Naiset ovat liian vaikeita, ja liian

plussaa ajatuksista,ajattelen miehistä samaa : )

Minä päätin vuosiavuosia sitten, etten enää yleistä.
Jos yksi miljoonasta ei tee jotain, niin ei kaikki silloin tee.

Suurin osa naisista varmaan pyrkiikin muokkaaman miestä mieleisekseen, kun eivät ymmärrä, että parasta olisi muokata sitä omaa asennetaan ja katsoa sitten, että kannattasko lähteä eri suuntiin vai tuleeko suhteesta sittenkin jotain.
Muuttumasta kieltäytyminen mielestäni kertoo jonkinlaisesta jämähtämisestä.
Kannattaa muuttua positiivisen suuntaan aina vain :) Suosittelen.

Mutta eikös se menee niin, että se on oma vika jos tuntuu, että tosessa on vikaa. Eli ei toisen vika!

Minunkin vika se on jos en tykkää jostain henkilöstä, sillä hän ei voi mitään sille.

Minäkin sain avioeron -95 ja olen ollut sen jälkeen yksin. Tosin minusta aina joku tykkää, mutta kun ei, niin ei. Tällä hetkelläkin eräs mies tykkää käydä minun luonani kylässä ja soittaa joka päivä, mutta minusta tuntuu, että tykkään hänestä vain ihan tavallisesti.

Nautin ihan omasta itsestäni ja en voisi kuvitella, että joku mies tulisi vielä sotkemaan minun elämääni.

Rock rock ;-)

joidenkin miesten asenteista voisin sanoa naisena ihan samaa! Kaikki pitäisi mennä heidän mukaan, ja jos ei mene - murjotetaan, tai aletaan muuten vain erittäin lapsellisiksi. Voi luoja, että miehet osaavatkin olla lapsellisia! -eivätkä edes ymmärrä sitä, vaikka sen niille rautalangasta vääntäis. Huh huh!
Mut meit on niin moneen junaan. Mulle on sattunut sellaset miehet ja sulle sellanen ex. (ei pidä yleistää). ;)

Niin yllättävää kuin se saattaa ollakin, niin huonokin suhde on useinkin vain peilikuva itsestä, tai juuri niistä omista heikkouksista joita ei ole rakentanut kuntoon. Parisuhde vain korostaa niitä. Mitä "ehjempi" ja tasapinoisempi on itse, sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös suhden heijastaa sitä.

Kuin sattumalta vaikkapa omaa tilaa ja itsenäisyyttä korostetusti, tietoisesti tai tiedostamattaan tarvitseva ( taustalla vaikkapa liian dominoiva, hallitseva ja vapautta rajoitava kasvualusta ) löytää itsensä parisuhteesta henkilön kanssa joka hän jatkaa siitä mihin hän oli henkisesti kodin jätettyään jäänyt. Todellisuudessa parisuhdeongelma onkin kasvutaustan ongelma. Tästä on loputon kirjo erilaisia variaatioita, kuten on ihmisiäkin, ylivastuullinen vs. alivastuullinen, epäterve läheisriippuvuus jne.

Ikä ei siitä ole takuu, mutta mitä paremmin henkilö tuntee itsensä, tavoitensa, tarpeensa ja arvonsa elämässä, sekä mitä tasapainoisempi itse on tunneperäisesti ja henkisesti, niin sitä helpompi on myös tunnistaa henkilö joka vastaa suhteelllisen hyvin noita arvoja. "Ehjä" henkilö harvemmin tuntee vetoa tavalla tai toisella epäterveeseen suhteeseen.

Hyvä sude edellytää myös joustavuutta ja kykyä hyväksyä toinen selaisena kuin hän on. Tämä ei toki tarkoita välinpitämättömyyttä, paikallaan polkemista ja sitä etteikö voisi otta toisen toiveita huomioon ja osoittaa myös mukautumiskykyä.

Itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat tehokkaita hyvän suhteen rapauttajia. Ehkäpä yksiä elämän suurimpia haasteita on hyvän parisuhteen luominen ja ylläpitäminen pitkällä aikavälilä, sekä lasten kasvatus. Samalla ne voivat olla yksiä elämän antoisimpia asioita. Kaikken hyvän eteen kannatta ponnistella, maailma ei ol evalmis, ei ksilö eikä parisyhde.

Oliskin kiintoisaa jos alettaisiin tekemään enempi ohjelmia ja kirjoittamaan enempi kirjoja pitkässä juoksussa menestyneistä parisuhtesta, sen sijaan, että lähestyttäisiin asiaa ongelmakeskeisesti.

Ps. Aloittajan reaktio vaikutta vahvasti ymmärrettävältä (ääri-) puolustusreaktiolta johon liittynee pelko itsenäisyyden / minuuden uudelleen menetyksestä. Pakenemisen sijaan voisikin olla rakentavampaa miettiä miten voisi luodan terveen suhteen puolin ja toisin ja analysoida omaa vastuuta ja roolia suhdekuvion syntymisessä. Luonolisestikin tasapainoiseen suhteeseen tarvitaan kaksi tasapainoista ja rakentavasi parisuhteeseen suhtautuvaa.

Mutta jospas emme puhuisi naisista tai miehistä, vaan ihmisistä!

Jos ei otdellakaan ole valmis muuttumaan ja muuttamaan tapojaan on parasta olla yksin. Itse olen elänyt parisuhteessa koko elämäni (nyt toisessa) ja ne eivät olisi toimineet jos molemmat eivät olisi joustaneet.

Onneksi en antanut periksi nykyisessä suhteessani vaan olen oppinut sopeutumaan mm. mieheni siisteysintoiluun joka on geeneissä. Olen myös oppinut sietämään hänen suorapuheisuuttaan. Olen varmasti omalla käytökselläni saanut kuitenkin hänen tapojaan vähän lieventymään, mikä lienee hyvä asia? Niin paljon hyvää hänessä kuitenkin on:)

Itse olen oppinut aukaisemaan suuni jos suhteessa on omasta mielestäni joku epäkohta.

Nuorilla ovat kovat vaatimukset samoin työelämässä ihmisen yksilöllisyyttä ei oteta huomioon vaan kaikkien pitäisi olla samaa massaa.

Johtuu kasvatuksesta nyky nuorten hankaluus sillä kaikki pitäisi saada nyt heti ja mulle kaikki, jos ei saa niin piru on irti. Lapsille ei saa suoda pettymyksen tunteita jotenka tuo aikuisikäkin pitäisi olla riemua yhtä täynnä.

Nykyajan kasvatus tekee sen että ihmisestä kasvaa sosiaaliton itskeskeinen ihminen joka ei ota huomioon kuin itsensä ja omat tapeensa. Toisen ihmisen pitäisi olla kuin tavara jota voi muokata omien mieltymyksiensä mukaiseksi.

Rehellisyys ei peri tätä maata enään niin että tienataakseen pitää olla niin epärehellinen kuin olla taitaa. Hienoa kun rehelisesti sanoit asiasi.

Pasuhteessa eläneeni 25 vuotta se toinen puolisko ei paranna elämää vaan se että itse parantaa itse itseään. Toinen ihminen ei paranna yhtään mitään jos se elämisen muutos ei tule itsestään. Liiallisesta kiltteydestä eroon pääsemiseksi ei tarvita parisuhdetta vaan se on huonoin tekosyy.

Ihmeellisintä on jos ei mies ole saanut 18 vuoden laskua peräänsä naimisesta.

Ei kannata valittaa jos ei ole laskua saanut peräänsä. Suurin osa saa ison laskunlähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi tai veronmaksajat jonkun tyhmän äijän paneskelutaidoista,

Kukahan mainostaa yksin elämisen auttuutta vaan se on aina olosuhteiden pakko

Vaatimukset näyttää kasvaneen,nuorempana oli seuraa mutta nyt se yksineläminen on jokin muoti-ilmiö ettei treffeistä kukaan ole kiinnostunut.

"Siirräppäs hanuriasi vähän", aamun ensimmäset sanat. Ei edes hyvän huomenen toivotusta. Olisi edes tarttunut hanuriin ja siirtänyt nätisti sivuun. Mutta ei. Mitäs sitä turhia romantisoimaan.

Määkin olen ajatellut tota yksinasumista. Sitten joskus, kun nuoriso muuttaa omilleen. En ole koskaan asunut yksin ja kuitenkin rakastan rauhaa, hiljaisuutta, yksinoloa. Viihdyn omissa oloissani, vähän erakkoluonne kun olen. Tosiaankin, saisi elää vain itselleen. Hanurikaan ei olisi kenenkään tiellä.

Onhan tässä yksin olossa omat hyvät puolensa ja vapautensa. Liika kiltteys "vangitsee" ihmistä ja siitä onkin hyvä pyristellä eroon. En kuitenkaan mikään miesten vihaaja tunnista olevani. Mukava seura piristävää ystävyys asteella onpa sitten mies tai nainen. Oma elämä on jokaisella elettävänä on pari suhteessa tai ei.

Mä oon ainakin kiltti. Rauhallinen vhja tehokas:)