Paranin alkoholismista.

avaajan rehellisyyttä. Koska hän perustaa näyttönsä väitteeseen omasta selviytymisestään, minä voin samalla perusteella sanoa, että en ole tavannut ainuttakaan alkoholistista kohtuukäyttäjäksi muuttunutta. Olen tavannut heitä paljon ja kuulun itse samaan joukkoon.

Tuonkaltaisen viestin välittäminen voi lisäksi vaikeuttaa entisestään sellaisen lukijan elämää joka tosissaan kamppailee irti alkoholismin helvetistä.

haavemaailmasta. En koskaan ole vielä nähnyt juoppoa, joka kykenee kohtuukäyttöön ja uskokaa kun sanon, että juoppoja olen nähnyt ja paljon.

Sinä uskot parantuneesi ja jossain AA:n kirjassa sanotaankin, että nostamme hattua sellaiselle alkoholistille, joka oppii juomaan kohtuullisesti. Eli hatunnostoni sinulle.
Itse uskon olevani alkoholisti lopun ikääni, ja tänään ei ole halua lähteä kokeilemaan kohtuukäyttöä. Olen tavannut niin monta siinä epäonnistunutta, että tiedän sinun olevan todella harvinainen poikkeus. Voit olla kiitollinen siitä, kun tunnut pitävän oluesta eli alkoholipitoisesta mallasjuomasta.

Olet vain edesvastuuton valehtelija.
Tämän tietävät kaikki todellisen alkoholismin hankkineet.

Kieltämättä aloituksesi pani hymyn huulilleni.
Alkoholismista ei koskaan parane, siitä voi kylläkin toipua. Pysymällä raittiina.

toimii niin, että me jotka olemme palanneet kohtuukäyttöön, emme koskaan ole oikeasti alkoholisteja olleetkaan.

Itse join melkein hengen itseltäni (vatsahuuhtelut, katkot ja kuntoutukset on käyty), olin seitsemän vuotta täysin raittiina ja viimeiset kolme vuotta olen ottanut silloin tällöin. Aloitin skoolaamalla kuohuvalla, josta join puolet, sitten pizzan kanssa olut, joskus lasillinen hyvää viiniä. Yhden oksennuskrapulan join jossain vaiheessa ja sen jälkeen ei ole tehnyt mieli juoda itseään känniin.

Pystyn olemaan ilman alkoholia eikä se silloin edes ole mielessä, mutta voin viettää myös tällaisen illan kuin tänään; lauantai-ilta kivassa porukassa, pari mojitoa ja kotiin.

täällä nyt ja haaveethan kuuluvat ihmiselämään. Mietitäänpä tilannetta, jossa juomiin kovin mieltynyt henkilö on tilaisuudessa, jossa on ns. free bar, eli alkoholia rajattomasti tarjolla ja tällä henkilöllä on aamulla tosi tärkeä meno, jossa pitää olla skarppina. Kuinka moni voi jättää ne juomat vaikkapa kahteen tai kolmeen ja lähteä hyvillä mielin kotiin ajoissa.

Aika monella on saattanut olla jossakin elämänsä vaiheessa lyhyempiaikainen, ehkä muutaman kuukauden mittainen rankempi juopottelujakso. Vaikka ihminen saattaa tunte olevansa tuolloin rapajuoppo, ei hän sitä välttämättä ole, ei yleensä juopoksi synnytä, vaikka jotkut kiihkomielisemmät niin väittävätkin. Juopoksi tullaan yleensä juomalla. Mitä tulee aa:n määritelmään siitä, kuka on alkoholisti, kuka ei, rohkenen olla vankasti eri mieltä. Nämä audit ja mitä näitä testejä onkaan, perustuvat yleensä melko pitkäaikaiseen juomishistoriaan, ei mihinkään parin-kolmen kuukauden jaksoon. AA perustaa käsitteen "alkoholismi" yleensä henkilöön, koka on joutunut alkohin vuoksi vaikeuksiin jossakin elämänsä vaiheessa. Tiedämmehän näitä juomatarinoita, kukas sellainen henkilö, joka alkoholia ottaa, ei olisi joskun elämänsä vaiheessa ollut sammunut, riidellyt perheenjäsenten kanssa, joutunut putkaan sammumisen seurauksena, jäänyt kiinni juopuneena ajosta tms? AAn määritelmän mukaan olisimme siis jokainen alkoholia ottava alkoholisteja. Tällainen määritteleminen on mielestäni vaarallista, jo se on vaarallista, että suomalaiseen aa ryhmään tuleva joutuu melkein pakolla sanomaan puheenvuoronsa aluksi, " olen alkoholisti". Mikäli tuota et sano, melkein poikkeuksetta jossakin vaiheessa joku vanhempi aa:n jäsen aiheesta huomauttaa "täällä yleensä käy vain alkoholistit" tai jotain sinne päin. Kyllä siis yleensä juoppoudesta voi parantua, alkoholismista harvemmin.

Kerronpa hieman itsestäni. Minäkin pidin itseäni alkoholistina n. Kymmenisen vuotta sitten juopoteltuani yhden kesän ja jouduttuani perheeni kanssa vaikeuksiin. Juopottelin siis n. pari kuukautta. Raitistuin aa:ssa ja luulin silloin todellakin olevani alkoholisti, näin minulle aa:ssa väitettiin. Myöhemmin hakeuduin "varmuuden vuoksi" vielä myllyhoitoonkin. Siellähän otetaan nämä audit mitä lie kokeita ennen hoitojakson alkua. Itseäni ei näiden kokeiden perusteella määritelty alkoholistiksi, enkä päässyt Kalliolan myllyhoitoon.

Melko pian lopetin aa käynnitkin, pysyen juomattomana n. viiden vuoden ajan. Myöhemmin aloin hieman ottaa, ehkä n parin kuukauden välein. Vaikka join aina vain sen yhden illan, lähes poikkeuksetta jouduin milloin vähemmän, milloin enemmän hävettäviin tilanteisiin kännissä ollessani. Olinko siis alkoholisti? En varmaankaan, joinhan monin verroin vähemmän, kuin sellainen joka juo joka perjantai ja pitää itseään edelleen kohtuukäyttäjänä. Ongelmani onkin alkoholin aiheuttama vakava persoonallisuuden muuttuminen, kuten käy aika usealle meistä. Eikös vaan teille suht monelle olekkin käynyt niin, että selvin päin ollessanne olette tarkkoja siisteydestänne ja raha-asioittenne hoidosta? Kännissä ei olla köyhiä eikä kipeitä, minä tarjoan, mulla on varaa!!! Siis tuo kännitila on verrattavissa mielisairauteen! Kukaan tuskin tuollaisen jälkeen sanoo olevansa mielisairas, päinvastoin, naureskellaan myöhemmin kännisekoiluja. Kuinka moni teistä
sanoo olevansa yhden illan sekoilun jälkeen alkoholisti? Ei varmasti kukaan. Teille vain kävi niinkuin sille kuuluisalle laulun sankarille Kalle Tappiselle...

No, jotain opin sentään minäkin. Lopetin alkoholin harvakseltaankin oton, minäkin siis toivuin. Toivuin siis mistä? No hölmöilystäpä, idiotismistä tai miksipä sitä kutsutaankin. Olen aa ohjelmassa käymättä palavereissa. Ai miksi en siellä käy? Koska en ole alkoholisti, siellähän käy vain alkoholistit;) Eikä juomattomuuden säilyttäminen ole edes vaikeaa. Tarina on muuten tosi.....

Mitä kirjoituksellani halusinkaan sanoa? On vaarallista tuomita ketään alkoholistiks, kuten täällä lähes poikkeuksetta lähes jokainen kirjoittaja tuomitaan. AA vetää liian helposti juomarin syövereihinsä ja sieltä irtautuminen ainakin pidempiaikaisempien käyntiin on vaikeaa. Katsos, jos vaikka toteaisitkin, en sitten tainnut ollakkaan alkoholisti..... AA ohjelma myös tunnustaa nämä epäilijät - siis ohjelma - itse aa:laiset eivät näitä epäilijöitä juuri tunnusta. Olet alkoholist, ei kun persettä penkkiin...... :(

mäki oon parantunut, enää en viinaan koske! juon vain ja ainoastaan lasinpesunestettä ja bensiiniä

Kyllä alkoholismista voi parantua, jos antaa itselleen luvan parantua.

Alkoholismi ei ensinkään ole sairaus, joten ei siitä voi eikä tarvitse parantua.

Ainainen väittely siitä, onko alkoholismi sairaus vai ei. No, mitä tuolla tiedolla lopulta tekee, oli asia sitten niin tai näin.
Alkoholismiin joutumisen takana piilee monenlaisia syitä. Toiset ovat alttiinpia tarttumaan pulloon ratkaistakseen erilaisia ongelmia.
Mistä tämä sitten saa alkunsa? Ensin "vituttaa" jokin asia, otetaan eka kerran ne kännit ja kappas vaan, ei vituta enää, ainakaan sillä hetkellä. Ja seuraava päivä kun saapuu, alkuperäinen ongelma tuntuu jo pienemmältä joten siitä sitten aivojen sopukoihin jää muistikuva että viina auttaa.
Seuraavat kerrat tulevat helposti, koska muistikuva hyvän olon tunteesta on valmiina ja siitähän se kierre alkaa.
Jossain vaiheessa huomataan ettei ne ongelmat häviäkään viinalla, mutta riippuvuus on jo syntynyt. Tai oikeastaan tapa paeta ikäviä tosiasioita. Onko se sitten sairaus. Sairas tapa kylläkin käsitellä asioita.
Tärkeintä kai olisi keskittyä hyväksymään ja ratkaisemaan ongelmat muulla tavoin.
Opetetaanko esim AA:ssa ongelmien ratkaisutapoja ja sietämistä. Mielestäni ei pahemmin, siellä hoetaan erilaisia mantroja, kerrotaan tarinoita kuka on juonut mitenkin paljon, jopa kilpaillaan siitä. Onko se sitten tervettä...
Alkoholistin määritelmä on veteen piirretty viiva ja jokaiselle täysin omakohtainen. Ei tarvitse juoda itseään ojan pohjalle ollakseen alkoholisti.

Monesti unohdetaan naiset, heillä on lapsia, kulissit pidetään kasassa, mutta pullo on piilossa siellä jossain ja asiaa peitellään viimeiseen saakka.
Nainenhan ei voi juoda kuin mies, lähinnä häpeän ja syyllisyyden takia.
Ja silti, siellä voi olla hyvin yksinäinen, rankasti alkoholisoitunut nainen joka ei uskalla hakea edes apua mistään. Pelkona vaikka menettää lapset.
Mutta tästä joukosta löytyy niitä "parantuneita".
Nämä naiset sinnittelevät omissa koloissaan ja jotkut heistä oivaltavat ettei alkoholi ratkaise vaan tuhoaa. Vähin äänin he lopettavat. Heidän lapsensa kuitenkin muistavat ja todistavat että äiti on ollut alkoholisti, ja tunnistavat myös paranemisen.
Sitkeitä yksilöitä, joista jotkut kykenevät myöhemmin olemaan esim. kohtuukäyttäjiä. Edellyttää tosin hyvin syvällistä itsetutkiskelua ja halua muuttaa omaa käytöstään. Kannustimena usein juuri valtava syyllisyys, josta vapautuminen tuntuu lottovoitolta.

Miesten syyllisyys ja häpeä on erilaista koska yhteiskuntamme normit eivät ole tasa-arvoiset tässä asiassa. Juova nainen/äiti on paheksutumpi kuin juova isä. Silti molemmat ovat alkoholisteja, joilla pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet paranemiseen ilman pelkoa vaikkapa lasten menettämisestä.

Sairaus tai ei, mielestäni ennemminkin oire, apua pitäisi saada. Ja vaihtoehtoja enemmän, kaikille ei AA sovi, siihenkin kun tuppaa jäämään koukkuun. Se ei hoida sairautta vaan oiretta, aivopestään ihminen ajattelemaan että olet aina alkoholisti ja piste. Asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen.

Me alkoholistit olemme mieleltämme herkkiä, masennukseen taipuvaisia, kolhuja kokeneita ihmisiä jotka tarvitsisivat apua siihen mielenhallintaan ja tasapainon saavuttamiseen. Pelkkä lopettaminen ei poista siellä syvällä olevan pienen pojan/tytön epätoivoa, tarvittaisiin hyvää terapiaa sinne kipukohtiin, ytimeen. Tähän kun yhteiskuntamme satsaisi hieman enemmän, ei tarvitsisi näitä haimaheikkien kalliita hoitopäiviä verorahoilla niin paljon kustantaa.
Tämä on sitten vain yksi mielipide, minun omani.

Alkoholisteja on tietenkin monenlaisia ja yksittäistapauksissa parantuminen kohtuukäyttäjäksi lienee mahdollista, vaikka tilastollisesti harvinaista. Helposti asiasta puhuttaessa ajadutaan kehäpäätelmään: jos pystyt kohtuukäyttöön, et ole ollutkaan alkoholisti. Itse pidän täysraittiutta kaikkein helpoimpana ja turvallisimpana ratkaisuna ja sen mukaisesti ole elänyt.

Alkoholiriippuvuus on myös lääketieessä määritelty sairaus:
F10.2 Alkoholiriippuvuus
•Diagnostiset kriteerit: Vähintään kolme seuraavista on todettu yhtäaikaisesti vähintään kuukauden ajan tai, mikäli yhtämittaiset jaksot kuukautta lyhyempiä, toistuvasti viimeisen vuoden aikana:
1.voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää alkoholia
2.heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia
3.vieroitusoireyhtymä (F10.3 ja F10.4) aineen käytön vähentyessä tai lopetuksen yhteydessä
4.osoitus sietokyvyn (toleranssi) kasvusta
5.keskittyminen alkoholinkäyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja aika kuluu alkoholinkäyttöön ja vaikutuksista toipumiseen
6.alkoholin jatkuva käyttö haitoista huolimatta.

Esimerkiksi AA:n sairauskäsitys on toisenlainen, koska siinä alkoholismi määritellään henkiseksi sairaudeksi. Itse korostaisin näiden lisäksi sitä, että alkoholismissa on kysymys myös alkoholin aiheuttamasta aivojen muutoksista. Alkoholin kohtuuttoman käytön taustalla voi olla toki psyykkisiä tai mitä tahansa ongelmia, mutta ei välttämättä.

Itse pidän AA-ryhmiä hyvänä hoitomuotona ja uskon ryhmien sopivan myös henkilöille, joilla ei ole mitään uskonnollisa ajatuksia. On totta, että myös ryhmään voi tulla riippuvuus, mutta sitä on vaikea pitää ongelmana.

Aina AA-toiminta ei ole riittävä. Aluksi voidaan tarvita vierotushoitoa tai pitempääkin laitoshoitoa riittävän pitkän raittiuden saavuttamiseksi. Mikäli alkoholismiin liittyy muita ongelmia ( syynä tai seurauksena) voidaan tarvita terapiaa, kuntoutusta, velkajärjestelyjä ym. ammatillista apua. AA-ryhmän tärkein etu on se, että sen avulla on parhaat mahdollisuudet pysyä raittiina.

Ei kannattaisi ehkä liikaa käyttää voimia sen pohtimiseen olenko alkoholisti vai en tai voisinko oppia juomaan kohtuudella. Jos juominen aiheuttaa ongelmia, on syytä hakea apua. Näitä "perimmäisiä" kysymyksiä on aikaa pohtia sitten kun "tulipalo" on sammutettu. Jos pystyy pysymään raittiina, elämä muuttuu varmasti. Todennäköisesti uusi elämä on aina parempaa kuin entinen, vaikka ei aina täydellistä. Alkoholi on voinut aiheuttaa sellaisia vaurioita ja menetyksiä, joiden kohtaaminen saattaa olla vaikeaa.

Itse en tiedä, olenko parantunut alkoholismista siinä mielessä, että voisinko käyttää alkoholia kohtuudella. En myöskään koe tarvetta tehdä koetta asian selvittämiseksi. Moni alkoholisti on asiaa kokeillut, useimmat kohtalokkain seurauksin.

En väitä, että raitis elämä olisi ollut pelkkää onnea. On tullut epäonnistumisia, pettymyksiä, sairauksia ja pitkäaikainen masennus.
Tiedän kuitenkin, että jos olisin jatkanut juomista, olisin kuollut jo kauan sitten.

Toivotan onnea kaikille alkoholismin kanssa kamppailevalle. Toipuminen on mahdollista!