Ihannemies :)

Tytsy87

Ihannemies olisi mielellään tummahiuksinen/ristiverinen, ehkäpä ruskea silmäinen, suht normi painoinen, ulkonäöllisesti sellainen jännän komea, renttumainen..;)

Iältään hän olisi minua vanhempi tai saman ikäinen, eli 25- 35

Koulutuksella tai työpaikalla ei ole väliä, kunhan hän itse pitäisi siitä mitä tekee tai on tekemättä. Uskaltaisi toteuttaa sitä mistä pitää.

Hän ei olisi mikään nipottaja, liituraita housu, turhan tärkeä, ylpeä, ahne, liian puhelias, pinnallinen, yli mustasukkainen, liimautuva, yliromanttinen, kadulla käsi kädessä kulkija, pumpulissa kasvanut..

Hän antaisi tilaa ja vapautta, en tarkoita tällä pettämistä tms. Hän voisi olla myös spontaani, avarakatseinen. Hän olisi minulle luotettava ja rehellinen.

Hän pitäisi koirista, elokuvista, silloin tällöin juhlimisesta, myös tavallisesta arjesta. Polttaisi tupakkaa, koska itsekkin poltan.

Hänen kanssaan pystyisi keskustelemaan mistä tahansa. Hän olisi huumorintajuinen ja eläisi päivä kerrallaan, eikä rakentaisi pilvilinnoja tulevaisuuteen.

Hänellä ei mielellään saisi olla ennestään lapsia, mutta haluaisi tulevaisuudessa.

Hän haluaisi asua omakotitalossa/rivitalossa, eikä kaupungin keskustassa.

Musiikkimaku olisi mielellään lähinnä pop/rock

Sängyssä hän saisi olla enemmän dominoivampi osapuoli..;)

Siinäpä se.

15

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteismurha

      On siinä sulla vielä oppimista...

      Vaikka kuinka yritän järkeistää lausetta "Polttaisi tupakkaa, koska itsekkin poltan", niin en onnistu. HÄH!

      • Tytsy87

        Eihän hänen pakko ole polttaa, mutta tarkoitin tuolla että jos toinen ei polta ja minä poltan, niin en jaksa ruikutusta sitten siitä että haisee tupakalle. Siitä syystä molemmat voivat haista sitten tupakalle, eikä tarvitse valittaa..:)

        Miten niin oppimista?

      • Toinen miettijä
        Tytsy87 kirjoitti:

        Eihän hänen pakko ole polttaa, mutta tarkoitin tuolla että jos toinen ei polta ja minä poltan, niin en jaksa ruikutusta sitten siitä että haisee tupakalle. Siitä syystä molemmat voivat haista sitten tupakalle, eikä tarvitse valittaa..:)

        Miten niin oppimista?

        Varmaankin oppimista siinä, että listasi alkaa olla jo siinä rajoilla, että vaadit liikaa. Jos törmäät muuten oikeanlaiseen ihmiseen, mutta hän sattuisi olemaan vaalea, olisi allerginen koirille ja ei erityisemmin tykkäisi päihteistä, niin hylkäisitkö kyseisen ihmisen oitis?

    • raitis mies

      täällä olis ihannemies mutta en voi sietää tupakoivia ja alkoholia käyttäviä naisia

    • asdasdasdasd33242

      hyi saatana tupakoiva nainen. En ees sylkis suhu päi.

      • tytsy87

        Heh, Ihan kuin tupakoiva nainen olisi jotenkin eriskummallinen tai väheksyttävä, kukin tallaa tyylillään...:) Itse en luultavasti katsoisi edes sinua päin jos vastaantulisit, jospa oletkin juuri se liituraitahousu tärkeilijä jolle munanjatke on kaikki kaikessa, kun omaa ei millään löydy.

      • Shole
        tytsy87 kirjoitti:

        Mikä ihmeen munanjatke?

      • sairasta saivartelua
        tytsy87 kirjoitti:

        Heh, Ihan kuin tupakoiva nainen olisi jotenkin eriskummallinen tai väheksyttävä, kukin tallaa tyylillään...:) Itse en luultavasti katsoisi edes sinua päin jos vastaantulisit, jospa oletkin juuri se liituraitahousu tärkeilijä jolle munanjatke on kaikki kaikessa, kun omaa ei millään löydy.

        ai jos mies ei tykkää tupakoivista naisista, niin se on heti täys sontaläjä. opi elämään sen kanssa, että kaikki ei tykkää äläkä ala heti tekemään johtopäätöksia kommentoijan alakerran koosta.

    • n25

      Mun ihannemies on yli 185 cm ( itse 180 cm ), miehekäs eikä 70 kg lipputanko :D 30 om nom nom.. Tumma, kalju iso .. Kiva varustus housussa iso plus :D

    • 15264745858

      aika moni nuo kriteerit täyttää, itsekin. Ainut on etten ole ruskeasilmäinen...

    • Ei maistu

      Kannattaa sun tuo tupakointitoive miettiä uudelleen. Tupakointi heikentää erektiota ja muitakin epämiellyttäviä vaikutuksia seksielämään on.

      • "Tupakointi heikentää erektiota" :)

        No joo, tilastollisesti kyllä, mutta sangen harvalla tupakoijalla kuitenkaan on asian kanssa ongelmia, missään nimessä ei niin monella että tuota logiikkaa kannattaisi soveltaa parinvalintaan...

      • Kahdeksan plus kaksi
        leopold.k kirjoitti:

        "Tupakointi heikentää erektiota" :)

        No joo, tilastollisesti kyllä, mutta sangen harvalla tupakoijalla kuitenkaan on asian kanssa ongelmia, missään nimessä ei niin monella että tuota logiikkaa kannattaisi soveltaa parinvalintaan...

        Eiköhän kyse ole lääketieteellisestä faktasta, ei tilastollisesta. Harvalla tupakoitsijalla on ongelmia, mutta tupakoitsijan tyttöystävä huomaa kyllä eron kun mies lopettaa tupakoinnin. Myös tyttöystävän halukkuus oraalisiin toimintoihin useimmiten kasvaa tupakoinnin lopettamisen myötä. Maku kuulemma paranee.

      • Kahdeksan plus kaksi kirjoitti:

        mikä hemmetin marakatti sinä olet?

        Jos alottaja haluaa mieluummin tupakkaa polttavan miehen höystettynä muilla mainitsemillaan ominaisuuksillaan, niin mikä tarve sulla on ruveta paasaamaan?.

        Mikä sinä oot siihen urputtamaan, mitä joku haluaa ja joku ei. Mielestäni oli aivan hyvä perustelu toi, että ei jaksa kuunnella tupakoimattoman mahdollisia sanomisia, kuten en itekään jaksaisi kuunnella.

        Ei tupakoivilla kiinnosta tupakoimattomien mielipiteet, varsinkaan jos he eivät itse ole koskaan polttaneet säännöllisesti.

        Alkaa pikkuhiljaa rassaamaan nämä suomi24:n miehenkuvotukset, jotka vaan nurisee ja nurisee, ja mieluummin, että nurisisivat, pitäisivät turpansa kiinni tällasista pikkuasioista johon teillä ei ole mitään valtaa, vaikka kuinka paasottaisitte.

        Hohhoijaa.

      • Kahdeksan plus kaksi kirjoitti:

        Eiköhän kyse ole lääketieteellisestä faktasta, ei tilastollisesta. Harvalla tupakoitsijalla on ongelmia, mutta tupakoitsijan tyttöystävä huomaa kyllä eron kun mies lopettaa tupakoinnin. Myös tyttöystävän halukkuus oraalisiin toimintoihin useimmiten kasvaa tupakoinnin lopettamisen myötä. Maku kuulemma paranee.

        tilastollinen fakta se on lääketieteellinen. olen aika vahvasti erimieltä väitteestäsi kunnes toisin todistetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe