa, he kyllä ovat etusijalla ja heidän etu ajaa lasten edelle. Kun meillä jaettiin lusikat, oli ex:n asiat tärkeimmät vaikka lapsi jäi minulle ja sanottiin vain, että ei teillä ole mitään hätää ja kyllä ME sitten autamme. Ainut apu, mitä näiltä tätitomeroilta saa, on se, että asiat vain menevät enemmän solmuun. Itse olen niin sotajalalla näitä meidän kunnan sos.toimea vastaan, ja yli vittuuntunut heihin ja heidän toimintatapihinsa sekä heidän laiminlyönteihinsä, seuraava askel on tehdä lääninhallituksen sosiaalitarkastajalle kirjallinen tutkintapyyntö. Olen jo tällä pariin otteeseen heitä varoittanut ja on se ainakin sen verran tehonnut, että se pieni perse on penkistä hieman liikahtanut ja selkä suoristunut

Soita aika esim. perheneuvolaan, jossa saat keskusteluapua. Myös käytännön hoitoapua tarvitset ! Sieltä varmaan osaavat neuvoa myös näiden tukiperhe ym kanssa. Voimia !

Hei, samoja tunteita on minullakin ollut yksinhuoltajan ja voin luvat kyllä se helpottaa jossakin vaiheessa. Varsinkin kun lapset muuttavat pois kotoa, tulee tyhjä tunne, jonka eteen on tehtävä paljon töitä. Paras tuki on ollut toinen yksinhuoltaja, tai jos perhe ymmärtää se on suuri apu. Äitini ei aikoinaan hyväksynyt eroani joten en saanut apua tai ymmärrystä juuri sieltäkään. Suuri elämän paradoksi tapahtui töissä lasten hoitotyössä jossa työkaverini kiukutteli ettei voi työskennellä yksinhuoltajan kanssa ja käynnisti ajojahdin. Siksipä olen muuttanut sen vuoksi pari kertaa. Asun edelleen täällä "metsä-Suomessa" ja muuttamassa jälleen kerran pois täältä "äijäkultturista." Suuressa osaa maatamme on em. kulttuuri mikä tarkoittaa sitä, että jos et ole naimisssa (= kukaan mies ei sinua omista) yksinelävä nainen on halveksittu. Pakosalla Suomessa on minun osa elämässä. Olen pärjännyt keskitasoa paremmin. Minulla on ns. ylemmän asteen tutkinto, mutta koen äärimmäisen raskaana sen ettei minuun edelleenkää luoteta, ei työssä, eikä esim. asuntokaupoissa. Naisen on luotava ns. oma elämä ja luotettava omiin voimiin. Älä vain mene sossuun!

Ota ehdottomasti yhteyttä vain sinne sosiaalitoimistoon. Sanot vaikkapa, että toivoisit kotiapua tms aina joskus. Jos lapset eivät ole päiväkodissa, hae niille paikkaa, jotta voit päivisin kerätä voimavaroja.

Muista, että lasten etu menee nyt kaiken edelle.

olen kehitysvammaisen yh äippä isä asuu saml paikkakunnal mut ei pysty juomisen takia huolehtiin ees itestää joten tyttäreni on tuki perhees aina välil sen saa sovittua kuin tiheesti haluaa ja mies kaverini auttaa myös lääkäri ressut omt ja lapseni teen työnantajalle takaslisäksi on leikkaus hoidot jotka on eri paikkakunnalla ja olen siellä mukana yleensä viikon verran olen pieni tuloinen ja maksan asuntolainaa jaksamista ja voimia

Elä sun elämää ja nauti siitä. Lopeta valittaminen ja voivottelu. Ei siinä kukaan muu pysty eikä oikeasti haluakaan auttaa. Itse olet kaikesta vastuussa mutta siitä pitää oppia pitämään jotta elämässä jaksaa.

Jos rakastat oikeasti sun lapsia niin opettele rakastamaan itseäsi jotta voit rakkauttasi jakaa aidosti eteenpäin.

Muista että sinun ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin itseäsi! Minä yksinhuoltajana elän leppoisasti. Välillä siivoan ja välillä en... välillä pesen pyykkiä ja välillä en. Teen sitä mikä tuntuu hyvältä koska mitään ei ole pakko tehdä!

