Mitä aika on ?

Aikaa on käsitelty eri yhteyksissä näilläkin sivustoilla. On mainittu, että määräaika on täyttymässä. Elämme lopun aikaa. Esimerkkejä raamatusta: Efesolaisille 5:16 "
ostaen sopivan ajan itsellenne koska päivät ovat pahat."
Ilmestyskirja:12:14. " Mutta naiselle annettiin suuren kotkan kaksi
siipeä, jotta hän lentäisi omaan paikkaansa erämaahan; siellä häntä ravitaan aika
ja ajat ja puoli aikaa poissa käärmeen kasvojen luota."
Raamatusta löytyy enemmänkin esimerkkejä ajasta ja ajan pituudesta. Myös ajan nopeutta määritellään mm. musiikissa. Metronomin avulla.
Tämä nyt ei tässä ole nyt niin oleellista vaan ajattelin, että oletko
kenties ajatellut mitä aika itsessään on ? Mitä aika on ?

10

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atte vankka

      aikaa ole ajatellut sen verran. että kun sanotaan että jumala on ollut aina olemassa. ja kun ihminen ei ole ollut aina olemassa. niin miksi jumala odotti äärettömän pitkään ennenkuin loi ihmisen. oli yksin äärettömiä aikoja ja sitten sai päähänsä luoda ihmisen. ja loi sen vielä niin virheellisesti että sai pettyä luomukseensa. no, sitten se hukutti ihmiset väkivaltaisesti ja menetti näin kunnioituksensa.

      okei, vaihdan aku ankkaan..hauskempia tarinoita

      • roikkutissiporo

        Pyysikö Nooa arkkia rakentaessa muita "uskomaan" ja mukaan kyytiin?

        eihän siellä tilaa voinut kuitenkaan kovin monelle olla, että etukäteen tiedettiin massamurhan toteutuvan .

        kerrottiinko erkki eskimolle edes, että arkkia oltiin tekemässä vai tuliko tsunami niskaan ilman mitään infoa?

        olihan se jtopin mukaan kuitenkin maailmanlaajuinen tulva ja tuskin minäkään oisin saanut vihiä arkista jos siihen aikaan olisin elänyt

      • jaakobista
        roikkutissiporo kirjoitti:

        Aiheellinen kysymys onkin: eivätkö Noan aikalaiset uskoneet että tuollainen tuhotulva olisi mahdollinen vai eivätkö he uskoneet Jumalaan ja siihen että Jumala olisi ilmoittanut tulevasta nimen omaan Noalle?

        - ehkä he uskoivat Jumalaan, olihan joukossa enkeleitäkin ja heidän jälkeläisiään mutta silti Raamattu kertoo heidän suhtautuneen Noaan välinpitämättömän pilkallisesti.
        - Enkelit tietysti kuvittelivat voivansa pelastautua hylkäämällä ruumiillisuutensa, mutta hekin joutuivat kohtaamaan rajallisuutensa Jumalan sitoessa heidät "pimeyden kahleisiin".

        Tuon ajan turmeltunut ja väkivaltainen ihmiskunta ei siis välittänyt enää Jumalasta eikä heitä varoituksetkaan saaneet etsimään Luojan suojelusta, sillä jos he olisivat kuunnelleet mitä Noa sanoo, olisivat he varmaankin toimineet sen mukaisesti ja pelastautuneet rakentamalla itse lisää "arkkeja".

        Näyttää siltä että tuo tuhotulva käsitti tuonajan tärkeimmät ihmisten asuttamat alueet samanaikaisesti, sen sijaan maailmanlaajuinen se ei mahdollisesti ollut, ainakaan samanaikaisesti.

      • 33
        jaakobista kirjoitti:

        et vastannut kyllä mihinkään kysymykseen , mutta ilmeisesti kaikille ei tuota lippua arkille ollut printattu alkuunkaan. ei ainakaan suomalaiselle seppo juhani reikäleivälle joka ei edes tiennyt nooan puuhastelevan arkin kanssa.

        vai asuiko kaikki maailman ihmiset siinä arkin läheisyydessä , vain sellaisen kantomatkan päässä että pelastuspuheet oli mahollista käydä pitämässä?

        Noh "suomea" ei välttämättä silloin ollut, mutta ihmettelen miksi toisella pallonpuoliskolla hukutettiin kaikki lapsineen ja lemmikkieläimineen , jotka ei asioista tiennyt mitään.

        tuskin nooan sanoma mitenkään laajalevikkinen oli..

      • jaakobista
        33 kirjoitti:

        Kyllä Jumala antoi aikaa Noalle varoittaa silloista maailmaa kuten 1Piet.3:20 kertoo:
        ...kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä...

        Raamattu kertoo että ihmiskunnassa vallitseva pahuus oli niin vallitseva että "ihmisten sydänten aivoitukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" ( 1Mos.6:5 ), on silloinen ihmiskunnan tila siten pahempi kuin mitä nykyään yleensä näemme ympärillämme, ehkä voimme uutisista nähdä jonkun pahuuden tapahtuman ja käsittää että silloinen maailma oli tosiasiassa jo "kuilun partaalla" pahuudessaan.
        - myös langenneet henkiluomukset olivat jälkeläistensä ja omien toimiensa johdosta tuhoamassa ihmiskuntaa...

        Jumala kuitenkin halusi säästää ihmiskunnan ja sen "siemenen" joka tulisi vapauttamaan ja lunastamaan lopulta maailman, tuo siemen on Jeesus Kristus, ja hän on nimenomaan Noan jälkeläinen.

        Tarvitseeko meidän lähteä arvailemaan, mikä vedenpaisumus oikeastaan oli, ja miten se käytännössä tapahtui?
        - Ei meidän tarvitse arvailla, voimme lukea mitä Raamattu tästä kertoo ja uskoa sen kautta siihen että Jumala toteuttaa sen minkä hän lupaa.

        Voimme silti esittää kysymyksiä ilman että kyseenalaistaisimme sen minkä Raamattu kertoo ja sen jälkeen esittää teorioita vaikkapa siitä miten vedenpaisumus oikeastaan tapahtui, että "taivaan ikkunat avautuivat ja syvyyden lähteet aukesivat".

        - sitten voimme kysyä, näkikö Jumala tarpeen tuhota vaikkapa Australian tai Amerikan mantereen ja niiden eläimistön?
        - olisiko sillä ollut mitään merkitystä itse "siemenen" säilymisen kannalta?

        - entäpä, olisiko Jumalalle ollut tarkoituksenmukaista tuhota mahdolliset Noan aikaiset muut "Alkuperäiskansat" jotka ehkä olivat jo levinneet jonnekkin kaukaisiin maanääriin ja jotka eivät sinällään vastustaneet Luojaansa ja jotka olivat tavallaan "tietämättömän eläimen" tilassa?
        - Ei varmaankaan, se ei olisi tarkoituksen mukaista.

        Raamatun mukaan Jumala on kaikkitietävä, ja hän on määrännyt jo Paratiisiissa ajat tälle ihmiskunnalle, siksi voimme tehdä johtopäätöksen että vaikka Jumala katuikin luomistaan ei hän silti todellisuudessa olllut silloin eikä nytkään valmis luopumaan vaan päinvastoin, hän haluaa sekä ennallistaa että kehittää luomakuntaansa.

        Vedenpaisumus kertomus on ilmoitettu siksi uskoa vahvistavana opetuksena, se on Jumalan tahto.
        - nämä ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni.

    • Ajan alku. Sitä milloin kaikki alkoi menee yli "ihmisen hilseen. " Ja myös milloin
      maapallo luotiin ajan virrassa.

    • Jos aika olisi vain massojen vuorovaikutusta, niin kyllä sitä olisi varmasti kovin
      yritetty tuota "liikettä" pysäyttää. Jos vetovoimakentät häviäisivät, niin leijuisimme
      mihin lie. Entä vanheneminen. Tutkijat sanovat, että ihminen voisi elää ikuisesti
      mutta ihmisellä on tekijä joka saa ihmisen vanhenemaan ja aikanaan kuolemaan.

    • jaakobista

      "Iankaikkisuus" on ihmisten aikaa, vaikkemme käsitä mitä tuo "iankaikkinen" aika on, tämä käsite on silti olemassa.
      -aikaa voidaan mitata esim. Valonnopeutena.
      Ihmisen oma ajankäsitys on rajoitettua, se perustuu Auringon tai Kuun kiertoihin.

      Mitä aika oli ennen kuin Jumala loi maan elämän?
      Oliko Jumalalla mitään tekemistä ennen maan luomista ja ihmiskunnan syntyä?

      Raamattu antaa osittaisen vastauksen kertomalla Jumalan taivaallisista luomuksista, että ne olivat luotuina jo kun maata tehtiin.

      Mitä sitten oli aiemmin, ehkä samaa mitä on mahdollisesti tuleva, sillä on mahdollista että Jumalalla on myös muita "todelisuuksia", onhan jopa maankaltaisia planeettoja tiettävästi miljardeja, emme niistä mitään tiedä ja tuskin tulemme tietämäänkään ainakaan kovin pian.

      Juuri me ihmiset olemme kuitenkin Jumalan ja taivaallisten olentojen silmissä aivan ainutlaatuisia, koko suurenmoinen planeettamme on säteilevän ainutlaatuinen avaruuden " meressä" ja ajassa.

    • Äärettömyys on myös asia, joka liittyy aikaan. Opettajamme koulussa aikanaan
      sanoi,että avaruus on ääretön.Ts. se ei lopu ikinä. Olin ennen hänen kommenttiaan samaa mieltä asiasta ja olen edelleen. Ihminen ei vaan pysty
      ajattelemaan sellaista käsitettä, että jos vaikka kuinka kauan matkustamme
      avaruudessa eteenpäin se vaan jatkuu ja jatkuu.

    • Nämä ulottuvuudet ovat vielä teorioita. Se että avaruus ei ikinä lopu siitä
      pidän kiinni.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      114
      3131
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2016
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1885
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      400
      1754
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1166
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe