KeSäiNen Hanko
Hanko KeSäiNen 2011
1
<50
Vastaukset
Vieläkö Hanko on kesäinen? Jo syksy lähestyy Itä- ja Keski-Uudellamaalla.
Hanko on mukava kaupunki varsinkin kesäisin ja ehkä syksyisinkin, mutta usein tuulinen. Itselläni on mukavat muistot Hangosta, vaikkeen vuosiin ole kaupungissa käynyt.
Varusmiesaikana kuljimme usein sinne Syndalenista jalan, ja pari kertaa myös Tammisaaresta.
Työelämäni alkuvuosina kävin monesti Teboilin laitteita korjaamassa, vieläkö se huoltamo on olemassa?
Hangon Yrittäjät kutsui kerran meidät vierakseen Kasinolle ja hauskaa oli. Tunnin aikana tarjottiin ilmaista juomaa niin paljon kuin ehti nauttia, mutta kalliiksi ei heille tainnut tulla, sillä eihän kukaan sinne ryyppäämään ollut lähtenyt.
Poikani oli siellä pari vuotta työssä, ennen kuin hän luopui upseeriurastaan ja alkoi tavallisiin töihin.
Olen käynyt Hangossa veneellä (Porvoosta), mutta silloin keli ei oikein suosinut. Hangossa tuuli ja paluumatka oli haastava, varsinkin Porkkalanselän ylitys.
Kun Hankoon jälleen tulen, pyydän sinut oppaakseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039