Keskusta on maalaiseläkeläisten puolue

Roosa Kuorre

Suomen Keskusta on vuosien saatossa ukkoutunut. Kannatus on kutistunut, koska yhteiskunta on muuttunut. Nuoria puolue ei ole pitkään aikaan kiinnostanut.

Keskusta on tänään maalaiseläkeläisten puolue. Sen takia eläkeläine Paavo Väyrynen sopii parhaiten puheenjohtaksi. Hän on sekä vanhus että maalainen.

34

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Faktaa pukkaa

      Tämä on totta. Tutkimusten mukaan Keskustan jäsenien ja kannattajien keski-ikä on 65 vuotta. Puolueen kannattajista 64 % on tavalla tai toisella maaseudun kanssa tekemisissä.

    • maaseudun vasurit

      Puolueen puheenjohtajaehdokkaiden linjausten mukaan Keskusta tulee jatkossa olemaan jonkinlainen maaseudun Vasemmistoliitto (muut kuin Sipilä). Linjaukset ovat olleet selkeästi valtion roolin lisäämisen kannalla elinkeinoelämässä ja myös sosiaalipolitiikassa. Yrittäjyyteenkin suhtaudutaan täysin samalla tavalla kuin Vasemmistoliitto eli yksityisyrittäminen on aivan suotavaa kunhan sillä ei tule toimeen ilman valtion avustuksia.

      Itse en kyllä näe eroa Keskustan ja Vasemmistoliiton toiminnassa muualla kuin aluepolitiikassa, siinäkin Vasemmistoliiton hyväksi.

    • maalla luonnossa

      mitä vikaa on maaseudus tai keskustapuoluees.moni keskustapuolueesta tuottaa ruokaa suomalaisille työllistää monta elintarviketeollisuudessa,luulen et sinäkin syöt ruokaa,etkä pillereitä.Mitä väliä mistä eläkkeensä saa,se on jokainen itse ansainnut,sitä ei anneta.Mitä tulee maalla asumiseen se on kuule ihanaa mielluummin maalla luonnon helmassa kuin kivikasaa kattoen Mannerheimin tiellä.hyiiiiii

      • 20+19

        Missä luki että maaseudussa olisi jotein vikaa? Vikaa on lähinnä Keskustapuolueessa, jonka tavoitteena näyttää olevan on koko Suomen kurjistaminen. Oletko ihan tosissasi että moni keskustapuolueesta tuottaa ruokaa?Omistaako keskustapuue jotenkin nämä puolueeseen kuuluvat ruuan tuottajat? olen huolissani tällälailla ajattelevien ihmisten mielenterveydestä.


    • KEPU on maalaiseläkeläisten puolue. Sen kannatus on syöksylaskussa.

      • Nuori keskustalainen

        Juokse sinä suolle känittämään ikäloppu kompura. Mitä puoluetta lienet, mutta kannattajakunta taitaa koostua aika yhtä ikälopuista kuin itse olet. Katso peiliin, ennenkuin alat muita eläkeläiseksi haukkumaan.


      • Heh heh!
        Nuori keskustalainen kirjoitti:

        Juokse sinä suolle känittämään ikäloppu kompura. Mitä puoluetta lienet, mutta kannattajakunta taitaa koostua aika yhtä ikälopuista kuin itse olet. Katso peiliin, ennenkuin alat muita eläkeläiseksi haukkumaan.

        Keskustapuolueessa ”nuori” tarkoittaa alle 62-vuotiasta.


    • neuvottelemaannyt???

      Tuolla edellä joku ehdotti että persut ja kepu yhdistyisivät, toivoakseni tekevät
      edes yhteistyötä, eikö europolitiikka ole kuitenkin samansuuntainen ja koko
      maan asuttuna pitäminen, kuntaliitosasiatkin ovat yhteisiä ja nämä kaikki on
      tärkeitä asioita.
      Lisäksi meillä on IPU, muutos ja vapauspuolue, liittykää yhteen niin saatte
      jotain aikaankin, sivulla kulkien ei mitään tapahdu.

      • Näkemykset koko maan asuttuna pitämisestä ja kuntaliitoksista eivät ole yhteisiä edes persujen sisällä. Suuri osa persujen porukasta vähät välittää kummastakaan asiasta, tuskin edes Soinin europolitiikkalinjauksista, vaan ainoa agendansa on joku ihmeen maahanmuuttokysymys.


      • Radioterapeutti
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Näkemykset koko maan asuttuna pitämisestä ja kuntaliitoksista eivät ole yhteisiä edes persujen sisällä. Suuri osa persujen porukasta vähät välittää kummastakaan asiasta, tuskin edes Soinin europolitiikkalinjauksista, vaan ainoa agendansa on joku ihmeen maahanmuuttokysymys.

        Kepun pääideologia on koko maan tasapuolinen kurjistaminen. Kepun missio on tehdä Suomesta uudelleen maatalousvaltainen kehitysmaa, joka Suomi oli Kekkosen aikaan.


    • 10+1

      Vanhasen ja Kiviniemen aikana puolue on entisestään ukkoutunut. Väyrynen on oikea valinta tuolle joukkiolle.

    • Uolevi Kalakupo

      Puavo soppii hyvvin meidän maalaisten puolueen keulakuvaksi. Kekusta on parsa.

    • Imaami Nuutero

      Ei ihme, että Kepun kannatus laskee. Sehän on luonnollisen poistuman tulosta.

    • Tilastojen mukaan

      Vanhaa on Keskustan väki, vain demareilla se on vielä selkeästi vanhempaa.

    • arto hiltunen

      Väyrynen sopii tuon eläkeläispoppoon kympkksi

      • Naulan kantaan!


    • Woz

      Maalaiseläkeläisten nk. luonnollinen poituma selittää kepun kannatuksen romahduksen.

    • Parempipantteri

      Minusta Keskusta on maalaiselättien puolue.

    • Ruusun Nimi

      Maalaiseläkeläinen Väyrynen sopii kepun puheenjohtajaksi.

    • Heh heh!

      Keskustan jäsenistä 60 % on yli 71-vuotiaita. Varsinainen "nuorisojärjestö

      • Roosa Kuorre

        Tuo on totta. Keskustan puoluekokouksessa nuoria on vain näytteeksi.


      • Mari Tappio

        Kepulaiset ovat ikääntyneitä maajusseja. Muita ei tuon rötösherrapuolueen jäsenyys kiinnosta.


    • Fakta on

      Virallisen tilaston mukaan vanhin jäsenistö on SDP:ssa.

    • :

      :

    • Osin totta

      Osin ei. Kyllä keskustapuolueen kannattajissa on myös nuoria. Niiden maalaiseläkeläisten jälkeläisiä, ns. peräkammarien poikia. Ne ei ole elämässään työpäivää tehnyt ja joutilaisuuttaan ne turhakkeet kuluttaa nyt mellastamalla tällä palstalla.

    • Roosa Kuorre

      Osin totta
      Osin ei

      Missä Osmo kulta olet ?

    • Faktaa pukkaa

      Virallisten tilastojen mukaan Keskustan jäsenistön keski-ikä on kaikista puolueista korkein.

    • pol.anal.

      Keskustan jäsenmäärä on romahtanut viime vuosina jäsenstön kuoltua ja myös siirtymä perussuomalaisiin on syönyt kannatusta. Nyt puolueen jäsenistön keski-ikä on on n. 70 vuotta.

      • Wille Weturi

        Kepu kuolee omaan mahdottomuuteensa.


    • Koko kansan ääni

      Roosa on oikeassa. Pieni, paksu ja vanha Väyrynen sopii tuon roskajoukon kympiksi.

    • maalaisstadit

      Keskustalla on jäseniä myös Kehä kolmosen sisäpuolella, joten on myös työikäisiä stadilaisia. Ahon hallitus pilasi keskustan menestymisen ja jäsenmäärän lasku alkoi.

      Aluekehitysrahastot vähentävät merkitystään ja maaseutu autioituu. Tämä näkyy mm. Keskustan kannatuksen laskuna. Vain ns. kultaisen kolmion alue säilyy asuinkelpoisena EU:n takia, muu Suomi tyhjenee vähin erin. Sama näkyy mm. kuntaliitoksissa.

      • Mari Tappio

        Kepu ei vieläkään ymmärrä missä mennään. Agraaripuolue Kepun aika on ohi.


    • Niinpä niiN

      Jäsenäänestys osoitti tämän erittäin selvästi.

    • pol.t.

      Tv-ohjelmakin osoitti tuon todeksi. Kepu on ryppyisten ukkojen ja akkojen puolue.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe