Vapaa kuvaus

Aloituksia

13

Kommenttia

1615

  1. Mistä tiedät, että Raamattu on jumalan sanelemaa viisautta?
  2. Kiitos tästä. Olet ensimmäinen kirjoittaja, joka varsinaisesti ymmärsi pointtini ja tarttui siihen.

    YTL esittää hyvän vastauksen piirteissä heikkoja argumentteja, joista osa on suoranaisia argumentaatiovirheitä. Siis tutkinnon suorittajalta vaaditaan virheargumentaatiota! Tilanne on aika ristiriitainen... On siis vastattava huonosti, jotta voi saada täydet pisteet.

    Toisaalta uskonnot perustuvat virhepäätelmiin, argumentaatiovirheisiin ja epäloogisuuksiin, joten "vastaa kristinuskon näkökulmasta" toteutuu parhaiten, kun kylvetään vastauksessa juuri virhepäätelmiä, argumentaatiovirheitä ja epäloogisuuksia. Tästä näkökulmasta YTL:n malliratkaisut ovat esimerkillisiä, sillä ne ovat juuri niin surkeita kuin pitääkin.

    Mielenkiintoista olisi tietää sensorien ratkaisu, mikäli kirjoituksiin osallistunut vastaisi vain lyhyesti, ettei päteviä vasta-argumentteja voi yksinkertaisesti esittää. Hän olisi varmastikin vastauksellaan enemmän oikeassa kuin YTL esimerkkiratkaisuineen, mutta koska vastaus ei olisi kristinuskon mukainen surkea, epälooginen, argumentaatiovirhe, ei pisteitä varmaankaan heruisi lainkaan.

    Toki ymmärrän toisaalta tuon "kristinuskon näkökulmasta" vaatimuksen uskonnon yo-kirjoituksissa, mutta toisaalta en ymmärrä sitä, että hyvien pisteiden saaminen edellyttää huonoa vastausta, epäloogisuutta ja argumentaatiovirheitä. Koko yleissivistävän koulutuksen tavoite on juuri päinvastainen ja kokelailta pitäisi nimenomaan testata kykyä loogiseen, perusteltuun ja virheettömään argumentaatioon.
  3. >

    Väittäisin, että moderni opettajankoulutus on tähän syynä.

    Opettajankoulutus ei opasta valmiiden materiaalien käyttöön vaan nimenomaan kaiken opetusmateriaalin tuottamiseen itse. Oppikirjoille ja valmiille tehtäville ei paljon anneta arvoa. Mitään keskiverto oppilasta ei ole olemassakaan. Jokainen on yksilö. Siksi ei ole olemassa mitään yleistä oppimateriaaliakaan (kirjaa), joka sopisi kaikille. Jokainen ryhmä vaatii oman heille yksilöidyn opetuksen. Pitäisi laatia eriyttävät materiaalit lahjakkaille ja vähemmän lahjakkaille. Ylivilkkaille, tarkkaavaisuushäiriöisille ja muille erityisoppijoille myös omansa. Oppimista pitäisi testata jatkuvin diagnostisin testein ja muokata lennosta sen mukaan, mitä oppijat ovat oppineet ja eivät ole. Ainedidaktiikka kehottaa opettajaa käyttämään mitä erilaisempia opetusmetodeja ja oppimisympäristöjä: On käytettävä multimediaa, draamaa, oppimispelejä, ryhmätyöskentelyä, "flipped classroom" -opetusta jne.. Tuntisuunnitelmat opetetaan tekemään minuuttiaikataulutettuina. Se, että oppilaat lukevat kirjasta kappaleen ja tekevät sitten kirjan tehtäviä, ei tule kysymykseenkään. Se on huonoa opetusta. Hyvä opetus on sitä, että opettaja saa oppilaat innostumaan aiheesta. Hyvä opetus ei rakennu oppikirjan varaan. Näin siellä didaktikot auskultanteille paasaavat nykypäivänä.

    Toki opettajankoulutuksen tarkoitus on hyvä ja näinhän se opetus ideaalisissa olosuhteissa juuri toteutettaisiin. Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan ihminen kestä sitä työtaakkaa, joka tällaisen ihanteellisen opetuksen tuottamisesta aiheutuu. Varsinkin kun ryhmässä saattaa olla 35 oppilasta, joista puolelle tuottaa hankaluuksia jo pelkkä suomen kielen ymmärtäminen ja tuottaminen.

    Minun neuvoni aloitteleville opettajille on se, että älkää vaatiko itseltänne liikaa ja älkääkä noudattako orjallisesti opettajankoulutuksessa saamianne ohjeita. Tehkää työnne vain riittävän hyvin. Älkää pyrkikö enempään. Muuten palatte loppuun hetkessä.
  4. >

    Toki. Esimerkissäsi on juurikin kyse todellisessa elämässä vastaan tulevasta käytännön ongelmasta: paljonko on X prosenttia luvusta Y ? Prosenttilaskurutiinia omaava oppilas tunnistaa tehtävän välittömästi tällaiseksi, eikä todellakaan joudu pohtimaan, mitä kysymyksen asettaja tehtävällä tarkoittaa.

    Vastaavasti esim. ekaluokkalaiset laskevat yhteenlaskuja luonnollisilla luvuilla: kaupasta ostettiin viidellä eurolla maitoa ja kuudella eurolla perunoita. Paljonko ostokset maksoivat? Jos mennään Herra Sinisalon saivartelulinjalle, niin tällaiset laskutehtävät tulisi välittömästi poistaa oppikirjoista, sillä eihän todellisessa käytännön elämässä tuotteet juuri milloinkaan maksa tasarahaa! Sinisalo-pedagogiikan mukaan tällaisen tehtävän näkevä oppilas häkeltyy ja ryhtyy miettimään, että missä ihmeessä on kauppa, jossa kaikki tuotteen maksavat aina tasarahan.

    Jokainen hiemankaan didaktista kompetenssia omaava ymmärtää täysin tällaiset tehtävissä esitetyt "epärealistiset" asetelmat. Koska oppiminen on konstruktiivinen prosessi, jossa tieto tallentuu pitkäkestoiseen muistiin skeemojen muodossa, on ensin muodostettava niitä yksinkertaisia skeemoja, joita voidaan sitten pikkuhiljaa konstruoida yhä monimutkaisemmiksi skeemoiksi.

    Siis suomeksi, yksinkertaiset asiat on opittava ennen monimutkaisempia. Latvan kautta ei voi mennä puuhun. Siksi tehtävänasetelmat on pakko muokata epärealistisen yksinkertaistetuiksi oppimisen alkuvaiheessa. Se, mitä oppija jo entuudestaan tietää vaikuttaa siihen, miten hän tehtävän tulkitsee. Normaalisti oppija lähtee soveltamaan oppimaansa, eikä pohtimaan tehtävän annon kannalta epäoleellisia sivuseikkoja tai tehtävän asetelman realistisuutta. Kyllä jo kuudesluokkalainen osaa poimia tehtävästä sen oleellisen, joten olepa huoleti.