Meillä on täällä maaseudulla n. 200 asukasta vireässä kylässä ja melkein jokainen on Keskustan kannattaja ja haluaa puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi ehdottomasti Paavo Väyrysen.
Paavo näytti presidentin vaaleissa mikä voima ja viisaus hänessä piilee. Olemme kyllästyneet Keskustan nykyjohdon saamattomuuteen.
Kannatamme Paavo Väyrystä Keskustan johtoon.
47
160
Vastaukset
- kello käy eteenpäin
Minä taas en kannata. Mihin hiton Kekkonen-KGB-YYA-Neucvostoliittomenneisyyteen te oikein kaipaatte.
Kelloja ei voi kääntää käymään taaksepäin.- Keskustal. kylänmies
Paavo on sellainen mies, joka pystyy vastaamaan huutoonsa ja myös uusiutumaan. Jokainen on nähnyt sen, kuinka hän elää ihan uutta nousua. Olikin ilo nähdä hänet pari päivää sitten Yle:n kanavalla nauravana ja voimaa uhkuvana. Presidenti vaalin pettymys oli poispyyhkäisty ja katse oli vain eteenpäin!
Paavo löi jo soinin puolueen maanrakoon ja seuraavaksi hän hoitaa kokoomuksen.
On ilo nähdä hänet pääministerinä seuraavien vaalien jälkeen.
Paavoa pelkää Soini, Katainen ja Urpilainen, kaikki kolme! Kiviniemenkin täytyy nyt ymmärtää keskustan ja suomen parasta. Kyllähän hänellekkin löytyy ministerinpaikka, kunhan ei nyt vaan pilaa välejään Paavoon. esim. kuntaministerin paikka voisi olla hänelle hyvä. - vitun mari
Kiviniemi hoitaa vain omia asioitaan,ei pitäisi hoitaa yhteisiä asioita
Keskustal. kylänmies kirjoitti:
Paavo on sellainen mies, joka pystyy vastaamaan huutoonsa ja myös uusiutumaan. Jokainen on nähnyt sen, kuinka hän elää ihan uutta nousua. Olikin ilo nähdä hänet pari päivää sitten Yle:n kanavalla nauravana ja voimaa uhkuvana. Presidenti vaalin pettymys oli poispyyhkäisty ja katse oli vain eteenpäin!
Paavo löi jo soinin puolueen maanrakoon ja seuraavaksi hän hoitaa kokoomuksen.
On ilo nähdä hänet pääministerinä seuraavien vaalien jälkeen.
Paavoa pelkää Soini, Katainen ja Urpilainen, kaikki kolme! Kiviniemenkin täytyy nyt ymmärtää keskustan ja suomen parasta. Kyllähän hänellekkin löytyy ministerinpaikka, kunhan ei nyt vaan pilaa välejään Paavoon. esim. kuntaministerin paikka voisi olla hänelle hyvä.Paavo Väyrynen kuuluu vähemmistöön. Useimmat ihmiset viisastuvat vanhetessaan. Väyrynen ei.
Toivotaan, että teitä samanmielisiä oli reilusti enemmänkin kuin se 200 asukasta. Meille Kepun vastustajillekin Väyrysen suosion kasvu kepun sisällä on iloinen asia. Kerrankin sekä umpikeput että antikeput voivat tuntea yhteistä riemua.
- 9+12
Kannatetaan myäs täällä Persuissa, ehkä Keskusta sitten Väyrysen johdolla ehdottaa Ruplaa suomen valuutaksi ja Suomen ja venäjän yhdistymistä, maalle löytyykin hieno tällä hetkellä käyttämätön nimi; Sojuz Sovetskih Sotsialistitšeskih Respublik. Menestys vaaleissa on taattua, ainakin kepun maanviljelijäsosialistien keskuudessa.
- Alkiolainen
Persuissa pelätään Väyrystä kaikista eniten, koska Persut matkivat Paavoa monessa asiassa. Eu:n ja rahaliiton vastustus täysin varastettu Paavo Väyryseltä.
Paavo on oma itsensä, eikä laskelmoi politiikallaan, niinkuin soini tekee. Soinihan kalastelee tietoisesti tietyn porukan ääniä. Soini on laskenut, että tietyillä teemoilla irtoaa tämänpäivän suomessa n.20% kannatus ja toimii sen mukaan.
Soini on populisti ilman aatteita. Paavolla on vankka alkiolainen aatemaailma, joka perustuu siihen, että maassamme kaikilla on hyvä olla.
- maalaispoika..
Paavo sanoi viime perjantain pressiklubissa, että hän päihitti Soinin pressanvaaleissa Soinin jokaisessa vaalipiirissä ja myös Soini kotikunnassa. Muutenki Paavo on edistynyt edukseen. Paljon vakuuttavammin kuin Kiviniemi, joka ei osaa muuta kun tilskuttaa kuin pikkutyttö samaa virttä; pakko, pakko.. tuhoan kuntauudistuksen. Mari voi liittyä suoraan anarkisteihin.
- Paavo Paavo !
Oikea keskusta on hävinnyt näitten pellejen aikana. Jäätteenmäki, Vanhanen, Kiviniemi, jospa Paavo pelastais?
- Puavo rules.
Kyllähän taas keskustajohto yrittää Paavoa saada hiljennettyä - ihan samoin kuin siinä vaiheessakin, kun Paavo avoimesti ilmoitti, että hän haluaa lähteä Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Eipä paljon tukea tullut omien puolelta, naureskelivat vain. Mutta mitenkä kävikään? Paavo kiersi koko Suomen ja onnistui nostattamaan keskustajohtoon pettynyttä kenttäväkeä erinomaisesti.
Kyllähän Keskusta niin syvässä suossa kyntää tällä hetkellä, että ei niillä ole mun mielestä mitään menetettävää enää. Ei muuta kuin antaisivat Paavon yrittää sen sijaan, että jatkuvasti kyräillään ja naureskellaan ja yritetään torpata eikä tukea tule. Sitä taas tiedä, miten hyvin siinä kumminkin kävisi. - keskustan nousu
Paavo ilman muuta keskustan johtoon , muuten taas käy kalpaten koko keskustan kannatuksen.keskustan nousu
- stop mafia !!
PAITSI ETTÄ 50 ÄÄNESTI SALAA PERSUJA
- Jörn donner
Valittevasti tässä maassa asuu muitakin kuin nuo teidän 200 vireää kyläläistä!
Ikävää tuottaa pettyymys mutta ei se teidän Paavo mikään sateentekijä ole.. Ukko muuttaa mielipidettä kuin tuuliviiri suuntaansa. Täys poliittinen kameleontti jonka päämäärä on ainoastaan narsistinen itsensä ajaminen valtaan!- Donnerille
Onkos tuo Kiviniemi ja Laaninen alamäkeen, on menty ja mennään jos ei Paavo ja Sepi puutu asiaan!
- turhaa ylistystä
Eihän Paavo saanut pressavaaleissa kuin 17,5 prosentin kannatuksen. Keskustan kannatushan on ollut yleensä reippaasti yli 20 prosenttia. Viime esuskuntavaaleissakin, jolloin keskusta kärsi tilapäisen rökäletappion, sen kannatus oli 16 prosentin luokkaa. Paavo teki kampanjaansa vuoden verran ja kävi sinä aika kai kaikissa Suomen kunnissa markkinoimassa itseään ja myymässä kirjoja ja mukeja. Aikaa kun on, eduskunnasta tipahtaneella miehellä. Tuon vuoden aikana hän sai keskustan kannatuksen nousemaan noin 1,5 prosenttiyksikköä. Lähinnä kai niiltä keskustalaisilta, jotka olivat eduskuntavaaleissa äänestäneet perussuomalaisia. En pidä Väyrysen saavutusta mitenkään hyvänä, kun ottaa huomioon kuinka paljon hän kiersi maakunnissa.
- Maaseudun toivo 1.
Gallupit ovat ennen presidentinvaaleja näyttäneet jopa vain 12% kannatusta puolueelle, mutta Paavo on saanut ne luvut kovaan nousuun. Tuota ei ole kiistänyt kukaan. Keskustan nykyjohtokin on tuon harmikseen joutunut myöntämään.
Keskustan johto yritti saada puolueelle toisen presidentti ehdokkaan, muttei siinä onnistunut. Kiviniemikin väisti siinä vastuuta puolueestan.
Paavo sen sijaan kantaa vastuuta puolueesta, vaikka johdolta siitä ei meinaa tunnusta saadakkaan.
Ikärasismi pois ja kaikki vaan tunnustamaan se tosiasia, että Paavo on tämänhetken suomalaisista poliitikoista kaikkein pätevin. Hän ei heilu tuuliviirin tapaan, vaan on pitänyt vakaan ja vankan linjansa.
Muistatteko kun Paavo viisaasti yritti kaikin voimin estää suomen liittymisen EU:n ja rahaliittoon? Olispa hänellä ollut silloin enemmän valtaa, niin suomessa olisi kaikki hyvin!
Timo Soini on ominut Paavolta nämä rahaliiton vastustamiset ja muut. Paavo on itse ajatellut asiat, eikä matkinut ketään. - Kesk.kylänmies
Tämän päivän galluppi kertoo sen miten Paavo on saanut puolueen kovaan nousuun!
Vaaleissa olimme neljänsinä, mutta nyt olemme nousseet jo kakkosijalle.
Kaikki näkee nyt mitä Paavo saa aikaan! Nyt kun Paavo kiertää jälleen pitkinmaata voimme olla varmoja, että olemme kesällä maamme suurin puolue ja Paavo puolueen puheenjohtaja.
Marin pitäisi nyt ajatella puolueen, maan ja lopulta itsensäkin parasta ja lopettaa Paavon moittiminen. Se koituu vaan Marin omaksi turmioksi.
- Kokoomus, Espoo
Kannatan myös Paavoa kepun keulapaikalle ja Korhosta takaisin puoluesihteeriksi !!!
- Väykkä tietää
Kyllä kokoomuksen hymy vielä hyytyy! Paavo väyrynen on suomen seuraava pääministeri ja kokoomus laitetaan oppositioon.
- Ja kaikki pojat
Väykkä tietää kirjoitti:
Kyllä kokoomuksen hymy vielä hyytyy! Paavo väyrynen on suomen seuraava pääministeri ja kokoomus laitetaan oppositioon.
ratsastaa Virkku-tammalla...
- Väyrynen on pahin
Älä pilkkaa vakavalla asialla. Moni muu voi kehaista päin vastaisella.
Jos Keskusta alistuu Väyrysen mahtiin se tietää varmaa kuolemaa. Puolueen riveistä poistuu paljon potentiaalia kannattajakuntaa. Ja juuri sitä porukkaa joilla on sopiva ikä toimia. Jää vain vanhukset jäljelle...eikä niistäkään kuin osa.- kannattaja jo v.1978
Päinvastoin, jos Paavo olisi ollut eduskuntavaaleissa puolueen puheenjohtaja Keskustan kannatus olisi ollut reilusti yli 20% ja puolue pääministeripuolue!
Soinin puolueen kannatus olisi jäänyt alle 10%. Nähtiinhän tuo selvästi presidentin vaaleissakin.
Paavo tuo uskottavuutta ja paluun keskustan vanhalle hyvälle alkiolaiselle linjalle, jolta on poikettu aivan liikaa. Puolue saa Väyrysessä nuhteettoman puheenjohatjan, jota ei skandaalit ravistele! - ei uskottavuutta
kannattaja jo v.1978 kirjoitti:
Päinvastoin, jos Paavo olisi ollut eduskuntavaaleissa puolueen puheenjohtaja Keskustan kannatus olisi ollut reilusti yli 20% ja puolue pääministeripuolue!
Soinin puolueen kannatus olisi jäänyt alle 10%. Nähtiinhän tuo selvästi presidentin vaaleissakin.
Paavo tuo uskottavuutta ja paluun keskustan vanhalle hyvälle alkiolaiselle linjalle, jolta on poikettu aivan liikaa. Puolue saa Väyrysessä nuhteettoman puheenjohatjan, jota ei skandaalit ravistele!Miten voi tuoda uskottavuutta sellanen, joka sanoo perusteluksi että NUORENNUN JA VIRKISTYN kun alan pj.ehdolle?
Se on ei täysjärkisen möläytys. Odottaisi että kun asettuu ehdolle( paavon kohdalla tyrkylle) niin ei perustele tuollaisilla lapsellisilla oma napa kehuilla ja pintapuolisuudella. - Inhottaa koko Väyryn
ei uskottavuutta kirjoitti:
Miten voi tuoda uskottavuutta sellanen, joka sanoo perusteluksi että NUORENNUN JA VIRKISTYN kun alan pj.ehdolle?
Se on ei täysjärkisen möläytys. Odottaisi että kun asettuu ehdolle( paavon kohdalla tyrkylle) niin ei perustele tuollaisilla lapsellisilla oma napa kehuilla ja pintapuolisuudella.Armahtakaa meitä jo. Voi kamala Väyrynen puheenjohtajaksi, yök. Kohta on varmaan muutettava Suomesta pois sillä minunkin on pakko maksaa Väyrysen kampanja puoluetuen muodossa. Montako valhetta ja mokaa keskustalaiset sietävät Väyryseltä? Ihmettelen!!!!!!! Koko keskustaa ei edes tarvita. Sehän on sellainen "ei osaa sanoa" puolue. Oikea ja vasen riittäisi erinomaisesti ja rahaakin säästyisi. Puoluetukien poisto olisi paljon tärkeämpi juttu kuin joku kuntauudistus. Politikotkin voisivat kantaa kortensa kekoon säästötalkoissa ja lopettaa puoluetuet. Silloin nähtäisiin kuntavaaleissa mitä puolueita oikeasti kannatetaan.
- 2 puoluetta
Inhottaa koko Väyryn kirjoitti:
Armahtakaa meitä jo. Voi kamala Väyrynen puheenjohtajaksi, yök. Kohta on varmaan muutettava Suomesta pois sillä minunkin on pakko maksaa Väyrysen kampanja puoluetuen muodossa. Montako valhetta ja mokaa keskustalaiset sietävät Väyryseltä? Ihmettelen!!!!!!! Koko keskustaa ei edes tarvita. Sehän on sellainen "ei osaa sanoa" puolue. Oikea ja vasen riittäisi erinomaisesti ja rahaakin säästyisi. Puoluetukien poisto olisi paljon tärkeämpi juttu kuin joku kuntauudistus. Politikotkin voisivat kantaa kortensa kekoon säästötalkoissa ja lopettaa puoluetuet. Silloin nähtäisiin kuntavaaleissa mitä puolueita oikeasti kannatetaan.
Oikein sanoit. Minäkin olen ajatellut, että Suomelle riittäisi täysin 2 puoluetta: Oikeisto ja Vasemmisto. Nykyiset puolueet, esim Vasemmistoliitto ja Demarit yrittävät kissojen ja koirien kanssa etsiä eroa toisistaan, eikä sitä tunnu enää löytyvän. Samoin keskusta ja kokoomus ovat niin lähellä toisiaan, ettei keskustaa käytä'nnössä enää tarvita. Kristilliset ja ruotsalaiset ovat täysin teennäisin perustein omat puolueensa, ne voi mahduttaa täysin kahteen isompaan. Persuista nyt ei itedä, tuskin ne tietävät itsekään, mihin haluaisivat kuulua.
- yök. yök...
Inhottaa koko Väyryn kirjoitti:
Armahtakaa meitä jo. Voi kamala Väyrynen puheenjohtajaksi, yök. Kohta on varmaan muutettava Suomesta pois sillä minunkin on pakko maksaa Väyrysen kampanja puoluetuen muodossa. Montako valhetta ja mokaa keskustalaiset sietävät Väyryseltä? Ihmettelen!!!!!!! Koko keskustaa ei edes tarvita. Sehän on sellainen "ei osaa sanoa" puolue. Oikea ja vasen riittäisi erinomaisesti ja rahaakin säästyisi. Puoluetukien poisto olisi paljon tärkeämpi juttu kuin joku kuntauudistus. Politikotkin voisivat kantaa kortensa kekoon säästötalkoissa ja lopettaa puoluetuet. Silloin nähtäisiin kuntavaaleissa mitä puolueita oikeasti kannatetaan.
Tasan varmaa että Väykkä tunkee itteään joka tuuttiin täst edes. Hän rakastaa niin itteään että pitää julkisuudessa ja joka risaus on uutisen arvoinen. Mut totta maar kun on narsistinen niin on tungettava esiin...
Huomenna on maikkarin aamuteeveessä. Ihan yököttää etukäteen, mutta ei tarvii katsoa pakosta. Tallennan ohjelman ja katson päivällä ne mitkä kiinnostavat minua. Väyryskohdan kelaan yli.... - Katso illallakin
yök. yök... kirjoitti:
Tasan varmaa että Väykkä tunkee itteään joka tuuttiin täst edes. Hän rakastaa niin itteään että pitää julkisuudessa ja joka risaus on uutisen arvoinen. Mut totta maar kun on narsistinen niin on tungettava esiin...
Huomenna on maikkarin aamuteeveessä. Ihan yököttää etukäteen, mutta ei tarvii katsoa pakosta. Tallennan ohjelman ja katson päivällä ne mitkä kiinnostavat minua. Väyryskohdan kelaan yli....Myös keskiviikkoillan A-Studio on pyhitetty Paavo Väyryselle.
- Kalkkikset herätys!
2 puoluetta kirjoitti:
Oikein sanoit. Minäkin olen ajatellut, että Suomelle riittäisi täysin 2 puoluetta: Oikeisto ja Vasemmisto. Nykyiset puolueet, esim Vasemmistoliitto ja Demarit yrittävät kissojen ja koirien kanssa etsiä eroa toisistaan, eikä sitä tunnu enää löytyvän. Samoin keskusta ja kokoomus ovat niin lähellä toisiaan, ettei keskustaa käytä'nnössä enää tarvita. Kristilliset ja ruotsalaiset ovat täysin teennäisin perustein omat puolueensa, ne voi mahduttaa täysin kahteen isompaan. Persuista nyt ei itedä, tuskin ne tietävät itsekään, mihin haluaisivat kuulua.
Te ootte aijastanne jälessä tai muuten vain rajoittuneita. Nykyään on vaan asiat niin, että oikeisto-vasemmisto ajattelu on taaksejäänyttä elämää. Nykyajan asiat ei enää kulje tuolla akselilla.
Jos suomeen tulisi(onneksi mahdotonta) vain nuo kaipaamasi kaksi puoluetta putoaisi äänestysprosentti paljo paljon alemmas. - pyrkyri-paavo
yök. yök... kirjoitti:
Tasan varmaa että Väykkä tunkee itteään joka tuuttiin täst edes. Hän rakastaa niin itteään että pitää julkisuudessa ja joka risaus on uutisen arvoinen. Mut totta maar kun on narsistinen niin on tungettava esiin...
Huomenna on maikkarin aamuteeveessä. Ihan yököttää etukäteen, mutta ei tarvii katsoa pakosta. Tallennan ohjelman ja katson päivällä ne mitkä kiinnostavat minua. Väyryskohdan kelaan yli....Ja näkkyypi olevan ykkösen aamuteeveessäkin huomenna.
- oks
Eikös tämä ole se sama Paavo Väyrynen, joka 1980-luvun alkupuolella, kun UKK:n ote vallasta lipsui, yhdessä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun agentin kanssa suunnitteli, miten tämä suurvalta vaikuttaisi edessä olevissa presidentinvaaleissa eli valitsijamiesvaaleissa Ahti Karjalaisen hyväksi !
Onneksi agentti oli viisaampi kuin tämä Paavo Väyrynen.- Paavo_Isänmaan mies
Ei Paavo Väyrynen ole toiminut koskaan muutoin kuin isänmaansa parhaaksi. Demarit ja kokoomuslaiset panettelivat häntä törkeästi 1980-luvulla, mutta vähänkään asiohin perehtyneet tietävät kyllä kuinka asiat olivat.
Varsinkin demarit juonittelivat kovassa Väyrysen pelossa kaikella tavalla. Odottakaa vaan kun stasin arkistot avautuu, niin sieltä tulee tämä kaikki hyvin esille. - oks
Paavo_Isänmaan mies kirjoitti:
Ei Paavo Väyrynen ole toiminut koskaan muutoin kuin isänmaansa parhaaksi. Demarit ja kokoomuslaiset panettelivat häntä törkeästi 1980-luvulla, mutta vähänkään asiohin perehtyneet tietävät kyllä kuinka asiat olivat.
Varsinkin demarit juonittelivat kovassa Väyrysen pelossa kaikella tavalla. Odottakaa vaan kun stasin arkistot avautuu, niin sieltä tulee tämä kaikki hyvin esille.Kyllä siinä Isänmaa oli Paavolta täysin hukassa, kun hän pyrki Vladimirovin kanssa juonimaan vastoin Isänmaan etua Ahti K:n hyväksi.. Onneksi tämä Vladimirov oli suoraslkäinen mies ja tajusi tämän Paavon törkeyden.
- lammasta poskeen
Ootteko sukulaisia kaikki keskenään ?
Siskos on naimisissa pikkuveljes kanssa?
Ja Paavosta johtaja?Oksettaa........
Mitä h e l v e t t i ä siellä maalla oikein keskenänne puuhastelette?- Naidaan kaupunki-
laisten akkoja kesäisin. Talvella naidaan vähemmän.
- suku rutsi
Naidaan kaupunki- kirjoitti:
laisten akkoja kesäisin. Talvella naidaan vähemmän.
Tuskin naitte,eihän siellä ole kuin peräkammarin poikia.
Vai oliko se "Maajussille morsian"tehty ruotsista?
Kyllä se teillä ainoa luonnossa nähty "tavara"on äiteen tai siskon.
- sovuen
Väyrynen kaatamaan kuntauudistus ja panemaan kuntien kesäasukksille ainakin tasapuolinen vero maksettavaksi kunnalle siltä ajalta, jonka he asuvat kunnassa. Usessa kunnissa palvelut joutuvat kovalle rasitukselle kesän ja talvilomien sekä metsästyskauden aikana asukkaiden pääluvun kaksinkertaistuessa.
- oks
Hölmöläisten hommaa puuhat. Kesäasukas maksaa jo kiinteistöverona enemmän kuin paikallinen asukas omasta asunnostaan.
Jos erehdyt käyttämään vaikkapa terveydenhoitopalveluja kesäpaikkakunnalla, niin oma kunta saa siitä oikein suolaisen laskun, joten se siitä.
Hyvin monissa tapauksissa kesäasukkaat tai paremminkin sanottuna vapaa-ajan asukkaat mahdollistavat palvelujen tarjonnan säiiymisen kesäpaikkakunnalla.
Siitä tulisi vakinaisten asukkaiden tuntea suurta kiitosta.
- analyysiannamari
Tehän uskotte Väyrysen kaikkivoipaisuuteen kuin persut Soiniin ja pässi suuriin sarviinsa. Tosiasia on vaan, ettei Väyrynen yksin ja vaikka olisi puheenjohtajakin, oppositiossa mitään saa aikaan niin kauan kun maassa on enemmistöhallitus. Hallitukseen se taas ei pääse, kun mikään muu puolue ei ole valmis ottamaan yhteistyökyvytöntä ministeriä riesakseen. Kun keskustalla oli suurimpana puolueena pääministeriys, tämä kävikin, mutta nykykannatuksella ja yhteistyökyvyttömyydellä pääministerin tehtävästä ja hallitukseen pääsystä on turha edes haikailla.
- Päämisteriksi vaan
Paavohan oli edellisessäkin hallituksessa ministerinä, jotta se siitä yhteistyökyvystä!
Harmi vaan ettei pääministerinä, sillä silloin olisivat asiat maamme kannalta paremmin!
Soinin porukalla on kova pelko päällä, kun Paavo vie nyt niiden äänestäjät! Sen huomaa nyt jokapuolella. Se näkyy kaikkina oinosmaisina hallitsemattomina purkauksina, joka vaan osoittaa, että järki ja arvostelukykyä puuttuu pahasti.
Paavo ei sorru moiseen, vaan hoitaa asiat tyylillä! - rikollinen johtoon?
Päämisteriksi vaan kirjoitti:
Paavohan oli edellisessäkin hallituksessa ministerinä, jotta se siitä yhteistyökyvystä!
Harmi vaan ettei pääministerinä, sillä silloin olisivat asiat maamme kannalta paremmin!
Soinin porukalla on kova pelko päällä, kun Paavo vie nyt niiden äänestäjät! Sen huomaa nyt jokapuolella. Se näkyy kaikkina oinosmaisina hallitsemattomina purkauksina, joka vaan osoittaa, että järki ja arvostelukykyä puuttuu pahasti.
Paavo ei sorru moiseen, vaan hoitaa asiat tyylillä!Ja muistutus että Paavo kiristi ministerisalkun!! Sellaista moraalittomuutta ja rikollista toimintaa en kannata enkä hyväksy.
- Mitä ihmettä??
rikollinen johtoon? kirjoitti:
Ja muistutus että Paavo kiristi ministerisalkun!! Sellaista moraalittomuutta ja rikollista toimintaa en kannata enkä hyväksy.
Vanhasen lausunto oli aivan erilainen? Hänhän oli sentään pääministeri?
Vai olitko sinäkin siellä?? - valetta, valetta..
Mitä ihmettä?? kirjoitti:
Vanhasen lausunto oli aivan erilainen? Hänhän oli sentään pääministeri?
Vai olitko sinäkin siellä??Muistat varmaan Vanhasen vakuuttelun miksi luopui pääministerisiydestä? Vanhanen vakuutti että luopuu kun edessä on jalkaleikkaus ja ei voi hoitaa sitten työtään.
Viime vuonna paljasti että hän valeheteli. Syy ei ollut jalkaleikkaus vaan perhesyyt. sisäiset syyt. Eli Vanhanen kertoi avoimesti että valehteli kun syytti leikkausta syyksi.
Miten voi Vanhasen sanaan luottaa tuossa väyryslausunnossakaan? Ei voi.
Vanhanen valehteli taas ja suojeli puoluetta ja itseeänkin. Joskus vielä paljastaa muistelmissaan että Väyrynen kiristi salkun. Värynen kiristi ja uhkasi perustaa oman puolueen jos ei saa ministerisalkkua.
- Paavo on hieno
mies. Kyllä se kävi hyvin ilmi aamuteeveessä.
Nyt Suomi nousuun keskustan johdolla. Ensin kunnallisvaalit ja sitten eduskuntavaaleissa vaihdetaan Paavo pääministeriksi.- PaaVo Tv:ssä!
Paavo tv:ssä tänään kello 21.05 A-Studiossa. Paavo laittaa virkkuselle jauhot suuhun!
- ääni täältä
Kannatetaan!
- PAAVOOOOOOOOOOOOOOOO
PAAVOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!
- keppulit
PAAVOOOOOOOOOOOOOOOO kirjoitti:
PAAVOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!
Perso on rahalle,on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039