Skandaali-satukirjoista

kolme-enkeliä

otteita otsikossa mainitusta kirjasta, kirjoittanut E.G.White.

"Saduilla, taruilla ja keksityillä kertomuksilla on nykyään huomattava asema lasten ja nuorten kasvatuksessa. Tämän luonteisia kirjoja käytetään kouluissa ja niitä on myös monissa kodeissa. Miten kristityt vanhemmat saattavat antaa lastensa lukea kirjoja, jotka ovat täynnä valheita? Kun lapset kysyvät vanhempien opetuksen kanssa täydellisessä ristiriidassa olevien kertomusten merkitystä, vastaus kuuluu, että kertomukset eivät ole tosia. Näin ei kuitenkaan mitätöidä pahoja vaikutuksia. Näissä kirjoissa esitetyt ajatukset johtavat lapset harhaan. Ne tarjoavat heille vääriä käsityksiä elämästä ja synnyttävät heissä kaipauksen epätodellisiin asioihin.

Tällaisten kirjojen laajalle levinnyt käyttö on yksi Saatanan ovelista juonista, Hän pyrkii suuntaamaan vanhojen ja nuorten mielen pois tärkeästä luonteenkehitystyöstä. Hänen tarkoituksensa on, että ne sieluja tuhoavat petokset, joilla hän täyttää maaailman, veisivät myös meidän lapsemme ja nuoremme mukanaan. Siksi hän yrittää suunnata heidän mielensä pois Jumalan sanasta ja siten estää heitä tutustamasta niihin totuuksiin, jotka tarjoaisivat heille turvan.

Lasten ja nuorten käsiin ei tule milloinkaan antaa kirjoja, jotka sisältävät vääristeltyä totuutta. Älkäämme salliko lastemme koulunkäyntinsä aikana täyttää mieltään ajatuksilla, jotka osoittautuvat synnin siemeniksi. Jos kypsän mielen omaavat eivät olisi missään tekemisissä tällaisten kirjojen kanssa, he itse olisivat paljon paremmassa turvassa ja heidän hyvä esimerkkinsä ja vaikutuksensa tekisivät nuorten varjelemisen kiusauksilta paljon helpommaksi."

Raamatunpaikkoina: Sananl.22:17,19-21; 10:22 ja Ps.78:4-7

11

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöhöpö

      Voi helvetti mitä potaskaa.......Saatana nähdään taas joka paikassa.Ei voi olla totta.Lue vaan lisää EG......

    • ....

      Asia on tosiaan näin. Satu, sitä ja tätä.
      Harry Potter, velhot, loitsut, noituus ym.

      Parempaa olisi tarjota tosikertomuksia elämästä, Jeesusta unohtamatta.
      Todella innostuneita on pienet lapset kertomuksista omasta lapsuudestaan (lisää, lisää, lisää).

    • sullekin

      Mikä ihmeellisintä on jopa aikuisia, jotka eivät erota Raamatun totuutta Ellen-tädin saduista. Oli aika satutäti tämä Ellen, kun keksi suljetun oven -opin, tutkivan tuomion ja kolmen enkelin sanoman, että silleen.

    • ex-adventti

      Isänä tuli luettua lapselle paljon satuja,ei EG juttuja.Sadut ovat satuja ,rikastuttavat lapsen mielikuvitusta.Jos niiissä nähdään saatanan vaikutusta,johan on kipeää paranoidista juttua.Kauas ollaan vieraannuttu normaalista elämästä. VOIKO TODELLA VIELÄ NÄIN JOKU AJATELLA ADVENTTIKIRKOSSA ?????

      • löytyy..

        Roskaa ja moskaa on maailma täynnä.
        Onneksi on opettajia ihan tavallisessa koulussa, jotka eivät kaikkea suosittele lapsen luettavaksi. Edes jonkun moista rajaa vielä vedetään. Tiedä sitten, että onko vaan väliaikaista.

        Satujako vaan kirkoltakin odotat?

        Kauaksi on vieraannuttu Jumalasta.


      • ex-adventti
        löytyy.. kirjoitti:

        Roskaa ja moskaa on maailma täynnä.
        Onneksi on opettajia ihan tavallisessa koulussa, jotka eivät kaikkea suosittele lapsen luettavaksi. Edes jonkun moista rajaa vielä vedetään. Tiedä sitten, että onko vaan väliaikaista.

        Satujako vaan kirkoltakin odotat?

        Kauaksi on vieraannuttu Jumalasta.

        Ei taida olla sinulla lapsia,jos on SÄÄLIN.
        Taidat olla vanhanpolven adventteja,ketkä ovat täysin vieraantuneet tästä maaimasta uskonnolliseen harhaan.Onhan se raamattukin eräänlainen satukirja.
        Jos sulla lapsia on,veikkaukseni, ovat luopuneet adventtikirkosta.....


    • Elli oli itse kaikkien satutätien isoäiti.

      • Lääkitys ois auttanut

        Sadut on satuja,lapsikin ymmärtää niiden olevan ei totta.Rikastuttavat lapsen mielikuvitusmaaimaa.
        Toista on Ellenin jutut.Huvittaa kun osa adventteja pitävät niitä kirjaimellisesti totena.Eivät nykytietämyksen mukaan kestä kriittistä arviota koska ovat harhamaailmassa nähtyjä näkyjä.Lääkitys olisi auttanut...


    • ikuiset arvot

      eivät lue lapsilleen satuja tai taruja, vaan Ikuisia kertomuksia (kirjatoimi) tai muita lasten raamattukertomuksia.

      • Hutkiva tuomio

        Ikuiset kertomukset ovat varmasti parasta antia, mitä adventtikirkko on Suomelle tarjonnut. Ne ovat hyviä ja rakentavia tarinoita lapsille.


    • eräs enkeli

      Ellen on tiennyt aina totuuden.Tästäkin viestistä se tuleeilmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      101
      2900
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1834
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      386
      1692
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe