virtanen.heidi

Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

13

  1. Tämä on selkeästi provo koska en todella usko että kukaan on niin hölmö että matkustaa enään ilman matkavakuutusta kun sen saa ostettua muutamalla eurolla jopa automaatista lentokentällä...

    Noh, joka tapauksessa. Tällaisessa tapauksessa hakeudutaan tietenkin lääkäriin, saadaan hoito ja pyydetään kaikista toimenpiteistä paperit ja maksuista kuitit.
    Suomeen palattuaan haetaan Kelasta sairaanhoidon korvauksia ulkomailla syntyneistä kustannuksista hakemuslomake SV128. Hakemukseen liitetään ihan kaikki paperit tapaukseen liittyen, sekä selvitetään itse perusteellisesti tapauksen kulku ja saatu hoito.

    Hakemuksen käsittely kestää 2-3kk, mutta Kuusankoskella sijaitseva Kelan kansainvälinen tilitysryhmä selvittää mitä Suomen sairausvakuutuslain mukaan korvattavia toimenpiteitä ulkomailla tehdyt vastaavat, ja korvaus maksetaan svl mukaisesti.
    Korvaus voi olla kustannukseen nähden pieni, mutta tämä on ainoa mahdollisuus saada jotain takaisin.

    Seuraavalla kerralla sinulla on matkavakuutus....
  2. Olisi kiva päästä ton OX App Suiten ohi hakemaan edes yhteystiedot johon vois ilmoittaa että on joutunut vaihtamaan sähköpostipalvelinta... Järkyttävää että aiemmin torjutut pippelinkasvatuspillereitä myyvät spammipostit on taas vapautettu... älyttömän hidas palvelin, ja se että vanhat viestit on poistettu ilman varoitusta oli kyllä aikamoinen moka... siellä oli paljon muistoja :(
    Kiitos aiemmista vuosista.
  3. Liota ja kuuraa suodatin levy ja poimi sieltä töhnät pois. Kloriittia perään niin lähtee hajutkin. Tiskiharja kannattaa heittää pois ton homman jälkeen...
  4. Tää taitaa nyt olla provo.... Koska ei kukaan jolla jo ennestään on koira, voi olla noin tyhmä?? Pentuhan on vielä täys kakara ja elämänsä ensiaskeleilla! Koira voi tietenkin olla myös kehari jos on seropi ja linjasiitos tms mutta kuulostaa ennemminkin ihan perus pennulta. Tai sittenkin tyhmältä provolta.

    ÄLKÄÄ ALISTAKO KOIRIANNE, KOULUTUKSEN PITÄÄ AINA PERUSTUA LEIKKIIN JA TOTTELEMINEN OMAAN HALUUN JA KUNNIOITUKSEEN!!!
  5. jos ne sellaista vaativat tai ehdottavat niin siihen on varmasti syynsä. olisit onnellinen että pääset psykiatrille, tietäisitpä vaan kuinka monet vastaanotolle haluavat ja tarvitsevat jäävät ilman, puhumattakaan niistä jotka eivät edes tiedä tarvitsevansa. Kaikkien ihmisten on hyvä katsoa peiliin, ja varsinkin muista vastuussa olevat, saatpahan puhtaan omatunnon ja "synninpäästön" kun toteavat kaiken olevan kunnossa!
  6. Ensinnäkin korostaisin edelleen, että lyhennykset mitoitetaan lainanottovaiheessa ja ne eivät saa olla tiettyä prosenttiosuutta suuremmat nettopalkasta, tuolla palkalla et ole millään saanut maksettua lainaa pois noin lyhyessä ajassa. Toiseksi, jokainen maksusopimuksen muuttaminen maksaa, eli lainaa ei voi lyhentää noin vain itse vaan jokaisesta ylimääräisestä lyhennyksestä tehdään maksusopimuksen muutos, koska pääoma muuttuu niin myös korotkin.. en millään usko että maksoit 100€ pankille joka kerta kun halusit lyhentää ylimääräistä... uskomatonta paskaa...
    Varsinkin kun itse lyhentää minkä kerkeää mutta todellisuus on kuitenkin että 20 vuotta menee,...
  7. Niin no... olen kyllä huomannut treffipalstoilla, että miehillä on ainakin hiukan vääristynyt kuva omasta koostaan ja ruuminrakenteestaan... usein hyvinkin pyöreä mies kuvailee ruumiinrakennettaan normaaliksi.. ja jo selvästi ylipainoinen on vain pyöreä... Minusta olisi tärkeää antaa itsestään reippaasti rehellinen kuva.. koska kaunistelut aiheuttavat pettymyksiä, ja vaikka ulkonäkö ei niin tärkeä olisikaan, harmittaa se että toinen ei ole ollut rehellinen.
    En ole itse valmis sanomaan ketään rumaksi, koska kauneus ja komeus on katsojan silmissä. Kaikki ei miellytä kaikkia, ja se on tietysti hyväksyttävä.

    Minusta on kuitenkin kauheaa sanoa, ettei ns. rumat voisi "yrittää" ns. kauniita, tai esim. lihavat laihoja.. miksi ihmeessä? Kaikillahan meillä on oma makumme. Itse olen iso nainen, enkä ole lainkaan kiinnostunut isoista miehistä, vaan haluan sopusuhtaisen liikunnallisen miehen, ja aina olen seuraa löytänyt.. tämä todistaa siis senkin, ettei lihavuus ole kaikille sammuttava tekijä.

    Olemme luojalle kiitos kaikki erilaisia, ja makuasioista ei kannata kiistellä, ne kun on kaikilla omat! Rehellinen kannattaa kuitenkin aina olla, silloin ei koskaan häviä.
  8. Mukavaa että kirjoitukseni on kiinnostanu ja poikinut uusia viestejä.

    Haluan kuitenkin jatkaa vielä aiheesta osin vastatakseni kirjottaneille ja osin ihmisille jotka ovat lukeneet viestejä.

    Syömishäiriöön, lihomiseen ja ylipainoon liittyy useimmiten voimakkaitakin tunteita. (Löytyy tietysti myös ihmisä jotka lihovat koska ruokavalio on huolimaton.) Tunnepuoli tulee mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa lihoneensa. Joilekkin riittää muutama kilo, toiset voivat lihoa kymmeniä kiloja oikeasti sitä tajuamatta.
    Pettymys, itseinho, huoli ja jopa paniikki iskee aika lujaa ihmiseen. Toiset pärjäävät sen kanssa niin hyvin että saavat samantien muutettua tapojaan ja laihtuvat takaisin mittoihin, jossa tuntevat itsensä voivan hyvin.

    Toisilla kilojen kertyminen aiheuttaa voimakasta masennusta ja edessä on vuosien kierre... Miten en ole aiemmin pysähtynyt, miten ikinä saan nämä kilot pois.. olen epäonnistunut, olen ruma, luotaantyöntävä, yksinkertainen... Nämä ajatukset ovat varmasti tuttuja monille.

    Yhteiskunta ihannoi laihoja ihmisiä, laihat ovat kauniita ja terveitä. Lääkärit huomauttelevat eri tilanteissa, vanhemmat yrittävät puuttua voimakkain keinoin puhuttelemalla ja nolaamalla ja loukkaamalla... sisarukset puhuvat selän takana ja ystävien katseista voi (ainakin omasta mielestään) lukea ihmettelyä ja arvostelua.

    Olen käynyt tämän kaiken läpi. Muistan kun ensikerran astuin vaa´alle 1999 uimahallissa ja huomasin lihoneeni 13 kiloa. Olin kyllä tietysti huomannut että vaatteet eivät sopineet, mutta uusia on niin helppo ostaa miettimättä syitä...
    Seuraavat vuodet jatkoin lihomista sitä lainkaan seuraamatta, ja vasta 2004 jouduttuani sairaalaan ja leikkaukseen, astuin taas vaa´alle ja painoin 113 kiloa. En ollut ostanut kotiini vaakaa enkä astunut sille uimahallissa tai vanhempieni luona tai muuallakaan, koska tiesin että olin lihonut, mutta painon lukeminen aiheutti niin voimakkaan ahdistuksen...
    Olen näin suojellut itseäni siltä paniikilta, mikä painonnousu olisi tuonut jo muutenkin rempallaan olevaan mieleeni.

    Lihavuus ja ylipaino ja laihduttaminen oli vuosikausia mielessäni.. koska joka tuutista kuulin vain siitä... nivelesi eivät kestä, miten voit tehdä itsellesi noin, annan sinulle puoli vuotta aikaa laihduttaa 30kg! (veljeni) Puhumattakaan niistä katseista ja kuiskauksista joita olin näkevinäni ja kuulevani joka paikassa.

    Kiitän käännekohdasta terapeuttiani ja lääkäriäni, jotka ainoina ihmisinä saivat minut
    ymmärtämään, että ylipaino on seuraus, ei syy.
    Kun vihdoin annoin periksi, ja rupesin hoitamaan syytä, tunsin vihdoin kääntäväni elämässäni uuden sivun...

    Tutkiessani omaa taustaani ja elämääni, tapojani reagoida asioihin ja ihmisiin, aloin pikkuhiljaa nähdä taas eteeni, enkä vain taakseni.

    Valitettavasti terpian loppumisen jälkeen sairastuin fyysisesti, joka veroitti itsenäisen kuntoutumisen alkamista ja kehittymistä, mutta jotenkin olen päässyt nyt jaloilleni.

    Nyt suurin haaste on nähdä itseni 29 vuotiaana naisena, eikä enään 20-21 vuotiaana penskana, jolloin koen olleeni viimeksi onnellinen ja kaunis. Silloiset unelmat eivät ole toteutuneet, ja olen kokenyt sen suurena epäonnistumisena, ja sairauden suurimpana syynä siihen. Olen kokenut pettäneeni sen nuoren naisen, ja että sairausvuodet ovat kaikki ollett turhia vuosia joiden aikana en ole saanut mitään aikaan...

    Mutta olen nyt aikuinen nainen. Minulla pitääkin olla eri unelmat kun pentuna...
    Se, mitä ne ovat, on vielä osin työn alla.
    Tein sitä mietintätyötä tässä vastikaan erään hyvin visaan miehen tukemana. Ymmärsin, että monet niistä asioista, joita minulla nyt on, on niitä, joita haluankin itselläni olevan.

    Se, että olen testien mukaan sairaalloisen ylipainoinen nainen, joka en halua olla, on edelleen totta. Mutta laihtuminen tulee tavoitteekseni silloin kun haluan sitä oikeasti itse.

    Opin, että tavoite, mikä se sitten onkaan, tulee rakentua seuraavanlaisesti:

    1. sen tulee olla myönteinen
    2. sen tulee olla oma, ikioma
    3. sen tulee olla tarkennettu, eli miten, missä,
    3. sen tulee olla seurattu, eli mistä alkaa, miten on käynnissä, mistä tietää että on loppu
    4. ja sen tulee tuottaa hyvää oloa

    Laihduttaminen, joka alkaa siitä että "tiedän että niin pitää tehdä", tai että "lääkäri sanoi", ei tule onnistumaan. Nämä voivat toki olla niitä syitä miksi itse haluat laihduttaa, mutta jos et itse 100%sesti halua, ei yrittämisestä tule toivottua lopputulosta.

    Itse en vielä halua tarpeeksi. Osaan syödä terveellisesti kyllä ja tiedän ruoasta ja laihduttamisesta mahdottoman paljon, mutta osaan jja uskallan nyt vielä jättää sen projektin sivuun. Seuraan kyllä terveydentilaani lihavuuden osalta, ja käyn jatkossa ravitsemusterapeutin puheilla, mutta en ole valmis vielä muuhun.

    Nyt haluan elää tässä..

    Olen onnellinen siitä että olen löytänyt taas liikunnan ja pidän siitä. Olen löytänyt taas myös seksin, ja sen tunteen että olen haluttava. Nämä asiat ovat tuoneet elämääni niin paljon hyvää, ja auttaneet rakentamaan taas itsetuntoani. Nyt olen myös aktivoinut seuraelämääni ja tavannut kavereita, joka on viimevuosina jäänyt.

    Tulevaisuudessa haluan matkustaa ja harrastaa musiikkia, ja sitten se suurin asia: löytää rakkauden. Haluan tietysti myös olla terve, mutta vain nämä asiat yhdessä tuovat onnellisuuden.

    Minulle syöminen ja herkuttelu on ollut vuosikausia mielihyvän etsimistä. Tulen hyvälle mielelle kun syön hyvälle maistuvan voileivän, tai suklaapatukan, tai jäätelön.
    Toisenlaisten mielihyvää tuottavien asioiden etsiminen on siis tärkeää, ja sitä työtä teen nyt.

    Koen siis löytäneeni syyn sille, miksi olen syönyt, ja miksi syön. Se syy on korvieni välissä, ja sitä pitää hoitaa omana itsenään.

    Toivon että kaikki ylipainosta kärsivät saisivat riittävästi apua ja tukea asioiden käsittelemiseen. Yksin se on minusta mahdotonta.
  9. Ihanaa kun tästä voi keskustella jonkun kanssa!!

    Kävin eilen taas lääkärissä ja vaadin tutkimuksia ja kerroin vatsani olleen taas herkempi ja olo huonompi. Äskeinen antibioottikuuri toki pahensi asiaa, mutta kuitenkin. Kysyin häneltä mitä tarkoittaa kun useat sappikivileikkauksen läpikäyneet ovat kertoneet sappinesteen valuvan leikkauksen jälkeen vatsalaukkuun, enkä ymmärrä tätä yhtälöä lainkaan.
    No siitähän se sitten lähti valkenemaan..ainakin hiukan.
    Eli kun sappirakko, jossa "ylimääräinen" sappineste yleensä odottaa työtään, poistetaan, eikä koko ajan tuotettavalle nesteelle enään löydy "säilytysrakkoa", sitä valuu koko ajan ohutsuoleen. Eli ei vaan syödessä.
    Kun suoli on tyhjä, voivat tietyt asennot tai esim ylipaino jota minulla on, aiheuttaa sappinesteen valumisen ylöspäin, eli vatsalaukkuun. Lääkäri piirsi minulle tästä kuvan ja kertoi myös että matkaa ei ole kun n.50senttiä.

    Näin sappinesteet sitten polttavat vatsassa ja tyhjässä suolessa, joka ainakin itselleni tuntuisi olevan oiva syy pahoinvointiin ja kaasuihin vatsassa.

    Tähän ei kuulema ole hoitoa tai auttavaa toimenpidettä. Laihduttamisella voi yrittää auttaa tilannetta...mutta uskon myös laihojen tai sopusuhtaisten ihmisten kärsivän tästä.

    Näinollen auttavaksi keinoksi jää säännöllinen ruokailu, jotta vatsassa ja suolessa olisi tavaraa. Vatsan limakalvoja voi auttaa Nexiumilla, piimällä tai mikä sitten itseään auttaakin.
    Sain vuosia sitten terapeutiltani hyvän reseptin...
    Keitä runsaassa vedessä jonkun verran kaurahiutaleita, riisiä, makaronia ja vaikka pellavarouhetta, siivilöi neste ja juo se. Tämä neste sisältää viljojen hyvää "limaa" joka vuoraa vatsan limakalvot. Itse tein tuota harmaata luotaantyöntävää mutta aika neutraalin makuista tököttiä useinkin, otin pullossa matkoille mukaan jne.. ja teki todella hyvää. Ihmettelenkin miksi en nyt sitä ole käyttänyt.

    No, täytyy kuulla mitä verikokeista löytyy tai ei löydy ja odottaa sitten vielä tuo paksusuolen tähystys...

    Joka tapauksessa sanoin lääkärillekkin että tämä tilanne vaikuttaa elämänlaatuuni ja mielenvireyteeni, ja haluan vastauksia ja ohjeita mahdollisimman pian.

    Nim. Joskus vielä punaviiniä....
  10. Vatsalaukun tähystys on epämiellyttävä kokemus, sitä ei varmaan kukaan voi kieltää.
    Itse pelkäsin sitä kun ruttoa, mutta molempina kertoina halusin kuitenkin tutkimukseen itse.

    Nieluun ruiskutetaan pahalle maistuvaa, mutta tehokasta puudutusainetta ennen tutkimusta. Hampaiden väliin asetetaan hylsy jonka läpi tutkimusputki viedään nieluun. Yökkäysrefleksi tulee heti kun putki tökkää nielua mutta kun keskityt nielaisemiseen niin sen jälkeen ei ole mitään, eli yksi nielaisu ja putki on sisällä.
    Sen jälkeen kannattaa vain ja ainoastaan sulkea silmät ja keskittyä hengityksen rahoittamiseen. Jos puuskutat, vatsaan menee ilmaa ja tulee paha olo.
    Ilmaa puhalletaan muutenkin mahaan jotta vatsanpeitteet erottuvat helpommin. Ilma poistuu vatsasta tahattomin röyhtäyksin.

    Loppujen lopuksi tutkimus kestää 8-10 minuuttia, joten se on todella helppo. Muista vain sulkea silmät ja hengittää aivan rauhassa, ajattele jotain oikein rauhallista, miellyttävää asiaa.

    Tutkimukseen ei kannata meikata, koska silmät valuvat jonkun verran yökkäysrefleksin vuoksi.

    Tutkimuksen jälkeen kurkku on ehkä vähän karhea, mutta kipua ei ole. Samana päivänä kannattaa syödä vain sellaista mikä ei ärsytä vatsaa.

    Hyvin se menee, ja muista että nuo muutamat minuutit auttavat selvittämään mikä sinua vaivaa.
  11. Juu laktoosi-intoleranssi otettiin verestä, mutta se oli kielteinen, eli intoleranssia ei kuulema ole, olen kuitenkin ollut vähälaktoosisella dieetillä jo useamman vuoden. Laktoosi rasitusta ei ole tehty. Keliakiakin otettiin verestä, kielteinen.

    Nyt ajattelin että saavat ottaa kaikki kokeet uudestaan.

    Mistä pahoinvointisi sitten johtuu? Suolesta vai vatsalaukusta? Liiallisesta haposta vai kaasusta?
    Tuntuu ikävältä ajatella että tilanteeseen ei ehkä löydy ratkaisua... Miten sitten jatkaa elämää jatkuvalla pahoinvoinnilla?? Itse ainakin tunnen elämänlaadun heikentyneen jatkuvasta vatsanvoinnin miettimisestä. Tosin uskon kyllä vaivan olevan osittain psykosomaattinenkin, sillä oksennuspelkoni varjostaa elämää jonkin verran...
  12. Niin... Kyllä minäkin tunnen itseni yksinäiseksi. Asun yksin enkä seurustele, valitettavasti.
    Nuorena tuntui luonnolliselta että löytyy mies, syntyy lapsia jne, mutta nyt täytän 29 eikä ole miestä, ei lapsia.
    Ystävä löytyy, ja sitten niitä kavereita, joista suurin osa kuitenkin elää omaa arkeaan, enkä ole tavannut heitä aikoihin. Uuden Facebookin kautta löytyi yli sata kaveria aika nopeasti, mutta en ole tavannut heistä kuitenkaan ketään nyt.

    Joulu meni vanhempien kanssa, niinkuin kaikki joulut. Monen vuoden ajan olen suunnitellut lähteväni ulkomaille jouluksi, mutta vielä ei ole ollut varaa lähteä.

    Pidän kyllä joskus yksin olemisesta. Tykkään kodistani, tykkään olla siellä, kuunnella musiikkia, laulaa, katsella telkkaria, kylpeä, lukea tms.

    Yksinäisyys tuntuu eniten silloin kun kaipaa sitä toista aikuista vierelle. Sitä jolle voi kertoa päivän kuulumiset, kertoa jos mieltä painaa joku. Sitä joka on kotona kun tulet väsyneenä töistä, joka on ehkä lämmittänyt ruoan valmiiksi. Sitä kenen kanssa voi mennä kävelylle, harrastaa, kinata ja väitellä...

    Kyllä minä varmasti löytäisin joka viikonloppu kavereita jotka ovat menossa baariin. Olen itse vain niin mukavuudenhaluinen etten jaksa seistä taksijonoissa, tai kuunnella örmyjiä yöbusseissa. Enkä käytä itse alkoholia, koska varsani ei kestä sitä. Sitäpaitsi minusta on kiva olla kotona hyvään aikaan, nukkua hyvin yö eikä seuraavana päivänä ole krapulaa tai univelkaa.

    Käyn vesijumpassa ja joogassa sekä kuntosalilla, mutta ei sieltä ole tullut sellaisia kavereita joiden kanssa viettäisi muutakin aikaa. Tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja minun on helppo lähestyä muita, mutta ehkä ihmiset ovat kuitenkin harrastuksissaan viettämässä omaa aikaa...eivätkä etsi sieltä uusia kavereita.

    Pidän työstäni ja työkavereistani, mutta tällä hetkellä minulla ei ole ainuttakaan samanikäistä työkaveria, ja se tuntuu myös yksinäiseltä. Ei ole ketään läheisempää työkaveria, jonka kanssa voisi mennä töiden jälkeen kupposelle ja jutella henkilökohtaisista asioista.

    Sitä minä kaipaan. Että joku kyselee minusta, minun elämästä...on aidosti kiinnostunut. Joku jolle olen tärkeä, joka tarvitsee minua.

    H
  13. Olen aivan haltioissani... olen lukenut koko ketjun viestejä ja olen onnellinen että (taas kerran) lähdin lukemaan vatsataudeista. Itse olen myös vatsatauti-/oksennuskammoinen. En tiedä koska se on alkanut, mut nyt, 28 vuotiaana tunnen että se on taas liikaakin tapetilla. Olin 8 vuotta oksentamatta, kunnes maaliskuussa (16 päivä =D) sain yöllä pöpön. Alkuun hirveetä ripulointia...seisoin kylmässä suihkussa josta välillä hyppäsin vessanpöntölle. Jostain kumman syystä luulen että kropan kylmääminen auttaa...pakasteita vatsan päälle, kylmä suihku jne...
    Loppujen lopuksi oksensin sinne ammeeseen. Huvittavinta tässä on se että oksentamisen jälkeen tuntui lähes taivaalliselta. Vatsa ei krampannut, tunsin että vihdoin näin jotain...olin täysin rauhallinen kun siivosin ammetta ja mielessäni kiitin ylempää tahoa että oksennus vihdoin oli tullut pelastamaan minut. Oksensin vain tämän yhden kerran. Seuraavana päivänä oli korkea kuume ja nukuin vain. Kuumekin kesti vain yhden päivän, eli koko homma oli ohi lähes vuorokaudessa. Kuumepäivänä otin teelusikalla teetä suuhun ja varovasti jaffaa, jota naapurini ystävällisesti osti ja jätti rappuun oven taakse.

    Tämä kerta romahdutti kuitenkin kuvitelmani siitä, ettei tauti voi tulla minulle. 8 vuotta on kuitenkin hurjan pitkä aika olla oksentamatta. Tuon kerran jälkeen olen välillä enemmän ja välillä vähemman huolissani taudin uusimisesta. Käsidesiä on töissä ja kotona, pesen käsiä kyllä mutta välillä pelko on joka päivä mielessä, ja mietin miten siitä pääsisi.

    Yksi keino jota terapeuttini ehdotti muutama vuosi sitten, oli siedätyshoito, niinkuin muissakin fobioissa. Eli syöt vaikka tyhjään mahaan jotain puuroa tms ja sitten vaan oksentamaan, eli sormet kurkkuun. Tuolloin en voinut antaa ajatukselle edes millimetriä, mutta nyt olen jo päättänyt että teen sen jacky-makupalalla. sitä edemmäksi en ole päässyt tässä. miten olisi ryhmäterapia? kokoonnumme yhteen ja oksennamme...

    Terapeuttini selitti että oksentamisen pelko liittyy juuri tuohon elämänsä tai itsensä hallinan menettämiseen. Oksentamalla itse voi päästä sen yli, eli ottaa se hallintaan. Tällöin olet oman oksentamisesi herra. Minusta ajatus on mahtava, ja eräs ystäväni jo tarjoutuikin oksentamaan kanssani, mutta en ole vielä valmis.

    Samastun aikaisempaan kirjoittajaan myös siinä, että muistan omat oksentamiseni kuin eilisen, sekä useimmat kerrat kun joku muu on oksentanut niin että olen siitä järkyttynyt. Olen kuitenkin itsekin sellainen, että voin esimerkiksi auttaa ystävää tai ihan tuntematontakin joka esim kännissä oksentaa. En kuitenkaan enään käy baareissa mm siitä syystä, että matkat kotiin yöbussissa ovat minulle kauhua, kun seuraan koko ajan että kuka näyttää pahoinvoivalta. Sama kyllä missä kulkuvälineessä tahansa, ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Voin astua metrosta tai raitiovaunusta ulos jos luulen että joku oksentaa.

    Tämä on todellinen vaiva meille, jotka siitä kärsivät. Itse luulen myös aiheuttaneeni omat vatsavaivat (ärtyneen paksusuolen oireyhtymä, herkkä vatsalaukku eli lähes päivittäistä närästystä ja pahoinvointia) hermoilemalla vatsavaivoista. Ironista eikö?

    Kiitos kuitenkin tälle palstalle, antaa voimaa kun tietää ettei ole yksin!
    Heidi
    14. 1 / 1
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt