Vapaa kuvaus

Rauhallinen, hidas perushämäläinen. Ei kiirettä mihinkään muualle kuin syömään. Lempikirjat: Monte-Criston kreivi Koulutus: Ammattikorkeakoulu Ammatti: Kauppa/palveluala Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi Messenger: eslest@suomi24.fi

Aloituksia

33

Kommenttia

401

  1. Sanot: "Se on aina tarkoittanut sitä , että syntinen kertoo syntinsä rippi isälle , ja he pyytävät JEESUKSELTA/JUMALALTA SYNNIN PÄÄSTÖÄ ." Siis se on suunnilleen 2000 vuotta tarkoittanut sitä? Eikö se tarkoitakaan, mitä siinä sanotaan? Mistä olet tulkintasi löytänyt?
  2. Kirjoituksestasi käy ilmi, että et kuulu minkään lestadiolaissuunnan sisäpiiriin. Valaisen sinulle hiukkasen kahden tuntemani lestadiolaissuunnan toimintatapoja.

    Kuvittelet siis, että lestadiolaisten pariin tuleminen olisi kuin havumajaan kömpiminen. Hui hai! Jos satut olemaan nuorempi (tarkoittaa tässä alle viisikymppistä), sinulta ei oikeastaan koskaan kysytä kuka olet, vaan kenen poika olet. Jos olet nainen, on epätodennäköisempää, että asiaa sinulta edes kysytään, koska sinulla ei ole merkitystä.

    Sinulta siis kysytään, kenen poika olet. Jos lausut jonkun vaikka yleisenkin sukunimen, jollainen ehkä tunnettu suku tässä lestadiolaishaarassa on, keskustelukumppanisi kasvot valkenevat ja hän sanoo: "Ai niitä TAMPEREEN (Lahden/Lappeenrannan/Lammin/Porin/Turun) Mäkisiä (Virtasia/Heikkisiä/Kuokkasia...)!" Jos mukavuussyistä erehdyt myöntämään olevasi näitä keskustelukumppanisi olettamia joitakin, tentti jatkuu niin kauan, että hän tietää tarkoin, oletko vaikutusvaltainen tai muuten tärkeä henkilö.

    Jos sanot suoraan että et ole lestadiolainen, hän menettää kiinnostuksensa sinuun, ellei asiayhteydestä käy ilmi, että olet käännytystä vailla tai sellaiselle altis.

    Jos jostain käsittämättömästä syystä ulkopuolisena ("suruttomana", "epäuskoisena", "kuolleessa jumalisuudessa elävänä", "synninrakastajana"...) onnistut pääsemään piireihin, et voi menestyä kovin pitkään, koska et tunne käyttäytymiskoodeja. Mistä voisitkaan tietää, että "oma ymmärrys" ja "oma viisaus" ovat ehdottoman kielteisiä ilmaisuja? Jos sinulta siis kysytään, onko sinulla "omaa viisautta", mumise jotain epämääräistä, kieltävää, ja luo katseesi lattiaan. Silloin saatat pärjätä. Tällaisia ilmauksia, joiden merkitys on kokonaan irronnut reaalielämästä, on muitakin.

    Älä vain missään tapauksessa myönnä, että sinulla olisi mitään lahjoja mihinkään hengelliseen liittyvässä asiassa! Tämä on äärimmäisen tärkeää. Lestadiolaiset kilpailevat kyllä verisesti erilaisista viroista ja tehtävistä, mutta se tapahtuu selän takana juoruilemalla ja panettelemalla painamalla toista alas. Tämä johtuu siitä, että itseä ei saa missään tapauksessa kehua. Tällöinhän ainoa mahdollisuus on halventaa muita, jotta oma suhteellinen arvo nousisi.

    Eihän sinulla tulokkaana olisi mahdollisuuksiakaan mihinkään tehtäviin, mutta jos kerrankin erehdyt sanomaan, että sinulla on jotain lahjoja, tuhoat mahdollisuutesi tulla otetuksi vakavasti ainakin kymmeneksi vuodeksi. Julkisuudessa on asiaankuuluvaa sanoa olevansa kristityistä viheliäisin, köyhin ja lahjattomin, mutta auta armias jos joku muu on samaa mieltä! Silloin on oksat pois suutarin joulukuusesta. Itse saa siis olla sitä mieltä itsestä, mutta kellään muulla ei ole oikeutta olla samaa mieltä.

    Tällaisia koodeja, jotka epäterve yhteiskunnasta ja muista ihmisistä eristäytyminen on saanut aikaan, on kymmenittäin. Lestadiolaisuudessa kasvaneet osaavat ne ulkoa, koska ne ovat selkäytimessä. Ulkopuolelta tulevan on yleensä mahdotonta oppia niitä, eikä sellainen yleensä haluakaan sitä, koska hän tajua tuollaisen teatterin naurettavuuden.

    Tilanne johtuu siitä, että hartaan ja aidon heräyksen tilalle on astunut kasvatuskristillisyys ja herätyksestä on tullut organisaatio, jossa sen tarjoamista sosiaalisista palkinnoista ja ylimmistä sijoista paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kisaillaan ihan kuin missä tahansa.
  3. Kristinusko joutui varsin pian stoalaisuuden vaikutuspiiriin. Stoalaisuushan oli tuolloin ehkä voimakkaimmin vaikuttanut filosofinen suuntaus. Tämä vaikutti myös kolmisen vuosisataa myöhemmin mm. siihen, että stoalaista tulkintaperinnettä edustaneita evankeliumeja (aivan erityisesti Johanneksen evankeliumi, sen alku) valittiin Uuden Testamentin kaanoniin.

    300-luvun kirkolliskokoukset, joissa pääosin muodostettiin kristinuskon oppi suunnilleen sellaiseksi kuin se katolisessa ja luterilaisessa kirkossa tänä päivänä tunnetaan, olivat luku sinänsä. Monet tärkeät ratkaisut, mm. päätös Jeesuksen jumaluudesta, tehtiin ÄÄNESTYKSISSÄ. Samalla tavoin hylättiin gnostilaisuus harhaoppina. Jokseenkin yhtä koiranhännän päässä oli ratkaisu uskontunnustuksesta.

    Ja nyt sitten kaikki lestadiolaiset suunnat kuorossa - kuitenkin selät toinen toisilleen käännettyinä - kiittävät Jumalaa siitä, kun heillä on NIIN tarkka ja oikea oppi, josta pidetään millilleen kiinni. Tämä millintarkkuus on kyllä aika hassua, kun ei edes tiedetä, onko koko rakennus oikealla tontilla. Kun koko opin keskeiset kohdat on aikanaan ratkaistu äänestyspäätöksillä ja neljä evankeliumia on poimittu noin 50 tarjokkaasta, mihin pohjautuu lestadiolaisten käsitys siitä, oppi on niin kertakaikkisen täydellinen, loukkaamaton ja pyhä?

    Tämä kirjoitus on pyhäinhäväistys, tiedän sen. En vain jaksa enää lestadiolaista älyllistä epärehellisyyttä. Tosiasioita kieltäydytään tunnustamasta, koska joku auktoriteetti määrittelee kaiken ulkoa tulevan tiedon ihmisviisaudeksi tai (äärimmäisen ivallisella äänensävyllä sanottuna) omaksi ymmärrykseksi. Se toteamus riittääkin sitten perusteluksi ihan mihin tahansa.
  4. Sekä vanhoillisten että esikoisten historiankirjoitusta rasittaa suuresti muuan seikka.

    Nk. suureen hajaannukseen (suunnilleen vv. 1899-1902) liittyi käsittämättömän paljon surua ja ahdistusta kaikilla osapuolilla. Tuon ajan kuvaukset on kirjoitettu näiden tunnetilojen vallassa. Kun on tehty pesäeroa toiseen osapuoleen, on eroja suurennettu eikä suinkaan yritetty tarkastella asioita anteeksiantavasta näkökulmasta. Molemmissa suunnissa sallitaan omille saarnaajille suurempia poikkeamia nk. oikeasta opista kuin toisen suunnan saarnaajille sallittiin.

    Tuolta murheelliselta ajalta on jäänyt elämään monia myyttejä, jotka eivät ole kestäneet puolueetonta tarkastelua. Esikoisten piirissä esim. väitettiin ja väitetään kai vieläkin, että yläluokka jäi vanhoillisiin ja esikoisiin karsiutuivat ne, jotka olivat liian köyhiä näihin hienoiksi muuttuneisiin kekkereihin. Tuon ajan jäsenluetteloiden huolellinen tutkiminen on osoittanut nämä väitteet kestämättömiksi.

    Vanhoillisissa taas väitetään yleisesti, että esikoisuus on nk. omanvanhurskauden eriseura. Väitetään, että esikoisuudessa uskotaan tiettyjä sääntöjä ja ohjeita noudattamalla (ts. ilman henkilökohtaista uskoa) ihmisen voivan kelvata Jumalalle. Voi olla, että esikoisuudessa ulkonaisen esikuvan merkitys on ollut vahvempi ainakin joissain yksityiskohdissa, mutta en itseusean vuosikymmenen aikana ole kohdannut sellaista opetusta, että työt menisivät uskon edelle tai korvaisivat sitä. (Tosin joidenkin kirjoituksista tälläkin palstalla voi tulla esikoisista sellaiseen käsitykseen. Tuollainen ei kuitenkaan edusta sitä, mitä esikoisuudessa opetetaan.)

    Kun hajaannusten aikana kilpailevat ryhmät (sellaisia ne olivat, koska nk. liikkuvia, mihinkään ryhmään vahvasti kiinnittymättömiä jäseniä oli paljon) nähtiin aina huonoimmassa mahdollisessa valossa ja tätä eroa pyrittiin vielä leventämään, on selvä, että ensimmäisten hajaannuksen jälkeisten vuosien hennoista yhdistymisyrityksistä ei tullut mitään. Kirkkohistoria ei yleensäkään voi ylpeillä kovin runsaalla aikaisemmin erkaantuneiden ja sittemmin yhdistyneiden määrällä. Lestadiolaisuudessa käsitys toisten ryhmien pahuudesta ja maailmallisuudesta/omavanhurskaudesta ja toisaalta ajatus oman ryhmän ainoalaatuisuudesta, erinomaisuudesta ja taivaskelpoisuudesta imetään jo äidinmaidossa, joten en näe tästäkään syystä mitään mahdollisuuksia mihinkään sovintoon ryhmien välillä. Eikä raamattukaan sellaista tunne; se tuntee sovinnon vain ihmissydänten välillä, sekä ihmisen ja Jumalan välillä, joista jälkimmäisessä Kristus on välimiehenä.

    Jospa nyt vaan lopetettaisiin molemmat tuo turhanaikainen mutapaakkujen heittely. Kun meidät lestadiolaiset tunnetaan muutenkin keskenään riitelevinä, miksi vielä ruokkia lisää tuota mielikuvaa? Pidetään kukin omat mielipiteemme jos sille tuntuu - mitä näistä julkisesti riitelemään? Fiksumpi lopettaa ensin.