Järkyttävää---Valtiokonttori

Järkyttynyt

Oli toimintaa Valtiokonttorilla; MTV 45...Afganistanissa haavoittunut, toinen kuoli miinaräjähdyksessä, Ylivääpelin selkävamma julistettu "vanhaksi viaksi" !

Puolustusministeri Sreffan Wallinkin perustelee työryhmän asian korjaamiseksi, olevan ainoa mitä voi tehdä.
Olisi kai Suomen valtiolle tulisi halvemmaksi, jos Ylivääpeli olisi tullut sinkkiarkussa takaisin.

Hävetkää, puolustusministeri Wallin ja Valtiokonttori !, Vielä kerran sanon Hävetkää !
Sama kohtalo on Ylivääpelillä, kun muillakin sota-invaliideilla, ennen kun vuosiluvut kirjoitettiin 1990-alkuisina. Eli kärsi kun Vänrikki Stoolin tarinassa raihnaisena; ja poliittiset politrukit ja Valtiokonttori-"virkamiehet vaan naureskelee.

6

72

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullista

      Ihan liikaa byrokratiaa..

    • Niin koko Afganistanin reissunhan tarkoitus oli/on että saataisiin uusia suomalaisia sankarivainajia, joiden kuoleman suremisen hegemoniassa voisi koko kansakunta rypeä seuraavat 50 vuotta.

    • There is no justice.

      Valtionkonttorin päättävät virkamiehet lienevät voittopuolisesti punaviherpiiperöitä. Eli jos kettutyttö menee turkistarhalle tekemään tuhojansa ja isäntä puolustaa omaisuuttaan kimpaantuneena ja vahingoittaa kettutyttöparkaa vammauttavasti, niin korvaukset rapsahtaa tilille samoin tein. Näinhän tää automaatti toimii.

      Tollanen sotahullu persu on siis tulkinnan mukaan itse syyllinen invaliditeettiinsa: mitäs läksit! Vaikkakin on on lähetetty lailliseen tehtäväänsä valtiovallan toimesta, vaikkakin vammautui pysyvästi suorittaessaan virkatointansa.

      SHAME ON YOU.

    • kärsippä kärsi

      On se pe*keleellistä että sompuille riittää rahaa, niin etteivät *askalle taivu.

      Valtiokonttori on ihmeiden tekijä; sotainvaliidi on terve mies, asia on päätetty ja nuijja pöytään, KOps !. MOT

    • Päätös

      Sotainvaliidi on selvästi terve mies; ilmottautukoon työvoimatoimistoon.

      Parhain terveisin ja hyvää jatkoa toivoen: Valtiokonttori

    • Yllipylli, poks

      Ainoa, millä asia tulisi kuntoon; on:

      Ylivääpeli, julistaa että "Valtiokonttori syrjii Homoa".

      Seuraavana aamuna Valtionkonttorissa:
      : Tevje, täällä Puolustusvoimien Ylipäällikkö Tavja, mitä pejvekelettä te syrjitte vähemmistöä. Nyt laitatte asian kuntoon: Aikaa 2 minuuttia !, Toimikaa !
      Pevkele, kyllä jämpti on näin !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      100
      2873
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1814
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      383
      1681
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe