Tällainen uutinen tuli lääkäriltä.Nyrkin kokoinen myooma kohdussa. Vähän yli vuuodessa oli kasvanut sormenpään kokoisesta noin suureksi...Muita oireita ei ole kuin runsaat kuukautiset,jotka mulla on ollut aina.Hemoglobiini aina pyörinyt noin sadan kahtapuolta.Joten väsyttää nykyisin usein. Palelee,ei ensimmäistä kuumaa aaltoa...Kerroin tämän saadakseni tietoa kyseisestä leikkauksesta.Kannattaako jättää munasarjat.Leikkaus on perinteinen ei saa alakautta,kun on niin iso.Kertokaapa kokemuksianne.Meidän keskussairaala johtaa Suomen tilastoa sairaalabakteerien ja hoitovirheiden listaa...joten hiukan arveluttaa..
Kohdunpoistoleikkaus
82
118837
Vastaukset
- merilintu
Minulla sama tilanne. 11 myomaa!, joista yksi tosi iso. Minulla on jo leikkausaika, MUTTA nyt olen alkanut selvittää mitä muita vaihtoehtoja minulla olisi. Minulla on runsaat vuodot myöskin, tosin HB aina ollut tosi korkea. Että sinällään kovat vuodot ovat jopa hyvä, veri ohenee. Mutta nyt olen tutustunut myöskin kriittisiin kommentteihin kohdunpoistoon liittyen ja mietin, että ottaisin vuoden "aikalisän" ja tekisin selkeän vaihtoehtohoito suunnitelman. Homeopatia, vyöhyketerapia ja reiki. Eräs tuttavani sai avun homeopatista -> myooma pieneni. Sairaala virhettä on mielestäni turha pelätä. Riski on kuitenkin prosentuaalisesti pieni. Tee ratkaisu ihan oman terveydentilasi pohjalta. Onnea ratkaisuusi, terv,merilintu
- täti
Minulle tehtiin kohdunpoisto 4 vuotta sitten. Samalla poistettiin munasarjat, koska ikää oli jo
himpun verran yli 50.
Nyt olen tosi onnellinen, kaikki vuodot ja anemiat
pois, ei tarvitse miettiä onko kuukaustiset milloin loman aikana jne.
Alkoi ihan uusi, vapaa elämä!- Eeva
hormoonikorvaushoidon ja jos niin minkälaisen?
Vai olitko jo ennen leikkausta sillä samalla kuurilla? - täti
Eeva kirjoitti:
hormoonikorvaushoidon ja jos niin minkälaisen?
Vai olitko jo ennen leikkausta sillä samalla kuurilla?Kerran viikossa laastari vatsaan.
Minä olen hyvin tyytyväinen.
Estradot 50 mg/24 tuntia - 55v.
Eeva kirjoitti:
hormoonikorvaushoidon ja jos niin minkälaisen?
Vai olitko jo ennen leikkausta sillä samalla kuurilla?minulta poistettiin kohtu ja munasarjat v.2002 olin 51v. toimenpide tehtiin alateitse. sain Merimono 2 mg hormonilääkityksen heti käyttöön ja kaikki on aikalailla ok. kohdunnipukka jätettiin paikoilleen. en ole lihonut enkä vanhentunut romahtamalla, niinkuin jotkut kertovat kauhutarinoita. 1,60 pituus ja 59 kg on painoni ja muutama kilo on ehkä tullut lisää,ja saa tullakin tässä iässä, ettei näytä rusinalta. seksissä ei mitään ongelmia. ainoa ongelma joka jäi toimenpiteestä on peräaukon supistajalihaksen löyhtyminen. ei siitäkään ole ongelmia, mutta se tuli heti toimenpiteeen jälkeen. Rohkeasti vain naiset toimenpiteisiin, jos siltä tuntuu ja elämä on vaikeaa.
- nainut
täti kirjoitti:
Kerran viikossa laastari vatsaan.
Minä olen hyvin tyytyväinen.
Estradot 50 mg/24 tuntiamitäs tuo 50mg/24 tuntia tarkottaa,mie en ymmäärrä???onko laastari sun.- sunnuntaihin? minä en voinu sitäkään käyttää,kun muutaman päivän päästä alko kauhea vuoto.
- en oikein usko...
55v. kirjoitti:
minulta poistettiin kohtu ja munasarjat v.2002 olin 51v. toimenpide tehtiin alateitse. sain Merimono 2 mg hormonilääkityksen heti käyttöön ja kaikki on aikalailla ok. kohdunnipukka jätettiin paikoilleen. en ole lihonut enkä vanhentunut romahtamalla, niinkuin jotkut kertovat kauhutarinoita. 1,60 pituus ja 59 kg on painoni ja muutama kilo on ehkä tullut lisää,ja saa tullakin tässä iässä, ettei näytä rusinalta. seksissä ei mitään ongelmia. ainoa ongelma joka jäi toimenpiteestä on peräaukon supistajalihaksen löyhtyminen. ei siitäkään ole ongelmia, mutta se tuli heti toimenpiteeen jälkeen. Rohkeasti vain naiset toimenpiteisiin, jos siltä tuntuu ja elämä on vaikeaa.
Jos kohtu poistettiin alakautta, niin iten muka kohdunnipukka jätettiin? Ei ole yleensä mahdoolsta. Jos poistetaan alakautta, niin kyllä siinä nipukatkin lähtee.
Kohdunnipukkahan se on joka siellä emättimen pohjukassa on ja jos pohja aukaistaan, niin kyllä se nipukka lähtee samalla kun kohtukin.
- bebe
lääkärit ei yleensä poista munsarjoja jos ne on kunnossa.
- täti
Munasarjat kyllä voidaan poistaa, jos katsotaan
että nainen on jo vaihdevuosissa eikä hormooni-
eritystä juurikaan enää ole. joten annoin poistaa
molemmat. Mitäs niilläkään tekee ?
Lisäksi olen lääkärin vaimo, operaation tehnyt lääkäri oli sitä mieltä, että munasarjatkin voi
huoleta poistaa, eivät sitten nekään aiheuta
ongelmia.
- täti
koko operaatio on tietenkin jokaisen omassa
harkinnassa. Itse olen kuitenkin tosi tyytyväinen
omaan tiulanteeseeni tällä hetkellä.
Ei minkäänlaisia vaihdevuosivaivoja, elämä
hymyilee.- annukka
olen menossa kohdunpoistoleikkaukseen ja olen lukenut erilaisia kommentteja kyseiseen asiaan liittyen ja olen positiivisella mielellä.Uskon että leikkauksen jälkeen helpottuu ainakin kuukautisvaivat ja niistä ei enää tarvi kärsiä..ja veri arvotkin nousee.ainakin luulisin.Vähän kyllä jännittää mutta leikkaus kai kannattaa.Kohtu poistetaan kai alakautta ja paraneminen tapahtuu toivottavasti hyvin!Hei te joille on tehty leikkaus alakautta kertokaapa kommentteja!!Olen nelikymppinen perheen äiti.
- 38 v äiti
annukka kirjoitti:

Hei! Toivottavasti sait ennen omaa operaatiotasi viestejä ja kokemuksia muilta... Nyt on itselläni moinen edessä laskeumavaivojen takia. Alatieleikkaus tehdään marraskuun alussa... Mitä vinkkejä antaisit ennen/jälkeen leikkauksen? Millainen kokemus oli sinulle ja miten pitkän sairasloman tarvitsit? Entäpä elämä poiston jälkeen? T. Kirsi 38 v
- 40 ja risat
38 v äiti kirjoitti:

leikkaus tähystyksellä alakautta meni oikein hyvin minua ei ole nukutettu kuin joskus 7vuotiaana jännitin mutta ihan turhaan.ainoa mikä on nyt haitannut niin edelleen 2 kk leikkauksesta minulla on sisällä olevassa haavassa/ompeleissa polyypin tyyppistä verihyytymä kertymää mikä pitäsi olla täysin vaaratonta ja häipyä aikanaan mutta vuotaminen ja kivut huolettaa edelleen koko hereillä olo ajan.onko kellään tällaisesta kokemusta? kauanko kokonaan toipumiseen menee? minulla on sisään pumpattua hiilidioksidikaasuakin vielä kauankohan sen verenkierron kautta poistumiseen menee vielä aikaa?
- make
38 v äiti kirjoitti:
Hei! Toivottavasti sait ennen omaa operaatiotasi viestejä ja kokemuksia muilta... Nyt on itselläni moinen edessä laskeumavaivojen takia. Alatieleikkaus tehdään marraskuun alussa... Mitä vinkkejä antaisit ennen/jälkeen leikkauksen? Millainen kokemus oli sinulle ja miten pitkän sairasloman tarvitsit? Entäpä elämä poiston jälkeen? T. Kirsi 38 v
Viikko sitten minulle tehtiin kyseinen operaatio alateitse,laskeuman takia.Pitkään asiasta oli jo keskusteltu gynekologin kanssa ja nyt se sitten tapahtui.Ei ole ollut mitenkään erikoisia tuntemuksia kotiintulon jälkeen,panadolia otin kipulääkkeeksi alkuviikolla ja nyt ei ole tarvinnut mitään.pieniä kävelylenkkejä olen tehnyt ja huilaillut,mitään raskasta ei saa nyt nostella eikä tehdä.Sain 3viikon sairasloman.Vaihdevuosioireet alkovat kun olin 40v.Nyt kotiuttaessaan minua tohtori sanoi etten ehkä tarvitse korvaushoitoa tämän jälkeen,mut en vielä usko ihan,oli niin voimakkaat ne tuntemukset silloin.Munasarjat vielä jätettiin.
- nainen 43.v.
annukka kirjoitti:
olen menossa kohdunpoistoleikkaukseen ja olen lukenut erilaisia kommentteja kyseiseen asiaan liittyen ja olen positiivisella mielellä.Uskon että leikkauksen jälkeen helpottuu ainakin kuukautisvaivat ja niistä ei enää tarvi kärsiä..ja veri arvotkin nousee.ainakin luulisin.Vähän kyllä jännittää mutta leikkaus kai kannattaa.Kohtu poistetaan kai alakautta ja paraneminen tapahtuu toivottavasti hyvin!Hei te joille on tehty leikkaus alakautta kertokaapa kommentteja!!Olen nelikymppinen perheen äiti.
olin neljä päivää sitten kohdunpoistossa joka siis tehtiin alakautta selkäydinpuudutuksella.Hieman jännitti ,mutta nyt voin jo todeta ei ollu kamala juttu.Minulla on ollut vaivana runsaat,epäsäännölliset ja kivuliaat kuukautiset vaivana lähes viisi vuotta johon sain keltarauhashormooneja ja kipulääkkeitä.Olisin halunnut jo kolme vuotta sitten kohdunpoiston koska minulla on kaksi aikuista lasta ja ongelmat vaivasivat eläämäni paljon mutta nyt vasta lääkäri suostui toimenpiteeseen.Olin sairaalassa kaksi vuorokautta ja nyt toista päivää kotona ja olo on ihan hyvä.Hieman alavatsaa pakottaa mutta särkylääke auttaa ja rauhallisesti pitää olla nyt muutaman viikon.Nyt jo iloitsen kun ei enää tarvitse kärsiä vuodoista ja kivuista.Suosittelen lämpimästi operaatiota.
- nainen43.v.
olisin kysynyt teiltä sisaret kuinka äkkiä uskalsitte imuroida kun kohtunne oli poistettu vaginaalisesti.Entä suuseksi??
- Kohtu(u)ton
En antanut ottaa munasarjoja pois kohdunpoiston yhteydessä ja olen ratkaisuuni tyytyväinen. En ole tarvinut minkäänlaisia korvaushoitoja eikä vaihdevuosioireetkaan ole vielä ilmaantuneet.
- Minni
... jos ne kerran jätettiin paikalleen.
Ilmeisesti munasarjasi toimivat vielä tai sitten kuulut siihen onnelliseeen 10% (tai jotain sinne päin), joille ei tule lainkaan vaihdevuosioireita.
- kohta 50
Nythän tämä minun ruumis keksi ettei menkat ole tullut kuukauteen jokohan ne loppu jipii...vaikea uskoa.Söin tyttären e-pillereitä huhtikuussa siirtääkseni menkkoja matkan takia,Olipas rauhallinen olo nehän sisältää estrogeeni ja toista hormonia pitäisiköhän hommata hormoonijuttuja..leikkaushan ei auta kuin menkkoihin ...painaa se möykky kyllä virtsarakkoo kun koko ajan pissattaa ja vatsan toiminta on sitä sun tätä..Mieliala kyllä vaihtelee,mutta ei isoja kuumia aaltoja...nyt sitte neki vähän vaivaa kun viimeksi kirjoitin ei ollut yhtään lämmin vaan aina paleli..mitä mieltä hormoneista olette....???
- mimmi 55v
Minulta poistettiin kohtu 14v sitten ja olen elänyt täyttä elämää siitä lähtien, tuntui kuin elämä alkaisi uudelleen.
Kuukautiset olivat niin pahat,siksi leikkaus oli ainoa vaihtoehto. En ole saanut mitään hormoonikorvaushoitoa sen jälkeen. Nyt alkoivat kuumat aallot maaliskuussa ja koska en halua syödä hormoonilääkkeitä, ostin Pro Balance-merkkistä soijavalmistetta. Olo on ihana ja kuumat aallot katosivat. Suosittelen... - kohta50
mimmi 55v kirjoitti:
Minulta poistettiin kohtu 14v sitten ja olen elänyt täyttä elämää siitä lähtien, tuntui kuin elämä alkaisi uudelleen.
Kuukautiset olivat niin pahat,siksi leikkaus oli ainoa vaihtoehto. En ole saanut mitään hormoonikorvaushoitoa sen jälkeen. Nyt alkoivat kuumat aallot maaliskuussa ja koska en halua syödä hormoonilääkkeitä, ostin Pro Balance-merkkistä soijavalmistetta. Olo on ihana ja kuumat aallot katosivat. Suosittelen...Kävin tänään yksityisellä lääkäriasemalla ..Sentin kasvant kuukaudessa tämä myooma, ohentuneet limakalvot, hormonihoito alkais ....vähän otti pattiin ultra oli kallis, olisi kyllä hänen pitänt kysyä otetaanko, koska edellinen otettiin kuukausi sitten..Hormonikorvaushoito on nimeltään FEMOSTON en tiiä ei tämä gynelogi nuorehko nainen tykännyt ajatuksesta femisoija jutusta,saa nähdä jos joku vieläkin kertois????
- Hellevi-54
kohta50 kirjoitti:
Kävin tänään yksityisellä lääkäriasemalla ..Sentin kasvant kuukaudessa tämä myooma, ohentuneet limakalvot, hormonihoito alkais ....vähän otti pattiin ultra oli kallis, olisi kyllä hänen pitänt kysyä otetaanko, koska edellinen otettiin kuukausi sitten..Hormonikorvaushoito on nimeltään FEMOSTON en tiiä ei tämä gynelogi nuorehko nainen tykännyt ajatuksesta femisoija jutusta,saa nähdä jos joku vieläkin kertois????
Suosittelen et jos sinulla ei ole vaihdevuosioireita, älä turhaan ala käyttään hormoonikorvaushoitoa. Rintasyövän syntyähän ei tiedä,mistä tulee. Tulee sellaisillekin jotka eivät ikinä ole hormooneita syöneet. Itse söin 4 vuotta Femostonea ja 2 kuukautta sitten leikattiin rintasyöpä.Tiesin riskit kun aloin niitä syömään, mutta ajattelin et mulle hyvä elämänlaatu ilman kamalia vaihdevuosioireita on parempi kuin riski sairastua syöpään. No syöpä tuli. En sitten tiedä mistä. Nyt multa on kaikki hormoonit ehdottomasti kielletty. Myös soijavalmisteet. Nyt on taas vaihdevuosioireet palanneet.Mutta ei voi nyt muuta kun kestää. Kohdunpoistoleikkaus olis joulukuussa, kun mulla on hyperplasiaa eli solumäärän lisäämtymisestä johtuvaa kohdun limakalvon liikakasvua.Siinäkin syöpävaara. Tuttavani joille on kohdunpoisto tehty,ovat kaikki olleet tyytyväisiä.Ei ole ollut siitä mitään sivuvaikutuksia. Päinvastoin.
- rintasyöpä leikattu
Hellevi-54 kirjoitti:

Kysyin lääkäriltäni saanko syödä soijajoghurtteja.Hän sanoi että saa.
Näitä naturan muita soijajauhoista valmistettuja tuotteita ei saa syödä eikä muita luontaistuotteita.Joudun syömään myös estrogeenin estolääkkeitä.Kuukostaako tutulta?Onko samaa sanottu muille? - Minni
Hellevi-54 kirjoitti:
Suosittelen et jos sinulla ei ole vaihdevuosioireita, älä turhaan ala käyttään hormoonikorvaushoitoa. Rintasyövän syntyähän ei tiedä,mistä tulee. Tulee sellaisillekin jotka eivät ikinä ole hormooneita syöneet. Itse söin 4 vuotta Femostonea ja 2 kuukautta sitten leikattiin rintasyöpä.Tiesin riskit kun aloin niitä syömään, mutta ajattelin et mulle hyvä elämänlaatu ilman kamalia vaihdevuosioireita on parempi kuin riski sairastua syöpään. No syöpä tuli. En sitten tiedä mistä. Nyt multa on kaikki hormoonit ehdottomasti kielletty. Myös soijavalmisteet. Nyt on taas vaihdevuosioireet palanneet.Mutta ei voi nyt muuta kun kestää. Kohdunpoistoleikkaus olis joulukuussa, kun mulla on hyperplasiaa eli solumäärän lisäämtymisestä johtuvaa kohdun limakalvon liikakasvua.Siinäkin syöpävaara. Tuttavani joille on kohdunpoisto tehty,ovat kaikki olleet tyytyväisiä.Ei ole ollut siitä mitään sivuvaikutuksia. Päinvastoin.
Soijahan helpottaa vaihdevuosioireita, koska se sisältää kasviestrogeenia. Sen takia hormoonisyöpää sairastavilta (ehkä muiltakin) kielletään soijavalmisteiden käyttö.
Jotkin ihmiset eivät tiedä, että soijan vaikutus vaihdevuosioireiden helpotukseen perustuu kasvisestrogeeneihin ja siksi esittävät vaihtoehdoksi hormonikorvaushoidolle niitä.
En tiedä, mutta kiinnostaisi tietää, millainen ero käsikaupassa olevia kasvisestogeenituotteita käyttävillä ja hormoonikorvaushoitoja käyttävillä on syövän esiintyvyydessä verrattuna ilman näitä kumpiakin olevia.
Tietääkö teistä kukaan virallisia tukimustuloksia näistä? Onko tehtykään missään, esim. Suomessa? Amerikkalaisiin tutkumustuloksiin en usko, koska en tiedä, mihinkä tahoihin on luottamista. - mieltä
Minä,että minulle eivät auttaneet yhtään mihinkään.Hormoonit ovat p......tä,eivät ole luonnollisia naisen elimistölle.Tiedän että nuorillekkin on tullut syöpiä kun ovat käyttäneet pillereitä(ehkäisy)
- -murmeli-
mieltä kirjoitti:
Minä,että minulle eivät auttaneet yhtään mihinkään.Hormoonit ovat p......tä,eivät ole luonnollisia naisen elimistölle.Tiedän että nuorillekkin on tullut syöpiä kun ovat käyttäneet pillereitä(ehkäisy)
NYT pian 51v täyttävä tytteli,jolta poistettiin kohtu nipukkoineen alateitse 46v,voin sanoa,että elämäni on ollut leikkauksen jälkeen yhtä helvettiä;(Joillakin alkaa niin ihana uusi elämä,yksilöllistä kaiketi,itse en tervettä pvää ole nähnyt poiston jälkeen(MUNASARJAT jätettiin),VAIKKA toistuvasti nestekystia,nyt seurannassa,puhkeaako,jos ei,mars leikkaukseen,kun on kuulemma tuota ikää jo.Kadun leikkausta,olisiko kannattanut miettiä kauemmin,en tiedä.Oli ainoastaan runsaat vuodot ja helv.kippee MENSOJEN aikana,ei kasvaimia,3 lasta pyöräyttänyt.Askarruttaa,olisinko edelleen vitaalisempi,terveempi ilman kohtuni poistoa,tehty,mikä tehty!KK loppuivat siis:lihoin,turposin,kolestrolit korkealla,mielialat vaihtelee rajusti,sexiä ei NYT lainkaan,limakalvot vereslihalla,ovestin ei auta,hormoneja karsastan,koska sukurasitus uhkaa.Toistaiseksi mieheni ymmärtänyt tilanteen,eipä ole vielä ainakaan livohkaan lähtenyt katteleen nuorta,terveempää p....a,heh,sori,inhottavaa,kun TÄYTYY pihdata!Mutta huumorinkukka kytee minussa edelleen,vaikka kärsin.
- Kohtu on tehnyt tehtävänsä
Tässäpä sitä ollaan melkein 51 v. mittarissa.
Kohta 4 viikkoa tulee täyteen kohdunpoistostani. Epäselvän tilanteeni vuoksi leikkaus tehtiin perinteisellä tavalla eli haava poikittain karvarajassa. Syy leikkaukseen oli liki 3 kuukautta kestäneet vuodot joita ei kaavinnalla eikä hormonihoidoilla saatu laantumaan ja anemia pysyi kurissa rautatableteilla.
Elämäni ensimmäinen leikkaus ja 8 päivää meni sairaalassa. Joku pöpö livahti vatsaonteloon mutta se tainnutettiin tujuilla antibiooteilla suoraan suoneen. Nyt vain odottelen huolettomia ja vuodottomia päiviä (vuodot loppuivat jo sairaalassa) ja annan itselleni riittävästi aikaa toipuilla rauhassa. Munasarjani muuten jätettiin paikoilleen kun lääkärin mielestä olivat niin terveen ryppyiset, kuin 25-vuotiaalla ;). En siis tarvitse pillereitä jatkossakaan. Olen tyytyväinen olooni enkä suuremmin jännittänyt leikkaustani. Pöpöt jylläävät joka sairaalassa ja ne lannistetaan antibiooteilla.
Väsymys ja jatkuvat vuodot imevät voimiasi ja heikentävät elämänlaatuasi. Toivon rohkeutta Sinulle omaan leikkaukseesi. - marian30tku
Heissan kaikki!
-Multakin poistettiin kaksi vuottasitten tyksissä,kohtu,rauhaset lantiosta,munasarjat molemmat,umpisuoli,verisuonii,maksasta ja masusta kertyneet nesteet,ja tehtiin uusi kalvo masuun=( kaksi isoo kystää munasarjoista. Leikkaus kesti kahdeksan tuntii ja veren hukka oli suuri,heräsin hengityskoneesta,ja huusin tuskaa kun oli liian vähän kipuainetta vaik oli kipupumppu selässä.! ja seuraavat päivät meni ihan pilvessä. Oli pitkä ja kivulias toipuminen edessä,ja kymmeneen päivään en syönyt enkä juonut mitään ,plus enkä käynyt edes vessas=(. Ja multa poistettiin kaikki ja en koskaan tuu saamaa lapsii!!! enää. kun ei oo sitä yhtäkään,ja se sattuu tosi paljon =( ja sain muuten soluhoitookin kuusikuurii ja ne oli tosi kauheit! en kellekään halusi samaa kokemusta... se jätti ison arven masuun ,mut onneksi se on siisti jälki=) mut koskaan en tuu olee enää entiseni.... elämä osaa sit olla julma! ja oon niin nuorikin viel. =(
-Luin teidän viestejä ,ja sen takii sit kirjoitin oman stoorin supeessa muodossa! Kun teidän kaik vaivat tuntuu niin mitättömiltä mun rinnalla!! Mut kirjoittelen taas pian lisää ja mulle saa mailatakin jos haluu.. ois kiva saada ystävii jotka on kokeneet samaa kun mä?? niin saadaa purkaa toistemme tuskaa jatkossakin,ja tehdä kaikkee kivaa=) et saadaa voimaa taas seuraavaan kontrooli käyntiin.. kiitos kun luit tämän viesti,ja mukavaa työpäivää ja terveellistä elämää..
t:marian
ps:sorry jos on virheit.. hi .- endo
Moips Marian!!! Ja kaikki ketkä lukevat...
Olen surkutellut tässä omaa tilaani, mutta kun luin kirjoituksesi en voi kuin toivoa sinulle jaksamista. Mäkin olen 30 vuotias ja kaksi vuotta sitten multa leikattiin tyksissä endometrioosia, 4 tunnin leikkaus ja olin kipeä...
Nyt endometrioosia on suolisto ja kaikki paikat täys, myös kohtu, joka on pakko poistaa. Tiedän kuinka kipeä ison leikkauksen jälkeen on, enkä millään jaksaisi samaa rumbaa. Lapsettomuuteen olen ehkä jo hieman sopeutunut, mutta kohdunpoiston jälkeen se on täysin varmaa, ettei edes onnella voisi saada omaa lasta. Uskon, että tunteesi ovat olleet kamalia, mutta ehkä olet jo hieman sopeutunut, kun aikaa on mennyt. Tulipa sekavaa tekstiä, mutta oli heti(kun luin) pakko vastata!! Jaksamista ja mukavaa kesää!!
- nainen 43v
Minulle tehtiin kohdunpoistoleikkaus (munasarjat jätetiin) tähystyksellä ja seuraavana pv kotiin.Sairaalassa kaikki meni hyvin vaikka jännitinkin nukutustakin aivan turhaan.Henilökunta oli todella ihanaa vein nukutusläkärillekkin pienen joululahjan neuvontaa, heitä varmaan harvemmin muistetaan.12.12. pitäsi mennä töihin minulla on ollun ongelmana jälkivuodot olin joulutunut pari kertaa makaamaan vuorokauden ihan paikallaan että se on lakannut muuten kaikki on mennyt hienosti.leikkaukseen menijöille suosittelen pelkästään että hankkivat ystävät ja tutut avuksi kotiuduttuaan.Antakaa itsellenne tarpeeksi aikaa toipua niin ettei tule mitään jälkivaivoija.
- nelkyt ja risat
...että paino alkaa nousta kohdunpoiston jälkeen ja sitä on vaikeampi kontrolloida? Jostain olen lukenut tällaistakin.
Olisin ihan kypsä luopumaan omasta kohdustani, lapset on tehty ja tulen hulluksi runsaiden kuukautisten kanssa, kaikki ehkäisymenetelmät ovat huonoja. Mutta haluaisin pitää painoni kurissa silti.- painokontrollissa
Kohdunpoisto ei aiheuttanut minulle paino-ongelmia kumpaankaan suuntaan. Paino on pysynyt hallinnassa kahden kilon tarkkuudella.
- Kipeän äidin tytär
Olisin tiedustellut, millaista hintaluokkaa olisi poistattaa kohtu yksityisellä? Äidilleni tehtiin kohdunpoltto keväällä ja on ollut sieltä asti kipeänä, vetää buranaa kuin leipää kun ei muuten pysty olemaan. Aika kohdunpoistoon luvattiin eilen keskussairaalalta 3-4 kk:n kuluessa...
En tiedä yksityisen hintaa kohdunpoistoleikkauksesta, mutta ihmettelen miksi menisit yksityispotilaana? Minulta leikattiin kohtu ihan perinteisellä leikkaushaavalla 28.6-06 ja olen nyt jo melko hyvässä kunnossa. Leikkauksesta on siis kaksi viikkoa aikaa. Tärkeintä on oivaltaa liikunnan ja huilaamisen tasapaino ja tietysti leikkaushaavan puhtaanapito. Suihkutan haavaa aamuin illoin ja "töpöttelen" kuivaksi jottei jää kosteus muhimaan. Annan maatessani myös perinteisiä ilmakylpyjä haava-alueelle. Minut leikattiin keskussairaalassa ja sain todella hyvää hoitoa. Kaikki hoitooni osallistuvat henkilöt olivat ammattitaitoisia, enkä usko, että mikään olisi voinut olla laadukkaampaa vaikka olisin ollutkin yksityispotilas. Nyt odotan innolla miten elämänlaatuni tulee olemaan ratkaisevasti parempaa tästä eteenpäin. Kuukautisten kanssa "taisteluni" kesti 37 vuotta.
- Kipeän äidin tytär
lomasävel kirjoitti:

ensinnäkään minulle ei olla tekemässä minkäänlaista operaatiota vielä pariinkymmeneen vuoteen (toivon) ja toiseksi siksi kyselin, kun äitini on todella kipeä ja jonot keskussairaalalla ovat 3-4 kk! Hän nyt on käynyt yksityisen puheilla ja päässee ehkä operaatioon 3 viikon päästä. Ei tuollaista kipuilua jaksa katsoa kukaan, saatikka mitä on sen poteminen! Kun työtkin pitää tehdä buranan voimalla (kerralla 2 x 600 mg ) eikä sekään vie kipua kokonaan poies.
Eli en kyseenalaista hoidon tasoa vaan jonon pituuden takia kyselin, että mitenkähän kalliiksi tuo lie tulisi. Keskussairaala se taitaa joka tapauksessa olla se paikka, missä operaatio tehdään. - vekit
Kipeän äidin tytär kirjoitti:
ensinnäkään minulle ei olla tekemässä minkäänlaista operaatiota vielä pariinkymmeneen vuoteen (toivon) ja toiseksi siksi kyselin, kun äitini on todella kipeä ja jonot keskussairaalalla ovat 3-4 kk! Hän nyt on käynyt yksityisen puheilla ja päässee ehkä operaatioon 3 viikon päästä. Ei tuollaista kipuilua jaksa katsoa kukaan, saatikka mitä on sen poteminen! Kun työtkin pitää tehdä buranan voimalla (kerralla 2 x 600 mg ) eikä sekään vie kipua kokonaan poies.
Eli en kyseenalaista hoidon tasoa vaan jonon pituuden takia kyselin, että mitenkähän kalliiksi tuo lie tulisi. Keskussairaala se taitaa joka tapauksessa olla se paikka, missä operaatio tehdään.2 viikkoa kohdunpoistosta ja olen edelleen kipeä. Kävi mielessä sellainenkin vaihtoehto että oliko koko leikkaus edes tarpeen. En ole saanut vielä patologin lausuntoa. Gynekologi arveli kipujeni aiheuttajaksi adenomyoosia (endometrioosin alalaji). Minut leikattiin yksityissairaalassa siitä syystä etten enää jaksanut kipujeni kanssa ja leikkausajan sain jo seuraavaksi päiväksi. Hintaa hommalle tuli n. 4600e. En tiedä paljonko kela korvaa, mutta haen vaikka pankista lainaa. Pääasia on etten joudu jonoon kipujeni kanssa ja että saan asiantuntijat toitamaan homman. Vielä olisi edessä paksunsuolen tähystys ja sitten näille vatsavaivoille laitetaan piste. Sekin tehdään yksityisesti. Olisi kiva kuulla kauanko kohdunpoistoleikkauksesta toipumiseen menee? En tahdo jaksaa enää näiden kipujeni kanssa.
- Iinesmari
vekit kirjoitti:
2 viikkoa kohdunpoistosta ja olen edelleen kipeä. Kävi mielessä sellainenkin vaihtoehto että oliko koko leikkaus edes tarpeen. En ole saanut vielä patologin lausuntoa. Gynekologi arveli kipujeni aiheuttajaksi adenomyoosia (endometrioosin alalaji). Minut leikattiin yksityissairaalassa siitä syystä etten enää jaksanut kipujeni kanssa ja leikkausajan sain jo seuraavaksi päiväksi. Hintaa hommalle tuli n. 4600e. En tiedä paljonko kela korvaa, mutta haen vaikka pankista lainaa. Pääasia on etten joudu jonoon kipujeni kanssa ja että saan asiantuntijat toitamaan homman. Vielä olisi edessä paksunsuolen tähystys ja sitten näille vatsavaivoille laitetaan piste. Sekin tehdään yksityisesti. Olisi kiva kuulla kauanko kohdunpoistoleikkauksesta toipumiseen menee? En tahdo jaksaa enää näiden kipujeni kanssa.
Missä yksityisellä leikataan?
- kohduton vaan ei lohduton
Olin 3.5. leikkaukses yksityispotilaana keskussairaalas.jonoon pääsin yksityispuolelta .Odotus kesti 4 vk ja sama lääkäri siis leikkasi sairaalassa.tavallinen jonotus olisi kestänyt kuukausia.Just sain sairaalasta laskun n.500 eur,kela kait korvaa osan.Siinä oli vrk maksu 25 e/vrk,leikkaavan lääkärin palkkio ja nukutuslääkärin palkkio.Kipuja on ollut tähän saakka yhden burana 400 mg verran.Perjant. edessä jälkitark. yksityisellä.Helposti kaikki sujunut,olis pitäny mennä jo ajat sitten jos vaan lääkärit olis suostuneet leikkaan kohdun.Nyt lääkäri kyl huomas että mulla oli mitta täynnä vuotamiseen ja lupas hoitaa asian.SUOSITTELEN ja olenkin mainostanut asiaa kaikille.
- kipu
kohduton vaan ei lohduton kirjoitti:

Minulta poistettiin kohtu 1,5 vuotta sitten. Sen jälkeen jatkuvaa arkuutta/kipuja vatsassa. Vuoden sairastamisen jälkeen viimein pääsin jatkotutkimuksiin. Jotain on vialla, ympäripyöreitä vastauksia, kontrolleja ja viimein aika uuteen leikkaukseen. Yksi lääkäri sanoi, että leikkauksessa on täytynyt tukka komplikaatioita. mutta ilman papereita ei tiedä mitä. Ehkäpä sitten joskus, kun pääsen leikkaukseen, saan selvyyden, mutta näillä kokemuksilla, jos saisin valita uudelleen, en menisi leikkaukseen.
- hoitaja -59
lomasävel kirjoitti:
En tiedä yksityisen hintaa kohdunpoistoleikkauksesta, mutta ihmettelen miksi menisit yksityispotilaana? Minulta leikattiin kohtu ihan perinteisellä leikkaushaavalla 28.6-06 ja olen nyt jo melko hyvässä kunnossa. Leikkauksesta on siis kaksi viikkoa aikaa. Tärkeintä on oivaltaa liikunnan ja huilaamisen tasapaino ja tietysti leikkaushaavan puhtaanapito. Suihkutan haavaa aamuin illoin ja "töpöttelen" kuivaksi jottei jää kosteus muhimaan. Annan maatessani myös perinteisiä ilmakylpyjä haava-alueelle. Minut leikattiin keskussairaalassa ja sain todella hyvää hoitoa. Kaikki hoitooni osallistuvat henkilöt olivat ammattitaitoisia, enkä usko, että mikään olisi voinut olla laadukkaampaa vaikka olisin ollutkin yksityispotilas. Nyt odotan innolla miten elämänlaatuni tulee olemaan ratkaisevasti parempaa tästä eteenpäin. Kuukautisten kanssa "taisteluni" kesti 37 vuotta.
moi, olen myös menossa kohdunpoistoon enskuussa, syynä virtsarakon ja kohdun laskeuma. kohtu pooistetaan ja rakkoa kiinnitetään omalla kudoksella.
Alateitse poistetaan, selkäydinpuudutuksella.vähän jännittää...
Kysyin gynekologiltani paljonko maksaisi yksityisellä. kuulemma noin 1500 euroa, anestesialääkäri ja leikkaussali kallista,kysyin vain hyvikseni.
Haluaisin tietää, missä kunnossa olitte heti seuraavana päivänä leikkauksen jälkeen, lääkäri sanoi että seuraavana päivänä kotiin ja 5 viikkoa sairaslomaa, koska teen raskasta työtä hoitoalalla.
- kly
mitenkäs kohdunpoisto vaikuttaa seksiin? onko kokemusta? pian edessä..
- Paremman elämän puolesta
Itse en menisi poistoon, jos nyt saisin päättää. (Alateitse laskeuman takia) Oma äiti sanoi, että hänelle tehtiin joskus kohdun kaavinta ja sen koommin ei ole ollut vaivoja. Hyvä tietenkin on, ettei vuotoja enää ole ja verenhukasta johtuva ailahteleva käytös ei enää vaivaa, mutta.. Mies muutti pois, sanoi, ettei enää huvita, kaikki johtuu hänestä, ei minusta. Mitenkähän lie. Suomessa tehdään kohdunpoistoja enemmän kuin muualla, samoin umpilisäkkeen poistoja-turhaanko? Kohdunsuu on erogeeninen alue ja kun se poistetaan-on kuin kepillä kaivoon koittelis? Harkitse hyvä sisko toisenkin kerran, hae toinen mielipide ehkä kolmaskin..
- uusi asia
kertokaahan pitääkö käyttää jotain ehkäisyä vielä poiston jälkeen jos munasarjat kuitenkin jäävät?minulla leikkaus edessä ja sitä olen monta vuotta jo odottanut...
- tepa80
Tehdäänkö kohdunpoistoleikkauksia nuorille, joilla ei ole varsinaisia vaivoja? Kuukautiset ovat aika runsaat mutta hormoniehkäisyllä pysyvät normaaleina. Haluaisin leikkauksen ns. ennaltaehkäisynä ettei vanhempana tule mitään vaivoja sekä tietysti suurin syy on ettei menkkoja enää olisi. Minulla on jo kaksi lasta, enkä halua niitä missään nimessä enempää.
- kohdunpoiston syyt
itse halusin monta vuotta jo kohdun poistoa ,kun oli niin paljon ongelmia.Minulle on tehty strelisaatio kymmenen vuotta sitten joten lapsia en enää olisi voinut tehdä,mutta siltikin eivät millään meinanneet suostua kohdunpoistoon.Minua vaivasi valtavat vuodot ja kivut sekä minulla oli endrimetrioosia ja neljä myomaa.Joten kohdunpoistoja ei tehdä ilman painavaa syytä ja sittenkin se on vaikeaa.
- nainen 45v
kohdunpoiston syyt kirjoitti:
itse halusin monta vuotta jo kohdun poistoa ,kun oli niin paljon ongelmia.Minulle on tehty strelisaatio kymmenen vuotta sitten joten lapsia en enää olisi voinut tehdä,mutta siltikin eivät millään meinanneet suostua kohdunpoistoon.Minua vaivasi valtavat vuodot ja kivut sekä minulla oli endrimetrioosia ja neljä myomaa.Joten kohdunpoistoja ei tehdä ilman painavaa syytä ja sittenkin se on vaikeaa.
Minulle tehtiin kohdunpoisto n.2 vkoa sitten ja ainakin vielä olen tosi tyytyväinen itse leikkaustulokseen . Itse sain päättää , haluanko pois koko kohdun . Eikä lääkärini ollut lainkaan vastaan . Minulla oli 4,5 /5.0cm myoma ja alateitse tuli aika vaivattomasti . Tänään sain postitse sanelut ja leikkauksen kulun . Myoma oli verestävä ja lähti jatkotutkimuksiin . Tosin ne menee automaattisesti muutenkin. Nyt hieman jännittää sen tulos . Toivon sydämmestäni ettei löytyisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa kun kaikki muuten on mennyt niin hyvin.
- saara-spring
nainen 45v kirjoitti:

Moi
Oliko tulos ok?
Kauanko jonotit kohdunpoistoon, miten se tehtiin, kauanko toipuminen kesti? - 128
nuorelle harvemmin tehdään kohdunpoistoa, vaikka olisi lapsiakin jos ei ole mitään vaivoja. Ja lekurit vetoavat siihen että jos kuitenkin joskus vielä tekee mieli tehdä lapsia. (vaikka niitä olis lauma jaloissa)
Itse hirvittävistä invalidisoivista kuukautiskivuista kärsivänä sain vasta nyt reilusti yli 30 vuotiaana suostumuksen kohdunpoistoon. liki 5 vuoden anelun jälkeen. Kivuista olen kärsinyt ekoista menkoista aakka eli yli 20 vuotta... - nainen 45
saara-spring kirjoitti:
Moi
Oliko tulos ok?
Kauanko jonotit kohdunpoistoon, miten se tehtiin, kauanko toipuminen kesti?Heippa !
Aikaa kulunut jonkin verran , tulos oli onneksi ok . Parin vuoden päästä kontrolliin munasarjojen vuoksi .Pari kuukautta jonotin julkiselle puolelle , aiemmin olisin jo päässyt mutta oli pienenpi operaatio alkutalvesta , piti ns.rauhoittaa tuo vatsan alue .Alateitse tehtiin ,sairaalassa 2 päivää, kipupumppu oli vuorokauden. Mun meni loistavasti,leikkauskin oli melko kuiva ,verta en menettänyt juuri lainkaan.Jokainen on eri tapaus ,mut harvemmin tulee komplikaatioita, näin käsitin.Kotona 6 viikkoa , nostella ei saa ennen jälkitarkastusta kahvipannua painavampaa. Jälkitarkastukseni oli 5 vkon jälkeen .
- Mahdollinen poistattaja
Hei!
En luettele syitä, miksi tarvitsen kohdunpoiston, mutta olen kiinnostunut kuulemaan sen vaikutuksista, kun luultavasti siihen itsekin päädyn joskus.
Kun kohtu poistetaan kokonaan eli myös kohdunkaula, tuleeko yhdynnästä väljempää merkittävästi?
Kuinka paljon tilaa tarvitaan kohdunpoistoleikkaukseen alakautta? Onnistuuko se synnyttämättömällä naisella ja venyykö paikat siitä?
Onko mitään apukeinoa, edes kirurgista, jos leikkaus jollain tavalla väljentää paikkoja pysyvästi. Seksi on todella tärkeää, ainakin minulle.
Kiitos, jos vastaat!- Aviovaimo57
Hei!
Minuakin kiinnostaa sama asia. Edessä on luultavasti myös kohdunpoisto. Olen 50 ja minullekin seksi on todella tärkeää.
Joten vastatkaa te, jotka olette leikkauksen jo kokeneet, olkaa kilttejä! - ...
Aviovaimo57 kirjoitti:
Hei!
Minuakin kiinnostaa sama asia. Edessä on luultavasti myös kohdunpoisto. Olen 50 ja minullekin seksi on todella tärkeää.
Joten vastatkaa te, jotka olette leikkauksen jo kokeneet, olkaa kilttejä!Kertokaa joku?
- Jorvissa ympärileikattu
Aviovaimo57 kirjoitti:
Hei!
Minuakin kiinnostaa sama asia. Edessä on luultavasti myös kohdunpoisto. Olen 50 ja minullekin seksi on todella tärkeää.
Joten vastatkaa te, jotka olette leikkauksen jo kokeneet, olkaa kilttejä!Minulta poistettiin kohtu yli viisi vuotta sitten. Sama aika on siitä kun olen viimeksi saanut orgasmin. Sairaalan vakuuttelu siitä, etta seksi pysyy ennallaan tai paranee on täyttä puppua. Kun koko kohtu poistetaan ei emätinorgasmi ole enää mahdollista. Tästä löytyy tietoa esim. Hovatta ja Heusala ovat kirjoittaneet asiasts. Mikäli sinulla ei ole kohdussa syöpää niin älä missään tapauksessa luovu kohdustasi. Kasvain voidaan poistaa ilman, että poistetaan koko elin. Kohdunpoisto aiheutaa seksuaalisuuden menetyksen lisäksi myös hormomaalisia muutoksia.
- täyttä elämää
Minulta on leikattu kohtu n. kymmen vuotta sitten, munasarjat ja ns. kohdunnipukka jätettiin. Muuten olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaihdevuosioireita ei ole edelleenkään, olen nyt 53v. Noin vuosi leikkauksesta jotain polyyppeja poistettiin siitä nipukasta polttamalla ja oli tosi tuskallinen toimenpide. Nyt on pissavaivoja ollut toista vuotta ja kävin lääkärissä, todettiin, että nipukassa (portiotynkä) on muutoksia. Joudun tarkempiin tutkimuksiin, saas nähdä syöpääkö vai ei. Tähän saakka papakokeissa aina puhdasta.Lääkäri sanoi, että kohdunpoiston seurauksena on riski että iänmyötä kehittyy erinäisiä laskeumia ja niistä seurauksena voi olla mm. virtsaongelmat, mm. rakko ei tyhjene tai karkailua. Minulla ei ole ollut karkailua, mutta rakko ei tyhjene ja jää luonnollisesti pissattava tunne.Muistan, että leikkauksen yhteydessä lääkäri muistutti, että kontrollikäynnit gynellä ovat tärkeitä eli parin vuoden välein, jos kohdunnipukka jätetään.
- täyttä elämää
... kirjoitti:
Kertokaa joku?
Kirjoittelinkin jo tuossa aikaisemmin omasta kohdunpoistostani.Joillekin kohdunpoisto on aiheuttanut näköjään seksielämäongelmia.Minulle käynyt oikeastaan toisinpäin, nautin asiasta entistä enemmän, niin puolisonikin:) Olen hyvin liikunnallinen ja hoidellut niin sisäisiä kuin ulkoisiakin lihaksiani säännöllisesti, johtuenko siitä vai mistä, mutta väljehtymisestä ei onneksi tietoakaan, eikä vaihdevuosioireet piinaa:)Olen synnyttänyt neljä kertaa.
- Eräs henkilö
täyttä elämää kirjoitti:
Minulta on leikattu kohtu n. kymmen vuotta sitten, munasarjat ja ns. kohdunnipukka jätettiin. Muuten olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaihdevuosioireita ei ole edelleenkään, olen nyt 53v. Noin vuosi leikkauksesta jotain polyyppeja poistettiin siitä nipukasta polttamalla ja oli tosi tuskallinen toimenpide. Nyt on pissavaivoja ollut toista vuotta ja kävin lääkärissä, todettiin, että nipukassa (portiotynkä) on muutoksia. Joudun tarkempiin tutkimuksiin, saas nähdä syöpääkö vai ei. Tähän saakka papakokeissa aina puhdasta.Lääkäri sanoi, että kohdunpoiston seurauksena on riski että iänmyötä kehittyy erinäisiä laskeumia ja niistä seurauksena voi olla mm. virtsaongelmat, mm. rakko ei tyhjene tai karkailua. Minulla ei ole ollut karkailua, mutta rakko ei tyhjene ja jää luonnollisesti pissattava tunne.Muistan, että leikkauksen yhteydessä lääkäri muistutti, että kontrollikäynnit gynellä ovat tärkeitä eli parin vuoden välein, jos kohdunnipukka jätetään.
Kiitos vastauksestasi! Täällä on varmasti lukuisia naisia, joita aihe todella kiinnostaa.
- Nuori, ikää 22
Eräs henkilö kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Täällä on varmasti lukuisia naisia, joita aihe todella kiinnostaa.
Minua kiinnostaisi kohdunpoisto myös. Olen kylläkin todella nuori tähän, 22-v. Lapsia ei ole, eikä tule. Sitä sen suuremmin perustelematta, kuin että inhoan niitä.. Muutama päivä ennen menkkoja masennun ja alan ajattelemaan itsetuhoisesti. Lisäksi käyttäydyn kuin mikäkin hirviö; huudan ja raivoan kaikille, vaikkei syytä olisikaan. Kaiken kukkuraksi menkkani on niin kipeät, ettei saata olla mitenkään päin... Mitähän tohtorit sanoisivat, jos haluaisin poistoon?
- Raps
Nuori, ikää 22 kirjoitti:

Kuvailemasi oireet ovat PMS ja siihen auttaisi vain munasarjojen puisto, mutta kukaan ei ala sinun ikäiseltä lapsettomalta poistamaan munasarjoja ja kohdunpoistoonkin pitäisi olla erittäin painavat perusteet.
Mutta vakavista PMS oireista kannattaa kyllä mennä juttelemaan tohtorille. - janietta
Jorvissa ympärileikattu kirjoitti:
Minulta poistettiin kohtu yli viisi vuotta sitten. Sama aika on siitä kun olen viimeksi saanut orgasmin. Sairaalan vakuuttelu siitä, etta seksi pysyy ennallaan tai paranee on täyttä puppua. Kun koko kohtu poistetaan ei emätinorgasmi ole enää mahdollista. Tästä löytyy tietoa esim. Hovatta ja Heusala ovat kirjoittaneet asiasts. Mikäli sinulla ei ole kohdussa syöpää niin älä missään tapauksessa luovu kohdustasi. Kasvain voidaan poistaa ilman, että poistetaan koko elin. Kohdunpoisto aiheutaa seksuaalisuuden menetyksen lisäksi myös hormomaalisia muutoksia.
Outo väite!
Olen nyt 58. Minulta poistettiin kohtu ja kohdunsuun nipukka 36-vuotiaana eli aikaa operaatiosta on 22 vuotta.
Rakkauselämään leikkauksella ei ole ollut mitään huonontavaa vaikutusta. Emätinorgasmi on täysin mahdollinen! Emätin on tallella ja muutkin merkittävät elimet, joita rakkaudessa tarvitaan. - titta-n
Jorvissa ympärileikattu kirjoitti:
Minulta poistettiin kohtu yli viisi vuotta sitten. Sama aika on siitä kun olen viimeksi saanut orgasmin. Sairaalan vakuuttelu siitä, etta seksi pysyy ennallaan tai paranee on täyttä puppua. Kun koko kohtu poistetaan ei emätinorgasmi ole enää mahdollista. Tästä löytyy tietoa esim. Hovatta ja Heusala ovat kirjoittaneet asiasts. Mikäli sinulla ei ole kohdussa syöpää niin älä missään tapauksessa luovu kohdustasi. Kasvain voidaan poistaa ilman, että poistetaan koko elin. Kohdunpoisto aiheutaa seksuaalisuuden menetyksen lisäksi myös hormomaalisia muutoksia.
Minulta poistettiin kohtu ja munasarjat kolme kuukautta sitten ja voin kyllä sanoa, ettei ole vaikuttanut negatiivisesti seksielämään muuten kuin tietysti leikkaushaavojen aristuksen vuoksi, mutta orgasmiherkkyys on pysynyt samana, jos ei jopa ole parantunut. Mutta sitten nuo hormonaaliset muutokset ovatkin isoja, ja on yhtä tuskaa seikkailla tuolla korvaushoitoviidakossa kun valmisteita on niin paljon erilaisia. Mutta jos munasarjat jätetään, niin eihän silloin käsittääkseni tule hormonaalisia muutoksia!
Olen 37-vuotias ja syön yhdistelmähoitoa, koska sairastan endometrioosia. Eli minulta kohtu poistettiin endon leviämisen takia. Mielenkiinnolla odotan oireita, mitä tästä mahdollisesti seuraa, mutta kuten jo totesin, seksuaalielämä on ennallaan :-) - Pulkkiska
Nuori, ikää 22 kirjoitti:
Minua kiinnostaisi kohdunpoisto myös. Olen kylläkin todella nuori tähän, 22-v. Lapsia ei ole, eikä tule. Sitä sen suuremmin perustelematta, kuin että inhoan niitä.. Muutama päivä ennen menkkoja masennun ja alan ajattelemaan itsetuhoisesti. Lisäksi käyttäydyn kuin mikäkin hirviö; huudan ja raivoan kaikille, vaikkei syytä olisikaan. Kaiken kukkuraksi menkkani on niin kipeät, ettei saata olla mitenkään päin... Mitähän tohtorit sanoisivat, jos haluaisin poistoon?
Olen yrittänyt saada kohdunpoistoa jo monta vuotta, minulla paha endometrioosi ja siihen ei ole haluttua apua löytynyt. Kokeiltu monia eri lääkkeitä hillitsemaan vuotoja ja poistamaan ne, mutta tuloksena on ollut vain se, että vuotaa koko ajan... Joudun selkääni syömään todella vahvoja kipulääkkeitä (150mg Tradolan/3*vrk ja Neurontin *3vrk, lisänä panacod*3/vrk) sen lisäksi vielä voltarenia endoon. Olen jo ihan täynnä tätä kipua, mutta lääkärit ovat sanoneet, että kohtuja ei Suomessa poisteta enää, koska naisasia liike on saanut sellaisen ajettua läpi, koska miehiltäkään ei voi kohtuja poistaa!!! Eihän miehienkään eturauhas höyläykset ole kiellettyjä... Enää en suostu uusien vuotolääkkeiden käyttöön, lääkkeitä syön jo aivan tarpeeksi ja aion vaatia tänään olevalla gynekologin ajalla kohdun poistoa!
- SisukasA
Pulkkiska kirjoitti:

Sano lekurille, että alat olla niin masentunut kipujesi vuoksi, että jos kivut ja masennus vielä jatkuu tai pahenee, niin se tulee myös yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin tuo kohdunpoistoleikkaus!
- kohdutonP
Pulkkiska kirjoitti:
Olen yrittänyt saada kohdunpoistoa jo monta vuotta, minulla paha endometrioosi ja siihen ei ole haluttua apua löytynyt. Kokeiltu monia eri lääkkeitä hillitsemaan vuotoja ja poistamaan ne, mutta tuloksena on ollut vain se, että vuotaa koko ajan... Joudun selkääni syömään todella vahvoja kipulääkkeitä (150mg Tradolan/3*vrk ja Neurontin *3vrk, lisänä panacod*3/vrk) sen lisäksi vielä voltarenia endoon. Olen jo ihan täynnä tätä kipua, mutta lääkärit ovat sanoneet, että kohtuja ei Suomessa poisteta enää, koska naisasia liike on saanut sellaisen ajettua läpi, koska miehiltäkään ei voi kohtuja poistaa!!! Eihän miehienkään eturauhas höyläykset ole kiellettyjä... Enää en suostu uusien vuotolääkkeiden käyttöön, lääkkeitä syön jo aivan tarpeeksi ja aion vaatia tänään olevalla gynekologin ajalla kohdun poistoa!
kenekään tarvi tuollaista kärsiä enempää. Kohtu on vain ja ainoastaan sikiötä ja raskautta varten, eikä sillä ole muuta roolia naisen terveydessä. Paitsi jos poistetaan, terveys paranee. Yritä vielä jollekin toiselle lääkärille, joka ei noin älyttömiä syitä esitä.
