tykkäätkö työstäsi?

Kyl mä tykkään työstäni mutta en olosuhteista jossa sitä pitää tehdä..Teen lastenhoitajan työtä(kivaa) päiväkodissa mutta ylisuuret ryhmät tekevät päiväni lähinnä mylvivän ja levottoman lauman epätoivoiseksi paimeneksi..:) Lapset ovat ihania ja tulevaisuutemme toivo!

Työstäni kyllä! Aina ei ole hoitajien määrästä kiinni . Joskus pienempikin porukka ja homma toimii kuin unelma. Se moni-ongelmaisuus taitaa olla tätä päivää. Väkeä tuskin meidän työpaikalle ainakaan tulee lisää. Olosuhteita vois kyllä kohentaa. Kyllähän lisä työvoimakin olis tervetullutta ,vastaan en laittais. Sä ilmeisesti työskentelet akuutimman hoidon paikassa kun mä ja ei oo ihan verrannollinen asia.

Kyllä vain pidän työstäni..Siitä ainaisesta kiireestä ja hoitajapulasta huolimatta. Siitäkin huolimatta, että aamulla soitetaan anteeksi pyydellen, et tiedetään, et sulla on ilta, mut voitko tulla pitkään päivään...:o/... Siitäkin huolimatta tykkään, vaikka potilaat ovat aikast äänekkäitä ja aggressiivisia..(ei kaikki).

Olen viimeisen viiden vuoden aikana työskennellyt useissa sairaaloissa ja huomannut, et kiire on kaikkialla ja uupumus näkyy virkasiskojen olemuksesta..ja käyttäytymisessä. No, mitä tekee työnantajat...?..Vaativat säästöjä ja tuloksia..!!! Voehan...No..nykyisin työ on suuri haaste..monellatapaa.

Riittämättömyydentunteesta huolimatta pidän työstäni kovasti...;o)...

Kyllä.

Tätä ketjua lukiessa väkisin tulee mieleen, kuinka erilaisia töitä on olemassa. En enää osaa tuntea omantunnon pistosta siitä, ettei koko ajan ole hektinen kiire, ja joskus tuntuu, että on kuin paperitehtaan työntekijä, joka vain valvoo, että systeemi pyörii.

Mutta sitten on se toinen puoli, joka saa menettämään yöunet, jos asiaa rupeaa funtsimaan. Elikkä systeemit, joita meikä virittelee, paukuttavat äärettömät määrät tärkeää tietoa sinne sun tänne ja siellä sun täällä. Jotta jos jotain menee vikaan?

Olen jo vuosia sitten todennut, että ei tässä ammatissa pärjää, jos pelkää virheitä. Usein on parempi painaa sitä punaista nappia ja antaa mennä kuin että varmistelee varmistelemasta päästyään.

Ja hallittu määrä stressiä saa itse asiassa parempaa jälkeä aikaan kuin lokoisa lekottelu.

Muutama päivä sairaalassa tuossa syksyllä oli oikein mielenkiintoinen oppitunti kiukuttelevista äreistä miehistä ja topakoista hoitsuista.

Tykkään ja en tykkää. Itse työ on jo helppoa kuin heinänteko, mutta ei siinä vielä kaikki.

Minä en hoida kenenkään sairauksia vaan heidän bisneksiään. Tai en minä niitäkään hoida, mutta olen puun ja kuoren välissä. Minun pitäisi olla äiti, terapeutti, viranomainen, poliisi ja lakimies samassa toimenkuvassa mielellään ilmaiseksi sekä haukut päälle.

Se oli nelikymppisenä vielä kivaa ja haastavaa. Nykyisin se on vain haastavaa ja raastavaa.

Tehdastyötä, missä ykskään päivä ei ole samanlainen.
Välillä koneet juoksuttaa koko päivän ja joskus ne antaa istua ja nauttia siitä kun kaikki pelaa.
Ihmiset ympärillä vaihtuvia. Samat ihmiset, mutta kaksi erilaista vuoroa päällekkäin niin aina vaihtuu sejonka kanssa hommia tekee.
Ja kuitenkin työkavereita ympärillä on kahdeksan, aina erilaista ihmistä.

Hyvänä päivänä, silloin kun itellä on hyvä fiilis tykkään tosi paljon.
Mutta kun itellä joku mättää niin ei vois vähempää kiinnostaa.
Eli vosin sanoa että omasta asenteesta on useimmiten kiinni.

Presidenttiehdokas Arhinmäki pitää työstään.....kiire kiire....vihkiminen ja "häämatka" Turkuun....yksin ja työn merkeissä......Tulee mieleen se laihialaisvitsi...kun nuoripari oli vihitty...niin sulhanen lähti häämatkalle yksin vaasaan........tuli säästöä kun morsian oli siellä jo kerran käynyt.....

Kukapa ei työstänsä tykkäis, tai kandee vaihtaa alaa jos alkaa olla tiedot ja taidot hakusessaan,,,
Miksi olla sitä tekemässä, mitä pitää väkisin vääntää,,, ei mitään mieltä, vaan sen pitää olla sitä, kun aamulla herää, niin lähtee päivään hyvillä mielin, tietäessään, että nyt taas pääsen sitä tekemään, mitä ilman en pärjää ;o))),,,

Minä viihdyn työssäni..vaikka se on fyysisesti raskasta mutta asukkaat(syvästi kehitysvammaiset) ovat mukavia hoidettavia.Kaikki eivät jaksa tätäkään hommaa ja hoitajissa vaihtuvuus on kova..

mahdottomasti. Sen verran on ollut onni matkassa, että saan tehdä ihan omin kätösin hommia mistä muut luojan kiitos herra paratkoon vielä jotain ovat valmiita maksamaan. Välillä on tietty päiviä kun miettii, josko jotain muuta olisi toimenkuvakseen keksinyt, mutta ne haaveet voi unohtaa samoin tein kun tunnustaa rajallisuutensa ja kykynsä. Luonnehtisin olevani onnellinen työni ääressä.

Huonoja hommia ei olekkaan, on vain väärällä asenteella olevia ihmisiä työn ääressä. Aloittaja on tästä oiva esimerkki.

"välillä on tietty päiviä kun miettii, josko jotain muuta olisi toimenkuvakseen keksinyt, mutta ne haaveet voi unohtaa samoin tein kun tunnustaa rajallisuutensa ja kykynsä"

Niiiin,missä ne rajallisuudet ja kyvyt sitten tulee vastaan oikeasti.Minun mielestäni siinä mihin sinä itse uskot.Jollet itse usko,että voisit pärjätä jossain,et myös pärjää.Mutta,jos löydät oikean asenteen ja päätät menestyä,niin silloin myös menestyt.
Joten,ei ole oikeasti rajallisuutta ja kyvyttömyyttä,on vain uskoa tekemiseen taikka sitten sen puutetta.

Tykkään tykkään...tietenkin.;)
Palkalla niin väliä...kunhan joskus tilille tulee jotain.;-P