Maallinen musiikki ja elokuvat

koleerikko

Olen huomannut uskovien kuuntelevan maallista musiikkia, jota ei ennen kuunneltu. Elokuvia kyllä kotona moni katsoi, mutta samoja tuskin kukaan kävi katsomassa elokuvissa. Linja-autossa, kaupassa, hultoasemalla tai missä hyvänsä soi mieleinen maallinen musiikki, moni nautti siitä täysin siemauksin, olihan vastuu soitosta soittajan. Sensijaan kotona sellainen ei soinut. Nyt soi. Soiko sinun kotona? Lienee jokaisella TV, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Onko sellainen kuka ei kuuntele tämän maailman musiikkia fanaatikko? Onko kuunteleva hengetön?

8

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öööööööööööööööööööö

      A-studio ja uutiset, mikä ettei.

    • musiikista

      Mieleisen maallisen musiikin kuuntelun rajoittaminen vain muualle kuin kotiin on tekopyhyyttä.

      Musiikkimakuja on monenlaisia. Maallisen musiikin vastakohta lienee taivaallinen musiikki. Kaikki hengellisen musiikin genreen luettavakaan ei ole kovin taivaallista.
      Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Maallisessa musiikissa saattaa olla enemmän hengellisyyttä kuin monessa ns. hengellisessä sävellyksessä tai sanoituksessa.

      Minusta olisi parempi puhua maallisen sijasta maailmallisesta musiikista. Se eroaa maallisesta musiikista siinä, että sen sanoma ja luonne on Jumalan tahdon vastaista.
      Jumala ei ole kieltänyt uskovia nauttimasta maallisesta musiikista tai muista taidemuodoista ja kulttuurielämyksistä.

      >>> Onko sellainen kuka ei kuuntele tämän maailman musiikkia fanaatikko? Onko kuunteleva hengetön?

    • KTS (Ei kirj.)

      Richard Wagnerin musiikki rulettaa!

      • musiikista

        >>> Richard Wagnerin musiikki rulettaa!


      • KTS (Ei kirj.)
        musiikista kirjoitti:

        >>> Richard Wagnerin musiikki rulettaa!

        "Minäkin pidän pääosin Wagnerin musiikista siitäkin huolimatta, että hän oli tunnetusti antisemitisti."

        Ilmestyskirja Nyt: Wagnerin "Valkyyrioiden (Sodan jumalattarien) Ratsastus". Kaikkien aikojen paras tulkinta!

        http://www.youtube.com/watch?v=Gz3Cc7wlfkI


    • H C

      Parempaa pornoa netistä löytyy kuin mitä telkkarissa näytetään.

    • Pink Floydia sen olla pittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe