Todennäköisesti seuraavien portaiden kulkemisen kautta ihmisestä tulee ateisti ja hänelle kehittyy väärä Jumala-kuva.
1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa.
2. Sitten hän kieltää Jumalan olemassaolon suullaan. Näin hänestä on tullut ateisti.
3. Hänestä tulee Jumalan vihollinen.
4. Seuraavaksi hän lukee Vapaa-ajattelijoiden ja muiden ateistien nettisivuilta ja kirjoista tarkoitushakuisesti valikoituja raamatunkohtia siitä, kuinka Jumala rankaisee vihollisiaan.
5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä.
6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle.
7. Hän alkaa kostoksi syyttämään Jumalaa julmaksi ja sadistiseksi.
8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen.
Kaiken lähtökohta ja syy väärään Jumala-kuvaan syntyy kohdasta yksi.
Portaikkoa voisi verrata päällystakkiin, jossa on 8 nappia.
Jos ensimmäinen nappi menee väärään läveen, niin kaikki muutkin menevät jotenkin pieleen.
Tie ateistiksi ja jumalfobiaan
102
375
Vastaukset
- -
Jankkaava vajakki. Ja aina väärässä. Miten sä kestät itteäs?
Haluatko kertoa sen logiikan, jolla päädyt kohdan yksi tuloksiin? JA jos Sinulla on mitään lähdetä tuolle päättelylle, voisit vilauttaa sitäkin.
"Haluatko kertoa sen logiikan, jolla päädyt kohdan yksi tuloksiin? JA jos Sinulla on mitään lähdetä tuolle päättelylle, voisit vilauttaa sitäkin."
Hyvä kysymys! Huomasin itsekin jälkeenpäin, että kohta yksi vaatii perustelun.
Syy, että osa ihmisistä ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon on se, että Jumala ei hyväksy syntiä.
Mitään lähdettä ei siihen voi esittää, mutta se näkyy siinä, että pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään ja haluavat laillistaa ne asiat, joita Jumala pitää syntinä ja vääränä.- sdfghjkli
Jaakob kirjoitti:
"Haluatko kertoa sen logiikan, jolla päädyt kohdan yksi tuloksiin? JA jos Sinulla on mitään lähdetä tuolle päättelylle, voisit vilauttaa sitäkin."
Hyvä kysymys! Huomasin itsekin jälkeenpäin, että kohta yksi vaatii perustelun.
Syy, että osa ihmisistä ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon on se, että Jumala ei hyväksy syntiä.
Mitään lähdettä ei siihen voi esittää, mutta se näkyy siinä, että pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään ja haluavat laillistaa ne asiat, joita Jumala pitää syntinä ja vääränä.Sinä olet ihan valmis hourulaan. Kuvittelet jonkun jumalan päässäsi ja sitten ihan pokkana selität mitä se sinulle sanoo.
Jaakob kirjoitti:
"Haluatko kertoa sen logiikan, jolla päädyt kohdan yksi tuloksiin? JA jos Sinulla on mitään lähdetä tuolle päättelylle, voisit vilauttaa sitäkin."
Hyvä kysymys! Huomasin itsekin jälkeenpäin, että kohta yksi vaatii perustelun.
Syy, että osa ihmisistä ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon on se, että Jumala ei hyväksy syntiä.
Mitään lähdettä ei siihen voi esittää, mutta se näkyy siinä, että pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään ja haluavat laillistaa ne asiat, joita Jumala pitää syntinä ja vääränä.En tunnusta logiikkaasi päteväksi. Pidän sitä henkilökohtaisen kristinuskosi sisäisenä kehäpäättelynä. En koe mahdolliseksi minkäänlaista järjellistä argumentointia kehäpäättelysi sisällä.
Olet todellakin vain yksinkertaisesti väärässä ja vielä perin surkealla tavalla, joka jättää sinut killumaan todellisuuden ulkopuolelle väitteittesi kanssa.
Kiitos kuitenkin vastauksestasi. Sain varmistettua sen, mitä epäilin aiempien kirjoituksiisi kohdistuvien lukukokemusteni valossa: elämme eri todellisuuksissa, jotka eivät kohtaa.- Syntivuori
Jaakob kirjoitti:
"Haluatko kertoa sen logiikan, jolla päädyt kohdan yksi tuloksiin? JA jos Sinulla on mitään lähdetä tuolle päättelylle, voisit vilauttaa sitäkin."
Hyvä kysymys! Huomasin itsekin jälkeenpäin, että kohta yksi vaatii perustelun.
Syy, että osa ihmisistä ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon on se, että Jumala ei hyväksy syntiä.
Mitään lähdettä ei siihen voi esittää, mutta se näkyy siinä, että pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään ja haluavat laillistaa ne asiat, joita Jumala pitää syntinä ja vääränä."pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään "
No kun kerran tiedät ihan kaiken oi Suuri Ajattelija, niin kertoisitko minulle mistä synneistäni minä en halunnut luopua noin 35 vuotta sitten, jolloin minusta tuli ateisti? Kun en nyt itse tahdo keksiä tuolloisesta elämästäni mitään hirvittävän syntistä, mutta en yhtään epäile ettetkö sinä keksisi minulle oikean syntivuoren? - .
Syntivuori kirjoitti:
"pääsääntöisesti juuri ne henkilöt, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, eivät halua luopua synneistään "
No kun kerran tiedät ihan kaiken oi Suuri Ajattelija, niin kertoisitko minulle mistä synneistäni minä en halunnut luopua noin 35 vuotta sitten, jolloin minusta tuli ateisti? Kun en nyt itse tahdo keksiä tuolloisesta elämästäni mitään hirvittävän syntistä, mutta en yhtään epäile ettetkö sinä keksisi minulle oikean syntivuoren?Kristityt vihaavat syntisiä ja haluavat tappaa heidät, joten tästä voimme todeta että kristityt haluavat tappaa kaikki syntisinä katsomansa ihmiset.
Vituiksi meni, kuten jokainen muukin tähän mennessä kirjoittamasi viesti.
Oikea lista menee näin:
1. Yhdestäkään jumalasta ei ole mitään todisteita, joten olisi täysin järjenvastaista uskoa niihin.
Valmis."1. Yhdestäkään jumalasta ei ole mitään todisteita, joten olisi täysin järjenvastaista uskoa niihin"
Ateisti on ateisti, koska hän ei HALUA uskoa Jumalan olemassaoloon siksi, koska Jumala ei hyväksy syntiä.
Todisteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.Jaakob kirjoitti:
"1. Yhdestäkään jumalasta ei ole mitään todisteita, joten olisi täysin järjenvastaista uskoa niihin"
Ateisti on ateisti, koska hän ei HALUA uskoa Jumalan olemassaoloon siksi, koska Jumala ei hyväksy syntiä.
Todisteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.Yhdestäkään jumalasta ei ole mitään todisteita, joten olisi täysin järjenvastaista uskoa niihin. Aivan kuten jo sanoin.
Lakkaa sinä paskahousu kretupelle valehtelemasta minulle tai ylipäätään vastaamasta kirjoituksiini jos et kykene muuhun kuin suoltamaan paskaa rusinan kokoisista aivoistasi läpimätää sonta-uskontoasi pönkittääksesi.
Paras todiste jumalan olemassaoloa vastaan on se, että kaltaisesi paskahousut ylipäätään saavat elää. Jos jumala olisi, ja sillä olisi vähänkään järkeä päässään, olisi se poistanut sinut aikoja sitten huonona mainoksena.
- dfytghj
Sinua ei oikeasti ole olemassa. Joku ufo naputtelee noita älyttömyyksiä tänne.
- ++++++++++++++
"1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa."
Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa."Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa"
Jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on asettanut tietoisuuden olemassaolostaan jokaiseen ihmiseen jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.- tepi
Jaakob kirjoitti:
"Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa"
Jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on asettanut tietoisuuden olemassaolostaan jokaiseen ihmiseen jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.Olet sinä huvittava. Tässä pari aikaisempaa "viisautta" sinulta.
"1. Magneetissa on taikavoimia, jotka jumala on asettanut siihen. (Jaakob)
4. Ajatukset pystyy tuottamaan vain jumala, koska niitä ei voida nähdä. (Jaakob)"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10602942/#comment-54832530 Jaakob kirjoitti:
"Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa"
Jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on asettanut tietoisuuden olemassaolostaan jokaiseen ihmiseen jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.Jokainen tällä palstalla käynyt ainakin tietää sen, että Jaakob on täysin vajaamielinen, eikä kykene muuhun kuin oksentamaan paskaisia valheitaan yrittäessään säälittävästi pelastaa läpimädän saasta-uskonsa viimeisiä rippeitä.
- 458
Jaakob kirjoitti:
"Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa"
Jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on asettanut tietoisuuden olemassaolostaan jokaiseen ihmiseen jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.''Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.''
Älä valehtele, sinulle on kerrottu heimoista joilla ei ole jumalia. - No ei mutta ei
Jaakob kirjoitti:
"Minä en tiedä ja et sinäkään, kukaan ei tiedä mikä Jumala on olemassa jos Jumalia on edes olemassa"
Jokainen ihminen tietää, että Jumala on olemassa, koska Jumala on asettanut tietoisuuden olemassaolostaan jokaiseen ihmiseen jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa."Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa."
Tuo ei pidä paikkaansa.
Ja on sinulle täällä jo monet monituiset kerrat kerrottu aikaisemminkin.
On olemassa uskonnottomia kulttuureja, joissa ei palvota mitään jumalaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10538068
Ei kannattaisi aina levittää samaa valhetta, joka on jo monta kertaa todistettu valheeksi. - Robotti-Jaakob
No ei mutta ei kirjoitti:
"Siksi ihmiset, kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa."
Tuo ei pidä paikkaansa.
Ja on sinulle täällä jo monet monituiset kerrat kerrottu aikaisemminkin.
On olemassa uskonnottomia kulttuureja, joissa ei palvota mitään jumalaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10538068
Ei kannattaisi aina levittää samaa valhetta, joka on jo monta kertaa todistettu valheeksi.Does...Not...Compute...
...Heimot ilman jumalia...
...Does...Not...Compute...
...Kulttuurit ilman uskontoja...
...Does...Not...Compute...
...Järjestelmä ei tunnista informaatiota...
...Järjestelmä ylikuormittuu...
--Error--Error--Error--######
*Jaakobin käyttöjärjestelmä kaatuu*
- antihihhuli
Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan.
Todella huono teoria Jaakobilla.- eikasvatettuuskovaks
" Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan."
Tiedätkös, että Jumalaan uskovaksi ei voi kasvattaa?
"Todella huono teoria Jaakobilla. "
Mitä olen näitä ateistien päättelyjä Jumala -asiasta / Raamatusta lukenut, "Jaakob" on aika hyvin aloituksessaan kuvannut asian - No juu ei
eikasvatettuuskovaks kirjoitti:
" Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan."
Tiedätkös, että Jumalaan uskovaksi ei voi kasvattaa?
"Todella huono teoria Jaakobilla. "
Mitä olen näitä ateistien päättelyjä Jumala -asiasta / Raamatusta lukenut, "Jaakob" on aika hyvin aloituksessaan kuvannut asian"Tiedätkös, että Jumalaan uskovaksi ei voi kasvattaa?"
Eivät sitä näköjään tiedä uskonveljesikään, kun vimmatulla tarmolla välttämättä haluavat kasvattaa lapsensa jumaluskoviksi. Lapsikasteesta pidetään väkisin kiinni kynsin hampain ja ihan omia kristillisiä kouluja perustetaan. Miksi hekään eivät tiedä tuota?
"Jos usko jumalaan olisi luonnollista ja sisäsyntyistä, niin ei olisi koskaan mitään tarvetta opettaa sitä kenellekään millään tavalla."
Eipä ole kukaan koskaan löytänyt Jeesusta yksinään autiolla saarella tai viidakon kätköissä. Aina on jonkun täytynyt käydä opettamassa. eikasvatettuuskovaks kirjoitti:
" Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan."
Tiedätkös, että Jumalaan uskovaksi ei voi kasvattaa?
"Todella huono teoria Jaakobilla. "
Mitä olen näitä ateistien päättelyjä Jumala -asiasta / Raamatusta lukenut, "Jaakob" on aika hyvin aloituksessaan kuvannut asianJumalolentoihin uskoviksi nimenomaan kasvatetaan ja kasvetaan. Ihminen ehdollistuu jo pienenä kristinuskon opeille ja jos omaksuu jonkin jumalolennon ja alkaa uskomaan siihen suomessa on se ylivoimaisesti suurimmalla osalla juuri se sama uskonto ja USKO johon on ehdollistettu jo aikaisemmin.
- mietitätä
KeljuKooKojootti kirjoitti:
Jumalolentoihin uskoviksi nimenomaan kasvatetaan ja kasvetaan. Ihminen ehdollistuu jo pienenä kristinuskon opeille ja jos omaksuu jonkin jumalolennon ja alkaa uskomaan siihen suomessa on se ylivoimaisesti suurimmalla osalla juuri se sama uskonto ja USKO johon on ehdollistettu jo aikaisemmin.
" Jumalolentoihin uskoviksi nimenomaan kasvatetaan ja kasvetaan. Ihminen ehdollistuu jo pienenä kristinuskon opeille ja jos omaksuu jonkin jumalolennon ja alkaa uskomaan siihen suomessa on se ylivoimaisesti suurimmalla osalla juuri se sama uskonto ja USKO johon on ehdollistettu jo aikaisemmin. "
- väärin.
tietämys, usko Jumalan olemassaoloon ei tee uskovaksi. Mieti sitä. "Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan"
Jumalan olemassaoloon voidaan uskoa myös järkeä käyttämällä.
Jokaisen terve ihminen ymmärtää jo järjen avulla, että maailmankaikkeus ei ole voinut synnyttää itse itseään tyhjyydetä ja olemattomuudesta, ilman Jumalaa.
Eloton aine ei myöskään voi tehdä mitään luonnonvalintaa ja päättä ryhtyä elämään.
Elämä ei siten tulee aineesta, vaan se on Jumalan yliluonnollisella tavalla antama lahja.- No juu ei
mietitätä kirjoitti:
" Jumalolentoihin uskoviksi nimenomaan kasvatetaan ja kasvetaan. Ihminen ehdollistuu jo pienenä kristinuskon opeille ja jos omaksuu jonkin jumalolennon ja alkaa uskomaan siihen suomessa on se ylivoimaisesti suurimmalla osalla juuri se sama uskonto ja USKO johon on ehdollistettu jo aikaisemmin. "
- väärin.
tietämys, usko Jumalan olemassaoloon ei tee uskovaksi. Mieti sitä.Väärin. Ei ole mitään syytä miettiä typeriä argumenttivirheitä.
Kyllä minä uskovassa perheessä kasvaneena tiedän, että hihhuleilla on pakonomainen tarve korottaa oma aabrahamilaisten paimentolaissaagojen haaransa muiden yläpuolelle väittämällä, että kristinusko ei ole mikään uskonto, minkä päälle heitetään vielä aina surutta samat No true Scotsmanitkin.
Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi. Voihan sitä aina itse keksiä sanoille uusia merkityksiä siinä missä näkymättömiä mielikuvituskavereitakin, mutta ei se todellisuutta mitenkään muuta. - tepi
No juu ei kirjoitti:
Väärin. Ei ole mitään syytä miettiä typeriä argumenttivirheitä.
Kyllä minä uskovassa perheessä kasvaneena tiedän, että hihhuleilla on pakonomainen tarve korottaa oma aabrahamilaisten paimentolaissaagojen haaransa muiden yläpuolelle väittämällä, että kristinusko ei ole mikään uskonto, minkä päälle heitetään vielä aina surutta samat No true Scotsmanitkin.
Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi. Voihan sitä aina itse keksiä sanoille uusia merkityksiä siinä missä näkymättömiä mielikuvituskavereitakin, mutta ei se todellisuutta mitenkään muuta.Oli minun aloittamani ketju. Pitääkin nostaa ylös. Niitä uskovaisten logiikan kukkasia näkee päivittäin eri palstoilla. Joskus tulee todella outo ole kun ajattelee sitä, että tuollaisia on todellakin olemassa ja sitten miettii että paljonko niitä oikein mahtaa ollakaan.
- C
Jaakob kirjoitti:
"Itse ainakin halusin uskoa Jumalaan kun aikoinaan minut niin kasvatettiin. Järki kuitenkin kasvavissa määrin harasi vastaan"
Jumalan olemassaoloon voidaan uskoa myös järkeä käyttämällä.
Jokaisen terve ihminen ymmärtää jo järjen avulla, että maailmankaikkeus ei ole voinut synnyttää itse itseään tyhjyydetä ja olemattomuudesta, ilman Jumalaa.
Eloton aine ei myöskään voi tehdä mitään luonnonvalintaa ja päättä ryhtyä elämään.
Elämä ei siten tulee aineesta, vaan se on Jumalan yliluonnollisella tavalla antama lahja.Jos selitys "Kyllähän sen kaikki tietää" hyväksytään päteväksi todisteeksi jonkun luojan olemassa olosta, pitää vielä selvitää, kuka niistä on se Oikea Luoja. Nyt ei auta sanoa "Raamatun Jumala" ja vedota Raamattuun, koska yhtä pätevä vastaus on silloin myös "Koraanin Jumala" ja vedota Koraaniin, tai "Srimad Bhagavatamin Jumala" ja vedota Srimad Bhagavatamiin.
- mietitättä
No juu ei kirjoitti:
Väärin. Ei ole mitään syytä miettiä typeriä argumenttivirheitä.
Kyllä minä uskovassa perheessä kasvaneena tiedän, että hihhuleilla on pakonomainen tarve korottaa oma aabrahamilaisten paimentolaissaagojen haaransa muiden yläpuolelle väittämällä, että kristinusko ei ole mikään uskonto, minkä päälle heitetään vielä aina surutta samat No true Scotsmanitkin.
Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi. Voihan sitä aina itse keksiä sanoille uusia merkityksiä siinä missä näkymättömiä mielikuvituskavereitakin, mutta ei se todellisuutta mitenkään muuta.Jeesus ei ole uskonto, vaan persoona, mieti sitä
- mietitätäää
No juu ei kirjoitti:
Väärin. Ei ole mitään syytä miettiä typeriä argumenttivirheitä.
Kyllä minä uskovassa perheessä kasvaneena tiedän, että hihhuleilla on pakonomainen tarve korottaa oma aabrahamilaisten paimentolaissaagojen haaransa muiden yläpuolelle väittämällä, että kristinusko ei ole mikään uskonto, minkä päälle heitetään vielä aina surutta samat No true Scotsmanitkin.
Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi. Voihan sitä aina itse keksiä sanoille uusia merkityksiä siinä missä näkymättömiä mielikuvituskavereitakin, mutta ei se todellisuutta mitenkään muuta."No juu ei
"
Et tajua koko hommaa.
Mieti sitä - Hihhulihihhii
mietitättä kirjoitti:
Jeesus ei ole uskonto, vaan persoona, mieti sitä
"Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi."
Ja sinäkö ihan kuvittelit, että kun kaikkein typerimmän ääliömäisyyden vielä kertaa ja esittää uudestaan, niin sitten se ei enää olisikaan typerä ääliömäisyys?
Mietipä vielä kerran sitä. - No kyllä ei juu ei
mietitätäää kirjoitti:
"No juu ei
"
Et tajua koko hommaa.
Mieti sitäKyllä minä ymmärrän, ettet sinä millään voi ymmärtää, kun teiltä hihhuleilta on jyrkästi kielletty kaikki looginen ja kriittinen ajattelu, mikä olisi ymmärtämisen perusedellytys.
Etkä tietenkään ressukka voi tietää mitä tarkoittaa sellainen vaikea sana kuin argumenttivirhe, vaikka sen voisi tietysti katsoa sanakirjastakin. Ja aivan erityisen suuren vaikutuksen minuun aina tekee se, kun esitetään tyhjä väite ilman ainoatakaan perustelua, jota parempi on vain tuo ylittämätön klassikko, argumenttivirheen perustelu toisella argumenttivirheellä.
Kun tyhjä perustellaan tyhjällä ja virhe virheellä, niin mitä saadaan?
Saadaan kaikki uskovien ikinä esittämät perustelut uskostaan.
Nolla plus nolla ja nolla kertaa nolla. Arvaa monta?
Ai niin, tämä muuten pätee edelleenkin täysin, tietenkin. Eihän sitä ole koskaan kumottu millään tavalla (eikä se edes ole minun keksintöäni, vaan lainaus):
"Jos usko jumalaan olisi luonnollista ja sisäsyntyistä, niin ei olisi koskaan mitään tarvetta opettaa sitä kenellekään millään tavalla."
Ja uskovassa perheessä kasvaneena, raamatun kaksi kertaa kannesta kanteen lukeneena ja lukemattomat rukouspiirit ja herätyskokoukset läpi käyneenä minä kyllä tajuan homman, tajuan sen niin perinpohjin ja täysin läpikotaisin, ettet sinä voi sitä koskaan tajuta, jos joskus voisitkin jotain tajuta. Mikä taas ei tunnu todennäköiseltä, koska olet ehdollistanut aivosi asentoon "Jeesus on Herra - en enää koskaan ajattele mitään muuta". Sinä et kykene kertomaan mitään asiaan liittyvää, mitä en olisi jo kuullut tuhansia kertoja aikaisemminkin, huolella punninnut ja puntaroinut ja aina arvottomaksi, kelvottomaksi ja luokattoman huonoksi taikauskoiseksi typeryydeksi todennut. - peeeersssona
Hihhulihihhii kirjoitti:
"Aikaisemmin kun täällä oli todella pitkä ketju jossa esitettiin hihhuleiden kaikkein typerimpiä ääliömäisyyksiä, juuri nuo kaksi taisivat saada eniten mainintoja ja äänestettiin ykköseksi ja kakkoseksi."
Ja sinäkö ihan kuvittelit, että kun kaikkein typerimmän ääliömäisyyden vielä kertaa ja esittää uudestaan, niin sitten se ei enää olisikaan typerä ääliömäisyys?
Mietipä vielä kerran sitä.etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.
- Pers*******
peeeersssona kirjoitti:
etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.
''etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.''
Etkö tajua, persoonallisen jumalan palvominen on uskonto. - .
C kirjoitti:
Jos selitys "Kyllähän sen kaikki tietää" hyväksytään päteväksi todisteeksi jonkun luojan olemassa olosta, pitää vielä selvitää, kuka niistä on se Oikea Luoja. Nyt ei auta sanoa "Raamatun Jumala" ja vedota Raamattuun, koska yhtä pätevä vastaus on silloin myös "Koraanin Jumala" ja vedota Koraaniin, tai "Srimad Bhagavatamin Jumala" ja vedota Srimad Bhagavatamiin.
Jaakobin "kaikki" ovat ne hänen seurakuntakaverinsa, ne samat jotka pedofiiiystäviänsä piilottelevat.
sillä "kaikkihan" tietävät että seurakunnissa ei ole mitään pedofiliaa. - peursoona
Pers******* kirjoitti:
''etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.''
Etkö tajua, persoonallisen jumalan palvominen on uskonto." 'etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.''
Etkö tajua, persoonallisen jumalan palvominen on uskonto. "
-et tajunnut, en puhunut uskonnosta, vaan persoonasta.
Sinäkin olet persoona, muttet uskonto. peursoona kirjoitti:
" 'etkö tajua, PERSOONA ei ole uskonto.''
Etkö tajua, persoonallisen jumalan palvominen on uskonto. "
-et tajunnut, en puhunut uskonnosta, vaan persoonasta.
Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."
Mikä on pointtisi?- pursoona
shadowself kirjoitti:
"Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."
Mikä on pointtisi?# "Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."
Mikä on pointtisi? #
Uskonnon kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa, persoonan kanssa voi.. - mannaduulia
pursoona kirjoitti:
# "Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."
Mikä on pointtisi? #
Uskonnon kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa, persoonan kanssa voi..Persoonan palvominen jumalana on uskontoa.
pursoona kirjoitti:
# "Sinäkin olet persoona, muttet uskonto."
Mikä on pointtisi? #
Uskonnon kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa, persoonan kanssa voi.."Uskonnon kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa, persoonan kanssa voi.."
Teräsmies ja Batman ovat myös persoonia mutta näiden kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa. Ja myöskään kuolleiden persoonien kanssa ei voi olla vuorovaikutuksessa.
Ja uskonvarainen persoona antaa uskonvaraisia ohjeita ja tällä kaikella on vieläpä yhteys johonkin uskonvaraiseen yliluonnolliseen niin kyseessä on uskonto.
- 1 tavisuskis
Jaakob on takuulla jokin Skepsiksen tai eroakirkosta.comin toimesta masinoitu käänteispsykologinen ääritrolli, jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan saada uskovat näyttämään todella vastenmielisen typeriltä. Emme me kaikki tuollaisia ole, oikeastaan tuollaisia ei ole olemassakaan.
- No juu ei
Ette te toki kaikki tuollaisia ole, mutta suurin osa kylläkin.
Tuolla toisessa ketjussa (Uskovaisuuden lääketieteellinen syy) riekkuva ja säälittäviä uskisvalheita liukuhihnalta suoltava nimimerkki Taivaantalikynttilät saa Jaaakobinkin näyttämään syvälliseltä nerolta. Eikä tuo talikynttilä suinkaan edes ole palstan uskiksista typerimpiä, ainoastaan sellaista keskitason idioottimaisuutta.
Ei ole ateistien vika, että uskovat saavat itsensä näyttämään vastenmielisen typeriltä, kuten he useimmiten saavat. Uskovan perheen kasvattina tiedän tämän valitettavasti paremmin kuin hyvin. Pohjaton tyhmyys ja sivistymätön ääliömäisyys kun näyttää olevan sokean uskon perusedellytyksiä, niin usein tämän yhdistelmän aina tapaa joka puolella. Aina välillä sitä itsekin epäilee, että voiko noin vastenmielisen tyhmiä ihmisiä ihan oikeasti olla olemassakaan, mutta sitten aina muistan omat sukulaiseni...
"1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa."
Ongelma on nimenomaan siinä että ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa. Tietääkseni Jumalan uskotaan nimenomaan piilottavan oman olemassaolonsa ihmisiltä jotka eivät ole uskossa. Joten kyse on kyvystä uskoa Jumalaan, ei halusta.
"2. Sitten hän kieltää Jumalan olemassaolon suullaan. Näin hänestä on tullut ateisti."
Ateismi ei vaadi suullista tunnustamista ja ajatuksen tasolla kuka tahansa jonka mielestä puuttuu ajatus "Jumala/jumalia on olemassa" on ateisti.
"3. Hänestä tulee Jumalan vihollinen."
On vaikea olla sellaisen vihollinen mikä ei ole olemassa. Ja yleensä tuo menee kuitenkin niin että Jumala ja uskovathan ne kokee usein ateistin vihollisekseen kuin että ateisti pitäisi näitä vihollisinaan.
"4. Seuraavaksi hän lukee Vapaa-ajattelijoiden ja muiden ateistien nettisivuilta ja kirjoista tarkoitushakuisesti valikoituja raamatunkohtia siitä, kuinka Jumala rankaisee vihollisiaan."
Raamatun mukaan julmuus ja väkivaltaisuus kuuluu myös Jumalan toimintatapoihin jo pitkälti siksi että Vanhaa Testamenttia kirjoitettaessa Jumala oli hahmo joka oli hyvän ja pahan yläpuolella ja käytti toiminnassaan molempia omasta vapaasta tahdostaan. Kristityt näkivät tämän ongelmana joten yrittivät kirjoittaa UT:n niin että Jumala edustaisi puhtaasti hyvää mutta tämä on aiheuttanut vain ristiriitoja kuten se että UT:n mukainen Jumala ei voi olla kaikkivoipa olento.
"5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä."
Kristinuskon mytologian tuntema kadotustuomio on nimenomaan käytännössä Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistumista ihmiseen. Vain Jumala jolla on taipumus väkivaltaan edes loisi tulimeren jonne passittaa kaikki jotka eivät Häntä palvo tai ovat tyytymättömiä Hänen johtamistapaansa.
"6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle."
Jumalalle katkeroitumisesta on ateistille yhtä paljon hyötyä kuin Joulupukille katkeroitumisesta, jos sitä katkeroituminen tapahtuu niin kyllä se on todennäköisemmin niitä ihmisiä kohtaan jotka kyseistä uskonvaraista asiaa pitävät elossa.
"7. Hän alkaa kostoksi syyttämään Jumalaa julmaksi ja sadistiseksi."
Jumala on julma ja todennäköisesti myös sadistinen jos Hän todella on kaikkivoipa ja kaikkitietävä olento. Raamattu antaa selkeät todisteet tästä. Suurempi kysymys onkin että onko Hänellä oikeus olla julma ja sadistinen.
Kristityt ainakin tuppaavat usein asettamaan itsensä Jumalansa yläpuolelle ja alkavat sanella mitä heidän ihana Jumalansa saa ja ei saa tehdä.
"8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen."
Enpä ole kohdannut ainoatakaan ateistia jolle asia olisi ollut kiinni ratkaisevasti Jumalan moraalista. Kyllä se ateisti uskoisi aivan tasan siihen Jumalaan mikä onnistuttaisiin todistamaan olemassaolevaksi tarpeeksi tehokkaasti. Oli sitten tämä olemassaolevaksi todistettu Jumala julma ja sadistinen tai ei
Kyllä se puhtaasti uskovien puuhaa että valitaan se itseä miellyttävin jumalhahmo ja palvotaan sitä, ateistit yleensä ovat sen sijaan kykeneväisiä hyväksymään tosiseikat sellaisina kuin ne ovat."Ongelma on nimenomaan siinä että ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa. Tietääkseni Jumalan uskotaan nimenomaan piilottavan oman olemassaolonsa ihmisiltä jotka eivät ole uskossa. Joten kyse on kyvystä uskoa Jumalaan, ei halusta"
Ateisti tietää kyllä, että Jumala on olemassa, koska Jumala jo luodessaan ensimmäiset ihmiset, asetti heidän sisimpäänsä tietoisuuden olemassaolostaan. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet Jumalaa jossain muodossa.
Jopa Amazonin tai Papua Uuden Guinean viidakossa elävät alkuasukkaat tietävät, että Jumala on olemassa.
Ateisti vain ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon siksi, koska Jumala ei hyväksyä syntiä.
"Ateismi ei vaadi suullista tunnustamista ja ajatuksen tasolla kuka tahansa jonka mielestä puuttuu ajatus "Jumala/jumalia on olemassa" on ateisti. "
Tietysti niinkin voidaan ajatella. Näin kuintenkin parhaaksi erotella ajatuksen tason ja suun tunnustuksen, koska ateismi näkyy ulospäin vasta suun tunnustuksen kautta.
"On vaikea olla sellaisen vihollinen mikä ei ole olemassa. Ja yleensä tuo menee kuitenkin niin että Jumala ja uskovathan ne kokee usein ateistin vihollisekseen kuin että ateisti pitäisi näitä vihollisinaan."
Ateistit usein pilkkaavat Jumalaa. Kuinka he pilkkaavat sellaista, jota ei heidän mukaansa ole olemassa? Jos olematonta voi pilkata, niin kyllä olematonta voi silloin vihatakin. Ainoa selitys siihen on, että sisimmässään ateisti tietää, että Jumala on olemassa ja siksi hän voi pilkata ja vihata Jumalaa.
Uskovat eivät koe ateistia vihollisekseen, vaan sen hengen, joka ateistin kautta kieltää Jumalan olemassaolon ja pilkkaa Jumalaa.
"Raamatun mukaan julmuus ja väkivaltaisuus kuuluu myös Jumalan toimintatapoihin jo pitkälti siksi että Vanhaa Testamenttia kirjoitettaessa Jumala oli hahmo joka oli hyvän ja pahan yläpuolella ja käytti toiminnassaan molempia omasta vapaasta tahdostaan. Kristityt näkivät tämän ongelmana joten yrittivät kirjoittaa UT:n niin että Jumala edustaisi puhtaasti hyvää mutta tämä on aiheuttanut vain ristiriitoja kuten se että UT:n mukainen Jumala ei voi olla kaikkivoipa olento."
Jumalan "väkivalta" Raamatussa kohdistuu aina Jumalan vihollisiin ja niihin kansoihin, jotka elävät synnissä ja kapinassa Jumalaa vastaan.
Siitä ei ole mitään haittaa niille, jotka haluavat olla Jumalan puolella, eikä Häntä vastaan. Mitään ristiriitaa ei siten ole.
("5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä.")
"Kristinuskon mytologian tuntema kadotustuomio on nimenomaan käytännössä Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistumista ihmiseen. Vain Jumala jolla on taipumus väkivaltaan edes loisi tulimeren jonne passittaa kaikki jotka eivät Häntä palvo tai ovat tyytymättömiä Hänen johtamistapaansa."
Kuten mainitsin, Jumalan viha kohdistuu Jumalan vihollisiin. Kenenkään ei tarvitse olla Jumalan vihollinen ja joutua rangaistuksen alaiseksi.
Jos näet Jumalan julmana ja sadistisena, vaihda rintamalinjaa. Tule Jumalan vastustajien puolelelta Jumalan puolelle. Ongelma on silloin ratkaistu.
"Jumalalle katkeroitumisesta on ateistille yhtä paljon hyötyä kuin Joulupukille katkeroitumisesta, jos sitä katkeroituminen tapahtuu niin kyllä se on todennäköisemmin niitä ihmisiä kohtaan jotka kyseistä uskonvaraista asiaa pitävät elossa."
Kyllä tuo katkeroituminen vain jotenkin paistaa läpi monista ateistien kommenteist
"Jumala on julma ja todennäköisesti myös sadistinen jos Hän todella on kaikkivoipa ja kaikkitietävä olento. Raamattu antaa selkeät todisteet tästä. Suurempi kysymys onkin että onko Hänellä oikeus olla julma ja sadistinen."
Raamattu ei missään opeta, että Jumala on julma ja sadistinen. Se on kokonaan ateistien keksimää terminologiaa ja osoittaa juuri ateistien tuntemaa katkeruutta ja epätoivoista yritystä mustamaalata Jumalaa, jolle he eivät voi tehdä mitään muuta kuin pilkata.
Lyhytnäköisyydessään ateisti kuvittelee Jumalan olevan kuin ihminen, jolle voidaan sanella, mihin Hänellä on oikeus ja mihin ei.
"Enpä ole kohdannut ainoatakaan ateistia jolle asia olisi ollut kiinni ratkaisevasti Jumalan moraalista. Kyllä se ateisti uskoisi aivan tasan siihen Jumalaan mikä onnistuttaisiin todistamaan olemassaolevaksi tarpeeksi tehokkaasti. Oli sitten tämä olemassaolevaksi todistettu Jumala julma ja sadistinen tai ei"
Ateisti ei uskoisi Jumalaan, vaikka esitettäisiin mitä todisteita, koska ateisti on jo mielessään etukäteen päättänyt, että hän ei usko mihinkään todisteisiin
Sensijaan, jos hän HALUAISI uskoa, hän myös uskoisi niihin todisteisiin, jotka Jumala itsestään on jo antanut kaikille ihmisille kaikkialla maailmasa."Kyllä se puhtaasti uskovien puuhaa että valitaan se itseä miellyttävin jumalhahmo ja palvotaan sitä, ateistit yleensä ovat sen sijaan kykeneväisiä hyväksymään tosiseikat sellaisina kuin ne ovat"
Uskovat eivät valitse itselleen mitään jumalhahmoa.
Jumala on aina ollut olemassa ja siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kansoissa ja kaikkialla maailmassa, ovat kaikkina aikoina palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.
Kuitenkin pieni osa ihmisistä, joita kutsutaan ateisteiksi, kieltävät Jumalan olemassaolon, koska Jumala ei suostu toimimaan heidän ehdoillaan, eikä hyväksy syntiä.
Se on juuri se, mistä kenkä puristaa.Jaakob kirjoitti:
"Ongelma on nimenomaan siinä että ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa. Tietääkseni Jumalan uskotaan nimenomaan piilottavan oman olemassaolonsa ihmisiltä jotka eivät ole uskossa. Joten kyse on kyvystä uskoa Jumalaan, ei halusta"
Ateisti tietää kyllä, että Jumala on olemassa, koska Jumala jo luodessaan ensimmäiset ihmiset, asetti heidän sisimpäänsä tietoisuuden olemassaolostaan. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet Jumalaa jossain muodossa.
Jopa Amazonin tai Papua Uuden Guinean viidakossa elävät alkuasukkaat tietävät, että Jumala on olemassa.
Ateisti vain ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon siksi, koska Jumala ei hyväksyä syntiä.
"Ateismi ei vaadi suullista tunnustamista ja ajatuksen tasolla kuka tahansa jonka mielestä puuttuu ajatus "Jumala/jumalia on olemassa" on ateisti. "
Tietysti niinkin voidaan ajatella. Näin kuintenkin parhaaksi erotella ajatuksen tason ja suun tunnustuksen, koska ateismi näkyy ulospäin vasta suun tunnustuksen kautta.
"On vaikea olla sellaisen vihollinen mikä ei ole olemassa. Ja yleensä tuo menee kuitenkin niin että Jumala ja uskovathan ne kokee usein ateistin vihollisekseen kuin että ateisti pitäisi näitä vihollisinaan."
Ateistit usein pilkkaavat Jumalaa. Kuinka he pilkkaavat sellaista, jota ei heidän mukaansa ole olemassa? Jos olematonta voi pilkata, niin kyllä olematonta voi silloin vihatakin. Ainoa selitys siihen on, että sisimmässään ateisti tietää, että Jumala on olemassa ja siksi hän voi pilkata ja vihata Jumalaa.
Uskovat eivät koe ateistia vihollisekseen, vaan sen hengen, joka ateistin kautta kieltää Jumalan olemassaolon ja pilkkaa Jumalaa.
"Raamatun mukaan julmuus ja väkivaltaisuus kuuluu myös Jumalan toimintatapoihin jo pitkälti siksi että Vanhaa Testamenttia kirjoitettaessa Jumala oli hahmo joka oli hyvän ja pahan yläpuolella ja käytti toiminnassaan molempia omasta vapaasta tahdostaan. Kristityt näkivät tämän ongelmana joten yrittivät kirjoittaa UT:n niin että Jumala edustaisi puhtaasti hyvää mutta tämä on aiheuttanut vain ristiriitoja kuten se että UT:n mukainen Jumala ei voi olla kaikkivoipa olento."
Jumalan "väkivalta" Raamatussa kohdistuu aina Jumalan vihollisiin ja niihin kansoihin, jotka elävät synnissä ja kapinassa Jumalaa vastaan.
Siitä ei ole mitään haittaa niille, jotka haluavat olla Jumalan puolella, eikä Häntä vastaan. Mitään ristiriitaa ei siten ole.
("5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä.")
"Kristinuskon mytologian tuntema kadotustuomio on nimenomaan käytännössä Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistumista ihmiseen. Vain Jumala jolla on taipumus väkivaltaan edes loisi tulimeren jonne passittaa kaikki jotka eivät Häntä palvo tai ovat tyytymättömiä Hänen johtamistapaansa."
Kuten mainitsin, Jumalan viha kohdistuu Jumalan vihollisiin. Kenenkään ei tarvitse olla Jumalan vihollinen ja joutua rangaistuksen alaiseksi.
Jos näet Jumalan julmana ja sadistisena, vaihda rintamalinjaa. Tule Jumalan vastustajien puolelelta Jumalan puolelle. Ongelma on silloin ratkaistu.
"Jumalalle katkeroitumisesta on ateistille yhtä paljon hyötyä kuin Joulupukille katkeroitumisesta, jos sitä katkeroituminen tapahtuu niin kyllä se on todennäköisemmin niitä ihmisiä kohtaan jotka kyseistä uskonvaraista asiaa pitävät elossa."
Kyllä tuo katkeroituminen vain jotenkin paistaa läpi monista ateistien kommenteist
"Jumala on julma ja todennäköisesti myös sadistinen jos Hän todella on kaikkivoipa ja kaikkitietävä olento. Raamattu antaa selkeät todisteet tästä. Suurempi kysymys onkin että onko Hänellä oikeus olla julma ja sadistinen."
Raamattu ei missään opeta, että Jumala on julma ja sadistinen. Se on kokonaan ateistien keksimää terminologiaa ja osoittaa juuri ateistien tuntemaa katkeruutta ja epätoivoista yritystä mustamaalata Jumalaa, jolle he eivät voi tehdä mitään muuta kuin pilkata.
Lyhytnäköisyydessään ateisti kuvittelee Jumalan olevan kuin ihminen, jolle voidaan sanella, mihin Hänellä on oikeus ja mihin ei.
"Enpä ole kohdannut ainoatakaan ateistia jolle asia olisi ollut kiinni ratkaisevasti Jumalan moraalista. Kyllä se ateisti uskoisi aivan tasan siihen Jumalaan mikä onnistuttaisiin todistamaan olemassaolevaksi tarpeeksi tehokkaasti. Oli sitten tämä olemassaolevaksi todistettu Jumala julma ja sadistinen tai ei"
Ateisti ei uskoisi Jumalaan, vaikka esitettäisiin mitä todisteita, koska ateisti on jo mielessään etukäteen päättänyt, että hän ei usko mihinkään todisteisiin
Sensijaan, jos hän HALUAISI uskoa, hän myös uskoisi niihin todisteisiin, jotka Jumala itsestään on jo antanut kaikille ihmisille kaikkialla maailmasa."Ateisti tietää kyllä, että Jumala on olemassa, koska Jumala jo luodessaan ensimmäiset ihmiset, asetti heidän sisimpäänsä tietoisuuden olemassaolostaan. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa, ovat koko olemassaolonsa ajan palvoneet Jumalaa jossain muodossa."
Mutta millä perusteella ihmisen tulisi tunnistaa tuo väittämäsi sisimmässään oleva tietoisuus nimenomaan kristinuskon Jumalaksi? Eihän tuo tietoisuus tunnu edes rajaavan olemassaolevien jumalolentojen lukumäärää yhteen ja ottaen huomioon että polyteismi on huomattavasti vanhempi teismin muoto, argumenttisi on hyvin heikolla pohjalla.
"Ateisti vain ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon siksi, koska Jumala ei hyväksyä syntiä."
Jos Jumala olisi olemassa, ei se minulle olisi mikään ongelma että Jumala ei halua hyväksyä syntiä. Mutta synti onkin nimenomaan Jumalan ongelma, ei minun.
"Ateistit usein pilkkaavat Jumalaa. Kuinka he pilkkaavat sellaista, jota ei heidän mukaansa ole olemassa?"
Ehkä johtunee siitä että kyseinen pilkka kohdistuukin todellisuudessa ihmisiin jotka kyseiseen Jumalaan uskovat.
"Jos olematonta voi pilkata, niin kyllä olematonta voi silloin vihatakin."
Jonkin asian vihaaminen ja vihollisuus tämän kanssa ovat kaksi eri asiaa. Minä voin esim. vihata jotain fiktiivistä hahmoa mutta minun viholliseksi kyseisestä hahmosta ei ole koska tämä ei ole olemassa. Vihollisuussuhde vaatii aina molempien tahojen olemassaoloa samassa todellisuudessa.
"Uskovat eivät koe ateistia vihollisekseen, vaan sen hengen, joka ateistin kautta kieltää Jumalan olemassaolon ja pilkkaa Jumalaa."
Eli sinusta väärien jumalten palvominen on pienempi rikos kuin jumalien palvomattomuus kokonaan?
"Jumalan "väkivalta" Raamatussa kohdistuu aina Jumalan vihollisiin ja niihin kansoihin, jotka elävät synnissä ja kapinassa Jumalaa vastaan.
Siitä ei ole mitään haittaa niille, jotka haluavat olla Jumalan puolella, eikä Häntä vastaan. Mitään ristiriitaa ei siten ole."
Väkivalta on puhtaasti aina Jumalan valinta, Jumala on kaikkivoipana olentona täysin kykeneväinen pitämään syntiset ja kapinalliset kurissa ilman väkivaltaa, ilman että yhdenkään ihmisen tarvitsee kuolla. Ristiriita syntyy aina kun väitetään että Jumala olisi ollut pakotettu toimimaan jollain tavalla.
"Kuten mainitsin, Jumalan viha kohdistuu Jumalan vihollisiin. Kenenkään ei tarvitse olla Jumalan vihollinen ja joutua rangaistuksen alaiseksi. "
Suurempi kysymys on oikeastaan että miten Jumalan kaltaisella olennolla voi olla vihollisia jos tämän toimintamalleissa ei todellisuudessa olisi mitään moitittavaa?
"Jos näet Jumalan julmana ja sadistisena, vaihda rintamalinjaa. Tule Jumalan vastustajien puolelelta Jumalan puolelle. Ongelma on silloin ratkaistu."
Paitsi että asia ei ole noin yksinkertainen. Ensin pitäisi uskoa siihen Jumalaan vaikka sen olemassaolo onkin niin äärimmäisen epätodennäköistä. Lisäksihän Jumalan puolelle pääsee vain hyvin rajoitettuina aikoina vain Jumalan kutsusta ja jos tarkkoja ollaan, ei minua kiinnosta Jumalan tarjoama "palkinto" edes pätkääkään.
Sitäpaitsi minusta Jumalan asettama rangaistus on täysin epäoikeudenmukainen ja täten olen valmis menemään kadotukseen puhtaasti solidaarisuudesta sinne joutuneita kohtaan.
"Raamattu ei missään opeta, että Jumala on julma ja sadistinen."
Ei toki opeta mutta antaa siitä kyllä todisteita enemmän kuin tarpeeksi. Sehän se Raamatun Jumalan yksi perusongelmista on, Jumalan opetukset ja teot ovat melkoisessa ristiriidassa.
"Lyhytnäköisyydessään ateisti kuvittelee Jumalan olevan kuin ihminen, jolle voidaan sanella, mihin Hänellä on oikeus ja mihin ei."
En minä ole ainakaan sanellut että mihin Jumalalla on oikeus ja mihin ei muutakuin puhtaasti mielipiteen tasolla.joka on sinänsä merkityksetön Jumalalle.
Mutta minusta ainakin yleisesti kaikkihyvän määritelmään kuuluu välttää tarpeetonta väkivaltaa mutta Jumalan kohdalla toisaalta ei koskaan mitään mikä pakottaisi Jumalan käyttämään väkivaltaa joten Jumalan kaikkihyvyys ja kaikkivoipaisuus ovat loogisesti pahasti ristiriidassa kun Jumalan tekoja tarkastellaan Raamatussa.
Ja on vielä mielenkiintoisempaa ettet ole yrittänyt nimenomaan selittää kyseisen ristiriidan olemassaoloa vaan laiskasti vain kiistänyt sen olemassaolon ilman päteviä perusteita.
"Ateisti ei uskoisi Jumalaan, vaikka esitettäisiin mitä todisteita, koska ateisti on jo mielessään etukäteen päättänyt, että hän ei usko mihinkään todisteisiin
Sensijaan, jos hän HALUAISI uskoa, hän myös uskoisi niihin todisteisiin, jotka Jumala itsestään on jo antanut kaikille ihmisille kaikkialla maailmasa."
Teknisesti kertoo vain kyseisten todisteiden heikkoudesta se että ne voidaan niin helposti kiistää ja kuinka tieteen löydöt yleisesti tekevät Jumalasta kokoajan vain turhemman tässä maailmankaikkeuden yhtälössä.- ++++++++++
Jaakob kirjoitti:
"Kyllä se puhtaasti uskovien puuhaa että valitaan se itseä miellyttävin jumalhahmo ja palvotaan sitä, ateistit yleensä ovat sen sijaan kykeneväisiä hyväksymään tosiseikat sellaisina kuin ne ovat"
Uskovat eivät valitse itselleen mitään jumalhahmoa.
Jumala on aina ollut olemassa ja siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kansoissa ja kaikkialla maailmassa, ovat kaikkina aikoina palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.
Kuitenkin pieni osa ihmisistä, joita kutsutaan ateisteiksi, kieltävät Jumalan olemassaolon, koska Jumala ei suostu toimimaan heidän ehdoillaan, eikä hyväksy syntiä.
Se on juuri se, mistä kenkä puristaa."Uskovat eivät valitse itselleen mitään jumalhahmoa."
Ei niin, usko opetetaan.
Harmi, että sinut on iskostettu kuolemankulttiin. Jaakob kirjoitti:
"Kyllä se puhtaasti uskovien puuhaa että valitaan se itseä miellyttävin jumalhahmo ja palvotaan sitä, ateistit yleensä ovat sen sijaan kykeneväisiä hyväksymään tosiseikat sellaisina kuin ne ovat"
Uskovat eivät valitse itselleen mitään jumalhahmoa.
Jumala on aina ollut olemassa ja siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kansoissa ja kaikkialla maailmassa, ovat kaikkina aikoina palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa.
Kuitenkin pieni osa ihmisistä, joita kutsutaan ateisteiksi, kieltävät Jumalan olemassaolon, koska Jumala ei suostu toimimaan heidän ehdoillaan, eikä hyväksy syntiä.
Se on juuri se, mistä kenkä puristaa."Uskovat eivät valitse itselleen mitään jumalhahmoa."
No kerropas minulle että mikä teki sinusta nimenomaan kristityn, mikset päätynyt juutalaisten tai muslimien versioon Jumalasta?
"Jumala on aina ollut olemassa ja siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kansoissa ja kaikkialla maailmassa, ovat kaikkina aikoina palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa."
Ongelmahan on vain että tuohan ilmenee luonnossa useammin polyteisminä. Polyteistiset uskonnot ovat monoteistisiä uskontoja vanhempia, ellei sitten uskota Raamatun vaihtoehtoista versiota ihmiskunnan historiasta jota ei tiede ei tue.
Ja se että jumalusko on erittäin yleistä ei tarkoita että joku jumala olisi sen meihin istuttanut, kyllä kyse voi olla puhtaasti ihan luonnollisesta itsestään syntyneestä ilmiöstä.
"Kuitenkin pieni osa ihmisistä, joita kutsutaan ateisteiksi, kieltävät Jumalan olemassaolon, koska Jumala ei suostu toimimaan heidän ehdoillaan, eikä hyväksy syntiä."
Voisihan se ateisti uskoa johonkin kivaan Jumalaan mutta kun ongelma ei ole siinä että onko Jumala kiva vai ei. Ongelma on siinä kuinka epätodennäköiseltä edes jonkinlaisen Jumala olemassaolo tuntuu kun sitä oikein tarkemmin ajattelee.
Otetaan puhtaasti se että olemme oppineet maailmasta sen että tietoisuuden olemassaolo vaatii aina myös aivot ja olosuhteet joista ensin nuo aivot voivat kehittyä koska olemassaolojärjestys on aina ollut olosuhteet, aivot, tietoisuus.
Jo tästä voidaan varsin helposti olettaa että todennäköisimmin maailmankaikkeuden on synnyttänyt nimenomaan ilmiö jolla ei ole tietoisuutta, siinäkin tapauksessa että ensin olisi pitänyt syntyä tietoisuus joka olisi voinut luoda maailmankaikkeuden, niin pitkälti kuin vain voimme asiaa tutkia, tiedottomuus on aina ollut olemassa ennen tietoisuutta.
Ja montako oikeasti ikuista elävää asiaa olet tässä maailmankaikkeudessa nähnyt? Luulisi että Jumala edes oman ikuisuutensa todistamiseksi olisi luonut tähän maailmaan edes yhden asian joka oikeasti kykenisi elämään ikuisesti. Sen sijaan kaikki havaitsemamme elämä on aina puhtaasti väliaikaisia aivan kuten ovat myös sellaiset ilmiöt kuten valo ja lämpö.
Tämän tiedon valossa ateistin on äärimmäisen vaikea uskoa että jokin Jumalan kaltainen ikuinen olento olisi olemassa.
Ja tosiaan, onhan se sinun Jumalasi tarjoama "palkinto" sen verran surkea että valitsisin ilomielin synnin tuloksena tulevan kadotuksen jos Jumalaan uskoisin. Samoin varmasti moni muukin ateisti ei Jumalasi myymää pelastusta ostaisi vaikka vaihtoehtona olisikin kadotustuomio.
Kyse ei voi olla siis sinänsä haluttomuudesta uskoa Jumalaan joka ei hyväksy syntiä koska moni ateisti pysyisi synnin puolella vaikka kyseinen Jumala todistettaisiinkin 100% olemassaolevaksi. Se että uskoo Jumalaan ei tarkoita että automaattisesti joutuisi pitämään tätä ylipäänsäkään palvomisen arvoisena hahmona ja monesta ateistista Jumalasi ei yksinkertaisesti ole palvomisen arvoinen.
Sinänsä kummallista kuinka korostat nimenomaan että ateistit eivät halua uskoa Jumalaan koska heidän mielestään Hän on julma ja sadistinen. Ettet vain heijastaisi omia pelkojasi siitä että mitä jos Jumala onkin todellisuudessa julma ja sadistinen etkä olisikaan enää valmis tätä palvomaan jos asia näin on.
Todellinenhan kristitty palvoo Jumalaa ilman pyrkimystä hyötyä siitä mitenkään itse ja siinäkin tapauksessa vaikka Jumala olisi läpeensä paha hahmo. Luojan asema on kun sellainen asia että se takaa Jumalalle täyden oikeuden vaatia ihmisiltä täydellistä alistumista ilman että Jumalan tarvitsee antaa mitään takaisin ihmisille palvonnasta ja tottelemisesta.
Oli sitten Raamatun Jumala millainen tahansa, on hyvä jo pelkästään oman uskonsa perusteiden ja vahvuuden kannalta käydä mielessään läpi se pahin mahdollinen tilanne jossa Jumala ei välitäkään sinusta pätkääkään ja ei tule palkitsemaan harjoittamaasi palvontaa mitenkään, jonka sijaan saattaa milloin tahansa tehdä sinulle vaikka mitä kauheuksia omaksi huvitukseen.
Vieläkö siinä vaiheessa olisit valmis palvomaan Jumalaa? Vai olisitko heikko luopio joka kääntäisi selkänsä Jumalalleen heti kun Hänen toimintansa ei enää sinua miellytä?
- Jaakob-hihhuli-club
Sydämen tasolla. Mitä tekemistä sydämellä on sille, että hihhulilla on aivoissa pikku vaje?
Sydän on vain ELIN.
Jaakoppi, mene jo hoitoon. Ei noita jaksa enää edes nauraa.
Eikö jo masenna, kun ei yksikään ateisti ole vielä uskonut höpötyksiäsi ja tullut uskoon??
Miksi et pysy siellä hihhulipuolella höpisemässä?
Tervemenoa. - uusiajatteleva
Aloitus meni mielestäni täysin pieleen.
Oikeastaan 2 seikkaa vaikuttavat pääsääntöisesti uskontojen hylkäämiseen.
a) Uskontojen väite: Ihminen ei pysty itse määrittelemään olemassaoloaan ilman henkiolentoja, eikä hän pysty tiedostamaan olemassaolonsa lakeja.
Kokemus: Kokemuksen kautta tullaan johtopäätökseen, jossa olemassaolomme ehdot määräytyvät ympäröivän luonnon ehdoista ja joihin ei kukaan maailman ulkopuolinen vaikuta. Myöhemmin päädytään tieteen tuomiin todistuksiin siitä, kuinka elämä ja eloton materia toimii.
b) Raamatun (koraanin ym) epäsiveellisyys ja pappien puhe "hyvästä jumalasta" synnyttävät ristiriidan ja joka vaatii ajattelua ja jonka päätöksenä syntyy ratkaisu.
Puheiden ja tekojen, puheiden ja kirjoitusten välinen ristiriita on ammottava.
Niin sanottu tosiuskovaisuus (kirjaimellinen) katoaa ja uskonjärjestöistä eroaminen kasvaa. Tottumuksen ja tapojen voima jarruttaa eroja, vaikka uskomukset karisevat.
Älä vain Jaakob katoa palstalta. Olet parhain ateisti. Edistät enemmän tieteellistä ajattelua kuin ateistit pöhköillä teorioillasi.
Pöhköytesi takia ateisti joutuu kuitenkin miettimään asioita ja perustelemaan kantansa.
Olet kerrassaan mainio harjoitusvastustaja."Oikeastaan 2 seikkaa vaikuttavat pääsääntöisesti uskontojen hylkäämiseen.
a) Uskontojen väite: Ihminen ei pysty itse määrittelemään olemassaoloaan ilman henkiolentoja, eikä hän pysty tiedostamaan olemassaolonsa lakeja"
Kumpikaan väite ei todista, että uskonnot olisivat väärässä. Ihmisen olemassaolo ei ole mahdollista ilman Jumalaa. Mikään tiede ei ole sitä kumonnut koskaan.
Uskova tiedostaa olemassaolevat lait (luonnonlait), jotka kuitenkaan eivät ole voineet itse synnyttää itseään olemattomasta, vaan edellyttävät Jumalan olemassaoloa.
."Kokemus: Kokemuksen kautta tullaan johtopäätökseen, jossa olemassaolomme ehdot määräytyvät ympäröivän luonnon ehdoista ja joihin ei kukaan maailman ulkopuolinen vaikuta. Myöhemmin päädytään tieteen tuomiin todistuksiin siitä, kuinka elämä ja eloton materia toimii."
Täyttä satua! Mitään ympäröivän luonnonehtoja ei olisi olemassa, ellei Jumala olisi niitä luonut. Luonnonlait eivät voi itse luoda itseään tyhjästä ja olemattomuudestaa. Tiede ei ole ratkaissut, eikä koskaan tule ratkaisemaankaan, kuinka elämä on voinut tulla elottomaan aineeseen, eikä edes sitä, kuinka eloton aine on voinut luoda itse itsensä olemattomuudesta.
Juuri nämä ovat selviä todisteita Jumalan olemassaolosta ja antavat tukevan perustan uskontojen olemassaololle.
"b) Raamatun (koraanin ym) epäsiveellisyys ja pappien puhe "hyvästä jumalasta" synnyttävät ristiriidan ja joka vaatii ajattelua ja jonka päätöksenä syntyy ratkaisu."
En ota kantaa Koraaniin, mutta ainakin Raamattu antaa selkeä ja johdonmukaisen käsityksen oikeasta ja väärästä sille, joka vilpittömästi HALUAA etsiä totuutta. Raamattu ei ole epäsiveellinen, vaan kehoittaa lukuisissa kohden elämään siveellisesti ja säädyllisesti ja juuri siksi monet eivät halua uskoa Raamattuun, koska he rakastavat synnissä elämistä"
"Puheiden ja tekojen, puheiden ja kirjoitusten välinen ristiriita on ammottava.
Niin sanottu tosiuskovaisuus (kirjaimellinen) katoaa ja uskonjärjestöistä eroaminen kasvaa. Tottumuksen ja tapojen voima jarruttaa eroja, vaikka uskomukset karisevat."
Vaikka kirjoitusten ja tekojen välillä onkin eroja, se ei kumoa sitä, että Raamatun kirjoitukset edustavat totuutta ja edellyttävät elämistä niiden antamien ohjeiden mukaan.
Uskonjärjestöistä eroaminen koskee pääasiassa vain valtiokirkkoa, joiden jäsenistä suurin osa ei muutenkaan ole uskossa. Ja vaikka uskovainen eroaisi jostain uskonjärjestöstä, se ei tarkoita, että hän eroaisi uskosta.
"Älä vain Jaakob katoa palstalta. Olet parhain ateisti. Edistät enemmän tieteellistä ajattelua kuin ateistit pöhköillä teorioillasi."
En ole ateisti, mutta kiitos kuitenkin rohkaisusta. Haluankin edistää tieteellistä ajattelua, koska rehellinen tiede tukee uskoa ja Jumalan olemassaoloa. Tieteen kehityksen ansiosta, voimme nähdä kuinka viisaasti koko luomakunta on SUUNNITELTU. Tieteen avulla olemme voineet huomata, että se ei ole voinut kehittyä minkään evoluution kautta, vaan Jumala on kaiken suunnitellut erittäin viisaasti ihmistä varten. Siinä näkyy hyvin Jumalan suuri rakkaus ihmistä kohtaan.
" Pöhköytesi takia ateisti joutuu kuitenkin miettimään asioita ja perustelemaan kantansa."
Toiveeni onkin, että ateistit ottaisivat aivonsa narikasta ja ryhtyisivät käyttämään niitä ja voisivat ensi töikseen miettimään ja perustelemaan, kuinka maailmankaikkeus on voinut itse luoda itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa?Jaakob kirjoitti:
"Oikeastaan 2 seikkaa vaikuttavat pääsääntöisesti uskontojen hylkäämiseen.
a) Uskontojen väite: Ihminen ei pysty itse määrittelemään olemassaoloaan ilman henkiolentoja, eikä hän pysty tiedostamaan olemassaolonsa lakeja"
Kumpikaan väite ei todista, että uskonnot olisivat väärässä. Ihmisen olemassaolo ei ole mahdollista ilman Jumalaa. Mikään tiede ei ole sitä kumonnut koskaan.
Uskova tiedostaa olemassaolevat lait (luonnonlait), jotka kuitenkaan eivät ole voineet itse synnyttää itseään olemattomasta, vaan edellyttävät Jumalan olemassaoloa.
."Kokemus: Kokemuksen kautta tullaan johtopäätökseen, jossa olemassaolomme ehdot määräytyvät ympäröivän luonnon ehdoista ja joihin ei kukaan maailman ulkopuolinen vaikuta. Myöhemmin päädytään tieteen tuomiin todistuksiin siitä, kuinka elämä ja eloton materia toimii."
Täyttä satua! Mitään ympäröivän luonnonehtoja ei olisi olemassa, ellei Jumala olisi niitä luonut. Luonnonlait eivät voi itse luoda itseään tyhjästä ja olemattomuudestaa. Tiede ei ole ratkaissut, eikä koskaan tule ratkaisemaankaan, kuinka elämä on voinut tulla elottomaan aineeseen, eikä edes sitä, kuinka eloton aine on voinut luoda itse itsensä olemattomuudesta.
Juuri nämä ovat selviä todisteita Jumalan olemassaolosta ja antavat tukevan perustan uskontojen olemassaololle.
"b) Raamatun (koraanin ym) epäsiveellisyys ja pappien puhe "hyvästä jumalasta" synnyttävät ristiriidan ja joka vaatii ajattelua ja jonka päätöksenä syntyy ratkaisu."
En ota kantaa Koraaniin, mutta ainakin Raamattu antaa selkeä ja johdonmukaisen käsityksen oikeasta ja väärästä sille, joka vilpittömästi HALUAA etsiä totuutta. Raamattu ei ole epäsiveellinen, vaan kehoittaa lukuisissa kohden elämään siveellisesti ja säädyllisesti ja juuri siksi monet eivät halua uskoa Raamattuun, koska he rakastavat synnissä elämistä"
"Puheiden ja tekojen, puheiden ja kirjoitusten välinen ristiriita on ammottava.
Niin sanottu tosiuskovaisuus (kirjaimellinen) katoaa ja uskonjärjestöistä eroaminen kasvaa. Tottumuksen ja tapojen voima jarruttaa eroja, vaikka uskomukset karisevat."
Vaikka kirjoitusten ja tekojen välillä onkin eroja, se ei kumoa sitä, että Raamatun kirjoitukset edustavat totuutta ja edellyttävät elämistä niiden antamien ohjeiden mukaan.
Uskonjärjestöistä eroaminen koskee pääasiassa vain valtiokirkkoa, joiden jäsenistä suurin osa ei muutenkaan ole uskossa. Ja vaikka uskovainen eroaisi jostain uskonjärjestöstä, se ei tarkoita, että hän eroaisi uskosta.
"Älä vain Jaakob katoa palstalta. Olet parhain ateisti. Edistät enemmän tieteellistä ajattelua kuin ateistit pöhköillä teorioillasi."
En ole ateisti, mutta kiitos kuitenkin rohkaisusta. Haluankin edistää tieteellistä ajattelua, koska rehellinen tiede tukee uskoa ja Jumalan olemassaoloa. Tieteen kehityksen ansiosta, voimme nähdä kuinka viisaasti koko luomakunta on SUUNNITELTU. Tieteen avulla olemme voineet huomata, että se ei ole voinut kehittyä minkään evoluution kautta, vaan Jumala on kaiken suunnitellut erittäin viisaasti ihmistä varten. Siinä näkyy hyvin Jumalan suuri rakkaus ihmistä kohtaan.
" Pöhköytesi takia ateisti joutuu kuitenkin miettimään asioita ja perustelemaan kantansa."
Toiveeni onkin, että ateistit ottaisivat aivonsa narikasta ja ryhtyisivät käyttämään niitä ja voisivat ensi töikseen miettimään ja perustelemaan, kuinka maailmankaikkeus on voinut itse luoda itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa?"Toiveeni onkin, että ateistit ottaisivat aivonsa narikasta ja ryhtyisivät käyttämään niitä ja voisivat ensi töikseen miettimään ja perustelemaan, kuinka maailmankaikkeus on voinut itse luoda itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa? "
Hohhoijaa.. Etkö muista aikaisempia keskusteluja aiheesta?
Vau! Epäonnistuit jo otsikossa.
Melkoinen saavutus!
1. Eheiiii... Olen sanonut tämän moneen otteeseen samoin ku useat muutkin tällä palstalla. Ateisti EI USKO.
Kyseessä ei ole se, etteikö ateisti haluaisi uskoa vaan se että ateisti ei usko.
Kuinka puupäinen voi ihminen olla, ettei tuotakaan tajua.
2. Aika merkityksetön pointti.
Ateisti voi olla ateisti, vaikka ei siitä rupeiskaan kommentoimaan mitään.
3. Miten voi tulla jonkin viholliseksi, jota ei ole olemassa?
4. Eheii, löysin niitä kohtia ihan itsenäisti lukemalla raamattua.
Ja paskaako sillä on väliä mistä niitä lukee, jos sisältö on sama lähteestä huolimatta.
5. Väärin. Ateisti lukee tekstin, huomaa että se sijoittuu aikaan jolloin oli aivan hurjia kulttuurierorja ja taikauskoja verrattuna nykypäivään ja näin ollen
olisi hölmöä uskoa samoihin asioihin nykypäivänä.
En "koe jumalan vihan kohdistuvan itseeni", koska tämä vaatisi sen että uskoisin koko olentoon, mutta sen sijaan pidän jumalaa fiktiivisenä hahmona.
6. Samaa logiikkavirhettä, mitä toistit jo aiemminkin.
Ei voi olla katkera jumalaa kohtaan, ellei usko siihen.
Ja minä en nimenomaan usko jumalaan, vaan luokittelen sen yhdeksi useista satuhahmoista FIKTIIVISESSÄ kirjallisuudessa, johon jostain omituisesta syystä ihmiset vielä uskovat.
Sellasta se on kuin menee hölmöt tarinat sukupolvelta toiselle.
Suhtautumiseni jumalaan on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
Kusipää, mutta onneksi vain satukirjan hahmo.
7. Ja taas samaa logiikkavirhettä.
En syytä jumalaa mistään, koska en usko että hän on olemassa.
Mutta sen sijaan voin tutkia kyseistä hahmoa fiktiokirjallisuuden hahmona ja huomata tuollaisia piirteitä.
Edelleen, suhtautumiseni jumalaa on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
Kusipää, mutta onneksi vain satukirjan hahmo.
8. Eheiii... Taas samaa logiikkavirhettä. :D
En usko jumalaan, koska jumalan olemassaolosta ei ole pienintäkään näyttöä.
Koko uskonto tulee ajoilta, jolloin ihmiset eivät tietäneet ympäristöstään lähes mitään.
Kirkko on hidastanut vuosia tieteen kehitystä, mutta aina tiede on puskenut läpi.
Tiedetään, että maapallo on n. 4,54 miljardia vuotta vanha, pyöreä planeetta, se ei ole keskipiste, vaan aurinko on.
Nämä kaikki on perustietoja, vaan yhtäkään näistä asioista ei tiedetty oletettavasti pyhässä kirjasta, joka tulisi kaikkivoivalta olennolta.
Ihmeellinen yhteensattuma, että raamatun tieto maailmasta perustuu siihen aikaan milloin se kirjoitettiin.
Olis varmaa tiedemiehetki ihmeissään, jos raamatusta löytyisi edes näitä perustietoja.
Hassu portaikko sinulla, mutta vakuuttele sinä vain itseäsi.
Et ole vakuuttanut yhtäkään ateistia tällä palstalla koskaan.
Tuhlaat vain itsesi ja muiden aikaa."1. Eheiiii... Olen sanonut tämän moneen otteeseen samoin ku useat muutkin tällä palstalla. Ateisti EI USKO.
Kyseessä ei ole se, etteikö ateisti haluaisi uskoa vaan se että ateisti ei usko.
Kuinka puupäinen voi ihminen olla, ettei tuotakaan tajua."
Jokainen ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, koska Jumala on sen tiuetoisuuden asettanut ihmisen sisimpään jo luodessaan ensimmäiset ihmiset. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kaikkialla maailmassa, ovat aina palvoneet Jumalaa jossain muodossa. On vain olemassa ateisteiksi kutsuttuja ihmisiä, jotka eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa, koska Jumala ei suostu elämään heidän ehdoillaan..
"3. Miten voi tulla jonkin viholliseksi, jota ei ole olemassa? "
Samasta syystä, kuin voi pilkatakin sellaista "mitä ei ole olemassa"
"4. Eheii, löysin niitä kohtia ihan itsenäisti lukemalla raamattua.
Ja paskaako sillä on väliä mistä niitä lukee, jos sisältö on sama lähteestä huolimatta."
Kysymys ei ole siitä, etteikö niitä olisi Raamatussa, mutta oleellista on se ketä ne koskevat. Ne koskevat Jumalan vihollisia, ei niitä jotka ovat Jumalan puolella.
Toiseksi, Raamatusta löytyy paljon muutakin luettavaa. Siellä on upeita lupauksia niille, jotka uskovat Jumalaan.
"5. Väärin. Ateisti lukee tekstin, huomaa että se sijoittuu aikaan jolloin oli aivan hurjia kulttuurierorja ja taikauskoja verrattuna nykypäivään ja näin ollen
olisi hölmöä uskoa samoihin asioihin nykypäivänä"
Ateisti uskoo nykypäivinä paljon hurjempiin juttuihin. Hän uskoo mm. että maailmankaikkeus on jotenkin synnyttänyt itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa. Hän on myös taikauskoinen. Hän uskoo, että aivoissa törmäilevät atomit ja molekyylit pystyvät synnyttämään ajattelua, tietoisuutta ja luomaan moraalisääntöjä jne.
Itse asiassa Jumalaan uskominen ei vaadi läheskään niin paljon uskoa, kuin usko ateismiin.
.
" En "koe jumalan vihan kohdistuvan itseeni", koska tämä vaatisi sen että uskoisin koko olentoon, mutta sen sijaan pidän jumalaa fiktiivisenä hahmona."
Pidät Jumalaa fiktiivisenä juuri siksi, koska et HALUA uskoa Häneen. Ja syy siihen, miksi et halua uskoa, on todennäköisesti se, että Jumala ei suostu elämään sinun ehdoillasi.
"6. Samaa logiikkavirhettä, mitä toistit jo aiemminkin.
Ei voi olla katkera jumalaa kohtaan, ellei usko siihen.
Ja minä en nimenomaan usko jumalaan, vaan luokittelen sen yhdeksi useista satuhahmoista FIKTIIVISESSÄ kirjallisuudessa, johon jostain omituisesta syystä ihmiset vielä uskovat.
Sellasta se on kuin menee hölmöt tarinat sukupolvelta toiselle.
Suhtautumiseni jumalaan on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
*********, mutta onneksi vain satukirjan hahmo."
"Raamatun sisältään sellainen, ettei kukaan voi ymmärtää sitä fiktiiviseksi. Raamattu koostuu 66 eri kirjasta, jotka ovat n. 40 eri kirjoittajan kirjoittamia noin 1500 vuoden aikana. Yksikään kirjoittajista ei tiettävästi ollut ammatiltaan kirjailija, eikä edes harrastanut romaakien kirjoittamista ,joten fiktiivisyydelle ei ole mitään perustetta. Mitä fiktiivisyyttä on muka esim. viidennessä käskyssä: "Älä tapa?"
7. Ja taas samaa logiikkavirhettä.
En syytä jumalaa mistään, koska en usko että hän on olemassa.
Mutta sen sijaan voin tutkia kyseistä hahmoa fiktiokirjallisuuden hahmona ja huomata tuollaisia piirteitä.
Edelleen, suhtautumiseni jumalaa on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
*********, mutta onneksi vain satukirjan hahmo.
8. Eheiii... Taas samaa logiikkavirhettä. :D
En usko jumalaan, koska jumalan olemassaolosta ei ole pienintäkään näyttöä.
Koko uskonto tulee ajoilta, jolloin ihmiset eivät tietäneet ympäristöstään lähes mitään.
Kirkko on hidastanut vuosia tieteen kehitystä, mutta aina tiede on puskenut läpi.
Tiedetään, että maapallo on n. 4,54 miljardia vuotta vanha, pyöreä planeetta, se ei ole keskipiste, vaan aurinko on.
Nämä kaikki on perustietoja, vaan yhtäkään näistä asioista ei tiedetty oletettavasti pyhässä kirjasta, joka tulisi kaikkivoivalta olennolta.
Ihmeellinen yhteensattuma, että raamatun tieto maailmasta perustuu siihen aikaan milloin se kirjoitettiin.
Olis varmaa tiedemiehetki ihmeissään, jos raamatusta löytyisi edes näitä perustietoja.
Hassu portaikko sinulla, mutta vakuuttele sinä vain itseäsi.
Et ole vakuuttanut yhtäkään ateistia tällä palstalla koskaan.
Tuhlaat vain itsesi ja muiden aikaaJaakob kirjoitti:
"1. Eheiiii... Olen sanonut tämän moneen otteeseen samoin ku useat muutkin tällä palstalla. Ateisti EI USKO.

Tuhlaat vain itsesi ja muiden aikaaTässä vielä loppuosa kommenttiisi, joka jäi käsittelemättä.
"7. Ja taas samaa logiikkavirhettä.
En syytä jumalaa mistään, koska en usko että hän on olemassa.
Mutta sen sijaan voin tutkia kyseistä hahmoa fiktiokirjallisuuden hahmona ja huomata tuollaisia piirteitä.
Edelleen, suhtautumiseni jumalaa on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
*********, mutta onneksi vain satukirjan hahmo."
Haluat nähdä Jumalan satukirjan hahmona juuri siksi, koska et HALUA uskoa Jumalaan, koska Hän ei suostu elämään sinun ehdoillasi.
"8. Eheiii... Taas samaa logiikkavirhettä. :D
En usko jumalaan, koska jumalan olemassaolosta ei ole pienintäkään näyttöä."
Ateisti ei usko Jumalaan, koska hän ei HALUA uskoa. Syynä on se, että Jumala ei suostu elämään ateistin ehdoilla.
"Koko uskonto tulee ajoilta, jolloin ihmiset eivät tietäneet ympäristöstään lähes mitään."
Ympäristö todistaa juuri Jumalan olemassaolosta ja antaa vahvan perustuksen uskonnoille.
"Kirkko on hidastanut vuosia tieteen kehitystä, mutta aina tiede on puskenut läpi.
Tiedetään, että maapallo on n. 4,54 miljardia vuotta vanha, pyöreä planeetta, se ei ole keskipiste, vaan aurinko on."
Muinainen tiede uskoi, että maa oli kuin pannukakku, mutta kristinuskon leviämisen myötä tiede kehittyi ja alkoi kristittyjen tiedemiesten ansiosta ymmärtämään, että maa on pallon muotoinen ja kiertää aurinkoa. Lähes kaikki entisajan suuret tiedemiehet, joiden pohjalle nykytiede perustuu, olivat uskovia kristittyjä.
Maalliset tiedemiehet uskovat nykyään, että maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha, vaikka heillä ei ole siitä ainuttakaan luotettavaa todistetta.
"Nämä kaikki on perustietoja, vaan yhtäkään näistä asioista ei tiedetty oletettavasti pyhässä kirjasta, joka tulisi kaikkivoivalta olennolta.
Ihmeellinen yhteensattuma, että raamatun tieto maailmasta perustuu siihen aikaan milloin se kirjoitettiin."
Raamattu ei ole tarkoitettukaan olemaan luonnontieteen oppikirja. Siitä huolimatta, kaikki mitä se luonnontieteestä kertoo, pitää paikkansa.
"Olis varmaa tiedemiehetki ihmeissään, jos raamatusta löytyisi edes näitä perustietoja."
Raamatusta löytyy perustiedot kaikesta oleellisesta. Sieltä löytyy tieto maailman luomisesta, ihmisen, eläinten ja kasvien luomisesta, moraalikäsitteistä jne.
Se kertoo myös tulevaisuudesta, josta nykytiede ei tiedä mitään.Jaakob kirjoitti:
"1. Eheiiii... Olen sanonut tämän moneen otteeseen samoin ku useat muutkin tällä palstalla. Ateisti EI USKO.
Kyseessä ei ole se, etteikö ateisti haluaisi uskoa vaan se että ateisti ei usko.
Kuinka puupäinen voi ihminen olla, ettei tuotakaan tajua."
Jokainen ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, koska Jumala on sen tiuetoisuuden asettanut ihmisen sisimpään jo luodessaan ensimmäiset ihmiset. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kaikkialla maailmassa, ovat aina palvoneet Jumalaa jossain muodossa. On vain olemassa ateisteiksi kutsuttuja ihmisiä, jotka eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa, koska Jumala ei suostu elämään heidän ehdoillaan..
"3. Miten voi tulla jonkin viholliseksi, jota ei ole olemassa? "
Samasta syystä, kuin voi pilkatakin sellaista "mitä ei ole olemassa"
"4. Eheii, löysin niitä kohtia ihan itsenäisti lukemalla raamattua.
Ja paskaako sillä on väliä mistä niitä lukee, jos sisältö on sama lähteestä huolimatta."
Kysymys ei ole siitä, etteikö niitä olisi Raamatussa, mutta oleellista on se ketä ne koskevat. Ne koskevat Jumalan vihollisia, ei niitä jotka ovat Jumalan puolella.
Toiseksi, Raamatusta löytyy paljon muutakin luettavaa. Siellä on upeita lupauksia niille, jotka uskovat Jumalaan.
"5. Väärin. Ateisti lukee tekstin, huomaa että se sijoittuu aikaan jolloin oli aivan hurjia kulttuurierorja ja taikauskoja verrattuna nykypäivään ja näin ollen
olisi hölmöä uskoa samoihin asioihin nykypäivänä"
Ateisti uskoo nykypäivinä paljon hurjempiin juttuihin. Hän uskoo mm. että maailmankaikkeus on jotenkin synnyttänyt itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa. Hän on myös taikauskoinen. Hän uskoo, että aivoissa törmäilevät atomit ja molekyylit pystyvät synnyttämään ajattelua, tietoisuutta ja luomaan moraalisääntöjä jne.
Itse asiassa Jumalaan uskominen ei vaadi läheskään niin paljon uskoa, kuin usko ateismiin.
.
" En "koe jumalan vihan kohdistuvan itseeni", koska tämä vaatisi sen että uskoisin koko olentoon, mutta sen sijaan pidän jumalaa fiktiivisenä hahmona."
Pidät Jumalaa fiktiivisenä juuri siksi, koska et HALUA uskoa Häneen. Ja syy siihen, miksi et halua uskoa, on todennäköisesti se, että Jumala ei suostu elämään sinun ehdoillasi.
"6. Samaa logiikkavirhettä, mitä toistit jo aiemminkin.
Ei voi olla katkera jumalaa kohtaan, ellei usko siihen.
Ja minä en nimenomaan usko jumalaan, vaan luokittelen sen yhdeksi useista satuhahmoista FIKTIIVISESSÄ kirjallisuudessa, johon jostain omituisesta syystä ihmiset vielä uskovat.
Sellasta se on kuin menee hölmöt tarinat sukupolvelta toiselle.
Suhtautumiseni jumalaan on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
*********, mutta onneksi vain satukirjan hahmo."
"Raamatun sisältään sellainen, ettei kukaan voi ymmärtää sitä fiktiiviseksi. Raamattu koostuu 66 eri kirjasta, jotka ovat n. 40 eri kirjoittajan kirjoittamia noin 1500 vuoden aikana. Yksikään kirjoittajista ei tiettävästi ollut ammatiltaan kirjailija, eikä edes harrastanut romaakien kirjoittamista ,joten fiktiivisyydelle ei ole mitään perustetta. Mitä fiktiivisyyttä on muka esim. viidennessä käskyssä: "Älä tapa?"
7. Ja taas samaa logiikkavirhettä.
En syytä jumalaa mistään, koska en usko että hän on olemassa.
Mutta sen sijaan voin tutkia kyseistä hahmoa fiktiokirjallisuuden hahmona ja huomata tuollaisia piirteitä.
Edelleen, suhtautumiseni jumalaa on kuin suhtautuminen isoon pahaan suteen.
*********, mutta onneksi vain satukirjan hahmo.
8. Eheiii... Taas samaa logiikkavirhettä. :D
En usko jumalaan, koska jumalan olemassaolosta ei ole pienintäkään näyttöä.
Koko uskonto tulee ajoilta, jolloin ihmiset eivät tietäneet ympäristöstään lähes mitään.
Kirkko on hidastanut vuosia tieteen kehitystä, mutta aina tiede on puskenut läpi.
Tiedetään, että maapallo on n. 4,54 miljardia vuotta vanha, pyöreä planeetta, se ei ole keskipiste, vaan aurinko on.
Nämä kaikki on perustietoja, vaan yhtäkään näistä asioista ei tiedetty oletettavasti pyhässä kirjasta, joka tulisi kaikkivoivalta olennolta.
Ihmeellinen yhteensattuma, että raamatun tieto maailmasta perustuu siihen aikaan milloin se kirjoitettiin.
Olis varmaa tiedemiehetki ihmeissään, jos raamatusta löytyisi edes näitä perustietoja.
Hassu portaikko sinulla, mutta vakuuttele sinä vain itseäsi.
Et ole vakuuttanut yhtäkään ateistia tällä palstalla koskaan.
Tuhlaat vain itsesi ja muiden aikaa"Jokainen ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, koska Jumala on sen tiuetoisuuden asettanut ihmisen sisimpään jo luodessaan ensimmäiset ihmiset. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kaikkialla maailmassa, ovat aina palvoneet Jumalaa jossain muodossa."
Pitääkö tässä nyt päätellä niin että kaikkien uskontojen jumala on sama? Vai miten tämä nyt sitten menee?
Joten miksi pitää uskoa juuri kristittyjen jumalaan jos kaikki muutkin ovat oikeassa jumalineen?- .
Sikamaster kirjoitti:
"Jokainen ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, koska Jumala on sen tiuetoisuuden asettanut ihmisen sisimpään jo luodessaan ensimmäiset ihmiset. Siksi ihmiset kaikissa kulttuureissa, kaikkialla maailmassa, ovat aina palvoneet Jumalaa jossain muodossa."
Pitääkö tässä nyt päätellä niin että kaikkien uskontojen jumala on sama? Vai miten tämä nyt sitten menee?
Joten miksi pitää uskoa juuri kristittyjen jumalaan jos kaikki muutkin ovat oikeassa jumalineen?Ateismia oli kuitenkin ennenkuin ensimmäinen uskonto edes ilmesty maanpäälle joten jaakobin väitteissä ei ole mitään pohjaa.
- Dara
"1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa."
Minä en ole milloinkaan tiennyt Jumalan olevan olemassa. En ole koskaan uskonut Jumalan olemassaoloon. En ole koskaan päättänyt olla uskomatta jumaluuksiin, usko vain on aina puuttunut."Minä en ole milloinkaan tiennyt Jumalan olevan olemassa. En ole koskaan uskonut Jumalan olemassaoloon. En ole koskaan päättänyt olla uskomatta jumaluuksiin, usko vain on aina puuttunut."
Et varmasti ole voinut elää niin umpiossa, ettet koskaan olisi kuullut sanaa "Jumala."
Kun olet kuullut tuon sanan, sinä olet itse tehnyt valinnan, uskotko Häneen vai et.
Ja silloin olet päättänyt olla uskomatta Häneen.- mannaduulia
Jaakob kirjoitti:
"Minä en ole milloinkaan tiennyt Jumalan olevan olemassa. En ole koskaan uskonut Jumalan olemassaoloon. En ole koskaan päättänyt olla uskomatta jumaluuksiin, usko vain on aina puuttunut."
Et varmasti ole voinut elää niin umpiossa, ettet koskaan olisi kuullut sanaa "Jumala."
Kun olet kuullut tuon sanan, sinä olet itse tehnyt valinnan, uskotko Häneen vai et.
Ja silloin olet päättänyt olla uskomatta Häneen.Lapsena minulle kerrottiin joulupukista, ja tein valinnan, että uskon häneen.
Tein päätöksen uskoa joulupukkiin.
Joulupukki antaa lapsille lahjoja eikä surmaa tai kiduta ketään, ei edes niitä jotka eivät häneen usko!
Joulupukki on rakkaus.
- No juu ei
1. Ei pidä paikkaansa. Uskovan perheen lapsena minä pienenä uskoin jumalaan, koska niin oli opetettu ja sitä pidettiin itsestään selvänä. Vasta koulu- ja opiskeluaikoina alkoivat uskovien jutut epäilyttämään, etenkin kun monet niistä olivat niín pahasti ristiriidassa kaiken tieteellisen tiedon kanssa ja suurin osa niin typeriä ja täysin mahdottomia, että ne naurattivat ääneen 10-vuotiasta lastakin (Noan arkki).
2. Ei pidä paikkaansa. Kotioloissa omin silmin todistettu hihhulismi, kaatuilemiset ja muka kielillä puhumiset (siansaksaa ja kakofonista kiljumista) sekä ihmeparantumiset (kaikki parantuneet kuolivat aina niihin sairauksiin, joista olivat jo aikaisemmin kokonaan parantuneet) osoittivat niin konkreettisesti sen, että kaikki onkin vain tyhjää ja tyhmää itsesuggestiota, eikä mitään todellista ja konkreettista selvästikään ole olemassa. Pelkkää huuhaata. Mutta en minä vielä tuolloin sanonut siitä mitään kenellekään ääneen.
3. Ei pidä paikkaansa. Minusta tuli normaali tervejärkinen ihminen. Tuo väitteesi on yhtä järkevä kuin että jostakin olisi tullut joulupukin tai pääsiäispupun vihollinen.
4. Ei varsinkaan pidä paikkaansa. Mitään sellaista kuin nettisivut ei ollut edes olemassakaan silloin kuin kaikki tuo edellä kerrottu tapahtui. Kuulin joistain vapaa-ajattelijoista ensimmäisen kerran eläissäni vasta noin 15 vuotta sen jälkeen, kun minusta oli jo käytännössä tullut ateisti ja olin jo eronnut kirkosta.
Kaikki loputkin jutusta ovat niin naurettavaa potaskaa, etteivät ansaitse edes mitään vastausta. Aina välillä sitä ajattelee, että voiko joku ihminen ihan oikeasti olla noin pohjattoman tyhmä, mutta sitten aina muistaa, että sehän on uskon perusedelletys tuo täydellinen idioottimaisuus. Sääliksi käy, mutta toisaalta aivan loistavaa mainosta ateismin puolesta."1. Ei pidä paikkaansa. Uskovan perheen lapsena minä pienenä uskoin jumalaan, koska niin oli opetettu ja sitä pidettiin itsestään selvänä. Vasta koulu- ja opiskeluaikoina alkoivat uskovien jutut epäilyttämään, etenkin kun monet niistä olivat niín pahasti ristiriidassa kaiken tieteellisen tiedon kanssa ja suurin osa niin typeriä ja täysin mahdottomia, että ne naurattivat ääneen 10-vuotiasta lastakin (Noan arkki)"
Et tahtonut uskoa Jumalaan ja Raamattuun, koska ne eivät toimineet ihmisen asettamilla ehdoilla ja sinulle kerrottiin vain yksittäisiä, valikoituja, asioita Raamatusta. Kokonaiskuva itse uskonasioista on ilmeisesti jäänyt saamatta.."2. Ei pidä paikkaansa. Kotioloissa omin silmin todistettu hihhulismi, kaatuilemiset ja muka kielillä puhumiset (siansaksaa ja kakofonista kiljumista) sekä ihmeparantumiset (kaikki parantuneet kuolivat aina niihin sairauksiin, joista olivat jo aikaisemmin kokonaan parantuneet) osoittivat niin konkreettisesti sen, että kaikki onkin vain tyhjää ja tyhmää itsesuggestiota, eikä mitään todellista ja konkreettista selvästikään ole olemassa. Pelkkää huuhaata. Mutta en minä vielä tuolloin sanonut siitä mitään kenellekään ääneen."
Väitteesi mainituista kokemuksista lienee jälkeenpäin itsesi sepittämiä, koska minä olen käynyt yli 25 vuoden ajan eri hengellisissä tilaisuuksissa, eikä mitään vastaavia kokemuksia ole ollut, enkä tunne muitakaan uskovia, joiden kertomukset vähänkään menisivät yksiin esiättämiesi väitteiden kanssa.
Erilaisia Pyhän Hengen synnyttämiä ilmiöitä kyllä on esiintynyt, mutta ei niissä mitään sellaista ole ollut, joka horjuttaisi jotenkin uskoa.Jaakob kirjoitti:
"1. Ei pidä paikkaansa. Uskovan perheen lapsena minä pienenä uskoin jumalaan, koska niin oli opetettu ja sitä pidettiin itsestään selvänä. Vasta koulu- ja opiskeluaikoina alkoivat uskovien jutut epäilyttämään, etenkin kun monet niistä olivat niín pahasti ristiriidassa kaiken tieteellisen tiedon kanssa ja suurin osa niin typeriä ja täysin mahdottomia, että ne naurattivat ääneen 10-vuotiasta lastakin (Noan arkki)"
Et tahtonut uskoa Jumalaan ja Raamattuun, koska ne eivät toimineet ihmisen asettamilla ehdoilla ja sinulle kerrottiin vain yksittäisiä, valikoituja, asioita Raamatusta. Kokonaiskuva itse uskonasioista on ilmeisesti jäänyt saamatta.."Et tahtonut uskoa Jumalaan ja Raamattuun, koska ne eivät toimineet ihmisen asettamilla ehdoilla ja sinulle kerrottiin vain yksittäisiä, valikoituja, asioita Raamatusta. Kokonaiskuva itse uskonasioista on ilmeisesti jäänyt saamatta.."
Jos ateisti ei Jumalan toiminnasta pidä niin eihän se ole mikään este Jumalaan uskomiselle. Jumalaan uskominen ja tämän seuraaminen/palvominen ovat kaksi eri asiaa. Ei Jumalaan uskominen pakota hyväksymään Jumalan tekoja.
Ja tietääkseni kohtalaisen moni ateisti valitsisi nimenomaan olla palvomatta Jumalaa vaikka tämä olisi olemassa ja Jumalan palvomattomuus tarkoittaisi varmaa kadotustuomiota. Ja tähän valintaan riittää helposti jo pelkästään se surkea palkinto jota Jumala yrittää tyrkyttää palvomista vastaan."3. Ei pidä paikkaansa. Minusta tuli normaali tervejärkinen ihminen. Tuo väitteesi on yhtä järkevä kuin että jostakin olisi tullut joulupukin tai pääsiäispupun vihollinen."
Ainakin minusta, kirjoituksesi osoittaa vihollisuutta Jumalaa, eikä joulupukkia kohtaan.
"4. Ei varsinkaan pidä paikkaansa. Mitään sellaista kuin nettisivut ei ollut edes olemassakaan silloin kuin kaikki tuo edellä kerrottu tapahtui. Kuulin joistain vapaa-ajattelijoista ensimmäisen kerran eläissäni vasta noin 15 vuotta sen jälkeen, kun minusta oli jo käytännössä tullut ateisti ja olin jo eronnut kirkosta."
Jostain kuitenkin olet ammentanut väärän Jumala-kuvan, joka on vaikuttanut negatiiviseen asenteeseesi Jumalaa kohtaan.
"Kaikki loputkin jutusta ovat niin naurettavaa potaskaa, etteivät ansaitse edes mitään vastausta. Aina välillä sitä ajattelee, että voiko joku ihminen ihan oikeasti olla noin pohjattoman tyhmä, mutta sitten aina muistaa, että sehän on uskon perusedelletys tuo täydellinen idioottimaisuus. Sääliksi käy, mutta toisaalta aivan loistavaa mainosta ateismin puolesta"
Sinulla on tietysti oikeus purkaa tunteitasi, mutta varmaan niidenkin taustalla on juuri väärä Jumala-kuva ja se, että et halua uskoa Jumalaan, vaikka sisimmässäsi tiedätkin Hänen olevan olemassa.- No juu ei
Jaakob kirjoitti:
"2. Ei pidä paikkaansa. Kotioloissa omin silmin todistettu hihhulismi, kaatuilemiset ja muka kielillä puhumiset (siansaksaa ja kakofonista kiljumista) sekä ihmeparantumiset (kaikki parantuneet kuolivat aina niihin sairauksiin, joista olivat jo aikaisemmin kokonaan parantuneet) osoittivat niin konkreettisesti sen, että kaikki onkin vain tyhjää ja tyhmää itsesuggestiota, eikä mitään todellista ja konkreettista selvästikään ole olemassa. Pelkkää huuhaata. Mutta en minä vielä tuolloin sanonut siitä mitään kenellekään ääneen."
Väitteesi mainituista kokemuksista lienee jälkeenpäin itsesi sepittämiä, koska minä olen käynyt yli 25 vuoden ajan eri hengellisissä tilaisuuksissa, eikä mitään vastaavia kokemuksia ole ollut, enkä tunne muitakaan uskovia, joiden kertomukset vähänkään menisivät yksiin esiättämiesi väitteiden kanssa.
Erilaisia Pyhän Hengen synnyttämiä ilmiöitä kyllä on esiintynyt, mutta ei niissä mitään sellaista ole ollut, joka horjuttaisi jotenkin uskoa."Väitteesi mainituista kokemuksista lienee jälkeenpäin itsesi sepittämiä"
Eivät ole sepitettyjä, vaan perustuvat omiin kokemuksiini. Minä en tiedä minkä porukan kokouksissa sinä olet käynyt, mutta nuo kuvaamani asiat olivat ihan arkipäivää niissä pikkukaupungin 70-luvun karismaattisissa piireissä, joissa omat vanhempani toimivat kokousten vetäjinä. Kokouksia pidettiin usein isossa kotitalossamme, joten niitä joutui aivan jatkuvasti väkisinkin seuraamaan ihan aitiopaikalta. Minusta on muuten irvokasta, että ihminen joka koko ajan valehtelee täysin törkeästi ("ei ole ollut uskonnottomia kulttuureja", muka) syyttää minua valehtelusta.
Selitä sinä mitä selität, ei se minun kokemuksiani miksikään muuksi muuta. Eikä palauta yhtään mukamas "ihmeparantunutta" ja sitten ihan samaan sairauteen kuollutta ihmistä henkiin. Kun taikauskoiset idiootit luulevat parantuneensa ja jättävät sitten kaikki lääkkeet ja hoidot ottamatta, niin kuolemahan siitä seuraa hyvinkin nopeasti. Ansaitsisivat syytteet erinäisistä kuolemantuottamuksista nuo ihmiset, mutta omaa tyhmyttäänhän ne hihhulit itsensä tappoivat. Kun kukaan ei vastannutkaan rukouksiin, eikä kukaan koskaan parantunut oikeasti, koska ei ole olemassa ketään joka vastaisi rukouksiin. Saman vastauksen saivat kuin 6 miljoonaa juutalaista natsien keskitysleireillä. Niihinkin kuuteen miljoonaan rukoukseen tuli tasan nolla vastausta, kuten hyvin tiedämme. - asdx
Jaakob kirjoitti:
"1. Ei pidä paikkaansa. Uskovan perheen lapsena minä pienenä uskoin jumalaan, koska niin oli opetettu ja sitä pidettiin itsestään selvänä. Vasta koulu- ja opiskeluaikoina alkoivat uskovien jutut epäilyttämään, etenkin kun monet niistä olivat niín pahasti ristiriidassa kaiken tieteellisen tiedon kanssa ja suurin osa niin typeriä ja täysin mahdottomia, että ne naurattivat ääneen 10-vuotiasta lastakin (Noan arkki)"
Et tahtonut uskoa Jumalaan ja Raamattuun, koska ne eivät toimineet ihmisen asettamilla ehdoilla ja sinulle kerrottiin vain yksittäisiä, valikoituja, asioita Raamatusta. Kokonaiskuva itse uskonasioista on ilmeisesti jäänyt saamatta..Aivan loistavaa Jaakob! Tässä näkee hienosti, miten joskus ihan oikeasti jumalaan uskoneelle henkilölle sanotaan: et oikeasti uskonutkaan. Mahtavaa tekopyhyyttä taas kristityltä. :DDD
Itsensä ja omat oppinsa kumoavaan jumalan kumoamiseen ei tarvita muuta. Kuin kirjan kertomus jumalasta joka on itseään kumoava. Jonka itsesnä kumoava toimiminen on todistettavissa itsensä kumoavilla väittämillä.
Joita Raamatusta löytyykin melkoinen läjä.
Niitä ei tarvitse edes valikoida. Riittää kun lukee Raamatun ja löytää kohtia jotka kumoavat toisiaan.
Kyse ei siis ole edes kehäpäätelmästä. Vaan ihan vain siitä että Raamattu on ristiriitainen ja tulkinnanvarainen teos. Jonka tulkinnanvaraisuus myös lisää ristiriitojen riskejä. Etekin kun puhutaan vertauskuvallisista kohdista."Itsensä ja omat oppinsa kumoavaan jumalan kumoamiseen ei tarvita muuta. Kuin kirjan kertomus jumalasta joka on itseään kumoava. Jonka itsesnä kumoava toimiminen on todistettavissa itsensä kumoavilla väittämillä."
Kirja (Raamattu) kertoo Jumalasta, joka on ollut jo ennen kirjaa, eikä ole mitenkään riippuvainen kirjasta. Kirja ei siten voi mitenkään kumota Jumalan olemassaoloa, eikä mitään siihen viittaavaa Raamatussa edes ole.
"Joita Raamatusta löytyykin melkoinen läjä.
Niitä ei tarvitse edes valikoida. Riittää kun lukee Raamatun ja löytää kohtia jotka kumoavat toisiaan."
Ne ovat vain kuviteltuja ristiriitoja. Lähempi tarkastelu on osoittanut, että mitään todellista ristiriitaa ei ole. Vapaa-ajattelijoiden nettisivuille on koottu suuri joukko juuri näitä kuviteltuja ristiriitoja, mutta ne on systemaattisesti kumottu kristillisillä nettisivuilla kuten sivulla www.raapustus.net
"Kyse ei siis ole edes kehäpäätelmästä. Vaan ihan vain siitä että Raamattu on ristiriitainen ja tulkinnanvarainen teos. Jonka tulkinnanvaraisuus myös lisää ristiriitojen riskejä. Etekin kun puhutaan vertauskuvallisista kohdista"
Raamattu on ristiriidassa niiden mielestä, jotka HALUAVAT nähdä sen ristiriitaisena, saadakseen tekosyyn olla uskomatta siihen, koska he itse ovat ristiriidassa Raamatun kanssa.Jaakob kirjoitti:
"Itsensä ja omat oppinsa kumoavaan jumalan kumoamiseen ei tarvita muuta. Kuin kirjan kertomus jumalasta joka on itseään kumoava. Jonka itsesnä kumoava toimiminen on todistettavissa itsensä kumoavilla väittämillä."
Kirja (Raamattu) kertoo Jumalasta, joka on ollut jo ennen kirjaa, eikä ole mitenkään riippuvainen kirjasta. Kirja ei siten voi mitenkään kumota Jumalan olemassaoloa, eikä mitään siihen viittaavaa Raamatussa edes ole.
"Joita Raamatusta löytyykin melkoinen läjä.
Niitä ei tarvitse edes valikoida. Riittää kun lukee Raamatun ja löytää kohtia jotka kumoavat toisiaan."
Ne ovat vain kuviteltuja ristiriitoja. Lähempi tarkastelu on osoittanut, että mitään todellista ristiriitaa ei ole. Vapaa-ajattelijoiden nettisivuille on koottu suuri joukko juuri näitä kuviteltuja ristiriitoja, mutta ne on systemaattisesti kumottu kristillisillä nettisivuilla kuten sivulla www.raapustus.net
"Kyse ei siis ole edes kehäpäätelmästä. Vaan ihan vain siitä että Raamattu on ristiriitainen ja tulkinnanvarainen teos. Jonka tulkinnanvaraisuus myös lisää ristiriitojen riskejä. Etekin kun puhutaan vertauskuvallisista kohdista"
Raamattu on ristiriidassa niiden mielestä, jotka HALUAVAT nähdä sen ristiriitaisena, saadakseen tekosyyn olla uskomatta siihen, koska he itse ovat ristiriidassa Raamatun kanssa."Kirja (Raamattu) kertoo Jumalasta, joka on ollut jo ennen kirjaa,"
Niin. Ja tarkoitinko itse tätä asiaa? - En. Ja kerron kohta miksi.
"eikä ole mitenkään riippuvainen kirjasta. Kirja ei siten voi mitenkään kumota Jumalan olemassaoloa, eikä mitään siihen viittaavaa Raamatussa edes ole."
Puhuin siitä miten Raamatun jumala kumoaa omat opetuksena kirjassa moneen kertaan. Miten hän on armollinen vaikka käskee viiltämään raskaana olevien naisten vatsat auki. Taas näin esimerkkinä.
"Ne ovat vain kuviteltuja ristiriitoja. Lähempi tarkastelu on osoittanut, että mitään todellista ristiriitaa ei ole. Vapaa-ajattelijoiden nettisivuille on koottu suuri joukko juuri näitä kuviteltuja ristiriitoja, mutta ne on systemaattisesti kumottu kristillisillä nettisivuilla kuten sivulla www.raapustus.net"
Ok. Ja missäkohti Raamattu opettaa ettei jumalasi sitten käskenyt tappamaan raskaana Ainakaan Raapsutus.netistä en tällaisia lähteitä paljoa löytänyt
- I wonder why?
"Raamattu on ristiriidassa niiden mielestä, jotka HALUAVAT nähdä sen ristiriitaisena, saadakseen tekosyyn olla uskomatta siihen, koska he itse ovat ristiriidassa Raamatun kanssa."
Ok.. No lähdetäämpä purkamaan tätä sitten sinun näkökulmastasi ja katsotaan miten pitkälle logiikalla päästään.
1. Kun. 8:46 ”ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee."
1. Joh. 3:9 "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”
Eli löytyvätkö nämä Raamatusta - Vai valehtelenko?
Ensimmäinen kohta kävisi parhaiten omaan maailmankatsomukseeni jos olisin kristitty. Mutta mitä tuo jälkimmäinen asian kanssa tekee. Ei kuitenkaan voida sivuttaa sitä että Raamattu on jumalan sanaa.
(Ainakin ajattelisin näin olevan jos olisin krisitty). Ja näin kirjan olevan erehtymätön ja täysin oikeassa joka-asiassa.
Tässäkohtaan tunnustan että otin tekstit irti alkuperäisestä konteksteista. Mutta jos pilkkua viilataan. Niin otti myös Raapustus.netkin. Joten käyttäen heidän metodejaan. Ei kyseessä ole mikään rike.
Jos vaikka otettaisiin myssyn alle Nokia missiossa tapahtunut ahdistelu jupakka. Jossa uudesti syntynyt kristitty rikkoi jumalan käskyjä ja sai kenkää toiminnan johdosta.
Ja tapausta missä murhaaja saa toimia saarnaajana.
En ymmärrä miksi ahdistelija on huonommassa asemassa kuin se joka on raasti lopettanut ihmisen elämän.
Kuten voit huomata. Kyse ei ole siitä että minä haluaisin nähdä raamatussa tai sen seuraajissa ristiriitoja. Mutta kuten voit itse paljain silmin nähdä. Näin asia on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Mutta jos osaat. Niin voisitko selittää, mitä itse oikea oppisena kristittynä osaat sanoa noista. Ja miksi ei vaikkapa muista Raamatun kohdista jotka ovat mielestäni ristiriidassa. Kun kovasti tykkäät näistä asioista silti puhua. Niin miksi et voisi asioita myös vähän valaista.
"2. Moos. 20:13 "Älä tapa."
3. Moos. 24:17 "Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla."
Esim. Miksi Raamattu antaa näin ristiriitaisia kehoituksia. Tai on joskus antanut?atac kirjoitti:
"Kirja (Raamattu) kertoo Jumalasta, joka on ollut jo ennen kirjaa,"

Esim. Miksi Raamattu antaa näin ristiriitaisia kehoituksia. Tai on joskus antanut?Ja ps.
Ottamani kohdat eivät muuten monestikkaan ole olleet vapaa-ajattelijoiden sivuilta. Vaan Vapaasanan liberaalien verkkosivuilta
http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja
Parahin Jaakob
Muistatko aikaisemmin käyttämä kauppiasesimerkin, jolla vertasin sinua ovelta ovelle myyjään? Pidin siitä sen verran, että aion käyttää sitä jatkossakin. Tänään käytän ostosteevee-esimerkkiä. Kuvitellaan, että uskoon tuleminen on kuin ostaisi kuntolaitteen ostosteeveestä. Kuten kaikki tietävät, on yleistä, että abtrainer 2000:n mainos lupaa paremman elämän, paremman kunnon, ja leveämmän hymyn maksua vastaan. Ongelma on, että tilaaja saattaa langeta huijauksen uhriksi. Minä en osta abtrainer 2000:tta jos riskinä on, että se on vain tilaa vievä hökötys, joka todellisuudessa ei tee mitään. Voin tilata laitteen ja empiirisesti testata sitä, tai voin järkeilemällä päätellä sen tarjoamat edut. Jumalan tapauksessa olen järkeillyt ja empiirisesti todennut, että uskoon tuleminen on joutavaa ajahukkaa, jokaa vaarantaa todellisuudentajun. Aivan,minä vertaan sinun jumalaasi abtrainer 2000:en. SInä lupaat tuotteesi tekevän jokaisen elämästä miljoonakertaisesti parempaa, mutta et huomaa, että mielesi ulkopuolella tuote on susi, joka olituomittu jo syntyessään.
Mitä sinä oudosti esität metaforan mukaan olisi sama, jos jokainen lapsi syntyisi abtrainer 2000 kiinnitettynä napanuoraansa, jota pikku mukulat sitten käyttäisivät koko loppuikänsä. Jos ihmiset olisivat ateisteja tässä metaforamaailmassa, olisi sama kuin jos minä nyt piilottaisin kuntolaitteeni ja parjaisin sitä kovaan äänen mutta käyttäisin sitä salaa. Miksi tekisin niin kun kyseisen laitteen voi vain helposti heittää pois? Ateistit ovat niitä ihmisiä jotka eivät usko jumalaan. Allegorisesti tämä merkitsisi sitä, että minä en koskaan omistaisi abtrainer 2000:tta, tai jos omistaisin, heivaisin sen hemmettiin huomattuani sen olevan roskaa.
Toisin sanoen: minä olen ateisti niin kauan, kun en osta sinun ajatustasi jumalasta. Mitä virheellisesti luulet on, että minulla olisi valmiiksi kaappi täynnä jumalia, joita piilottelen. Totuus kuitenkin on, etten voi omistaa jumalia, ellei joku ensin tyrkytä niitä minulle. Usko on aivan kuten epidemia: se ei voi levitä ellei sillä ole levittäjää, eivätkä ihmiset synny sairastuneina ruttoon."Muistatko aikaisemmin käyttämä kauppiasesimerkin, jolla vertasin sinua ovelta ovelle myyjään? Pidin siitä sen verran, että aion käyttää sitä jatkossakin. Tänään käytän ostosteevee-esimerkkiä. Kuvitellaan, että uskoon tuleminen on kuin ostaisi kuntolaitteen ostosteeveestä. Kuten kaikki tietävät, on yleistä, että abtrainer 2000:n mainos lupaa paremman elämän, paremman kunnon, ja leveämmän hymyn maksua vastaan. Ongelma on, että tilaaja saattaa langeta huijauksen uhriksi. Minä en osta abtrainer 2000:tta jos riskinä on, että se on vain tilaa vievä hökötys, joka todellisuudessa ei tee mitään. Voin tilata laitteen ja empiirisesti testata sitä, tai voin järkeilemällä päätellä sen tarjoamat edut. Jumalan tapauksessa olen järkeillyt ja empiirisesti todennut, että uskoon tuleminen on joutavaa ajahukkaa, jokaa vaarantaa todellisuudentajun. Aivan,minä vertaan sinun jumalaasi abtrainer 2000:en. SInä lupaat tuotteesi tekevän jokaisen elämästä miljoonakertaisesti parempaa, mutta et huomaa, että mielesi ulkopuolella tuote on susi, joka olituomittu jo syntyessään"
Kun ihminen uskoo Jumalaan, ei ole koskaan vaaraa, että kauppa olisi "susi:"
"Tuote" voidaan aina testata käytännössä. Jeesus sanoo Joh, 7:17:ssa:
"Jos joku tahtoo tehdä Hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.""Mitä sinä oudosti esität metaforan mukaan olisi sama, jos jokainen lapsi syntyisi abtrainer 2000 kiinnitettynä napanuoraansa, jota pikku mukulat sitten käyttäisivät koko loppuikänsä. Jos ihmiset olisivat ateisteja tässä metaforamaailmassa, olisi sama kuin jos minä nyt piilottaisin kuntolaitteeni ja parjaisin sitä kovaan äänen mutta käyttäisin sitä salaa.
Juuri näin ateisti toimiikin. Hän on "piilottanut" Jumalan, mutta käyttää Häntä .. Tarkoitan sitä, että Hän uskoo sisimmässään, että Jumala on olemassa, käyttää kaikkea, mitä Jumala hänelle antaa, ruokaa, vaatteita, hengittää ilmaa, vastaanottaa auringon säteilyä, käyttää luonnonlakeja jne, mutta samalla parjaa Häntä ja kieltää Hänen olemassaolonsa. Ateisti elää siten koko ajan valheessa ja itsepetoksessa. Hän haluaa kaikkea sitä, mitä Jumala antaa, mutta ei halua tunnustaa, että se tulee Jumalalta.
." Miksi tekisin niin kun kyseisen laitteen voi vain helposti heittää pois? Ateistit ovat niitä ihmisiä jotka eivät usko jumalaan. Allegorisesti tämä merkitsisi sitä, että minä en koskaan omistaisi abtrainer 2000:tta, tai jos omistaisin, heivaisin sen hemmettiin huomattuani sen olevan roskaa""
Näin on helppo puhua, kun Jumala on olemassa ja antaa kaikkea hyvää ateisteillekin. Mutta jos Jumala voitaisiin todellisuudessa heittää pois, niin kukaan ateisti ei sitä varmasti tekisi.Jaakob kirjoitti:
"Mitä sinä oudosti esität metaforan mukaan olisi sama, jos jokainen lapsi syntyisi abtrainer 2000 kiinnitettynä napanuoraansa, jota pikku mukulat sitten käyttäisivät koko loppuikänsä. Jos ihmiset olisivat ateisteja tässä metaforamaailmassa, olisi sama kuin jos minä nyt piilottaisin kuntolaitteeni ja parjaisin sitä kovaan äänen mutta käyttäisin sitä salaa.
Juuri näin ateisti toimiikin. Hän on "piilottanut" Jumalan, mutta käyttää Häntä .. Tarkoitan sitä, että Hän uskoo sisimmässään, että Jumala on olemassa, käyttää kaikkea, mitä Jumala hänelle antaa, ruokaa, vaatteita, hengittää ilmaa, vastaanottaa auringon säteilyä, käyttää luonnonlakeja jne, mutta samalla parjaa Häntä ja kieltää Hänen olemassaolonsa. Ateisti elää siten koko ajan valheessa ja itsepetoksessa. Hän haluaa kaikkea sitä, mitä Jumala antaa, mutta ei halua tunnustaa, että se tulee Jumalalta.
." Miksi tekisin niin kun kyseisen laitteen voi vain helposti heittää pois? Ateistit ovat niitä ihmisiä jotka eivät usko jumalaan. Allegorisesti tämä merkitsisi sitä, että minä en koskaan omistaisi abtrainer 2000:tta, tai jos omistaisin, heivaisin sen hemmettiin huomattuani sen olevan roskaa""
Näin on helppo puhua, kun Jumala on olemassa ja antaa kaikkea hyvää ateisteillekin. Mutta jos Jumala voitaisiin todellisuudessa heittää pois, niin kukaan ateisti ei sitä varmasti tekisi.Sivutit nyt kokonaan pointtini ja keskityit aiheettomaan sitaattikaivuuseen. Ylläolevan viestini sisältö kuuluui: kukaan ei synny teistinä. Näin ollen, ajattelusi ja aloituksesi on absurdia.
Pyydän, sen sijaan että päätyisit siteeraamaan loputtomasti varsin pitkiä viestejä ja vastaamaan jokaiseen sitaattiin erikseen, pyri lukemaan kommentti, ja vastaamaan yhdellä kokonaisvaltaisella vastauksella. Monet viestit ovat mielestäni lukukelvottomia kun ne ovat edestakaisin risteileviä sitaatin sitaatin sitaatteja jotka ohittavat aiheen.
Jaakob höpöttää
19.5.2012 11:13
>>>Tie ateistiksi ja jumalfobiaanMitähän Jaakobista tulisi, jos hän olisi sen verran työkykyinen että voisi käyttää sujuvasanaisuuttaan johonkin hyödylliseen tai aidosti hauskaan?
- uusiajatteleva
Epäilen vahvasti,ettei Jaakobista ole edes painijaksi.
Häviäisi varmaankin jumalalleen kun se oikea Jaakob olsi voittanut, ellei kuviteltu jumala olisi tarttunut oikean Jaakobin palleihin. - Ota koppi, jaakoppi
Voi Jaakobin pallit..huh. Aina jutut kovenee kun Jakken psykoosi lähenee.
Pikku latausreissu tekee taas hetkeksi terää. - ovdokk
"1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa."
-Ei ole kyse halusta vaan siitä ettei jumalasta ole mitään havaintoa mikä on varsin neutraali ja realistinen lähestymistapa. Uskotko sinäkin vain ja ainostaan sydämen tasolla? -Entä sen sydäntason ylä- ja alapuolella?
"2. Sitten hän kieltää Jumalan olemassaolon suullaan. Näin hänestä on tullut ateisti."
-Miten kieltää olematon? -Miksi juuri suulla?
"3. Hänestä tulee Jumalan vihollinen."
-Oletko sinä joulupukin vihollinen?
"4. Seuraavaksi hän lukee Vapaa-ajattelijoiden ja muiden ateistien nettisivuilta ja kirjoista tarkoitushakuisesti valikoituja raamatunkohtia siitä, kuinka Jumala rankaisee vihollisiaan."
-En ole koulun jälkeen lukenut raamattua, opin jo silloin kuinka julma ja raaka raamattu on. En myöskään luuhaa näilllä tai vapaa-ajattelijoiden sivuilla, mutta uskovat kyllä käyvät kirkossa ja rukoilevat ilmeisen usein. Se on sitä isesuggestiota millä uskotaan mihin vaan.
"5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä."
-Miten olematon voisi tuottaa vihaa ja rangaistuksia? -ajatus on alytön. Uskovat saataavat kyllä morkata ja haukkua.
"6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle."
-Miten voi olla katkera olemattomalle, ajatus on absurdi.
"7. Hän alkaa kostoksi syyttämään Jumalaa julmaksi ja sadistiseksi."
-Uskovat sen raamatun kirjoittivat, en minä. Jos raamattu ei pidäkkään paikkaansa niin kirkko voisi siitä ilmoittaa. Raamattu on julma, rasistinen ja sadistinen kirja.
"8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen."
-Kts edellinen vastaus. Sinänsä julmuus ja sadistisuus ei ratkaise sitä mikä on totta, mutta Jumala ei ole itseään todistanut olemassaolevaksi."-Ei ole kyse halusta vaan siitä ettei jumalasta ole mitään havaintoa mikä on varsin neutraali ja realistinen lähestymistapa. Uskotko sinäkin vain ja ainostaan sydämen tasolla? -Entä sen sydäntason ylä- ja alapuolella?"
Jumalaa on Henki ja siinä mielessä Hänestä ei voi ollakaan näköhavaintoa, mutta välillisesti Hänet voidaan ja on voitu havaita monellakin tapaa. Koko maailmankaikkeus on Hänen luomansa. Siinä on havaintoa jo ihan tarpeeksi
Sydämentaso ei ole mikään fysikaalinen taso, jonka ylä- tai alapuolella olisi muita tasoja.
-"Miten kieltää olematon?"
Ei mitenkään, mutta kysehän ei olekaan olemattomasta, vaan olevaisesta.
"-Miksi juuri suulla?"
Siinä usko tai epäusko konkretisoituu.
("3. Hänestä tulee Jumalan vihollinen.")
-Oletko sinä joulupukin vihollinen?
En ole, mutta nythän kyse onkin Jumalasta, eikä joulupukista." -En ole koulun jälkeen lukenut raamattua, opin jo silloin kuinka julma ja raaka raamattu on. En myöskään luuhaa näilllä tai vapaa-ajattelijoiden sivuilla, mutta uskovat kyllä käyvät kirkossa ja rukoilevat ilmeisen usein. Se on sitä isesuggestiota millä uskotaan mihin vaan"
Koska et ole koulun jälkeen lukenut Raamattua, niin ilmeisesti sen tuntemus on jäänyt kovin yksipuoliseksi. Juuri yksipuolinen ja tarkoitushakuinen Raamatun lukeminen synnyttää virheellisen Jumala-kuvan, jonka mukaan Jumala olisi julma ja sadistinen.
Itsesuggestiolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon ja Jumalaan uskomisen kanssa."-Miten olematon voisi tuottaa vihaa ja rangaistuksia?"
Ei mitenkään, mutta nythän onkin kysymys Jumalasta, eikä mistään olemattomasta..
("6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle.")
-Miten voi olla katkera olemattomalle, ajatus on absurdi.
Ei mitenkään, mutta nythän kyse ei olekaan olemattomasta, vaan Jumalasta."7.
"-Uskovat sen raamatun kirjoittivat, en minä. Jos raamattu ei pidäkkään paikkaansa niin kirkko voisi siitä ilmoittaa. Raamattu on julma, rasistinen ja sadistinen kirja."
Kun Raamattua tutkitaan kokonaisvaltaisesti, eikä vain tarkoitushakuisesti valittuja kohtia, kuten ateistit tekevät, niin Raamattu on täynnä Jumalan rakkautta ja hyvyyttä.
Jumalan rangaistus kohdistuu aina Hänen vihollisiinsa ja synneissä eläviin ihmisiin, joten mitään ristiriitaa Jumalan rakkauden kanssa ei ole.
("8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen.")
"-Kts edellinen vastaus. Sinänsä julmuus ja sadistisuus ei ratkaise sitä mikä on totta, mutta Jumala ei ole itseään todistanut olemassaolevaksi"
Höpöhöpö! Jumala on todistanut itsensä monellakin tapaa esim. luomalla koko maailmankaikkeuden ja ateistin tallustelemaan maapallolla.Jaakob kirjoitti:
"7.
"-Uskovat sen raamatun kirjoittivat, en minä. Jos raamattu ei pidäkkään paikkaansa niin kirkko voisi siitä ilmoittaa. Raamattu on julma, rasistinen ja sadistinen kirja."
Kun Raamattua tutkitaan kokonaisvaltaisesti, eikä vain tarkoitushakuisesti valittuja kohtia, kuten ateistit tekevät, niin Raamattu on täynnä Jumalan rakkautta ja hyvyyttä.
Jumalan rangaistus kohdistuu aina Hänen vihollisiinsa ja synneissä eläviin ihmisiin, joten mitään ristiriitaa Jumalan rakkauden kanssa ei ole.
("8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen.")
"-Kts edellinen vastaus. Sinänsä julmuus ja sadistisuus ei ratkaise sitä mikä on totta, mutta Jumala ei ole itseään todistanut olemassaolevaksi"
Höpöhöpö! Jumala on todistanut itsensä monellakin tapaa esim. luomalla koko maailmankaikkeuden ja ateistin tallustelemaan maapallolla."Höpöhöpö! Jumala on todistanut itsensä monellakin tapaa esim. luomalla koko maailmankaikkeuden ja ateistin tallustelemaan maapallolla. "
Vaikka ajattelisimme jumaluuden luoneen maailman, niin mistä me sen voimme päätellä, että se luoja on nimenomaan Raamatun Jumala eikä esim. joku hindujen jumalista? Tämä ajateltu luominen ja juutalais-kristillisen Jumalan asema luojana on puhtaasti subjektiivinen uskonasia, olettamus. Ei tietoa, eikä tiede varsinkaan johda mihinkään jumalauskoon.
Voi Jaakob hyvä, ystävällinen neuvo sinulle - lopeta. Lopeta tällaisten kummallisten aloituksien tekeminen, mitä sinä niillä luulet saavuttavasi? Kuinka monta ei-kristittyä uskot käännyttäneesi noilla avauksillasi?
- LookAtYou
Facepalm.jpg... Se kertoo jo jotain aloitustesi tasosta, kun eräs ystäväni (kristitty) kävi täällä ja sanoi että Jaakobin aloituksilla taitaa olla lähinnä negatiivinen vaikutus ateistien suhtautumiseen uskontoja kohtaan.
- epikuros,eikirj.
Hyvä Jaakob. Lainaus Sinulta:
"Todennäköisesti seuraavien portaiden kulkemisen kautta ihmisestä tulee ateisti ja hänelle kehittyy väärä Jumala-kuva."
Mistä tiedät, että olet valinnut "oikean" jumalan ?
Otitko selvää eri uskontojen ja uskonlahkojen ohjelmista, ennen kuin päädyit nykyiseen valintaasi ? - uusiajatteleva
Jaakob:
"Tiede ei ole ratkaissut, eikä koskaan tule ratkaisemaankaan, kuinka elämä on voinut tulla elottomaan aineeseen, eikä edes sitä, kuinka eloton aine on voinut luoda itse itsensä olemattomuudesta. "
Nämä ovat dualistisen filosofian pääväittämät ja jotka uskonnot ovat ottaneet omakseen. Uskonto ei elä ilman dualistista maailmaa.
Dualismin perusta laskettiin n. 2.500- 3.500 vuotta stten antiikin maailmassa sekä yhtä hyvin myös Intiassa ja Kiinassa.
Siteeraus on tyyppiesimerkki uskonnon tukeutumista siihen, mitä ei ole tieteellisesti todistettu.
Laboratoriossa on kokeellisesti saatu syntymään aminohappoja. Ne ovat välttämättömiä peruspalikoita proteiineille. Proteiinien syntymisestä elolliseen on suhteellisen selkeä kuva.
Oletan, että 5 - 150 vuoden sisällä ongelma on ratkaistu
100 vuotta sitten Mendelev laati alkuaineiden jaksollisen järjestelmän. Taulukossa havaittiin aukkoja. Tiede arveli, ettei puuttuvia alkuaineita ole vielä löydetty mutta että ne ovat olemassa. Niin olikin. Uskovien väitteistä huolimatta.
Aukkojen jumala koki vararikon.
Toiseen juttuun "eloton aine ei voi luoda itseään". Se on totta. Niin tiede ei väitäkään. Väittämä on vain jaakobilaisten aukkoteoria.
Väite olisi mieletön. Olion pitäisi olla ensin olemassa, että se voisi luoda itsensä. Materian tulisi olla ensin olla ja luoda sitten itsensä.
Kristinusko väittää samaa puppua Jeesuksesta jumalana. Jeesus olisi jumala koska loi hänet sellaiseksi.
Einsteinen lyhyt kaava E=mc2 tarkoittaa myös sitä että materiaa ja energiaa ei voida luoda eikä hävittää.
Materiaa ei ole luonut materia eikä henkiolento. Se on aina ollut olemassa eikä koskaan häviä. Materian osaset eivät ole pysyviä. Niitä syntyy ja kuolee lakkaamatta materian itsensä katoamatta (kristinoppi: maa ja avaruus katoavat!)
Uskonnoista erotaan joskus hyvinkin pienistä syistä mm. järjestön johtajien ylimielisyyden takia.
Silti olisi hyvä, joskaan ei pakollinen, että uskonnoton pohtisi materian olemusta ja sen mukana syntyjä syviä todennettujen tietojen pohjalta.
Oleellista ei niinkään ole, onko uskonnossa oppi hyvää vai huonoa moraalia.
Perusta on sen täysin väärässä maailmankuvassa. - -
"1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa."
Lainatakseni erään henkilön sanoja toisessa tekstissä, suurin osa ateisteista on entisiä teistejä. He siis ovat perehtyneet uskontoihin puolueettomasti ja todennäköisesti perustelevat ateisminsa tällä tavoin. Se miksi useat ateistit vastustavat uskontoja, johtuu siitä että yhteiskunnassa joku ihminen tai järjestö haluaa olla Jumalasta seuraava, jolloin tämä järjestö tai ihminen on muita ihmisiä ylempänä. Tämä on se syy miksi useat ateistit vastustavat uskonnollisuutta. Ateistit tuskin vastustavat sitä jos joku haluaa itsekseen uskoa Jumalaan tai jumaliin. Jos joku kuitenkin levittää sanaa millä heikot ja tietämättömät ihmiset saadaan uskonnon pauloihin, on tämä todellinen uhka yhteiskunnalle koska tämä on se keino millä ihminen saadaan kääntymään yhteiskuntaa vastaan. Jos sinä olet uskovainen, miksi melskaat ateistien yhteiskunnassa? Miksi et toimi kuten Raamattu sanoo jos se on se mitä sinä uskot?
Jos haluat toimia Raamatun mukaan tai jos uskot Jumalaan, toimi sen mukaisesti. Eli perusta oma valtio tai kristityille oma maanosa. Onhan tuolla Tanskassakin Kristiania. Muuta vaikka sinne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Christiania
- Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen ei-uskovien kanssa. Sillä mitä yhteyttä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? Tai mitä osuutta uskollisella on ei-uskovan kanssa? (2. Korinttilaisille 6:14-15)
- Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Korinttilaisille 5:11-13)
Älä kuitenkaan vaadi meiltä armollisuutta ellet halua että sudet pääsevät meidän laitumille temmeltämään. Kyllähän siitä on Raamatussa varoitettu. Turha tuomita meitä rakkaudettomuudesta, kylmyydestä ja hihhuloimattomuudesta. Raamattu on varoittanut näistä ja me toimimme sen mukaan. Emme kuitenkaan toimi näin sen vuoksi että jokin kirja sanoo näin tai sen vuoksi että Jumala olisi olemassa tai sen vuoksi että vihaisimme käsitettä Jumalasta tai hihhuloinnista, vaan sen vuoksi että järki pakottaa meidät tähän. Elämässä ei pärjää jos ei käytä omaa päätä.
"6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle."
Ateistit eivät pidä uskonnollisuudesta koska se on massojen ohjailua jossa ihminen ei käytä omaa järkeä eikä elä omaa elämää. Jumalalle on melko järjetöntä katkeroitua jos sitä ei ole olemassa. Uskonnollisille järjestöille on helppo katkeroitua, etenkin jos he eivät ota vastuuta siitä miten heidän lampaille käy.
Raamattu on varoittanut uskonnollisuudesta eikä ihminen saa toimia uskonnollisesti muiden ihmisten keskellä jos hän aikoo noudattaa Uutta testamenttia. Sinä rikot tässä kohtaa UT:n käskyjä, mutta toisaalta niin rikon minäkin kun lähdin tähän väittelyyn tai kinasteluun mukaan.
- Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat haureus, epäpuhtaus, irstaus, epäjumalanpalvelus, spiritismin harjoittaminen, vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot, kateus, juopottelu, mässäilyt ja muut näiden kaltaiset. Näistä varoitan teitä ennalta, samoin kuin olen jo ennalta varoittanut teitä, että ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Galatalaisille 5:19-21)
"Jos ensimmäinen nappi menee väärään läveen, niin kaikki muutkin menevät jotenkin pieleen."
Perustuuko tämä näkemys puolueellisesti ainoastaan Raamatun sanaan? Olet syyllistynyt puolueellisuuteen jos kuuntelet ainoastaan Raamattua.
- mutta niiden osaksi, jotka ovat riitaisia eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat epävanhurskautta, tulee vihastus ja suuttumus, ahdistus ja hätä, jokaisen ihmisen sielulle, joka saa aikaan pahaa, juutalaisen ensin ja myös kreikkalaisen; mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka saa aikaan hyvää, juutalaiselle ensin ja myös kreikkalaiselle. Sillä Jumalassa ei ole puolueellisuutta. (Roomalaisille 2:8-11)
- Jos te nyt pidätte tapananne panna täytäntöön kuninkaallisen lain tämän raamatunkohdan mukaan: ”Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, niin teette varsin hyvin. Mutta jos te jatkuvasti osoitatte puolueellisuutta, niin teette syntiä, sillä laki ojentaa teitä rikkojina. Sillä se, joka noudattaa koko Lakia, mutta ottaa harha-askeleen yhdessä kohdassa, on tullut rikkoneeksi kaikkia kohtia vastaan. (Jaakobin kirje 2:8-10) Huhhuh... Miten sinä voit sokeana fundiksena mitään ateistin maailmakuvasta ja ajatuksista tietää? Viddu mitä pa.skaa.
http://horatio.naurunappula.com/screen/0c/84/0c84b41c3438a4f2/0/534749.png- hah hah haaa
Vähempää et voisi olla oikeassa.
- Miten on?
Jaakob vain jatkaa trollailuaan. Aluksi olit ihan hauska mutta nykyään sun jutut maistuvat jo puulta, joten voisitko ystävällisesti lopettaa?
- dfgndg
kiinnostaako ilmanen tienesti?
http://ads.guava-affiliate.com/z/6678/CD2485/ - cghkdg
En mä jumalaa olematonta jumalaa pelkää. Enemmänkin sinun kaltaisten "ajattelijoiden" vaikutusvaltaa yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä, koska ne vaikuttavat minuunkin.
- dtst
Sinä haluat uskoa vaikka tiedät että ei ole ensimmäistäkään todistetta.
- newAtheist
Koko Jaakobin sarja väitteitä lähtee siitä, ettei ateisti "halua" uskoa jumalaan. Mitä ateisti haluaa? Ateisti haluaa tietää totuuden maailmasta niin kuin teistikin, mutta se miten hän on totuuteen päätynyt on tyystin erilainen. Toisilla on pyhät kirjoitukset ilmoituksena totuudesta ja ateisteilla on usein tietoa tieteellisestä maailmankuvasta perustanaan käsityksille. Jaakob jankkaa sitä miten hänen lähtökohtansa on perustava, jos ei nää maailmassa Jumalaa missään asiassa - hän ei "halua" uskoa. Niinkö ei "halua"? Jaakob on oman perspektiivinsä vanki. Jos tarjottaisiin miljoona dollaria, voisitko uskoa jotain muuta mikä tietäisit, ettei se ole totta? Sinulla voisi olla "halu" saada tuo rahamäärä, mutta todellisuudessa, vaikka ottaisitkin sen, et pystyisi muokkaamaan ajatustasi niin, että mielessäsi muuttaisit uskomuksesi totuuden valheeksi. Ympyrä on mielessäsi ympyrä, vaikka kuinka sinut lahjottaisiin uskomaan sen olevan neliö. Uskomuksemme eivät ehkä ole kovinkaan paljon valittavissa, vaan niihin on syynsä. Uskomuksesi ei voi näyttäytyä ainakaan sinulle sisäisesti valheena, koko puhe, haluamisesta uskoa (ettei "halua" uskoa Jumalaan) on vääristelyä. Skeptikko tai ateisti uskoisi, jos uskomus voitaisiin oikeuttaa tiedolla. Se mihin ihmisinä uutta tietoa kohdatessamme uskomme perustuu käsitykseen asian koherenttisuudesta aikaisempaan tietoon ja tämä liittyy myös edeltä omaksuttuihin käsityksiin ja asenteihin. Tässä tieteellinen lähestymistapa on huomattavasti kontrolloidumpi ja sillä on tietty metodi, jonka nojalla joku hypoteesi voi saavuttaa teorian ja sitä kautta vakaan uskomuksen aseman tutkijakunnassa. Ateisti voi myös sanoa "ettei tiedä, eikä usko", kun teisti väittää tietävänsä ja ottaa jostain dogmeista sisäisesti koherentteja, mutta vähemmän objektiivisesti todistettavia lähtökohtia uskomuksilleen.
- uusiajatteleva
Jaakobin maailmankatsomuksen perustana on subjektivismi. Pitää uskoa mitä teologit tai kirkkoisät ovat sanoneet tässä ajassa tai vuosisatoja sitten. Subjektiivisuus ei perustu tutkimukseen ja tutkimuksen tulosten
tarkistamiseen toisten taholta.
Jaakob edustaa näkemystä, että joku joskus henkilökohtaisesti uskoi siihen mitä UT:ssa on ja alkuperäiset sanomiset tulisi todistettua muiden subjektiivisen näkemyksen (uskon) perusteella.
Jaakob edustaa perimätiedon ensisijaisuutta väärällä tavalla.
Perimätieto on pohjaltaan edistyksellinen ja yleensä se ei perustu tieteen harjoittamisen. Enemmänkin arkielämässä syntyneisiin yleisiin elämäntapoihin.
Perinne on myönteinen ja yleensä yhteisöjä koossapitävä voima.
Perinne voi muuttua taakaksi. Uusissa olosuhteissa vanha kokemus ei riitä.
Vanhasta jää esille arvokas ja kuonaksi muuttunut putoaa pois.
Kristinuskoa voi tietyssä mielessä pitää alkuvaiheissa edistyksenä. Käytäntö on sitäkin muuttanut paljon ja jolloin mm. raamattu on monien elämänohjeiden kohdalla vanhentunut. MM. naisen oikeudet, seksuaalivähemmistöjen oikeudet tai oikeus tappaa vääräuskoisia.
Perinnettä muuttaa siis ennenpitkää käytännön muuttumisen pakko ja samalla paljastuu subjektiivisen opin mahous. Kahdeksan nappia!
Niin, elämän tie on kuin kahdeksankertainen tie!- 785+7
''Kahdeksan nappia!''
Ovatko kaikki lääkäreiden määrämiä?
''Niin, elämän tie on kuin kahdeksankertainen tie!''
Perustele.
Todennäköisesti seuraavien portaiden kulkemisen kautta ihmisestä tulee ajoulupukkisti ja hänelle kehittyy väärä joulupukki-kuva.
1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa joulupukkiin sydämen tasolla, vaikka tietääkin hänen olevan olemassa.
2. Sitten hän kieltää joulupukin olemassaolon suullaan. Näin hänestä on tullut ajoulupukkisti.
3. Hänestä tulee joulupukin vihollinen.
4. Seuraavaksi hän lukee Vapaa-ajattelijoiden ja muiden ajoulupukkistien nettisivuilta ja kirjoista tarkoitushakuisesti valikoituja joululaulujen kohtia siitä, kuinka joulupukki tuo risuja tuhmille lapsille.
5. Ateisti samaistuu näihin joulupukin vihollisiin ja kokee joulupukin vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä.
6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan joulupukille.
7. Hän alkaa kostoksi syyttämään joulupukkia julmaksi ja sadistiseksi.
8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa joulupukkiin, koska joulupukki on niin julma ja sadistinen.
Kaiken lähtökohta ja syy väärään joulupukki-kuvaan syntyy kohdasta yksi.
Portaikkoa voisi verrata päällystakkiin, jossa on 8 nappia.
Jos ensimmäinen nappi menee väärään läveen, niin kaikki muutkin menevät jotenkin pieleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009