Uusi vuosi

AHDISTAAAAAA

Kävipä niin, että sain selville poikani (14v.) fb-salasanan. Olen silloin tällöin katsonut tallentuneita keskusteluketjuja ja kaikki tuntuisi olevan ok. Viime vuosi oli meillä rankkaa ja otatimme yhteen monista asioista ja kaveripiiri oli silloin luisumassa vääräksi. Tilanne muuttui ja kotona ja koulussa menee taas hyvin ja poika välttelee joitakin kavereitaan.

Eilen illalla salaa katselin taas keskusteluja FB:sta ja poikani paras kaveri ihan natiaisesta saakka kertoo hankkivansa viinaa uudeksi vuodeksi. Poikani vastaa, ettei vietä hänen ja hänen kavereidensa kanssa uutta vuotta (huh). Tämä kaveri myös kertoo, että muutama poika on hankkinut pilveä. Tässä joukossa on myös sellainen poika, jonka vanhemmat tunnen ja hän ei ole mikään kulmilla notkuja vaan kovan luokan urheilija.

Juttelin asiasta poikani kanssa ja sovimme omat pelisääntömme uudeksi vuodeksi. MUTTA kyllä vaivaa tämän poikani parhaan kaverin suunnitelmat! Hänen vanhempansa ovat ystäviäni ja tekisi mieli kertoa ja varoittaa seurasta, jossa hän nykyään liikkuu. Ainoa mikä minua estää on, että oma lapseni joutuisi vaikeuksiin. Hänen kontolleen saattaisi mennä tämän tiedon levittäminen ja joukossa on vanhempia poikia, joita olisi hyvä varoa.

Olen siis päättänyt, etten kerro ja voi miten pahalta tuntuu. Saatan käydä lähiömme kulmilla uuden vuoden iltana vähän katselemassa ja toivottavasti saan sen pojan itse teosta kiinni, niin sitten voin hänen kotiinsa kertoa tilanteesta.

21

1391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SSSatana

      No mitä pahaa tossa on? Anna niiden juoda! Helvetin kanaemo säki oot.

    • ..Tyttö..13..

      Moi! Oon sun poikaa vuoden nuorempi tyttö ja näin nuoren näkökulmasta voin sanoa että en usko että sun poika kamalasti tykkää jos vahtaat sen keskusteluja. Ymmärrän silti totta kai että kyse on vain huolesta, joka aiheutuu siitä kaverin käytöksestä. Onneksi sinä taidat olla oikein kiva äiti, kun saitte poikasi kanssa laadittua yhteiset pelisäännöt :) Ja sekin on hyvä että oikeasti ajattelet, mihin vaikeuksiin poikasi voi joutua jos menet kertomaan pojan kaverin vanhemmille! Muista että vastuu siitä kaverista ei ole kuitenkaan sinulla, vaan hänen vanhemmillaan. Hieman hankala tilanne kyllä. Ehkä voisitte niiden kaverin vanhempien kanssa keskustella siitä aiheesta, jotta he alkaisivat "omatoimisesti" vähän katsomaan poikansa illanviettojen perään? Silloin sinun lapsesi ei joutuisi vaikeuksiin? :)

    • jätkä13

      Paha tilanne, mutta oletko ajatellut että olet rikkonut lakia? Tuo on periaatteessa kirjesalaisuuden rikkomista. Et saisi lukea poikasi keskusteluja ilman lupaa tai käyttää hänen FB profiiliaan!

      • vanhempi 31 v

        Oletko ajatellut että poika aikoo rikkoa lakia, samoin kuin suuri joukko pojan kavereita ?

        Jos vain yhden on rikottava lakia, lopettaakseen laittoman ja arvelluttavan toiminnan, on se pienenpi paha kuin jos kaikki rikkovat.

        Täysi stoppi vaan koko höhöilylle ajoissa ennen kuin lähtee käsistä !


      • -
        vanhempi 31 v kirjoitti:

        Oletko ajatellut että poika aikoo rikkoa lakia, samoin kuin suuri joukko pojan kavereita ?

        Jos vain yhden on rikottava lakia, lopettaakseen laittoman ja arvelluttavan toiminnan, on se pienenpi paha kuin jos kaikki rikkovat.

        Täysi stoppi vaan koko höhöilylle ajoissa ennen kuin lähtee käsistä !

        Maailmassa on monia asioita mitkä ovat laillisesti sallittuja mutta mitkä eivät ole moraalisesti oikein. Se mikä on laillisesti sallittua ei välttämättä ole moraalisesti oikein ja toisin päin.

        Ei tietenkään kannata tehdä rikoksia mistä koituu vaikeuksia elämään, mutta ei myöskään kannata tehdä asioita mistä on tulevaisuudelle haittaa vaikka se olisi laillisesti sallittua.

        Jos maailmassa pidettäisiin lakien kautta tiukkaa kuria niin viinan ja tupakan myynti olisi kiellettyä. Lapset ottavat mallia aikuisista eivätkä ymmärrä mitä he tekevät väärin kun ottavat heistä mallia. Lapset eivät myöskään ymmärrä miksi he ovat "lapsia" joille ei anneta vastuuta. Heitä määräillään, mutta heille ei kerrota miksi tietyt asiat ovat väärin ja tietyt asiat oikein. Heille ei myöskään kerrota miksi aikuiset saavat tehdä tiettyjä asioita mutta he eivät saa tehdä niitä vasta kuin 18 vuotiaina.

        Kysymys: Miksi alkoholia ja tupakkaa myydään ja miksi sen myyminen on laillista?


    • ja tietääkö sun poikas että kyyläilet sen fb-viestejä???

      itse ainakaan en tykkää yhtään jos joku ulkopuolinen lukis ylipäätää MITÄÄN mun viestejä puhelimesta, galleriasta, facesta tahi ylipäätää mistään ilman että henkilöllä on siihen mun lupaa... toki ymmärrän että oot huolissas pojastas, mut joku raja siinäki.

      ja kaikkein vähiten siitä oisin mielissää jos oma äitini lukis mun fb-viestejä.

    • hellivä

      Hei, haloo.. Ymmärrän täysin äitinä huolen ja mielestäni on oikein puuttua jos nuori järjestää itsensä humalaan tai vielä pahempaa sotkeutuu huumeisiin. Vakava keskustelu on tosiaan aivan oikein. Jokainen muistaa nuoruudessa monta kertaa aiheellisenkin huolenpidon. Silloin sitä ei tietenkään ymmärtänyt. Jälkeenpäin olen todennut sen todella välittämiseksi. Samoin omat lapseni ovat kertoneet, että huolehtiminen tuntuu nyt jälkeenpäin ajatellen terveellä tavalla rajojen pitämiseltä. Kerro pojallesi haluavasi, että luottamus ansaitaan omalla käytöksellä.
      Turvallista Uutta Vuotta.

    • Jerebeam Salakyttä

      Tekisi kovasti mieli kertoa pojallesi, että vakoilet sen yksityisiä keskusteluja ja ainoa mikä minua estää, on että olen kovan luokan urheilija.

    • Huumeethan on tosi paljon pahempi vielä kuin alkoholi!! Siihen tulee tosi nopeesti riippuvuus! Jotkut jääneet nalkiin eka kerrasta!!

      • saltzukkainen

        joo, kato vaikka miten kävi salkkareiden pepillekin.ihan koukussa koko muija!


    • älä lyö

      ei ole oikein lukea poikasi fb sivua, mutta ymmärrän äitinä tekosi. on tosi raskasta olla huolissaan. jokin vuosi sitten tyttöni kertoi oman kaveri piirin juomisesta ja just yhdestä kaverista joka oli aika kova juomaan ja vanhemmat eivät huomanneet mitään ! vielä tänä päivänäkin hän vetää valheita ja kaiken he uskoo. ovat vielä kasvatusvanhempia,
      omasta lapsestaan eivät ole koskaan tienneet mitään. mä en heille kertonut mitään mutta ärsyttää miten vähän he välittävät. itse olen vieläkin huolissani vaikka tyttömme on jo 19. kohta lähtee uudenvuoden juhlintaan, ollaan sovittu että lähettää tekstareita aina kun voi ja kun aamulla herään niin ne luen.

      ole silät avoinna, vaikuttaa että sinulla on kuitenkin hyvä suhde poikaasi ja hän on järkevä. elä kerro ! vaikka on vaikeaa ja varsinkin jos jotain sattuisi. mutta on tärkeämpää säilyttää omat välinsä omaan lapseen, vaikka se pahalta tuntuukin.

      tai ehkä voit kysyä näiltä vanhemmilta miten he suhtautuvat poikansa uudenvuoden aattoon mitkä on säännöt ? eihän ton ikäiset mielsestäni saa olla ulkona miten pitkään hyvänsä.kyll me pidimme tyttömme kotona tuossa iässä. ei ole mitään puolustusta sanoa että " pitäähän niiden saada" olla kun muutkin on. mitä sanoo omatunto jos lapselle sattuisi jotain ? kenen on syy ? vanhemman tietenkin. niiden aika tullee kyllä.

      • no en lyö

        Mikset lue tekstareita samantien ja vastaa niihin. Lähettää tekstarin aina kun voi... montakohan tekstaria oikein haluat... tekstarin voi lähettää varmaan minuutin välein, jos aina lähettää kun voi... oletetaan, että tekstari tulee klo 9-02 välillä minuutin välein niin saat niitä 300 kpl. Tämän jälkeen tyttösi on luultavasti melan alla ja seuraava tekstari tulee sitten kun hän herää jostain pitkätukan poikamiesboxista. Aamulla kävelee hieman hajareisin kotiin paikat hellänä. Ellei ehkäisy ole ollut käytössä niin tulevaan lapsen lapseesi saat tutustua lokakuussa.


    • nuoriso=ongelma

      Pentusi on valitettavasti jo menetetty. Parempi olisi, että kiellät loisesi olemassa olon, koska uskon että kunnon kansalaista tuollasesta känni-idiootista tuskin koskaan tulee, kun tuossa iässä jo leikkii alkoholistiluuseria. Ehkä jos hyvä tuuri käy kakara saa alkoholimyrkytyksen tai vammautuu raketista ym. niin ehkä loinen oppii jotain!

    • Salainen2012

      Eikö se ole rikos jos toinen murtautuu toisen Facebook -tiliin? Olkoonkin vaikka vanhempi. Salasanat ovat juuri sitä varten ettei niitä pitäisi tietää kukaan muu kuin se joka sen on tehnyt.

      Lehdistä muistan lukeneeni että on tullut jopa avioeroja siitä kun puoliso on saanut selville toisen salasanan ja käynyt lueskelemassa keskusteluja ja yksityisviestejä,

      Sama juttu kännyköiden ja niihin lähetettävien tietojen kanssa. Tai sähköpostien. Älkää onkiko kenenkään salasanoja tai muita jollette halua joutua maksamaan siitä henkilölle jonka tilejä olette menneet tutkimaan. Joku yksityisyys se on oltava nuorellakin ja käsittääkseni nuoruuteen kuuluu kaikenmaailman kokeillut eikä kaikki ole välttämättä hyviä.

      Mutta parempi että niitä kokee nuorena kuin vasta esim nelikymppisenä. Kokemuksesta voin sanoa että esim baarissa ryyppäämiseenkin kyllästyy ja huomaa että todellinen elämä on jossain muualla kuin baaritiskillä ja se on otettava vastaan selvinpäin iloineen ja suruineen. Vasta silloin kasvaa ihmiseksi kun ei tarvitse aineita parantaakseen olotilaansa. Tietyissä määrin alkoholin nauttiminen on ihan ok, kunhan se ei mene liiallisuuksiin.

      Mutta sinä, joka olet hänen vanhempansa, varo ettet lueskele niitä keskusteluja liikaa, slilä hän saattaa suuttua ja loukkaantua kanssasi niiin jos saa selville ettei puhu tai jaa kanssasi mitään pitkiin aikoihin.

    • asdgshfs

      vain luuserit juo vastuuttomasti

    • kkkkkg

      Kukahan se väärin tekee sen sun poikas vai sinä kun oot tehny rikoksen ,huonoa mallia tosiaan!!!

    • huoli äideillä

      Vanhemmilla oikeus mielestäni lukea sähköpostia niin kauan kuin ovat alaikäisiä. Pilvenpoltto hyvin yleistä tuon ikäisillä - pakko myöntää, että itse epäilen oman teinini rahankäytön lisääntymistä, ja olen sata varma, että kannabis on sen takana. Mutta seuransa valitsee itse, ja oikeastaan tuntuu, ettei mitkään järkipuheet auta - toivon, et tulee itse järkiinsä. Toisaalta pelkään koko ajan et elämä menee huonompaan suuntaan, koska koulusta lintsaamiset alkoivat, kun kaveripiiri vaihtui - vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaljaa vetävät, mutta ei voi enää 17v perässä juosta, siitä ei sitä paitsi ole mitään apua. Ton ikäinen menee ihan kavereiden mukaan. Mulla on joku vkonloppu huoli, mitä puuhaavat, kännykät laitetaan kiinni, ei oikeastaan voi kun pistää kätensä ristiin ja toivoo, et himaan tullaan nukkumaan, eikä satu mitään.

    • JJLehti

      Poikasi tulee ennenpitkää saamaan selville, että luet hänen viestejä.
      Facebokissa on tiettyjä toimintoja, joilla hän sen saa selville.

    • kurmootusta

      kanssa notta sain selville tyttäreni vkon lopunvietot arvatkaas mitä sanoin hälle ja hänen kavereilleeensa? se notta loppuu tuo touhu tai tulee 25% alv! alkoi ääni kellosa muuttumahan

    • Äiti- opettaja

      Olen 17,5 vuotiaan pojan äiti ja kokemuksestani tiedän, että on vain yksinkertaisesti luotettava omaan poikaansa. Minäkin tiedän, että erään rikospoliisin poika polttaa pilveä ja äiti sattuu olemaan sosiaalipuolella töissä ( sekin on nähnyt elämää) ja silti ko. olevan pojan vanhemmat on "sokeita".

      Olen ansainnut luottamukseni poikani kanssa, kun en ole "laverrellut" eteenpäin. Voit kyllä uskoa, kuinka monta kertaa on tehnyt mieli.

      Poikani luottamus minuun on ollut lujilla mutta tuntuu silti kantavan hedelmää...

      Olen ammatiltani opettaja.

      Mottoni: vanhempien tehtävä on antaa lapsilleen juuret ja siivet, ja oma lapsen pitää kokeilla itse kodin ulkopuolella. Raakaa mutta niin totta.

    • ANNIäitee

      Lapset tekevät itse valintansa...nuoruus on kokeilua.siinä joskus saa siipeensä...luottamus uotava ennen kun murros ikää ollaan...Oman pojan kavereista kaks haudassa huume vei ja tapaturma joka liittyi juomiseen...poikani valitsi paremmin viinaa ei kiitos eikä päihteitä...nuo tapaukset säikäytti enemän kun sanani.Kantapään kautta valitettavasti moni oppii..Onneksi luottamus toiminu ja itse valinnut päihteettömyyden.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe