Aasian matkaajat tuovat murhaajabakteereja.

Hälyttävää!

Lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrä kasvaa Suomessa nopeasti: kolme vuotta sitten löydöksiä oli muutama, nyt toistakymmentä vuosittain.

Tilanne on Suomessa vielä hyvä, mutta se voi heikentyä nopeasti. Toistaiseksi yhtään epidemiaa ei ole alkanut, mutta jo Itämeren takana Puolassa niin on käynyt. Epidemioita on ollut myös Italiassa.

Uusi ilmiö on vastustuskykyisen bakteerin tarttuminen tavallisella turistimatkalla. Osa Suomessa todetuista superbakteereista on saatu matkalla Intian niemimaalle eli Intiaan, Pakistaniin tai Bangladeshiin.

Superbakteerit ovat esimerkiksi Intiassa yleisiä. Lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyistä NDM-1-kantaa (New Delhi metallokarbapenemaasi) on löytynyt New Delhissä jätevesistä ja vesijohtovedestä. Sen kantajaksi voi tulla myös syödyn ruuan kautta.

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Antibiooteille vastustuskykyiset superbakteerit yleistyvät Suomessa/a1305550140383

Suomalaisten ulkomaanmatkailumania on jo riistäytynyt käsistä. Rajat kiinni ja ulkomaanmatkailu kiellettävä, ettei maahan virtaa murhaajabakteereita! Kansaamme on suojeltava - tekevätkö persut ensimmäisenä jotain asian hyväksi?

9

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ne hyysäriämmät

      ja muut jotka käyvät noissa paikoissa pitäisi laittaa karanteeniin jonka saisivat maksaa itse omista varoistaan.

    • niinja

      Hyysäriämmille ja kukkahattu tädeille laitetaan kohta ninjoja perään....

      • Lopeta se

        japanilaisten mangasarjakuvien lukeminen.


    • No jaa....

      Maamme matkailu on lastenkengissä mm. Britanniaan verrattuna.

    • ei vapaaehtoisesti

      Kaikki turistit pitäisi ampua.

    • Rockefeller murhaaja

      Vapaamuurarieliitti sponsoroi kommunistidiktatuurin joukkomurhaa Kiinassa murhaajabakteerein!

    • Kokemusta.

      Varsinkin naiset syövät juuri sitä mikä on kieletty,ns.turistipaikoissa,miehet lähinnä neste paastossa ?

    • Kun käytetään paljon antibiootteja, käy näin. Bakteerit eivät enää tuhoudu antibiooteilla, koska ovat kehittäneet puolustusmekanismit. Voi tapahtua Suomessakin ihan ilman mitään kosketusta Intiaan.

      Milloinka meistä itse kukin on saanut/vaatinut antibiootteja lievään poskiontelontulehdukseen tms. kremppaan?

    • J Mengele

      on se vaan hienoa kun täällä kaikenmaailman kotitohtorit ottavat kantaa bakteereihin ja muihin tauteihin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      67
      2395
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1565
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe