http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/05/1558575/mtv3-uutisten-kysely-valtaosa-suomalaista-mahdollistaisi-eutanasian
"Seitsemän kymmenestä suomalaisesta haluaisi, että eutanasia eli aktiivinen kuolinapu sallittaisiin Suomessa. Eutanasian sallisi 72 prosenttia suomalaisista.
Asia käy ilmi MTV3 Uutisten teettämästä kyselystä.
Vain 15 prosenttia suomalaisista sanoo ei eutanasian mahdollistamiselle. Osapuilleen saman verran, 13 prosenttia, ei osaa sanoa kantaansa.
Naisten ja miesten välillä ei esiinny merkittäviä mielipide-eroja.
Vihreiden kannattajat eniten kyllä-kannalla
Eutanasian kannattajat ja vastustajat jakautuvat myös puoluekannatuksen perusteella.
Myönteisemmin puoluekantansa ilmoittaneista eutanasiaan suhtautuvat vihreiden (86 %), vasemmistoliiton (77 %), kokoomuksen (75 %), SDP:n (72 %) ja perussuomalaisten (70 %) kannattajat.
Kielteisemmin puoluekantansa ilmoittaneista eutanasiaan suhtautuvat kristillisdemokraattien kannattajat. Heistä vain 18 prosenttia mahdollistaisi eutanasian, kun taas selvä enemmistö, 71 prosenttia, vastustaa sitä.
RKP:n kannattajista 64 prosenttia sanoo ja keskustan kannattajista 56 prosenttia sanoo kyllä eutanasialle.
Tutkimus tehtiin 24.-29.5. välisenä aikana. Siihen vastasi 1 819 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa.
Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV3 Uutisten toimeksiannosta Think If Laboratories Oy."
Missä viipyy kirkon kanta eutanasiaan?
Miksi arkkipiispa vaikenee eutanasiasta?
Kirkon kanta eutanasiaan?
21
120
Vastaukset
- nic.ander
Miksi tähän ylipäätään nyt tarvitaan kauhealla kiireellä jokin kirkkojen kanta.
Eihän kantaa ole asiaan vielä ottanut edes lääkärikunta mitenkään virallisen yksimielisesti.
Toisessa ketjussa juuri syytetään jotain Päivi Räsästä siitä, että hän ottaa kantaa poliittisesti ja sekoittaa siihen uskontoa :) Laitan tämän kysymyksen eteenpäin, jos saisimme tästä vastauksen milloin voi odottaa kirkon kantaa tai lausuntoa asiasta.
Merja Lampila, pappi- m k l
Jotenkin epäilen ettei vastausta saada, ei ainakaan mitään kantaa ottavaa, mutta pidetään kuitenkin peukkuja pystyssä.
- Kirkko: No comment!
Turhaan laitat kysymyksen eteenpäin, siihen ei kuitenkaan vastata, saati sitten että kirkko kantansa ilmoittaisi. Korkeintaan arkkipiispa käy mussuttamassa telkkarissa, että "asia on vaikea ja siitä täytyy keskustella".
- kastikettakin söivät
sulattelevat filepihvi ( 70€/kg) ateriaa just nyt. lukevat, mutta eivät viitsi vastata kun vatsa on täynnä.
- yhyy hyy hyy yhyy
yhyyy hyy hyy yhy kirkon kanta julki nyt heti
yhyy yhyy muuten ateistit eivät käsitä, mitä pitäsi vastustaa yhyy hyy. . .
- Neemos
Kirkko jaksaa suurella suulla julistaa olevansa arvojohtaja, mutta sitten kun yhteiskunnassa on esillä iso arvokysymys, niin kirkko vaikenee asiasta tyysti. Kirkon sanomisissa ja toiminnassa on iso ristiriita? Tulee sellainen kuva, että kirkko vain pyrkii kiillottamaan omaa julkikuvaansa, kasvattamaan arvovaltaansa ja nostamaan itseään jalustalle julistamalla arvojohtajuuttaan, mutta sitten kun pitäisi ottaa osaa keskusteluun ja kertoa omat näkökannat asiaan, niin ollaan hiljaa eikä uskalleta sanoa mitään. Mitä kirkko pelkää? Ei kannattaisi julistautua arvojohtajaksi, jos ei kykene tai uskalla sellainen olla.
- 4 + 13
"Lääkäriliiton toiminnanjohtaja ja anestesiologiaan erikoistunut Pälve myöntää, että voisi kuvitella myös itsensä kohdalle tilanteen, jossa toivoisi aktiivista kuolinapua vaihtoehdoksi."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/05/1558602/laakariliiton-toiminnanjohtaja-halutaanko-parempaa-hoitoa-vai-kuolinapua - r o a d m a p
Alussa kirkko oli nöyrä Jumalan sanan julistaja, sitten seurasi tuuliviirivaihe ja nyt kirkko on siirtynyt tuppisuuaikakauteen. Kirkon evoluutiossa seuraava vaihe taitaa olla poiskuihtumisenaikakausi.
- pastori Pentti Tepsa
Kevätvedet tulvivat. Samoin kuohuu kansallinen arvokeskustlu. Niin kutsuttu eutanasia on aiheena pullahtanut pinnalle.
Olen itsekin miettinyt, mitä reunahuomautuksia voisin tähän keskusteluun tehdä.
En valitettavasti pysty käyttämään eutanasia -termiä, sillä sitä käytetään niin epätarkasti. Sinänsä pidän näistä kreikan eu (=hyvä) alkuisista termeistä:
euangelion (=evankeliumi), eusebeia (=hyvä elämä) euthus yms.
Itse haluaisin kuitenkin enemmän puhua hyvästä elämästä ja arvokkaasta kuolemasta. Hyvä ja kehittynyt ikäihmisten ja kuolevien saattohoito tavoittelee noita ihanteita.
Keskustelun vaikeutena on se, että turhan monet eivät tunne tarpeeksi laajasti hoitotyön arkea. Ne, jotka tuntevat, eivät salassapitosyiden vuoksi voi kertoa tarpeeksi yksityiskohtaista hyvääkään tietoa. Potilastiedot ovat salassa pidettäviä. Yleinen puhe ei tahdo vakuuttaa. Alan lääkäreitä haastatelleena ja joissakin tilanteissa pappina mukana olleena tiedän, että monia hyviä käytäntöjä on olemassa.
Oman elämän päättämistä en voi pappina suositella. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että Raamattu ei missään kohtaa tuomitse itsemurhaa. Näin en kyllä mielestäni voi itsekään itsemurhaa jälkikäteen tuomita.
Tähän ikään ehtineenä olen saattanut vanhempani jo hautaan. Eräs läheiseni kuoli myös syöpään. Näiden kokemusten perusteella en kannata kuolinapua, ainakaan lakiin tuotuna yhteiskunnallisena periaatteena.
Päinvastoin äitini osalta jouduin taistelemaan kunnan terveyskeskuksen lääkärin päätöstä vastaan, kun hän ilmoitti, että olisi nyt valmistauduttava kuolemaan. Äiti oli sitkeä ja meidän lasten aktiivisten toimien vuoksi pääsi lopulta keskussairaalaan. Hän toipui ja sai hiukan lisäaikaa.
Muutama vuosi sitten läheisemme sai syöpädiagnoosin, josta ilmeni kuratiivisen hoidon lopettaminen. Tämä läheisemme oli kuitenkin taistelijaluonne ja kivuista huolimatta hän halusi elää, niin saimme syöpälääkärin suostuteltua vielä hoitoihin. Tämä olisi ollut ilmeisesti vielä vaikeampaa, jos kuolinapu olisi ollut laissa.
Yleensä hoidoissa ja myös hyvässä saattohoidossa on mielestäni otettava entistä paremmin potilaan yksilöllisiä toiveita huomioon. Hoitotestamentti on tarkoitettu tätä varten http://www.stakes.fi/FI/Palvelut/lomakkeet/htestamentti.htm
Jos potilas tahtoo kuolla, on sekin voitava ottaa tarkasteluun. Jotkut ovat toisaalta olleet myöhemmin tyytyväisiä, että heidän toiveensa ei toteutunut. (Näin esimerkiksi Kalle Könkkölä, vihreä veteraanipoliitikko).
Pastori Pentti Tepsa
- åååå åååå
Arkkipiispa ja kirkko ovat nykyään haluttomia puolustamaan kristinuskon arvopohjaa, koska tietävät itsekin kristinuskon arvopohjan olevan suurimmalta osin ristiriidassa nyky-yhteiskunnan arvopohjan kanssa.
- odotellaan...
Pidetäämpä tämä ylhäällä niin kauan, että saadaan kirkon kanta asiaan.
- Aika selvää
"Myönteisemmin puoluekantansa ilmoittaneista eutanasiaan suhtautuvat vihreiden (86 %), vasemmistoliiton (77 %), kokoomuksen (75 %), SDP:n (72 %) ja perussuomalaisten (70 %) kannattajat."
"Miksi arkkipiispa vaikenee eutanasiasta? "
Eiköhän se ole ihan harkittua peliä. Kannanotto karkoittaisi jonkin osan jäsenistä ja nyt yritetään katsoa voisiko tästäkin pinteestä päästä vaikenemalla ja säilyttää kummallakin kannalla olevat jäsenet.
Noista luvuista voi kyllä päätellä että kanta olisi myönteinen, jos sellainen olisi. Hei, tässä aiheesta kirkon evl.fi nettisivuilta:
Eutanasia
Kirkon kantaa eutanasiaan kuvaa tällä hetkellä parhaiten Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen ja Euroopan protestanttisten kirkkojen kannanotot vuodelta 2011.
Piispa Seppo Häkkinen korostaa kannanotossaan ihmiselämän pyhyyttä ja arvoa. Rajaa arvokkaan ja arvottoman elämän välille ei voida vetää. Heikkous, toimintakyvyn menetys ja kipu eivät merkitse ihmisarvon menettämistä eivätkä elämän merkityksen loppumista. Piispa Häkkisen kannanotto on luettavissa linkistä alla.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on mukana eutanasiakeskustelussa muun muassa Sosiaali- ja terveysministeriön Valtakunnallisessa sosiaali- ja terveysalan eettisessä nevottelukunnassa (ETENE).
Etenen kannanotto syksyltä 2011 sisältää pohdintaa, jonka mukaan saattaa olla yksittäisiä tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta sulkea täysin pois eutanasian mahdollisuutta. Koko kannanotto on luettavissa linkistä alla.
Yhteinen kannanotto
Euroopan protestanttisten kirkkojen kannanoton "A time to live and a time to die" mukaan eutanasiaan liittyy monenlaisia moraalisia ulottuvuuksia. Eutanasian oikeuttaminen on kannanoton mukaan ristiriidassa monien keskeisten eettisten periaatteiden kanssa (esim. velvollisuus suojella kaikkea mutta erityisesti haavoittuvaa ja heikkoa elämää).
Kärsimys ja heikkous ovat osa elämää, eikä niiden määrällä voi mitata ihmiselämän arvokkuutta. Toisaalta siinä tuodaan esille velvollisuus toimita myötätuntoisesti ja armeliaasti kaikkia kohtaan. Kannanoton mukaan solidaarisuuden kulttuuria tulee korostaa niin yhteiskunnassa ylipäänsä kuin suurten eettisten kysymysten yhteydessä; nykyisin suurin sosiaalinen ongelma on kuolevien yksinäisyys. Kannanotossa käsitellään myös laajasti palliatiivisen hoidon kehittämiseen liittyviä mahdollisuuksia. Koko englanninkielinen kannanotto on luettavissa linkistä alla.
Kirkon kanta muodostumassa
Kirkon virallisen kannan muodostavat piispat tai kirkolliskokous. Yksittäisillä kirkon jäsenillä ja työntekijöillä on hyvin monenlaisia kantoja eutanasiaan. Keskustelussa on esillä myös pohdintaa, jonka mukaan saattaa myös olla yksittäisiä tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta sulkea täysin pois eutanasian mahdollisuutta.
Linkkeineen tämä löytyy siis osoitteesta: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7015973741B115F8C2257A08003F62AC?OpenDocument&lang=FI
Sanna Husso, pappi- Nasse.
"Kärsimys ja heikkous ovat osa elämää, eikä niiden määrällä voi mitata ihmiselämän arvokkuutta."
Omakohtaisesti pidän sellaista elämää arvokkaampana jossa on vähemmän kärsimystä. Mutta mulla ei roikukaan kidutusvälineen kuva kaulassa, arvomaailmani poikkeaa krisselismistä.
"Toisaalta siinä tuodaan esille velvollisuus toimita myötätuntoisesti ja armeliaasti kaikkia kohtaan."
Ja vastoin henkilön tahtoa hänen kärsimystensä pitkittäminen on myötatuntoista ja armeliasta? Ei minusta.
"Kannanoton mukaan solidaarisuuden kulttuuria tulee korostaa niin yhteiskunnassa ylipäänsä kuin suurten eettisten kysymysten yhteydessä; nykyisin suurin sosiaalinen ongelma on kuolevien yksinäisyys. "
Aha, jotenkin hymyilyttää ajatus siitä että kuolevien yksinäisyys (joka siis varmasto pitää osin paikkansa) olisi suurin sosiaalinen ongelma.
Diipadaapaa jauhavat nämä rassukat kun ei ole asennetta oikeasti ottaa kanta yhtään mihinkään. Ymmärrän kyllä, jos oma elintasoni ja tulevaisuuteni riippuisi edustamani huijauksen menekistä, moraalini ehkä joustaisi vastaavalla tavalla.
Inhimillistä. Hmm. Jäin miettimään, mikä tässä on niin diipadaapaa? Tuossahan juurikin sanoitetaan sitä, että kirkko muodostaa kantaansa tähän inhimillisesti vaikeaan asiaan harkiten ja jo noista kannanotoista tulee esille asian kaksi puolta eli toisaalta inhimillisen kärsimyksen lopettamisen mahdollisuus joissain tilanteissa ja toisaalta elämän suojeleminen senkin uhalla, että elämään kuuluu myös kärsimys.
Itse olen muodostanut eutanasiakantaani juurikin peilaten näitä kahta puolta.
Tuntuu tietenkin todella pahalta lukea ja kuulla kokemuksista, joissa kuoleman sairas on toivonut pääsevänsä jo kivuistaan pois, mutta tähän ei ole ollut mitään laillista keinoa. Vielä pahempaa on se, ettei edes kipua ole voitu millään tavalla kaikissa tapauksissa lievittää saati poistaa. Myös saattohoidossa on paljon tehtävää maassamme. Kaikilla tulisi olla oikeus hyvään inhimilliseen kuolemaan ja mahdollisimman hyvään oloon ja hoitoon kuoleman kynnyksellä. Tuntuu julmata ja pahalta, ettei tämä läheskään aina toteudu.
On myös pelottavaa seurata läheisen etenevää sairautta, tietäen, että loppuajat voivat olla todella raastavat ja ihminen itse luultavasti tulee toivomaan jossain vaiheessa, että pääsisi jo pois. Näitä kipuja kuullen ja nähden, on hankalaa sanoa jyrkästi ei eutanasialle.
Toisaalta on myös tapauksia, joissa ihminen esim. halvaannuttuaan on kovasti toivonut kuolemaansa, mutta tämän ollessa mahdotonta onkin löytänyt pikkuhiljaa elämälleen mielen. On myös vaikeasti vammaisia ihmisiä, joiden elämän laadusta meidän on hankala tietää ja jotka eivät itse pysty ilmaisemaan sen paremmin tuntemuksiaan kuin toiveitaankaan. Eutanasian laillistaminen nostaa esille myös suuria pelkoja elämän puolesta. Pelkona on, että eutanasiaa alettaisiin käyttämään liian helposti, liian vähällä harkinnalla ja karmeimmassa tapauksessa jopa taloudellisin perustein. Ymmärrän siis varsin hyvin, miksi vammaisjärjestöt ovat nousseet keskustelussa kritisoimaan eutanasiaa.
Tietystikään asia ei ole niin mustavalkoinen, että jos eutanasia laillistettaisiin, se automaattisesti johtaisi sen väärinkäytöksiin.
Kuitenkin elämä on jotain niin pyhää, niin ainutlaatuista ja arvokasta, että toivoisin oltavan hyvin hyvin varuillaan, sen päättymiseen puututtaessa.
Voimavarat ja keskustelun kärki pitäisi minusta nyt suunnata siihen, miten saada terveydenhuoltoomme niin paljon resursseja, että jokaiselle voitaisiin taata hyvä elämä, myös vanhuudessa ja myös sairaana ja hyvä kuoleman odotus elämän lopussa.
Sanna Husso, pappi- taas disinfoa
"Ymmärrän siis varsin hyvin, miksi vammaisjärjestöt ovat nousseet keskustelussa kritisoimaan eutanasiaa."
Enpä ole yhtään vammaisjärjestöä nähnyt mediassa kritisoimassa eutanasiaa. Miksi olisivatkaan, koska ei eutanasialla ole mitään tekemistä vammaisten kanssa. Sensijaan olen nähnyt ja kuullut kuinka Päivi Räsänen valehdellen yrittää ratsastaa vammaisilla vastustaessaan eutanasiaa. - Nasse.
taas disinfoa kirjoitti:
"Ymmärrän siis varsin hyvin, miksi vammaisjärjestöt ovat nousseet keskustelussa kritisoimaan eutanasiaa."
Enpä ole yhtään vammaisjärjestöä nähnyt mediassa kritisoimassa eutanasiaa. Miksi olisivatkaan, koska ei eutanasialla ole mitään tekemistä vammaisten kanssa. Sensijaan olen nähnyt ja kuullut kuinka Päivi Räsänen valehdellen yrittää ratsastaa vammaisilla vastustaessaan eutanasiaa.Krisselit hyvin usein esittävät pelkonaan kuten Sanna;
"Pelkona on, että eutanasiaa alettaisiin käyttämään liian helposti, liian vähällä harkinnalla ja karmeimmassa tapauksessa jopa taloudellisin perustein. "
Minulla on asiasta epäilykseni, he peilaavat omaa moraaliaan ja käytöstään tässä. Suomessa on kuitenkin lainsäädännön keinoin saatu jopa ev-lutit noudattamaan lakeja (toki poikkeuksin), niin miksei sitten tässä tapauksessa?
Ystäväni teki omaan hoitotahtoonsa viikkoa ennen kuolemaansa (jossa hän onneksi sai lääkäreiltä apua) kommentit jossa kiellettiin jeesus tai muu mielikuvitusolento päässä liikkuvien ihmisten osallistuminen hänen hoitoonsa.
Eli me ateistit ymmärrämme uskiksen tuskan ja omalta osaltamme koitamme pitää huolen ettei uskis joudu ylipääsemättömien huokutusten viettelemäksi. - hyvä puheenvuoro
taas disinfoa kirjoitti:
"Ymmärrän siis varsin hyvin, miksi vammaisjärjestöt ovat nousseet keskustelussa kritisoimaan eutanasiaa."
Enpä ole yhtään vammaisjärjestöä nähnyt mediassa kritisoimassa eutanasiaa. Miksi olisivatkaan, koska ei eutanasialla ole mitään tekemistä vammaisten kanssa. Sensijaan olen nähnyt ja kuullut kuinka Päivi Räsänen valehdellen yrittää ratsastaa vammaisilla vastustaessaan eutanasiaa.Mistä puhumme kun puhumme eutanasiasta?
"Yhteiskuntamme eetos, jossa valtio ei tapa kansalaisiaan ja itsemurhaa ei nähdä hyvänä ratkaisuna, auttaa loukkaantuneita kuntoutumaan."
"Jos sallimme nyt eutanasian, ei meillä ole mitään takeita siitä mihin tie satojen vuosien aikana vie, vaan tulevat sukupolvet päättävät. Siksi kannustaisin vihreitä tovereita varovaisuuteen puhuttaessa ihmiselämän päättämisestä."
http://tuomastuure.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106404-mistä-puhumme-kun-puhumme-eutanasiasta
kuunteleva_kirkko1.6.2012 15:50 / Sanna Husso, pappi:
"Piispa Seppo Häkkinen korostaa kannanotossaan ihmiselämän pyhyyttä ja arvoa. "
Toisaalta en saanut yhdeltäkään papilta vastausta yksinkertaiseen kysymykseeni - saako tappaa, jos on hyvä syy? Vaikka luulisi olevan erinomaisen helppoa vastata tuon piispan kannanoton pohjalta, vaan ei.
Vain yksi teologian maisterin tutkinnon suorittanut "Janne-telogi" suostui kertomaan mielipiteensä ihmisten tappamisasta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10681175
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806