ettei pakkoruotsi ole heidän syytään - etteivät he asioista päätä, kun heitä on vain 5 % - mutta mitä tällä hetkellä on tapahtumassa? RKP hu0raa hallitusneuvotteluissa ilman mitään omaatuntoa ja suostuu mihin vain, kunhan pakkoruotsi säilytetään. Ketkä äänestävät RKP:tä ja vaativat RKP:ltä sellaista linjaa, kuin sillä on? Emme ainakaan me tavalliset suomenkieliset. Jos ei olisi suomenruotsalaisia, ei olisi RKP:tä eikä pakkoruotsia.
Suomenruotsalaiset väittävät
11
215
Vastaukset
- Kyllä.
Vaaleja edeltävä mediakampanja, kyselytulokset ja hallitusfarssi ovat taas kerran osoittaneet, että Suomea hallitsee pieni valtaklikki.
Tuosta valtaklikistä svekopiirillä on vahva ote, koska se myös kuuluu siihen. Kansaa ja kaikkia poliitikoita ei voi korruptoida, mutta pienen klikin hyvinkin.
Tätä tosiasiaa ei kukaan tutkija tai toimittaja ole huomaavinaaan. Tosin ymmärrettävistä syistä. - rgwrwg
Aloituksessa ei ole mitään järkeä. Muiden puolueiden ei ole pakko hyväksyä RKP:n vaatimuksia tai ottaa RKP mukaan hallitukseen.
- superjytky
Kataisen nimenomaan ON PAKKO hyväksyä RKP hallitukseen.
Nyt kannattaa valistaa kansaa siitä, että RKP:llä on tulevassa hallituksessa hitonmoinen valta vaatia kovennettua pakkoruotsia, ja muut suostuvat, koska muuten ei saada hallitusta aikaan ja pysymään. Onneksi kohtuuttomia lakeja voidaan muuttaa myös 2015 SUPERJYTKYN jälkeen. RKP pelaa aikaa, mutta kuinka kauan meillä on varaa kielivarannon köyhdyttämiseen ?
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194682996031/artikkeli/cronberg kauhistui perussuomalaiset saa 50 prosentin kannatuksen ja 100 kansanedustajaa.html
- pakkoruotsinet
Valinnanvapaus ei muuten voi olla pakkomielle. Sen sijaan esim. oman kielen pakottaminen muille ihmisille ei voi oikein muuta ollakaan kuin pakkomielle, jota se RKP:läisille selvästi on.
- Totuuden torvi
Kyllä tuossa väitteessä on perääkin. Ns. pakkoruotsi on suhteellisen uusi keksintö 70-luvun peruskoulu-uudistuksen ajoilta. Sitä ennen ruotsia osasivat vain lyseon käyneet.
Sotien jälkeen pohjoismaista yhteistyötä kannattivat poliitikot Kekkosen johdolla, jolloin se oli ainoa keino leimautua länteen. Luulen että ruotsin heikentynyt asema liittyy pitkälti kylmän sodan jälkeiseen muuttuneeseen geopoliittiseen asemaan. Nyt suomalaiset voivat asioida suoraan Brysselissä/Berliinissä/Washingtonissa, eikä "itäisessä" sijainnisakaan ole enää hävettävää. Miettikääs tätä kun syyttelette suomenruotsalaisia.- 30
"Miettikääs tätä kun syyttelette suomenruotsalaisia."
En toki kritisoi suomenruotsalaisia, joilla on oikeus elää ja kukoistaa Suomessa, vaan kritisoin heidän muodostamia järjestöjään ja säätiöitään ja muita toimijoita kuten RKP, Folktinget, Magma, jotka kaikki kiihkeästi vaativat pakollisen ruotsin jatkamista ja tuottavat uskomattomia lobbauksia, mainoslehtisiä, raportteja ja selvityksiä, joissa pakollinen ruotsi on suuri lahja suomenkielisille ja ikuinen osa Suomea.
On todella sääli, että maailman paras kielivähemmistö pilaa maineensa näillä hankkeilla.
- t.t.
Minä taas luulen että ns. pakkoruotsi on aika pieni osa agendaa, jonka tarkoituksena on lähinnä tukea omaa kulttuuria. Lisäksi myös muilla ryhmillä on etujärjestöjä lobbaamassa haluamiaan asioita, kuten EVA, MTK, AY-liiike, sekä poliittisesti sitoutuneet taloudelliset tutkimuslaitokset.
- 20
"Minä taas luulen että ns. pakkoruotsi on aika pieni osa agendaa, jonka tarkoituksena on lähinnä tukea omaa kulttuuria."
Toki näin. Mutta miksi täydellinen kyvyttömyys hyväksyä tilanteen kestämättömyys niin suomenkielisten kuin maahanmuuttajienkin kannalta ja muuttaa keinoja oman kulttuurin tukemiseksi? Jottei totuus unohtuisi:
Muistattehan, kuka oli ns. pakkoruotsin takana. Kyseinen herra oli keskustapuolueen tuolloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen, joka toimi opetusministerinä Mauno Koiviston hallituksessa 1968 - 70.
Hän teki esityksen, että toinen kotimainen kieli kuuluisi pakollisiin aineisiin vuonna 1972 aloittavassa peruskoulussa. Muu hallitus ja sitten eduskunta hyväksyi esityksen. Pelkillä RKP:n äänillä esitys ei olisi mennyt läpi.- ovrolainen
Jussi Vorolainen eli Virovorolainen luuli että Ruotsin kalustolla Venäjä turjutaan. hahahah
Idiootti Virolainen ei näköjään ollut tietoinen että Ruotsi ja Suomi eivät ole ydinasevaltioita kun taas Venäjä on. Jos Venäjä olisi esim. 70-luvulla halunnut tuhota Suomen ja Ruotsin niin Tukholma ja Helsinki olisivat hävinneet kartalta murtosekunnissa. - pakkoruotsinet
"Jottei totuus unohtuisi: Muistattehan, kuka oli ns. pakkoruotsin takana. Kyseinen herra oli keskustapuolueen tuolloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen, joka toimi opetusministerinä Mauno Koiviston hallituksessa 1968 - 70.Hän teki esityksen, että toinen kotimainen kieli kuuluisi pakollisiin aineisiin vuonna 1972 aloittavassa peruskoulussa. Muu hallitus ja sitten eduskunta hyväksyi esityksen. Pelkillä RKP:n äänillä esitys ei olisi mennyt läpi. "
Katsokaa miten suomenruotsalainen yrittää taas väittää, ettei RKP ole pakkoruotsin takana. Jos RKP ajoi pakkoruotsin em. tilanteessa, on RKP myös omalta osaltaan vastuussa pakkoruotsista eikä tätä poista sitä, että pakkoruotsista olisi vastuussa lisäksi joku muukin. Totuus on kuitenkin, että pääsyyllinen on RKP eli millekään muulle puolueelle pakkoruotsi ei ole kynnyskysymys hallituksessa. RKP suostuu tukemaan kaikkia päähallituspuolueiden aloitteita, kunhan saa säilytettyä pakkoruotsin, joten voidaan näin ollen sanoa, että pakkoruotsi on RKP:n aikaansaannos eli pakkoruotsi on RKP:n syytä eli pakkoruotsi on ruotsinkielisten syytä eikä pakkoruotsia olisi, jos ei olisi RKP:tä eikä RKP:tä olisi, jos ei olisi ruotsinkielisiä.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564870Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891364
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1311153Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi264988- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965