Lehdissä kerrotaan tapauksesta, jossa Nokia Mission äskettäin erotettu johtaja, saarnaaja Markku Koivisto, yritti aikoinaan herättää kuollutta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/iltalehti-erotettu-kohusaarnaaja-yritti-herattaa-vainajan-kuolleista/art-1288410998856.html
Kristillisissä piireissä tämä tapaus muistetaan hyvin. Koivisto oli tuolloin vielä kirkon pappi, ennen kuin hänet myöhemmin painostettiin eroamaan.
Tampereella oli alle kouluikäinen venäläispoika hukkunut veteen ja ollut jo pitkään kuolleena. Pojan vanhempien suostumuksella Koivisto ja muutamia hänen kannattajiaan kokoontui ruumishuoneelle ja koetti rukoilemalla herättää kuolleen pojan, jolta oli jo ruumiinavauksessa poistettu aivot ja sisäelimet.
Tapauksesta kertoo mm. Koiviston entinen apulainen Riku Rinne eräässä kirjassaan. Kirjan mukaan pojan poskille kohosi puna ja tämä hengitti jo kevyesti toimituksen aikana, mutta häntä ei lopultakaan saatu heräämään henkiin.
Kirkon piirissä pöyristeltiin Koiviston tempausta, kun hän yli-itsevarmasti kuvitteli pystyvänsä mihin tahansa ihmetekoihin.
Pastori Koivisto yritti herättää kuollutta.
8
423
Vastaukset
- alkuperäisasukas
aivotonta touhua
Minä puolestaan olen kuullut sellaista juttua tapahtuneesta, että poika saatiin henkiin mutta heti ensi töikseen se alkoi raatelemaan lähimmän henkilön kurkkua valkoiset silmät kiiluen, tämä toimitus loppui siihen kun ovesta paukkasi sisäsään nainen, jolla oli toisen jalan tilalla rynnäkkökivääri ja hän tyhjensi koko lippaan vasta heränneeseen, jolloin kurkun raatelu lakkasi.
- Gaurabuuro
Kyllä on kirkko käynyt huonoksi. Puhumattakaan näistä lahkolaisista, joiden elämä on ihan viturallaan ja hirveät traumat lapsuudesta kaikilla.
- nokisella misillä
hyvä yritys
- iäisyyden tuijottaja
Herätysyritys kertoo horjumattomasta uskosta.
Muistaakseni esikuvansakin herätti kuolleista ja vieläpä menestyksellä.
Lisäksi jokaiselle nöyrtyvälle, toimintaan uskovalle luvataan kuoleman jälkeinen herätys ja ikuinen onni ja auvo.
Joten mikä yrityksessä nyt on niin merkillistä? - tapahtuiko ihme
Miten kävi? Sätkikö se edes? Mikä mökä ja parku siellä onkaan käynyt,pelottavaa touhua!
- Julman poika
Nokian kaupunki on sairas paikka. Se on aina ollut täynnä hihhuleita. Parhaat ovat vaihtaneet vähän väliä puolta helluntailaisista saatananpalvojiksi ja taas takaisin.
Piipoo ja amen.- thetruth is outthere
Ateisteille tälläinen uutinen on luonnollisesti järkyttävää ja sairasta ja onhan se ymmärrettävää
koska hehän kieltävät Jumalan. Mutta jos uskoo kristinuskon Jumalaan pitäisi myös uskoa uutta testamenttia ja siellähän uskovaiset tekivät ihmetekoja jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö"
Suosittelen lukemaan kirjan 90 minuuttia taivaassa. "Don Piper on pappi, joka kuoli auto-onnettomuudessa 1989, hän elää ja työskentelee baptistikirkossa Texasissa. Hän vietti 90 minuuttia taivaassa."
Tietty jos aivot on leikelty niin sitten en menisi herättämään kuolleista. Yleensä nämä kuolleet ovat nousseet kun heidän puolestaan on voimakkaasti rukoiltu useamman ihmisen voimin.
Joten tuollainen: Nouse! Herää! ym en tiedä auttaako tuo. Mutta rukoilu voi auttaa jos se on Jumalan taho että herää kuolleista.
Ps.
En ole kiinnostunut niistä tapauksista joissa on ruumishuoneella herätty henkiin aivan luonnollisista syistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959