Päteekö sinkut-palstalta tuttu ”markkina-arvoteoria” kaikkiin ihmissuhteisiin? Tapaamme niin paljon ihmisiä että niitä on valikoitava jollain perusteella ja siksi itsensä pitäisi osata markkinoida ihmissuhteisiin.
Teenkö minä itsestäni vaikeasti lähestyttävän vai tekevätkö toiset ihmiset minusta vaikeasti lähestyttävän? Ei kukaan lähesty minua tai juttele minulle, miksi välillä tuntuu että minulta kuitenkin odotettaisiin sitä?
En mä ole mitenkään ”läpitunkematon”, enkä pillastu ihan päivittäin.
Pillastun jos minua sätitään siitä että olen sellainen kuin olen, jos minut laitetaan syntipukiksi siihen että minua on kohdeltu oudosti ja jos mun syntipukkiuttani todistellaan sillä millainen olen.
Pillastun myös ”jotkut ihmiset nyt vaan loukkaantuvat mistä tahansa” – kommenteista. Oikeasti toisen ihmisen tunteet eivät ole koskaan ongelma ellei niistä tee ongelmaa. Jos EI OLISI tietoista pyrkimystä loukata toista ihmistä, voisi hyväksyä toisen loukkaantumisen. Jos ON pyrkimys loukata, pitää tämä pyrkimys kääntää toisen ihmisen syyksi koska ei kykene ottamaan vastuuta omista mielenhäiriöistään.
Saatan pillastua jostain muustakin, mutta tässä tähän mennessä opitut.
Ihmiset joilla on tarve hallita toisten olemista, tympivät. Ihmisillä on aina syynsä olla sellaisia kuin ovat, kai näilläkin sitten on syynsä haluta tuntea että jotenkin hallitsevat tilanteita. ”On vaikea hyväksyä ihmisiä jotka eivät hyväksy minua” jne.
En kyllä tiedä haluaisinko edes olla kovin sosiaalinen, tai koenko suurta kärsimystä. Suuri osa ihmisistä on itserakkaita idiootteja. Hyvä itsetunto perustuu siihen, ettei käsitä kuinka häiriintynyt idiootti oikeasti onkaan.
Kai ihminen haluaa/haluaisi kokea että ”joku välittää minusta ja minun asioistani”. ”Elämä on pettymys johon pitää sopeutua”? –Ei niin etteikö joku voisi välittää minusta ja mun asioistani.
En oikein tiedä mille palstalle tämä pitäis laittaa. Tällä palstallahan on lähinnä valitusta yksinäisyydestä, ja mulla ei nyt ole ollenkaan sellainen olo että tekis mieli valittaa...
Pitäisi markkinoida itsensä ihmissuhteisiin
37
2319
Vastaukset
- Kyllä.
Olet oikeilla jäljillä.
- 3453543
"Päteekö sinkut-palstalta tuttu ”markkina-arvoteoria” kaikkiin ihmissuhteisiin? Tapaamme niin paljon ihmisiä että niitä on valikoitava jollain perusteella ja siksi itsensä pitäisi osata markkinoida ihmissuhteisiin."
Monet ihmissuhteet ovat sattuman kauppaa mutta kyllä niihin iso vaikutus on juuri tuollakin että miten markkinoidaan itseään, miten itse suhtautuu muihin ja valikoi muita ihmisiä ja myös sekin että miten asiat ovat itsellä ja mitä ominaisuuksia omaa.
Se että ovatko ihmiset onnellisimpia kun ovat valinneet vaikka ns. paremman tuloluokan ihmisen. Monet tuntuvat toki olevankin onnellisia kun on sitä rahaa käytettävissä jne... Toisaalta asian kääntöpuoli on siinä että valitsittiinko joku ihminen vaikkapa sen rahan takia vai ihmisen itsensä takia.
"Teenkö minä itsestäni vaikeasti lähestyttävän vai tekevätkö toiset ihmiset minusta vaikeasti lähestyttävän? Ei kukaan lähesty minua tai juttele minulle, miksi välillä tuntuu että minulta kuitenkin odotettaisiin sitä?"
Usein miehiltä odotetaan lähestymistä, mutta useimpien miesten ongelmat taas Suomessa ovat mm. ujous, varovaisuus ja rohkeudenkin puute tälläisissä asioissa. Se voi olla ihan kulttuuriperinnöllistäkin taustaa eli ei ole totuttu olemaan kovin avoimia ja tutustumaan muihin.
Ihmiset kuitenkin usein odottavat muilta sitä aloitetta eli eivät vain itse uskalla tehdä sitä, vaikka halua olisikin. Pelätään usein mm. torjumista ja sen vaikutuksia. Tässä asiassa monesti auttaisikin jos itse yrittäisi jos jollakin toisella ei tunnu olevan rohkeutta.
"Pillastun myös ”jotkut ihmiset nyt vaan loukkaantuvat mistä tahansa” – kommenteista. Oikeasti toisen ihmisen tunteet eivät ole koskaan ongelma ellei niistä tee ongelmaa. Jos EI OLISI tietoista pyrkimystä loukata toista ihmistä, voisi hyväksyä toisen loukkaantumisen. Jos ON pyrkimys loukata, pitää tämä pyrkimys kääntää toisen ihmisen syyksi koska ei kykene ottamaan vastuuta omista mielenhäiriöistään."
Tämä asia meni ohi kontekstista mutta tuo on hyvin tilannesidonnaista. Joillakin ihmisillä on tapana vetää hyvinkin pienistä asioista itseensä ja kyllä sitä monesti tälläkin palstalla ja muillakin palstoilla huomaa. Varsinkin yleistyksiin puututaan hyvin vahvasti jos koetaan että ne eivät liitykkään minuun itseeni.
Tuossa ei välttämättä ole edes tietoista tarvetta loukata toista vaan se voi olla myös välinpitämättömyyttä siitä että onko sanonut jotakin. Voi myös olla vaihtoehtoisesti niin että vastapuoli on kokenut asian loukkaavana vaikka ei ole sellaiseksi sitä tarkoitettukaan. Nämä asiat ovat aina tilannesidonnaisia ja niitä on vaikeaa yleistää sen takia eli oliko vaikka loukkaantuminen aiheellista vai eikö jossakin yksittäistapauksessa.
"En kyllä tiedä haluaisinko edes olla kovin sosiaalinen, tai koenko suurta kärsimystä. Suuri osa ihmisistä on itserakkaita idiootteja. Hyvä itsetunto perustuu siihen, ettei käsitä kuinka häiriintynyt idiootti oikeasti onkaan."
Usein ihmiset rakastavat "menestyjiä". Menestyminen taas vaatii sitä että ollaan muita parempia ja muita parempia ei olla sillä asenteella että "kaveria ei jätetä" vaan ensijaisesti pitää pärjätä itse. Itsekkyys koetaan siis vahvasti hyvänä piirteenä ja sen takia se lienee hyvin vahva piirre myös yleisesti.
Jonkinlainen huippu itsekkyydessä voi olla myös vaikkapa toisten auttaminen eli autetaan toisia omista itsekkäistä pyrkimyksistä ja ajatuksista. Se ei poista toki sitä etteikö apu olisi yhtä tärkeää kuin annettaisiimpa se sitten mistä tahansa motiiveista.- marianneK
Höpö höpö, ihmiset jotka menestyy, menestyy nimen omaan sen takia, että kaveria ei jätetä. Ihmiset joilla on sosiaalinen verkosto, ovat yleensä menestyjiä.
Muuten tekstisi on sellaista kääntämistä ja vääntämistä, että tuossa ajassa olisit jo hankkinut tukun kavereita ja menestystä, joita vailla näköjään olet kun keksit kaikkea mahdollista niistä "menestyvistä" "itsekkäistä" ihmisistä. - 44345435
marianneK kirjoitti:
Höpö höpö, ihmiset jotka menestyy, menestyy nimen omaan sen takia, että kaveria ei jätetä. Ihmiset joilla on sosiaalinen verkosto, ovat yleensä menestyjiä.
Muuten tekstisi on sellaista kääntämistä ja vääntämistä, että tuossa ajassa olisit jo hankkinut tukun kavereita ja menestystä, joita vailla näköjään olet kun keksit kaikkea mahdollista niistä "menestyvistä" "itsekkäistä" ihmisistä."Höpö höpö, ihmiset jotka menestyy, menestyy nimen omaan sen takia, että kaveria ei jätetä. Ihmiset joilla on sosiaalinen verkosto, ovat yleensä menestyjiä."
Verkosto tulee juuri siitä menestymisestä ja siitä hyötysuhteesta joka ympärille muodostuu.
Parhaiten tuo tulee esiin silloin kun vaikka jokin urheilija tai laulaja menestyy nopeasti niin kaikki ovat hänen kavereitaan ja ystäviään ja kun menestys häviää niin jäävät vain ne todelliset ystävät (jos niitä olikaan).
Ihmisen arvo ei toki riipu mistään laulusuorituksista vaan syitä voi olla monia. Sosiaalisuuteen vain kuuluu tuo toisista hyötyminen vahvasti mukana.
"Muuten tekstisi on sellaista kääntämistä ja vääntämistä, että tuossa ajassa olisit jo hankkinut tukun kavereita ja menestystä, joita vailla näköjään olet kun keksit kaikkea mahdollista niistä "menestyvistä" "itsekkäistä" ihmisistä."
Aina kalikka kalahtaa jonnekin suuntaan, mutta menestyminen ilman itsekkyyttä on vaikeaa.
- --minna--
Tiedän että se meni ohi kontekstista, mutta mua ällöttää ihmisten psyko-sosiaalinen hyväksikäyttö koska mä en itse osaa käyttää toisia ihmisiä hyväkseni vaan joudun hyväksikäytetyksi.
Mitä jos kukaan ei koskaan rakasta mua? Mitä jos mua ei voi rakastaa?
Välillä arpoo haluaako jatkaa olemista vai lopettaa olemisensa. Miettii että onko tarpeeksi elämänhalua.- anonyymi__
"Mitä jos kukaan ei koskaan rakasta mua? Mitä jos mua ei voi rakastaa?"
Näiden ratkaisemiseksi on ainakin eräs ensiaskel, jota saattaa kannattaa lähteä miettimään: itsensä rakastaminen. - 234234
"Tiedän että se meni ohi kontekstista, mutta mua ällöttää ihmisten psyko-sosiaalinen hyväksikäyttö koska mä en itse osaa käyttää toisia ihmisiä hyväkseni vaan joudun hyväksikäytetyksi."
Ei kaikki ole hyväksikäyttäjiä, vaikka niitä saattaa joukkoon paljon mahtuakin.
"Mitä jos kukaan ei koskaan rakasta mua? Mitä jos mua ei voi rakastaa?"
Parhaiten tuohon voi vaikuttaa siten että tutustuu ihmisiin ja katsoo miten heidän kanssaan pystyy olemaan vai pystyykö ja onko omaa halua ja molemminpuolista halua. Aina voi tutustua myös erilaisempiin ihmisiin kuin niihin joiden ajattelisi olevan niitä parhaita tyyppejä. - Minnalle_Infoa
Niin kauan kuin valitset miesseurasi sillä perusteella, että kuka "kolahtaa", niin luvassa on lisää pettymyksiä. Jos siis jatkat miesvalintoja tuolla "kolahdus"perusteella niin tulet koko loppuelämäsi ajan kokemaan pettymnyksen toisensa jälkeen.
Sattumaako?
Ei!
Vaan valitettavasti on niin, että ne tietyt luonteenpiirteet miehessä, jotka naisiin parhaiten "kolahtavat" ovat samalla varmin tae siitä, että mies ei todellakaan rakasta, vaan käyttää vain hyväksi kun tekee seksiä mieli.
Tarjolla olisi toki niitäkin miehiä, jotka eivät naiselle "kolahda", mutta jotka todellakin kohtelevat naista hellyydellä ja rakkaudella, ottavat syliin, halivat paljon, ja seksin suhteen eivät painosta mihinkään vaan voit ihan itse päättää, mitä sen asian suhteen haluat tai et halua. Tällainen mies haluaa myös sitoutua, joten tällaisen kanssa pääset naimisiinkin, jos oikeasti itse haluat sitoutua.
Mistäkö tätä miestyyppiä löytää?
Jos sinulle tämän miestyypin edustaja kelpaa, mailaapa puhelinnumerosi: mikanhki ät yahoo piste com ja vastaa puhelimeesi kun se soi, niin pyydän sinut treffeille.
Nää kolahtajat tosiaan ajattelevat tyyliin "miks haluisin olla sun kanssa, sä oot sä!".
Eli valitse vapaasti, kumpi vaihtoehto sinua miellyttää enemmän.
Itse olen jo vuosia turhaan odottanut, että edes yksi tyttö valitsisi sen fiksumman vaihtoehdon eli treffit minun kanssani. Sitä en ymmärrä, miksi suomitytöille ei oikein tunnu hellät halaukset kelpaavan, onko jotenkin parempi päätyä jonkun koviskundin kertakäyttöpanoalustaksi kenties ?
- sdfknklsdskskl
Olen itse huomannut, että monet ihmiset ensitapaamisella kehuskelevat itsellään, elämällään ja asioillaan. Pyrkivät osoittamaan, kuinka "hienoja" ja makeita tyyppejä ovat, ja kuinka heidät "kannattaa" tuntea.
Ja olen huomannut senkin, että monesti tällaiset pahimmat eniten itsestään meteliä pitävät, jotka pyrkivät luomaan itsestään todella hienon kuvan usein ovatkin todella suosittuja.
Kun taas vaatimattomat, jotka eivät halua kehua retostella asioillaan ja luoda valheellista kuvaa itsestään jäävät varjoon eivätkä ole niin suosittuja.
Eli ihmiset ovat pinnallisia ja valikoivat tuttavapiiriinsä henkilöitä, jotka on "siisti" tai hyvä tuntea ja joista toisinsanoen voi hyötyä itse jotenkin.
Itseäni oksettaa joidenkin tapa ensitapaamisella brassailla, yrittää osoittaa paremmuuttaan ja yrittää tehdä toinen kateelliseksi. Vastenmielistä ja epäaitoa toimintaa. Itsekehu haisee, enkä itse halua syyllistyä moiseen. Siksi en olekaan koskaan ollut kauhean suosittu.
Ylipäänsä ihmiset haluavat, että koko ajan on kivaa. Siksi pinnalliset, hauskat, viihdyttävät tyypit, joilla koko ajan on meno päällä ja hauskaa juttua, ovat suosittuja, koska he tarjoavat viihdearvoa, heidän kanssaan on kivaa.
Syvällinen, vakava pohdiskelija, joka on aito ja kertoo myös sen, jos ei nyt menekään niin hyvin on pelottava. Hän haastaa ajattelemaan, kyseenalaistaa pinnallisen hauskanpidon ja ylipäänsä ihmisten aitouden. Hän on vakava ja ehkä surumielinenkin -sehän saattaa vaikka tarttua!
95% ihmiskunnasta on idiootteja ja kusipäitä. Näin se vain on, valitettavasti.- Yksinäinen sielu
"Ja olen huomannut senkin, että monesti tällaiset pahimmat eniten itsestään meteliä pitävät, jotka pyrkivät luomaan itsestään todella hienon kuvan usein ovatkin todella suosittuja.
Kun taas vaatimattomat, jotka eivät halua kehua retostella asioillaan ja luoda valheellista kuvaa itsestään jäävät varjoon eivätkä ole niin suosittuja.
Eli ihmiset ovat pinnallisia ja valikoivat tuttavapiiriinsä henkilöitä, jotka on "siisti" tai hyvä tuntea ja joista toisinsanoen voi hyötyä itse jotenkin."
Olet niin oikeassa tuossa ja monessa muussakin kirjoituksesi kohdassa. - Fundeeraaja
Olen aina miettinyt, että missä teihin "toisinajatteleviin" ihmisiin oikein törmää? Nimittäin haluaisin löytää enemmän samanhenkisiä ihmisiä elämääni kuin itse olen, niin ei tarvitsisi vain lukea toisten hyviä mielipiteitä mistään netistä, vaan voisi myös "konkreettisemmin" tuntea, että teitä todella on olemassa.
- Mietitäänpä vielä...
"Itseäni oksettaa joidenkin tapa ensitapaamisella brassailla, yrittää osoittaa paremmuuttaan ja yrittää tehdä toinen kateelliseksi. Vastenmielistä ja epäaitoa toimintaa. Itsekehu haisee, enkä itse halua syyllistyä moiseen. Siksi en olekaan koskaan ollut kauhean suosittu.
Ylipäänsä ihmiset haluavat, että koko ajan on kivaa. Siksi pinnalliset, hauskat, viihdyttävät tyypit, joilla koko ajan on meno päällä ja hauskaa juttua, ovat suosittuja, koska he tarjoavat viihdearvoa, heidän kanssaan on kivaa.
Syvällinen, vakava pohdiskelija, joka on aito ja kertoo myös sen, jos ei nyt menekään niin hyvin on pelottava. Hän haastaa ajattelemaan, kyseenalaistaa pinnallisen hauskanpidon ja ylipäänsä ihmisten aitouden. Hän on vakava ja ehkä surumielinenkin -sehän saattaa vaikka tarttua!"
Happamia sanoi kettu. En ole koskaan ollut huippusuosittu, mutta minulla on läheinen ystäväpiiri. Olen muuttanut elämässäni usein, vieläpä maasta toiseen, ja silti uusia ystäviä on aina löytynyt. ja nyt puhutaan nimenomaan ystävistä, ei kavereista tai hyvänpäiväntutuista.
Itse määrittelisin niin, että ystävien seurassa voi olla oma itsensä ja puhua myös vaikeista ja surullisista asioista. Mutta ystävyys ei ole likasankona toimimista. Jos jollain tyypillä on vuodesta toiseen naama aina väärällään, hän kääntää kaiken sanomani negatiivisesti, eikä edes kuuntele minua, ei sellainen säily pitkään aitona ystävänä.
Kutsut hauskaa ja viihdyttävää tyyppiä pinnalliseksi. Itse olen aika useinkin ns. hauska ja viihdyttävä, mutta siinä ei ole mitään pinnallista. Se on tapani suhtautua elämään ja kuitata vastoinkäymisiä. Huumori ei ole tyhmyyttä vaan nokkela selviytymisstrategia. Huumori se vasta ajattelua kaipaakin, vakavistelu ja synkistely ovat niitä helppoja vaihtoehtoja.
En kaipaa itselleni alati surumielisesti huokailevia ystäviä - en kaipaa ihmissuhteilta lisää masennusta vaan miellyttäviä hetkiä. Viihdyn niin hyvin yksikseni, että valikoin mieluummin ystäväkseni ihmisiä, joiden seurassa viihdyn vielä paremmin kuin yksin. ;)
"95% ihmiskunnasta on idiootteja ja kusipäitä. Näin se vain on, valitettavasti. " Luultavimmin itsekin kuulut tuohon 95 %:n joukkoon, miksi muka olisit niin erityinen? Minä olen luultavasti porukassa kanssa, ainakin noissa idiooteissa. ;) Kusipäisyyttä en tunnusta. ;) - mmmmmmmmmmmmmm...
Hmmmm, inhoat pinnallisuutta mutta kuitenkin väität 95 % ihmiskunnasta kusipäiksi pintapuolisten seikkojen perusteella. Ei millään pahalla, mutta kuulostat itse aika lailla pinnalliselta, kateelliselta sekä omahyväiseltä.
Sun kannattaisi koittaa tutustua ihmisiin hiukka syvemmin; jokaisella meistä, jopa sillä pahimmallakin koiranleualla, on omat dilemmansa ja elämänkoulunsa käytynä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Monet ihmiset tykkäävät uskoutua syvällisimmistä henk.koht asioistaan vain hyville ystäville, jos niillekään. Pintapuolisten tuttujen kanssa sitten heitellään sitä kevyttä herjaa.
Itse jotenkin kammoan sellaista ykioikoista ja mustavalkoista asennetta, että pinnan perusteella päätetään jonkun olevan k*pää ja noustaan itse jonkinlaiseen norsunluutorniin. - kylläh
mmmmmmmmmmmmmm... kirjoitti:
Hmmmm, inhoat pinnallisuutta mutta kuitenkin väität 95 % ihmiskunnasta kusipäiksi pintapuolisten seikkojen perusteella. Ei millään pahalla, mutta kuulostat itse aika lailla pinnalliselta, kateelliselta sekä omahyväiseltä.
Sun kannattaisi koittaa tutustua ihmisiin hiukka syvemmin; jokaisella meistä, jopa sillä pahimmallakin koiranleualla, on omat dilemmansa ja elämänkoulunsa käytynä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Monet ihmiset tykkäävät uskoutua syvällisimmistä henk.koht asioistaan vain hyville ystäville, jos niillekään. Pintapuolisten tuttujen kanssa sitten heitellään sitä kevyttä herjaa.
Itse jotenkin kammoan sellaista ykioikoista ja mustavalkoista asennetta, että pinnan perusteella päätetään jonkun olevan k*pää ja noustaan itse jonkinlaiseen norsunluutorniin."Itse jotenkin kammoan sellaista ykioikoista ja mustavalkoista asennetta, että pinnan perusteella päätetään jonkun olevan k*pää ja noustaan itse jonkinlaiseen norsunluutorniin."
Niinpä. Minä olin itse nuorempana tuollainen. Syistä, joita en nyt jaksa lähteä erittelemään olin nuoruusiässä hyvin syrjäänvetäytyvä. Pelkäsin auktoriteettien paheksuntaa niin, etten uskaltanut lähteä teinien hurjaan menoon mukaan (olisin varmaan kuollut jos olisin jäänyt kiinni esim. alkoholin maistamisesta). Silloin en toki ymmärtänyt, että kyse olisi uskalluksesta ja epävarmuudesta, ei toki. Siispä itselleni tilanne näyttäytyi tuolloin sellaisena, että minä vain olin niin erilainen, fiksu ja syvällinen enkä muiden teinien kaltainen pinnallinen bilettäjäbimbo. Loin itselleni identiteetin sellaisena syvällisenä luontoihmisenä, kuljeskelin yksin lintuja bongaamassa vaan ja koko ajan halveksuin enemmän näitä "pinnallisia" ja "teennäisiä" ikätovereita, jotka ihan bileissäkin kävivät ja solmivat kontakteja ahkerasti. Olin todella masentunut, vaikken sitä itse oikein tajunnutkaan. Koulussa oli ihan kamalaa, kun olin niin ulkopuolinen kaikesta (paitsi kymppien saamisesta kokeista).
Täysi-ikäiseksi tultuani sitten osittain sattumalta "ajauduin" sosiaalisempaan elämään, löysin uudelleen vanhan hyvän kaverini, aloin käymään baareissa ja muutuin synkistelevästä "mä oon niin fiksu ja noi on niin pinnallisia" -erakosta hilpeäksi bilettäjäksi. Järkytyksekseni huomasin, että minähän olen aika nättikin ja aloin nauttia siitä (aikaisemmin olin pitänyt itseäni todella rumana ja "piilottelin" itseäni). Elin sellaista elämää, jota olin vielä jokin aika sitten niin kovin halveksunut. Vasta pitkän ajan päästä tajusin, miten se kaikki itsensä kuvitteleminen muita syvällisemmäksi (ja vastaavasti negatiivisten asioiden kuten pinnallisuuden liittäminen muihin) oli todellisuudessa ulkopuolisuuden- ja alemmuudentunnetta ja varmaan vähän kateuttakin. Happamia, sanoi kettu -nimenomaan. Oma epävarmuus ja ulkopuolisuus piti kompensoida ylemmyydentunteella ja perusteettomilla pinnallisiin "arvioihin" perustuneilla päätelmillä.
Kun on ihan ulkopuolinen jostain jutusta, niin siinä tosiaan ottaa helposti sellaisen kyynisen ulkopuolisen tarkkailijan roolin. (Jotkut tosin ovat ihan rehellisesti kateellisia/alemmuudentuntoisia.) Koska ei ole sisällä kyseisessä jutussa (esim. "pinnallinen" iloluontoinen hauskanpito tai työpaikan sosiaaliset piirit), kokee sen aika automaattisesti jotenkin negatiiviseksi tai typeräksi. Ihminen tarvitsee osallisuudentunnetta, ja tunne siitä ettei ole osallinen on usein niin kipeä, että asia käännetään ikään kuin se ulkopuolisuus olisi oma älykäs valinta. Saa ehkä myös tuntea olevansa osallinen sentään siihen kuviteltuun 5% syvälliseen vähemmistöön. Ulkopuoliselle jokin toiminta tai sosiaalinen kuvio tosiaan voi näyttää pinnalliselta, koska siitä näkee vain pinnan. Oikeastaan pinnallista ei ole se toiminta vaan se, että kyseistä toimintaa arvioidaan pinnallisin päätelmin.
Minulla on yksi ystävä, jolla on hyvinkin samantyyppisiä ajatuksia kuin tämä
"95% ihmiskunnasta on idiootteja ja kusipäitä ". Hän on sellainen aika tyypillinen "ulkopuolinen", katselee aina ulkopuolelta ja ihmettelee ihmisten typeryyttä ja pinnallisuutta. Hän on ottanut tietyn synkistelyn ja negatiivisuuden jopa identiteetikseen, ikään kuin se olisi se "hänen juttunsa". Olen aika varma, että jos hän vain karsisi ennakkoluulojaan "pinnallisista" ihmisistä ja suvaitsisi heittäytyä heidän "tasolleen" (joka tietysti on alempi...) niin hän voisi itsekin voida paljon paremmin. Hän kuitenkin ihan pysymällä pysyy ulkopuolisena, kai se on hänelle tuttu juttu ja turvallinen. - mmmmmmmmmmmmmm...
kylläh kirjoitti:
"Itse jotenkin kammoan sellaista ykioikoista ja mustavalkoista asennetta, että pinnan perusteella päätetään jonkun olevan k*pää ja noustaan itse jonkinlaiseen norsunluutorniin."
Niinpä. Minä olin itse nuorempana tuollainen. Syistä, joita en nyt jaksa lähteä erittelemään olin nuoruusiässä hyvin syrjäänvetäytyvä. Pelkäsin auktoriteettien paheksuntaa niin, etten uskaltanut lähteä teinien hurjaan menoon mukaan (olisin varmaan kuollut jos olisin jäänyt kiinni esim. alkoholin maistamisesta). Silloin en toki ymmärtänyt, että kyse olisi uskalluksesta ja epävarmuudesta, ei toki. Siispä itselleni tilanne näyttäytyi tuolloin sellaisena, että minä vain olin niin erilainen, fiksu ja syvällinen enkä muiden teinien kaltainen pinnallinen bilettäjäbimbo. Loin itselleni identiteetin sellaisena syvällisenä luontoihmisenä, kuljeskelin yksin lintuja bongaamassa vaan ja koko ajan halveksuin enemmän näitä "pinnallisia" ja "teennäisiä" ikätovereita, jotka ihan bileissäkin kävivät ja solmivat kontakteja ahkerasti. Olin todella masentunut, vaikken sitä itse oikein tajunnutkaan. Koulussa oli ihan kamalaa, kun olin niin ulkopuolinen kaikesta (paitsi kymppien saamisesta kokeista).
Täysi-ikäiseksi tultuani sitten osittain sattumalta "ajauduin" sosiaalisempaan elämään, löysin uudelleen vanhan hyvän kaverini, aloin käymään baareissa ja muutuin synkistelevästä "mä oon niin fiksu ja noi on niin pinnallisia" -erakosta hilpeäksi bilettäjäksi. Järkytyksekseni huomasin, että minähän olen aika nättikin ja aloin nauttia siitä (aikaisemmin olin pitänyt itseäni todella rumana ja "piilottelin" itseäni). Elin sellaista elämää, jota olin vielä jokin aika sitten niin kovin halveksunut. Vasta pitkän ajan päästä tajusin, miten se kaikki itsensä kuvitteleminen muita syvällisemmäksi (ja vastaavasti negatiivisten asioiden kuten pinnallisuuden liittäminen muihin) oli todellisuudessa ulkopuolisuuden- ja alemmuudentunnetta ja varmaan vähän kateuttakin. Happamia, sanoi kettu -nimenomaan. Oma epävarmuus ja ulkopuolisuus piti kompensoida ylemmyydentunteella ja perusteettomilla pinnallisiin "arvioihin" perustuneilla päätelmillä.
Kun on ihan ulkopuolinen jostain jutusta, niin siinä tosiaan ottaa helposti sellaisen kyynisen ulkopuolisen tarkkailijan roolin. (Jotkut tosin ovat ihan rehellisesti kateellisia/alemmuudentuntoisia.) Koska ei ole sisällä kyseisessä jutussa (esim. "pinnallinen" iloluontoinen hauskanpito tai työpaikan sosiaaliset piirit), kokee sen aika automaattisesti jotenkin negatiiviseksi tai typeräksi. Ihminen tarvitsee osallisuudentunnetta, ja tunne siitä ettei ole osallinen on usein niin kipeä, että asia käännetään ikään kuin se ulkopuolisuus olisi oma älykäs valinta. Saa ehkä myös tuntea olevansa osallinen sentään siihen kuviteltuun 5% syvälliseen vähemmistöön. Ulkopuoliselle jokin toiminta tai sosiaalinen kuvio tosiaan voi näyttää pinnalliselta, koska siitä näkee vain pinnan. Oikeastaan pinnallista ei ole se toiminta vaan se, että kyseistä toimintaa arvioidaan pinnallisin päätelmin.
Minulla on yksi ystävä, jolla on hyvinkin samantyyppisiä ajatuksia kuin tämä
"95% ihmiskunnasta on idiootteja ja kusipäitä ". Hän on sellainen aika tyypillinen "ulkopuolinen", katselee aina ulkopuolelta ja ihmettelee ihmisten typeryyttä ja pinnallisuutta. Hän on ottanut tietyn synkistelyn ja negatiivisuuden jopa identiteetikseen, ikään kuin se olisi se "hänen juttunsa". Olen aika varma, että jos hän vain karsisi ennakkoluulojaan "pinnallisista" ihmisistä ja suvaitsisi heittäytyä heidän "tasolleen" (joka tietysti on alempi...) niin hän voisi itsekin voida paljon paremmin. Hän kuitenkin ihan pysymällä pysyy ulkopuolisena, kai se on hänelle tuttu juttu ja turvallinen."Ihminen tarvitsee osallisuudentunnetta, ja tunne siitä ettei ole osallinen on usein niin kipeä, että asia käännetään ikään kuin se ulkopuolisuus olisi oma älykäs valinta. Saa ehkä myös tuntea olevansa osallinen sentään siihen kuviteltuun 5% syvälliseen vähemmistöön. Ulkopuoliselle jokin toiminta tai sosiaalinen kuvio tosiaan voi näyttää pinnalliselta, koska siitä näkee vain pinnan."
Kirjoitat kyllä asiaa. Itsekin olen joskus peruskouluaikoina ollut syrjäänvetäytyvä ja ulkopuolinen. Ylhäisessä yksinäisyydessä on ollut sitten helppo kohota omissa mielikuvissaan muiden yläpuolelle, aivan kuin itse olisi ainoa joka on kokenut negatiivisia asioita tai joka pohtii maailmaa joskus vähän syvällisemminkin muiden vain viilettäessä ulkona tai kaakattaessa kanalaumoissa...
Kun heittää ennakkoluulonsa romukoppaan ja oikeasti tutustuu ihmisiin, voi huomata heidän jokaisen olevan oma uniikki persoonansa omalla uniikilla elämäntarinallaan. Eikä ne omat mietteet enää tunnu niin omintakeisilta, muutkin saattavat ajatella ihan samoja asioita, mutta eivät tuo syvimpiä ajatuksiaan esiin hyvänpäiväntuttujen edessä.
Tällaisissa asioissa pitäisi osata käyttää myös suhteellisuudentajua ja ennen kaikkea tilannetajua. Esmes iloinen luonne, kevyet harrastukset sekä pinnalliset jutut tietyissä tilanteissa eivät poissulje syvällisempienkin harrastusten tai ajatusten olemassaoloa. Eivätkä pinnallisten tilanteiden pinnalliset jutut ole yleensä minkäänlaisia poikkileikkauksia kys. ihmisen _koko_elämästä ja ajatuksista. Sitä syvällisempää puolta ei vain esitellä siellä työpaikan kahvipöydässä, koulun käytävillä tai kuumimpien menomestojen baaritiskeillä.
Syrjäänvetäytyville ihmisille ei välttämättä ole kehittynyt sosiaalista älyä, jonka avulla he voisivat tällaisia asioita ymmärtää. Se on vaan niin paljon helpompaa nähdä itsensä kokonaisuutena ja muut homogeenisena pinnallisena harmaana massana. Saattaa ottaa myös egon päälle, jos täytyy tunnustaa ettei ehkä pinnan alta olekaan niin ihailtavan erikoinen ja että ulkopuolisuus johtuukin vain sosiaalisten taitojen puutteesta sekä epävarmuudesta eikä mistään ylivertaisesta älykkyydestä. Tokihan on tilanteita, joissa jokin ryhmä selvästi sorsii ryhmän ulkopuollelle jäänyttä. Mutta on myös elämäntapa-yksinäisiä, joiden yksinäisyys lähtee omasta toiminnasta ja omista asenteista.
Jos ei ylimielisyyksissään muihin halua tutustua, ei ketään pystykään tuntemaan sen syvemmin ja kuva muista ihmisistä jää pinnalliseksi. Oravanpyörä on valmis ja yksinäisyys taattu. - kylläh
mmmmmmmmmmmmmm... kirjoitti:
"Ihminen tarvitsee osallisuudentunnetta, ja tunne siitä ettei ole osallinen on usein niin kipeä, että asia käännetään ikään kuin se ulkopuolisuus olisi oma älykäs valinta. Saa ehkä myös tuntea olevansa osallinen sentään siihen kuviteltuun 5% syvälliseen vähemmistöön. Ulkopuoliselle jokin toiminta tai sosiaalinen kuvio tosiaan voi näyttää pinnalliselta, koska siitä näkee vain pinnan."
Kirjoitat kyllä asiaa. Itsekin olen joskus peruskouluaikoina ollut syrjäänvetäytyvä ja ulkopuolinen. Ylhäisessä yksinäisyydessä on ollut sitten helppo kohota omissa mielikuvissaan muiden yläpuolelle, aivan kuin itse olisi ainoa joka on kokenut negatiivisia asioita tai joka pohtii maailmaa joskus vähän syvällisemminkin muiden vain viilettäessä ulkona tai kaakattaessa kanalaumoissa...
Kun heittää ennakkoluulonsa romukoppaan ja oikeasti tutustuu ihmisiin, voi huomata heidän jokaisen olevan oma uniikki persoonansa omalla uniikilla elämäntarinallaan. Eikä ne omat mietteet enää tunnu niin omintakeisilta, muutkin saattavat ajatella ihan samoja asioita, mutta eivät tuo syvimpiä ajatuksiaan esiin hyvänpäiväntuttujen edessä.
