Hoidatko vanhoja vanhempiasi vai hoitaako yhteiskunta heidät? Kenen pitäisi huolehtia vanhuksista?
Itse hoidan vuorotellen heitä ja lastenlapsia. Onko minulla oikeutta omaan elämään? Mitä mieltä muut olette?
Kuka hoitaa omaisesi
vanhin tytär
72
422
Vastaukset
Minä ajattelen näin,jos sulle on sellanen arpa lankennut niin itte se hoiretaan.
Lastenlapset ei oo pakollisia hoirettavia ,omat vanhemmat ja sairaat lapset on.Uskon että etsit tukea jonkinlaiseen ratkaisuun jonka haluat tehdä oman elämäsi suhteen. Minä olen myös vanhin tytär, mutta yhdessä sisarusteni kanssa päätimme siirtää mamman hoitokotiin kun hän oli niin pahasti jo dementioitunut ettei oikein pystynyt enää huolehtimaan itsestään.
Nuorin sisareni, huolehtiva ja lempeäluontoinen, päätti hoitaa äitiä kotonaan ja ottaa miehensä kanssa täyden vastuun hänestä, kun idea että yhteriskunta hoitaa ei sopinut heidän kuvioihinsa. Sitä kesti noin kolme kuukautta ja sinä aikana äiti lähti hakoteille ainakin kahdesti, kaatui ja loukkasi itsensä ja kaipasi muualle koko ajan. Sitten siskonikin suostui dementiakotiin siirtämistä.
Tietty määrä itsekkyyttä on tervettä ja uskon että jos omistautuu kokonaan muiden hoivaamiseen (vaikka he olsivat kuinka rakkaita ja läheisiä) tekee itselleen karhunpalveluksen. Lapsenlapset ovat ihania ja minäkin hoidan heitä aika ajoittain, mutta raja kaikella: minulla se on ollut kerran viikossa koska olen vielä työelämässä mukana.
Sinulla on oikeus ja VELVOLLISUUS itseäsi kohtaan omaan elämään.- demeter
Lain mukaan hoitovastuu vanhuksista kuuluu yhteiskunnalle, ei "lapsille". Eli taitaa olla sinun ja omantuntosi välinen asia, miten sen ratkaiset.
Olen kuullut, että EU:n sisällä on vielä muutamia maita, mm Viro, jossa hoitovastuu vanhuksista kuuluu lapsille.
Järki ja sydän ovat vamasti ristiriidassa keskenään näissä asioissa itse kunkin kohdalla, kuten Paloma... tuossa edellä kirjoitti, mutta niinhän ne ovat monissa muissakin asioissa, joissa täytyy valita kahden "pahan" välillä.
Vähän olisin taipuvainen asettumaan Paloman mielipiteen taakse (omaa äitiäni pari vuotta hoitaneena). Ei auta ketään, jos uuvutat itsesi...Äitisi kunto ja luonne ovat tietysti aika ratkaisevia päätöksenteossa. Jos oma äitini olisi ollut vallantahtoinen nurisija, en luultavasti olisi häntä hoitanut. Voimia sinulle, mihin ratkaisuun sitten päädytkin. Olen yllättynyt ettei asiasta oöe tullut enempää keskustelua, sehän on varsin ajankohtainen monelle ikäryhmässämme. Onkohan tästä mahdollisesti puhuttu hiljakkoin täällä?
Demeterin kanssa samaa mieltä siitä että vanhuksen luonne ja kunto ovat tärkeitä tekijöitä ja että ratkaisut ovat täysin yksilöllisiä, Olettaisin jos olisin asunut samalla paikkakunnalla olisin ainakin kokeillut mamman hoitoa aluksi luonani, mutta sisarusteni kanssa neuvoteltuani olen sitä mieltä että hoitikoti on kyllä paras ratkaisu koska meillä kenelläkään ei ole tarjota yhtä hyviä puitteita äidin hyvinvoinnille.. Äidin luonnehan muuttui täysin sairautensa aikana ja entisestä määrätietoisesta ja käytännöllisestä mammastani tuli säälittävä pieni lapsi joka käpertyy kainaloon turvaa hakien.
Ei meillä vanhenevilla aikuisilla ole hoitovastuuta kenestäkään, lapsenlapsista sen enempää kuin sairaisra vanhemmistamme. Se on rakkaudentyötä jota teemme ottaessamme huolta heistä aika ajoin, voimiemme mukaan ja siitä saamme palkkioksi mielihyvää ja tunteen siitä että meitäkin vielä "tarvitaan".- musta hurma ejk
Itse ajattelen että kun vanhempamme huolehtivat meistä, tulee aika kun meidän pitää tehdä samoin. Tietysti maailma on muuttunut, ihmisillä on oma perhe ja työnsä ja aikaa rajallisesti, mutta silti. Omaishoitajuus on raskasta mutta nostan hattua kaikille jotka sitä tekevät varsinkin nyt, kun on ollut tapetilla vanhusten kohtelu. Kellä on ollut millaiset vanhemmat, ajattelevat varmaan asiaa sen mukaan. Mutta jos kaikki ok, niin ei saisi ajatella että huolehditaan "aika ajoin ja voimien mukaan" sai mielihyvää tai ei. Ihmettelen kantaasi paloma. Aikoinaan kannoin isäni arkkua ja kuulin siitä tuomitsevia kommentteja koska olen nainen. Oli minun vuoroni kantaa häntä, ja samoin oli hänen loppuaikoinaan, me lapset pidimme huolen ettei hänen tarvinnut kitua missään. Emme saaneet mielihyvää siitä että pidimme huolta hänestä, koska se oli meistä itsestäänselvyys.
- demeter
Enpä muista tuosta asiasta, ikääntyneiden vanhempien hoidosta, paljon puhutun, vaikka kuten sanot, Paloma.se.co, sen uskoisi kiinnostavan monia.
Tietysti voi olla, kuten omalla kohdallani, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet aikaa sitten tai jos joku on itse omaishoitajia, tuskin ehtii paljon kirjoitella.
Pari minunkin tuttuani on kyllä kamppaillut asian kanssa viime aikoina. Toinen veti sisarustensa kanssa "hoitorengasta" muutaman vuoden ajan, mutta hoitokotiin hekin lopulta äidin veivät. Hyvät olivat heidänkin kokemuksensa hoidosta. Tuntuu, että jos omaiset ovat yhteistyöhaluisia, myös hoitajat tekevät mielellään osansa.
Toinen ystävistäni käy lähes päivittäin syöttämässä äitiään laitoksessa, koska tietää, ettei hitaaseen ruokailuun ole siellä mahdollisuuksia.
Vanhusten asia tuli taas kovasti tapetille, kun Sirkka-Liisa Kivelän kirja ilmestyi ja siitä tietysti revittiin raflaavat otsikot iltapäivälehtiin. Vähän ihmetyttää nykyisen peruspalveluministerimme vetkuttelu vanhuslain uudistuksessa. Säästöpaineet ovat tietenkin kovat. Saa nähdä miten paljon lain uudistus lopulta muuttaa vanhusten asemaa ja muuttaako se sitä lainkaan. - demeter
musta hurma ejk kirjoitti:
Itse ajattelen että kun vanhempamme huolehtivat meistä, tulee aika kun meidän pitää tehdä samoin. Tietysti maailma on muuttunut, ihmisillä on oma perhe ja työnsä ja aikaa rajallisesti, mutta silti. Omaishoitajuus on raskasta mutta nostan hattua kaikille jotka sitä tekevät varsinkin nyt, kun on ollut tapetilla vanhusten kohtelu. Kellä on ollut millaiset vanhemmat, ajattelevat varmaan asiaa sen mukaan. Mutta jos kaikki ok, niin ei saisi ajatella että huolehditaan "aika ajoin ja voimien mukaan" sai mielihyvää tai ei. Ihmettelen kantaasi paloma. Aikoinaan kannoin isäni arkkua ja kuulin siitä tuomitsevia kommentteja koska olen nainen. Oli minun vuoroni kantaa häntä, ja samoin oli hänen loppuaikoinaan, me lapset pidimme huolen ettei hänen tarvinnut kitua missään. Emme saaneet mielihyvää siitä että pidimme huolta hänestä, koska se oli meistä itsestäänselvyys.
Tuossa on minusta hyvä pointti, musta hurma ejk, hoidetaan, vaikka siitä ei mielihyvää saisikaan. Ei se velan maksukaan aina niin mukavaa ole...
- musta hurma ejk
demeter kirjoitti:
Enpä muista tuosta asiasta, ikääntyneiden vanhempien hoidosta, paljon puhutun, vaikka kuten sanot, Paloma.se.co, sen uskoisi kiinnostavan monia.
Tietysti voi olla, kuten omalla kohdallani, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet aikaa sitten tai jos joku on itse omaishoitajia, tuskin ehtii paljon kirjoitella.
Pari minunkin tuttuani on kyllä kamppaillut asian kanssa viime aikoina. Toinen veti sisarustensa kanssa "hoitorengasta" muutaman vuoden ajan, mutta hoitokotiin hekin lopulta äidin veivät. Hyvät olivat heidänkin kokemuksensa hoidosta. Tuntuu, että jos omaiset ovat yhteistyöhaluisia, myös hoitajat tekevät mielellään osansa.
Toinen ystävistäni käy lähes päivittäin syöttämässä äitiään laitoksessa, koska tietää, ettei hitaaseen ruokailuun ole siellä mahdollisuuksia.
Vanhusten asia tuli taas kovasti tapetille, kun Sirkka-Liisa Kivelän kirja ilmestyi ja siitä tietysti revittiin raflaavat otsikot iltapäivälehtiin. Vähän ihmetyttää nykyisen peruspalveluministerimme vetkuttelu vanhuslain uudistuksessa. Säästöpaineet ovat tietenkin kovat. Saa nähdä miten paljon lain uudistus lopulta muuttaa vanhusten asemaa ja muuttaako se sitä lainkaan."Toinen ystävistäni käy lähes päivittäin syöttämässä äitiään laitoksessa, koska tietää, ettei hitaaseen ruokailuun ole siellä mahdollisuuksia."
Voi hyvänen aika. Toivottavasti en koskaan, ikinä, joudu mihinkään laitokseen vaan voin päättää päiväni kotioloissa. Ehkä joku tuo sen verran mömmöjä että pääsen harppua soittamaan. - Ihan varmasti
Aika monen vanhemmat ovat jo mullan alla,olleet jo vuosikausia.
Meidän ikäluokan ihmiset ovat ,ainakin minun tuttavapiirissä
monet jo hyvinkin huonossa kunnossa ja tämä aloittajan kysymys
kuuluisi 30 palstalle. - demeter
musta hurma ejk kirjoitti:
"Toinen ystävistäni käy lähes päivittäin syöttämässä äitiään laitoksessa, koska tietää, ettei hitaaseen ruokailuun ole siellä mahdollisuuksia."
Voi hyvänen aika. Toivottavasti en koskaan, ikinä, joudu mihinkään laitokseen vaan voin päättää päiväni kotioloissa. Ehkä joku tuo sen verran mömmöjä että pääsen harppua soittamaan.Sitä kai jokainen toivoisi, että saisi lähteä täältä saappaat jalassa, musta hurma ejk.
Syöttämiseen ei todellakaan ole aikaa, ainakaan niissä laitoksissa, joiden tilannetta itse tunnen. Ennen puhuttiin, että syöttämiseen varattu aika oli 3 min/vanhus, tuskin se siitä on ainakaan enempään muuttunut. Tietysti vuodeosastoilla ruokakin on valmiiksi muusattu, joten peruskella ei tarvitse.
Ei houkuta ei, laitostulevaisuus, mutta eivätköhän ne meille jotakin keksi, vaikka niitä mömmöjä sitten..)) - musta hurma ejk
demeter kirjoitti:
Sitä kai jokainen toivoisi, että saisi lähteä täältä saappaat jalassa, musta hurma ejk.
Syöttämiseen ei todellakaan ole aikaa, ainakaan niissä laitoksissa, joiden tilannetta itse tunnen. Ennen puhuttiin, että syöttämiseen varattu aika oli 3 min/vanhus, tuskin se siitä on ainakaan enempään muuttunut. Tietysti vuodeosastoilla ruokakin on valmiiksi muusattu, joten peruskella ei tarvitse.
Ei houkuta ei, laitostulevaisuus, mutta eivätköhän ne meille jotakin keksi, vaikka niitä mömmöjä sitten..))Voi hyvänen aika uudestaan. Paljon olen tuosta lukenut ja kuullut, ja ihan kauhistuttaa ajatus tulla vanhaksi kun sukulaiset ovat kuolleet tai eivät välitä, olet aivan muiden armoilla. Tuo tilanne ei ole hoitajien vika, mutta on synti ja häpeä että on tehty rahallisia leikkauksia niin ettei vanhuksille ole ihmisarvoista kohtelua. Se on kertakaikkinen häpeä, en muuta osaa sanoa. Ihminen tekee pitkän päivätyön, hänellä on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja kohteluun. On kertakaikkiaan ihmisarvoa alentavaa maata märissä vaipoissa, odottaa "tyhjennys"päivää, tai aukoa suutaan johon lapataan ruokaa hirveällä vauhdilla. Vika ei ole hoitajien, vaan siellä missä määrärahoista päätetään. Että olen vihainen.
- musta hurma ejk
demeter kirjoitti:
Tuossa on minusta hyvä pointti, musta hurma ejk, hoidetaan, vaikka siitä ei mielihyvää saisikaan. Ei se velan maksukaan aina niin mukavaa ole...
Velvollisuus harvoin on mukavaa. Mutta toisaalta, jos ihminen on 30-40 -vuotias, ja pitäisi jäädä vanhempia hoitamaan... ei sekään ole oikein, vaan yhteiskunnan pitäisi silloin tulla vastaan. Mutta ei ministerit kerkiä kun ne miettivät promillerajoja ja sitä saako homppelit tehdä sitä tai tätä. Voi elämä. No, itsehän ollaan porukka sinne valittu...
"Paloma.se.co"
"Olen yllättynyt ettei asiasta oöe tullut enempää keskustelua, sehän on varsin ajankohtainen monelle ikäryhmässämme. Onkohan tästä mahdollisesti puhuttu hiljakkoin täällä?"
Muistelen että 3-5 kertaa vuodessa tätä keskustelua on käyty ja aina ovat vastaukset olleet samansuuntaisia.
Vanhemmat ovat kuolleet, asuvat kaukana, rahat ei riitä, veroja ovat maksaneet, valtio hoitaa,...minä hoidan, antakaa rahaa...
antakaa rahaa...antakaa rahaa....pitää antaa rahaa...jonkun pitää...
Eli keskusteluna ihan samaa tarinaa on ollut.
Ja yleensä on jäänyt pari-kolme keskustelijaa jankkaamaan asiasta.
Tulevaisuus näyttää samanlaiselta, yhä vähemmän on nuoria ihmisiä jotka eivät saa kerättyä tarpeeksi rahaa itsensä hoitamiseen vanhana.
Tico-Tico uusissa matkakohteissa kiehtoo enemmän.
Ja veronmaksajat vähenevät.
