Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

57

Kommenttia

298

  1. Täyttä horinaa väittää, että taivaassa olisi tapahtunut jotakin vuonna 1844. Siellä ei ole sellaista vuotta koskaan ollutkaan, eikä mitään muutakaan vuotta, koska siellä ei ole aikaa. Siellä on iankaikkisuus.

    Sitä paitsi Heprealaiskirjeen 8. luku kertoo, että Jeesus heti taivaaseen noustuaan asettui Kaikkeinpyhimpään. Se tapahtui siis n. vuonna 30 eKr. Heprealaiskirje kirjoitettiin n. 30 vuotta myöhemmin, ja Jeesus oli jo siellä.


    "1. Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
    2. tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
    3. Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.
    4. Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
    5. ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".
    Hepr. 8:1-5


    "
  2. Säälin teitä.
  3. Tällaisen todistuksenhan me juuri luimme tästä "Totuuden kanaalista":

    “Minut kasvatettiin ja opetettiin yhdessä Amerikan suurista kulteista”, sanoo Skip Baker. Aikuisena hän työskenteili maailman kirkon päämajassa valokuvaajana. Seitsemännen Päivän Adventistien pääkonferenssin johtajat olivat päättäneet projektista, jossa Jeesuksen ”5 leipää ja 2 kalaa” viidelle tuhannelle ihmiselle ruuaksi -ihme oli valittu yhden syksyn teemaksi.

    Työskennellessään tuossa projektissa Skip huomasi kireyttä yhden teologin, Desmond Fordin ja kirkon johdon välillä, aivankuin Lutherin ravistellessa katolista kirkkoa aikanaan. Ford oli ottanut esiin Tutkivan Tuomion Opin ja sen, ettei Raamatusta löytynyt tuolle opille tukea.
    Tuolloin hän ei vielä aavistanut, että hänen “5 leipää eikä yhtään kalaa juttunsa” toimisi katapulttina, joka heittäisi hänet kyseenalaistamaan asioita kirkostaan, joita hän ei koskaan ennen ollut uskaltanut kyseenalaistaa.

    Hän valokuvasi kirkon päämajassa, joka tuolloin oli Washington D.C.:n Takoma Parkissa. Kun hän kuvasi kaloja ja leipiä projektia varten, eräs “vanhin” pääkonferenssista tutki hänen asetelmiaan ja sanoi sitten: “noiden kalojen on lähdettävä.”

    Skip ihmetteli, mutta toinen oli jyrkkänä, kaloja ei saa tulla kuviin. Sitten Skip tajusi: ”koska Ellen G. White, Seitsemännen Päivän Adventismin uranuurtaja “profeetta” , sanoi olleensa kasvissyöjä, Jeesuksen itsensä on täytynyt tehdä suuri virhe monistaessaan kaiken tuon “lihan” 5000 ihmiselle syötäväksi. Kuvitelkaa Jumalan Poika teki virheen, jonka vasta Hänen ”pienempi valonsa” 1800 vuotta myöhemmin huomasi ollessaan kasvissyöjä?” Skip anoi ja pyysi, että kalat saisivat olla tuossa kuvassa, mutta riitely jatkui ja niin he menivät yhdessä taiteellisen johtajan puheille, jonka Skip luuli tukevan kalojen kuulumista kuvaan.

    Mutta asiakas on aina oikeassa ja asiakas ei halua kahta kalaa kuvaansa, niinpä kalat otettiin pois ja kuvaan jäi vain 5 leipää, joita ei mitenkään voinut yhdistää Kristuksen ihmeeseen. Kuva julkaistiin pääkonferenssin lehdessä myöhemmin. Silloin Skip ei tiennyt, että Kristus ei ollut Seitsemännen Päivän Adventismin keskipiste lainkaan eikä ollut ollut koko kirkon historian aikana. Kuinka joku voi kasvaa kirkossa ja luulla olevansa kristitty, kun Jeesus ihmeineen ei ollut ”kosher”(puhdas) tälle kirkolle. Jeesus oli väärässä ja Ellen G. White oikeassa. “Yht´äkkiä tajusin kuuluvani kulttiin” sanoo Skip.

    Tässä vaiheessa Skip oli jo saanut vahingossa luettavakseen White säätiön holvista Ellen Whiten kirjeen Joseph Batesille (13.5.1847), josta käy ilmi, että Ellen opetti Suljetun Oven Oppia yli kymmenen vuotta 1840-luvulla ja näki sitä tukevia näkyjä. Opin mukaan kukaan ei voinut pelastua 22.10.1844 jälkeen (paitsi Ellenin oppien ja näkyjen seuraajat milleristeistä).

    Skipin työkaverit eivät uskoneet kirjeen olemassaoloon ja sanoivat sen olleen varmasti väärennös. Lopulta kun pääkonferenssin Ron Graybill hoputti Skippiä erään Ellenin taulun kuvaamisessa, Skip lupasi kiirehtiä, jos saisi nähtäväkseen tuon kirjeen. Hän ei kuvitellut saavansa sitä nähtäväksi, mutta Ron kysyikin, oliko kirje vapautettu oppineiden nähtäväksi. Kun Skip sanoi nähneensä sen 1971, Ron toi kuvan hänelle ja poistui huoneesta ja Skip sai otettua kirjeestä valokuvan.
    Hän tunsi olevansa kuin mormooni, joka pääsee mormonien holviin Salt Lake Cityyn kuvaamaan Joseph Smithin pakottamien 12 miehen allekirjoittamaa paperia, jossa he vakuuttavat nähneensä kultaiset levyt.

    Valokuvat kirjeestä on nähtävissä sivulla:
    http://www.truthorfables.com/EGW_to_J.Bates_1847.htm

    Ellenin käsin kirjoittamassa kirjeessä oli myös kaksi Batesin merkintää, joista käy ilmi, että Bates tiesi, mistä Ellen oli varastanut kirjoittamansa jo silloin. Kolmannen sivun jälkeiset sivut on hävitetty. Mitä niin pahaa on sen jälkeen kirjoitettu, että se oli poistettava. Ilmeisesti kuitenkin jotain niin tyrmistyttävää, että suljetun oven oppikin jäi pieneksi sen rinnalla.

    Kukaan ajatteleva adventisti, joka lukee Batesille kirjoitetun kirjeen ei voi enää pitää Elleniä Jumalan tosi profeettana. Näkyihinsä perustuen Ellen opetti Suljettua Ovea totena. Ellen tiesi Batesin olevan suljettuun oveen uskova ja halusi näyttää tälle, että näyt vahvistivat tuon uskon. Ellen myös mainitsee, että Turnerin julkaisut samasta aiheesta olivat hänellä talossa, mutta että hän ei lukenut niitä, koska lukeminen ”vaurioitti” tuolloin hänen päätään. Mutta Ellenin näyt myötäilivät Turnerin opetuksia Day Star ja Hope of Israel Extrassa. Ellen ei muka lukenut kotonaan olevia kirjoituksia, vaan näki muka nuo samat asiat näyssä.

    William Miller saarnasi Jeesuksen toista tulemusta 1843 ja lopulta 1844. Ihmiset myivät maatalonsa ja odottivat tempaamistaan, jota ei tullut, vaan tuli ”Suuri Pettymys”. Mutta nyt kirjeestä näkyy keksitty viivästys, jolloin Jeesus meni Pyhästä Kaikkein Pyhimpään taivaassa ja ovi oli suljettu. Näin uskoivat Turner ja Hale, Bates ja Ellen.

    Skip sai kirjeestä valokuvan aikana, jolloin kirkon vanhimmat pitivät Des Fordille kuulusteluja, koska hän piti suljetun oven opista tullutta Pyhäkköoppia epäraamatullisena. Tietenkään se ei ollut raamatullinen, koska vain Ellenin väärät näyt puolustivat sitä.

    Vuonna 1980 kaikki yrittivät selvittää mihin Tutkivan Tuomion Oppi perustui, Raamattuun vai Ellen Whiteen. Jokainen ajatteleva adventisti olisi jättänyt kirkon, kun he olisivat nähneet asiat selvästi niin kuin ne olivat, mutta kirkko peitteli tosiasiat ja harhautti Adventist Review-lehden maallikkolukijoita. Niinpä ajattelevampien adventistien täytyi lukea epävirallista Spectrum-lehteä, jota kirkon oppineet julkaisivat ja jota oli pidetty kuivana ja vaikeasti luettavana. Nyt jokaisen, joka halusi tietää missä mennään, täytyi lukea sitä.