"Islantilaiset torjuivat lauantain kansanäänestyksessä jälleen Icesave-korvausten maksamisen Britannialle ja Alankomaille. Islannin yleisradion Rúv:n mukaan korvausten maksamista vastusti miltei 60 prosenttia äänestäneistä...":
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/04/islantilaiset_tyrmasivat_jalleen_icesave-korvaukset_2503419.html
Oikea päätös islantilaisilta, miksi heidän muka pitäisi kantaa vastuu muutaman suursijoittajan ja yksityispankkien toilailuista.
Islanti jättää velat maksamatta
80
1740
Vastaukset
- seurailijax
Korvausten hylkäämisen on ennakoitu pitkittävän Islannin toipumista taantumasta. Icesave-sopimuksen hylkääminen merkitsee maalle yli kolmen miljardin euron lainaerän menettämistä Kansainväliseltä valuuttarahastolta.
Äänestystulos saattaa johtaa Islannissa ennenaikaisiin vaaleihin. Myös mahdollisen EU-jäsenyyden on arveltu ottavan takapakkia Icesave-sopimuksen hylkäämisen myötä.- hhjgghhg
Islantilailaisten onni! Tällä tavalla estettiin maan ajautuminen IMF:n velkaorjuuteen paikallisten Bilderberg-juoksupoikien toimesta.
Mihn Islanti tarvitsee EU:n jäsenyyttä? ETA-sopimus takaa Islannille kaikki samat edut kuin EU:n jäsenyyskin, sillä erotuksella ettei maan ei tarvitse maksaa kalliita ja turhia EU:n jäsenmaksuja. - Hohhoijaaa
Islantilaiset eivät ole ottaneet näitä "velkoja". Kyseessä on englantilaisten ja hollantilaisten spekulanttien tappiot sijoitustoiminnastaan. Tässä ei kysymys mistään muusta kuin siitä, että globaalin-eliitti yritti maksattaa epäonniset sijoituksensa Islannin kansalla.
Islantilaiset ovat oikeassa. Jos/kun uudet lainat jäävät saamatta, niin lisäylivelkaantuminen estyy. Kansa elää varojensa mukaisesti. - HAARP kostaa!
hhjgghhg kirjoitti:
Islantilailaisten onni! Tällä tavalla estettiin maan ajautuminen IMF:n velkaorjuuteen paikallisten Bilderberg-juoksupoikien toimesta.
Mihn Islanti tarvitsee EU:n jäsenyyttä? ETA-sopimus takaa Islannille kaikki samat edut kuin EU:n jäsenyyskin, sillä erotuksella ettei maan ei tarvitse maksaa kalliita ja turhia EU:n jäsenmaksuja.Viimeksi kun rimpuilivat EU:ta vastaan, niille kostettiin heti HAARP-laitteistolla ja tuli vuorenpurkaus. Saas nähdä, mikä luonnonmullistus Islantiin seuraavaksi iskee. Kohta ne ovat kypsiä antautumaan ja liittymään EU:hun.
- HyväIslantiEntäMuut?
Ihanaa, säästyvät 3 miljardin lisävelkaantumiselta! Hyvä palkkio siitä että eivät halua maksaa muitten mokia!
Islannilla riittää kalaa, lampaita ja geysiirejä, ovat omavaraisia jos on pakko.
"merkitsee maalle yli kolmen miljardin euron lainaerän menettämistä" - salaliittoteoriafasf
HAARP kostaa! kirjoitti:
Viimeksi kun rimpuilivat EU:ta vastaan, niille kostettiin heti HAARP-laitteistolla ja tuli vuorenpurkaus. Saas nähdä, mikä luonnonmullistus Islantiin seuraavaksi iskee. Kohta ne ovat kypsiä antautumaan ja liittymään EU:hun.
Foliohattu.
- alkuperäisasukas
"Icesave-sopimuksen hylkääminen merkitsee maalle yli kolmen miljardin euron lainaerän menettämistä Kansainväliseltä valuuttarahastolta"
Mieluimmin minä ainakin pidän rahavarantoni ja omaisuuteni, kuin vaihdan ne velkaan - fyge.brennas
"Äänestystulos saattaa johtaa Islannissa ennenaikaisiin vaaleihin Icesave-sopimuksen hylkäämisen myötä."
Tiedoksi, että; "helmikuussa 2011 maan parlamentti käsitteli asiaa päätti korvata summat Alankomaille ja Britannialle, mutta presidentti kieltäytyi allekirjoittamasta lakia. Asiasta päätettiin järjestää uusi kansanäänestys."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islanti
> Eli mitä muuttaa uudet vaalit, kun presidentti ei allekirjoita parlamentin päätöstä, vaan järjestää taas uuden kansanäänestyksen. Joka on yhä kielteinen parlamentin päätökseen.
Suomalaisten pitäisi ottaa oppia Islannista. Suomessa eduskunta & hallitus päättää ja kansalaiset kärsii heidän omahyväisistä päätöksistä. - Åärnä
hhjgghhg kirjoitti:
Islantilailaisten onni! Tällä tavalla estettiin maan ajautuminen IMF:n velkaorjuuteen paikallisten Bilderberg-juoksupoikien toimesta.