H.- demeter
musta hurma ejk kirjoitti:
Voi hyvänen aika uudestaan. Paljon olen tuosta lukenut ja kuullut, ja ihan kauhistuttaa ajatus tulla vanhaksi kun sukulaiset ovat kuolleet tai eivät välitä, olet aivan muiden armoilla. Tuo tilanne ei ole hoitajien vika, mutta on synti ja häpeä että on tehty rahallisia leikkauksia niin ettei vanhuksille ole ihmisarvoista kohtelua. Se on kertakaikkinen häpeä, en muuta osaa sanoa. Ihminen tekee pitkän päivätyön, hänellä on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja kohteluun. On kertakaikkiaan ihmisarvoa alentavaa maata märissä vaipoissa, odottaa "tyhjennys"päivää, tai aukoa suutaan johon lapataan ruokaa hirveällä vauhdilla. Vika ei ole hoitajien, vaan siellä missä määrärahoista päätetään. Että olen vihainen.
Näin se menee, musta hurma. Jos yhteiskunnan sivistystaso mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään, me emme todellakaan ole sivistysvaltio.
Paitsi että hoitajia on aina liian vähän, on niinkin, että vanhustyö ei houkuttele nuoria. Alalle ei saada väkeä. Siinä mielessä mamut ovat meille pelastus, mutkattomia, iloisia ja tyytyväisiä työhönsä. Ja vanhukset pitävät heistä.
Tarkennetaan nyt vielä, että tuo "syöttöaikataulu" kerrottiin lehdissä siinä vaiheessa, kun vanhustyö edellisen kerran oli kriisiytynyt, joskus 90-luvun laman aikoihin. Ehkä siinä oli lievää tarkoitushakuisuutta, mutta ei siinä paljon liioiteltu. Eivät omaiset turhaan siellä sairaalassa kulje syöttämässä läheistään. hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
"Olen yllättynyt ettei asiasta oöe tullut enempää keskustelua, sehän on varsin ajankohtainen monelle ikäryhmässämme. Onkohan tästä mahdollisesti puhuttu hiljakkoin täällä?"
Muistelen että 3-5 kertaa vuodessa tätä keskustelua on käyty ja aina ovat vastaukset olleet samansuuntaisia.
Vanhemmat ovat kuolleet, asuvat kaukana, rahat ei riitä, veroja ovat maksaneet, valtio hoitaa,...minä hoidan, antakaa rahaa...
antakaa rahaa...antakaa rahaa....pitää antaa rahaa...jonkun pitää...
Eli keskusteluna ihan samaa tarinaa on ollut.
Ja yleensä on jäänyt pari-kolme keskustelijaa jankkaamaan asiasta.
Tulevaisuus näyttää samanlaiselta, yhä vähemmän on nuoria ihmisiä jotka eivät saa kerättyä tarpeeksi rahaa itsensä hoitamiseen vanhana.
Tico-Tico uusissa matkakohteissa kiehtoo enemmän.
Ja veronmaksajat vähenevät.
H.Mamma keräsi arkkurahaa tilille pankkiin. Se oli siellä tallessa siihen saakka kun dementia iski ja vanhin veljeni talutti hänet pankkiin ja tyhjensi mamman tilin että pääsiitse nuoria naisia naurattamaan Dominikaaniseen Tasavaltaan.
Onneksion vanhustenhoito järjestetty niin fantastisen hyvin kun on. Mamma elää ja voi hyvin ja arkku me maksetaan porukalla sitten kun se aika tulee.Veli maksoi kalliisti pahat työnsä.
Tää on sitä totuutta joka on tarua ihmeellisempää.Paloma.se.co kirjoitti:
Mamma keräsi arkkurahaa tilille pankkiin. Se oli siellä tallessa siihen saakka kun dementia iski ja vanhin veljeni talutti hänet pankkiin ja tyhjensi mamman tilin että pääsiitse nuoria naisia naurattamaan Dominikaaniseen Tasavaltaan.
Onneksion vanhustenhoito järjestetty niin fantastisen hyvin kun on. Mamma elää ja voi hyvin ja arkku me maksetaan porukalla sitten kun se aika tulee.Veli maksoi kalliisti pahat työnsä.
Tää on sitä totuutta joka on tarua ihmeellisempää.Pieni lisäys: tän voisin vaikka allekirjoittaa omalla nimelläni. Ei haittaa tippaakaan jos joku tunnistaisi, koska joka sana on totta.
Paloma.se.co kirjoitti:
Mamma keräsi arkkurahaa tilille pankkiin. Se oli siellä tallessa siihen saakka kun dementia iski ja vanhin veljeni talutti hänet pankkiin ja tyhjensi mamman tilin että pääsiitse nuoria naisia naurattamaan Dominikaaniseen Tasavaltaan.
Onneksion vanhustenhoito järjestetty niin fantastisen hyvin kun on. Mamma elää ja voi hyvin ja arkku me maksetaan porukalla sitten kun se aika tulee.Veli maksoi kalliisti pahat työnsä.
Tää on sitä totuutta joka on tarua ihmeellisempää."Paloma.se.co"
"Eli keskusteluna ihan samaa tarinaa on ollut.
Ja yleensä on jäänyt pari-kolme keskustelijaa jankkaamaan asiasta.
Tulevaisuus näyttää samanlaiselta, yhä vähemmän on nuoria ihmisiä jotka eivät saa kerättyä tarpeeksi rahaa itsensä hoitamiseen vanhana.
Tico-Tico uusissa matkakohteissa kiehtoo enemmän.
Ja veronmaksajat vähenevät"
Tuossapa taisin jo kertoa teidänkin perheen tarinan?
Puss
H.hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
"Eli keskusteluna ihan samaa tarinaa on ollut.
Ja yleensä on jäänyt pari-kolme keskustelijaa jankkaamaan asiasta.
Tulevaisuus näyttää samanlaiselta, yhä vähemmän on nuoria ihmisiä jotka eivät saa kerättyä tarpeeksi rahaa itsensä hoitamiseen vanhana.
Tico-Tico uusissa matkakohteissa kiehtoo enemmän.
Ja veronmaksajat vähenevät"
Tuossapa taisin jo kertoa teidänkin perheen tarinan?
Puss
H.Itse kerroin, yhden piene jutun mun perheen historiasta. Ja se roisto joka meni merenguen mukaan oli jo lähemmäs seitsemänkymppinen, itsekin jo eläkkeellä, vieläpä useammasta maasta :)
hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
"Eli keskusteluna ihan samaa tarinaa on ollut.
Ja yleensä on jäänyt pari-kolme keskustelijaa jankkaamaan asiasta.
Tulevaisuus näyttää samanlaiselta, yhä vähemmän on nuoria ihmisiä jotka eivät saa kerättyä tarpeeksi rahaa itsensä hoitamiseen vanhana.
Tico-Tico uusissa matkakohteissa kiehtoo enemmän.
Ja veronmaksajat vähenevät"
Tuossapa taisin jo kertoa teidänkin perheen tarinan?
Puss
H.Hunksi
Ärsyttää, että palstan pitäisi toimia sinun tahtosi mukaan ja sinun hyväksymissäsi aiheissa ja piikittelet "vanhoista aiheista" uudelleen ja uudelleen. Kaikki eivät istu tällä palstalla vuosikymmeniä juurtuneena tattina kuten sinä, joten kirjoittajien tietyt aiheet tulevat uudelleen ja uudelleen käsittelyyn - ja se on jopa luonnollista. Kirjoittajien vanhemmat ovat vanhoja, jos ovat elossakaan, itsekin huomaa vanhenevansa eli aihe on monelle tätä päivää. Sinähän et tietenkään vanhene ja tuskin koskaan kuoletkaan, mutta muut saanevat sentään keskustella aiheesta ilman kärttyisiä huomautuksiasi.- Angrybird
Vanhustenhoitopalstalla kirjoitetaan aiheesta, käväiseppä lukemassa siellä.
- musta hurma ejk
Jokaisella on oikeus omaan elämään, ja nykyinen tilanne on käsittääkseni oma valintasi?? Ymmärrän että hoidat vanhempiasi, mutta lastenlapsiesi hoito kuulunee heidän vanhemmilleen. Tästä vanhempien hoidosta on ollut paljon puhetta, eikä yksiselitteistä ratkaisua varmasti ole. Muissa kulttuureissa olisi päivänselvää että vanhuksista huolehdittaisiin kotioloissa, mutta meidän kulttuurimme on eri. Ehkä olen jäävi sanomaan, rakastin ja kunnioitin vanhempiani todella paljon enkä olisi voinut jättää kumpaakaan laitokseen, tosin meitä sisaruksia olin enemmänkin, mutta kaikki samaa mieltä. Isäni kuoli sairauden jälkeen ja olimme kaikki haukkana kyttäämässä että häntä kohdellaan hyvin; äitini kuoli luonnollisen kuoleman.
En tiedä mitä sinun pitäisi tehdä, onko muita sisaruksia? Sinuna ainakin lähettäisin lapsenlapset vanhempien hoivaan takaisin ja miettisin sitten omaa jaksamista. - vanhin tytär
Kiitos mielipiteistänne. Ajattelin, että aihe sopii juuri tänne 60 . Olen itse sen ikäinen. Isäni kuoli pari vuotta sitten, hän oli tosi vaativa meidän lasten suhteen ja olin aika väsynyt häntä paapomaan. Äitini on mukava, eikä turhia valittele, hänellä käy pesijä ja siivooja ulkopuolelta. Hän tarvitsee tällä hetkellä vain kauppa apua. Lähinnä ongelma on aika pitkä matka n. 50 km. Sisareni asuvat vielä kauempana, yksi heistä pääsee joskus auttamaan.
Nykyään, kun elämme kauemmin, on tilanne muuttunut niin, että hyvässä lykyssä molemmat tarvitsevat apua yhtäaikaa:D. En kyllä usko, että omat lapseni haluavat huolehtia minusta, jos tarve tulee.
Äitinikin puhuu usein, että haluaisi kuolla kotiin. Tämä on sellainen omantunnon kysymys, esim. tuntuu, ettei voi lähteä pitemmälle matkalle. - mh:lä
Autoin äitiäni siivouksessa ja kaupassakäynnissä silloin kun hän ei vielä tarvinnut kotikuntansa vanhustyön palveluja. Alzheimerin taudin ja sydämen vajaatoiminnan tultua siihen vaiheeseen, että hän tarvitsi ammattilaisten hoitoa niin kotona ollessaan kuin osan kuukaudesta vanhainkodin jaksohoidossa, joten hain hänelle ko. palveluja. Tarpeen mukaan hän niitä saikin ja tällä hetkellä on pitkäaikaispaikalla koska ei pärjää kotona tuettunakaan enää. Hoito on ollut hyvää ja ystävällistä koko ajan.
Asun muutaman kymmenen kilometrin päässä ja veljeni vielä kauempana, joten käytännössä meillä ei ole ollut mahdollisuutta hoitaa äitiämme. En tunne siitä huonoa omaatuntoa, koska tiedän, että itse en olisi kyennyt ja osannut häntä hoitaa niin hyvin kuin hänen sairautensa edellyttivät.
Hoidettavan hyvinvointi on laitettava etusijalle arvioitaessa missä hänet hoidetaan. Ei pidä antaa muiden syyllistää itseänsä, jos antaa ammattilaisten hoitaa vanhempansa; pääosin hoito on yleensä hyvää. - opo..
Laitetaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkoteihin! Näin vanhukset pääsevät suihkuun, harrastuksiin ja ulkoilemaan. Kukaan ei voi varastaa heiltä ja he saavat rahaa sen sijaan, että joutuvat maksamaan. Rikolliset saavat kylmää ruokaa ja saavat olla tyystin yksin. Rahaa ei anneta ja valot sammutetaan klo 20. Suihkuun pääsee kerran viikossa.
- ||||
Milloin viimeksi olet syvällisesti tutustunut vanhusten hoitoon, vaikkapa johonkin vanhainkotiin?
Täällä monet pyörittelevät muilta kuulemiaan ennakkoluuloja, ilman mitään omakohtaista kokemusta asioista. - kyllästynyt höpötyks
Joopa joo, taas tätä samaa höpötystä.
En hoida, koska ovat kuolleet joa aikoja sitten, enkä hoitaisikaan. Yhteiskunta hoitakoot, koska eikö siihenkin ole veroja maksettu ja veisihän ne muutenkin heidän eläkkeensä niihin kuluihin. Ei ne vanhukset siellä ilmaiseksi kokonaan asu.
Nyky yhteiskunnassa sinulla on taatusti oikeus omaan elämään eikä että hoitaisit omia vanhempisiasi loppu elämän. Ennen oli ennen, mutta ei tänään.- Ihmettelen kovasti.
Aikoja sitten ovat kuolleet. Ihmettelen,että kuinka vanhoja Äitejä ja Isiä palstalaisilla on. Mun isäni kuoli 68 vuotiaana ja äiti 70 vuotiaana.
- Pirre*
Ihmettelen kovasti. kirjoitti:
Aikoja sitten ovat kuolleet. Ihmettelen,että kuinka vanhoja Äitejä ja Isiä palstalaisilla on. Mun isäni kuoli 68 vuotiaana ja äiti 70 vuotiaana.
Äitimme on 83 vuotias ja asuu vielä itekseen, eli ei tarvitse hoitoamme..isä on kuollut, ja miehen vanhemmat on kuolleet jo aikapäiviä.
Vanhemmat kuolivat yli kaksi vuosikymmentä sitten, lapsenlapsia ei vielä ole. Tämä on vapaata aikaa.
Äitini täyttää 94 kuukauden päästä ja on ollut hoitokodissa nyt jo kolmisen vuotta. Hänellä on vaikea Alzheimers ja huono tasapaino, mutta selviytyy vielä esim ruokailusta vähäisellä avulla. Hän ei tunnista ketään lapsistaan enää vaikka sisareni käyvät suhteellisen usein; yksi heistä asuu vain parin kilometrin päässä. Myös lapsenlapset pistäytyvät ajoittain "mammaa" tervehtimässä ja hän kyllä ilostuu visiiteistä vaikka ei tunnekaan; hän ymmärtää kyllä että me olemme tulleet juuri häntä katsomaan ja että olemme ihmisiä joille hän on tärkeä.
Olen todella onnellinen siitä että äidilläni on hyvä hoitopaikka jossa ei tuijoteta kellonaikoja eikä herätetä vanhuksia kesken aamu-uniaan tai pakoteta petiin illalla johonkin tiettyyn kellonaikaan. Ruoka ja kahvi ovat yleisissä tiloissa kyllä tiettyn kellonaikaan, mutta siitäkin pystyy jonkun minuutin joustamaan. Hoito on ystävällistä ja hoitajat istuvat ja juttelevat vanhusten kanssa ja pitävät kädestä.
Aiti asui kotonaan siihen saakka kunnest hänen muistinsa oli huononnut niin paljon että hän oli jo itselleen ja ympäristölleen vaarallinen. Kaupassa käyttivät siskoni ja katua vastapäätä olevasta vanhusten huoltopisteestä seurasivat rannekkeen avulla ettei hätätilanteita tullut. ja että lääkedosetti oli täytetty. Kun äiti ei enää muistanut mitä kattilaan laitettiin oliko se vesi vai perunat niin hänelle tilattiin ateriapalvelu. Lääkärisisareni valvoi hänen hyvinvointiaan ammatimaiselta puolelta vaikka ei ollutkaan hänen lääkärinsä.
En ole keskustellut vanhempien hoitoa liittyviä asioita oikeastaan missään muualla, paitsi sisarusteni kanssa. Olen periaatteessa samaa mieltä kuten jo sanottiin, että vanhuksen hyvinolo on asiassa aivan ratkaiseva. Äidille vienti laitokseen oli todella korkea kynnys ja hän ei kyllä olisi mielellään lähtenyt asumaan kenenkään lapsensa luo myöskään: oma huusholli oli tärkeä ja oma päättämisvalta ja ne koen myös itse erittäin tärkeiksi.
Maailmalla on moniakin erimuotoisia vanhustenhuoltomalleja kadulla kerjäämisestä omassa kotona vanhentumiseen palveluskunnan ja palkattujen sairaanhoitajien ympärivuorokautisessa hoidossa. Ja kaikkea siitä väliltä. Mielestäni täällä Pohjolassa asiat on hoidettu varsin hyvin: kulut vedetään suoraan eläkkeestä ja vanhus ei ole kenenkään niskoilla. Eikö me makseta veroa täällä siitä ilosta?Äitini on 89-vuotias. Hän pystyy vielä huolehtimaan itsestään. Jalat on ketterät ja järki juoksee.
Ovat pitkäikäistä sukua, en ole kuullut kenelläkään olleen dementiaa hänen suvussaan.
Hänellä on varmaan varaa maksaa itse hoitonsa jos niin käy että sitä tarvitsee, jos ei hyvin pitkästä ajasta ole kyse. Voisin minäkin hoitaa tarvittaessa mikäli välillä järjestyy vapaata.
Olen ollut omaishoitajana toistakymmentä vuotta miehelleni.
Tavallista elämää tämä on, alkuun vaati sopeutumista.
Omaishoitajaksi joutumista edeltää usein kriisi kun läheisen kunto huononee niin paljon että ei pärjää yksin. Silloin läheinen joutuu raskaan valinnan eteen, valitsi hän sitten omaishoidon tai laitospaikan omaiselleen.
Minulla ei ole valittamista intervalli paikan suhteen, hyvin on hoitaneet, vaikka kunnallinen vanhainkoti onkin.
Omaishoitajien riittäviä vapaita ei mielestäni korosteta tarpeeksi, ainakaan minä en olisi enää aikoihin jaksanut ilman vapaitani.- lejanna
Itse en pyri muita neuvomaan. On niin monenlaista sairautta hoidettavalla, ja monenlaisia kohtaloita oletetuilla hoitajilla.
Omat vanhempani eivät omaishoitajia tarvinneet ennen pilven reunalle siirtymistään. Toki heidän kanssaan arkea elimme, päivittäin. Ainoita he meille, kuin mekin heille.
Anoppiani yritti sairaalan lääkäri meille suosittaa. Jo melkein täysin dementoitunutta ihmistä, tupakoivaa, hyvää jaloistaan, mutta täysin muistamatonta.
Kumpikin olimme työelämässä, 3-kymppisiä. Talomme ei ollut ollenkaan sairaan ihmisen tarpeita tyydyttävä. Itse en, eikä mieheni, olisi ollut dementiapotilaan hoidosta tarpeeksi tietävä ja taitava, saati jaksava.
Kuinka moni kotihoidettava loppujen lopuksi saa todellista hyvinvointia, sairauden vaatimaa? Kuinka moni saa oikeaa ravintoa, hygieniaa, minkä pitäisi olla perustarve?
Omaishoitaja, työnsä anti on ropoja, jolla valtio säästää valtavia summia.
Rakkaus ei vaadi, se antaa.
Helppo sanoa, älä uhraa elämääsi. Toiset vain niin tekevät.
.Kumpikohan on sitten parempi, kotihoito vai se että hoidettava pitää kynnet verillä kiinni ovenpielistä joutuessaan hoitoon, kuten joku kirjoitti.
Tai se että ruoka jauhetaan yleiskoneessa mössöksi ja kolme minuuttia varataan syöttämistä varten?
Ei omaishoitajana pärjää jos ei ota asiaa tosissaan, jos saa tukea käydään myös tutkimassa olosuhteet mihin potilas joutuu ja katsotaan myös hoitajan kelpoisuutta vastuuseen.
En kiellä etteikö olisi huonoja omaishiotajia ja hyviä hoitopaikkoja.
Olen miettinyt paljon mammaani ja muistaakseni kerroin jopa täällä kuinka näin äärettömän todellisen ja mieleenpainuvan unen dementoituneesta äidistäni ja miten hän näkee maailmansa sairauden muuttamin silmin. Olin äitini siinä unessa ja vaikka siitä on jo aikaa aistin vieläkin voimakkaana hänen hätääntyneensä, toivottomuutensa, pettymyksensä laitoshoitoon joutuessaan ja menetäessään päätösvaltansa ja kontrollin omaan elämäänsä. Kuitenkin tiedän ja hyväksyn sen tosiasian että äidilleni laitosratkaisu oli ainoa oikea. Sisareni laittoi hänet sairaalaan vuodepotilaaksi pienen aikaa ennen kuin laitospaikka vapautui ja sen luulen olleen todella traumaattinen kokemus hänelle.
Kaipaan äitiäni todella paljon ja vaikka hän on vielä elossa suren häntä jo....se äiti jonka olen tuntenut koko elämäni ei ole siinä enää, niiden samojen kuorien sisällä.- lejanna
Eipä ollut anoppinikaan. Ennen niin viisas ja älykäs ihminen, elämässä kiinni oleva, taisteli kämmenet lähes verillä, päästäkseen sairaalan osastolta pois, kiinninäiseen hissiin.
Missä lie ihmisyys, missä on vanhuus, missä aikuisuus?
Tunsin vain ihmisen sisimmän ahdistuneisuuden.
Miksi ihmisen pitäisi elää pitempään, jos se vain tuskaa tuottaa?
. - demeter
Niinpä Paloma. Rakkaus ei häviä silloinkaan kun se tuntuu tuskana sydämessä. Toinen ystäväni, josta kerroin, joutui myös jättämään pitkät jäähyväiset äidilleen, joka sairasti Alzheimeria yli kymmenen vuotta. Aina hän puhui äidistään yhtä rakastavasti ja kun äiti viime vuonna kuoli, suru oli syvä ja pitkäkestoinen.
Kun kerroit unestasi, mieleeni muistui vanhimman veljeni kertoma uni isän kuoleman aikoihin. Uni oli hyvin todentuntuinen. Isä oli suruissaan ja toivoi, että veli olisi ottanut lapsuudenkotimme vastuulleen, kun hän itse ei enää jaksanut. Veli lupasi ottaa unessa ja ottikin sitten. Se on meillä vielä jäljellä kolmen "lapsen" omistuksessa. Kyse ei ole mistään hienosta sukutilasta vaan vanhasta rakennuksesta, johon liittyy paljon meidän yhteistä historiaa ja jossa tänäkin päivänä voimme toisiamme tavata. demeter kirjoitti:
Niinpä Paloma. Rakkaus ei häviä silloinkaan kun se tuntuu tuskana sydämessä. Toinen ystäväni, josta kerroin, joutui myös jättämään pitkät jäähyväiset äidilleen, joka sairasti Alzheimeria yli kymmenen vuotta. Aina hän puhui äidistään yhtä rakastavasti ja kun äiti viime vuonna kuoli, suru oli syvä ja pitkäkestoinen.
Kun kerroit unestasi, mieleeni muistui vanhimman veljeni kertoma uni isän kuoleman aikoihin. Uni oli hyvin todentuntuinen. Isä oli suruissaan ja toivoi, että veli olisi ottanut lapsuudenkotimme vastuulleen, kun hän itse ei enää jaksanut. Veli lupasi ottaa unessa ja ottikin sitten. Se on meillä vielä jäljellä kolmen "lapsen" omistuksessa. Kyse ei ole mistään hienosta sukutilasta vaan vanhasta rakennuksesta, johon liittyy paljon meidän yhteistä historiaa ja jossa tänäkin päivänä voimme toisiamme tavata."Pitkät jäähyväiset". Demeter, se onkin juuri se sana mitä mielestäni etsin.
lejanna kirjoitti:
Eipä ollut anoppinikaan. Ennen niin viisas ja älykäs ihminen, elämässä kiinni oleva, taisteli kämmenet lähes verillä, päästäkseen sairaalan osastolta pois, kiinninäiseen hissiin.
Missä lie ihmisyys, missä on vanhuus, missä aikuisuus?
Tunsin vain ihmisen sisimmän ahdistuneisuuden.
Miksi ihmisen pitäisi elää pitempään, jos se vain tuskaa tuottaa?
.Appeni kuoli 95-vuotiaana vain kolme kuukautta ennen 96-vuotispäiväänsä. Hän oli henkisesti ihan läsnä viimeiseen asti ja vain puolitoista viimeistä vuottaan yksityisessä vanhainkodissa, siihen asti hän oli käynyt päivittäin Fazerilla kahvittelemassa ennen päiväuniaan. Leskenä hän eli toistakymmentä vuotta ja hoiti itsensä. Hän kyllä kyseli asioita uudelleen, mutta lähinnä siksi, kun ei viitsinyt painaa mieleensä vähemmän tärkeitä asioita.
Perityt geenit ratkaisevat. Hänellä oli pitkäikäisyyden geeni, suvussa oli monia yli yhdeksänkymppisiä, myös hänen oma äitinsä, famu.
- Vanhana ja sairaana,
kaikkensa menettäneenä, kun omat lapsetkaan eivät välitä,
tai ehdi, vaikka valittävätkin, pitäisi saada jotain kannabista kasvattaa. Lääkkeeksi. - kokemuksella
Omat vanhemmat ovat kuolleet toistakymmentä vuotta sitten. Isä 82 vuotiaana, äiti 87.
Isä joutui laitoshoitoon koska äiti ei halunnut hoitaa. Autoin hänen hoidossa silloin kun hän oli vielä kotona ja olin se joka vei hänet lääkärin ja sairaalaan.
Isällä oli paha reuma joka oli runnellut kädet ja jalat, pää oli selvä. Hoitolaitoksessa hän putosi sängystä kahdesti ja sai lonkkamurtuman, mistä viimeinen ei sitten parantunut.
Äitiä en voinut auttaa, eikä kukaan muukaan läheinen, hän haukkui ja huoritteli, soitteli yökaudet ja kävi kotiavustajien kimppuun. Hänellä oli toistakymmentä eri lääkettä joista hän dementiapotilaana meni täysin sekaisin. Hänen lääkitys uudistettiin ja minimoitiin ja sen jälkeen hän selvisi hoivaosastolla muutaman vuoden . Laitos oli yksityinen mistä kaupunki osti paikkoja. Siitä en voi sanoa moitteen sanaa, kohtelu oli inhimillistä ja lämmintä.
Mieheni sairastuvan vakavasti jo viisikymppisenä, viimeiset viisi vuotta olin hänen työssäkäyvä omaishoitaja. Jouduin jäämään varhennetulle eläkkeelle kun en enää jaksanut tehdä kahta työtä vuorotta.
Harhaisen ja väkivaltaisen läheisen hoitaminen on sellainen urakka jota en suosittele kenellekään, vaikka tämä läheinen olisi kuinka rakas. Omaishoito kuulostaa niin hyvältä, mutta yöllä kun omaisesi on yltä päältä pississä, peset ja puet, vaihdat lakanat ja yrittää taas ryömiä hetkeksi nukkumaan, kyllä siinä itku tulee. Kun nostat tuolista tai sängystä kymmeniä kertoja päivässä, viet jonnekin mitä häntä vielä kiinnostaa jotta saisi virikkeitä ja saat siitä palkaksi haukkumista ja kiroilua ja huitomista.
Kannattaa harkita omia voimavaroja ja miettiä onko minusta tähän. Minusta ei enää olisi.Minusta ei olisi ollut tuohon, ehkä ei edes pakon alla. Viisi vuotta on niin pitkä aika tuossa kurimuksessa, että ihmettelen, miten jaksoit, miten kukaan jaksaa - eivätkä kai jaksakaan, mutta kun on pakko.
Äitini kuoli jo, kun olin vajaat kolme ja puolivuotias ja isäni v.-71, joten en ole joutunut hoitamaan ketään viimeisinä vuosinaan.
Olen vain läheltä joutunut seuraamaan tilannetta, jossa omaishoitajavaimo lopulta on itse niin sairas ja uupunut, ettei mitenkään jaksa enää hoitaa vaipoissa ja liikkumiseltaan vajaakykyistä miestään, mutta jatko takkuilee ja aikaa kuluu ja kuluu, pallottelua on kestänyt jo ainakin yli vuoden.
Byrokratia on niin raskas, että vaimo on uupunut jo henkisestikin ja on pahasti masentunut, mutta hoidettavalle ei tunnu järjestyvän yhteiskunnan järjestämää pysyvää hoitopaikkaa. Lyhyiden hoitopaikkajaksojen aikana vaimo on ehtinyt juuri ja juuri kerätä voimia, kun uusi raskas kotihoito taas alkaa.
Nyt mies on sairaalassa arvioitavana ja on jo jotain lupailtu, mutta eiköhän joku taho taas torppaa ne, niin on käynyt jo useasti. Yhtenä päivänä pysyvää hoitopaikkaa lupaillaan, toisena päivänä ollaan lähettämässä välittömästi takaisin kotiin ja jojottelu jatkuu ... Ollaan jo siinä vaiheessa, että vaimo ilmoittaa, että jos mies lähetetään kotiin, niin vaimo ei tule olemaan enää siellä.
Masentava jatkokertomus, jonka viimeistä osaa voi vain arvailla ...- Pirre*
tinat kirjoitti:
Minusta ei olisi ollut tuohon, ehkä ei edes pakon alla. Viisi vuotta on niin pitkä aika tuossa kurimuksessa, että ihmettelen, miten jaksoit, miten kukaan jaksaa - eivätkä kai jaksakaan, mutta kun on pakko.
Äitini kuoli jo, kun olin vajaat kolme ja puolivuotias ja isäni v.-71, joten en ole joutunut hoitamaan ketään viimeisinä vuosinaan.
Olen vain läheltä joutunut seuraamaan tilannetta, jossa omaishoitajavaimo lopulta on itse niin sairas ja uupunut, ettei mitenkään jaksa enää hoitaa vaipoissa ja liikkumiseltaan vajaakykyistä miestään, mutta jatko takkuilee ja aikaa kuluu ja kuluu, pallottelua on kestänyt jo ainakin yli vuoden.
Byrokratia on niin raskas, että vaimo on uupunut jo henkisestikin ja on pahasti masentunut, mutta hoidettavalle ei tunnu järjestyvän yhteiskunnan järjestämää pysyvää hoitopaikkaa. Lyhyiden hoitopaikkajaksojen aikana vaimo on ehtinyt juuri ja juuri kerätä voimia, kun uusi raskas kotihoito taas alkaa.
Nyt mies on sairaalassa arvioitavana ja on jo jotain lupailtu, mutta eiköhän joku taho taas torppaa ne, niin on käynyt jo useasti. Yhtenä päivänä pysyvää hoitopaikkaa lupaillaan, toisena päivänä ollaan lähettämässä välittömästi takaisin kotiin ja jojottelu jatkuu ... Ollaan jo siinä vaiheessa, että vaimo ilmoittaa, että jos mies lähetetään kotiin, niin vaimo ei tule olemaan enää siellä.
Masentava jatkokertomus, jonka viimeistä osaa voi vain arvailla ...Kuulin kuinka omaishoitaja, miestään hoitava, oli vienyt miehensä terveyskeskuksen päivystykseen ja sanonut "tässä tämä, nyt en enää jaksa, viekää minne haluatte".., toivottavasti kenenkään ei tarvia joutua tuohon pisteeseen..
