Mari Kiviniemen uusi avoimempi ja rehellisempi linja tuntuu aika vaikeaselkoiselta.
Hallitus valmistelee asuntoministerin esityksen jättämistä eduskunnalle ja yllättäen keskustan kansanedustajat ovat kin valiokunnassa erimieltä hallituksen esityksestä. Asiaa on valmisteltu pitkään ja ministerin kanta on ollut selvä jo pitkään. Mutta ilmeisesti yhdenkään Keskustaministerin tai kansanedustajan mieleen ei ole tulllut esittää eriäviä mielipiteitään suoraan ministerille.
Asia vain esitetääään valiokunnan kokuksessa sen jälkeen kun valmistelu on jo saatu päätökseen.
Aika kummaa avoimmuutta ja rehellisyyttä.
Tarkoitushan on taata, että taajamien palvelut säilyvät ja suurten kauppakesksuten rakentamista rajoitetaan silloin kun pienten yritysten palveluverkosto uhkaa harveta ja heikentää asukkaiden lähipalveluiden saantia.
Ja toisaalta on olemassa pelko siitä, että suurten kauppakesksuten rakentamisen yhteydessä kuntien päättäjät ajattelisivat enemmmän korruptio hyötyjään, kuin kuntalaistensa etua.
Ja kun asiaa kysyttiin tuereeltaa Mari Kiviniemeltä; eli mitämieltä on kesksutan yllättävästä mielenmuutoksesta ja valmiudesta panna kansanedustajiaan jo yhteisesti hallituksessa sovitun mukaisesti tehdyn päätöksen taakse.
Ei tuosta sanut mitään avointa saati rehellistä vastausta.
Onko siis yhä niin, että Kepulainen pettää aina.
NINEL
Kiviniemen avoimuus ja rehellisyys?
ninel2010
2
<50
Vastaukset
Eihän tämä ole esimmäinen kerta kun KEPU vetää maton alta hallituskumppanilta porvarihallituksessa. Esko Tuhoahon hallituksessahan tuo oli jokapäiväistä. Niiltä ajoilta onkin tämä hokema: KEPU PETTÄÄ AINA!
Se pitää paikkansa myös tässä hallituksessa. Erityisesti se näkyy nyt vaalisaunan lämmetessä ja KEPUn aistiessa tulevan rökäletappion.- kaikista asioista...
Kaikista asioista on keskusteltava avoimesti, sehän nähtiin tänään päivällä onko asia niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233520- 122346
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241428
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141246