Hyvin tehdyn työviikon jälkeen ravintolailta tuntuu ihan ansaitulta. Jääkää te persaukiset luuserit tänne vaan paukuttamaan päätänne. Hakekaapa sossusta lisää rahaa. Sitä on ilmaisjakelussa.
Lähden ravintolaan
9
61
Vastaukset
- Hei hei vaan
Hauskaa iltaa. Toivottavasti löydät nätin, mutta täysi-ikäisen pojan baarista.
- -peijakas-
Kauheeta avautumista, ei kai osunut arkaan paikkaan vai mitä vittua?
- jygygftftyftfyfgv
No v*ttu vähän se arsyttää, että monet jopa yhtä köyhät kuin minä tai köyhemmät asuu omakotitaloissa ja vielä penikkarahoja tonneittain rehellisten veronmaksajien rahoista sellaisille. Missä vaiheessa on Alexander Stubbin asunotovelan lyhentäminen, noij muutoin? Sillä velalla luulusi ukon äkkiä kuittaavan isän maansa verokassaan koko summan, ettei tartte hävetä!
Aina olen ihmetellyt sitä, että miten lapsia omaavat pystyy ostamaan merkkivaatteita ja hankkimaan salikortteja ja harrastamaan ja elämään kohtuullisen nälkää näkemättömästi, ihan samalla tulotasolla kuin minä,eli siinä missä mulla ei ole ruokaa, samantyyppoiset tulottomat joskisjnb oerheelliset kertoo kertoo, että ne on just käyneet Kanarialla tai maistaneet juuri uutuuspastaa kaupungin uudessa ravintolassa.
Minä voisin melken repiä hiuksista sitä oletettavasti lähinnä lestis- Matti Vanhasta majanvanhampaineen, joka VIELÄ lisää oli uikkaamassa rahaa penikanpynkyreille....V*ttu se jo riittää, että muut ei saa mitään ja siksi että joku tillittää mulkkua, niin saa rahaa siitä! Minäkin jos levittäisin ketarat ja pykäisin pennunruikulan vaikkapa viidelle satunnaiselle eri miehelle ihan hutsista vaan, niin v*ttu varmaan mun loppueämä olisi sillä rahalla turvattu. - Työstä palkka
jygygftftyftfyfgv kirjoitti:
No v*ttu vähän se arsyttää, että monet jopa yhtä köyhät kuin minä tai köyhemmät asuu omakotitaloissa ja vielä penikkarahoja tonneittain rehellisten veronmaksajien rahoista sellaisille. Missä vaiheessa on Alexander Stubbin asunotovelan lyhentäminen, noij muutoin? Sillä velalla luulusi ukon äkkiä kuittaavan isän maansa verokassaan koko summan, ettei tartte hävetä!
Aina olen ihmetellyt sitä, että miten lapsia omaavat pystyy ostamaan merkkivaatteita ja hankkimaan salikortteja ja harrastamaan ja elämään kohtuullisen nälkää näkemättömästi, ihan samalla tulotasolla kuin minä,eli siinä missä mulla ei ole ruokaa, samantyyppoiset tulottomat joskisjnb oerheelliset kertoo kertoo, että ne on just käyneet Kanarialla tai maistaneet juuri uutuuspastaa kaupungin uudessa ravintolassa.
Minä voisin melken repiä hiuksista sitä oletettavasti lähinnä lestis- Matti Vanhasta majanvanhampaineen, joka VIELÄ lisää oli uikkaamassa rahaa penikanpynkyreille....V*ttu se jo riittää, että muut ei saa mitään ja siksi että joku tillittää mulkkua, niin saa rahaa siitä! Minäkin jos levittäisin ketarat ja pykäisin pennunruikulan vaikkapa viidelle satunnaiselle eri miehelle ihan hutsista vaan, niin v*ttu varmaan mun loppueämä olisi sillä rahalla turvattu.No ei se lastenteko sitä takaa, että rahaa tulee. Kyllähän sitä rahaa jää enemmän jos kaksi ihmistä maksaa sen yhden vuokran/lainanlyhennyksen.
- jhygyutftyftyrdcfr
Työstä palkka kirjoitti:
No ei se lastenteko sitä takaa, että rahaa tulee. Kyllähän sitä rahaa jää enemmän jos kaksi ihmistä maksaa sen yhden vuokran/lainanlyhennyksen.
Kyllä Suomessa usein _sosiaalituilla_ lastenteko tietää rahaa, jolleivat vanhemmat ole kovan luokan veronmaksajia: pari pennunruikaletta jos siemennystää mikä lie sossutukiperhe, niin tulot olis aa laskenko penikkakorvaus ekasta vähän alle pari sataa automaattina seuraavat 18- vuotta, sitä seuraavasta pennusta pikkusen yli kakssataa lisää kakaran 18- ikävuoteen asti ja lisäksi eli jos "perhe" eli ämmä on kotona ja ukko työttömänä vaikka viis vuotta, niin akan "kotihoidontuet" ainakin kolme vuotta lähemmäs neljäsataa ilman _mitään_ tulojakaan ja ukolla "isyysrahat" eli valtion (jos munaton siittäjä ei omaa tuloja) maksamat elatuskorvaukset ukolta valtion puolesta ämmänsä kanssa yhteiseen kassaan ja perheellisetuudet ja muut ja kotitalousvähennykset ja kuntalisät, niin veikkaan että persettä kierittämällä nää syö suurin piirtein niin hyvin, kuin vaikka veronmaksajaperhe. joista toinen olisi töissä ja tienaisi pari tonnia miinus verot ja toinen vaikka opiskelija ja äitinä kotona.
Ja sori, mutta en tiedä yhtäkään rikasta sinkkua. Sinkut ei nauti mitään vitun perhe- etuuksia.
Koti-ilta kaikin tarjoiluin tohvelisankarille on hyvin tehdyn työviikon jälkeen puoliksi paratiisia.
- Tri.Sorbus
Melko vitun tyhmä kirjoitus.
- dfsbdfgasdfads
ja nyt v1tuttaa kun on krapula? ei kun lisää viinaa koneistoon, sillä se lähtee.
sitten taas maanantaina nöyrästi lakki kourassa duunipaikalle. ja ensi viikonloppuna sama alusta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889