Johan tuo sun kipulääkearsenaali on sellainen, että sen pitää herättää lääkäri tajuamaan, ettei sinua ole nyt hoidettu oikein.
Toivottavasti pääset kohdustasi. - wombwomb
kohdutonP kirjoitti:
kenekään tarvi tuollaista kärsiä enempää. Kohtu on vain ja ainoastaan sikiötä ja raskautta varten, eikä sillä ole muuta roolia naisen terveydessä. Paitsi jos poistetaan, terveys paranee. Yritä vielä jollekin toiselle lääkärille, joka ei noin älyttömiä syitä esitä.
Johan tuo sun kipulääkearsenaali on sellainen, että sen pitää herättää lääkäri tajuamaan, ettei sinua ole nyt hoidettu oikein.
Toivottavasti pääset kohdustasi.Itse asiassa kohdulla on hyvin tärkeä rooli naisen terveydessä Se ei todellakaan ole vain sikiötä varten. Ja terveys ei likimainkaan kaikilla parane jos se poistetaan. Erittäin usein käy juuri päinvastoin.
Lueppa lisää kohdusta ja sen tehtävistä esim. netistä. Alempana ketjussa on "kohtu, kohdunpoisto"-otsikon yhteydessä pari hyvää linkkiä englanniksi. Jos ja kun et niistä saa selvää, niin pyydä jotakuta ystävää tai sukulaista kääntämään. - ihmettelen vaan!
wombwomb kirjoitti:
Itse asiassa kohdulla on hyvin tärkeä rooli naisen terveydessä Se ei todellakaan ole vain sikiötä varten. Ja terveys ei likimainkaan kaikilla parane jos se poistetaan. Erittäin usein käy juuri päinvastoin.
Lueppa lisää kohdusta ja sen tehtävistä esim. netistä. Alempana ketjussa on "kohtu, kohdunpoisto"-otsikon yhteydessä pari hyvää linkkiä englanniksi. Jos ja kun et niistä saa selvää, niin pyydä jotakuta ystävää tai sukulaista kääntämään.Samaa mieltä olen. Edellisellä kirjoittajalla oli tosi yksipuolinen näkemys kohdusta. Jossain tilanteissa se on pakko poistaa, mutta mikään turha kapistus se ei ole terveenä. Poistamisen jälkeen voi tosiaankin alkaa vielä pahempi hormoonikierre..
- Surkimus
ihmettelen vaan! kirjoitti:
Samaa mieltä olen. Edellisellä kirjoittajalla oli tosi yksipuolinen näkemys kohdusta. Jossain tilanteissa se on pakko poistaa, mutta mikään turha kapistus se ei ole terveenä. Poistamisen jälkeen voi tosiaankin alkaa vielä pahempi hormoonikierre..
kun haluaa lisää itetoa asioista ja alkaa syntyä keskustelua, ketjusta poistetaan kaikki mikä ei sovi ns käypä-hoito systeemiin. Tämäkin onnekas rouva, joka minulle oli vastaillut hyvinkin positiivisesti. Itse ainakin sain rohkeutta hänen vastauksestaan.
Seksi kohdunpoiston jälkeen näyttää tosiaan olevan edelleen tabu, josta ei saa keskustella eikä kyseenalaistaa sen peremmuutta poiston jälkeen verrattuna tilanteeseen ennen leikkausta - hyvä näin
ihmettelen vaan! kirjoitti:
Samaa mieltä olen. Edellisellä kirjoittajalla oli tosi yksipuolinen näkemys kohdusta. Jossain tilanteissa se on pakko poistaa, mutta mikään turha kapistus se ei ole terveenä. Poistamisen jälkeen voi tosiaankin alkaa vielä pahempi hormoonikierre..
Minulta poistettiin kohtu 7 vuotta sitten, ja se sopi minulle kuin nenä päähän, elämäni laatu parani kummasti, jatkuva anemia ja runsaat vuodot veks. Ei seksi- eikä virtsankarkaamisongelmia ja elämä hymyilee, ikää jo reilut viiskyt. Minulle sopi eikä tullut mitään ongelmia, tietysti asiat ovat tapauskohtaisia ja ihmiset erilaisia.
- vain jos henki on
hyvä näin kirjoitti:
Minulta poistettiin kohtu 7 vuotta sitten, ja se sopi minulle kuin nenä päähän, elämäni laatu parani kummasti, jatkuva anemia ja runsaat vuodot veks. Ei seksi- eikä virtsankarkaamisongelmia ja elämä hymyilee, ikää jo reilut viiskyt. Minulle sopi eikä tullut mitään ongelmia, tietysti asiat ovat tapauskohtaisia ja ihmiset erilaisia.
kyseessä, menen leikkaukseen. kun kohdunpoisto on tapauskohtaista, ei voi tietää kumpaan ryhmään kuuluu: siihenkö jolla homma onnistuu vai siihen, jolla homma kusahtaa kokonaan. Kohdunpoistoa kun ei voi kokeilla. Se on lopullinen toimenpide. Kyllä saa lääketiede vielä mennä roimasti eteenpäin, ennenkuin annan oman roikkuvan romuni poistaa.
On se kumma että miehille suunnitellaan kaikenmaailman säästäviä eturauhasleikkauksia, vaan me naiset saadaan luopua elimistämme raps vaan ja on muka pikkujuttu. En voi ymmärtää, mikse muka voi terettä kohtua ripustaa uudelleen kiinni sinne, mihin se aluperin on rakennettu. Taitaa olla vaan kirurgien laiskuutta ja halua mennä siitä, mistä aita on matalinta.
- Myooma 5,3 cm
"Myooman ympärille tullut poikkeavaa kudosmassaa, lisäksi vasen ovario turpea ja tämä vaikuttaa olevan kiinni kudoksessa. Maligniteetti ei täysin poissuljettu, vaikka munasarjasyövän merkkiaineet ovatkin normaali alueella. Potilaalle suunnitteilla 15.6 laparoskooppiavusteinen kohdun ja mahdollisesti molempien adnexien poistoleikkaus".
Perussairautena Dermatomyosiitti, johon voi liittyä pahanlaatuinen kasvain, nämä ovat lääkärin perustelut.
Pelottaa, etenkin kivut ja katetroinnit. - Nettilääkäreitä ?
Nyt olen täydessä paniikissa. Leikkausaika olisi 15.6, mutta olen jo ajatellut pyytää leikkauksen siirtoa, jos mahdollista, koska pelkään, että ollaan menossa liian radikaaleihin toimenpiteisiin, vaikkei mitään syöpää ole todettu.
Voi kun löytyisi joku pätevä lääkäri sanomaan, onko iso riski kieltäytyä leikkauksesta, tai siirtää sitä ?
Olen tuon edellisen kommentin "myooma 5,3 cm" kirjoittaja.- Tsemppiä sinulle
Tuo osa tekstistä: Maligniteetti ei täysin poissuljettu... viittaa sellaiseen, että ehkä ei kannata hakea siirtoa leikkaukseen. Jos jotakin pahanlaatuista olisi, niin se on aina kohtalokasta näissä asioissa. Ei vara venettä kaada. Sinuna menisin leikkaukseen, ihan kaiken varalta. Onnea ja hyvää kesää.
- Painostuksen uhrille
Tuo maligniteetti ei täysin poissuljettu on tyypillistä lääkäreiden sanelua, tuon voi myös ymmärtää toisella tavalla. Turhan radikaalilta kuulostava toimenpide, en menisi todellakaan, sinua on kohdeltu ala-arvoisesti, ja mielipiteesi on jätetty noteeraamatta.
- Paniikki jatkuu
Huomenna puhun puhelimessa sen leikkaavan lääkärin kanssa, vaikken usko että siitä on mitään hyötyä. Itsestäkin tuntuu, että lääkärit ylireagoivat, koska olen Dermatomyosiitti -potilas ja sekin on totta, että omaa mielipidettäni ei ole noteerattu kunnolla. Saa nähdä mitä huomenna sanoo, jos saan tämän sanotuksi puhelimessa.
Yritän ainakin siirtää leikkausta, että saan miettimisaikaa ja mahdollisesti apua jostain. Rahaa ei ole mennä yksityiselle ja suku ei auta.
Käyn huomenna myös syöpäyhdistyksen hoitajan kanssa juttelemassa ja näytän hänelle lääkärin lausuntoa. On tämä paha tilanne, että ei saa tukea itselleen lääkäreiltä, vaan käskytystä ja vakavilla asioilla leikkimistä. Minustahan tässä on kyse, minun mielipidettäni heidän pitäisi kuunnella, mutta ei. Näin Tays:issa. - Pelossa eletään
Taas uusi (mies)lääkäri puhelimessa, joka oli niin kiireisen kuuloinen, että hädin tuskin sain kysyttä, että voinko siirtää leikkausta, jos ja kun en tunne olevani valmis siihen tms. Siihen sain vastauksen, että kyllä, mutta minulla on lista kysymyksistä, joihin en ole saanut vastausta, koska lääkärit ovat niin kiireisiä ja tehokkaita, etten saa kysytyksi, kun olen kai sitten hidas ja pohdin asioita tarkkaan.
Juttelin syöpäyhdistyksen hoitajan kanssa, joka on ollut 30 v töissä kyseisen sairaalan leikkausosastolla, joten hänen linjansa oli sama, kuin osaston lääkäreitten ja hoitajien, joten mitään uutta ja erilaista ei ole tullut.
Tietysti pelottaa siirtää leikkausta, mutta pelottaa mennäkin siihen, joten koetan nyt edelleen ottaa kuumeisesti selvää kaikesta. Kohdussa tuntuu kyllä "nipistelyä", eli tunnen sen myooman, kuten olen tuntenut jo kauan, mutta viime aikoina se ei ole kasvanut, siten, että tunsin tärinänä ym tulehduksina, kun se siis kasvoi vuodessa yli 3 cm:stä tuohon noin 5 cm:iin.
Toisella palstalla tulin jo leimatuksi "tasapainottomaksi", kun en tyydy vastauksiin siten, että lopettaisin kyselemästä ja vaikenisin, vaan kysyn ja kysyn, koska haen perusteellista tietoa, enkä ole vakuuttunut mistään, ennen kuin olen vakuuttunut, jos sittenkään.
Pahinta on, ettei ole lääkäriä, jolta voisi aina tarvittaessa kysyä kaikki kysymykset. Poliklinikalla ei ole enää varaa käydä, yksityisestä puhumattakaan. Hoitajan aika on keskiviikkona, joten siellä voin koettaa puhua asiasta, mutta että saanko puhua lääkärin kanssa maksutta, on toinen asia.
Olen ollut huomaavinani, että hyvätuloiset eivät halua, että paljon kysellään, kun he selviävät mahdollisista eteen tulevista ongelmista ja komplikaatioista aina uusilla hoidoilla, joihin heillä on varaa, mutta köyhillä ei ole varaa ongelmiin, joten köyhät haluavat tietää kaiken ja vielä enemmän. Näin se on, uskokaa, tai älkää.- tyytyväinen
Kävitkö leikkauksessa ja kuinka se meni? Kuinka olet toipunut?
Itselläni oli 10 cm myoma ja kohtu poistettu puolivuotta sitten ja kaikki meini hyvin ja toivuin 4 vkossa työkuntoon ja liikuntaakin aloin harrastaa heti sairausloman jälkeen jopa tein lumitöitä. Pientä nipistelyä haavassa (vaaka haava) parin kuukauden ajan. Elämä on todella helppoa nyt: ei vuotoja eikä särkyä, hormoonikierron "tunnen" kropassa mutta mielialan muutokset paljon pienemmät. Seksiä teki mieli jo 3 vkoa leikkauksen jälkeen.
- Eriarvoisuudesta poi
Otit esille todella käsittelemisen arvoisen asian. Vahinko, että se on näin pitkän ja vanhan viestiketjun alimmaisena. Nimittäin sen, että saavatko kaikki ihmiset samanarvoista hoitoa sairauksiinsa.
Suomalainen yhteiskunta on kehittynyt pahaan suuntaan työttömyyden tai sairauden ja siitä seuranneen varattomuuden suhteen. Kaikilla ei todellakaan ole varaa lääkäriin, edes julkiseen. Jos sairastuu pari viikkoa ennen rahapäivää, niin on vain odoteltava ja silloinkin maksetaan tärkeimmät laskut ensin.
Sairauksien hoidossa ja prioriteetissä olen ollut huomaavinani, että hyvätuloiset ja koulutetut ihmiset huomioidaan paremmin. Ihan äskettäin olen omin silmin nähnyt miten kuolevalle ihmiselle ei annettu kolmeen, pitkään tuntiin mitään kipulääkitystä, kun "lääkäriä ei saatu paikalle" terveyskeskuksessa. Lääkäri kyllä sitten löytyi kun paikalle marssi kaksi ihmistä sitä vaatimaan. Valitettavasti kaikilla ei ole niitä omaisia, jotka vaatisivat hoitoa viipymättä.
Joten on itse vaadittava, ja pontevasti, tietoa omasta sairaudesta sen hoitamisesta. Monet ovat turhan arkoja kysymään tarkkoja yksityiskohtia varsinkin jos lääkäri vaikuttaa kiireiseltä. Minä ehkä kysyisin hoitavalta lääkäriltä, että miten minun käy, jos en tulekaan leikkaukseen. Saattaisin saada paremman vastauksen.- Lääkärikulut korvata
Nyt kärjistät. Sosiaalitoimi maksaa julkisen terveydehuollon lääkärikulut ja reseptilääkket. Pienituloinen on oikeutettu toimeentulotukeen ja välttämättömiin sairauskuluihin. Lääkärilaskut viedään sosiaalitoimeen. TUKEA on saatavilla, jos sitä hakee myös taloudellista.
- Eriarvoisuudesta poi
Lääkärikulut korvata kirjoitti:
Nyt kärjistät. Sosiaalitoimi maksaa julkisen terveydehuollon lääkärikulut ja reseptilääkket. Pienituloinen on oikeutettu toimeentulotukeen ja välttämättömiin sairauskuluihin. Lääkärilaskut viedään sosiaalitoimeen. TUKEA on saatavilla, jos sitä hakee myös taloudellista.
Ei sosiaalitoimi maksa mitään automaattisesti, se on ihan väärä käsitys ihmisillä. Jos olet osa-aikatyössä ja tienaat esimerkiksi 900 euroa kuukaudessa ja on yksi huollettava, niin et saa yhtään mitään, koska tulosi ovat minimitoimeentuloa isommat. Se on nimittäin sosiaalitoimen mukaan ihan riittävä summa kahdelle ihmiselle kuukaudessa. Näillä tulorajoilla olevat ihmiset ovat kaikkein heikoimmilla. Työssäkäyntikulut ovat tietysti samat kuin kokoaikaista työtäkin tekevillä, eivätkä esimerkiksi matkakulut ylety verotuksen vähennyksiin.
- Kuitit soppaan
Jos tulee sairauskohtaus silloin mennään päivystykseen tai soitetaan ambulanssi, rahaa ei tarvitse olla mukana ja niiden sairaudesta aiheutuneiden kulujen kanssa mennään sosiaalivirastoon. Kukaan ei jää hoidotta ellei jättäydy kotiin.
- Kokemusta on
Isoimmissa kaupungissa sosiaalivirastoissa on pitkät jonot, virkailijat tekevät mielivaltaisia päätöksiä ja väittävät, että esim. pienimmällä mahdollisella sairaseläkkeellä pitäisi pärjätä sairaana ja saada kaikki laskut hoidettua. Teoriassa toimii, käytännössä ei.
Tästä on vuosien kokemus, enkä ole ainut, joka ei jaksa sairaana käydä sitä byrokratiataistelua, varsinkin, kun sitä tukea ei oikeasti saa. Sairaalamaksun saattaa juuri ja juuri saada, jos kykenee hakemaan ja liittämään liitteitä liitteitten perään, toimittamaan ja postittamaan, tulostamaan sitä ja tätä jne SAIRAANA EI PYSTY/JAKSA.
Ne, jotka eivät joudu asioimaan sos.virastossa, tietävät usein parhaiten, että sieltä muka apua saa, mutta me, jotka olemme heitteillä, tiedämme, että niin ei ole. Tuossa on pöydällä viimeisin hakemus, jossa hylättiin apu, samalla pöydällä 150:n hammaslääkärilasku, mitä syön tässä kuussa ? Arvaa onko voimia hoitaa itseä ja näitä asioita, kun pitäisi vielä miettiä tätä leikkausasiaa ?
Älkää ihmiset levittäkö täällä tuota soopaa, että apua muka saa, kun sitä ei saa. - Laki sitoo heitäkin
Ei kukaan kirjoita soopaa vaan kyllä sosiaaliviranomaiset joutuvat noudattamaan Suomen lakia päätöksissään. Väärästä päätöksestä kannattaa valittaa ja ottaa yhteyttä sosiaaliasiamieheen, löytyy joka kunnasta. Sairaanakin joutuu tekemään paperitöitä, ellei kykene niin pyytää apua.
- Moccanella
Miksi Suomessa ei puhuta mitään progesteronista, luonnollisesta keltarauhashormonista? Muualla maailmalla, Ruotsissakin, siitä on keskusteltu jo vuosikaudet suorastaan ihmeaineena PMS:n ja vaihdevuosioireiden hoidossa. Googlatkaapa "natural progesterone". Olen itse saanut siitä todella suuren avun vaihdevuosivaivoihini. Niitähän on oikeasti kymmeniä, ei pelkästään kuumat aallot ja kuivat limakalvot. Mielialani on noussut hurjasti, paino laskenut, iho palautunut kimmoisemmaksi jne. Siis vain muutama viikko ja pikku läntti voidetta nahkaan! Etenkin jos kohtu on leikattu ja kuumat aallot kovia, kuten itsellänikin, tarvitaan hieman luonnollista estrogeenia (estradiol) ja siis ennenkaikkea luonnollista progesteronia! Sen mukaan mitä olen asiaa nyt tutkinut netin kautta, myoomat ja munasarjakystatkin johtuvat keltarauhashormonin puutteesta, ja monet ovat välttäneet kohdunpoiston luonnollisen progesteronin avulla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271