Aamulenkki heitetty.Totesin,että muualla oli aura käynyt,paitsi meidän kujalla.Turha tulla puhumaan kaupungin työntekijöiden eduista:)Naapurissa asuu:Eläkkeellä oleva liikenne-insinööri,rakennusmestari,mittausteknikko.Tämä siis,ihan huumorilla heitettyä.Nauratti::)
Auraaminen
38
1917
Vastaukset
- auraamattomat tiet
olisi ollut kadut näin huonossa kunnossa kuin tanä talvena! Meidän kadulla joku nulikka auraa tien, mutta vain keskeltä ja aura viisi senttiä ylhäällä? Ennen sentään ajettiin tie penkkaa myöten niin, että kadulla sopi ohittamaan. Näitä nulikoita otetaan auraamaan, mutta eivät osaa ajaa kuin eteenpäin ja keskellä tietä!
- Tehkää työnne.
Tuttu ilmiö joka paikassa. Kadut kapenee jokaisella "aurauskerralla", lumi vierii perästä takaisin tielle ja tienreuna on auraajan mielestä siinä mihin lumi vierii, eli ensikerralla ajetaan taas keskemmältä. Monin paikoin tielle jää viisikin senttiä lunta ja kauheita "mällejä", niistä onkin kiva ajaa ylitse pyörällä. Ajotieltä heitetään lumet kevyenliikenteenväylälle joka on juuri aurattu puhtaaksi. Niin sanottuja ykkösluokan teitä kolutaan vaikka ei olis luntakaan ja muut on auraamatta. Lumet kasataan surutta risteyksiin ajattelematta yhtään näkyvyyttä.
Tikankadmpäristö on hyvin aurattu, aivan kuten viimevuonnakin. Kevyen liikenteen väylät ja ulkoilupolut myös. Iso kiitos urakoitsijalle, vaikka meidän talon kohdalla usein auraakin kinoksen liittymään.
- nöffikkä
Minua ihmetyttää se että samoja teitä hinkataan edes takaisin sillä auralla, viereiset kadut ja kaikki muut lähiseudulla on ajamatta. Tokihan pääväylät (bussireitit?) lienee etusijalla, mutta kun aamun aikana saattaa tästä meidän edestä se aura vetää 5 kertaa, vaikkei kahden ekan kerran jälkeen näy mitään aurattavaa. Vai onko siinä vaan helpompi viettää työaikaa? Ei tartte ajatella liikoja kun käy vaan kadun päässä kääntymässä ja takaisin?
- Liikkeellä pihassa
päästiin lempiaiheeseen. Sama ilmiö on kerrostalojen pihan hoito. Meidän talossa olen asunut 20 vuotta ja kertaakaan kiinteistön hoito ei ole osannut tehdä lumitöitä. Ainakin jos narisijoita kuuntelee. Seuraavaksi alkaa nurmikon pituuden tarkkailu. Koiran kuset ja paskat ei häiritse talossamme häiritse koska päämarisijalla on koira.
- liika on liikaa
Ainakin Savontien seutuvilla aurataan ihan liikaakin. Samoja, jo kertaalleen aurattuja kevyen liikenteen väyliä höylätään yhä uudelleen, vaikkei lunta ole edes satanut. Yleensä aura tulee uudelleen viimeistään kun saat omat tiensuut kolattua auki särkyneen selän kanssa. Hoitaisivat hommansa kerralla alusta loppuun, jotta osaisi paremmin miettiä missä vaiheessa menee aukomaan tien suuta. Terveys kun alkaa pettää niin on vaan jotenkin turhauttavaa tehdä sama työ monta kertaa samana päivänä.
Ja ainakin ennen oli aurauksessa jo muutenkin "viiden sentin raja", eli teitä ei aurata jos ei ole satanut lunta vähintään viittä senttiä. Nykyään se raja näyttäisi olevan viisi milliä; ihan olematonkin lumisade ja heti ollaan höyläämässä.
Ei siis ihme, että osa kaduista jää kokonaan auraamatta kun osaa aurataan moneen kertaan.- Lenkille.
Se on totta, että joitakin katuja kolutaan vaikka ei olis luntakaan, mut taas jotkut on ummessa miltei aina. Varmasti ottaa päähän, kun liittymään ajetaan kova mälli raskasta lunta. Näyttää olevan sellainen tyyli et ajetaan ensin yhteen sunntaan ja sit myöhemmin toiseen suuntaan, näin siis kevyenliikenteen väylillä. Lenkkeilen päivittäin Kommilan ja Luttilan suunnalla, en menis kehumaan aurausta hyväksi. Esim. Kiertotien kevyenliikenteenväylä on miltei aina luminen, kun ajoradalta ajetaan lumet sinne. Tämä päivä oli positiivinen poikkeus, väylä oli puhdas, kiitos siitä. Jos tuo viidensentin raja olis kevyenliikenteenväylillä niin silloin on sama, kun jättävät auraamatta. On siinä paskamainen lenkkeillä ja ajaa pyörällä. Autotiet on tietysti ykkösenä vaikka auto kyllä kulkee paksummassa lumessa kuin fillari.
- Lunta tuppaa
Lenkille. kirjoitti:

ei oo koskaan. Eikö se oo niin että mitä paksumpi hanki niin lyhyemmän matkan tarvii hölökkästä.
- Kol(l)aa kestää!
Joskus auranneena tunnen tarinan; kaikki kolan- ja lapionkäyttäjät ovat jotenkin tuki- ja liikuntaelinsairaita. Ai sitä valituksen määrää, mikä on, jos sitä lunta nyt sattuu taivaan lisäksi tulemaan aurauksen yhteydessä siihen pieteetillä hoidettuun arvokiinteistön liittymään.
- niin metsä vastaa
Kol(l)aa kestää! kirjoitti:
Joskus auranneena tunnen tarinan; kaikki kolan- ja lapionkäyttäjät ovat jotenkin tuki- ja liikuntaelinsairaita. Ai sitä valituksen määrää, mikä on, jos sitä lunta nyt sattuu taivaan lisäksi tulemaan aurauksen yhteydessä siihen pieteetillä hoidettuun arvokiinteistön liittymään.
...kaupungin auramiesten asenne heidän palkanmaksajiaan (veronmaksajia) kohtaan lukeekin; tuossa edellisessä viestissä mukavasti tiivistettynä!
Tiedätkö mitä? Taidanpa ottaa ja ostaa traktorin. Sillä sitten tyrkkään tonttiliittymän puhtaaksi teidän auramiesten jäljiltä; sehän ei tarvitse kuin sen yhden työnnön aivan kuten auramiehilläkin eli mitä väliä minne ne lumet menee, kunhan on oma tie auki. Liittymä on sen jälkeen puhdas ja kevyen- sun muut liikenteen väylät saavat sen mukavan poikittaisen vallin mikä portilla aina odottaa.
Traktorilla homma ei edes käy selän päälle, joten voi vaikka huvikseen ajella omaa liittymää avoimeksi monta kertaa joka päivä; satoi tai paistoi. Niin että oikein kiiltää. Täytyyhän se traktori pitää vireessä, jos sellainen hankkii. - Swerty
niin metsä vastaa kirjoitti:
...kaupungin auramiesten asenne heidän palkanmaksajiaan (veronmaksajia) kohtaan lukeekin; tuossa edellisessä viestissä mukavasti tiivistettynä!
Tiedätkö mitä? Taidanpa ottaa ja ostaa traktorin. Sillä sitten tyrkkään tonttiliittymän puhtaaksi teidän auramiesten jäljiltä; sehän ei tarvitse kuin sen yhden työnnön aivan kuten auramiehilläkin eli mitä väliä minne ne lumet menee, kunhan on oma tie auki. Liittymä on sen jälkeen puhdas ja kevyen- sun muut liikenteen väylät saavat sen mukavan poikittaisen vallin mikä portilla aina odottaa.
Traktorilla homma ei edes käy selän päälle, joten voi vaikka huvikseen ajella omaa liittymää avoimeksi monta kertaa joka päivä; satoi tai paistoi. Niin että oikein kiiltää. Täytyyhän se traktori pitää vireessä, jos sellainen hankkii.keskustelua samasta aiheesta tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8937429 - Ihan Köyhä
niin metsä vastaa kirjoitti:
...kaupungin auramiesten asenne heidän palkanmaksajiaan (veronmaksajia) kohtaan lukeekin; tuossa edellisessä viestissä mukavasti tiivistettynä!
Tiedätkö mitä? Taidanpa ottaa ja ostaa traktorin. Sillä sitten tyrkkään tonttiliittymän puhtaaksi teidän auramiesten jäljiltä; sehän ei tarvitse kuin sen yhden työnnön aivan kuten auramiehilläkin eli mitä väliä minne ne lumet menee, kunhan on oma tie auki. Liittymä on sen jälkeen puhdas ja kevyen- sun muut liikenteen väylät saavat sen mukavan poikittaisen vallin mikä portilla aina odottaa.
Traktorilla homma ei edes käy selän päälle, joten voi vaikka huvikseen ajella omaa liittymää avoimeksi monta kertaa joka päivä; satoi tai paistoi. Niin että oikein kiiltää. Täytyyhän se traktori pitää vireessä, jos sellainen hankkii.köyhä ja
- näin...
Ihan Köyhä kirjoitti:
köyhä ja
2.2 Kunnossapitovastuun jakautuminen kunnan ja tontinomistajan kesken
Pääsääntö
Katujen kunnossapito kuuluu kunnalle siltä osin, kuin sitä ei ole kunnossapitolaissa säädetty tontinomistajien tehtäväksi. Kunta vastaa myös muiden yleisten alueiden kunnossapidosta.
Tontinomistajalle kuuluvat kunnossapitotehtävät luetellaan tyhjentävästi kunnossapitolain 4 §:ssä ja ne koskevat jalkakäytävän talvikunnossapitoa sekä tontille johtavan kulkutien kunnossapitoa. Kaikesta muusta kunnossapidosta vastaa kunta.
1) Tontinomistajan velvollisuutena on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena
* poistamalla jalkakäytävällä jalankulkua haittaava lumi ja jää, sekä
* huolehtimalla jalkakäytävällä liukkauden torjunnasta ja liukkauden torjuntaan käytetyn kiviaineksen poistamisesta.
Joskus voi syntyä epätietoisuutta siitä, kuinka laajalle tontinomistajalle kuuluvat jalkakäytävän talvikunnossapitotehtävät ulottuvat. Kunnossapidettävän jalkakäytävän ulottuvuus selviää viime kädessä katusuunnitelmasta, jossa määritellään muun muassa katualueen käyttäminen eri tarkoituksiin.
2) Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sade-vesikouru vapaana lumesta ja jäästä.
Tarvittaessa viittaa siihen, että lumivallit poistetaan siten etteivät ne esimerkiksi häiritse liikenteen näkyvyyttä, haittaa liikaa jalankulkua tai aiheuta muuta haittaa.
3) Tontinomistaja vastaa aina myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.
Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa omalla kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisesta rakennetun kadun ajoradan reunasta kiinteistölle (MRL 88 §). Nyt kunnossapitolaissa säädetään selkeästi, että tontinomistaja vastaa myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.
Tonttiliittymän kunnossapito käsittää muun muassa sen alla olevan avo-ojan rummun pitämisen läpi vuoden toimivana poistamalla siitä sadevesien kulkua estävä jää, lumi, lehdet ja roskat. Lisäksi tontinomistajalle kuuluvat kulkutien auraus sekä tonttiliittymään aurauksen johdosta kertyneen lumivallin poistaminen sekä muut kunnossapitolain 3 §:ssä määritellyt kunnossapitotehtävät. - Kunnallisvero 20%
niin metsä vastaa kirjoitti:
...kaupungin auramiesten asenne heidän palkanmaksajiaan (veronmaksajia) kohtaan lukeekin; tuossa edellisessä viestissä mukavasti tiivistettynä!
Tiedätkö mitä? Taidanpa ottaa ja ostaa traktorin. Sillä sitten tyrkkään tonttiliittymän puhtaaksi teidän auramiesten jäljiltä; sehän ei tarvitse kuin sen yhden työnnön aivan kuten auramiehilläkin eli mitä väliä minne ne lumet menee, kunhan on oma tie auki. Liittymä on sen jälkeen puhdas ja kevyen- sun muut liikenteen väylät saavat sen mukavan poikittaisen vallin mikä portilla aina odottaa.
Traktorilla homma ei edes käy selän päälle, joten voi vaikka huvikseen ajella omaa liittymää avoimeksi monta kertaa joka päivä; satoi tai paistoi. Niin että oikein kiiltää. Täytyyhän se traktori pitää vireessä, jos sellainen hankkii.Eipä taida kaupungin palkkalistoilla olla enää yhtään "auramiestä". Kaupunki ulkoisti 6/2009 alkaen katujen kunnossapidon, kt-rakentamisen, viherympäristöpalvelut ja ulkoliikuntapaikat poislukien Kämärin jääurheilukeskuksen. Säästösyistä. Nauttikaamme syntyneestä säästöstä!
- Liisa 41
Joillakin paikkakunnilla, esim. Helsingissä valitetaan ettei lumityöt hoideta kunnolla mutta Loviisassa aurataan vaikka ei lunta tulisikaan. Sunnuntai ja Maanantai välisenä yönä oli satanut noin senttimetrin verran lunta. Menin aika myöhään nukkumaan kun ajattelin että tänä yönä saan nukkua rauhassa ilman aura-auton meteli. Mutta turha toivoa, noin klo. 3.30 traktori tuli poistamaan olemattomat lumet (makuuhuoneemme on kadun puolella) Siinä sitten ajettiin edestakaisin noin tunnin verran. Nukahdin uudestaan jonkin ajan kuluttua ja kello 5.15 heräsin taas, nyt oli aura-auton vuoro, samat työt tehtiin uudestaan eli taas ajettiin edestakaisin noin parikymmentä minuuttia. Sen jälkeen nukahdin, onneksi olen talvilomalla tällä hetkellä joten saan nukkua aamulla pitkään. Tällä kertaa sain nukkua peräti kahdeksaan asti ja nyt oli traktorin vuoro, tällä kertaa kiinteistön oma huoltomies tuli ja samat reitit kuljettiin taas puolisen tuntia. Ei auttanut kun nousta ylös aamukahville "hyvän nukutun yön jälkeen" Ymmärrän kyllä että lumityöt tehdään kun on satanut lunta mutta täällä tehdään joka yö, on sitten tullut lunta tai ei.
Rahanko takia vai? Saahan yötyöstä paremman palkan. - Velvoton
näin... kirjoitti:
2.2 Kunnossapitovastuun jakautuminen kunnan ja tontinomistajan kesken
Pääsääntö
Katujen kunnossapito kuuluu kunnalle siltä osin, kuin sitä ei ole kunnossapitolaissa säädetty tontinomistajien tehtäväksi. Kunta vastaa myös muiden yleisten alueiden kunnossapidosta.
Tontinomistajalle kuuluvat kunnossapitotehtävät luetellaan tyhjentävästi kunnossapitolain 4 §:ssä ja ne koskevat jalkakäytävän talvikunnossapitoa sekä tontille johtavan kulkutien kunnossapitoa. Kaikesta muusta kunnossapidosta vastaa kunta.
1) Tontinomistajan velvollisuutena on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena
* poistamalla jalkakäytävällä jalankulkua haittaava lumi ja jää, sekä
* huolehtimalla jalkakäytävällä liukkauden torjunnasta ja liukkauden torjuntaan käytetyn kiviaineksen poistamisesta.
Joskus voi syntyä epätietoisuutta siitä, kuinka laajalle tontinomistajalle kuuluvat jalkakäytävän talvikunnossapitotehtävät ulottuvat. Kunnossapidettävän jalkakäytävän ulottuvuus selviää viime kädessä katusuunnitelmasta, jossa määritellään muun muassa katualueen käyttäminen eri tarkoituksiin.
2) Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sade-vesikouru vapaana lumesta ja jäästä.
Tarvittaessa viittaa siihen, että lumivallit poistetaan siten etteivät ne esimerkiksi häiritse liikenteen näkyvyyttä, haittaa liikaa jalankulkua tai aiheuta muuta haittaa.
3) Tontinomistaja vastaa aina myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.
Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa omalla kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisesta rakennetun kadun ajoradan reunasta kiinteistölle (MRL 88 §). Nyt kunnossapitolaissa säädetään selkeästi, että tontinomistaja vastaa myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.
Tonttiliittymän kunnossapito käsittää muun muassa sen alla olevan avo-ojan rummun pitämisen läpi vuoden toimivana poistamalla siitä sadevesien kulkua estävä jää, lumi, lehdet ja roskat. Lisäksi tontinomistajalle kuuluvat kulkutien auraus sekä tonttiliittymään aurauksen johdosta kertyneen lumivallin poistaminen sekä muut kunnossapitolain 3 §:ssä määritellyt kunnossapitotehtävät.olekaan tässä kaupungissa paljon puhtaanapitoon velvoitettuja, koska taitaavat olla pääosin yhdistettyjä kevyenliikenteen väyliä. Pelkkiä jalkakäytäviä ei taida esim. noilla ok-taloalueilla olla montaakaan kymmentä metriä. Keskustoissa jalkakäytäviä hoitelevat vissiin taöoyhtiöiden palkkaamat huoltoyhtiöt.
Ja kohdan 3 asiathan hoidetaan tuuppamalla lumet tielle ja mieluummin vielä naapurin puolelle.
- Kaunis Kiitos
Borginkatu ei ole koskaan ennen ollut näin hyvin aurattu! Auraaja on aivoilla varustettu :)
- Taka Peronen
Unnukankadun jalkakäytävät. Yleensäkin Kommilan alueen kadut. Nyt vain odottelemaan kun koiranpaskat paljastuvat niin saadaan puheenaiheita. Kokemukseni mukaan yhtenäkään talvena lumityöt ei ole sattunut kaikille kohilleen.
- Penkat pois.
Taka Peronen kirjoitti:

Savontietä vois vähän leventää paikoin, R-kioskin ja Jukan grillin tienoo aika tukossa, kuin myös Kavaljeerista vähän sairaalan suuntaan. Autoja parkissa molemmin puolin tietä, penkat ovat jo kadulla, keskelle jää väylä yhdelle autolle. Kivaa pujottelua.
- tyytyväinen pyör...
tyytyväinen, aikoinaan kun aamulla meni polkupyörällä töihin niin aina oli pyörätiet ummessa. Nyt kun on ulkoistettu YIT,lle? niin jopa on pyörätiet puhtaat. Joten suuri parannus ja siitä kiitos!!!
- Taka Peronen
Penkat pois. kirjoitti:
Savontietä vois vähän leventää paikoin, R-kioskin ja Jukan grillin tienoo aika tukossa, kuin myös Kavaljeerista vähän sairaalan suuntaan. Autoja parkissa molemmin puolin tietä, penkat ovat jo kadulla, keskelle jää väylä yhdelle autolle. Kivaa pujottelua.
siinä tarvitaan. Kesällä ootettiin vettä, se tuli vähän myöhässä. Ei kerenny sienille. Joten eiköhän vähän hiljennellä vauhtia ja ootellaan kun kerkeevät työnnellä penkat pois. Annetaan lumimiesten tehä hommansa.
- kaupungille takas
tyytyväinen pyör... kirjoitti:
tyytyväinen, aikoinaan kun aamulla meni polkupyörällä töihin niin aina oli pyörätiet ummessa. Nyt kun on ulkoistettu YIT,lle? niin jopa on pyörätiet puhtaat. Joten suuri parannus ja siitä kiitos!!!
No jos siellä asuu itse yit:n työntekijöitaä. Kuoppakankaalla ja taulumäellä on ainakin niin surkeessa kunnossa et iokein hävettää olla Varkautelainen. Ennen kun oli kaupungin hoidossa niin oli kadutkin siistit ,oli lumipenkat ajettu pois ,näkyväisyys hyvä. ja kesällä oli nurmikot siististi ajettu,oli kauniita katsella. Nyt on kesällä nurmikot ruskeita kuin ois viitakkeela leikattu tai sit tosi pitkää, huonosti hoidettuja. Siis tätä oli siis ulkoistaminen, halpaa työtä.No jälki sen mukaista.
- Taka Peronen
kaupungille takas kirjoitti:

vuodesta nurmikot on vaikeasti nähtävissä. Mutta ajoimme juuri ilmoittamallasi suunnalla, niin lumien osalta tilanne ei ole siellä sen kummempi kuin muissa kaupunkinosissa. Eihän vain ole jäänyt poliittisen kiven siru kenkään ja se hiertää siellä.
- Lunta tulvillaan

Ajellaan missä ajellaan, aura/linko alhaalla, jos huvittaa. Eilen lenkillä olessani ajoi kaksi aura-autoa Kiertotietä peräkkäin niin, että kipinät sinkoili, puhdas asfaltti oli ja aurattu tie. Vieressä kevyenliikenteenväylä ummessa. Toiset hoitaa hommansa, toiset ei, säästävät teriä ajaen terät ylhäällä. Retuperällä paikka paikoin on asiat. Tirmulankujan päässä oleva p-paikka nykäisemättä, odottavat varmaan et huoltoyhtiöt avaa sen vaikka kuuluu yitille, mahdoton kasa lunta kadun päässä, tukkien kokonaan toisen kaistan.
- Taka Peronen
Lunta tulvillaan kirjoitti:

Asiantuntijat istuvat lämpöisessä ja tietävät alueiden rajat. Jos yhdellä kujalla on lunta tulee jo hikka. Mutta luvataan toimittaa penkka pois nopeammin kuin tekonivel leikkaus. No kohta päästään valittamaan katupölystä ja mikä parasta, sitten nurmikon pituudesta. Muuten, ne aura-autot ei oikein paljon pysty nostamaan sitä auraansa joten elä ota pulttia siitä, kun niitten pitää siirtyä paikasta toiseen.
- Lunta tulvillaan.

Mitä ihmettä tarkoitat sanomalla, "ne aura-autot ei oikein paljon pysty nostamaan sitä auraansa joten elä ota pulttia siitä, kun niitten pitää siirtyä paikasta toiseen" ????
Traktori yrittäjät ajavat terät koholla maasta teriä säästäen, jättäen erittäin paskamaisen lumikerroksen ajatellen kevyttä liikennettä. Aura-autoissa aura nousee aivan varmasti tiestä irti, sen tiedän. Eli kiertotien asfaltin höylääminen kahdella auralla peräkkäin ei todellakaan ollut siirtymää. Enkä ota pulttia, vaan totean asioitten olevan päin persettä siltä kohtaa. - punanuama;=(
Taka Peronen kirjoitti:
Asiantuntijat istuvat lämpöisessä ja tietävät alueiden rajat. Jos yhdellä kujalla on lunta tulee jo hikka. Mutta luvataan toimittaa penkka pois nopeammin kuin tekonivel leikkaus. No kohta päästään valittamaan katupölystä ja mikä parasta, sitten nurmikon pituudesta. Muuten, ne aura-autot ei oikein paljon pysty nostamaan sitä auraansa joten elä ota pulttia siitä, kun niitten pitää siirtyä paikasta toiseen.
Laittakaa ne aurat alas ja auratkaa muutakin kuin pihaliittymät tukkoon.
Lehtonen, Viljakainen ja Kemppainen ottakaa ne lapiot ja menkää auttamaan
että ihmiset pääsevät liikkumaan tässä kaupungissa. Antaako se harjurannan
höyläkuski teille tietoa, että tiet on kunnossa, VOI PERSE.
Tajuatteko, että tämä lumihomma rupeaa jo vähänkerrassaan v,,,,,maan. - Lunta tulvillaan.
punanuama;=( kirjoitti:
Laittakaa ne aurat alas ja auratkaa muutakin kuin pihaliittymät tukkoon.
Lehtonen, Viljakainen ja Kemppainen ottakaa ne lapiot ja menkää auttamaan
että ihmiset pääsevät liikkumaan tässä kaupungissa. Antaako se harjurannan
höyläkuski teille tietoa, että tiet on kunnossa, VOI PERSE.
Tajuatteko, että tämä lumihomma rupeaa jo vähänkerrassaan v,,,,,maan.Nyt olis hyvä sää aurata, ei muuta kuin kalusto liikkeelle. Kiertotie on oiva kohde. Tosin ajotie on puhdas, samoin kuin kevyenliikenteenväyläkin, mutta siinä niitten välissä on paakkuista lunta jonkinverran, se kiireesti ajamaan auralla siihen kevyenliikenteenväylälle. Niinhän näyttää olevan tapana. Hopi hopi rattiin sieltä.
- ent. köpeläinen
tyytyväinen pyör... kirjoitti:
tyytyväinen, aikoinaan kun aamulla meni polkupyörällä töihin niin aina oli pyörätiet ummessa. Nyt kun on ulkoistettu YIT,lle? niin jopa on pyörätiet puhtaat. Joten suuri parannus ja siitä kiitos!!!
voin yhtyä tähän! saman huomion tein jo viime vuonna että onpa kadut puhtaat! Vähän vaikutti kyllä siltä että ne aurauskilometrit ja tunnit ajellaan täyteen siellä missä on väljää, ei niinkään tarpeen mukaan. Taulumäen kulmilla on varmasti paljon vittumaisempi aurata kun on muuta liikennettä vastukkeen. Hyvähän se tietty on että on tie jossain edes kunnossa mutta tasapuolisuus ja veronmaksajan etu ei taida toteutua
- lunta tulevan
ent. köpeläinen kirjoitti:

eikä loppua näy. Auraajat töihin!
- insinöö
lunta tulevan kirjoitti:
eikä loppua näy. Auraajat töihin!
Me asumme iglussa:)Olohuoneen ikkunasta ei näy ulos.Seuraavalla kujalla asuu invalidi,jolla on filipiniläinen nuori vaimo.Rouva työntää kaikki lumet naapurin puolelle..
- Lumetusyritys
insinöö kirjoitti:
Me asumme iglussa:)Olohuoneen ikkunasta ei näy ulos.Seuraavalla kujalla asuu invalidi,jolla on filipiniläinen nuori vaimo.Rouva työntää kaikki lumet naapurin puolelle..
"Seuraavalla kujalla asuu invalidi,jolla on filipiniläinen nuori vaimo.Rouva työntää kaikki lumet naapurin puolelle."
Sitä on filippiineillä tietysti sillälailla totuttu lumen kanssa naapuria härnäämään. - Rakkovika
Lumetusyritys kirjoitti:
"Seuraavalla kujalla asuu invalidi,jolla on filipiniläinen nuori vaimo.Rouva työntää kaikki lumet naapurin puolelle."
Sitä on filippiineillä tietysti sillälailla totuttu lumen kanssa naapuria härnäämään.Nostetaanpas tälläinen keskustelu viime vuodelta esiin. Päivämäärät aikalailla tasan vuoden takaa ja asiakin on sama. Ei näytä tässä kylässä löytyvän uusia valituksen aiheita. Turha aloittaa uusia keskusteluja aiheesta, olisi kaivanut vain tämän vanhan naftaliinista.
- kiinnijäi
Jospa asioihin ei ole tullutkaan muutosta? Joutenlahdessa on jätetty usein kerrostalojen parkkipaikat auraamatta.
- päällikkö vaihtoon
Joko kunnossapitopäällikkö on vaihdettu? Mitään ei tapahdu, ennen kuin asialle tehdään jotain. Päällikkö vaihtoon, nykyinen ei osaa hommaansa.
- Päivi luttilasta
Kauheata kielenkäyttöä työnjohdolta, kun kyselet, että milloinkahan se meidän
katu aurataan. Olisiko syytä käydä edes kohteliaisuus kurssi.- Palvelua tulee!
Laita palautetta asiakkaalle, joka maksaa niiden palkat eli siis kaupungille. Yhteystietoja täältä:
http://www.varkaus.fi/palvelut/liikenne_ja_kadut/katujen_kunnossapito/katujen_kunnossapito/
Ja itse työnjohtajasta kannattaa valittaa esimerkiksi tänne:
http://wwwpalaute.yit.fi/YITASP/yitfb.nsf/fefi?OpenForm
Isoissa yrityksissä kuten YIT, kannattaa selvittää kuka on henkilöstöpäällikkö. Sinne kannattaa valittaa kyseisen henkilön sopimattomuudesta asiakaspalvelutyöhön sekä siitä, ettei homma muutenkaan toimi (samat kadut aurataan moneen kertaan samalla kun osa jää auraamatta kokonaan).
Vain tällä tavoin voit vaikuttaa ja saada aikaan henkilövaihdoksia. Nykyään on työpaikat aika kiven alla ja jos ei hoida hommiaan kunnolla, voi joku toinen hoitaa ne paremmin.
- Anonyymi
jauhelihakeitto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277