Olen nuorehko mies ja olen aina urheillut aktiivisesti. Harrastan nykyään lähinnä juoksua, hiihtoa ja ultimatea. Välillä on myös pyöräillyt. Viime vuoden loppukesästä eli melkein vuosi sitten akillesjänteeni alkoi oireilla. Homma oikeastaan lähti siitä, että pohkeet ja jalkapohja oli ihan jumissa, Jalat olivat kokonaisuudessaan yhtä jumia. Ajoittain akillesjänteessä oli epämääräisiä tuntemuksia. Pikkuhiljaa ne pahenivat ja jossain vaiheessa iski akillesjänteen tulehdus. Näin jälkikäteen voi sanoa, että olin aivan helvetin tyhmä suoraan sanottuna. Pidin pari viikkoa taukoa ja oireet hävisivät. Sitten rupesin taas juoksemaan ja pelaamaan ultimatea. Alkusyksystä vaiva palasi. Olisi pitänyt aloittaa urheileminen varovaisemmin. Sitten pidin kolmen viikon tauon ja aloitin varovaisesti urheilun pieniä lenkkejä tekemällä. Pikkuhiljaa vaiva kuitenkin taas palasi.
Käyn säännöllisesti fysioterapiassa tiettyjen syiden takia. Ne vaikuttavat urheilemiseen vain vähän. Olen juossut puolimaratoneja yms. Reilu vuosi sitten fysioterapeuttini vaihtui. Alkuun tämä fysilterapeutti vaikutti osaavalta, mutta enää en ole yhtään vakuuttunut hänen osaamisestaan ja olen miettinyt fysioterapeutin vaihtoa. Häneltä kysyin neuvoa ja apua vaivaani, mutta hän ei auttanut yhtään. Lihasjumeilla luultavasti oli vaikutusta vaivan synnyssä, mutta pyynnöistäni huolimatta hän ei koskaan kiinnittänyt jumeihini huomiota. Hän antoi myös jälkeenpäin ajateltuna täysin vääränlaisia ja huonoja neuvoja vaivan hoitamisessa. Ei hän juurikaan neuvoja antanut, mutta nekin vähät olisi pitänyt jättää huomiotta. Hänen neuvoillaan vaiva paheni.
Sitten pidin kuukauden tauon kaikesta liikunnasta. Vuodenvaihteessa rupesin hiihtämään ensi alkuun ihan hisskukseen ja pieniä lenkkejä. Jalka tuntui oikein hyvältä. Kuukauden päivät tein pieniä lenkkejä joita pikkuhiljaa pidensin. Meinasin, että nyt vaiva on jo voitettu. Sitten yhdellä hiihtolenkillä akillesjänne rupesi sattumaan ihan sairaasti. Linkutin kotiin hammasta purren. Sitten pidin taas taukoa ja pidin jalassa jääpussia. Fysioterapeuttini ei edelleen suostunut asiaa noteeraamaan millään tavoin. Helmikuun lopussa menin urheilulääkärille ja hän laittoi kortisonipiikin. Se auttoi ainakin vähäksi aikaa. Sitten aloitin juoksemisen. Tein 20 min lenkkejä ensi alkuun kaksi kertaa viikossa ja sitten kolme kertaa viikossa. Rasituksessa jalka ei tuntunut ollenkaan. Jossain vaiheessa akillesjänne rupesi oireilemaan rasituksen jälkeen, mutta ei edelleenkään tuntunut rasituksessa. Viimeiset kolme kuukautta tilanne on vaihdellut kokoajan. Välillä jalka on parempi ja välillä huonompi, eikä se viimeaikoina ole rasituksessa tuntunut vaan rasituksen jälkeen ja silloinkin vasta useamman tunnin päästä. Ei se ole enää ollut niin paha kuin se pahimmillaan oli. Olen pitänyt taukoja ja olen saanut pidettyä vaivan kurissa, mutta en kokonaan poissa.
Viikko sitten torstaina menin urheilulääkärille uudestaan. Hän meinasi, että laitetaan vielä kertaalleen kortisonipiikki, että jospa se nitistäisi vaivan lopullisesti. Hänenkin mielestään jalka on oli paljon parempi kuin edellisellä kerralla, vaikka olisi siinä edelleenkin turvotusta ja tulehdusta. Ei se enää niin arka ollut. Nyt reilu viikko piikin jälkeen akillesjänteen alueella on epämääräisiä tuntemuksia. Ei se varsinaisesti kipeä ole, mutta ei normaalikaan. En osaa kuvailla tota tuntemusta. Se on jotain kireyden ja lievän kivun väliltä.
En enää tiedä, että mitä pitäisi tehdä. Urheilu on tärkeä osa elämää, mutta en ole kohta vuoteen voinut kunnolla urheilla. Ultimatesta löysin mukavan joukkuelajin, mutta sitäkään en ole kohta vuoteen pelannut kuin vähän välillä. Onkohan tämä peli menetty? Pystynköhän enää koskaan urheilemaan kuten ennen? Jalka olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo silloin kun vaiva alkoi. Olin kyllä tyhmä, kun en ymmärtänyt pitää kunnon taukoa heti, kun vaiva alkoi ja älynnyt hakea apua. Fysioterapeuttinikin sanoi, että kyllä se vaiva siitä ohi menee, kun urheilet nyt jonkin aikaa vaan vähemmän. Tyhmänä uskoin hänen huonoja neuvojaan. Olenkohan nyt tuhonnut koko jalan. Haluaisin vain urheilla. Ultimateporukka on tosi mukavaa ja olisi kiva osallistua turnauksiin jne. En ole muutamaan kuukauteen pelannut yhtään. Kesäkuun alussa aloitin pyöräilyn, mutta en ole varma, että tykkäsikö jalka edes siitä. Pyöräilyn kyllä pitäisi olla ystävällistä jalalle. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olisiko hyviä neuvoja, vai onko urheiluni tosiaan urheiltu?
Tuleeko jalkani vielä kuntoon?
4
192
Vastaukset
- Etelän Vetelä
Terveyden ehdoilla varmaan menet jatkossakin. Mulla parani kivulias ja hankala akillesjännevaiva pyöräilyllä. Polkeminen veneytti sopivasti akillesta ja se taisi olla juuri oikeanlaista omatoimista fysioterapiaa.
Akillesvaivat taitavat vain usein vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä parantuakseen. Hyvä lihashuolto ja asiantunteva fysioterapia/urheilulääkäri auttavat. Hieman ihmettelen noita kortisonipiikkejä. No kaipa ne sitten oli ajoitettu oikein. - urheilumies85
Vähän kieltämättä ihmettelin itsekin viimeisen lääkärillä käynnin jälkeen lääkärin toimintaa. Kun kerroin tämän hetkisen tilanteen, niin hän vain totesi, että laitetaan uusi piikki ja katsotaan mitä tapahtuu. Ei hän oikeastaan miettinyt yhtään, että mitä hoitovaihtoehtoja olisi tai muutenkaan, että mitä jalan kanssa pitäisi tehdä. Kummallakaan kerralla hän ei antanut mitään erityisiä neuvoja, että miten voisin jalkaa kuntouttaa ja saada sen kuntoon. Tämä oli ihan urheilulääkäri. Viime viikkoisella käynnillä hän ei edes tutkinut jalkaa vaan tökkäsi piikin. Tuli vähän mieleen, että tässä toimittiin rahat pois-periaatteella. Olisiko hyviä neuvoja? Niitä kaivataan kipeästi.
Tänään olin pyöräilemässä kevyesti, eikä jalka sen jälkeen ihan hyvältä ole tuntunut. Loppulenkistä oli pieniä epämääräisiä tuntemuksia. Akillesjänteessä tuntui siltä kuin joku nappaisi kiinni. Taidan kallistua nyt siihen, että puolivuotta vähintään taukoa. Katsotaa ensi vuonna uudestaan urheilemista. Ei kai tässä muukaan auta. - Kaiken kokenut
Pahoja ja kroonistuneita akilleksia siivotaan nykyään leikkaamalla. Rustoa ja muuta ryönää voidaan puhdistaa mutta leikkauksissakin on riskinsä.
Voi olla, ettei siitä huolimatta parane. Venyttely (vähäinenkin) pahentaa tilannetta, jos on tulehdus päällä. Missä kunnossa pohkeesi nyt ovat? Erityisesti pohkeen keskellä syvällä olevan lihaksen kunto on avainasemassa. Jos kyseinen lihas on tukossa, niin se helposti vetää akillesjänteen kireäksi ja kipeäksi. Kyseinen lihas on kuin muutkin lihakset, eli ei kerro ongelmastaan, vaan siirtää ongelman raportoinnin muualle eli niveliin ja jänteisiin.
Tunnustele pohjettasi ja löytänet lihaksen. Koita poikittaista hierontaa (toki omalla vastuulla). Asetat molemmat peukalosi lihaksen vierelle. Painat peukalot lihaksen vierestä pohkeen "sisälle". Peukalot sisällä pitäen käännät peukalot kohti lihasta ja painat peukalot lihasta vasten, jolloin lihas venyy. Jos lihas on tukossa, niin tämä sattuu. Pidä puristusta pari minuuttia ja käy koko lihas pituussuunnassa läpi. Maltti on valttia, eli käytä voimaa vain sen verran, kun kestät. Älä venytä akillesjännettä peukaloillasi.
Jos pohkeet ovat täysin tukossa, on sisällä olevaan lihakseen vaikea päästä käsiksi. Tällöin on avattava pohkeen ulommat lihakset ensin.
Poikittainen hieronta on peukaloille raskasta. Liika ei ole hyväksi niille etenkään yllättäen. Kertahieronta ei lihasta täysin avaa, mutta parin päivän kuluttua uusi avaus on paikallaan. Muutaman kerran jälkeen kykenet käyttämään enemmän voimaa, koska venytys ei enää satu yhtä paljon. Samana päivänä hieronnan jälkeen ei kannata urheilla, koska sillä saa lihaksen pian enemmän tukkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277