> Hei! Sympatiani on puolellasi tiedän kokemuksesta kahden nyt aikuisen pojkien äitinä miten raskasta se voi olla, uuvuin itsekin eikä poikien isä kantanut sitä vastuuta mihin olisi ollut sekä oikeus ja velvollisuus.
Kävikin niin että terveyteni romahti ja pojat huostaanotettiin, ensin se tietenkin tuntui että maailma romahtaa mutta olin niin uupunut että myönnän että olin myös helpottunut ja onneksi poikani pääsi pieneen ja kodinomaiseen lastenkotiin. Vaikka oli ikävä että asiat meni siihen pisteeseen niin ymmärrän että siinä tilanteessa se oli välttämättömyys, niin sain aikaa toipua ja pojat sopeutui tilanteeseen ja
pidin koko ajan yhteyttä poikiini ja tein selväksi niille että välitän edelleen, elämäntilanne vain oli hankala.
Haluan tällä sanoa sinulle että et ole ainoa siinä tilanteessa ja että apua voi saada jos osaa hakea.
Ymmärrän että et halua luopua lapsistasi mutta koska välität lastesi hyvinvoinnista niin lasten parasta pitää ajatella ja onneksi on tänä päivänä tämä vertaistuki ja tukiperheet, mihin yleensä ensisijaisesti pyritään
eikä lastenkotiin se on vasta viimeinen vaihtoehto.
Älä pelkää hakea apua kyllä sosiaalityöntekijä ensisijaisesti varmaan ehdoittaa tukiperhettä koska se olisi
varmaan paras ratkaisu teille, niin että saat hengähtää vähän ja lapsilla on muita turvallisia aikuisia.
Rakas kanssasisar hae rohkeasti apua, ei lapsia viedä sinulta väkisin jollei niillä ole välitöntä vaaraa.

masennus,väsymys,toivottomuuden tunne..voivat johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta. itse sen läpikäyneenä tunnistan pitkälti omat tuntemukseni kirjoituksestasi..lapset ovat voimavara. ja heistä pidä tiukasti kiinni,he ovat sinulle tärkeimmät ja sinä heille.toivon voimia sinulle ja pyydä apua lastenhoidossa jokainen tarvitsee omaa aikaa ja eritysesti lepoa.

Elämä on valintaa, niin myös ykishuoltajuus. Jos olet tahtomattasi yksinhuoltaja, olet valinnut vitun väärin.
Ihmisen paras auttaja on ihminen itse.

on , että kun äiti voi hyvin, myös lapset voivat hyvin. Sossujen tapaaminen omaehtoisesti on aina parempi vaihtoehto sille, että viranomainen tai naapuri joutuu "oikeastaan" saa tehdä lastensuojeluilmoituksen. Apua on runsaasti saatavilla, eikä se tarkoita sitä, että lapset otetaan siltä seisomalta huostaan. Ennen kaikkea tarvitset nyt itse apua ensiksi ja sen jälkeen on hyvä miettiä kuinka lapset ja parisuhde jaksaa.....
Jos lapsesi ovat päiväkodissa voi avun pyyntö lahteä sitä kautta yhdessä sinun kanssasi tai olet itse yhteydessä neuvolanterveydenhoitajaasi. Apua löytyy kyllä.

mielipiteeni, vaikkei se varmasti monia miellytäkkään:Kannattais miettiä KAIKKI mahdollisuudet ennenkuin alkaa sikiämään. Ei heru sympatiaa multa.

Hei! Sinun pitää ottaa kiireesti yhteyttä sosiaalityön tekijään, ja kertoa tarinasi, sinulla on mahdollista saada lapsillesi esim, tuki perhe jossa lapsesi saavat lomailla ja itse saat hetken huilata ja kerätä voimia. Et ole huono äiti vaikka lapsesi välillä ovat muualla hoidossa. juttele ihmeessä, älä jää yksin asioittesi kanssa, koska lapsillesi on tärkeää terve äiti, kuin väsynyt ja puoli kuntoinen. Toivon että rohkeasti otat yhteyttä sosiaalitoimistoon tai neuvolaan vaikka, sieltä saat apua, Ja parempi näin, kuin että lapsesi jäävät ilman äitiä kokonaan.Terveisin Sijaisäitinä oleva.

Vai mikäs feministi oot?

Tottakai jokaisella on omat mielipiteensä ja kokemuksensa enkä niitä vähättele, mutta itse kaikennäköistä kokeneena, väitän, että jos itse on tehnyt parhaansa ja on sen verran vastuunkantava että ymmärtää hakea apua kun ei enää omat voimat riitä, ei tämä "sossusuomi" teitä ole nujertamassa.
Itse en ole sosiaalitantta, mutta olen joutunut niiden kanssa paljon tekemisiin, voisin itse kutsua, saanut onneksi kaiken heidän avun ja tukensa.
Jos teillä ei ole huume-,eikä alkoholiongelmaa, lapset voivat perushyvin ja olet hoitanut omaa mielenterveyttäsi mielenterveystoimiston kanssa eikä siellä ole diagnosoitu vakavaa psyykkistä sairautta, en näe mitään syytä miksi sinulta lapset vietäisiin.Jos jotain todella oleellista olisi havaittavissa, siihen sossun tanttojen tehtävä onkin puuttua.
Minusta on surullista että ihmiset pelkäävät niin paljon virallista tahoa.
Minä olen kiertänyt perheitä ja ollut lastenkodissa, saanut toimeentulotukea siltä osin mihin meillä kaikilla on oikeus perusturvana.Olen saanut niin henkistä kuin sosiaalista tukea, ja minun on sanottava että ilman tätä kaikkien haukkumaa sossua, en olisi selviytynyt pienen koliikkivauvani kanssa.
Edelleen korostan että moni asia on sidoksissa ympäristöön, tapahtumiin ja en toki tunne kuka olet todellisuudessa, ja ihmisille on käynyt ikävästikkin,(ehkä syystä jota ulkopuoliset ei välttämättä tiedä)mutta todella toivon että rohkaistut hakemaan apua, koska pääsääntöisesti heidän tehtävänsä on lasten hyvinvointi ja uskon sinun sitä haluavan itsekkin.Luota, älä pelkää.Se apu on kultaa tärkeämpää silloin kun ei itse todella enää vain pysty..kysymys herääkin, vaikka olet kuinka rakastava äiti, mutta voit huonosti, miten on lastesi lapsuuden laita..?Mene ihmeessä hakemaan apua, ja ole avoin , niin ehkä yllätyt positiivisesti:)Todella tarkoitukseni on tukea, ei painostaa, itsehän sinä valintasi teet.Voimia:)

paikkakuntasi perheneuvolaan yhteyttä heti tänään..APU löytyy sieltä

Hei minä olen myös väsynyt yksinhuoltaja.Sain apua Sosiaalitoimiston kautta joka maksaa Tukiperheen joka on Pelastakaa lapset ry:stä.Ota yhteyttä Pelastakaa lapset ry:hyn ja kerro tilanteesi jos rahasi on tiukoilla ota yhteyttä myös sosiaalitoimistoon joka voi maksaa tukiperheen pienen korvauksen.Lapset pääsee kerran kuussa tukiperheeseen 2 yöksi ja saat levätä esim pe-su.On mahtava ihan saada aikaa itselle ja juoda kahvikuppi rauhassa ja lukea lehti se jo luxusta.Tai mennä kylpylään tai uimaan ,lenkille,shoppailemaan aivan yksin.Voimia sinulle...Minun lapset juuri nyt tukiperheessä ja juon kahvia ja luen lehteä saan aikaa itselle ja ladattua akkujni ja näin jaksan olla parempi äiti tas lapsille.

Sinä olet vieläkin elämässä mukana
Pistä emailia osoitteeseen Etto75@hotmail.com
Vintti pimmeenäkin minullakin on ollut ja on vieläkin jos jku yrittää käskemällä käskeä,nätisti pyytämällä on ihan eri asia
Eikä tuo "hullujen"huone niin vaarallinemn paikka ole
minulla on päinvastoin ; kun en ole saanut kasvattaa omia lapsiani
Onneksi Pekka haluaa pitää yhteyttä nyt aikuisena
Ihan tuli tippa silimään ihan ajatuksesta

Etto


Ps. miksen minä aikaisemmin ol huomannut Sinua