Palovaroitin vei yöunet, TAAS!

Nyt riitti

Muutin kuun alussa, uusi palovaroitin, viime yönä jo toisen kerran keskellä yötä minut ja varmaan naapuritkin herätti. Sain tarpeekseni, varoitin roskiin, pärjää sitä ilmankin. Mitä jos olisi hälyttänyt kun en olisi ollut paikalla, palokunta olisi murtanut oven, kuka maksaisi?!

14

145

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsfasdfasdfasdfsd

      olisit heittänyt vain patterin pois. laki edellyttää huoneistossa palovaroitinta, muttei patteria siihen.

      toisaalta vitosella saa tarjoustalosta ihan hyviä varoittimia joten onhan sellainen halpa henkivakuutus kyllä.

      mutta miksei koteihin myydä samanlaisia hälyttimiä kuin esim teattereissa on? eli ne saa ajastettua pois käytöstä n tunniksi.
      olisi kätevä kun näin miehenä ruokaa valmistaessa tuo palovaroitin tuppaa vittuilemaan.
      no teatterillakin kerran kävi ettei hälytintä muistettu ajastaa irti ja niinhän siellä savukoneen käyttö laukaisi harjoituksissa hälyttimet. halonit lattiala, paloautoja pihalla ja yhtään henkilökuntaa ei enää paikalla :D

      • Ei tarvitse

        Ei kerrostalossa asuva tavallinen ihminen mitään palovaroittimia tarvitse. Jos ei tupakoi sängyssä, ei kännipäissään ala ruokaa paistamaan, eikä kynttilöitä polta on riski aivan olematon, lähes mitätön.

      • dsafasdfasdfad
        Ei tarvitse kirjoitti:

        Ei kerrostalossa asuva tavallinen ihminen mitään palovaroittimia tarvitse. Jos ei tupakoi sängyssä, ei kännipäissään ala ruokaa paistamaan, eikä kynttilöitä polta on riski aivan olematon, lähes mitätön.

        no laki määrää monta muutakin asiaa, jotka ei ole järkeviä.
        esimerkiksi pitäisi punaisissa valoissa jalkamiehenä odottaa keskellä yötä sateessa, vaikke ketään tule mistään suunnasta.

        ja kylläpä televisiot ja muut sähkölaitteet kerrostalossa voi syttyä palamaan ihan siinä kuin omakotitalossakin..

      • Kaikkea sitä kuulee
        dsafasdfasdfad kirjoitti:

        Vai että oikein laki määrää, tuleeko poliisi tai palotarkastaja kotiin vai miten tuota lakia valvotaan?

        Kerro montako ihmistä vuosittain kuolee tulipaloihin jotka eivät ole kännipäissään hölmöilleet kuten tupakoineet sängyssä tai ruokaa laittaneet? En muista ensimmäistäkään!

      • sdfasdfasdfasd
        Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

        joissain kaupungeissa palotarkastaja oikeasti ratsaa kotitalouksiakin. meilläkin kerran olisi halunnut käydä, muttei ollut kotietsintälupaa niin en päästänyt sisälle.

        kyllähän noita televisiopaloja aikas paljon on. ei vissiin kuolonuhreja viimevuosina vaatineita kun palovaroitin on hälyttänyt ajoissa.

        täällähän se laki on:
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110379?search[type]=pika&search[pika]=palovaroi*

        ja tarkemmin katsottuna 12§ määrää pitämään laitteet toimintakunnossa, joten patteriton palovaroitin ei kelvanne?

      • Ei tarvitse kirjoitti:

        Ei kerrostalossa asuva tavallinen ihminen mitään palovaroittimia tarvitse. Jos ei tupakoi sängyssä, ei kännipäissään ala ruokaa paistamaan, eikä kynttilöitä polta on riski aivan olematon, lähes mitätön.

        Onhan sellaisiakin kerrostaloja, joissa on talon ainoa asukas.

      • Kaikkea sitä kuulee
        sdfasdfasdfasd kirjoitti:

        joissain kaupungeissa palotarkastaja oikeasti ratsaa kotitalouksiakin. meilläkin kerran olisi halunnut käydä, muttei ollut kotietsintälupaa niin en päästänyt sisälle.

        kyllähän noita televisiopaloja aikas paljon on. ei vissiin kuolonuhreja viimevuosina vaatineita kun palovaroitin on hälyttänyt ajoissa.

        täällähän se laki on:
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110379?search[type]=pika&search[pika]=palovaroi*

        ja tarkemmin katsottuna 12§ määrää pitämään laitteet toimintakunnossa, joten patteriton palovaroitin ei kelvanne?

        Hah-hah, nyt kyllä vitsin murjaisit. Että palotarkastajat oikein asuntoja ratsaa, missä kaupungeissa?! Entä jos ei ovea avaa, tuleeko poliisin kanssa väkisin sisään?

        Hehän voisivat tv-lupatarkastajien kanssa yhdessä kiertää, poliisit tietysti mukana. Jos eivät pääse sisään poliisin murtaa oven ja väkisin tullaan sisään!

      • safasdfasdfasd

        salossa oli tuollainen, että ensin tuli ilmoitus tarkastuksest etukäteen ja sitten tarkastaja pimputtelemaan ovikelloa.

        >> Entä jos ei ovea avaa, tuleeko poliisin kanssa väkisin sisään?>>

        ei tule ei. kannustinkin tarkastajaa hankkimaan kotietsintäluvan ja pyytämään virka-apua poliisilta, mutta ei sitä sitten kiinnostanut.
        eli ihan sama kuin tv-maksutarkastusten kanssa. jos et päästä sisälle niin homma jää sikseen.

    • Late Lapista.

      Eiköstä se ole parempi jotta hälytin hälyttää turhaan, kuin että ei hälyttäisi ollenkaan ? Näin ainakin minä fundeeraisin !
      Entäs jos sinulla nyt syttyy tulipalo, kuka maksaa viulut? EIKUKAAN koska sinulla ei ollut palovaroitin toiminnassa !

      Late Lapista. SSSS Ry!

      • Kaikkea sitä kuulee

        Sen jälkeen kun palovaroittimet ovat tuleet pakollisiksi ei palokuolemat ole vähentyneet vaan lisääntyneet. Humpuukia tuollaiset varoittimet.

      • Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

        Sen jälkeen kun palovaroittimet ovat tuleet pakollisiksi ei palokuolemat ole vähentyneet vaan lisääntyneet. Humpuukia tuollaiset varoittimet.

        Jospahan ihmiset ovat tulleet huolettomammiksi? Muodikkaat sisustuslehdet oikein yllyttävät sijoittamaan kynttilöitä kylpyhuoneisiin ja muihin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Kuka niitä ehtii valvomaan? Omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen tulisijojen nuohousta ja kunnon ylläpitämistä laiminlyödään. Ja sitten: luotetaan palovaroittimiin. Eivät ne mitään automaattisammuttimia ole.

      • Kaikkea sitä kuulee
        jjeeves kirjoitti:

        Jospahan ihmiset ovat tulleet huolettomammiksi? Muodikkaat sisustuslehdet oikein yllyttävät sijoittamaan kynttilöitä kylpyhuoneisiin ja muihin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Kuka niitä ehtii valvomaan? Omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen tulisijojen nuohousta ja kunnon ylläpitämistä laiminlyödään. Ja sitten: luotetaan palovaroittimiin. Eivät ne mitään automaattisammuttimia ole.

        Jos ei polta kynttilöitä, ei kännipäissään vuoteessa/sohvalla tupakoi, ei ala kännissä munakasta tai vastaavaa väsäämään on palokuoleman vaara lähes nolla! Palovaroitin on siten humpuukia!

        Entä jos varoitin alkaa syyttä suotta soimaan, asukas ei kotona, palokunta murtaa oven, kuka maksaa?!

    • xdcfvtgbhnj

      Varoittimiin ainakin saisi tehdä rajoittimen, ettei ala sitä helvetin PIP................................PIP..............................PIP -ääntä yöaikaan inisemään. Kyllä sen patterin ehtii päivälläkin vaihtamaan, jos virtaa riittää tuohonkin.

      • vdavsda<sdvsf

        ei olisi edes vaikea toteuttaa. valokenno vain varoittimeen niin että patterivaroitus annetaan kun seuraavan kerran on valoisaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2198
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1694
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      86
      1029
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe