Ihmeellinen luomakunta

Me ihmiset emme aina ajattele sitä kaikkea moninaisuutta,mitä
luomakunnassa ilmenee.Laitan tähän otteen raamatusta 1. Mooseksen kirja 1:11:"
Ja jumala sanoi edelleen ; "Versokoon maa ruohoa, siementä tekeviä kasveja,
hedelmäpuita, jotka maan päällä lajiensa mukaan kantavat hedelmää, jossa niiden siemen on. "
12 Ja maa alkoi tuottaa ruohoa, kasveja, jotka tekivät siementä
lajiensa mukaan, ja puita, jotka kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen on ,
lajiensa mukaan. Jumala näki sitten, että niin oli hyvä. "
Tämä otus, jonka tässä mainitsen ei ole sieni, eikä kasvi tai
eläin. Kuitenkin se on olemassa ja elää ja etsii ravintonsa.
Kyseessä on "limasieni". Lainausmerkit siksi, että nimestään
huolimatta kyseessä ei ole sieni. Tässä solueliössä ei ole aisteja, hermostoa, lihaksia tai suuta.
Silti se liikkuu ja hakee itselleen ravintonsa. Mitä ajattelet
tästä luomakunnan ihmeestä ?

3

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *hytre*
      >>Me ihmiset emme aina ajattele sitä kaikkea moninaisuutta,mitä
      luomakunnassa ilmenee>>

      Monet kyllä ajattelee, ja osa heistä jopa tutkii maapallon elämänkirjoa työkseen. He vain eivät usko, että sen on tehnyt jokin ihmisenkaltainen yli-inhimillinen Olento. Käsittääkseni tähän on olemassa periaatteessa kaksi pääsyytä: eniksikin eliökunnassa nähdään kaikkialla selviä viitteitä evoluutiosta. Toiseksi luoja-hahmosta ei ole olemassa mitään todellista, objektiivista näyttöä. Ihmisten muinoin kirjoittamat tarustot eivät ole todisteita todellisen Jumalan olemassaolosta (muutoinhan maahiset, esi-isät, humanoidit ja joulupukkikin olisivat todella olemassa).

    • Lisään hieman. (voimantornille) Olen samaa mieltä, että kyllä luontoa monet työkseen tutkivat. Myös tätä "otusta" jonka mainitsin. Monet ovat myös eri mieltä
      siitä asiasta mistä elämä tuli tänne maan päälle.

      • jaakobista

        Luomiskertomus on Jumalan henkeyttämä ilmoitus ja se on tarkoitettu, kuten muukin Raamattu, tulkittavaksi.
        On Raamatun hengen ja ilmoituksen mukaista "laskea" luomispäivien kestoksi "1000-vuotta" jotta voimme laskea Raamatullisen ajanlaskun aina luomisesta nykypäivään saakka.
        Aivan tarkkaa lukua ei ole kuitenkaan mahdollisuutta saada, sillä on olemassa virheenmahdollisuus, tämäkin Jumalan sallimana.

        Sitten tulee tiede ja sen tuoma tieto jonka valossa voimme tehdä sen johtopäätöksen että elämä maapallolla on huomattavassa määrin vanhempaa kuin Raamatullisen ajanlaskun osoittamat 12-13 000 -vuotta.

        Menneet sukupolvet joita tieto ei ollut valistaneet, luottivat siihen että luomispäivä oli kirjaimellinen yksipäivä ja siitä tieto, myös Raamatuntutkimuksellinen, on edistynyt siinä määrin että Raamatuntutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen: 1p/1000v

        On siis Jumalan tahto että Raamatullisessa mielessä uskomme todella näin saattaaksemme Jumalan suunnitelman tiettäväksi.
        - tämä ajatus ei siis ole millääntavalla ristiriidassa Jumalan tarkoituksen suhteen, sillä on varmasti tarkoitettu että ihminen käyttää hänelle suotua järkeä.

        Voimme olla täysin kiitollisia tästä kauniista ja tarkoituksenmukaisesta luomakunnasta taivaalliselle Isällemme.

        Psalm. 65:12-14
        Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun askeleesi tiukkuvat lihavuutta.
        Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.
        Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot.
        Riemuitaan ja lauletaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe