Katson hyvin vähän televisiota. Kuin sattuman siunauksesta satun avaaman sen tänä iltana ja löysin helmen.
Inhimillinen tekijä.
Näyttelijä teatterinjohtaja Kirsi Kaisa Sinisalo, Muusikko Sami Saari ja kirjailija Anja Snellman kertoivat ohjelmassa elämästään läheisen ihmisen menetyksen jälkeen.
Pisti ajattelemaan omaa narsistista ajattelutapaa, minä, minä ja minä. Olenko menettänyt riittävästi vai tarvitsenko vielä kohtalon piiskaa oppiakseni olemaan hyvä ihminen.
Miten on oletko sinä oppinut ymmärtämään elämää silleen oikein?
Elämäsi suurimpia menetyksiä!
34
426
Vastaukset
- L*
Mielenkiintoinen aihe, sikäli mikäli minä sen ymmärrän.
En katsonut ohjelmaa, mutta Sami Saaren luin kärsineen masennuksesta Aki Sirkesalon poismenon takia.
Anja Snellmanin Ihon ajan olen lukenut, Kirsi-Kaisa Sinisalo oli tähän asti tuntematon.
Nyt luin hänen olevan Veikko Sinisalon tytär ja Pantse Syrjän puoliso.
Katson ohjelman linkistä, tullee uusintanakin.
En todella yritäkään asettaa itselleni niin korkealentoista tavoitetta, että ymmärtäisin elämää, saati oikein.
Toisekseen, vierastan ajatusta, että toisten ihmisten kohtalot olisivat sitoutuneet olemaan minulle opettavaisia kokemuksia.
Menetyksiä olen toki kokenut, pahojakin. Enkä tiedä, lienevätkö minua mihinkään parempaan jalostaneet. Moni katkeroituu. Sitä on kai vaikea itse arvioida?
Eikö elämä vie vähitellen meiltä kaiken?
Eikä kysy lupaa.
Nyt käväisen leopardin luolassa, ja köntsähdän kumolleen uniasentooni. :))
http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/a3365304- Korppis*
Kirjauduin jo ulos, mutta asiaan. Yritin lähettää viestiä palstamme aktivistille tiinalle, joka lienee vetänyt taas kerrran herneet nenuun syystä jota en tiedä, mutta elämä on.
Mutta minulla on ilo olla ystävänä ihmisille, jotka osaavat esittää tunteensa sponttansiti, suutuvat lähtevät omille tielleen ja parin kolmen vuoden jälkeen soittavat ja kertovat kaivanneensa minua ja ironistaa asennettani elämään ; )
Nyt unimaan yötä ; ) - L*
Korppis* kirjoitti:
Kirjauduin jo ulos, mutta asiaan. Yritin lähettää viestiä palstamme aktivistille tiinalle, joka lienee vetänyt taas kerrran herneet nenuun syystä jota en tiedä, mutta elämä on.
Mutta minulla on ilo olla ystävänä ihmisille, jotka osaavat esittää tunteensa sponttansiti, suutuvat lähtevät omille tielleen ja parin kolmen vuoden jälkeen soittavat ja kertovat kaivanneensa minua ja ironistaa asennettani elämään ; )
Nyt unimaan yötä ; )Nyt taidan kärsiä univajeesta?
Katselin ohjelman alun, ja loppu nielaisi minut sisälleen.
Mietin, onko julkimon suru ja masennus tavan tallaajaa suurempaa.
Vai oliko ohjelman punainen lanka, kertoa ihmisen elämästä, kaikkien?
Olla vain esikuva, kun meidän muiden, tavallisten, kokemukset eivät ketään kiinnosta.
Kuolevan syöpäsairaan lähellä, kädestäpitäen, olen ollut minäkin. Monenkin.
Ei liene elämää ilman kokemuksia sairaudesta ja kuolemasta.
Kukin kokee ne laillaan.
Varmaanhan joku palstafakiiri sanoo, että kukin kuolee.
No, sekin on fakta. Mutta lie tunteet tehty tunnettaviksi, kelle ne on suotu.
Viestien perusteella toivoisi olevan kaikille.
Anja Snellmanin uusiutumista kunnioittaen hakeudun vihdoin matrassille.:)) - diedo.
Kirsi-Kaisan puoliso on Mikko Syrjä.
- .
diedo. kirjoitti:
Kirsi-Kaisan puoliso on Mikko Syrjä.
Eli Pantse.
L* kirjoitti:
Nyt taidan kärsiä univajeesta?
Katselin ohjelman alun, ja loppu nielaisi minut sisälleen.
Mietin, onko julkimon suru ja masennus tavan tallaajaa suurempaa.
Vai oliko ohjelman punainen lanka, kertoa ihmisen elämästä, kaikkien?
Olla vain esikuva, kun meidän muiden, tavallisten, kokemukset eivät ketään kiinnosta.
Kuolevan syöpäsairaan lähellä, kädestäpitäen, olen ollut minäkin. Monenkin.
Ei liene elämää ilman kokemuksia sairaudesta ja kuolemasta.
Kukin kokee ne laillaan.
Varmaanhan joku palstafakiiri sanoo, että kukin kuolee.
No, sekin on fakta. Mutta lie tunteet tehty tunnettaviksi, kelle ne on suotu.
Viestien perusteella toivoisi olevan kaikille.
Anja Snellmanin uusiutumista kunnioittaen hakeudun vihdoin matrassille.:))Ohjelman ydin oli sielunkumppanin menetys.
Minulle ohjelma antaa lähinnä ajattelemisen aiheita. Kuinka itse olen reakoinut erilaisiin menetyksiin tai saavutuksiin. Minua ei haittee se, että esiintyjät ovat julkkiksia vaan minua kiinnostaa keskustelun ydin ja sen vaikutus minääni.
Oikeastaan kun mietin avo- ja avioliittojani niidenkin loppu oli suuri menetys. Kaikki mieheni ovat olleet keskustelijoita ja syvällisen sielunveljeyden loppuminen teki aukon myös omaan sieluuni.
Kuolemallekin menetin yhden orastaneen, alkaneen alkuvaiheessa olleen ystävyyden. Marian kuoli marraskuun alussa suolistosyöpään. Meitä yhdisti sairaus ja siitä keskusteleminen. Marian kertoi minulle viime keväänä, että hän ei ole vielä hyväksynyt sairauttaan. Itse olen hyväksynyt sairauteni. Syövän kokeneena se seuraa minua ainakin aivolohkoissa haamuna, jonka kanssa olen tullut sinuksi.Korppis* kirjoitti:
Kirjauduin jo ulos, mutta asiaan. Yritin lähettää viestiä palstamme aktivistille tiinalle, joka lienee vetänyt taas kerrran herneet nenuun syystä jota en tiedä, mutta elämä on.
Mutta minulla on ilo olla ystävänä ihmisille, jotka osaavat esittää tunteensa sponttansiti, suutuvat lähtevät omille tielleen ja parin kolmen vuoden jälkeen soittavat ja kertovat kaivanneensa minua ja ironistaa asennettani elämään ; )
Nyt unimaan yötä ; )korppis palasin itse asiassa en ole pois ollutkaan =)))))
tiinaex kirjoitti:
korppis palasin itse asiassa en ole pois ollutkaan =)))))
Yritin lähettää sinulle viestiä eilen, ei suostunut lähtemään ja kuvasikin oli pois galleriastani. Olin huolissani mitä sinulle on tapahtunut.
Hyvä, että olet remmissä, eihän tästä mitään tulisi jos kaikki hyvät ihmiset lähtisivät omille teilleen se olisi suuri menetys palstan elämälle.
- S *
Inhimillinen tekijä on ohjelmana helmi. Harmi kun ohjema-aikoja vaihdetaan, vaihtuikohan kanavakin. Vielä en ole ko ohjelmaa katsonu, mutta tallessa on.
Vaikka menetyksiäkin ollut, ne on olleet "luonnollisia", viittaan vanhempien menettämiseen, iäkkäiden sukulaisten myös.
Tulee mieleen joskus, että ajattelee liian itsekeskeisesti.
Tiedä, oppiiko sitä koskaan hyväksi ihmiseksi, mutta kyllin hyväksi.
Pitäisi muistaa useammin yrittää katsoa asioita muiden kannalta myös.Pyörimme itsemme ympärillä halusimmepa sitä tai emme. Toisen ihmisen asemaan asettuminen olisi taito jonka toki haluaisin omata. Kun yritän samaistua jonkun läheisen ongelmaan huomaan antavani ohjeita kuinka sen toisen olisi elettävä ja selviydettävä, mutta ne ohjeethan ovat minua itseäni.
- ajatuksin..
Suurin menetykseni tunnepuolella on tähän saakka ollut koira.Saattaa kuullostaa muista tyhjänpäiväiseltä,mutta en toivu siitä koskaan ja mikään ei korvaa sitä ajatusta ja sisäistä jatkuvaa surua.
Materiapuolella on paljonkin,kotini menetys tulipalolle silmieni edessä,perheen jatkuvat huonot kohtalot toistuvat vuosi vuodelta erilaisina tapahtumina,viimeksi eilen kuulin viisi vuotiaan sukulaistyttöni yllättävästä aivosairaudesta.
Siinä sitä on vanhemmille kestämistä.
Olen ajatellut että meillä kaikilla ihmisillä on joku selittämätön elämänvyyhti selvitettävänään,tuskin kukaan ihminen selviää tästä elämästä ongelmitta.Sanotaan, että kotieläimet ovat "omistajansa" lapsia. Koira ei pane hanttiin, koira on uskollinen. Koiralle voi puhua kaikki huolet ja murheet, se vaikenee kuin muuri ei juorua asiaoitasi. Ohjeita ei koira anna, vaan ottaa vastaan. Koira ei mieti vaihtoehtoja ongelmiisi joten itse tehdä valintasi ja voit olla oma itsesi eikä sinun tarvitse muuttua tai samaistua koiran ongelmiin tai asemaan.
Jokaisella lie joitakin materiamenetyksiä.. Itse menetin yrityksen lopettamisen yhteydessä rahaa.
Rinnastan yrittäjyyteni raamatun tarinaan Seitsemästä hyvän vuodesta joita seurasi seitsemän huonoa vuotta
Elämänvyyhtiä on tällä ikää hyvä selvittää, kun on vielä rinnalla sielinkumppani, joka kanssa voi vaihtaa lankavyyhtiä kun toinen aina vuorollaan pyöritää lankaa omalle rullalle.
- 1943
Tsunami osui ajankohtaan, jolloin oma rakas mieheni oli äkillisesti kuollut. Minua suorastaan ällötti tuo surussa rypeminen. Jotenkin kuului asiaan, että suri, vaikka ei ollut henkilökohtaista suhdetta kehenkään kuolleeseen.
Itse sisäistin elämän tosiasiat jo 8-vuotiaana, kun äitini oli kauan sairaalassa ja oli lähellä kuolemaa. Tajusin tämän väistämättömän asian, että jokainen joskus kuolee. Itkin tosi paljon tuolloin. Äiti selvisi ja eli 30 vuotta.
Sen verran itsekäs olen, että säästän itseäni ja suren vain omat suruni syvällisesti. Toki lohdutan, olen siihen saanut koulutuksenkin, mutta itselleni otan taakkaa vain sen verran, kun jaksan kantaa. Kokemus on opettanut.
Eilen oli tosi raskas päivä. Sain kunniatehtävän panna liinan rakkaani kasvoille ja kulkea autossa viimeisen kerran hänen kanssaan kotikontujen kautta kirkon juurelle. Elämä on opettanut minua ajattelemaan asioita poismenneen näkökulmasta. Kumpikin rakkaistani on saanut poistua nopeasti.
Portit sulkeutuvat, uusia avautuu. Arkiaskareet pitävät kiinni elämässä. Ja ne henkilöt, jotka tukevat ja tarvitsevat minua.Sinua ällötti tuo surussa rypeminen.
Niinpä minuakin usein. Kirjoitin Hollannissa ollessani johonkin ketjuun, että olen ulkoisen informaation suhteen off-line tilassa, olen lomalla. Sain vastauksen jokseenkin näin, että eikö minua yhtään järkytä Belgian puolella sattunut bussiturma, joka katkaisi kymmenien lasten elämän. Ei todellakaan järkyttänyt sillä en ruoki tunteitani makaamalla surussa. Maailmassa kun on suremisen aiheita henkilökohtaiseen burn outiin asti.
Mutta jokaisen suru on kuten kirjoitit henkilökohtainen ja vain oma suru on kaikkein mielestä se isoin suru.- demeter
Otan osaa 1943. Näinkö siinä sitten kävi ?
Kunpa kaikki osaisimme vaihtaa näkökulmaa, nähdä lähdön poismenneen näkökulmasta. Ja nähdä senkin, että yhdessä koetut hyvät hetket ovat tallessa ja kantavat meitä myös silloin, kun suru on päällimmäisenä. Voimia sinulle. - 1943
demeter kirjoitti:
Otan osaa 1943. Näinkö siinä sitten kävi ?
Kunpa kaikki osaisimme vaihtaa näkökulmaa, nähdä lähdön poismenneen näkökulmasta. Ja nähdä senkin, että yhdessä koetut hyvät hetket ovat tallessa ja kantavat meitä myös silloin, kun suru on päällimmäisenä. Voimia sinulle.Kiitos Sinullekin hetken rinnalla kulkemisesta.
- RosaLiiin
1943
Kirjoitit kauniisti ja viisaasti.
Surra oma suru syvällisesti
ja lohduttaa muita surevia.
Voimia ja voimaa elämääsi. - 1943
RosaLiiin kirjoitti:
1943
Kirjoitit kauniisti ja viisaasti.
Surra oma suru syvällisesti
ja lohduttaa muita surevia.
Voimia ja voimaa elämääsi.Kiitos Sinullekin.
- Pirre*
Mikähän se on loppujen lopuksi se "silleen oikein" - elämän ymmärtäminen, kuka sen oikean määrittää, -jokaisella on määreet, joika elämän kokemukset, elinympäristö, sosiaalinen perimä, jne...on muovanneet ja tehneet yksilöstä ihmisen joka elää näitten eväittensä mukaan.., mutta onneksi niin kauan kuin on elämää voimme oppia jotain.
- k/k
Oppinut ymmärtämään elämää oikein?
Taitaa jokasella olla oma käsitys oikeesta ymmärtämisestä ja niit ajatuksii tuputetaan toisille ainoina oikeina ajatuksina.
Kävelin isän arkun perässä vuodenvaihteen lumituiskussa siin 10v ja kannoin äidin haudanlepoon kun olin 57.
Luulin tuntevani ittseni ja surunkesto kykyni ,väärässä olin.
Vasta silloin kun ihminen tarttuu oman lapsensa arkun kantoliinaan hän tietää millainen on se kuuluisa neulansilmä josta kameli koittaa ittiään läpi survoa.
Se kokemus opettaa ja avartaa ymmärrystä jos on voimia jatkaa ja pitää mielensä avoinna niille sanoille jota ystävät sanovat.
Minä ainakin tajusin sen että olipa ihminen millainen vaan väriltään niin ne kyyneleet on aina yhtä karvaita .
Tuskin koskaan oon ollu kovin häijy mut sen oppisin et aina voi ymmärtää enemän toista ihmistä, kaikkea ei kumminkaan tarvii hyväksyä mitä ympärillään näkee.Minulla on tuon tuosta konflikteja kuopukseni kanssa, ei ihme sillähän on kuin kopio itsestäni niin ulkoisesti kuin luonteeltaan. Kuitenkin rakastan häntä ehkä eniten kuin mitään muuta maailmassa. (Esikoinen luonnollisesti kuuluu myös rakkauteni siipien suojaan) Heistä luopuminen veisi pohjan elämältäni näin uskon.
Nyt kun muistelen kuinka pelkäsin vanhempieni kuolemaa kuitenkin selvisin heidän menetyksestä, tiedostaen, että he elävät minussa. Minä tulen elämään lapsissani.
Oliko tyttäresi ainut lapsenne?korppis kirjoitti:
Minulla on tuon tuosta konflikteja kuopukseni kanssa, ei ihme sillähän on kuin kopio itsestäni niin ulkoisesti kuin luonteeltaan. Kuitenkin rakastan häntä ehkä eniten kuin mitään muuta maailmassa. (Esikoinen luonnollisesti kuuluu myös rakkauteni siipien suojaan) Heistä luopuminen veisi pohjan elämältäni näin uskon.
Nyt kun muistelen kuinka pelkäsin vanhempieni kuolemaa kuitenkin selvisin heidän menetyksestä, tiedostaen, että he elävät minussa. Minä tulen elämään lapsissani.
Oliko tyttäresi ainut lapsenne?Vanhempi likka elää ja on ilonamme.
- henrjii
Finaali, jos se kestää pitkää laittaa miettimään elämän tarkoitusta. Itse poismeno ei sitten tunnu miltään, ainakaan minusta
Olen verrannut kuolemaa narkoosiin. Leikkauspöydällä seuraat kun pistos laitetaan ranteeseesi ja olet tajuton muutamassa sekunnissa. Et tunne mitään, et yhtikäs mitään. Heräät ja tajuat poissaolosi, kuinka helppo olotila.
Sinun kanssasi saan aina kivan väittelyn aikaan ja siksi tykkään sinusta.
Eilen uutisissa kerrottiin perussuomalaisten palkanneen lehtensä päätoimittajaksi maahanmuuttovastaisen keskustelufoorumin perustajan Matias Turkkilan.
Pidin hänen sanomastaa, että jokaisella on oikeus mielipiteseensä. Siis ilman, että ihmistä mielipiteen takana aletaan uhkailemaan.
No, asiaan silleen elää oikeen. Niin mitähän se sellainen oikeastaan on, katsotaan ymmärrämmekö elämäämme, löydämmekö vastauksen.
Oppia elämään oikein taitaa olla jo myöhäistä jos sellaista taitoa lie koskaan kellään ollutkaan.- Pirre*
korppis kirjoitti:
Tämä oli Pirrelle ; )
En väitellyt..:), totesin vain jne.., mutta jokaisella yksilöllä on kai erilainen kyky ajatella ns. syvällisesti/kin elämää ja sen olemusta, joillakin se "onnistuu" vasta kipeitten menetysten kautta, ja on ihmisiä jotka on "vanhoja" jo syntyessään, - myötäelämisen kyky (taakkakin) on ilm. geeneissä.
Itselleni isän melko äkillinen kuolema oli erittäin kipeä asia, jota oli vaikea hyväksyä, mutta nyt kun tiedän menettäväni vanhan äitini, olen iloinen että hän sai elää kymmenen vuotta pidempään, mutta sitä sairautta (syöpä) en hänelle olisi tahtonut, sen ajatteleminen aiheuttaa kipua meille omaisille kin.
Mieheni sairaus on myös ollut kuin hiipivä varas kotonamme, joka vie ja on vienytkin jo suurilta osin puolisoni, minuakin valmistetaan - vaan koskahan olen valmis..tullenko koskaan kyllin..hyväksi. Pirre* kirjoitti:
En väitellyt..:), totesin vain jne.., mutta jokaisella yksilöllä on kai erilainen kyky ajatella ns. syvällisesti/kin elämää ja sen olemusta, joillakin se "onnistuu" vasta kipeitten menetysten kautta, ja on ihmisiä jotka on "vanhoja" jo syntyessään, - myötäelämisen kyky (taakkakin) on ilm. geeneissä.
Itselleni isän melko äkillinen kuolema oli erittäin kipeä asia, jota oli vaikea hyväksyä, mutta nyt kun tiedän menettäväni vanhan äitini, olen iloinen että hän sai elää kymmenen vuotta pidempään, mutta sitä sairautta (syöpä) en hänelle olisi tahtonut, sen ajatteleminen aiheuttaa kipua meille omaisille kin.
Mieheni sairaus on myös ollut kuin hiipivä varas kotonamme, joka vie ja on vienytkin jo suurilta osin puolisoni, minuakin valmistetaan - vaan koskahan olen valmis..tullenko koskaan kyllin..hyväksi.Syöpä vie lopuksi kun aikamme elämme meidät kaikki hautaan. Joku kuolee ennen aikojaan johonkin muuhun sairauteen. Moni pelkää sanaa syöpä, mutta vanheneva keho rapistuu solujen uusiutumisen puutteeseen. Syöpä on jonkin asteen solujen kapinaa. En osaa asiaa lääketieteellisesti perustellaasiaa totean vain maalaisjärjellä asian näin ymmärtäväni.
Petzen tytär hoitaa vanhuksia, yksi hänen asiakas on rikas 104-vuotias täysissä järissä oleva entinen oopperalaulajatar. Hento "ruumis" täynnä elämäniloa makaa pimeässä huoneessa. Hänen rinnastaan nousee syöpäpesäke ulos antaen hänelle pian ikuisen levon.
Kauhea kuinka synkkää, nyt Mandi ulos ja lenkille ; )
Jäin miettimään, kun mun historia on se mikä on, niin todella rankkoja ystävien menetyksissä löytyy.
Yhdellä hautausmaalla on nuoria poikia.
Itsemurhan tehneitä, kolme kappaletta. Tapettu tuolla suuressa maailmassa yksi.
Muiltakin hautausmailta löytyy sitten taas naisia joissa on itsemurhan tehneitä ja muuten rankkojen elämäntapojen kautta pois nukkuneita kavereita / ystäviä.
Eikä nämäkään tapaukset aikoinaan pysäyttäneet omaa rajua alamäkeäni. Sen lopetti sitten joku muu aikoinaan.
Elämän opettelua tämä on vieläkin.
Välillä helppoa ja mukavaa sitten taas toisaalta lyön päätä seinään rankemman kautta.
Tällä hetkellä opettelussa taas kerran sellainen armollisempi ote itseäni kohtaan.Kävin räntäsateessa tuulettumassa ;( Joko siellä etelässä aurinko paistaa?
Itsemurha järkyttää ja asettaa kysymyksiä. Ollessani Ruotsissa nuornatyttösenä eräs ystävättäreni teki itsemurhan. Meni kauan ennen kuin olin loppuunkäsitellyt itsesyytökseni.
Söin kuopuksen pekonilihapullia joilla houkuttelin hänet tänne tekemään välirauhaa. Voi tätä äitinä oloa, tämä se vasta on kaaoksesta toiseen juoksemista.
Jos on iloa on suruakin.
- Vähän nuorempi vielä
En oikeastaan kuulu ikäni puolesta tähän "ryhmään", mutta sattumalta vilkaisin tätä otsikkoa ja oli pakko esittää oma mielipiteeni.
Olen pikkusen vajaa 50 vuotta...
Suurin menetys ja surun aihe on ollut hyvän ystäväni ja poikani ystävän itsemurha, josta tuli nyt vappuna 7 vuotta.
Noin vuosi sitten asia alkoi vasta sillä tavoin helpottamaan, että pystyin käymään vieraisilla normaalimmin. Välimatkaa on sen verran, että tapaamme melko harvoin ja tämän tapahtuman myötä, emme ole voineet puolin eikä toisin tavata edes sitä vuotuista yhtä kertaa, koska on tuntunut NIIN PAHALTA JA VOIMAA VIEVÄLTÄ. Sähköpostitse pidmämme yhteyttä lähes viikottain.
Edes oman isän kuolema ei tuntunut läheskään yhtä pahalta, koska hän oli hyvin iäkäs, eikä muutenkaan hirveän läheinen.
Katson myös usein Inhimillistä tekijää, koska siinä on lähes aina puhuttelevia ja mielenkiintoisia aiheita...- demeter
Itsemurhan viesti läheisille (tulisilla, vähän nuorempi vielä) on niin raju ja pysäyttävä, että tunnemyrsky, johon läheiset joutuvat, käy usein yli voimien.
Hyvin monet heistä sairastuvat itse joko psyykisesti tai fyysisesti.
Minustakin on eroa siinä. onko vainaja nuori vai vanha. Vanhan ja sairaan kohdalla voi tosiaan tuntea jopa huojennusta, mutta kun nuori elämä sammuu, se tuntuu uskomattoman suurelta vääryydeltä ja jos se sitten sammuu omasta tahdosta, läheinen voi ehkä saavuttaa tasapainon järkeillen, tunnetasolla haava paranee hitaasti, jos lainkaan. Näin ainakin omalla kohdallani.
Tuollaiseen kollektiiviseen suruun (tsunami) minunkin on usein vaikeata mennä mukaan.Minusta se muistuttaa liikaa joukkopsykoosia.Voihan se palvella sitä, joka sen kokee. minua ei.
Silloin kun minulla oli televisio, katselin kyllä Inhimillistä tekijää. Tämän nuoren toimittajan aikana en ole katsellut, mutta Helena Itkonen ja Anne Flinkkilä olivat minusta aina tahdikkaita, hienotunteisia ja silti haastateltavistaan irti saavia.
Tosi-TV:n henki oli minusta hyvin vältetty, eikä ohjelma sortunut sosiaalipornon puolelle. Älä sinä vähän nuorenpi vielä sure sitä, että nuorenpana tänne kirjoittelet, ei täällä ole ikärajoja.
Ystävättäreni ovat lähes kaikki molemmin puolin viittäkymmentä ja minä porukan vanhin iältäni, tosin sitä ei muuten huomaakaan ; )
- RosaLiiin
Ei voi kehua, olen vain elämää ymmärtämätön oppipoika matkalla eteenpäin.
Koskaan en opi ymmärtämään elämää oikein, mutta joka päivä tulen pikkiriikkisen paremmaksi, ja se riittää.
Suru on kyllä aikamoinen kouluttaja samalla kun se herkistää, se avaa ja avartaa elämän salaisuuksia.
Arkisessa tuoksinassa helposti unohtuu se että, kun on alku niin joskus on myös loppu.
Elämän pituus on yksi suurimmista salaisuuksista. Hyvä niin.
Inhimillinen tekijä on hyvä ohjelma, pidän ohjelmista joissa vieraat ovat pääosassa, eikä toimittajat. Eilistä en vielä katsonut, mutta onneksi se tulee uusintana ja onneksi meillä on areena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa682421En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361789- 101624
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741575Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161535Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681397- 1061141
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009