Persu-kupla puhkesi lopultakin!

Kuten jo ennen vaaleja allekirjoittanut ennusti, perussuomalsten kupla puhkeaa ennen pitkää vaalien aikaansaamaan hyvänolontunteeseen.

Näinhän siinä nyt kävi, että Soini siirtyi vapaaehtoisesti oppositioon, joten kuplasta kuuluu enää vaimeaa sihinää seuraavat neljä vuotta.
Sinä aikana turhautuneet persut siirtävät kannatuksensa jonkun toisen puolueen taakse,ja jytkypuolue pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.

Paras valinta on siis luottaa tervehenkisiin porvaripuolueisiin, jotka osallistuvat niihin keskusteluihin, joissa meille suomalaisillekin tärkeät asiat päätetään.
Nyt voisi harkita sitäkin vaihtoehtoa, että keskustapuolue pyydetään sittenkin uuteen hallitukseen täyttämään sitä koloa, joka nyt syntyi persujen siirrryttyä oppositioon.

62

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EVP Upseeri

      Nyt Hitmankin tietää mitä tarkoitetaan PERIAATTEELLA.

      • Olen periaattteen mies.

        Uskon perinteisiin arvoihin, varsinkin siihen kuuluisaan kolmikantaan, joka muodostuu sanoista Koti, Uskonto ja Isänmaa!

      • EVP Upseeri
        Hitman-1 kirjoitti:

        Olen periaattteen mies.

        Uskon perinteisiin arvoihin, varsinkin siihen kuuluisaan kolmikantaan, joka muodostuu sanoista Koti, Uskonto ja Isänmaa!

        Kunhan vielä SISÄISTÄTTE ITSEKUNNIOITUKSEN, niin olette jo pitkällä.

      • EVP Upseeri kirjoitti:

        Kunhan vielä SISÄISTÄTTE ITSEKUNNIOITUKSEN, niin olette jo pitkällä.

        Senhän olen tehnyt jo ajat sitten!

        Kunnioitan itseäni suuresti jo pelkästään siitä syystä, että olen narmahdettu kristitty.

        Lisäksi minulla oli onni saada hyvät vanhemmat, joita kunnioitin koko heidän elinaikansa.

        Olen siis mielestäni päässyt aika pitkälle omassa elämässäni...

        Entä miten on sinun laitasi?

      • Hitman-1 kirjoitti:

        "Narmahdettu kristitty"? Oho!

        Hehee, niin se viisaskin menee välillä vipuun!

        Piti tietenkin olla: "... olen armahdettu kristitty."

      • Nyt oli mahdollisuus
        Hitman-1 kirjoitti:

        Olen periaattteen mies.

        Uskon perinteisiin arvoihin, varsinkin siihen kuuluisaan kolmikantaan, joka muodostuu sanoista Koti, Uskonto ja Isänmaa!

        Mutta oot valmis luovuttamaan tämän maan verolla kerätyt rahat huijaripankkien pohjattomaan rotkoon.

        Mikä periaate se on ?

        Ja sen voin sanoa, että muutaman vuoden päästä tästä kansasta loputkin tietää, mitä PS nyt jo puhui, ja mistä varoitti. -Valitettavasti se oppi tulee kalliiksi, ja täällä kuuluu joka torilla ruokaa huutava ääni "allah akbaria".ikymmenistä tuhansista käenpoikien kidoista.

        Olikohan tämä ainoa mahdollisuus Suomen kansalle ottaa järki ja totuus puhtaana vastaan, ja se on nyt menetetty.

      • Rahaa sinne tänne!
        Nyt oli mahdollisuus kirjoitti:

        Mutta oot valmis luovuttamaan tämän maan verolla kerätyt rahat huijaripankkien pohjattomaan rotkoon.

        Mikä periaate se on ?

        Ja sen voin sanoa, että muutaman vuoden päästä tästä kansasta loputkin tietää, mitä PS nyt jo puhui, ja mistä varoitti. -Valitettavasti se oppi tulee kalliiksi, ja täällä kuuluu joka torilla ruokaa huutava ääni "allah akbaria".ikymmenistä tuhansista käenpoikien kidoista.

        Olikohan tämä ainoa mahdollisuus Suomen kansalle ottaa järki ja totuus puhtaana vastaan, ja se on nyt menetetty.

        Miksi Soini ei nyt sitä estänyt?

        Tuskin kukaan tämän palstan kirjoittaja kykenisi panemaan tikkua ristiin verorahoilla pelailuun, mutta persut olisivat halutessaan voineet pysyä hallituksessa ja yrittää siellä estää rahavirtojen valumisia.

        Menikö Soinillakin pupu pöksyyn?

      • Tervehenkinen
        Hitman-1 kirjoitti:

        Olen periaattteen mies.

        Uskon perinteisiin arvoihin, varsinkin siihen kuuluisaan kolmikantaan, joka muodostuu sanoista Koti, Uskonto ja Isänmaa!

        porvaripuolueesi vain sattuu kelpuuttamaan hallitukseensa porukkaa joka suorastaan loukkaa valheeseen perustuvaa uskontoasi.

      • Gr3mlin
        Hitman-1 kirjoitti:

        "Narmahdettu kristitty"? Oho!

        Hehee, niin se viisaskin menee välillä vipuun!

        Piti tietenkin olla: "... olen armahdettu kristitty."

        Armahdetu, mistä ? Eläimiin sekaantumisesta ?

    • Jytky luvassa

      Kirjoitat sontaa. Neljän vuoden päästä tulee iso jytky! Soini oli kaukaa viisas, koska kannatuksen laajentaminen on mahdollista vain oppositiossa ollessa!

      • Kansan muisti on lyhyt.

        Neljässä vuodessa kansa saa huomata, miten avuttomia persut ovat oppositiossa räksyttäessään.
        Sieltä käsin ei muutoksia saada aikaan, ja pettynyt kansa valitsee seuraavien neljän vuoden aikana itselleen uudet idolit, joihin persut eivät enää kuulu...

      • voi sinnuu..

        Voi sinua raukka. Olet ryhtynyt ennustaja-eukoksi.
        Korjasitko sukupuoltasikin?

      • Ennustajaukko
        voi sinnuu.. kirjoitti:

        Voi sinua raukka. Olet ryhtynyt ennustaja-eukoksi.
        Korjasitko sukupuoltasikin?

        Hitman ennusti kuplan puhkeamisen!
        Vaaliaamuna Hitman kirjoitti viestin, joss hän ennusti Soinin puhaltaman persukuplan puhkeavan kovinkin pian.
        Tänään Soini itse vetäytyi opppositioon, ja niin oli Iso-jytky-kupla puhjennut!

      • näin se vaan menee
        Hitman-1 kirjoitti:

        Kansan muisti on lyhyt.

        Neljässä vuodessa kansa saa huomata, miten avuttomia persut ovat oppositiossa räksyttäessään.
        Sieltä käsin ei muutoksia saada aikaan, ja pettynyt kansa valitsee seuraavien neljän vuoden aikana itselleen uudet idolit, joihin persut eivät enää kuulu...

        En tiedä mitä hitman nyt ajaa takaa.Sinullahan on samat arvot kuin
        Soinilla?
        Mitäs jos Soini olisi myötäillyt ja joustanut neuvotteluissa?
        Häntä olisi sitten haukuttu mammanpojaksi,hallituskipeäksi,pelkuriksi,sanansyöjäksi.jne.

        Nyt hän voi liikkua vapaasti,hyvällä omalla tunnolla.
        Näin harvinaista suoraselkäisyyttä harvoin tapaa
        politiikassa.

        Ja eiväthän Perus-suomalaiset siellä eduskunnassa vaan istu ja ihmettele.
        Työtä siellä tehdään,niin suuressa salissa ja valiokunnissa jne.

        Ja Soini muistetaan rehtinä miehenä joka ei kovassakaan paineessa
        ja uhkailuissa perääntynyt.

        Tällaisen miehen kanssa voi muiden puolueiden edustajatkin tehdä
        hyvää jälkeä,mies johon voi luottaa.

        Toistan,kuinka kauhean ryöpyn Soini olisi saanut
        jos olisi perääntynyt?Pahemman.

        Jos jotkut tahot ovat päättäneet olla tykkäämättä Soinista ja
        perus-suom.,niin se on ihan sama mitä tekee
        niin mollataan.

      • Tosi-persu
        näin se vaan menee kirjoitti:

        Soini petti kansan odotukset!

        Eivät Soinia äänestäneet halunneet puoluetta oppositioon, vaan hallitukseen muuttamaan Suomea paremmaksi.
        Nyt kansa joutui pettymään ja se näkyy seuraavissa vaaleissa, joissa persut putoavat kuin kanat orrelta!

      • vatvonvatvon
        Ennustajaukko kirjoitti:

        Hitman ennusti kuplan puhkeamisen!
        Vaaliaamuna Hitman kirjoitti viestin, joss hän ennusti Soinin puhaltaman persukuplan puhkeavan kovinkin pian.
        Tänään Soini itse vetäytyi opppositioon, ja niin oli Iso-jytky-kupla puhjennut!

        Sittemmin hän kiitteli Soinia järkiintymisestä portugali asiassa ylistäen oikeen täällä. Ja nyt sitten taas tällanen kirjotus kun ei se mennytkään niin.

      • Tarkka silmä
        vatvonvatvon kirjoitti:

        Sittemmin hän kiitteli Soinia järkiintymisestä portugali asiassa ylistäen oikeen täällä. Ja nyt sitten taas tällanen kirjotus kun ei se mennytkään niin.

        Soinihan järkiintyi välillä.

        Hitman oli varmaan nähnyt sen Soinin tv-haastattelun, jossa tämä todisti neuvotteluhalukkuudestaan Portugali-kysymyksessäkin.
        Vappuaamuna oli ääni Soinin kellossa sitten muuttunut, kun junttipuolueen jyrät olivat kieltäneet Soinia antamasta milliäkään periksi.
        Sen jälkeen Soinin ilme on ollut iloton ja väsynyt.

      • Nolo lemu

        Jytky tuli ja sitten se jo meni!

        Vaalitulos oli se iso jytky, mutta persus-pomot munasivat asiansa, ja niin jäi jytkystä jäljelle vain paha haju!

      • näin se vaan menee kirjoitti:

        En tiedä mitä hitman nyt ajaa takaa.Sinullahan on samat arvot kuin
        Soinilla?
        Mitäs jos Soini olisi myötäillyt ja joustanut neuvotteluissa?
        Häntä olisi sitten haukuttu mammanpojaksi,hallituskipeäksi,pelkuriksi,sanansyöjäksi.jne.

        Nyt hän voi liikkua vapaasti,hyvällä omalla tunnolla.
        Näin harvinaista suoraselkäisyyttä harvoin tapaa
        politiikassa.

        Ja eiväthän Perus-suomalaiset siellä eduskunnassa vaan istu ja ihmettele.
        Työtä siellä tehdään,niin suuressa salissa ja valiokunnissa jne.

        Ja Soini muistetaan rehtinä miehenä joka ei kovassakaan paineessa
        ja uhkailuissa perääntynyt.

        Tällaisen miehen kanssa voi muiden puolueiden edustajatkin tehdä
        hyvää jälkeä,mies johon voi luottaa.

        Toistan,kuinka kauhean ryöpyn Soini olisi saanut
        jos olisi perääntynyt?Pahemman.

        Jos jotkut tahot ovat päättäneet olla tykkäämättä Soinista ja
        perus-suom.,niin se on ihan sama mitä tekee
        niin mollataan.

        En aja mitään takaa.

        Jotkut arvot ovat todella sekä Soinilla että allekirjoittaneella samat, kuten mielipiteet oman armeijamme välttämättömyyydestä ja kristillinen vakaumus.

        En kuitenkaan ymmärrä persujen tinkimättömyyttä EU-asioissa, sillä siihen me olemme liittyeet ja myös valinneet euron rahayksiköksemme, jotka valinnat on hyviksi havaittu.

        Oppositioon meno oli ehkä pakon sanelema ratkaisu, mutta ilman muut se oli persuja äänestäneille suuri pettymys, ja ehkä monikin Soinia hallitukseen toivonut äänestäjä vaihtaa tuosta syytä puoluetta seuraavissa vaaleissa.

        Perääntyminen pakon edessä ei mielestäni olisi ollut sanan symistä tai takin kääntämistä, vaan realismin tajua.

        Jos autoilija jää epähuomiossa radalle tutkimaan karttojaan ja toteaa junan olevan tulossa, kiskoilta perääntyminen ei ole petturuutta, vaan viisautta.

      • vatvonvatvon kirjoitti:

        Sittemmin hän kiitteli Soinia järkiintymisestä portugali asiassa ylistäen oikeen täällä. Ja nyt sitten taas tällanen kirjotus kun ei se mennytkään niin.

        Soinin kanta ailahteli.

        Huomasit kai itsekin, kuinka Soini oli yhtenä aamuna kovinkin leppoisa ja neuvotteluhaluinen, mutta parin päivän päästä sen näköinen kuin olisi myynyt voin ja hukannut rahansa?

    • Itkuinen ironmike-SS

      Emme aio antaa periksi!

      Me iirot olemme tehneet valintamme emmekä heilu poltiikan myrskyissä kuin pahaiset tuuliviirit navetan katolla.
      Äänestämme Soinia myös neljän vuoden kuluttua, vaikka Niinistö oliis silloin presidenttinä ja Suomi Natossa!

    • Ensi vuonna on

      pressanvaalit, joissa Soini tulee toiseksi ja kunnallisvaalit, joissa PerSut tulevat ensimmäisiksi.

      Sanokaa minun sanoneen...

      • Persut putoavat

        Tuskin noin tulkee käymään.

        Niinistö vie halutessaan koko potin, jos vain suostuu presidentiksi ja kunnallisvaaleissa tarvitaan populistien sijaan tavallisia työtätekeviä inehmoisia, joita löytyy myös kokoomuksesta, kristillisistä, vihreistä ja jopa joistakin keskustalaisistakin!

    • 9+9

      Euroopan kupla on vasta tulossa pistäkää turvavyöt kiinni!

    • epäuskottava hallitu

      Soinin puheet pitävät! Aikanaan kyllä kupla puhkesi, eli erään pojun kulissiavioliitto, jossa vuosikymmenet kerrottiin petetyn... Perussuomalaisten kannatus tulee vain nousemaan. Vaalit hävinneet vain hinkuuvat hallitukseen...

    • pakkoruotsitus jatku

      Suomenruotsalaiset, etunenässä hitman-1 pelkäävät persujen pakkoruotsi-kantaa. Hitman-1 Stubbin kaveri ei pakkoruotsia hylkää.

      • Bättre folk

        Ruotsin opetus on sivuseikka!

        Ei kukaan päätä eduskuntavaaleissa ehdokkaitaan jonkun mitättömän kielikysymyksen perusteella.

        Stubb on ollut tosi loistava ulkoministeri.

      • En pelkää mitään enkä ketään.

        Olen Taivaallisen Isäni käsivarsilla enkä pelkää, vaan hyväksyn ruotsin kielen opetuksen niin kauan kuin Suomi on perustuslaillisesti kaksikielinen maa.

      • Njet bulimai!
        Hitman-1 kirjoitti:

        En pelkää mitään enkä ketään.

        Olen Taivaallisen Isäni käsivarsilla enkä pelkää, vaan hyväksyn ruotsin kielen opetuksen niin kauan kuin Suomi on perustuslaillisesti kaksikielinen maa.

        Ei ainakaan venäjänkieltä pakolliseksi!

        Pystytään vaikka pakkoruotsissa, kunhan ei venäjää aleta opettaa edes puolipakolla Suomen kouluissa!

      • Hitman-1 kirjoitti:

        En pelkää mitään enkä ketään.

        Olen Taivaallisen Isäni käsivarsilla enkä pelkää, vaan hyväksyn ruotsin kielen opetuksen niin kauan kuin Suomi on perustuslaillisesti kaksikielinen maa.

        Valehtelet tässä: "En pelkää mitään enkä ketään"

        Pelkäät Venäjää jatkuvasti niin, että olet parkumassa Suomea natoon jatkuvasti, "vellit" housuissas yötä-päivää, haet turvaa isommasta kuin pieni lapsi.
        Eikä Venäjä edes uhkaa Suomea mitenkään, hehheh.

        Vanhuus tuonut pelot tullessaan, vai liekö pelko synnynnäistä?

    • Rooma tänään

      Politiikka on apinoille teatteria ja kansa on tyytyväinen kun se saa sirkus huveja ja leipää.

    • Vanhus hoi, mitä sinä taas sekoilet? Missä se sinun allekirjoituksesi täällä on?

      Onko SDP mielestäsi porvaripuolue?

      Perussuomalaiset minun mielestäni se tervehenkisin on (mm. puheet markkinataloudesta, yrittäjyydestä jne.) ja kokoomuksesta on tullut sosiaalitoimisto, valitettavasti.

      • Bemarilla yleensä

        ajaa porvarit ja niin moni demari...

      • Takit nurin

        Sinun "tervehenkiset" luistivat vastuusta!

        Jos toimii ensin ikäänkuin myönteisesti hallitusneuvotteluissa kuten Soini teki ja sitten kääntää kelkkansa ja siirtyy vapaaehtoisesti oppositioon, on kyllä tehnyt taas uuden takinkäännön Suomen ennätyksen.

        Eihän edes mökin Reettakaan enää pysy kärryillä, mitä persut loppujen lopuksi oikein havittelivat!

      • Käpyjen kerääjiä?

        Oletko itsekin ikinuori?

        Jutuistasi voi päätellä, että olet eläkeikäinen papparainen, vaikka muita syyttelet vanhuudesta.

        Eikö SDP vienyt Suomea aikoinaan EU:n lihapatojen ääreen ja eivätkö muutenkin sossut tunnu röyhivän rahoissa?

        Jos persut niin komiasti "puhuvat markkinataloudesta ja yrittäjyydestä", miksi ne rupesivat rintamakarkureiksi kuten ironmikessssin sodassa olleet miessukulaiset aikoinaan ja painelivat oppositioon pakoon vastuutaan?

      • Takit nurin kirjoitti:

        Sinun "tervehenkiset" luistivat vastuusta!

        Jos toimii ensin ikäänkuin myönteisesti hallitusneuvotteluissa kuten Soini teki ja sitten kääntää kelkkansa ja siirtyy vapaaehtoisesti oppositioon, on kyllä tehnyt taas uuden takinkäännön Suomen ennätyksen.

        Eihän edes mökin Reettakaan enää pysy kärryillä, mitä persut loppujen lopuksi oikein havittelivat!

        Hah, äänestäjätkö olisi pitänyt pettää ja takki kääntää mm. Portugalin tuen osalta ja mennä hallitukseen nuolemaan kokoomuksen linjaa, joka on ihan perseestä? Niinkö?

      • Käpyjen kerääjiä? kirjoitti:

        Oletko itsekin ikinuori?

        Jutuistasi voi päätellä, että olet eläkeikäinen papparainen, vaikka muita syyttelet vanhuudesta.

        Eikö SDP vienyt Suomea aikoinaan EU:n lihapatojen ääreen ja eivätkö muutenkin sossut tunnu röyhivän rahoissa?

        Jos persut niin komiasti "puhuvat markkinataloudesta ja yrittäjyydestä", miksi ne rupesivat rintamakarkureiksi kuten ironmikessssin sodassa olleet miessukulaiset aikoinaan ja painelivat oppositioon pakoon vastuutaan?

        Käpykaartilaisen jälkeläinen ja käpykerääjä-käpyaivo hoi! Minulla on vielä aikaa reilusti eläkeikään, hitman täällä väitti mm. Osaman olleen vanhus, vaikka itse on huomattavasti vanhempi.

        EU:n lihapadat eivät niin häävejä ole, että niistä kannattaisi täällä mainita.

        Jos kokoomuksen tavoitteena on ylivelkaantuneiden huijarimaiden tukeminen, niin ei sellaiseen pidäkään suostua ja mennä samaan hallitukseen tukemaan tuollaista röyhkeää varojen siirtoa kansalaisilta sikamaisille sijoittajille ja epäkelvoille maille.

      • Takit nurin!
        Kairakettu kirjoitti:

        Hah, äänestäjätkö olisi pitänyt pettää ja takki kääntää mm. Portugalin tuen osalta ja mennä hallitukseen nuolemaan kokoomuksen linjaa, joka on ihan perseestä? Niinkö?

        Olisihan Soini voinut säilyttää oman linjansa hallituksen jäsenenäkin, mutta taisi hallitusvastuu tuntua liian pelottavalta valtaan tottumattomista persuista, joten Soinia KÄSKETTIIN persujen puoluejohdon taholta luopumaan hallituspaikasta, jotta porukalla olisi vielä neljä vuotta aikaa opetella vastuun kantamista!

      • Pysytään faktoissa
        Kairakettu kirjoitti:

        Käpykaartilaisen jälkeläinen ja käpykerääjä-käpyaivo hoi! Minulla on vielä aikaa reilusti eläkeikään, hitman täällä väitti mm. Osaman olleen vanhus, vaikka itse on huomattavasti vanhempi.

        EU:n lihapadat eivät niin häävejä ole, että niistä kannattaisi täällä mainita.

        Jos kokoomuksen tavoitteena on ylivelkaantuneiden huijarimaiden tukeminen, niin ei sellaiseen pidäkään suostua ja mennä samaan hallitukseen tukemaan tuollaista röyhkeää varojen siirtoa kansalaisilta sikamaisille sijoittajille ja epäkelvoille maille.

        Mutta eihän Hitman ole Osama!

        Miten voit olla niin lapsellinen, että alat pohtia, onko Osama vanhempi kuin Hitman vai päin vastoin?

        Hallitukseen menolla persut olisivat todistaneet äänestäjilleen olevansa kyllin rohkeita kohtaamaan myös vastustusta, mutta taisi pupu pujahtaa jokaisen persuehdokkaan punteista pöksyihin!

      • Pysytään faktoissa kirjoitti:

        Taukki taliaivo hoi! Hitman väitti Osaman olleen vanhus, mutta olikin itse vähintään kymmenisen vuotta vanhempi, joten kumpi mielestäsi lähempänä vanhusta? Häh?

        Hallitukseen ei voi mennä, jos halutaan pysyä siinä kannassa millä perusteella äänestäjät ovat heidät valinneet ja vaihtoehtona olisi äänestäjien pettäminen. Onko tuo sinulle jotenkin vaikeasti ymmärrettävä asia?

        Et taida olla demokratian kannattaja?

      • Takit nurin! kirjoitti:

        Olisihan Soini voinut säilyttää oman linjansa hallituksen jäsenenäkin, mutta taisi hallitusvastuu tuntua liian pelottavalta valtaan tottumattomista persuista, joten Soinia KÄSKETTIIN persujen puoluejohdon taholta luopumaan hallituspaikasta, jotta porukalla olisi vielä neljä vuotta aikaa opetella vastuun kantamista!

        Mitä vastuunkantoa sellainen olisi, jos lupaukset äänestäjille vedettäisiin pöntöstä?

    • SickLappalainen

      Hitman on vain normaali suomalainen lammas.

    • Alivaltiopihtaaja

      Viesti on oleva 4 vuoden päästä tämä:

      ÄÄNESTÄ MEITÄ, PÄÄSET TAAS OPPOSITIOON JA ÄÄNESI EI VAIKUTA MITÄÄN SULLE MUTTA ME PERSUT AJETAAN VEROILLASI KERÄTYILLÄ VAALITUKI- MERSUILLA TAAS SEURAAVAT NELJÄ VUOTTA.

      :D
      .

    • SickLapapapa

      Joo, mutta Katainen ajeleeki vaalituki Ferrareilla, kelaa sitä

      • Edusk:n siht.

        Hän sentään kantaa vastuunsa!

        Kataisella ja Soinilla on se ero, että Katainen hoitaa tunnollisesti vastuullista työtään, mutta Soini kipittää oppositioon törsäämään puoluetukiaisiaan tekemättä muuta kuin vastustaa oppositiosta käsin suurin piirtein kaikkea, mitä vastuunkantajat ehdottavat!

    • Timo Soinin kopla

      Timo Soinin koko politiikka perustuu pelkkään populismiin, ja vihan ja katkeruuden hyödyntämiseen, niin ei ole ihme kun kupla puhkeaa.

      • pupu pöksyt

        eikä niillä on kykyä eikä osaamista muuhun,

        tässä se nähtiin.

        suuta on helppo soittaa mutta kun pitäis tehdä jotain,
        menee pupu pöksyyn

    • Niin teki.

      Huvittavinta tässä on se että persut räkättivät kuinka Vihreille vielä tulee hätä, mutta kävi kuten kuvittelinkin.
      Arkkivihollinen ja siitä seuraava eli RKP ovat hallituksessa, persut on lyöty.

    • SickLappalainen

      Tottakai sitä pitää hyödyntää, koska kansa on vitun VITTUUNTUNU menoon. Ja kansa on vihainen ja katkera. Pirun hyväuskose typerät suomalaiset lampaat

      • höpöhöpöhpöö

        mikä "kansa" ?
        Ei pidä paikkaansa, perusut sai 19% äänistä, ei "koko kansaa"

    • 2+9

      työttömyys lisääntyy jihaaaaaaaaaaaaa

    • ihan oikein niille

      joo sinne vaan persut oppositioon huutelemaan!

      sieltä on kiva sitten arvostella ja huudella muille kun
      osaamista eikä kykyä muuhun löydy

    • raakkuna1

      Hitman on antanut lausuntonsa. Joop Eikä sinulla ole tarpeeksi poliittista pelisilmää, kun et tajua Perussuomalaisten ryhmittymistä oppositio,asemaan. "Salut" Olemme vahvempia kuin aikaisemmat oppositio puolueet. Ja vuoromme tulee vahvempana kuin koskaan. "Salut"

      • Valitettavaa että

        Persut eivät ikinä lopeta turhaa haaveilua, jytky tuli ja jytky meni. Viimeistään nyt kansa tajuaa että persuista ei ole päättäjiksi vaan arvostelijoiksi.

    • älä vielä naurekele

      Eihän tyhmille mitään voi! Kuinka olette noin aivopestyjä? Luuletko todella porvariston sinun asioitasi hoitavan ellet itse kuulu tuohon ´köyhät köyhemmäksi´ puolueeseen?
      Opposio voi aina kaataa hallituksen ja ennenkuin sitä on edes saatu alulle, sanon ettei ole pitkäikäinen :DDDDD

    • Mamu Espanjassa

      No jaa? Niin kauan kuin Suomessa on RKP ja / tai Vihreät hallituksessa, niin en maksa senttiäkään veroja Suomeen. Otan uutta keikkaa vaikka puolella palkalla ja jään eläkkeellekin Espanjaan, koska täällä suhtaudutaan vähän porvarillisemmin "työvoimareserviin". Kolme kuukautta pientä apua ja sitten ulos, jos ei kelpaa kenellekään töihin.
      Mitä kauemman täällä asuu, sitä hullummilta Suomen uutiset kuulostavat.
      Nytkin joku tienvarsimainos on etusivun uutinen. Täällä on tienvarret täynnä silikonirintoja mainostavia naisenkuvia, kymmenmetrisiä lähes alastomia naisenkuvia, eikä kukaan aja ojaan.
      Pitäisiköhän siellä keskittyä oikeisiin asioihin, eikä olemattomaan piipertämiseen?
      Seuraava hallitus ei tule elämään kauan, kun kansaa noin pahasti kusetettiin.

      • Vai ei ..?

        Eikö edes bussit? Olen kuullut ihan väärin..

      • Mamu Espanjassa
        Vai ei ..? kirjoitti:

        Eikö edes bussit? Olen kuullut ihan väärin..

        Se kaatui, kun kännikuski kiilasi. Sillä kohtaa ei ole naisenkuvia, eikä muitakaan, niin sekosi pasmoissaan. Shit happens.

    • Näkiskin sen päivän, että Suomessa kaatuu hallitus. Voisi taas uskoa demokratiaan, ainakin siihen asti kun uusi hallitus kootaan samalta pohjalta.

    • xbox680

      Ja kuussa ei ole käyty, niinkö? ^^

    • Niin mitään ei siis sittenkään muuttunut.
      Keskusta ja SDP vuorottelevat oppositiossa / hallituksessa vuorotellen.
      Vihreät, RKP ja Kristilliset vakituiseen aina hallituksessa ja Vasemmisto oppositiossa.

      Muistan kuinka SDP Lipposen johdolla kuritti Suomea EU:n ytimeen. SDP oli kova ajamaan väkisin markan pois ja viinan hinnalla ymm pötypuheilla kansaa harhautettiin EU myönteiseksi. Eihän tämä ollut yllätys ettei SDP jäänyt tukipaketista pois, muuten on turhaan oltu siellä ytimessä ja kalliisti. Ihmettelen vain miksi Suomessa oli pakko kiristää taloutta EU kuntoon kun tuntuu että kaikki huolittiin liittoon kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5690
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1518
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1336
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      348
      1277
    Aihe