Mihn Islanti tarvitsee EU:n jäsenyyttä? ETA-sopimus takaa Islannille kaikki samat edut kuin EU:n jäsenyyskin, sillä erotuksella ettei maan ei tarvitse maksaa kalliita ja turhia EU:n jäsenmaksuja.Islantilaisilla on selkärankaa.
Yes. Mitenkäs meillä muilla.
Suomi erotkoon Eurosta. - Katainen Juri
kyllä se varmaan on hirveätä kun ei voi maksaa vuoteen 2054 asti pankkien tekemiä velkoja ja ei pääse pika-pikaa EU:hun. Voi kauheata:((((
- helppoa kun sen osaa
seurailijax:lle
haloo reikäpää. miksi pitäisi maksaa toisten velkoja 4 miljardia, että saisi itselle lainaa 3 miljardia??? Lainakin pitää maksaa pois kuitenkin joskus. Eli josko tuota 4 miljardia ei makseta niin silloin ei myöskään tarvita tuota 3 miljardin lainaa ja jää vielä 1 miljardi putsiin. Yksinkertaista eikö??? - Havaintoja
Etkö ole huomannut että EU hajoaa pikapuoliin joten jäsenyydellä ei ole mitään merkitystä. Ei tällainen korttitalo kauan pystyssä pysy enää.
Tuhoon tuomittu kokeilu oli kyllä jo etukäteen. - tulivulgan
HAARP kostaa! kirjoitti:
Viimeksi kun rimpuilivat EU:ta vastaan, niille kostettiin heti HAARP-laitteistolla ja tuli vuorenpurkaus. Saas nähdä, mikä luonnonmullistus Islantiin seuraavaksi iskee. Kohta ne ovat kypsiä antautumaan ja liittymään EU:hun.
islanti ampuu tuhkapilven EU:n ylle ja poistavat sen kun pankkiirit maksavat tekemänsä hölmöilyt.
Suomeenkin tuli Glitnirit ja islannin sijoittajat osteli kalliilla osakekursseilla pankkeja suomesta . Se oli idioottien hommaa ja jollakin oli tarkoitus kusettaa islantilaisia. Hollantilaisilla ja englantilaisilla oli ketunhäntä kainalossa tehdessään bisnesta saarivaltion kanssa. - zzzzzhhhhhh
Åärnä kirjoitti:
Islantilaisilla on selkärankaa.
Yes. Mitenkäs meillä muilla.
Suomi erotkoon Eurosta.EU:n linja näyttää olevan - voitot osakkeenomistajille, tappiot veronmaksajille. Pitäsikö tässä muuttaa Islantiin, ainakin heillä on kanttia sanoa ei tällaiselle paskalle.
- Kreikka ja
Portugali jättävät kanssa. Katainen vois tulla selittämään nyt miten fantastista se on kun lainataan pienemmällä korolla ja lainataan rahat eteenpäin korkeammalla korolla. Ei ole mikään ihme että Kataisen matematiikan numero oli suppealla 6. On se oikea kykypuolue toi Kokoomus kun ensin lahjoittivat lannoitteet ulkomaille ja nyt antavat rahatkin sinne.
- uyjjgtytyr
Jos portugalilaisilla on tippaakaan järkeä päässään niin he äänestävät kesäkuun parlamenttivaaleissa valtaan hallituksen joka ymmärtää sanoa EI Eu:n "pelastusrahastolle".
Hallittu velkasaneeraus on ainoa oikea tie hoitaa Portugalin talouden ongelmat kuntoon. Asiantuntijat alkavat olemaan yksimielisiä siitä, että kriisimaat tulevat ajautumaan joka tapauksessa velkasaneeraukseen, nyt meneillään oleva kriisimaiden tukeminen pitkittää velkasaneeraukseen pääsyä, ja lisää järjettömästi kustannuksia.
Suostumalla maksamaan Portugalin, Kreikan ja Irlannin velkoja, tuhoamme vain oman tulevaisuutemme. Mutta se lienee Kataisen, Kiviniemen, Sinnemäen, Olli Rehnin ym. globaalin eliitille sielunsa myyneiden tarkoituskin... - hgchgc
uyjjgtytyr kirjoitti:
Jos portugalilaisilla on tippaakaan järkeä päässään niin he äänestävät kesäkuun parlamenttivaaleissa valtaan hallituksen joka ymmärtää sanoa EI Eu:n "pelastusrahastolle".
Hallittu velkasaneeraus on ainoa oikea tie hoitaa Portugalin talouden ongelmat kuntoon. Asiantuntijat alkavat olemaan yksimielisiä siitä, että kriisimaat tulevat ajautumaan joka tapauksessa velkasaneeraukseen, nyt meneillään oleva kriisimaiden tukeminen pitkittää velkasaneeraukseen pääsyä, ja lisää järjettömästi kustannuksia.
Suostumalla maksamaan Portugalin, Kreikan ja Irlannin velkoja, tuhoamme vain oman tulevaisuutemme. Mutta se lienee Kataisen, Kiviniemen, Sinnemäen, Olli Rehnin ym. globaalin eliitille sielunsa myyneiden tarkoituskin...Minä ihmettelen suuresti koko velkasaneerausta, eikä ongelma ole Portugalin tai Kreikan talous, vaan...
Tuon sopan keittivät yksityiset pankit jotka nyhtäsivät rahaa tyhjästä. Kyllä, ne sattuivat sijaitsemaan Portugalin ja Kreikan maaperällä, mutta muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.
Jos jokin toinen yksityinen firma, kuten vaikkapa Nokia, tekee samanlaisen tempun, sitä kutsutaan konkurssiksi ja yhtiö lakkaa olemasta. Mutta jotenkin kummallisella tavalla pankeille on luotu mystinen vapaus tehdä ihan mitä tahansa harkitsematonta typerää joka maksatetaan sen jälkeen kansalaisilla joilla ei ole ollut koko asian kanssa mitään tekemistä. Se on vittu voi voi kun jakoivat ulos rahaa joita heillä ei ole koskaan ollut.
Kaikki lamakaudet ovat johtuneet pankeista ja puhtaasta tyhjyydestä luodusta rahasta, eli velan koroista.
Ainoa oikea tie on sanoa EI pankkien vaatimuksille ja käskeä niitä suksia vittuun ihmisten ja valtioiden elämästä, keskuspankeilla on miljardien varannot joista maksaa yksityispankkien töppäilyt kansalaisille jotka ovat menettäneet rahansa ja sen jälkeen niidenkin voidaan antaa kaatua. Mutta niinhän ei tule tapahtumaan, kun pankit ovat nostaneet sopivia hallituksen jäseniä valtaan ja lupaavat suuria palkkioita jos asiat tehdään niinkuin ne haluavat. Ja kun soppaan lisätään vielä yhtiötkin jotka ajavat pelkästään omia etuja, jää maksajan rooliin vain ja ainoastaan tavallinen työtä tekevä orja, eli veronmaksaja.
Se on jumalauta kumma homma kun pankit alkavat välittömästi kommunisteiksi kun niillä alkaa mennä huonosti. Sen jälkeen kyllä huijataan kansa luomaan pelastuspaketteja jokaisen veronmaksajan selkänahasta, mutta muuten ei tehdä kansan hyväksi mitään. Köyhä ei saa edes nettipankkitunnuksia! - Nollabitti
hgchgc kirjoitti:
Minä ihmettelen suuresti koko velkasaneerausta, eikä ongelma ole Portugalin tai Kreikan talous, vaan...
Tuon sopan keittivät yksityiset pankit jotka nyhtäsivät rahaa tyhjästä. Kyllä, ne sattuivat sijaitsemaan Portugalin ja Kreikan maaperällä, mutta muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.
Jos jokin toinen yksityinen firma, kuten vaikkapa Nokia, tekee samanlaisen tempun, sitä kutsutaan konkurssiksi ja yhtiö lakkaa olemasta. Mutta jotenkin kummallisella tavalla pankeille on luotu mystinen vapaus tehdä ihan mitä tahansa harkitsematonta typerää joka maksatetaan sen jälkeen kansalaisilla joilla ei ole ollut koko asian kanssa mitään tekemistä. Se on vittu voi voi kun jakoivat ulos rahaa joita heillä ei ole koskaan ollut.
Kaikki lamakaudet ovat johtuneet pankeista ja puhtaasta tyhjyydestä luodusta rahasta, eli velan koroista.
Ainoa oikea tie on sanoa EI pankkien vaatimuksille ja käskeä niitä suksia vittuun ihmisten ja valtioiden elämästä, keskuspankeilla on miljardien varannot joista maksaa yksityispankkien töppäilyt kansalaisille jotka ovat menettäneet rahansa ja sen jälkeen niidenkin voidaan antaa kaatua. Mutta niinhän ei tule tapahtumaan, kun pankit ovat nostaneet sopivia hallituksen jäseniä valtaan ja lupaavat suuria palkkioita jos asiat tehdään niinkuin ne haluavat. Ja kun soppaan lisätään vielä yhtiötkin jotka ajavat pelkästään omia etuja, jää maksajan rooliin vain ja ainoastaan tavallinen työtä tekevä orja, eli veronmaksaja.
Se on jumalauta kumma homma kun pankit alkavat välittömästi kommunisteiksi kun niillä alkaa mennä huonosti. Sen jälkeen kyllä huijataan kansa luomaan pelastuspaketteja jokaisen veronmaksajan selkänahasta, mutta muuten ei tehdä kansan hyväksi mitään. Köyhä ei saa edes nettipankkitunnuksia!Tuttava islantilainen kertoi jo viime kesänä, ettei mitään rahaa oikeasti ollutkaan, pelkkiä bittejä ruudulla.
Melkoinen suoritus siis huijaripankeilta koko sotku.
Suomalaisten ei pidä mennä makselemaan eurooppalaisten huijaripankkien tappioita.
- Jyrki Kokoomuksesta
Tekee finanssipolitiikkaa suppean kutosen matematiikalla.
- Huijaripankkien juok
Ja jälki on kamalaa!
- Voiko joku TODISTAA
että Kataisen matematiikannumero TODELLA oli 6? Taitaa olla vasemmistopropagandaa.
- Sanoi itse
Voiko joku TODISTAA kirjoitti:
että Kataisen matematiikannumero TODELLA oli 6? Taitaa olla vasemmistopropagandaa.
tv haastattelussa että "ei minun tarvitse osata laskea siihen meillä on hyviä virkamiehiä minä teen päätöksiä" Löytyy netistä eti ite.
- Eli eipä
Sanoi itse kirjoitti:
tv haastattelussa että "ei minun tarvitse osata laskea siihen meillä on hyviä virkamiehiä minä teen päätöksiä" Löytyy netistä eti ite.
löytynyt faktaa kutosen matikannumerosta! ARVASIN, että punapropagandaahan se...
- Se että Sinä
Eli eipä kirjoitti:
löytynyt faktaa kutosen matikannumerosta! ARVASIN, että punapropagandaahan se...
et löytänyt sitä ei tee asiasta mitään propagandaa vaan kertoo enemmänkin Sinusta. Se on netissä ja helposti löytyy.
- Joo joo :D
Sanoi itse kirjoitti:
tv haastattelussa että "ei minun tarvitse osata laskea siihen meillä on hyviä virkamiehiä minä teen päätöksiä" Löytyy netistä eti ite.
Uskottavaa, varmaan Suomi24:llä kuultu juttu tuokin.
- T. U. Omari
Se että Sinä kirjoitti:
et löytänyt sitä ei tee asiasta mitään propagandaa vaan kertoo enemmänkin Sinusta. Se on netissä ja helposti löytyy.
Todistusvastuu on selkeästi tässä tapauksessa väittäjällä.
- heh...
T. U. Omari kirjoitti:
Todistusvastuu on selkeästi tässä tapauksessa väittäjällä.
no tässä on jotain
http://fi.wikinews.org/wiki/Iltalehti_paljasti_poliitikkojen_matematiikan_arvosanat#Pitk.C3.A4_tai_tavallinen_matematiikka
- kumma ukko.
Minäjätän maksamatta Kataiselle, mitä se pyytää. En myöskään ole velkaa tuolle virkamiehelle.
- Katainen vois nyt
selittää vastuullisesta politiikasta ja miten Suomen etu on että Islantiin työnnetään rekalla rahaa.
- Sitä nyt ei ihan
heti ymmärrä vaikka matematiikka oli 9 laajalla.
- 321123
Ehdot oli islantilaisille muuten aika kovia. Joutuisi jonnekin vuoteen 2040 asti makselemaan takaisin noita lainoja korkoineen. Kyllä se nyt pitäisi olla selvää, että laina on pankin ja sen ottajan välinen sopimus, eikä minkään tavallisen veronmaksajan.
Mahtaakohon kohta käydä näille EU takuille samoin? Kun ne realisoituu, todetaan, että ei me maksetakkaan. Ei muuten kauheasti yllättäisi.- Hyvä Suomi!
Ei taida enää olla Kataiselle ja Kiviniemelle mikää yllätys, että kansa äänestää heidän allekirjoittamansa laittomat sopimukset kumoon.
- ei rahaa venkuloille
noin minäkin olisin äänestänyt. ISO EI.
- Aivan oikein!
Ei ole islantilaisten veronmaksajien asia korvata riskisijoittajien ja huijaripankkien tappioita.
Ja tämä on hyvä signaali meillekin.- Valehtelusta vaisuks
Ja Katainen ja Kivipää ovatkin olleet aika hiljaa viime aikoina.
- toimit hienosti!
Valehtelusta vaisuks kirjoitti:
Ja Katainen ja Kivipää ovatkin olleet aika hiljaa viime aikoina.
ELÄKÖÖN MARKKINATALOUS !!
- lopullinen totuus
Muutama suursijoittaja YLEn TV uutisten kommunisti huutelee taas on OIKEASTI 3,5 miljoonaa siis MILJOONAA englantilaista ja hollantilaista jotka menettivät kokonaan talletuksensa. Tule sinäkin sieltä YLEn kommunististen lasien takaa pois, mutta vaikeaa se on kun on kapaloikäisestä asti tota vääristettyä totuutta saanut kuulla joka ilta. Valtiolla ei ole mitään rahanluontionkaloa, se on yritysten määrä ja suuruus mikä luo rahaa. huvittavinta on NYKYÄÄN se että ne jotka nauttivat kapitalismin hedelmistä eniten ovat kasvaneet inhoamaan sitä SANKOIN JOUKOIN sen takia ei ole mikään ihme mitä etelä-euroopassa tapahtuu, kuinka monta Kreikkalaista, Irlantilaista tai Portugalilaista yritystä pystytte luettelemaan HÄ? MITÄ?=! Ollaan paljon paremmin kun ei ole yrityksiä pyörimässä 1.2% voittoprosentilla eli 98,8% rahanroiskimisprosentilla työntekijöilleen verottajilleen jne. eikä varsinkaan tappiolla yli 100% rahoistaan tavallisille pulliaisille roiskivien yritysten toiminnan mahdollistavia SIJOITTAJIA. NIH. Miettikää joskus näitä hommia älkääkä kaikki vaan haukkuko tyhmänä laumana ruskeat silmät pullistuen...
- Höpö höpö
Englantilaiset ja hollantilaiset tallettajat ovat saaneet rahansa takaisin jo aikapäiviä sitten. Britannia ja Hollanti maksoivat nuo rahat (3,9 miljardia euroa) kansalaisilleen heti Islannissa päämajaansa pitäneen yksityisomisteisen Landsbankin kaaduttua. Tässä on kysymys siitä, ette nyt Englannin ja Hollannin valtiot yrittivät periä noita tallettajille maksamiaan rahoja Islannin kansalta takautuvasti.
En näe mitään syytä, miksi Islantilaisten pitäisi maksamaan yksityisen pankin konkurssiin ajaneen johdon töppäilyt. Kyllä vastuu kuuluu yksistään näille pankin kaatumisen aiheuttaneille pankkiireille ja "talousexperteille", ei todellakaan tavallisille islantilaisille.
Mitä YLE:en tulee, niin huomaa ettet edes lukenut avauksen uutis-linkkiä. Se on aivan samanlaista kokoomus-schaissea kuin oma raapustuksesi.
- Emme maksa
Kukapa niitä velkoja haluaisi maksaa? Velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa.
- oudotVastuunkantajat
Katainen ja Kivinemi saavat maksaa omistaan mitä haluavat, mutta kansan verorahojen käyttö moiseen ei käy.
Katainen, Kiviniemi, Sinnemäki, Olli Rehn... ovat kuin natsit, jolla on yksi ja sama ajatus kuin niillä ja muita ei otettu kuuleviin korviin vaan peloteltiin ja EU:ta näköjään tuo sotakin onnistuu hetkessä. EU ei kunnoita kansallista päätövaltaa, vaan käyttää muita kuin siirtomaa aikana, mihin Ranskalla ja Sakasalla on pitkät perinteet.
Suomella on typerät johtajat, kansan pettäjiä, oli mistä tahansa kysymys aina on jotakin sairasta tapahtumassa.
Rehelliset jäätää rotanpesän:
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o
- alkuperäisasukas
Jep, islantilaiset ovat viisaita, kun eivät maksa pankkien luottotappioita verovaroistaan ja hyvinvoinnistaan
- Fair play
Ja jos me ollaan viisaita, me äänestetään Käteisen ja Kivipää jo allekirjoittamaa laitonta sopimusta vastaan. Maksakoot omistaan tai maataloustuista, jotka saivat palkkioksi allekirjoituksestaan.
- Kohta tapahtuu
Fair play kirjoitti:
Ja jos me ollaan viisaita, me äänestetään Käteisen ja Kivipää jo allekirjoittamaa laitonta sopimusta vastaan. Maksakoot omistaan tai maataloustuista, jotka saivat palkkioksi allekirjoituksestaan.
Just.
Aika vaisuina ja hiljaisina ovatkin olleet nämä huijareiden juoksupojat.
Vaaleisa on tulossa molemmille rökäletappio.
Käteisen ääniä syö se, että nyt ovat jo tyhmimmätkin kokkareiden köyhät ymmärtäneet miten heitä on jymäytetty.
Kivipäätä hiljentää lisäksi se, että kepun kenttäväki on kyllästynyt tähän jauhavaan papukaijaan, joka vaihdetaan heti vaalien jälkeen pois puolueen johdosta?
- hyvä islanti!
Meidän tulisi seurata lippua.
- sokeita kulettajia
kansaa on joskus pakko kuunella . isot pojat leikki suurilla rahoilla vaikka ei omilla.
silloin on itse vastattava seuraukset
ETTÄ ISLANTI TEKI IHAN OIKEIN .
ja se näyttäköön SUUNNAN SUOMELLEKKIN VASTAISEN VARALLE.
jos menee menköön sitten pohjamutia myöden. - ei auta mikään
eipä mene vaalikautta kun hätä on kädessä
- Jussuf (se sama)
Toivottavasti islantilaiset ovat miettineet asian loppuun asti. Islannin luottoluokitus tulee romahtamaan, ja kärsijänä on Islannin kansa.
Tietenkin asia on ok jos maalla ei ole mitään investointitarvetta tulevaisuudessa. Kyllähän sitä elää sillilläkin.- bbvcbv
Islantilaiset ovat itsenäinen valtio.
Silloin kun yksittäinen pankki saa ajettua itsenäisen valtion nurin kiristämällä rahan jakamisella, silloin täytyy muidenkin eurooppalaisten ja amerikkalaisten räpäyttää silmänsä auki ja herätä ymmärtämään että silloin valta on jossain aivan liian korkealla pienellä eliitillä jota kukaan ei voi paikalleen äänestää, tai äänestää heitä sieltä pois!
Mutta eihän tuota kukaan ymmärrä, kun tavallinen kansa on huijattu oikeistopoliitikkojen avulla uskomaan että sellainen orjuutus on ihan okei. Ja taas niille jotka ymmärtäisivät, on pankkialalle luotu niin käsittämätön kieli että useimmat järkevät ihmiset jättäytyvät ymmärtämästä sitä syvemmin. Jäljelle jääkin pelkkä muutaman älykön joukko joka yrittää parhaansa mukaan selittää kansalle, mutta tulos jää heikoksi, ja heti kun tulosta alkaa syntymään, alkaa esimerkiksi netin sensurointi tai tuon joukon pilkkaaminen kommunisteiksi.
- ei tiedä vielä
kaikki maat palatkoon alkupisteeseen . säästää luontoa ja elämä rikkaanpaa
tulis käyttöön vaihtopalvelu verotus poistuis
LUONTO SÄÄSTYIS - d6d6d6d6d6d6dd6
Milloinkohan Suomessa kansa saa päättää maansa asioista äänestämällä? Moni asia olisi jo muuttunut täällä, kun kansa päättäisi asioista, eikä eduskunta.
- kljhlkjhlkjh
Joo-o, ojasta allikkoon käy Islannin tie
- Pankit oikeuteen
Pankki on velkaa - ei Islanti.
- Puhtaana käteen
Niin, keinotellut ja siihen kaatunut huijaripankki.
Miksi islantilaisten pitäisi maksaa, eikös tämä ole nyt sitä Kataisenkin mainostamaa hallittua markkinataloutta?
Okei, velkarikkureita saatana.
Rangaistukseksi käyn kusaisemaan vantaanjokeen, sieltä virtsa menee itämereen ja sieltä atlantin kautta islantiin haisemaan.
Tämä riittää mulle....- huhhuh!
minä luulen että ennen pitkää me suomalaiset joudumme maksamaan tukiaisia Kiinallekin. Sen jälkeen kun kaikki tehtaat ja työpaikat on täältä ensin siirretty sinne.
- ISLANNIN LESBO,
SOSIALISTI PÄÄMINISTERI TEKEE NYT KUTEN MUUTKIN SOSIALISTIT, PORTUGALI, KREIKKA, ESPAJA TULEE TEKEMÄÄN!
KERÄÄVÄT RAHAT JA JÄTTÄVÄT MAKSAMATTA!
SOSISALISMI ON SUURTA KUSETUSTA!
Johanna Sigurdardottir is Prime Minister of Iceland. In the words of the BBC, Sigurdardottir (below right) "is the first openly lesbian head of government in Europe, if not the world -- at least in modern times."
http://intlawgrrls.blogspot.com/search/label/Tarja Halonen- Missä mennään?
Sosialismi???
Eikös tämä nyt ole sitä kapitalismia ja hallittua markkinataloutta?
- KizuMizu
no niin, jos ei Islanti itse maksa noita velkoja niin kohta me muut eurooppaan kuuluvat maksamme ne, tavalla taikka toisella. islannin tulo eu:hun takaa heille myös lainarahaa jota ollaan tässä viimeaikoina kaksin käsin työnnetty, Kreikkaan, Irlantiin ja nyt sitten sinne Portugaliin. Joten tervetuloa vaan Islanti, kyllä meillä rahaa on teidänkin velkojenne hoitoon, montako miljardia pistetään?
- alkuperäisasukas
Joo, Islannin pankin velat ovat helppo homma Kataiselle. Sen kun lainaa Suomen veronmaksajien piikkin rahaa markkinoilta ja maksaa Islannin pankin luottotappiot suursijoittajille.
Nyt on kyse todella kahdesta vaihtoehdosta, joko tuetaan ja markkinat pelaa.
Toinen vaihtoehto on, että ns. markkinat suuttuvat ja mm. ulkomaankauppa menee syteen. Sen tuotto Suomessa on 25% kansantuotteesta, siis melkoinen tekijä. Ei sekään ole oikein, että suursijoittaja rahastaa köyhän maan maksamilla suurilla koroilla. Eikä sekään ole oikein, että pankki pelaa, vastuu veronmaksajalla. Nykyään kun kuka vaan saa rahaa lainaksi vaikka asuntoon, niin korko se pomppaa, vai pitänneekö testata ja sitten ollaan jälkiviisaita. Ja valtio siis veronmaksaja takaa sen, että säästäjän rahat ovat turvassa.
Ota nyt tästä selvää, kun kansan tietämys on osoitettu mm.hesarin tutkimuksella, niin tuksu oli paremmin tunnettu kuin hallitus.
Sellainen signaali, joko ei markkinoita ihan sekoita, että hallitusten pitää saada pankit jonkin napin alle. Ja suursijoittajille se vero, jonka vain EU voi päättää. Voihan sen päättää vaikka suomen kansa, mutta se siitä omasta päättämisestä, jota nyt hehkutetaan.
Vaaleissa on helppo äänestää, kaikki ovat köyhän asialla, heheheh- Köyhä itse
No nyt on tuettu, mutta eivät näytä pelaavan sittenkään?
Mistäs se sitten johtuu?
Ja hesarin tutkimukset eivät ole edes sen paperin arvoista, jolle ne on painettu.
- näkijä 007
Tää on kyllä aika erikoinen tällähetkellä tämä markkina mekanismi?
Muutama vuosi sitten Kauppalehti Optiokin suitsutti tuota turskanpurijoitten "talousihmettä" ; )
No, saarelle saatiin houkuteltua vierasta pääomaa oikein rutosti, tuota " pilvilinaa" rakentamaan. No, eipä ollut kestävä tuo laavasaaren talousperusta joten korttitalo romahti !
Niin, kenen kuuluisi kapitalismissa maksaa ?
1. Sijoitustuottojen perässä juoksevan sijoittajan ?
2. Laavasaaren asukkaan ?
3. EU: n tulevaisuudessa, vähän niinkuin markkinoiden rauhoittelemiseksi. Niin kuin Kreikassa ja Portugalissa.
Tätä mekanismia "Kapitalistipoika" ei oikein ymmärrä? Eli, Portugalikin on saanut sijoittailta lainaa tuon "korttitalonsa" rahoittamiseen, mutta jätti korolla!
On kuulemma riski laina ???
Lopputulos " lypsivät lehmää enemmän kuin se tuottaa" niin mitä sitten ?
Maksammeko me EU: kautta nuo ylisuuret korot sijoittajille, ja missä on silloin tuo RISKI !Niinhän se juuri on, kuka vain se tietää oikean tomintatavan, kun on kaksi mahdollisuutta. Kapitalismille pitää laittaa suitset, sellainen oppi on saatu.
Mutta sen suotsiminen pienessä Suomessa tai Islannissa ei aiheuta mitään muuta kun pikuisen signaalin. Vain koko EU voi päättää miten noita suursijoittajia käsitellään, oli sitten kysessä pankki tai sijoittaja. Sellaiseen päätökseen ei kansa saa mitään aikaan, muuta kun pihinää. Ja toisaalta jos ulkomaankauppa alenee vaikka sen 10% tarkoittaa se noin 150t työpaikkaa. Ja korot nehän ovat myös markkinavetoisia, sellainen devalvaatio, inflaatio juttu on eu:n myötä loppunut, sehän on kansalle helpompi myydä, mutta siinäin on se, että veronamaksaja lopulta senkin maksaa.
Ihan kun viimeistä loppua tälle menolle eletään, en usko, että valtiot maksaa toisilleen ja sijoittajille mitään, niin suurista veloista on kyse.
Ja maailman talouden sortuminen alkaa usasta, joka päivä on yksi päivä lähempänä sortumista. Jos ette tiedä tai ymmärrä, lukaskaa vähän usan talouslukuja, ja sen yhteiskunnan kehityksestä.
- Uusia tuulia
PItää lakata kutsumasta tuota roskajoukkoa eliitiksi. Se ettei tee työtä ja pukeutuu pukuun ei tee eliittiä. Ehdotan sanoja loiset ja parasiitit.
Juuri ennen Islannin romahdusta maassa pidettiin Mont Pelerin Society:n eli juutalaisvetoisten loisten puolijulkisen salaseuran kokous. Kannattaa googlettaa tämän paskajoukon agenda. - upporikkaita -
kuka muistaa monesko kupla nyt on menossa .
lama iskee 3 kertaa 10v:ssa.
ja rahat häviää 4kertaa 10V- Finance
Aika käsittämätön liike islantilaisilta sijoittajilta. Olivat ensin rikastuneet oliko Englannissa ostamalla ja myymällä erään lentoyhtiön. Pässivät rahan makuun ja sitten täysillä eteenpäin. Ostivat suomalaisia osakkeita oikein urakalla; Elisaa, Finnairia ja oliko joku pankkikin kokonaan ja vaikka, Nordean entinen pääjohtaja varoitteli suuttuivat vaan. Eikö jo tässä vaiheessa islannin pankkitarkastuksen olisi pitänyt puuttua tapahtumien kulkuun ja pelastaa mitä pelastettavissa, koska valtio takaa loppuviimeksi. Kohtuuton laina noin pienelle ja kylmälle maalle, sääliksi heitä käy. jos tulee oikein kunnon maanjäristys ja tulivuorenpurkaus, niin koko saari hupsahtaa Atlanttiin ja väki on evakuoitava Huippuvuorille tai Grönlantiin. Vai ottaisimmeko me tänne islantilaisia pakolaisia halpatyövoimaksi
- Pukki kaalimaan...
Finance kirjoitti:
Aika käsittämätön liike islantilaisilta sijoittajilta. Olivat ensin rikastuneet oliko Englannissa ostamalla ja myymällä erään lentoyhtiön. Pässivät rahan makuun ja sitten täysillä eteenpäin. Ostivat suomalaisia osakkeita oikein urakalla; Elisaa, Finnairia ja oliko joku pankkikin kokonaan ja vaikka, Nordean entinen pääjohtaja varoitteli suuttuivat vaan. Eikö jo tässä vaiheessa islannin pankkitarkastuksen olisi pitänyt puuttua tapahtumien kulkuun ja pelastaa mitä pelastettavissa, koska valtio takaa loppuviimeksi. Kohtuuton laina noin pienelle ja kylmälle maalle, sääliksi heitä käy. jos tulee oikein kunnon maanjäristys ja tulivuorenpurkaus, niin koko saari hupsahtaa Atlanttiin ja väki on evakuoitava Huippuvuorille tai Grönlantiin. Vai ottaisimmeko me tänne islantilaisia pakolaisia halpatyövoimaksi
Pankkitarkastuset ovat huijaripankkien kanssa samassa kuplassa mukana, näkeehän sen EU:stakin.
Eipä kukaan valvonut sielläkään eikä paljastanut deegumaiden valheita.
Kaikki yritetään kaataa sitten aina veronmaksajien niskaan maksettavaksi.
- Aamen,.
Islantia ei kohta enää ole,kyseinen pläntti jaetaan tasan lähinaapureiden kesken.
- asdg3qwhe4g34h
Kysymys tästä kaikesta vouhotuksesta kuuluu; entä sitten?
Tuolla ei ole mitään merkitystä kuten ei monella muullakaan asialla. Rahasysteemi ei toimi. - 20+16
miksi Islannin kansan äänestys piti olla kaksi kertaa ? Eikö päättäjät siellä usko, että Ei on Ei. Suomessa pitäisi olla vastaava äänestys nyt olevista miljardituista joita Suomi jakaa vastikkeetta EU:lle. Halutaanko antaa rahat Kreikan gigoloille kriisirahastoihin josta niitä ei saada koskaan takaisin vaan käytetäänkö rahat Suomen köyhien hyväksi ? Minkki-Marin ja Jyffe Käteisen olisi pitänyt järjestää vastaava kansan äänestys Suomessa ennenkuin menivät lahjoittamaan rahaa. Silloin kun noi pankit tuottaa voittoo niin ne jaetaan osakkeen omistajille ja tappiot maksaa automaattisesti veronmaksajat, tosin Islantilaiset veronmaksajat ei halua maksaa...miksi Suomipojan pitäisi maksaa pankkihuijareille johonkin kreikkaan ja irlantiin ? Nykypäivän sijoittajien liike-elämään pitäisi kuulua myös tappio=riski rahojen menettämistä. Uhkapeli riskikohteilla kannattaa paska-pankeille, koska EU:n kriisirahastosta löytyy aina rahaa jos sattuupi tulemaan tappio ja rahat hävittiin eli EU:sta tuli hyvä rahasampo uhkapeluripankeille, joiden kuuluisi mennä nyt konkurssiin ja poistua markkinoilta syömästä veronmaksajien rahoja... nyt ne saavat automaattisesti joka vuosi rahaa EU:sta ja huonoa liiketoimintaa voidaan jatkaa.
- JAA EI POISSA
No se on se EU-tyyli, että äänestetään niin kauan kuin tulos on mieleinen.
- 28
Islannin tapauksen kaltaiset pankkiirit ja keinottelijat pitäisi yksinkertaisesti vaan hirttää julkisesti. Mikään muu ei näihin aivottomiin ja moraalittomiin juppi pelleihin teho kuin kongreettinen kuolemanvaara leijumassa pään yläpuolella.
Nämä sanakarithan asustelevat nyt kuka missäkin OMINE voittoineen 24/7 aseisttujen vartijoiden suojelemina.- Siperiaopettaa478
Ei, kyllä nää lännen oligargit täytyy lähettää Venäjälle tuomittavaks, Putin pistää ne Siperian vankiloihin Hodorkovskin seuraksi ;)
- Islantilaisilla.
On järkipäässä,kun eivät maksa pankin ja sijoittajien mokia. Mutta kuinkas meidän koto Suomen päätäjät,he kyllä maksavat muiden maiden pankkien ja sijoittajien toilailut. Jos päättäjät olisivat samalla summalla laittaneet kotimaan asioita kuntoon,ei täällä olisi työttömyyttä eikä terveyspalvelu ongelmia.
Tätä sattuu myös Suomen velkasaneerauksessa ja yksityishenkilön velkäjärjestelyssä, joten miksei Islannillekin tuota sallita.
- 3+7
Ei nyt ole kysymys siitä etteikö Islanti pystyisi maksamaan noita rahoja, vaan siitä minkä takia heidän ylipäätään pitäisi maksaa.
Kyseessä on yksityisten pankkien tekemä kupru. Islannin valtiolla ei ole mitään tekemistä, näiden sijoittajien ja pankkien kanssa.
Ainakaan meikäläisen oikeuskäsitykseen ei sovi mitenkään, että tavalliset islantilaiset olisivat takausvelvollisia yksityisomisteisten pankkien konkurssissa.
- NYSE Bank
Eikö olisi helpompaa perustaa uusi pankki ja siirtää kaikki varallisuus sinne ?
- kyllä suomi auttaa
Suomihan voisi Islannin puolesta maksaa. Vai mitä Jyrki ja Mari?
- Sijoittajan vastuu
Mitenkäs meikäläinen saisi sijoittamisessa menetetyt rahat takaisin...
Jaa a, pitääpä pirautella kokoomuksen ja keskustan puolelle, eiköhän sekin järjesty!
Eikö kaikki sijoittajat ota sen riskin, kun sijoittavat rahaa osakkeisiin tai muuten tukevat yrityksen toimintaa, että joskus voi käydä huonosti...
Itse olen pankin huonoin asiakas makauttamalla rahoja tilillä, enkä ikinä pistä rahoja osakkeisiin!!!
Syynä on, se että vain sillä tavalla "tuen" pörssiyhtiöiden työntekijöiden ahdinkoa ainaisena tehokkuuden lisäämisenä, jotta saadaan sijoittajille mahdollisimman suuret voitot!- vasen suora
Tanssikoulun pitäjä Blomqvist kanssa menetti rahansa Mairmaid sijoitus osakkeissa... joten kyllä sitä muutkin ovat menettäneet rahojaan Islantiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277