Kreationistinen metallurgia

Hiski+naapurin.kissa

Teli A8 oli suunniteltu täysin hitsatulla rungolla varustetuksi. Rungossa on vuosien käytön aikana syntynyt runsaasti repeämiä, jotka ovat osaksi johtuneet siitä, että näitä telejä on käytetty raskaammissa vaunuissa kuin oli alun perin ajateltu, ja osaksi siitä, ettei telien suunnittelun ja valmistuksen aikoihin vielä täysin hallittu hitsattujen rakenteiden teoriaa eikä valmistusta. (Valtionrautatiet 1937 - 1962)

Kun kreationistinen tiede, kuulemma toisin kuin evokkitiede, ei muuttelehdi tuulensuuntien eikä vuodenaikojen eikä vaatemuotien eikä villitysten mukaan, on aiheellista esittää kysymys:

Rakennetaanko kreationistisissa konepajoissa edelleen repeileviä A8-telejä?

19

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kreationistinen metallurgia on vasta takoraudan tasolla.

      • Taitaa kreationistinen metallurgia olla tiukasti pronssikaudella.

      • -.-.-.-.-.-.-.-.-.-.
        illuminatus kirjoitti:

        Taitaa kreationistinen metallurgia olla tiukasti pronssikaudella.

        Jos kreationismi olisi saanut vallan jo kivikaudella, kreationistinen metallurgia ei olisi päässyt alkamaankaan. Kreationistit eläisivät korkeintaan kivikautta.

      • K.Alvin
        -.-.-.-.-.-.-.-.-.-. kirjoitti:

        Jos kreationismi olisi saanut vallan jo kivikaudella, kreationistinen metallurgia ei olisi päässyt alkamaankaan. Kreationistit eläisivät korkeintaan kivikautta.

        Itse asiassa kreationistit saivat vallan jo kivikaudella.Sen vuoksi esimerkiksi Arkhimedeen elämäntyö lähes onnistuttiin hävittämään.Vain sattumalta,itämaan viisaiden tiedohalun ansiosta,tunnemme Metodin.
        Hän käytännössä hyödynsi differentiaalimatematiikkaa muodostaessaan pallon tilavuuden kaavan.
        Vuorijulmalan palvonta tyrehdytti tieteen kehityksen lähes kahden tuhannen vuoden ajaksi.
        Kidutusvälineen palvojien oppi langetti lajimme päälle pitkällisen ja hitaan taantumisen ajanjakson,jolloin pelkkä hengissä pysyminen oli haastavaa.
        Onneksi ihmisyys kykenee nousemaan dogmaattisuuden alennustilasta.

    • ja evot...

      "Teli A8 oli suunniteltu täysin hitsatulla rungolla varustetuksi. Rungossa on vuosien käytön aikana syntynyt runsaasti repeämiä, jotka ovat osaksi johtuneet siitä, että näitä telejä on käytetty raskaammissa vaunuissa kuin oli alun perin ajateltu, ja osaksi siitä, ettei telien suunnittelun ja valmistuksen aikoihin vielä täysin hallittu hitsattujen rakenteiden teoriaa eikä valmistusta. (Valtionrautatiet 1937 - 1962)"

      Koska ajattelu on Jumalan luoma eikä molekyylien poukkoilusta johtuva ominaisuus, niin rakenteita voidaa suunnitella kestävimmiksi ja kuormitusta vähentää.

      Sen sijaan, selittävätkö evot, tuon telin, A8 valmistuneen repeämien seurauksena? (vain havaitut, luonnolliset syyt kelpaavat selityksesi). Jos halutaan telin A8 kehittyvän luonnollisesti, lisätäänkö vain kuormistusta?

      • ltte piru

        Usko tai älä, evokit kykenevät tekemään eron evoluution synnyttämien eliöiden ja ihmisten suunnittelemien esineiden välille. Ja kuten teille kretaleille on noin 4529 kertaa selitetty, tiede edistyy, tässä tapauksessa fysiikka ja metallurgia.

        "Sen sijaan, selittävätkö evot, tuon telin, A8 valmistuneen repeämien seurauksena?"

        Siis että teliin on tullut repeämiä ja se on valmistunut vasta sen jälkeen? Kyllä evot tietävät että se on syntynyt ihmisen älykkään suunnittelun avulla. Ettekö te kretaleet tiedä?

        "Jos halutaan telin A8 kehittyvän luonnollisesti, lisätäänkö vain kuormistusta?"

        Haluavatko kretaleet esineiden kehittyvän luonnollisesti? Evokit toki tietävät ettei sellaista tapahdu, usko tai älä. Tekoälyn kehitys voi toki muuttaa tilannetta.

      • selvennöksiä
        ltte piru kirjoitti:

        "Usko tai älä, evokit kykenevät tekemään eron evoluution synnyttämien eliöiden ja ihmisten suunnittelemien esineiden välille."

        Kerro, miten erotat tuon mainitsemasi?

        "Siis että teliin on tullut repeämiä ja se on valmistunut vasta sen jälkeen? Kyllä evot tietävät että se on syntynyt ihmisen älykkään suunnittelun avulla."

        Kerro, miten joku syntyy suunnitelun avulla? Suunnittelu ja sen toteuttaminen ovat eri prosesseja.

        "Haluavatko kretaleet esineiden kehittyvän luonnollisesti? Evokit toki tietävät ettei sellaista tapahdu, usko tai älä. Tekoälyn kehitys voi toki muuttaa tilannetta. "

        Kyllähän esineetkin muuttuvat (kehittyvän) ajan myötä, luonnollisesti. Rauta ruostuu, halkeamia tulee, mutta näillä muutoksilla (evoluutio) ei selitetä tuon esineen syntyä. Tekoäly ei kehity itsestään, ellei joku sitä kehitä.

      • Hiski+naapurin.kissa
        selvennöksiä kirjoitti:

        Voi juutas sun kanssas. Ymmärrämme kyllä että νittuilu ja раskаnjauhanta on hauskaa, mutta... no...

        Ellemme nyt aivan väärin muista, kyky erottaa elollinen elottomasta kehittyy viimeistään alakouluvuosina. Odota siis vielä muutama vuosi, kyllä sinäkin sen opit.

        Ellemme nyt aivan väärin muista, evokit suunnittelevat telin kaltaisen esineen ennen kuin valmistavat sen. Voihan olla että kretut jättävät suunnitteluvaiheen väliin.

        Ellemme nyt aivan väärin muista, ruostuminen ja muu sellainen ei ole evoluutiota, koska evoluutio on sitä että populaation geenipooli muuttuu sukupolvesta toiseen. Emme ole koskaan kuulleet että telit tai muu sellainen syntyisivät itsestään, jos kohta Hiskillä on joitakin hyvin pienikokoisia A8-telejä (akseliväli 34,5 mm vs. 3000 mm).

        Käy nyt vielä muutama vuosi koulua, kyllä sinä jossain vaiheessa opit käsittämään mitä "suunnittelu" ja "valmistaminen" tarkoittavat.

      • Hiski+naapurin.kissa
        Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Jk. Kyllä esineet sittenkin evolutioituvat: täysikasvuiset A8-telit ovat terästä, mutta Hiskin laatikossa olevat telinpoikaset ovat *muovia*!

      • ja vastauksia...

        "Voi juutas sun kanssas. Ymmärrämme kyllä että νittuilu ja раskаnjauhanta on hauskaa, mutta... no..."

        Mistä siis todellisuudessa kiikastaa....?

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, kyky erottaa elollinen elottomasta kehittyy viimeistään alakouluvuosina."

        Aivan, mutta naturalismilla rajoitettu tiede, omaksuttuna, poistaa tuon kyvyn.

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, evokit suunnittelevat telin kaltaisen esineen ennen kuin valmistavat sen."

        Tuo on totta, mutta mitä pidätte rajana sille, milloin esine tarvitsee suunnittelua ja milloin ei?

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, ruostuminen ja muu sellainen ei ole evoluutiota, koska evoluutio on sitä että populaation geenipooli muuttuu sukupolvesta toiseen. Emme ole koskaan kuulleet että telit tai muu sellainen syntyisivät itsestään, jos kohta Hiskillä on joitakin hyvin pienikokoisia A8-telejä (akseliväli 34,5 mm vs. 3000 mm)."

        Jotkuhan havainnollistavat evoluutiota autojen muutoksilla. Onko tämä hyvä vertailukohde. Olisiko teillä esittää evoluutioista parempi havaintoesimerkki? Jos kuulisitte, että teli tai muu sellainen syntyisi itsestään, uskoisitteko?

      • Apo-Calypso
        ja vastauksia... kirjoitti:

        "Jotkuhan havainnollistavat evoluutiota autojen muutoksilla. Onko tämä hyvä vertailukohde. Olisiko teillä esittää evoluutioista parempi havaintoesimerkki? Jos kuulisitte, että teli tai muu sellainen syntyisi itsestään, uskoisitteko?"

        Joo. Kretiinit, ei muut. Vertailukohtana täydellisen mitätön.

        "Käy nyt vielä muutama vuosi koulua, kyllä sinä jossain vaiheessa opit käsittämään mitä "suunnittelu" ja "valmistaminen" tarkoittavat. "

        Miten tuo "älykäs suunnittelija" implementoi suunnitelmansa?

      • olet väärässä....
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Tim Berra on eläintieteen professori Ohion osavaltion yliopistossa. Hän kirjoitti kirjan, jonka Stanfordin yliopistopaino julkaisi nimellä Evolution and the Myth of Creationism: A Basic Guide to the Facts in the Evolution Debate (Evoluutio ja luomisuskon myytti: Perusopas evoluutiokeskustelun tosiasioista). Kirjan tarkoituksena on selittää maalikoille, kuinka hyvien ajattelijoiden pitäisi nähdä evoluution ja luomisen välinen ristiriita.

        Tässä on Berran selitys "evoluutioista", jota havainnollistavat autojen valokuvat keskellä kirjaa: "Kaikki kehittyy siten, että "muutos periytyy", olipa kyseessä hallituksen politiikka, uskonto, urheiluautot tai eliöt. Vallankumouksellinen lasikuitu-Corvette kehittyi arkisemmista autoesi-isistä vuonna 1953. Muita kohokohtia Corvetten evolutiotiivisessa jalostuksessa oli vuoden 1962 malli, jossa alkuperäinen 102-tuumainen lyhennettiin 98 tuumaan ja uusi suljettu coupe-mallinen Stingray esiteltiin; vuoden 1968 malli, joka oli nykyisen Corvette-muodon edeltäjä ja jossa oli poistettavat kattopaneelit; ja vuoden 1978 hopea-vuosipäivämalli, joka oli muodoltaan viistoperäinen. Nykypäivän versio jatkaa asteittaista jalostumista, joka alkoi vuonna 1953. Kyse on siitä, että Corvette on kehittynyt muunnelmiin kohdistuvan valintaprosessin kautta. Syntyi sarja välimuotoja ja lähtökohdasta paljonkin poikkeava lopputulos. Samanlainen prosessi muovaa eliöiden evoluutiota." (lähde Evoluution maailmankuva Phillip E. Johnson)

      • ltte piru
        ja vastauksia... kirjoitti:

        "Voi juutas sun kanssas. Ymmärrämme kyllä että νittuilu ja раskаnjauhanta on hauskaa, mutta... no..."

        Mistä siis todellisuudessa kiikastaa....?

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, kyky erottaa elollinen elottomasta kehittyy viimeistään alakouluvuosina."

        Aivan, mutta naturalismilla rajoitettu tiede, omaksuttuna, poistaa tuon kyvyn.

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, evokit suunnittelevat telin kaltaisen esineen ennen kuin valmistavat sen."

        Tuo on totta, mutta mitä pidätte rajana sille, milloin esine tarvitsee suunnittelua ja milloin ei?

        "Ellemme nyt aivan väärin muista, ruostuminen ja muu sellainen ei ole evoluutiota, koska evoluutio on sitä että populaation geenipooli muuttuu sukupolvesta toiseen. Emme ole koskaan kuulleet että telit tai muu sellainen syntyisivät itsestään, jos kohta Hiskillä on joitakin hyvin pienikokoisia A8-telejä (akseliväli 34,5 mm vs. 3000 mm)."

        Jotkuhan havainnollistavat evoluutiota autojen muutoksilla. Onko tämä hyvä vertailukohde. Olisiko teillä esittää evoluutioista parempi havaintoesimerkki? Jos kuulisitte, että teli tai muu sellainen syntyisi itsestään, uskoisitteko?

        Käy nyt vielä muutama vuosi koulua, kyllä sinä jossain vaiheessa opit käsittämään mitä "suunnittelu" ja "valmistaminen" tarkoittavat.

        "Mistä siis todellisuudessa kiikastaa....?"

        Tällaisissa tapauksissa se on viitsimisestä kiinni.

      • Apo-Calypso
        olet väärässä.... kirjoitti:

        Tim Berra on eläintieteen professori Ohion osavaltion yliopistossa. Hän kirjoitti kirjan, jonka Stanfordin yliopistopaino julkaisi nimellä Evolution and the Myth of Creationism: A Basic Guide to the Facts in the Evolution Debate (Evoluutio ja luomisuskon myytti: Perusopas evoluutiokeskustelun tosiasioista). Kirjan tarkoituksena on selittää maalikoille, kuinka hyvien ajattelijoiden pitäisi nähdä evoluution ja luomisen välinen ristiriita.

        Tässä on Berran selitys "evoluutioista", jota havainnollistavat autojen valokuvat keskellä kirjaa: "Kaikki kehittyy siten, että "muutos periytyy", olipa kyseessä hallituksen politiikka, uskonto, urheiluautot tai eliöt. Vallankumouksellinen lasikuitu-Corvette kehittyi arkisemmista autoesi-isistä vuonna 1953. Muita kohokohtia Corvetten evolutiotiivisessa jalostuksessa oli vuoden 1962 malli, jossa alkuperäinen 102-tuumainen lyhennettiin 98 tuumaan ja uusi suljettu coupe-mallinen Stingray esiteltiin; vuoden 1968 malli, joka oli nykyisen Corvette-muodon edeltäjä ja jossa oli poistettavat kattopaneelit; ja vuoden 1978 hopea-vuosipäivämalli, joka oli muodoltaan viistoperäinen. Nykypäivän versio jatkaa asteittaista jalostumista, joka alkoi vuonna 1953. Kyse on siitä, että Corvette on kehittynyt muunnelmiin kohdistuvan valintaprosessin kautta. Syntyi sarja välimuotoja ja lähtökohdasta paljonkin poikkeava lopputulos. Samanlainen prosessi muovaa eliöiden evoluutiota." (lähde Evoluution maailmankuva Phillip E. Johnson)

        "Syntyi sarja välimuotoja ja lähtökohdasta paljonkin poikkeava lopputulos. Samanlainen prosessi muovaa eliöiden evoluutiota." (lähde Evoluution maailmankuva Phillip E. Johnson) "

        Tuo täysi valhe!

        Ei epärehellisen hihhulilakimiehen (Philip E. Johnson[1]) lainaukset huonoista esimerkeistä painaa mäkäräisen paskan vertaa (enkä puhu nyt ampumahiihtäjästä)..

        [1] Huijaukseen perustuvan ns. "Wedge Strategy:n" perustaja.

      • venkoilua

        Eihän se, kuka lainaa jonkin kirjoitusta, muuta alkuperäisen kirjoittajan kirjoitusta mitenkään. Jos lainaus on huono esimerkki, niin syyhän on alkuperäisen kirjoittajan.

        Väiti, että kretiinit vertaavat ei muut. Kuitenkin Tim Berra ei ole kreationisti, joten väitteesi on auttamamattomasti väärin.

      • Apo-Calypso
        venkoilua kirjoitti:

        Eihän se, kuka lainaa jonkin kirjoitusta, muuta alkuperäisen kirjoittajan kirjoitusta mitenkään. Jos lainaus on huono esimerkki, niin syyhän on alkuperäisen kirjoittajan.

        Väiti, että kretiinit vertaavat ei muut. Kuitenkin Tim Berra ei ole kreationisti, joten väitteesi on auttamamattomasti väärin.

        Philip E. Johnson on valehtelija ("Samanlainen prosessi muovaa eliöiden evoluutiota") , en tällä kertaa usko, että kyseessä olisit sinä.

        "Jos lainaus on huono esimerkki, niin syyhän on alkuperäisen kirjoittajan."

        Täsmälleen. Esimerkillä ei ole yhtään mitään tekemistä evoluution, tai evoluutioteorian kanssa. Se, että arvostettu iktyologi ja herpetologi valitsee täydellisen surkean esimerkin kuvaamaan evoluutioprosessia on valitettavaa. Enintään hän antaa (huonon) esimerkin yhdestä evoluutioprosessin komponentista (valinnasta), mutta tuo esimerkki ei anna mitään kuvaa eri variaatioiden syntymekanismeista.

        Epäilenpä, että taustalla onkin kreationistisen, valehtelevan juristin, Philip E. Johnsonin likainen pukinsorkka.

      • Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Jk. Kyllä esineet sittenkin evolutioituvat: täysikasvuiset A8-telit ovat terästä, mutta Hiskin laatikossa olevat telinpoikaset ovat *muovia*!

        Mittasin telinpoikaset. Niiden mitat eivät ole vuosikausiin muuttuneet, joten ne ovat varmaan sittenkin eri lajia.

    • "Ellemme nyt aivan väärin muista, kyky erottaa elollinen elottomasta kehittyy viimeistään alakouluvuosina."

      Kaikille se ei kehity täydellisenä:

      http://www.tiede.fi/artikkeli/677/taikausko_juontaa_ydintiedon_sekasotkusta

      "Kouluiässä vähitellen selkenee, että vain ihmisillä ja eläimillä on tarkoituksia ja aikomuksia. Elävä ja eloton erottuvat yhä selvemmin. "

      "Taikauskossa tämä ydintieto sekaantuu: elottoman ja elollisen, fysikaalisen ja psyykkisen perusominaisuudet sotkeutuvat jälleen. Silloin ajatuksella voi sittenkin siirtää esineitä ja pyhässä joessa pestä pois pahat teot. Patsas voi vuotaa verta, ja rukoilemalla voi parantaa. Mikä tahansa on mahdollista."

      • Ohhoh. Nämä suhdeluvut yllättivät korkeudellaan: "Kaksi viidestä uskoo telepatiaan, ja joka neljäs arvelee, että henkiparannuksen avulla on mahdollista toipua vaikeistakin sairauksista."

        Tietysti uskomuksilla on erojakin. Hömppäastrologia on hömppää, mutta kiinalaisessa astrologiassa on sentään mukava kansanperinteen tuoksu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe