Yksinäinen ulkomailla

Heh,heh sepitä jotain muuta.

älä ota pulttii siitä sillä oharien tekijät ovat alempiarvoisia ku sie ,elä omaa elämää ja heitä ky henkilöt ajatuksissa ja teoissa lokaojaan.Kyllä se vielä on nurmi vihreetä sinunkin allas on kiva et saat kielitaitoo yms se on kovaa valuuttaa kunnes palaat ja halit sulle rovaniemeltä ja olen hengessä mukana t.kari roista ps. kyllä sulla itsetuntoo piisaa

Ootko ainut ulkomaalainen siellä? Onko siellä muita suomalaisia tai pohjoismaalaisia?
Tavat seurustelulla voi olla erilaiset. Joissakin paikoissa katsekontakti koetaan tuijotteluksi. Ainakaan nainen ei voi tehdä sitä. Selvä kontakti hakuisuus? Koita kysyä muilta muualtatulleilta mikä sussa mättää, teetkö jotain sopimatonta?
Koita tutustua uusiin? ihmisiin.

...mutta ehkä he ovat RASISTEJA. Voiko se tosin olla mahdollista, kun valtiovalta toitottaa meille suomalaisille, että vain me olemme RASISTEJA.

Kyllähän rasismia esiintyy muuallakin kuin suomessa. Hiljainen ja nöyrä suomalainen voi hyvinkin erottua joukosta jos on keskellä eläväistä ja sosiaalista kulttuuria. Missäpäin maailmaa olet? Ehkäpä tapakulttuurierot ovat niin suuret, että olet senkin takia joutunut syrjityksi. Ehkä myös toisten on helpompi sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin toisten.

Ettei vaan olis rasismia. Sitä voi nimittäin ilmetä muuallakin kuin Suomessa. JÄRKYTTÄVÄÄ!

Minulle on kaynyt juuri painvastoin kuin sinulle. Itsekin olen tosin hiljainen (en alunperin, mutta Suomessa koulukiusattiin ala- ja ylaasteella niin rankasti ja viela jopa lukiossakin pojat haukkuivat ulkonakoa niin paljon etta puhelias ja vauhdikas tytto muuttui varautuneeksi, hiljaiseksi ja valttelevaksi), joten tausta sama.

Mutta itse jouduin karsimaan jokaisessa Suomen koulussani. Yleensahan vaitetaan etta lukiossa oltaisiin jo fiksumpia, mutta ei... Jouduin siella huomaamaan kuinka lukiolaispojat haukkuivat ulkonakoani "vitun rumaksi" ja "hirvioksi" muka "selan takana" - mutta kuulin kylla silti hyvin, silla kuuloni on liiankin hyva.

Joku varmaan kohta heittaa "mitas olit niin laski" mutta en ole koskaan elaissani ollut grammaakaan ylipainoinen, painvastoin hoikka (BMI 19-21) ja yhden vuoden jopa alipainoinen (BMI < 17.5). Vyotaro-lantiosuhdekin pitaisi vastata aikalailla ihanteellista, vaikka se nyt on sivuseikka muutenkin jos ihminen vain on normaalipainoinen (ei silla etta lihaviakaan pitaisi haukkua, mutta sanon vain etta oma haukkumiseni ei ainakaan johtunut siita eli ei mistaan mille olisin itse voinut tehda jotain).

Mukana haukkumassa oli lukiossa jopa lyhyita, ujoja norttipoikia, eli jopa niita joiden olisi luullut vahan itse ymmartavan... Ja ylioppilaspaivani oli kamala, kun lukion pojat viela 18-vuotiaanakin nayttivat olevansa 5-vuotiaan tasolla ja haukkuivat minut siella hirvion nakoiseksi!

Mutta, huomasin jo 16-17-vuotiaana kahdella eri kielikurssilla kuinka ulkomaalaiset, jopa 14-vuotiaat oppilaat olivat paasaantoisesti (toki siellakin oli muutama kiusaava poikkeus) paljon kypsempia kuin suomalaiset ja kunnioittivat huomattavasti enemman muita ihmisia. Sain noilla kursseilla enemman ymmarrysta kuin suomalaisissa kouluissa ikina sita ennen tai sen jalkeen.

Painotan myos, etta sain ymmarrysta nimenomaan ULKOMAALAISILTA: suomalaiset kurssilaiset hylkasivat molemmilla kursseilla minut taysin yksin, mutta onneksi ulkomaalaiset ottivat molemmissa tapauksissa sitten mukaan porukkaansa etten joutunut suomalaisten hylkimisen takia taysin yksin jaamaan (kuten Suomessa taas jouduin).

Nuo positiiviset kielikurssikokemukseni palasivat mieleen sen helvetillisen ylioppilaspaivan jalkeen, ja silloin tiesin minne halusin jatko-opiskelemaan: ULKOMAILLE ehdottomasti! Ja pakko sanoa, etta se aiemmin taysin maahan hakattu itsetunto (joka oli johtanut jopa masennukseen ja itsemurhayritykseen ja jonka aikana oli mm. pahimpana masennuskautena hyvaksikayttoa eraan suomalaisen toimesta) parani huomattavasti parin Ranskassa opiskellessa vietetyn vuoden aikana.

Aloin viimein hymyilla kuten aikanaan ennen ylaasteelle menoa minulla oli kaiken aikaa tapana - en kaiken aikaa, silla pieni trauma oli edelleen jaljella Suomen kokemuksista, mutta joka tapauksessa enemman kuin Suomessa.

Asun edelleen ulkomailla, ja Suomeen en palaisi enaa mistaan hinnasta... Pakko siella aina valilla on kayda, mutta taalla ulkomailla haluan jatkossakin asua lampimampien ja joukkoonsa paljon helpommin hyvaksyvien ihmisten parissa. Kun Suomessa masentuneelle ilmeelleni aina vain naureskeltiin, taalla ihmiset kysyivat aina huolestuneena "Onko jokin hatana, naytat surulliselta?"/"Voitko hyvin?"

Mutta olisit sina onnellinen kuitenkin niiden miesten kiinnostuksesta: itsellani ei nimittain ole loytynyt poikaystavaa edes taalta ulkomailta, jossa kuitenkin muuten ihmiset ovat minulle ystavallisempia kuin Suomessa ja heihin on helppo tutustua. Minusta kun ei kukaan kiinnostu, vaan kavereistani. Ja olen kuitenkin nuori ja hoikka, pitkahiuksinen tytto... Ei kuitenkaan ole mukavaa olla jo 24 eika ole ikina seurustellut...

Mutta pakko kysya, missa maassa mahdat asua? Kun tuo kokemus kuulostaa niin painvastaiselta omani kanssa... Luulisin etta tuskin olet kuitenkaan Etela-Eurooppaan asettunut? Etelaeurooppalaisten kanssa kun tuntuu ainakin olevan huomattavasti helpompi tutustua kuin esim. suomalaisten.

Saatanan mamu!!!

Se on kurjaa jos ei tule hyväksytyksi. suomessa on sama meininki. Toki ihmiset kaipaa joskus kaltaisiaan, mutta ei kai kaikken tarvitse olla samanlaisia.

Älä nyt masennu sen takia, ettei joku sinusta tykkää. Ei kaikki kaikista tykkää, eikä kai ole tarkoituskaan. Vanha sananlaskukin jo sanoo että, yksi tykkää tyttärestä, toinen taas tyttären äidistä.
Tässä iässä (liki 70v) jo voi sanoa, että sananlasku pitää paikkansa.
Jos ei tykätä, niin ei tyrkytetä, on myös vanha sanonta.
Olen itse huomannut, kun puhelias olen, että välillä ympärillä olevat ihmiset toivoisi mut maanrakoon, mutta kun en ole paikalla, niin kaivataan.
En tiedä missä päin maailmaa olet ja oletko vaihto-oppilaana vai muuten opiskelemassa, mutta kannattaa seurata paikallisten käyttäytymistä ja suhatutumista muihinkin ihmisiin, muihinkin kuin sinuun. Älä tuijota vain omaan napaasi, se ei kannata pidemmän päälle ja masennukselle ei kannata antaa tilaa, koska se tekee muurin ihmisen ympärille.
Ota vaihteeksi ohjelmaasi paikallinen kulttuuri, teatterit, elokuvat, taidenäyttelyt, diskot, istu kahviloissa, vaikka taivasta tuijottaentai kirjaa lukien jne.... Ajanoloon huomaat, että on liikaakin seuraa.
Facebookista en tiedä, kun en käytä, mutta mielestäni sille annetaan liian suuri paino-arvo nyky-yhteiskunnassa.
Tee sellaisia asioita, joissa olet hyvä ja joissa sinä onnistut, se kohottaa mielialaa ja antaa hehkun ulospäin,opi olemaan myös yksin ja viihdy oman itsesi kanssa,jolloin itsevarmuutesi kasvaa ja muiden on taas helpompi lähestyä sinua.
Tässä samojen asioiden kanssa painiskelleen maailmaa monelta kantilta nähneen ikänaisen ajatuksia nuoremille, itseensä uskomattomille naisille.

Taas tällästä Uber-Skeidaa!
Muuta takas suomeen tääl o kiimasia kolleja ja helveti surullista paskaa.

...kielii USA:sta... Oletko siellä vaihdossa?? Siellä nyt ihmiset on teennäisiä nuoleskelijoita... Esittää vaan olevansa niin kaveria, vaikkei ees muistais nimee....

Miten kovin tulikin mieleeni eräs oma ulkomaan matkani, minua kartettiin kuin ruttoa konsanaan....

Olen ulkomaalainen, olen Suomessa melkein 4 vuotta, ja tilanne on ihan sama.

Facebookissa varsin harva kirjoittelee seinälle nykyään, totuus eikä mikään syrjinnän merkki.

kuin meikäläiset. Kysy vaikka Päiviltä!

Monet eivät vain valitettavasti tajua, että hiljaisiakin ihmisiä on olemassa. Omasta kokemuksesta puhuen, kaverisi saattavat väärin luulla, että sinulla on jotain "takaa-ajatuksia", tai että olet jotenkin ylpeä, kun et kommunikoi muiden tavalla. Small-talkia arvostavissa maissa tämä hiljaisuus vielä korostuu - usein negatiivisella tavalla. :-(

Koeta hienovaraisesti selvittää mitä kaverisi todella ajattelevat sinusta (mutta älä missään nimessä närkästy vastauksesta). Uteleminen voi onnistua esim. bileissä, jossa on vapautuneempi fiilis.

Oletko koittanut hengailla paikallisten vai muiden vaihtarien kanssa?
Yleensä vaihtareilla on eniten seuraa toisistaan, sillä paikallisilla on kuitenkin kaikki omat kiireet, menot ja murheet läsnä.
Vaihtareilla ne on jääneet kotimaahan eikä ole paljoa muuta tekemistä ku hengailla ja ihmetellä.

Muistan, kun olin yksin 80-luvulla Miamiassa Floridassa matkailemassa ja töissä turistiviisumilla eräällä venetelakalla. Arki tulee vastaan joka puolella maailmaa jonain päivänä. Kaukana Suomesta ollessa tulee tämän oman pienen maamme hyvät puolet parhaiten esiin. Täällä on puhdasta luontoa, luotettavia ihmisiä, hyvää ruokaa, paljon sellaista, minkä huomaa, vasta, kun on ollut tarpeeksi kauan, tarpeeksi kaukana.
Osittain yksinäisyyden tunne johtui siitä, ettei aina löytänyt sanoja tunteilleen ja osittain siitä, että ihmiset
ovat kuitenkin joka maassa vähän erilaisia.
Pinnallisia ihmisiä on joka puolella, lippu pystyyn ja sisua peliin :)
Suomi on paras maa maailmassa!

http://www.youtube.com/watch?v=jPlsPN0GBLg

Sellaset ihmiset jotka ei voi sinuu hyväksyy ystäväks nii on täys juntteja diivoja... aika paskamaisesti kyl teki jos sie et mahtunnu matkalle mukaan mikä oli sinun ideasi, kusipäistä porukkaa näkyy olevan... ei saa olla möks tai no okei saa olla mut ei liikaa no sitä taas ei oikein voi määritellä. :/ niil keihin sie oot tutustunnu niillä on parit pultit löysällä. itekki oon enimmäksee yksinäinen eikä liiemmi kavereita ole mutta koitan vain elää päivän kerralla. ei muuta ku positiivinen asenne ja hymy huulille :)
T: bonnexxx

Nyt tiedät miltä tuntuu asua ulkomaalaisena Suomessa. Ehkä osaat sitten suhtautua eri tavalla asiaan, kun palaat takaisin kotimaahasi.

Googlaappa kulttuurishokki ja mieti olisiko osasyy oloosi/probleemaasi ko.asia. Tsemppiä, muista olla avoin ja reipas kohtaamaan uusia asioita; katsele uusia ihmisiä ja älä luovuta liian helpolla.

Jospa yrityksesi sopeutua siihen kulttuuriin missä olet on liian kova, etkä ymmärrä antaa sitä mitä sinulla on annettavana. Pelkkään ammentamiseen kyllästyy hyvin pian.

Se on KANSANKOTI.

Koittappa ulkomaalaisen asua täällä suomessa, niin saat samalaista kohtelua varsinkin on kysessä venäläinen.. Suomalaisilla on vieläkin se ryssäviha sydämmissä, ymmärrän toki että se oli ainoa suomen sotaa. Ymmärtää suomaisienkin pitäis että en mä o sotinut suomalaisten kanssa enkä tappanut ketään, miksi muhun se siltikin kohdistetaan?
Ja jos joku suomalaisita vitsis muista ne hyvätkin puolet venäjästä esim. kun suomelle on annettu olla itsenäisenä, Leninin asiota se oli, mut kukapa sitä muistais ihmisen luonne on vaan sellainen et muistetaan vaan ne huonot ja ikävä asiat..

Koita etsiä itsellesi jotain tekeemistä, harrastuksia, mihin et tarvi muita. Ota kaiken siitä ajasta irti, siitä mitä menit hakemaan. Opiskelet vaikka sen maan kieltä, luet yms. Ei itsellenikään ollut erikoisen helppoa vaihdossa. Mun tapauksessa ehkä syynä oli se, ettei englannin taitoni ollut mitenkän huippu hyvä.

haluaisitkos tutustuu???täällä olis savon uros... passy@suomi24.fi

Mutku jos tuosta,unohtui jokin tärkeä asia maitita Sinulta?.Kirjoita se jos on puuttuva tieto?ettei noiden tarttis noin "arvailla".(Jospa ottaisit sellaiset "suomalaisten kännit" tohon suruun?)...se vois avata jotain.

No tohon en sano muuta, kuin että mulkkuprokaattori on se, joka ton on nostanut keskusteluiden ingressiin. Suomi 24:n julkikuvasta päättäjistä tuleekin mieleen lähinnä amisdatanomit tai ehkä jotkut todella(!), todella tylsämieliset tyypit5... Onneks tärähtäneillä ei sentään veitsikuvia ole viimeaikoina näkynyt: viimeks kun enemmin luin näitä palstoja, niin jokukin keskustelu ( mä en kyennyt lukemaan sitä, enkä lukenut) oli ihan nostettu veitsikuvan kanssa ingeressiin - vit*u ihan kuin ei hullusti kirjoittaviakin muka palstoilla jo riittävästi olisi ja ylläpidon valitseman linjan mukaisesti vielä...

Ikävää, jos et saa ystäviä, mutta vielä ikävämpää on, että mikäli jos nettipalstojen tavistekstejä käytettäisiin muukalaisvastaiseen propangandaan.

No se että "yrität muuttua" kertookin kaiken, olet niin nuori että et osaa olla oma itsesi. Älä välitä muista, tee asioita joista nautit, älä yritä miellyttää. Itsevarmuus huokuu ja saa ihmiset kiinnostumaan jos sikseen.

Yleensä hyvä keino päästä eteenpäin tuollaisissa asioissa on kertoa omasta kurjasta olosta syyllistämättä tai syyttämättä ketään, vain kertoa tilanteesta. Ja jos joku ei tule sovittuun tapaamiseen, eikös siihen ole oikeus ja kohtuus reagoida kertomalla asianomaiselle, kuinka turhauttavaa oli odottaa turhaan ja kysyä, miksi toinen tullutkaan tms. Samoin jos ei ole mahtunut mukaan itse ideoimalleen matkalle. Jokaisella on oikeus odottaa asiallista käytöstä itseään kohtaan ja sovittuun tapaamiseen tulematta jättäminen ilman kunnon syytä ei ole sellaista. Ao. henkilön ei kannattaisi silloin sopiakaan toisen kanssa, on paljon reilumpaa olla sopimatta tai antamatta toiveita jostain. Joskus ihmiset eivät yksinkertaisesti tajua asioita toisen kannalta ja siksikin kannattaa kertoa. Jollei siitä ala olla apua, toivottavasti sieltä joku ta´ho löytyy, mille voi asiaa kertoa, jos kerran vaihto-oppilaana olet. Onhan se raskasta olla yksinäinen vieraassa maassa eikä se varmasti vastaa odotuksiasi vaihdosta.
Jaksamista ja tsemppiä!

Voisit käydä kattomassa ja kysylemässä olisiko siellä opiskelijoilla oma yhdistystä että, mitä heillä on iltaohjelmana ja muuta vapaa-ajan ohjelmaa.Voi olla että koulunkin kautta järjestetään vaihtareille jotain.Saisit ehkä vähän helpommin sitten tuttuja joita voisit pyytää vaikka kahville,elokuviin tms...Tsemppiä sulle.Älä masennu.Pidä lippu korkealla:)!

Hei!

Entä jos etsisitkin kavereita muualta kuin opiskelijapiireistä? Jos olisi jokin harrastusryhmä, johon sinulla olisi varaa, niin yrittäisit siellä tutustua ihmisiin harrastuksen kautta. Tiedän, että kaikki ovat aina tunkemassa näitä harrastusryhmiä, mutta siltikin.

Ei ole virhe, jos on hiljainen! Nykyisin kaikkien pitäisi olla suuna päänä kaikessa, hiljaista ajattelijaa ei välttämättä huomata. Kuka tietää, vaikka juuri sitä ryhmän tosiasiassa fiksuinta.

Olet tosi ihanasti yrittänyt ottaa toiset huomioon ja tehdä aloitteita, joten verkot on siltä osin heitetty veteen. Lieneekö kyseessä jokin kulttuuriero?

Jospa löytyisi vaikka yksi ainut ihminen, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia. Se nostaisi myös itsetuntoa ja ehkä sitä kautta tekisi ryhmään soluttautumisen helpommaksi. Onko ryhmässäsi ketään sellaista, jonka koet muita fiksummaksi? Entä jos uskaltautuisit kysymään sellaiselta ihmiselstä, mikä mättää. Kertoisit, kuinka kurjalta on tuntunut tulla torjutuksi. Et mitenkään liimautuisi kenenkään seuraan, kysyisit vain kohteliaasti. Vai onko liian suuri riski mielestäsi?

Olen ollut koulu- ja osin opiskelukiusattukin, mutta jotenkin vain pääsin siitä. Eipä kyllä tarvinnut olla vaihdossakaan, joillakin parin kuukauden ulkomaankeikoilla vain. Vaihtovuotena varmaan yksinäisyys on musertava tunne, kun oma kaveripiiri on ties missä.

Toivon sinulle iloa ja yhtä ystävää sieltä kaukaa. Sinua siunaten ja ajatellen:

Jo vuosia sitten opinnot päättänyt Anne-Liina

No. Sulla on asiat vielä hyvin. Mulla on sama ongelma täällä suomessa. Minulla on juurikin tasan 2 kaveria.

Many people have worse situation than you.
Your exchange is still just short time.
I have been living in Finland for about 6 years. Not many Finnish people likes me either.
The only thing I can do is trust myself. Treat other people by my honest heart.

You are still studying. You can see your classmates in classroom.
I guess you also have cooperation projects with classmates.
I think if you just say what you believe and do carefully your part of work, they will like you.

There must be a lot of parties among the exchange students. You can think that others are the same like you. They are also foreigners in that country. You ask them about their home. And tell them yours. Have you tried this? It should not be very hard.

Yritä olla sinä. Ei kannata koittaa väkisin miellyttää ihmisiä taikka esittää itseään "sosiaalisempaa". Se on hirveän raskasta pidemmän päälle ja itsetuntoa nakertavaa. Kannattaa myös etsiytyä itseään kiinnostavien harrastusten pariin. Sieltä voi helpommin löytyä kavereita. Good luck :)

ainakin pidän susta :D

mikä mahta olla että ulkomaalaiset ei tykkä sinusta joku sinusta on jotakin vika tai itse et pysty olla ulkomaalaisian kanssa !

Sinussa ei varmastikaan ole mitään vikaa. Olet kertomasi mukaan ujo ja hiljainen ja todennäköisesti ensimmäistä kertaa pidempään ulkomailla ja ehkä myös läheistesi luota. En ole itse koskaan asunut ulkomailla, 5vko pisin yhtenäinen aika, mutta olen käynyt säännöllisesti ulkomaisen mieheni kotiseuduilla parikymppisestä lähtien. Mieheni tutustutti minut sukuunsa ja kavereihinsa ja sain nenälleni monta kertaa, koska pikkupaikkakunnalla ihmiset olivat tottuneet samankaltaisiin. Ensinnäkin puhuin englantia seiskan koulunumeron edestä, en ymmärtänyt nopeasti puhuttua kieltä, vitsit jäivät ymmärtämättä ym. Eräs tyttö sanoi suoraan minulle, ettei jaksa puhua hitaasti, että ymmärtäisin. Miehelläni suomenkielen kanssa sama juttu ja hän haluaa lähteä aikaisemmin kotiin, kun ei pysy jutuissa mukana. No eipä myöskään opi lisää silloin.
Olen aina jutellut suomalaisittain hitaasti, jäykähkösti ja käyttämättä kehusanoja liiemmälti. Kerran minulta kysyttiin, enkö pidä mistään, kun en innostu mistään. Ja olin ollut suomalaisittain erittäin innostunut. Mutta englanniksi kannattaa viljellä sanoja wonderful, lovely, awsome etc. vähän väliä, hymyillä, vaikka itkettäisi ja olla kaikin tavoin teatraalisempi, jos, siis jos, haluaa sulautua joukkoon. Mutta se ei niin vain meiltä luonnistu eikä tarvitsekaan mennä överiksi. Vähitellen huomaat kielesi muuttuvan.
Joku ehdottikin, että yrittäisit ystävystyä toisten ulkomaisten opiskelijoiden kanssa. Se on hyväksi koettu neuvo. Näin tapahtuu myös Suomessa, koska suomalaiset koetaan niin jäyhiksi ja tylyiksi. Etsi harrastuskerhoja ym., jossa teillä on jo alusta jokin yhteinen kiinnostus, silloin juttukin lähtee helpommin eteenpäin.
Joskus kestää aikansa ennen kuin tutustuu ja ystävystyy, mutta älä lannistu. Ota kaikesta muusta irti niin paljon kuin mahdollista ja nauti erilaisista kokemuksista. Jos olet opiskelija, käy opintoneuvojan/kuraattorin tai matkasi järjestäjän puheilla ja kysy apua. Usein ulkomaisilla opiskelijoilla on yhteistoimintaa keskenään.

Itselläni samanlaisia kokemuksia, mutta mielestäni se liittyy pitkälti kansallisuuteen. Olen ujo ja yksin intereilatessa ympäri Eurooppaa huomasin, että englantilaiset eivät sietäneet minua omassa maassaan eikä muuallakaan - ja vähän samoin usalaisten kanssa - mutta Keski- ja Etelä-Euroopassa oltiin vieraanvaraisia. Ehkä se minun kohdallani johtui kielitaidosta, en kai ääntänyt tarpeeksi hyvin? Mutta australialaiset ja kanadalaiset intereilaajat kyllä ymmärsivät englantiani! Sitten toisaalta Puolassa en saanut apua edes viranomaisilta ja päinvastaisesta syystä, eli he eivät itse osanneet englantia ja oli kai heikko itsetunto.
Mutta meillä suomalaisillahan on sisua, joten eiköhän se siitä! Ja kohta taas Suomessa ja täältä löytyy kavereita - meitä muita nynneröitä yms.
Tsemppiä!

unohda ne tyttökaverit ja lopeta pihtaaminen. Muutama ulkomaalainen karjun kun päästät rykäseen niin kyllä niitä muitakin kavereita löytyy.

Joko jatkat ja keskityt opiskeluun tai sitten nostat kytkintä ja palaat suomeen vähin äänin.
Itsetunto ei ainakaan kohene tilanteen jatkumisella.
Muista myös mitä lähdit hakemaan...vaikka et saisi niin mahtavaa vastaanottoa, mieti tarkkaan olisiko tuosta vaihdosta hyötyä esim. myöhemmin työuralla.
Eipä sinne ulkomaille kannata kavereiden takia lähteä, mutta ei tietenkään yksinkään kivaa ole.

Joskus koko asia voi olla yhdestä "väärästä lausahduksesta" kiinni ja porukka alkaa tietämättäsi pitämään vähän outona.
Vähän kuin nuo jenkit.

Todella ikävää kuulla ahdingostasi. Vaikka aikaisemmat vastaukset ovat oletelleet kaikenlaista paikallisen väen rasismista, niin itse kahdesti vaihdossa olleena veikkaan, että ne porukat joissa olet hengaillut ja joissa toivoisit voivasi edelleen olla mukana ovat kansainvälisiä. Vaiharimeiningit tuntuvat kaikkialla olevan hyvin samanlaisia; juhlitaan railakkaasti ja paljon. Omissa kokemuksissani uuteen ryhmään mukaan pääsemisestä olen ikävä kyllä huomannut, että on äärettömän tärkeää olla mukana alussa aivan kaikessa. Vaihtaripiireissä ryhmän ja ystävyyssuhteiden muodostuminen on myös hyvin nopeaa, koska alussa kaikki ovat ilman sosiaalista verkostoa ja kaukana kotoa. Alun jälkeen muutoksia tuntuu tapahtuvan jokseenkin vähemmän, koska heti nopeasti "tarpeeseen" luoduista ystävyyssuhteista muodostuu ainakin vaihdon ajaksi hyvin tiiviitä.

Toinen vielä ikävämpi havaitsevani huomioni on, että on äärimmäisen tärkeää olla tapahtumissa joissa juodaan. On tärkeää juoda itsekin. Osin siksi, että kun muut päihtyvät ja alkavat käyttäytyä huonosti, selvän/selvähkön henkilön läsnäolo alkaa ahdistaa heitä (koska hänhän muistaa kaiken ja saattaa mielessään olla tuomitseva). Ainakin on tärkeää olla juhlissa loppuun asti ja onnistua nauttimaan niistä (ainakin näennäisesti). Tämä on hyvin vaikeaa jos ei itse juo – alkaa väsyttää ja fakta on, ettei kukaan oikeasti jaksa kännisten horinoita kuunnella (ei varsinkaan jos ei itse koskaan ole yhtä "ääliö"). Itse olin absolutisti 22-vuotiaaksi asti, kunnes kyllästyin omaan takakireyteeni. Noin vuosi sen jälkeen kun aloin "harjoitella" juomista lähdin vaihtoon, jossa oli viimein helppoa muuttua takakireästä nörtistä bilettäjäksi, koska kenelläkään ei ollut ennakko oletuksia.

Ikäväkseni sain kuitenkin huomata oman vaihtoni aikana, että samassa yliopistossa vaihdossa ollut toinen suomalaistyttö koki pitkälti saman kohtalon johon olin itse tottunut nykyisen opiskelupaikkani alkutaipaleella. Hän ei halunnut tulla juhliin, joiden pääasiallisena antina oli juominen ja sekoilu. Ei ainakaan kotibileisiin, joista oli vaikeaa päästä pois kesken illan. On ikävää, mutta totta, että juuri kaikin hurjimmissa ja ääliömäisimmissä örvellysbileissä luodaan se tiivein yhteishenki ryhmälle. Kyseisen tytön ikävä kohtalo oli täsmälleen sama kuin sinun: Hän jäi ulkopuoliseksi ja vaikka yritin pitkin hänen vaihtoaikaansa aina kutsua häntä mukaan aina kun vain suinkin muistin, hän ei useimmiten halunnut tulla. Toki minäkin jossain vaiheessa lakkasin kysymästä häntä sen tyyppisiin tilaisuuksiin joihin tiesin hänen olevan haluton osallistumaan. Joskus yritin ehdottaa muulle ryhmälle, että voisimme tehdä jotain muutakin kuin ryypätä niin, että tämäkin tyttö pääsisi mukaan. Kaikki olivat aina teoriassa myöntyväisiä, mutta käytännössä meillä oli liikaa tekemistä ja ketään ei huvittanut tinkiä biletyksestä (siksihän me olimme vaihtoon lähteneet). Toiseksi ongelmaksi muodostui sekin, että vaikka he minun kauttani olivatkin tietoisia kyseisen tytön ahdingosta (muutoin se olisi varmasti jäänyt heiltä huomaamatta) he eivät tunteneet kyseistä tyttöä kovinkaan hyvin ja heidän myötätuntonsa oli siksi melko teoreettista.

Kyseisen tytön ongelmana oli uskoakseni kuitenkin myös tietty "suomalaisuus". Hän oli persusluonteeltaan pessimisti, niin kuin olen minäkin. Itse olin kuitenkin jo aikaisempien kansainvälisten kokemusteni perusteella oppinut, että suomalaisille tyypillinen valittaminen ei vain sovi kansainväliseen kontekstiin. Meille se voi olla normaali kanssakäymisenmuoto, mutta muiden korvaan valittava suomalainen kalskahtaa negatiivisena ja ärsyttävänä hahmona. Itse onnistuin viimeisen vaihtoni aikana ensimmäistä kertaa peittämään kyseisen piirteeni ja todentotta opin käyttämään sellaisia ilmauksia kuten "that's awesome", "cool", "this was so much fun, we should do it again some time", "woohoo!" jne. :). Sillä oikeasti on väliä! Erityisesti jos uskot, etteivät muut tunne sinua hyvin, ei ole hyvä ajatus valittaa heille ongelmistasi tai ylipäätään mistään. Samassa vaihtopaikassa olleen tytön suhteen huomasin, että hänkin muuttui vaihtonsa loppua kohden yhä vain katkeramman ja vihaisemman oloiseksi. Hän alkoi valittaa enemmän ja koin jopa hänen olevan vihainen minulle kun en ollut saanut paremmin muita tekemään häntä kiinnostavia asioita. Älä näytä muille, että olet katkera ulkopuoliseksi jäämisestäsi – Ei se oikeasti ole heidän syytään, koska eivät he todennäköisesti tietoisesti ole sinua jättäneet ulkopuoliseksi. Toki jos joukossa on joku jonka tunnet paremmin, voit hyvin sanoa hänelle/heille: "It would be awesome if you could let me know the next time your doing something. I’d love to join you again!” .

Ainoat ohjeeni ovat, että koeta vielä päästä mukaan. Koeta pysyä positiivinen ja uskalla rentoutua ja irrotella. Kun sinulla on kivaa (edes vähän) niin ilmaise se ääneen. Voit jopa liioitella jos uskot, että jonkin muun kansallisuuden edustajalla saattaisi kyseisessä tilanteessa olla vielä enemmän kivaa :). Ole joustava sen suhteen mihin aktiviteetteihin olet halukas menemään mukaan – ei kyse ole siitä mitä tehdään vaan siitä että tehdään jotain yhdessä. Useat yliopistot järjestävät kansainvälisille opiskelijoille sosiaalisia tilaisuuksia ympäri vuoden, eivät vain alussa. Useimmat oman porukan muodostaneet vaihtarit vain lakkaavat käymästä niissä. Käy vielä kokeilemassa jos sieltä löytyisi joku muukin ensimmäisestä rynnäköstä eksynyt (ehkä jopa joku muukin kuin se englantia juurikaan taitamaton kiinalainen). Lisäksi jos olet vaihdossa koko vuoden niin nyt keväällä uusien vaihtarien saapuessa sinulla on hyvä tilaisuus päästä kevääksi tulleiden kaveriksi. Kysy vaikka omasta kansainvälisten keskuksestasi, jos he voisivat ilmoittaa myös sinulle kaikista juuri saapuneille järjestettävistä sosiaalisista tilaisuuksista (voit hyvin sanoa kaikille, että syksyn tuttusi olivat kaikki vaihdossa vain syksyn, niin kävi minulle ekassa vaihdossani). Olen varma siitä, ettet sinäkään ole täysin mahdoton ihmisyksilö :) . Kyse ei siis ole siitä, etteivätkö muut voisi pitää sinusta jos oikeasti tuntisivat sinut. Joten pää pystyyn vain, hymy kasvoille ja positiiviset ilmaukset käyttöön :) – ei se ole valehtelua (vaikka ei sisäinen tunne/tila aina oiskaan ihan vastaava) vaan sopeautumista paikalliseen/kansainväliseen kulttuuriin. ;)

P.S. Jos et tykkää juoda tai irrotella (kerroit olevasi ujo ja hiljainen, joten oletan, että olet myös pidättyväinen muuten), niin en toki halua sitä väkisin suositella. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että olemalla juomatta ei voi olla yhtään sen enempää oma itsensä kuin juomallakaan. Kyse on vain siitä kuka päätät olla: rento tyyppi joka on yksi ryhmästä vai takakireä tyyppi, joka suhtautuu ainakin vähän ylimielisesti muiden örvellykseen (joku syyhän omaan pidättyväisyyteen on). Oli valintasi oman käytöksesi suhteen mikä tahansa, niin älä ainakaan koskaan tuomitse sen enemmistön, josta toivoisit saavasi kavereita, toimintamalleja. Älä edes mielessäsi, koska olet jo silloin mielessäsi ylimielinen ja kyllä ne muut sen ikävä kyllä huomaa.

On parasta, ettei toiseen maahan lähtiessä odota sieltä kavereita. Silloin ei pety. Neuvon näin omasta kokemuksesta. Samoin muualta Suomeen tulevat opiskelijat jäävät täällä aivan yksin, nykyisin kylläkin heille usein määrätään suomalainen tutor aluksi. Suomalaiset juttelevat - jos yleensä juttelevat lainkaan - vain USA:sta, Iso-Britanniasta ja Australiasta tulleiden kanssa jotta saavat puhua englantia. Sääli, sillä he menettävät sata erinomaista mahdollisuutta harjoittaa kielitaitoaan muunmaalaisten kanssa. Sosiaalisesti ulkopuoliseksi jäämisen korkea todennäköisyys pitäisi tiedottaa tulijoille jo hakuvaiheessa.

Maassa kuin maassa ihmisten sosiaaliset, lähinnä seurustelutaidot huononevat jatkuvasti. Ei jakseta, sitten pian ei enää osata keskittyä sillä tavoin että jonkun uuden henkilön elämänpiiri kiinnostaisi. Syynä voivat olla liiat virikkeet ja elämänmenon pirstaleisuus, kun ihmisen pitäisi jo lapsesta menestyä, harrastaa tuhottomasti, osata valita, ravata milloin minkin asian perästä. Tarjontaa on liikaa. Silloin ihminen vetäytyy omaan kuoreensa, automaatiovaihde menee päälle eikä hän syvenny mihinkään asiaan.

Kavereita voit löytää vain muiden ulkomaalaisten joukosta jos heitä paikkakunnalla on. Pidä päiväkirjaa! Kerro siinä arkipäivän sattumukset yksityiskohtaisesti sekä omat mietteesi. Päiväkirjasta voi olla aineksia myöhemmin vaikka mihin.

Olen asunut Thaimaassa yli seitseman vuotta. Suomibaarit kierran kaukaa. Tosin en asu Pattyalla. Aina kun kuulen suomen kielista puhetta niin kaannyn pois.
Joskus on joku suomalainen tullut juttelemaan englanniksi ja olen muutan lauseen puhunut.
Aluksi kavin Suomessa kesaisin. Nyt ei sekaan enaan kiinnosta. Toisella viikolla viimeistaan alkaa vituttamaan se kuppaus ja huono palvelu.
Eniten ihmetyttaa, etta osa suomalaisista on tyytyvaisia. Pian selviaa, etta ovat valtion tai kunnan suojatyopaikassa.
Kavereista ei ole ollut puutetta. Suomen uutisten lukemisen lopetin vaimoni pyynnosta. Tulen aina niin pahalle tuulelle niista. Jarki on jattanyt Suomenmaan.

Älä valita ei ketään kuule kiinnosta edes koko tämä tarina, että mitäs tosiaan läksit. Tuntuu tuo Facebook olevan sulle henki ja elämä, että siellä asut ja uliset pahaa oloasi. Olet liian päällekäyvä ja huomionkipee. Sitähän tämä suomalainen nainen haluaa olla vaan kaveria sen miehen kanssa ja sitten ihmetellään, että miksi ei kotimainen nainen kelpaa.

kun palaat Suomeen niin KOSTA kaikille ulkomaalaisille.

olen suomalainen asunut täällä suomi-helvetissä jo 47 v. eli syntymästäni lähtien. eipä tässä itselläkään ole juuri koskaan mitään kavereita ole ollut. kyllä ne vähätkin on karisseet matkan varrella. en kai osaa olla mikään ystävä itsekään kenellekään. ja sitten minua ei ole koskaan mikään asia tai harrastus oikeasti kiinnostanut. joskus kun tv:stä vaikka katsoo jotain asianharrastajia, niin sitä vaan ajattelee: mitä onko nuo hulluja, mitä kiinnostavaa tuossa muka on.

niin ettei sitä tarvitse edes ulkomaille painella kun huomaa olevansa melko yksin.

Heh, jännä että jollakin muullakin on samanlaisia ajatuksia. :) Kun itse lähdin vaihtoon Ruotsiin, kaverit Suomessa kateellisina sanoivat minulle: "voi, saat sieltä varmaan monia uusia kavereita! Wau..". Sanoin heille jo tuolloin suoraan, että suurensti epäilen.

Olen aika ´tyypillinen suomalainen´ ulkomaalaisesta näkökulmasta: hiljainen ja ujo. Siksi en ole itse olltu kovin oma-aloitteinen tutustumaan ihmisiin ja sitä paitsi opiskelemaanhan minä menin, en pitämään hauskaa. Joihinkin vaihtareihin tutustuin, mutta vain aika pintapuolisesti. Vain yhden kanssa vaihdoimme oikeasti yhteystietoja ja hän suorastaan vaatii, että menisin joskus käymään hänen luonaan. Ehkäpä käynkin, vaihto päättyi vasta äsken.

Asuin solussa, jossa kämppikset olivat ruotsalaisia ja jaoimme saman keittiön. Pari tyyppiä yritti aina jutella kanssani, mutta kotona tykkään olla ihan rauhassa, etenkin pitkän koulupäivän päätteeksi. Joten sanoin aina vaan pari sanaa ja lähdin keittiöstä omaan huoneeseeni. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että olin todella epävarma ruotsini kanssa. Kirjallisesti osaan hyvin, mutta koulussa sitä ei ole puhuttu. Se olikin yksi syy, miksi lähdin Ruotsiin, mutta ujouteni vei voiton tässä asiassa.

Luokkatovereihini en tutustunut laisinkaan, vaikka joskus yritin ottaa muutamaan kiinnostavaan ihmiseen kontaktia eräiden projektien ohella. Kukaan koko luokasta ei tuntunut olevan kiinnostunut tutustuvan minuun. Syy oli yksinkertainen: olin suomalainen. En siis ollut missään englanninkielisessä vaihto-oppilaille suunnatuilla kursseilla, vaan menin suoraan raa-asti opiskelemaan ruotsalaisten kanssa, på svenska tietysti. Vasta vaihto-aikaani loppua kohden tuntui, että ihmiset olivat edes jollakin tasolla hyvksyneet minut luokassa. Alussa he varmasti ajattelivat, että "hah, suomalainen! Katotaan vaan niin se keskeyttää jossain vaiheessa". Mutta niin en tehnyt.

Ikävä kyllä suomalaisuutesi voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset reagoivat sinuun, riippuen toki missäpäin maailmaa olet. Ruotsissa häpesin olla suomalainen, vaikka ulkonäöltäni onneksi sekoituin joukkoon. Heti kuitenkin jos avasin suuni, niin suomalainen aksentti oli aika kuuluva. Siksi oli mukavampaa pitää suu supussa, vaikka se tarkoittikin sitä, etten päässyt ruotsia harjoittelemaan lisää. Toivon sinulle paljon voimia, missä ikinä sitten lienetkin. Kavereiden suhteen sitä paitsi mielestäni pätee sanonta "ei se määrä, vaan se laatu". Jos et nyt saa sieltä yhtäkään ystävää, niin mitä siitä. Jos he itse torjuvat sinut tuolla tavala tai tekevät ohareita, niin haluaisitko sellaisia ihmisiä edes ystäviksi? Koita jaksaa ja nauti erilaisesta elämänvaiheestasi, josta monet muut ovat kateellisia.

Hei!

Minulla on sama juttu, mutta olen ulkomaalainen vaihto-opiskelija SUOMESSA!!! Minua ei pyydetty mukaan mihinkään edes alussa ;) Ei hätää! Kyllä pärjäät itse.

Kannatata mennä johonkin semmoiseen maahan, jossa suomalainen on ylempää tasoa kuin paikalliset, esim. Venäjälle tai Viroon.

Itsekkin olen opiskelijavaihdossa nyt, ja kavereita minulta ei puutu. Sain kavereita helpoiten alussa, olemalla avoin kaikille ja itsekin aktiivinen. Nyt vaihdon loppupuolella, en enää ole kavereita etsinyt enää niin aktiivisesti, mutta kyllä uusia tuttuja löytyy koko ajan. Yritä olla aktviininen, älä ole valikoiva, ole avoin kaikille. ja muista hymyillä! Ilman hymyä ja ystävällisiä eleitä on vaikea saada kavereita. Muista myös käydä yksin ulkona, sieltähän ne kaverit löytyvät, ei facebookista!

Ei kai tuossa auta kuin olla vain oma itsensä, se kuitenkin loppujen lopuksi on kaikkein parasta itsensä kannalta. Aina kuitenkin yleensä löytyy jostain niitä vähän hiljaisempiakin yksilöitä, jotka voisivat ottaa sinut paremmin huomioon?

Mutta niin, tuo on kyllä todella rasittavaa, että kuinka sitä useimmissa porukoissa jää heti ulkopuolelle jos ei ole jatkuvasti äänessä. Itselläni puheliaat ja hiljaiset päivät vaihtelevat, ja olen huomannut, että vain puheliaina päivinäni saan jotain kunnioitusta, esim. porukassa ei tungeta eteeni seisomaan niinkuin minua ei olisikaan, vaan annetaan tilaa. Typerää, kuinka pienestä ihmisarvo onkaan kiinni.
Itse huomioin aina kaikki, olivat he sitten hiljaa tai eivät. Oikeastaan pidän vähän hiljaisemmista, ne kaikkein kovaäänisimmät hölöttäjät ja räkättäjät tuppaavat olemaan huomionkipeitä itseään täynnä olevia narsisteja.
Tekee oikeastaan mieli tästä lähtien olla hiljaa. On typerää, että minua pyydetään johonkin vain, jos olen juuri hölöttänyt suun täydeltä ja saanut ihmiset nauramaan. Vähän hiljempaa ollessani katsotaan säälivästi, saatetaan sanoa "moi" ja sitten lähdetään vetämään mitään sanomatta.
Saatan olla vähän etäinen, varovainen ja tylsähkö, hidas ystävystymään, huono tutustumaan ja hajamielinen, joten kovin pitkiä keskusteluja en ole hyvä käymään. Mutta olen silti aktiivinen, puhun, kuuntelen ja nauran, yleensä vaan äänessä on aina yksi sama henkilö jota kaikki kuuntelee, varmaan tulis nyrkkiä silmään jos itse rupeaisi vaatimaan enemmän huomiota.

Moi!

En jaksa lukea kaikkia kirjoitettuja viestejä, mutta jaan oman tarinani. Olen siis miespuolinen. Enihau, olin vaihdossa ranskankielisessä korkeakoulussa ja olin ainoa vaihtari kaikilla kursseilla. Koulussa oli yhteensä tsägällä 10 vaihtaria. Se oli aika pieni koulu, paikallinen amk. En edes osannut hyvin ranskaa niin ei siinä hirveästi osaa sitten sen pitempää jutustelua kuin "mitä kuuluu?". Kurssikaverit eivät edes asuneet samassa kaupungissa ja bileitäkään kukaan ei tuntunut järjestävän. Koulu järkkäsi yhdet ja kerran keväällä minut kutsuttiin mukaan kurssien päättymisen takia järkättyihin grillauspippaloihin. Onneksi toinen kämppiksistäni oli suht hyvä tyyppi ja tein hänen kanssaan kaikenlaista aina välillä viikonloppuisin.

Tylsistyin ja päätin ottaa ohjat omaan käsiini, kun en vain jaksanut enää yksin kämpilläkään iltaisin palloilla. Lähdin viereiseen suurempaan kaupunkiin erasmus-bileisiin, joissa menin spontaanisti juttelemaan muutamalle tytölle. He tutustuttivat minut muutamaan muuhunkin tyyppiin ja oli tosi kiva ilta - varmaan kivoin siihen mennessä. Kysyin puhelinnumeroa ja kyselin että ovatko menossa johonkin joskus mihin voisin tulla mukaan. Pyysivät sitten johonkin konserttijuttuun ja oli ihan kivaa. Harmi vain, että asuivat tosiaan ihan toisessa kaupungissa niin en sen enempää pystynyt heidän kanssaan aikaa viettämään.

Olin taas aika lähtökuopissa. Päätin lähettää koulun kv-koordinaattorille mailia, että eikö täällä kukaan oikeasti halua tehdä mitään? Sain muutaman vaihtarihepun yhteystiedot ja seuraavana iltana oltiinkin jo istumassa pubissa heidän ja kämppikseni kanssa. Loppu vaihtariajan vietimme heidän kanssaan tehden kaikenlaista ja sain heistä tosi hyviä kavereita. Harmi, että tajusin ottaa yhteyttä vasta hieman vaihdon puolenvälin jälkeen.

Tosiaan, olin ennen vaihtojaksoa kanssa tosi ujo. Oli aika rohkea muuvi edes lähteä vaihtoon, mutta halusin niin kovasti. Jouduin oikeasti keksimään puheenaiheita pelkästään sillä perusteella, että osasin sanoa asian ranskaksi. Joutui mielikuvitus aikamoiselle koetukselle - sen jälkeen suomeksi jutun keksiminen ei ole ollut edes ongelma! Nykyään olen tosi sosiaalinen.

Huomasin, että on tosi vaikea lyöttäytyä vain tietynmaalaisista koostuvaan porukkaan - puhuvat aina vain jotain omia juttujaan, eikä yleensä ole avoimia "uusille tyypeille". Yritä tarkkailla sellaisia kaveriporukoita, joissa on kirjavaa porukkaa monista eri maista. He ovat yleensä paljon vastaanottavampia uusille naamoille. Älä luovuta! Hymyile ja jatka vain yrittämistä!

meillä oli porukassa yksi samantapainen tyttö joka oli vähän hiljainen ja ehkä ujo mutta ei se ole että emme tykänneet hänestä vaan koska hän ei ikinä ottanut osaa meiän juttuihin tai tekemisiin niin mitä siitä pitäs ajatella? meille tuli siitä kuva että se ei meistä tykkää tai et se luulee olevansa meitä parempi. Yhtenä kertana kun puhuttiin meiän suhteista niin se sano että se oli loukkaantunut sille meiän porukan ääneikkäälle siitä kun se ei tehnyt paljon enemmän sen eteen että hänen oloaan olisi tehty paremmaksi että ei olisi niin hiljanen ja ujo meiän seurassa. Eli hän odotti että muut tulisi sille puhuu ja sen ei tarvis tehä mitää aloitteita kun on niin hiljanen ja ujo. Kyllähän semmosta jaksaa vähän aikaa ja me kaikki sen kans yritettiin mut kyllä ihmisen pitää itse ruveta aukeutumaan ja olemaan sosialisempi ilman muitten apua. Miksi meiän pitäs olla sen joku lapsi vahti? Miksi meiän pitäs olla sen iki-ymmärtäväviä kavereita kun ei mitään saa vastineeksi ikinä. Ei kaikkien kans tarvi olla kaveria varsinkin jos ei symppaa. Eti semmosii kavereita joilla on sun kans yhteistä ja ootte samanlaisia. En usko ollenkaan että kysymys on kun olet ulkomailla, luulenpa että sulla on ollut vähän samanlaisia ongelmia jo kotona. Asun ulkomailla ja olen ollut täällä jo viimeiset 15 vuotta ja matkustellu ympäri maailmaa ja voin sanoa että kyllä ihmisten kans tulee toimeen jos on ystävällinen ja avautuu niille. Et todellakaan pääse elämässäs eteenpäin mököttämällä tai murjottamalla...miksi kukaan haluais mennä semmosen kans mihinkään? Älä ota kaikkee niin vakavasti ja pistä hymy huuleen se auttaa aika paljon.

Selvästi mennyt ulkomaille älyämättä, että olettavat automaattisesti huoraksi.

Ja sitten kun ei jakanutkaan kaikille, jäi yksin.

Varsinkin englanninkielisissä ympäristöissä on 100% varmasti tämä syynä.