Tällaisissa asioissa pitäisi osata käyttää myös suhteellisuudentajua ja ennen kaikkea tilannetajua. Esmes iloinen luonne, kevyet harrastukset sekä pinnalliset jutut tietyissä tilanteissa eivät poissulje syvällisempienkin harrastusten tai ajatusten olemassaoloa. Eivätkä pinnallisten tilanteiden pinnalliset jutut ole yleensä minkäänlaisia poikkileikkauksia kys. ihmisen _koko_elämästä ja ajatuksista. Sitä syvällisempää puolta ei vain esitellä siellä työpaikan kahvipöydässä, koulun käytävillä tai kuumimpien menomestojen baaritiskeillä.
Syrjäänvetäytyville ihmisille ei välttämättä ole kehittynyt sosiaalista älyä, jonka avulla he voisivat tällaisia asioita ymmärtää. Se on vaan niin paljon helpompaa nähdä itsensä kokonaisuutena ja muut homogeenisena pinnallisena harmaana massana. Saattaa ottaa myös egon päälle, jos täytyy tunnustaa ettei ehkä pinnan alta olekaan niin ihailtavan erikoinen ja että ulkopuolisuus johtuukin vain sosiaalisten taitojen puutteesta sekä epävarmuudesta eikä mistään ylivertaisesta älykkyydestä. Tokihan on tilanteita, joissa jokin ryhmä selvästi sorsii ryhmän ulkopuollelle jäänyttä. Mutta on myös elämäntapa-yksinäisiä, joiden yksinäisyys lähtee omasta toiminnasta ja omista asenteista.
Jos ei ylimielisyyksissään muihin halua tutustua, ei ketään pystykään tuntemaan sen syvemmin ja kuva muista ihmisistä jää pinnalliseksi. Oravanpyörä on valmis ja yksinäisyys taattu.Nimenomaan, jokainen tosiaan on omanlainen persoonansa, vaikka pinnalta katsottuna ja ulkopuolisen silmin olisikin helppo lätkäistä kaikkiin vaan sama leima päälle ja sillä selvä. Kun saa sosiaalista varmuutta niin alkaakin usein pitää ihmisistä ja ihmisten seurasta. Yhtäkkiä huomaakin, miten tervehdyttävää on kuulua johonkin. Mutta jos alunperinkin on ulkopuolella nähden muut pinnallisina ja typerinä eikä suostu muulla tavalla ajattelemaan, niin on ymmärrettävää ettei sitä osallisuuttakaan sitten ainakaan tietoisesti halua.
"Saattaa ottaa myös egon päälle, jos täytyy tunnustaa ettei ehkä pinnan alta olekaan niin ihailtavan erikoinen ja että ulkopuolisuus johtuukin vain sosiaalisten taitojen puutteesta sekä epävarmuudesta eikä mistään ylivertaisesta älykkyydestä."
Tosi hyvin sanottu. Löysin tuosta itseni myös, minulla nimittäin oli tosi pitkään (vielä sen "sosiaaliseksi kääntymisen" jälkeenkin jonkin aikaa) tarve kokea ja näyttää olevani jotenkin ERIKOINEN. Keskinkertaisuus ja tavallisuus olivat kauhistuksia, oma arvo jotenkin riippui älystä, poikkeavuudesta ja erikoisuudesta. Samaten esim. erikoiset miehet viehättivät, vaikka sitten erikoisuuden lisäksi olisivat mm. valehtelevia pettäjiä.
Ajan kuluessa vasta pääsin tuosta erikoisuuden palvonnasta eroon ja tajusin, että normaalius ja tavallisuus ovat ihan terve juttu. En nyt tietenkään puhu persoonattomuudesta tai tasapäistämisestä vaan siitä, että usein erikoisuutta yli kaiken arvostavat todella arvottavat vähemmän erikoiset alemmalle tasolle, vaikka todella usein muille kovin erikoislaatuisena näyttäytyvät olevat juuri niitä ihan tavallisia, jotka eivät vaan pysty hyväksymään tavallisuuttaan vaan harrastavat itsetehostusta "erikoistamalla" itseään.
"Jos ei ylimielisyyksissään muihin halua tutustua, ei ketään pystykään tuntemaan sen syvemmin ja kuva muista ihmisistä jää pinnalliseksi. Oravanpyörä on valmis ja yksinäisyys taattu."
Aivan. - onsiiskevätkuljenhak
kylläh kirjoitti:
Nimenomaan, jokainen tosiaan on omanlainen persoonansa, vaikka pinnalta katsottuna ja ulkopuolisen silmin olisikin helppo lätkäistä kaikkiin vaan sama leima päälle ja sillä selvä. Kun saa sosiaalista varmuutta niin alkaakin usein pitää ihmisistä ja ihmisten seurasta. Yhtäkkiä huomaakin, miten tervehdyttävää on kuulua johonkin. Mutta jos alunperinkin on ulkopuolella nähden muut pinnallisina ja typerinä eikä suostu muulla tavalla ajattelemaan, niin on ymmärrettävää ettei sitä osallisuuttakaan sitten ainakaan tietoisesti halua.
"Saattaa ottaa myös egon päälle, jos täytyy tunnustaa ettei ehkä pinnan alta olekaan niin ihailtavan erikoinen ja että ulkopuolisuus johtuukin vain sosiaalisten taitojen puutteesta sekä epävarmuudesta eikä mistään ylivertaisesta älykkyydestä."
Tosi hyvin sanottu. Löysin tuosta itseni myös, minulla nimittäin oli tosi pitkään (vielä sen "sosiaaliseksi kääntymisen" jälkeenkin jonkin aikaa) tarve kokea ja näyttää olevani jotenkin ERIKOINEN. Keskinkertaisuus ja tavallisuus olivat kauhistuksia, oma arvo jotenkin riippui älystä, poikkeavuudesta ja erikoisuudesta. Samaten esim. erikoiset miehet viehättivät, vaikka sitten erikoisuuden lisäksi olisivat mm. valehtelevia pettäjiä.
Ajan kuluessa vasta pääsin tuosta erikoisuuden palvonnasta eroon ja tajusin, että normaalius ja tavallisuus ovat ihan terve juttu. En nyt tietenkään puhu persoonattomuudesta tai tasapäistämisestä vaan siitä, että usein erikoisuutta yli kaiken arvostavat todella arvottavat vähemmän erikoiset alemmalle tasolle, vaikka todella usein muille kovin erikoislaatuisena näyttäytyvät olevat juuri niitä ihan tavallisia, jotka eivät vaan pysty hyväksymään tavallisuuttaan vaan harrastavat itsetehostusta "erikoistamalla" itseään.
"Jos ei ylimielisyyksissään muihin halua tutustua, ei ketään pystykään tuntemaan sen syvemmin ja kuva muista ihmisistä jää pinnalliseksi. Oravanpyörä on valmis ja yksinäisyys taattu."
Aivan.Tosi hyviä pointteja, nimimerkit mmmmmmmm ja kylläh! Toivottavasti tuo nimimerkki "sdfknklsdskskl" sekä hänelle plussaa antaneet lukevat nämä kommentit.
- --minna--
Onko synkkämielisyys ja itsesääli sitten jotenkin hienoa syvällisyyttä? Kohtuus kaikessa...
Eikä elämänhalu taida olla se mikä pitää ihmiset hengissä. Se on kuolemanpelko.- ioadolkgjasd
"Mitä jos kukaan ei koskaan rakasta mua? Mitä jos mua ei voi rakastaa?"
-Tuo ärsyttää ihmisiä. Ärsyttää minuakin, mutta nyt mä ihmettelen miksi se ärsyttää ihmisiä. Onko se jotenkin itseltä pois? Mulla negatiiviset tunteet on enimmäkseen kateutta: olen kateellinen ihmisille jotka ovat kauniita, itsevarmoja tai sosiaalisia. Miksi se ettei suostu mukisematta toisten sylkykupiksi, aiheuttaisi kateutta? Ei ymmärrä... - anonyymi..-
Se on jompi kumpi. Itse mielummin yritän pysyä elämänhalun motivoimana!
- --minna--
Ihminen ei saisi loukkaantua mistään, mikä tarkoittaa sitä että toisia ihmisiä on saatava kohdella miten haluaa ja jos tuntuu ikävältä, niin se on sitten täysin omaa syytä. Kukaan ei siis saa asettaa minkäänlaisia rajoja siihen miten itseä saa kohdella... Tämä on ongelma.
Ongelma on myös se, että joskus ikävän kohtelun loukkaavuus tulee siitä että tietää tarkoituksena olevan loukata tai aiheuttaa harmia. Lisäksi joskus yksittäiset tilanteet sinänsä eivät olisi ollenkaan yhtä loukkaavia kuin se että tulee toistuvasti jotain pientä…
3. Mitätöidään henkilön ajatuksia tai tunteita ("Voi, että on typerää") kokouksissa ja työyhteisössä (64 prosenttia).
4. Käytetään "mykkäkoulua" ja "jätetään pois" ja eristetään muista (64 prosenttia).
7. Huomio kiusaajan omaan työhön tai oman erinomaisuuden kehumista, vaikka näyttöä ei ole (58 prosenttia).
8. Ankaraa ja jatkuvaa kritisointia (57 prosenttia).
10. Kannustaa ihmisiä kääntymään sitä vastaan, jota on kiusannut (55 prosenttia).
11. Eristetään henkilö työtovereista, joko sosiaalisesti tai fyysisesti (54 prosenttia).
16. Valehdellaan kiusatun olevan "tottelematon", kun ei ole noudattanut kiusaajan mielivaltaisia komentoja (46 prosenttia). – mitä tämä tarkoittaa?
18. Kostetaan henkilölle kiusaamisesta tehty valitus (45 prosenttia).
21. Tehdään epärealistisia vaatimuksia kiusatulle (työmäärä, määräajat, vastuut) (44 prosenttia).
Tässäpä tätä. Enhän mä näitä juuri enää märehdi, olen päässyt siihen että toisten ihmisten henkinen tollous ei ole mun ongelmani eikä häpeäni.- anonyymi-----
"Kukaan ei siis saa asettaa minkäänlaisia rajoja siihen miten itseä saa kohdella... "
Tätä ennen asti puhuit asiaa (joskin laki toki jonkin verran rajoittaa sitä miten muita saa kohdella). Rajojen asettaminen on kuitenkin se mikä nimenomaan on pakko tehdä, jos haluaa järjissään selvitä. Mistä olet keksinyt että niitä ei saisi asettaa???? - OOOOOHOOOHOOOO
anonyymi----- kirjoitti:
"Kukaan ei siis saa asettaa minkäänlaisia rajoja siihen miten itseä saa kohdella... "
Tätä ennen asti puhuit asiaa (joskin laki toki jonkin verran rajoittaa sitä miten muita saa kohdella). Rajojen asettaminen on kuitenkin se mikä nimenomaan on pakko tehdä, jos haluaa järjissään selvitä. Mistä olet keksinyt että niitä ei saisi asettaa????Et nyt aivan osannut lukea... Eiköhän lauseen merkitys ole käänteinen sen sisällölle, jos ymmärsit :)
- BÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!!
Juuri näin!
Aiheesta on muuten kirjoitettu kirjakin,jonka juuri hommasin itselleni:
Liisa Keltikangas-Järvinen: Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY 2010, 263 s).
Kirjan sisältöä kuvaillaan muunmuassa näillä sanoilla:
"Työpaikoilla osaamista enemmän painaa persoona. Parhaiten uralla etenevät rohkeat, vauhdikkaat ja äänekkäät.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen ihmettelee uutuuskirjassaan sosiaalisuuden yliarvostusta. Sosiaalisuus on synnynnäinen piirre: halua olla muiden seurassa. Ei sen enempää. Sosiaaliset taidot taas ovat opittuja. Ujollakin voi olla loistavat sosiaaliset taidot ja eväät vaikkapa edustustehtäviin.
Temperamenttitutkimusten mukaan ujot – toisin kuin sosiaaliset – ovat myötätuntoisia ja harkitsevia. Pomoainesta.
Tämä kirja pitäisi jokaisen työpaikkakonsultin lukea."(Jukka Ruukki Tiede-lehden nettisivuilla.)
- ap
No eikö ihmiset yleensä ajattele niin?
Palatakseni edelliseen viestiini, en minä kuvittele olevani täysin syytön, kuten uhriuteensa takertuvat ihmiset kuvittelevat. Useimmiten uhritkin ovat kyllä ihan omiin valintoihin kykeneviä ihmisiä.
”Ongelma on myös se, että joskus ikävän kohtelun loukkaavuus tulee siitä että tietää tarkoituksena olevan loukata tai aiheuttaa harmia.”
- Mun tekee mieli vielä yrittää havainnollistaa tätä. Useimmathan kuvittelevat että ihminen voi täysin vapaasti valita miten kokee toisten käytöksen. Joskus vaikkapa se että toteaa toisen olevan ”--tun runkkari” voi olla ihmisten keskinäistä huumoria. Jos sama karjutaan syvästi --ttuuntuneena, se on solvaus. Tilanne ratkaisee. Minä väitän lisäksi että tämä olisi solvaus jälkimmäisellä tavalla esitettynä, vaikkei solvauksen kohde siitä loukkaantuisikaan. Tehoton solvaus tosin, mutta solvaus silti. On inhimillistä loukkaantua solvauksesta, ja epäinhimillistä vaatia että ihmisten pitäisi olla immuuneja loukkauksille.
Mun pitäis kyllä lopettaa nyt tämä kirjoittelu ja keskittyä asioihin eikä itseeni... Kyllä tuo markkina-arvo teoria pätee myös ihmissuhteisiin ja ystävyyteen. Se miksi ystävystyy jonkun kanssa ja joku toinen on pelkkää ilmaa on kysymys mitä useasti myös itse mietin.
En kyllä pillastu mistään ja olen aina kaikkien kanssa samaa mieltä. Mutta jotenkin sitä on hirveän vaikea muuttaa itseään ja luoda omia mielipiteitä. Helpompi on vaan takertua ja sitten joutua muiden takertujien matkaan tai sitten jonkinlaisten hyväksikäyttäjien seuraan.- käsikäy
Näinhän se menee että jos oot oma ittes työhaastattelussa tai vaikkapa treffeillä niin varmasti menee pieleen! Eikä se nostata itseluottamusta se.
