tuolla selitysketjussa jäi muutama asia epäseväksi. Miten nänä selitetään nuoressa muutaman tuhannen vuoden ikäisessä Maassa:
Välimeren reilun kilometrin paksuiset suolakerrostumat, joiden välissä on useita kuivumiskerroksia jopa maaeläimineen ja kasveineen.
Graniittiesiintymät fossiilisedimenttien päällä ja sisällä, kun niiden jäähtyminen tuhansissa vuosissa olisi kiehauttanut kaikki meret.
Valtavat basalttiesiintymät merten pohjassa, joiden jäähtyminen tuhansissa vuosissa olisi kiehautanut kaikki meret.
Doverin kalkkikivikalliot, mikroskooppisista eliöistä yli 100 metrin kerrostumat.
Green riverin n.20 miljoonaa vuosittaista kerrostumaa.
Jäätiköiden 200 000 vuoden vuosilustot.
Lyhytikäisten (alle 700 miljoonaa vuotta) isotooppien, joita ei synny jatkuvasti lisää käytännössä puutuminen Maasta.
Miran 13 valovuoden pituinen vana, jonka muodostumiseen on mennyt n.30 000 vuotta.
Tähtien ja galaksien näkyminen jopa miljardien valovuosien päästä.
Jos kaikki eläinten fossiilit olisivat peräisin Nooan tulvasta, keskimäärin ketun kokoisia eläimiä olisi elänyt yli 5000 hehtaarilla. Melkoinen paratiisi.
Jos kaikki merieläinten fossiilit herätettäisiin henkiin, ne peittäisivät koko planeetan vähintään puolen metrin kerroksella. Mitä ne söivät?
Huomasin että
3
<50
Vastaukset
- sdlåolkm<ömlöÖca.
Miten sinä pöhelö jaksat tätä samaa moskaa kauhoa palstalle?
Olitkohan äskettäisellä lomallasi sittenkin jossain lataamossa?
Palstalle ilmaantui sopivasti joukko aivan sinun kaltaisiasi hörhelöitä monine nikkeineen, tosin riekalehermoisia variantteja sinusta.
Suosittelen että menet jatkamaan akkujesi lataamista, se hömma taisi jäädä hiukan kesken. > Miten sinä pöhelö jaksat tätä samaa moskaa kauhoa palstalle?
> Olitkohan äskettäisellä lomallasi sittenkin jossain lataamossa?
> Palstalle ilmaantui sopivasti joukko aivan sinun kaltaisiasi
> hörhelöitä monine nikkeineen, tosin riekalehermoisia variantteja
> sinusta.
> Suosittelen että menet jatkamaan akkujesi lataamista,
> se hömma taisi jäädä hiukan kesken.
Vaikuttaa aivan siltä että kirjoitat peilikuvallesi.- osolemiioo
Näyttää tämä palsta olevan henkisesti vaurioituneiden kokoontumispaikka.
Molemminpuolin parrigaadia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039