Maapallo ei lämpenekkään, kuten meille uskotellaan..
Katsokaa nyt MOT TV 1 Jääkausihälytys
32
250
Vastaukset
- Tosimies.
70-luvulla koulussa sanottiin että uusi jääkausi on aivan ovella, sitten tulikin "lämpöaalto" ja nyt taas joutuu etsimään villahousuja;)
- raakkuna1
Katsoin kyllä venäjällä kuvatun MOT lähetyksen, ja toivoisin asiallisempaa viestintää, joka perustuisi länsimaiseen tiedelinjaukseen, joka on täysin vastakkainen venäläisten esittämälle "Pienelle jääkaudelle" joka alkaa vaikuttamaan jo 2014. Niin onhan se erikoista että maapallolla on kaksi vastakkaista käsitystä asioista, puhutaan sitten vaikka politiikasta tai eräistä merkittävistä tieteen määritelmistä, niin Venäjä on edustamassa ikäänkuin vastavoimaa lännen käsityksille asioista. Niin aloitetaan asiaan perehtyminen tästä tosiasian myöntamisesta, ja voidaan uskottavsti huomioida Raakkunan esittämä tieteellinen perusta asialle, joka ei tosin ole vielä virallista tiedettä maailmassamme, vaan uuden ajan kvanttifysiikan käsitys Universumin kokonaisuudesta. Uskon että Kaikkivaltias kykenee auringon kautta antamaan Raakkunan tiedot siinä muodossa että ne ovat kaikkien ymmärrettävissä, ja silloin lapsemmekin ymmärtävät jo alakoulussa esitetyt korkeantasoiset maailmankaikkeutta koskevat tiedot. Niin lähdetään sähköopin perusteista, että kaikessa toiminnassa on oltava plus, ja miinus energia yhdessä, joka saa aikaan generaattorin toiminnan. Ollaan siis ymmärtämässä maailmankaikkeuden toiminnan peruskaavaa varsin yksinkertaisen ja perustavan esimerkin mukaisesti. Niin silloin ymmärrämme että kosmoksen toiminta jossa on planeettojen kiertoa oman akselinsa ympäri, kuin myös hurjaa vauhtia radallaan kosmoksen avaruudessa, niin kaikki tämä toiminta perustuu sähköopin perusteisiin. Joten uskon että ymmärrätte jokaisella planeetalla olevan plus ja miinus varauksen, joka ilmenee vastakkaisena energianlaatuna. Niin samalla tavalla meidän maapallolla on vastakkaiset plus ja miinus toiminnassa, ja tämä tarkoittaa myös konkreettista vaikutusta ihmiskuntaan, jolloin erilaisuus ilmenee omaksutussa politiikassa, kuin myös monissa tieteen perusasioiden ymmärtämisessä. Niinpä Venäjä on aina edustanut erilaista poliittista näkemystä silloin kun se on ollut omimmillaan ja aidosti toteuttamassa omaa politiikkaansa, ja toisaalta taas yrittäessään seurata lännen esimerkkiä vaikkapa demokratian kehittämisessä, niin huomaamme että se ei ole kyennyt sitä toteuttamaan oikealla tavalla. Joop.
Ja kun länsimaat mieltää maailmankaikkeuden asioita Kvanttifysiikan perusteita tutkimalla, niin itä kutsuu tiedettään Astrofysiikaksi, eli avaruusfysiikaksi, ja lähestyessämme idän esittämää jääkausi teoriaa, niin heidän perustelunsa löytyy aurinkokuntamme planeettojen tutkimisesta, jolloin ollaan huomattu että Pluto ja Merkurius sekä Mars ovat kylmentyneet jossain määrin, ja kaiken aiheuttajana on tietysti aurinko jonka auringonpilkuissa on tapahtunut huomattavaa vähentymistä, eli toiminnan hiipumista. Ja tästä on vedetty suora johtopäätös tulevaan pieneen jääkauteen, jonka uskotaan alkavan venäläisten tutkimuksen perusteella jo 2014. Ja jos luotamme tähän idän selityskaavaan, niin silloin tukeudumme heidän ainoaan selviytymis strategiaan ihmiskunna selviytymiseksi hyytävän kylmältä ajanjaksolta, joka tarkoittaa teollisuuden lisäämistä elintason parantamiseksi, ja luontevasti energiatuotannon kasvattamista lämpötuotannon takaamiseksi, piittaamatta kuitenkaan hiilidioksiidi ongelmasta. Niin tälläisen kohtalokkaan virheen takia oltaisiin tuhon tiellä ja voimakkaasti. Salut. - raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Katsoin kyllä venäjällä kuvatun MOT lähetyksen, ja toivoisin asiallisempaa viestintää, joka perustuisi länsimaiseen tiedelinjaukseen, joka on täysin vastakkainen venäläisten esittämälle "Pienelle jääkaudelle" joka alkaa vaikuttamaan jo 2014. Niin onhan se erikoista että maapallolla on kaksi vastakkaista käsitystä asioista, puhutaan sitten vaikka politiikasta tai eräistä merkittävistä tieteen määritelmistä, niin Venäjä on edustamassa ikäänkuin vastavoimaa lännen käsityksille asioista. Niin aloitetaan asiaan perehtyminen tästä tosiasian myöntamisesta, ja voidaan uskottavsti huomioida Raakkunan esittämä tieteellinen perusta asialle, joka ei tosin ole vielä virallista tiedettä maailmassamme, vaan uuden ajan kvanttifysiikan käsitys Universumin kokonaisuudesta. Uskon että Kaikkivaltias kykenee auringon kautta antamaan Raakkunan tiedot siinä muodossa että ne ovat kaikkien ymmärrettävissä, ja silloin lapsemmekin ymmärtävät jo alakoulussa esitetyt korkeantasoiset maailmankaikkeutta koskevat tiedot. Niin lähdetään sähköopin perusteista, että kaikessa toiminnassa on oltava plus, ja miinus energia yhdessä, joka saa aikaan generaattorin toiminnan. Ollaan siis ymmärtämässä maailmankaikkeuden toiminnan peruskaavaa varsin yksinkertaisen ja perustavan esimerkin mukaisesti. Niin silloin ymmärrämme että kosmoksen toiminta jossa on planeettojen kiertoa oman akselinsa ympäri, kuin myös hurjaa vauhtia radallaan kosmoksen avaruudessa, niin kaikki tämä toiminta perustuu sähköopin perusteisiin. Joten uskon että ymmärrätte jokaisella planeetalla olevan plus ja miinus varauksen, joka ilmenee vastakkaisena energianlaatuna. Niin samalla tavalla meidän maapallolla on vastakkaiset plus ja miinus toiminnassa, ja tämä tarkoittaa myös konkreettista vaikutusta ihmiskuntaan, jolloin erilaisuus ilmenee omaksutussa politiikassa, kuin myös monissa tieteen perusasioiden ymmärtämisessä. Niinpä Venäjä on aina edustanut erilaista poliittista näkemystä silloin kun se on ollut omimmillaan ja aidosti toteuttamassa omaa politiikkaansa, ja toisaalta taas yrittäessään seurata lännen esimerkkiä vaikkapa demokratian kehittämisessä, niin huomaamme että se ei ole kyennyt sitä toteuttamaan oikealla tavalla. Joop.
Ja kun länsimaat mieltää maailmankaikkeuden asioita Kvanttifysiikan perusteita tutkimalla, niin itä kutsuu tiedettään Astrofysiikaksi, eli avaruusfysiikaksi, ja lähestyessämme idän esittämää jääkausi teoriaa, niin heidän perustelunsa löytyy aurinkokuntamme planeettojen tutkimisesta, jolloin ollaan huomattu että Pluto ja Merkurius sekä Mars ovat kylmentyneet jossain määrin, ja kaiken aiheuttajana on tietysti aurinko jonka auringonpilkuissa on tapahtunut huomattavaa vähentymistä, eli toiminnan hiipumista. Ja tästä on vedetty suora johtopäätös tulevaan pieneen jääkauteen, jonka uskotaan alkavan venäläisten tutkimuksen perusteella jo 2014. Ja jos luotamme tähän idän selityskaavaan, niin silloin tukeudumme heidän ainoaan selviytymis strategiaan ihmiskunna selviytymiseksi hyytävän kylmältä ajanjaksolta, joka tarkoittaa teollisuuden lisäämistä elintason parantamiseksi, ja luontevasti energiatuotannon kasvattamista lämpötuotannon takaamiseksi, piittaamatta kuitenkaan hiilidioksiidi ongelmasta. Niin tälläisen kohtalokkaan virheen takia oltaisiin tuhon tiellä ja voimakkaasti. Salut.Jatkan esitystäni tuomalla esiin Venäläisen Astrofysiikan tutkimuskenttää joka on huomioinut auringon himmenemistä, eli auringonpilkkujen vähenemistä, joka on puolestaan vaikuttanut hieman ympäröivien planeettojen jäähtymiseen. Niin kumoan tuon Venäläisten Tiedemiesten käsityksen sillä esityksellä mikä on tullut jo ilmi Amerikkalaisen tutkimuksen perusteella, että aurinko noudattaa omaa ennalta laskettavaa sykliä, joka on todella hiljenemään päin tällä hetkellä, mutta ollaan todettu että auringon aktiivisuus lisääntyy lähiaikoina, ja ollaan odottamassa jopa voimakkaita aurinkomyrskyjä vuonna 2012. Niinpä kaikkeudessa vallitseva syklisyys on havaittu olevan tasapainoittava tekijä, jolloin mitään pientä jääkautta ei ole odotettavissa, vaan todellakin varaudutaan todelliseen uhkatekijään, joka on ilmaston lämpeneminen. Salut.
- SuperVALHE!
raakkuna1 kirjoitti:
Jatkan esitystäni tuomalla esiin Venäläisen Astrofysiikan tutkimuskenttää joka on huomioinut auringon himmenemistä, eli auringonpilkkujen vähenemistä, joka on puolestaan vaikuttanut hieman ympäröivien planeettojen jäähtymiseen. Niin kumoan tuon Venäläisten Tiedemiesten käsityksen sillä esityksellä mikä on tullut jo ilmi Amerikkalaisen tutkimuksen perusteella, että aurinko noudattaa omaa ennalta laskettavaa sykliä, joka on todella hiljenemään päin tällä hetkellä, mutta ollaan todettu että auringon aktiivisuus lisääntyy lähiaikoina, ja ollaan odottamassa jopa voimakkaita aurinkomyrskyjä vuonna 2012. Niinpä kaikkeudessa vallitseva syklisyys on havaittu olevan tasapainoittava tekijä, jolloin mitään pientä jääkautta ei ole odotettavissa, vaan todellakin varaudutaan todelliseen uhkatekijään, joka on ilmaston lämpeneminen. Salut.
Ohjelman lopussa väitettiin liuskekaasun olevan "puhdasta". VÄÄRIN!! Liuskekaasun saaminen syvältä pilaa mm. pohjavedet, järvet ja joet ainakin sadoiksi vuosiksi:
http://nomorefracking.com/ Paikalliset itkevät, luonto raiskattu, rikkaudet viety.
http://www.theengineer.co.uk/news/news-analysis/ban-on-uk-shale-gas-drilling-operations-unnecessary/1006991.article
"One of the key potential hazards the report identifies is the risk of ground- and surface-water contamination by gas and chemicals, based on evidence gathered from the US where tens of thousands of shale gas wells are now thought to exist.
What chemicals are actually injected into the ground is not publicly available information, the report says, but it identifies 58 out of 260 chemicals held in large quantities by shale gas operators in New York State that are potentially toxic, carcinogenic or mutagenic, which can alter DNA.
Between 15 and 80 per cent of the injected fluid returns to the surface as flowback, potentially bringing with it heavy metals, radioactive materials and hydrocarbons, the report says, and this would likely be seen as hazardous waste in the UK.
Read more: http://www.theengineer.co.uk/news/news-analysis/ban-on-uk-shale-gas-drilling-operations-unnecessary/1006991.article#ixzz1ZkQkHEE3
- Tosi on
Ei ole olemassa mitään nousua 100 vuoden jaksossa sanoo ohjelmassa haastateltu Turun yliopiston tutkija. Venäläisen tutkijan mukaan auringon säteily on heikentynyt vuodesta 1990 lähtien.
- raakkuna1
Tuo Turun Yliopiston Tutkija on Sosdemokraatti Professori, joka on Halosen linjoilla politiikassa, ja tieteessä hän nojaa venäläiseen käsityskantaan. Niin tuleepahan tuiverretuksi käsityksissään, kun vihdoin tajuaa miten onkaan ollut väärässä. Salut.
- hupsista!
Tämä on vissiin uusinta siitä ohjelmasta, missä herra asiantuntija kertoo, että maapallolla ei ole tapahtunut systemaattista lämpenemistä, mutta toisaalta että samaa lämpenemistä havaitaan muillakin planeetoilla.
- m.o.t.i.s.s.a.
:D :D joo oli vähä ristiriidassa kertomukset. äijä kumosi itse väitteensä. aina ei voi voittaa, m.o.t.
- Meitä on petetty!
10 000 säähavaintoasemaa tiputettiin pois tilastoja tehtäessä ja keskiarvot laskettiin jatkossa 6 000 jäljellejääneen aseman perusteella ja hups: ilmasto näyttää lämpenevän!
Näin se Siperia opettaa! - Minä-,.
Ympäri maailmaa eri tiedemiehet heittelevät omia arvioitaan milloin mistäkin asiasta jotka ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Tiedettä leimaa yksi asia ja se on se, että tiede on aina väärässä. Tai paremminkin sanottuna ns, yhden ja kahden miehen tiede. Voin minäkin heitellä asiasta kuin asiasta vaikka minkälaisia arvioita ja tuskin siitä todellista tiedettä kuitenkaan tulee. Useampien tiedemiesten arvio on se, että ilmasto lämpenee voimakkaasti ja on lämmennyt jo joten kumpaan uskoa? Uskoakko 100 tiedemieheen, jotka väittävät ilmaston lämpeävän vai pariin tiedemieheen, jotka ennustavat pientä jääkautta? Usko kuuluu kirkkoon mutta järki kuuluu päähän.
- raha raha raha
Ongelma on siinä, että tiedemiehet ja -naisetkin ovat nykyään ihmisiä, joilla on muutakin elämää ja tarpeita kuin tieteentekminen, tutkiminen, uuden löytäminen, oivaltaminen - he haluavat muutakin elämää ja se vaatii RAHAA: Joten raha ohjaa tieteen tekoa. Jostain on saatava aikaiseksi juttua, mikä myy. Saa media-aikaa. Saa julkaisuja. Saa apurahoja.
- Käyppä kuuntele
vaikuttaa siltä, ettet paljon uskon paikasta tiedä, joten miksi sitten esität tietäväsi?
Eikös uskon pitäisi kuulua ihmis sielun ytimeen, ja kirkot on vain tehtyjä rakennuksia, joihin viisaammat kokoontuvat kuuntelemaan. Jaaha. Minä kallistuisin uskomaan äskeisen dokumentin näkökantoja.
Tokihan ilmastossa on kohoavan lämpötilan jaksoja, mutta lämpötilan nousun ei tarvitse olla loputonta. Pidän teoriaa auringonpilkkujen merkityksestä sangen järkeenkäypänä.
Ajatella nyt vaikka viimeisintä jääkautta (ja jääkausia on sentään ollut eräitä, ennen ihmisen ilmaantumistakin). Ilmasto alkoi lämmetä kivikautisten ihmisten nuotioiden vaikutuksesta. Mannerjäät lirisivät tiehensä, kun neanterdalilaiset grillasivat piisameita...
- IPCC Hockey Team
Ilmatieteenlaitos - 650 elätettävää - sen voisi saneerata siinä kuin YLE'nkin.
Yksi kysymys ilmastohihhuleille: Mikä voima sulatti/sulattaa mannerjäätiköt P-Amerikasta, Euroopasta .. - muutamat tuhat vuotta sitten ja suunta vissiin jatkuu ja milloin se taittuu?- saattaa sataa..
Saattaa sataa..
Enimmäseen poutaa..
Paikoin sade kuuroja..
Kesäinen sää jatkuu..
Ihan ilman kouluja ja miljoonien tietokoneita, tietokoneohjelmia ja -malleja osaan minäkin ennustaan kesän sään ihan yhtä nappiin kuin oikeat ennustajat.
- Tosi on
Oli miten oli, mutta kolme kylmää ja lumista talvea on ollut nyt peräkkäin.
Tuossa ohjelmassa esitettiin, että 2014 alkaa se "Jääkausi" KYLMENEMÄÄN.
Eihän tuo ole kaukana sittempähän nähdään ketkä oli oikeassa.- ilmastohihhuli
Teet 3 perusvirhettä:
* teet ekstrapolaation Suomi = globaali tilanne
* katsot yhtä vuodenaikaa ja päättelet siitä koko vuoden tilanteen
* katsot muutamaa vuotta ja päättelet siitä ilmaston muutoksia. Ilmasto on eri asia kuin sää.
- pillerit unohtu
Hälytys hälytys, ilmasto muuttuu aina, maa kutsuu!
- mitä häh
Eikö se ole hyvä,että ilmasto muuttuu pääsee talvella hiihtämään ja luistelemaan.
- järkihän sen sanoo
rahastusta koko homma viherhyysärismiä
- Tosi on
järkihän sen sanoo kirjoitti:
rahastusta koko homma viherhyysärismiä
Sitäpä juuri on myyty ilmaston lämpiämisen varjolla vaikka mitä tekniikkaa ja kalliilla hinalla. Toisekseen sen tekniikan valmistaminen myös aiheuttaa päästöjä ilmakehään. Niin, että onko lopputulos Plus Miinus Nolla?
- Tosi on
Enkä tee kolmea perusvirhettä.
1. Puita on pilkottuna 20 m kuutiota liiterissä.
2. Sähkölasku on maksettu.
3. Lumilinkoon on varattu bensaa talveksi. Antti Heikkilä sanailee hauskasti "ilmastonmuutoksesta".
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=158- Ne ottaa haltuun
samat hölöpöttäjät siellä näyttää olevan ennustelemassa ilmaston lämpenemistä, kuin elintarvikkeiden haitallisuudestakin ennustajat.
Välillä on leipä vaarallisinta, ja sittenkun leipä ei käy kaupaksi, sitten se onkin maailman terveellisintä, ja taas kansat mussuttavat leipää oikein kilpaa.
Ja täsmälleen sama juttu myös suolan ja makkaran kanssa,-kohta ne ovatkin taas hämmästyttävän terveellisiä. Ja voitakin saa lopostaa niin paljon kuin ikinä tykkää, ei siitä tulekkaan verisuoni tukoksia, ja seksikin taas toimii. Ei viagraa tarvitakkaan.-- raha raha raha
Kahvikin pelastaa diabetekselta jopa maksasyövältä, kun maailman markkinahinnat ovat nelinkertaistuneet!
Suklaata syöden älykkyys kasvaa ja ei tarvitse lähteä lenkille, kun mitokondriot soluissa lisääntyvät vikkelämpään kuin maratoonarilla. Ja kas, näin on myös pompsahtanut kaakaon hinta. - lohella lohkeaa..
raha raha raha kirjoitti:
Kahvikin pelastaa diabetekselta jopa maksasyövältä, kun maailman markkinahinnat ovat nelinkertaistuneet!
Suklaata syöden älykkyys kasvaa ja ei tarvitse lähteä lenkille, kun mitokondriot soluissa lisääntyvät vikkelämpään kuin maratoonarilla. Ja kas, näin on myös pompsahtanut kaakaon hinta.Ennen euroaikaa - kymmenisen vuotta sitten - lohi, kirjolohi, norjan lohi, oli ihan bulkkiruokaa. Sitä sai markkahintaan aina alta 5 markkaa kilo ( siis alta 85 senttiä kilo) ja tarjouksessa alta kolmen markan (siis alta 50 sentin kilo), kunnes joku keksi, että kalaöljyt on terveellisiä ja johan on hinta yli kymmenen euroa kilolta.
Ei ole samaa tahtia noussut lihan ja maitotuotteiden hinta. Ei edes kahvi ja suklaa. - Näin Kuitenkin
lohella lohkeaa.. kirjoitti:
Ennen euroaikaa - kymmenisen vuotta sitten - lohi, kirjolohi, norjan lohi, oli ihan bulkkiruokaa. Sitä sai markkahintaan aina alta 5 markkaa kilo ( siis alta 85 senttiä kilo) ja tarjouksessa alta kolmen markan (siis alta 50 sentin kilo), kunnes joku keksi, että kalaöljyt on terveellisiä ja johan on hinta yli kymmenen euroa kilolta.
Ei ole samaa tahtia noussut lihan ja maitotuotteiden hinta. Ei edes kahvi ja suklaa.Norjalaiselle kassilohelle laitettiin tulli päälle ja se nosti kalan hinnan taivaisiin.
- Ei ymmärrä
Miten se tulli nostaa suomalaisen kasvatetun lohen hintaa?
- Suomalainen Maksaa
Kauppa ja teollisuus pitävät siitä suomalaisesta sontakassikalasta huolen - norjalainen halpa lohi oli suomalaiselle kalalle kiusa ja säädettiin lakiteitse tulli norjalaiselle kassilohelle ja se siitä sitten.
- hevosmiesten tietots
Yle ja totuus http://jussi-pekkarantanen.blogspot.com
- paimiossa satanut
Heinä-elokuussa satoin normaalivuoden koko sadesumma. Parhaana päivänä tuli yli 150 milliä tunnissa.
- Tosi on
En tiedä sateen millimäärää, mutta vedet on ojissa ja puroissa noin 0,5 m ylempänä kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806