- Älyn tunteva mies
Kohtaamani nuoret ja kauniit naiset moikkailevat ja hymyilevät minulle (small flirt). Sen sijaan kohtaamani vanhemmat yli viiskybäset äijät ja eukot pitävät naamansa peruslukemilla tai painavat päänsä alaspäin (humble fear). Satunnaisissakin kohtaamisissa tunneäly pelaa sekä negatiivisesti että positiivisesti. Henkilökohtaisen ja yhteisöllisen markkina-arvon maksimoimiseksi valitsen aina itselleni sopivimman ihmisryhmän. Onni ja ilo minun kaltaisillani (clever) ja suru murheineen toisenlaisilla (stupid).
- Seko-piä
Miksi aloittaja sitten haluaa ihmissuhteita kun puolustelee kokoajan omaa käytöstään ja arvojaan. Ja kyllä tuo valitukselta ja puolustelulta tuntuu. On outoa että kyseinen ihminen edes haluaa kirjoittaa ihmissuhteista. Kun on noin puolusteleva niin pitää sitten vaan olla tyytyväinen itseensä :))
- Rane-R
Tervehdys.
Mielenkiintoinen kirjoitus...
Lainaan kirjotustasi : "En kyllä tiedä haluaisinko edes olla kovin sosiaalinen , tai koenko suurta kärsimystä.Suuri osa ihmisistä on itserakkaita idiootteja.Hyvä itse- tunto perustuu siihen ettei käsitä kuinka häiriintynyt idiootti oikeastaan onkaan."
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa.
terv. R.R. - m
Osa noista mun kirjoittamistani edellisistä ei taida juuri liittyä otsikkoon…
Syntipukki-ilmiön aiheuttaa joko kykenemättömyys kyseenalaistaa ja arvioida omia toimintatapojaan, tai se että kieltäytyy arvioimasta niitä. Kun on tottunut kyseenalaistamaan itseään koko ajan, on vaikea uskoa että olis mahdollista olla täysin sokea omille tavoilleen. Toisaalta se että kyseenalaistaa itseään koko ajan voi liittyä siihen ettei luota itseensä. Perustuuko hyvä itsetunto kyvyttömyyteen arvioida itseään? Ei se kaikilla kyllä näinkään mene, mutta ilmeisesti joillakin.
Joku ihmetteli miksi ihminen kaipaa ihmissuhteita mutta samalla torjuu ne. Selityksenä siihen on se, että kun ei osaa ”olla ihmisten kanssa”, joutuu ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan huonosti kohdelluksi ja epävarmuus kasvaa edelleen. Epävarmuus ja pelko saattaa kehittyä myös jonkinlaiseksi vihaksi joka sitten joko käännetään itseen ja inhotaan itseä tai käännetään ulospäin ja inhotaan toisia ihmisiä, vaihtoehtona myös se että inhotaan tasapuolisesti sekä itseä että toisia..
Kiusaaminen yms. saattaa kyllä olla ihmisluonteeseen kuuluvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ihminen kykenisi ja parempaan ja etteikö parempaan kuuluisi pyrkiä. Uskon että kaikenlainen sosiaalinen vastuuttomuus syrjäyttää ihmisiä. Vai onko niin että ainoa ongelma onkin täkäläinen sosiaaliturva-järjestelmä joka aiheuttaa sen että kaikenlaisia elinkelvottomia sekopäitä ja luusereita joudutaan elättämään?
Voi ihan hyvin olla niin että minä olenkin se joka haluaisi hyötyä ihmissuhteista, enkä jaksa olla sosiaalinen kun en koe hyötyväni niistä. Välillä haluaisin jaksaa olla sosiaalinen ja sitten stressaannun siitä että haluaisin sitä… - sosiaaliset ihmiset
on usein sosiaalisesti tyhmiä ja taidottomia ihmisiä. Jos ihmissuhteet perustuu epäluottamukseen, katkeruuteen ja kostonhimoon, ei elämässä ole hurraamisen aihetta, vaikka puitteet olisi muuten viimeisen päälle ja rahaa kuin roskaa.
Epäsuositut ihmiset on syvällisiä ja luotettavia, järkeviä. Eri asia on pahasti kiusatut, jotka myöhemmin "ottaa takaisin" menetetyt vuodet puukottamalla kaikkia selkään.
En kaipaa elämääni kuin muutaman hyvän ystävän, JOIHIN VOI LUOTTAA, puhua asioista ja pitää hauskaa yhdessä. Eniten kaipaisin hyvää elämänkumppania, jonka kanssa olla vielä läheisempi. Haaveeksi taitaa jäädä, sillä suurin osa ihmisistä on sitä pinnallista paskaporukkaa, jotka myöhemmin sössii kaikki ihmissuhteensa, pettämisine ja avioeroineen.- näkökulma
"suurin osa ihmisistä on sitä pinnallista paskaporukkaa, jotka myöhemmin sössii kaikki ihmissuhteensa, pettämisine ja avioeroineen. "
Ehkäpä tämä on kuitenkin harhaa siinä mielessä, että mediassa ja ympäristössämme vain nämä pinnalliset paskaporukat ovat näkyvissä ja näistä juorutaan. Onnelliset ja hyvät ihmissuhteet eivät ole kiinnostavia median näkökulmasta. "Kell' onni on, se onnen kätkeköön" kuuluu myös sanonta. En siis jaksa uskoa, että suurin osa on kusipäitä. Monella on vain kova suojakuori päällään, tutustumalla paremmin ovat ihan kunnon kavereita.
- m
Tiedän ihan hvyin ettei ihmisiä useinkaan kannattais ottaa niin vakavasti. Välillä ei vaan jaksa olla ottamatta, ja ihmisten tunteiden väheksyntä on pirullista, ihan kuin ihmisellä ei olis oikeutta tunne-elämään tai jotain. Ei ihme että ihmiset väsyvät ja masentuvat.
Jos tavallinen työelämä on samanlaista kuin koulumaailma on, en ihmettele jos osa ihmisistä jää vapaaehtoisestikin syrjään siitä.
Nyt mä lopetan tämän. Ja tiedoksi, että mä aion nyt olla niin röyhkeä että mä haistatan muille kirjoittelijoille pitkät enkä lue tähän ketjuun laitettuja vastauksia... Solvauksiahan ne kuitenkin ovat. - markkinbillu
kuule, sitä pitää markkinoida ja brändätä itseään ... tahdotko takoa mun markkinarakoa?
http://www.mikseri.net/artists/?id=101176 - ijdspgmadg
Hitlerkään ei olis saanut juutalaisia lahdattua ilman perseennuolijoitaan. Ällöttävimmillään ihminen on sellainen että masentuminen on vain tervettä.
- kkjkjkjkj
Masentuneisuus ei poissulje sitä, etteikö voisi olla vietävissä. Lisäksi normaali sosiaalisuus ei ole automaattisesti mitään perseennuolentaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih537145Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j7113294Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.1381568Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.2371367Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens841341- 841335
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä631217- 891210
Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2321155- 811114