- Loppu tulee
Pirre* kirjoitti:
Kuulin kuinka omaishoitaja, miestään hoitava, oli vienyt miehensä terveyskeskuksen päivystykseen ja sanonut "tässä tämä, nyt en enää jaksa, viekää minne haluatte".., toivottavasti kenenkään ei tarvia joutua tuohon pisteeseen..
Parempi niinkin, kuin turvautua äärimmäiseen ratkaisuun. Sellaistakin on tapahtunut.
Tää asia on mulle just nyt aika ajankohtainen. Sisareni soitti ja kysyi mielipedettäni; hoitodista on pyydetty kaikkien lasten mielipidettä äidin hoito-ohjelmasta jos sydän pysähtyy: siis elvytetäänkö vai ei. Onneksi olemme kaikki samalla linjalla.
"Paloma.se.co"
Neljä vuotta sitten annettiin tuo ratkaisu minun käsiini.
Luultavasti siksi että että äidin kotonaeläminen, yksin, oli pelkkää mustelmaa ja vammaa. Lapset jne. asumme kaukana, joten jokusen yön nukkui hän vessan lattialla kun ei päässyt ylös, kaulapussi, kännyköineen unohtui aina yöpöydälle.
Tässä sitten minulle epätyypillistä nyyhkyä (en oikein osaa sitä)
Viimeisen Joulunsa vietti hän kanssani kahdestaan, muut eivät "kerinneet".
Hän oli aina ylpeä siitä että Riisipuuro ja Hedelmäkeitto oli aamulla valmiina kun lapset heräsivät Jouluun. Minä heräsin siihen.
Kätensä ei jaksanut ja litran Hedelmäkeitto oli lattialla, äiti istui keittiönpöydän ääressä ja vapisi.
Huomasin heti että ei hän heikkouttaan vapissut vaan vapisi vihaisena itselleen, siksi että ei enää jaksanut.
Siivosin keiton ja olin viisaasti hiljaa.
Keitin uuden ja söimme puurolautaselliset, senkin hiljaisuuden vallitessa.
Katselin häntä sivusilmin, aloin nähdä että: Ei enää.
Poikkeuksellisen monta valokuvaa sitten otin.
Koristeista, Kuusesta, hänestä, kaikki koristeet ja Kuusen oli hän itse laittanut, minä vain koristelin Kuusen, se kun oli aina ollut meillä lasten juttu.
Helmikuussa tuli sitten viesti, äiti on sairaalassa ja tiedottomana, veljeni kertoi että minä saan päättää mitä tehdään. Lääkäri oli lässyttänyt että lääkkeet voisivat auttaa, mutta vain hetkeksi, jos luonnon annetaan hoitaa, niin ties kuinka kauan vielä elää.
Minä muistin Joulun: Ei enää...
Soitin lääkärille.
Eikä luontokaan enää jaksanut.
H.hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
Neljä vuotta sitten annettiin tuo ratkaisu minun käsiini.
Luultavasti siksi että että äidin kotonaeläminen, yksin, oli pelkkää mustelmaa ja vammaa. Lapset jne. asumme kaukana, joten jokusen yön nukkui hän vessan lattialla kun ei päässyt ylös, kaulapussi, kännyköineen unohtui aina yöpöydälle.
Tässä sitten minulle epätyypillistä nyyhkyä (en oikein osaa sitä)
Viimeisen Joulunsa vietti hän kanssani kahdestaan, muut eivät "kerinneet".
Hän oli aina ylpeä siitä että Riisipuuro ja Hedelmäkeitto oli aamulla valmiina kun lapset heräsivät Jouluun. Minä heräsin siihen.
Kätensä ei jaksanut ja litran Hedelmäkeitto oli lattialla, äiti istui keittiönpöydän ääressä ja vapisi.
Huomasin heti että ei hän heikkouttaan vapissut vaan vapisi vihaisena itselleen, siksi että ei enää jaksanut.
Siivosin keiton ja olin viisaasti hiljaa.
Keitin uuden ja söimme puurolautaselliset, senkin hiljaisuuden vallitessa.
Katselin häntä sivusilmin, aloin nähdä että: Ei enää.
Poikkeuksellisen monta valokuvaa sitten otin.
Koristeista, Kuusesta, hänestä, kaikki koristeet ja Kuusen oli hän itse laittanut, minä vain koristelin Kuusen, se kun oli aina ollut meillä lasten juttu.
Helmikuussa tuli sitten viesti, äiti on sairaalassa ja tiedottomana, veljeni kertoi että minä saan päättää mitä tehdään. Lääkäri oli lässyttänyt että lääkkeet voisivat auttaa, mutta vain hetkeksi, jos luonnon annetaan hoitaa, niin ties kuinka kauan vielä elää.
Minä muistin Joulun: Ei enää...
Soitin lääkärille.
Eikä luontokaan enää jaksanut.
H.Minä unohdin Mantelin...
H.hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
Neljä vuotta sitten annettiin tuo ratkaisu minun käsiini.
Luultavasti siksi että että äidin kotonaeläminen, yksin, oli pelkkää mustelmaa ja vammaa. Lapset jne. asumme kaukana, joten jokusen yön nukkui hän vessan lattialla kun ei päässyt ylös, kaulapussi, kännyköineen unohtui aina yöpöydälle.
Tässä sitten minulle epätyypillistä nyyhkyä (en oikein osaa sitä)
Viimeisen Joulunsa vietti hän kanssani kahdestaan, muut eivät "kerinneet".
Hän oli aina ylpeä siitä että Riisipuuro ja Hedelmäkeitto oli aamulla valmiina kun lapset heräsivät Jouluun. Minä heräsin siihen.
Kätensä ei jaksanut ja litran Hedelmäkeitto oli lattialla, äiti istui keittiönpöydän ääressä ja vapisi.
Huomasin heti että ei hän heikkouttaan vapissut vaan vapisi vihaisena itselleen, siksi että ei enää jaksanut.
Siivosin keiton ja olin viisaasti hiljaa.
Keitin uuden ja söimme puurolautaselliset, senkin hiljaisuuden vallitessa.
Katselin häntä sivusilmin, aloin nähdä että: Ei enää.
Poikkeuksellisen monta valokuvaa sitten otin.
Koristeista, Kuusesta, hänestä, kaikki koristeet ja Kuusen oli hän itse laittanut, minä vain koristelin Kuusen, se kun oli aina ollut meillä lasten juttu.
Helmikuussa tuli sitten viesti, äiti on sairaalassa ja tiedottomana, veljeni kertoi että minä saan päättää mitä tehdään. Lääkäri oli lässyttänyt että lääkkeet voisivat auttaa, mutta vain hetkeksi, jos luonnon annetaan hoitaa, niin ties kuinka kauan vielä elää.
Minä muistin Joulun: Ei enää...
Soitin lääkärille.
Eikä luontokaan enää jaksanut.
H.Kiitos luottamuksestasi, Hunksi. Tunnustan, että yllätyin.
- miriam........
hunksz kirjoitti:
Minä unohdin Mantelin...
H.Ymmärrän hyvin miltä omaisista tuntuu vanhempien sairastuminen ja heidän huolto ja hoito, olkoonkin sitten omassa kodissa tai laitos hoidossa. On vaikeaa todeta vanhemman voimien hiipuvan jolle ei voi mitään, odotusta mitä tapahtuu terveydentilassa seuraavaksi.Samalla omaisten hyväksyminen tilanne sellaisena kun se on.
Olen kokenut aviomieheni sairastumisen alle 50v syöpään, tiedettiin jo alussa, ettei parantavaa hoitoa ole. 3v sinnittelimme, hän teki suunnittelutyötä melko loppuun saakka raskaiden hoitojen ohella, itse kävin kokopäivätyössä, kotiaskareissa auttoi ja hoiti tuttava. Tiedän miten raskasta on luopua rakkaasta, näin lasten ikävän isä oli hyvin tärkeä. Usein nuoret miehet antavat ymmärtää ikävän sanoilla, silloin kun isä oli...... Sillä ikävällä ei ole rajaa, aina pulpahtaa mieleen, perhejuhlissa ikävä korostuu. Sitä vain on selvittävä elämässä eteenpäin, voimia jostakin aina löytyy.
Sanotaan avioero on paljon tuskallisempi, siinä etsitään kumman syy kun liitto ei toiminut. Poismeno on jotenkin armollisempi, vaikka se tapahtuu aina odottamatta.
Sanonta, kyyneleet kirkastavat elämää,kohdallani ei ole niin käynyt, päinvastoin. - demeter
tinat kirjoitti:
Kiitos luottamuksestasi, Hunksi. Tunnustan, että yllätyin.
Niin, tinat. Hunkisssa on tämäkin puoli. Me syytämme häntä empatian puutteesta ja sittten hän osoittaakin suurta empatiakykyä ja herkkää tilannetajua. Tuon kirjoituksen vuoksi annetaan hänelle paljon anteeksi, eiks vaan ?..)) Mutta kasvattamasta ei lakata...
demeter kirjoitti:
Niin, tinat. Hunkisssa on tämäkin puoli. Me syytämme häntä empatian puutteesta ja sittten hän osoittaakin suurta empatiakykyä ja herkkää tilannetajua. Tuon kirjoituksen vuoksi annetaan hänelle paljon anteeksi, eiks vaan ?..)) Mutta kasvattamasta ei lakata...
Kyllä, ilahduin Hunksin tästä puolesta, jota en todellakaan osannut odottaa. :) Voisimmeko olla kasvattamattakaan...? :)
- Angrybird
hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
Neljä vuotta sitten annettiin tuo ratkaisu minun käsiini.
Luultavasti siksi että että äidin kotonaeläminen, yksin, oli pelkkää mustelmaa ja vammaa. Lapset jne. asumme kaukana, joten jokusen yön nukkui hän vessan lattialla kun ei päässyt ylös, kaulapussi, kännyköineen unohtui aina yöpöydälle.
Tässä sitten minulle epätyypillistä nyyhkyä (en oikein osaa sitä)
Viimeisen Joulunsa vietti hän kanssani kahdestaan, muut eivät "kerinneet".
Hän oli aina ylpeä siitä että Riisipuuro ja Hedelmäkeitto oli aamulla valmiina kun lapset heräsivät Jouluun. Minä heräsin siihen.
Kätensä ei jaksanut ja litran Hedelmäkeitto oli lattialla, äiti istui keittiönpöydän ääressä ja vapisi.
Huomasin heti että ei hän heikkouttaan vapissut vaan vapisi vihaisena itselleen, siksi että ei enää jaksanut.
Siivosin keiton ja olin viisaasti hiljaa.
Keitin uuden ja söimme puurolautaselliset, senkin hiljaisuuden vallitessa.
Katselin häntä sivusilmin, aloin nähdä että: Ei enää.
Poikkeuksellisen monta valokuvaa sitten otin.
Koristeista, Kuusesta, hänestä, kaikki koristeet ja Kuusen oli hän itse laittanut, minä vain koristelin Kuusen, se kun oli aina ollut meillä lasten juttu.
Helmikuussa tuli sitten viesti, äiti on sairaalassa ja tiedottomana, veljeni kertoi että minä saan päättää mitä tehdään. Lääkäri oli lässyttänyt että lääkkeet voisivat auttaa, mutta vain hetkeksi, jos luonnon annetaan hoitaa, niin ties kuinka kauan vielä elää.
Minä muistin Joulun: Ei enää...
Soitin lääkärille.
Eikä luontokaan enää jaksanut.
H.Hienosti osasit kuvata jouluanne, samaistuin tunnelmaan ja luulen ymmärtäväni täysin mistä kerrot.
Hunks, kiitos.
Kiitin sinua siitä että tunnen nyt itseni hieman vähemmän pahaksi ihmiseksi. Olin jo sanonut sanani enkä tule sitä katumaan.
Paloma.se.co kirjoitti:
Kiitin sinua siitä että tunnen nyt itseni hieman vähemmän pahaksi ihmiseksi. Olin jo sanonut sanani enkä tule sitä katumaan.
Kysymys on vaikea. Minulta on eräs ystävä kysynyt mielipidettäni, mitä hänen olisi vastattava kysymykseen, irrotetaanko tapaturman johdosta aivokuollut veli elossa pitävistä letkuista ja laitteista. En uskaltanut neuvoa, mutta kuuntelin. Ehkä asiasta keskusteleminen minun ja ehkä toistenkin kanssa kuitenkin auttoi ratkaisun teossa. Toivoahan toipumisesta ei ollut enää lainkaan.
- retoriikkaa ja histo
60 on itse vanha ja hoidon tarpeessa
vanhemmat kuollet kysymys retoorinen - tämä tästä
Olen itse 68 ja äitini 88 hoidin häntä hänen omassa kodissa 6kk ja sitten hän joutui hoitolaitokseen. Olen ollut useitten omaisten ja tuttavien rinnallakulkia ja nähnyt monia laitoksia joten en viitsi edes alkaa kertomaan teille sitä totuutta kuinka hyvää tai huonoa niissä tänäpäivänä on.On hannse niin että täytyyhän sitä jossakin olla säilytyksessä ennen kuolemaa.
- Lorena*
Tuttava piirissäni on kaksi noin 70v ikäneito ja vanhapoika. Kumpikin uhranneet oman elämän äidin ehdoilla. Malliin kun minä olin yksinhuoltaja sodan jälkeen sinun pitää nyt hoitaa minut hautaan saakka. Oman työnsä ohella he passasivat vaateliaat äitinsä elivät hänen käskyläisinä äitien piikana ja renkinä
. Äidit nukkuvat nyt veteraanipuistossa. Nämä yrittävät elää ns "omaa elämää" vieläkin äitien neuvojen mukaan. Surullinen keskustelu on päivän aihe, kun äiti sanoi niin, kun äiti käski tehdä niin jne. Tosi surullista kummaltakin noin 70v on jäänyt oma elämä elämättä, ei parisuhdetta ei omia lapsia aloitekyky usein hukassa.
Malliesimerkki, miten itsekkäitä me äidit voimme olla. Tähän syntiin en ole syyllistynyt, elämme kaikki omaa elämää sillä tavalla kun se on mahdollista, voimme hyvin ja olemme sulassa sovussa.Tyttäreni muuttivat molemmat pois heti opiskelun alkaessa ja tunsin siitä syyllisyyttäkin, kun me äidithän onnistumme syyllistämään itsemme lähes joka asiasta. Elämä on osoittanut, että he olivat vain kasvaneet riittävän itsenäisiksi, kun en ollut onnistunut rajoittamaan ja takertumaan heihin liikaa ja annoin heidän lähteä. Virheitä olen varmasti tehnyt, mutta välimme ovat lämpimät.
Tosin kun ensimmäinen lähti, oli hankittava koira, että huollettavien määrä olisi taas vakio ... ;))
- .............
Minusta vaikka olis kuinka vanha, ei sais syyllistää lapsiaan, sillä hekin ikääntyvät ja on oma perhe ja huolia, hyvin itsekästä on hokea, ettei kukaan välitä.
Syyllistävä ihminen juuri ajaakin muita pois läheltään. - ;)
Kaikkein "huolehtivaisempia" ovat sellaiset jotka eivät tee mitään muuta kuin puhuvat ja valittavat.
Löydetään aina sanomista sellaisille jotka tekevät jotain. Perinnönjako tilanteessa ollaan kaikkein aktiivisimpia.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899